Tiistaina pitkästä aikaa oli agitreenien jälkeen hyvä fiilis! Ehkäpä mulla sittenkin on vielä toivoa...
 
Tuli muuten lentävä lähtö treeneihin. Ma-ti yö tuli nukuttua huonosti ja kun soitto oli tullut eläinlääkäriltä, niin päätin ottaa pienet päikkärit. Mähän laitan aina herätyksen niin, että on hyvin aikaa hoitaa hommat ennen lähtöä. Valitettavan usein siinä käy niin, että mä muistan tuon “tyhjän ajan” olemassaolon kun kello soi, joten simmua kiinni “viideksi minuutiksi”. Ehkä se olisi järkevämpi veto jos herätys olisi päällä. Nyt olin napsauttanut sen kokonaan pois ja silti ajattelin, että “vielä viis minsaa”. Se viis minsaa venyikin miltei puoleksi tunniksi. Ei ollut vaikeuksia nousta ylös kun tajusin, että kello oli 16.06! Äkkiä isoset pihalle ja muut valmistelut. Kymmenen minsan päästä oltiin lähtövalmiita. Oli jo kiire!
 
Pikakävelyllä mentiin hallille. Vähän mä myöhästyin, ehkä joku viis minsaa. Ei ollut kelloa, niin vaikea sanoa. Nolona laitoin Jomin odottamaan ja pujahdin rataa tekemään. Johan oli kouluttaja radan keksinyt! Me tuskailtiin sitä opetellessa. Tuntui tosi kiemuraiselta ja vaikealta muistaa. Useampi este mentiin useammin kuin kerran ja se tuntui vetävän ryhmäläisten aivot umppariin. Kouluttajallakin oli välillä vaikeuksia muistaa ratansa! : D Yhteen kohtaan hän halusi sakun ja sitten suoran putken kanssa oli tarkoitus harjoitella putkijarrua, joka oli päivän aihe. Muuten sai mennä miten huvitti.
 
Hyppy, putki, hyppy, hyppy sakulla, hyppy, kepit, hyppy, putki, putki putkijarrulla, hyppy, hyppy, putki, putki, putki putkijarrulla, hyppy, hyppy, putki, hyppy ja hyppy. Väreillä yritän havainnollistaa sitä, että milloin mentiin sama este. Loppujen lopuksi pyörittiin aika pienellä alueella.
 
Opetellessani rataa olin aika tuskainen. Tuntui, etten mä millään muista mitä milloinkin piti mennä. Ohjausjutut jäivät toissijaisiksi kun opettelin muistamaan rataa. Kun kouluttaja kysyi, että oliko kysyttävää, en sanonut mitään vaan päätin, että opettelen juttuja sitten omalla vuorollani. Radan ihmettelyyn oli jo käytetty reilusti aikaa, joten turhaa sitä oli enää pitkittää.
 
Saku tosiaan oli mun viime viikon läksy. Nyt olin sen verran huono oppilas, että läksy jäi miltei tekemättä. Ei tullut lähdettyä hallille kun en tiennyt mitä tehdä Ticon kanssa. Tuntui pahalta ajatella, että se pitäisi jättää kotiin. Toisaalta taas mietitytti, että onkohan hallireissu sille liian rankka. Nyt oon päättänyt, että otan Ticon mukaan hallille, mutta agia en sen kanssa tee ainakaan ennen uutta verikoetta. Kattoo sitten, että miten herra nämä reissut jaksaa. Ei se selviä kuin kokeilemalla... Läksyn suhteen mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisin mennyt hallille reilusti ennen agitreenejä treenimään sakua, mutta eipä sitten tullut lähdettyä.
 
Omaa vuoroa odotellessani pääsin yhdelle kentälle treenimään sakua. Eihän siihen tarvittu muuta kuin yksi hyppy. Mulle sakussa on vaikeinta sen loppuosa, jolloin pitäisi nopeasti mennä niin, että ohjaaja on hypyn jälkeen koiran ja esteen sivun välissä. Mulle helpompi versio olisi se, että koira voisi tulla esteen ja ohjaajan välistä. Jonkin aikaa siinä meni, mutta lopulta onnistuin loppuosassa. Läksy oli sitten tehty.
 
Ekan koirakon jälkeen kouluttaja totesi, että rata taisi sittenkin olla vaikeampi kuin hän oli kuvitellut. Kouluttaja ehdotti, että halutessaan radan voi myös mennä osissa. Mä mietin, että hyvä jos muistan radan, niin sitten sitä on helpompi pilkkoa. Ei ollut todellakaan sellainen fiilis, että olisin opetellut tarpeeksi hyvin radan.
 
Oma vuoro kuitenkin vääjäämättä tuli ja sitten fileen vilautus ja ukko istumaan. Henkäys syvään ja menoksi. Jes, saku onnistui! Kasi esteelle ohjaaminen ei oikein onnistunut ja se olikin radan vaikein kohta. Noh, ei vaan kuin uusi yritys ja sitten ukko meni putkeen oikeasta päästä. Kiireellä ottamaan koiruus vastaan ja ohjaamaan suoraan putkeen kera putkijarrun. Sitten pari hyppyä ja taas putki, josta putkeen ja suoraan putkeen kera putkijarrun. Pari hyppyä ja yritin valssilla vaihtaa puolta. En ehtinyt. Ja kun tästä kohdasta päästiin eteenpäin, en enää muistanut missä olivat 18 ja 19. Sillä välin kun Jomi oli putkessa, muistin, missä ne olivat, mutta olin väärällä puolella ja yritin epätoivoisesti ohjata kohti kahta viimeistä hyppyä. Ei se kaunista ollut, mutta Jomi hyppi hypyt. Sitten ukkelille filettä. Ei hitto! Me mentiin koko rata ja muutamaa kohtaa lukuun ottamatta mä muistin radan! Olin tosi yllättynyt, että rata oli mennyt niinkin hyvin! En kyllä yhtään odottanut sitä. Olin varautunut takkuiluun ja hinkkaamiseen ja sitten melkein kerrasta rata läpi! : O Kouluttaja kehui rataa ja sanoin sillekin, että olin tosi yllättynyt miten hyvin se meni! Ja niin vaikeelta kuin se oli tutustuessa tuntunut. Ohhoh!
 
Toinen putkijarru jäi tekemättä ja sen tiesinkin, mutta Jomi silti tiesi missä mä olin, että ei se silleen haitannut. Mutta kun aiheena oli putkijarru, niin treenittiin sitten sitä pari kertaa aloittaen esteestä 13. Nyt mulle jäi enemmän aikaa tehdä se valssi, jossa aiemmin en ekalla onnistunut. Toisella kertaa ehdin vielä paremmin kun en mennyt kovin lähelle hyppyä. Ja taas lopussa multa katosi ajatus, että missä olikaan ne 18 ja 19, joten meinasin mennä väärälle puolelle, mutta onnistuin korjaamaan sen.
 
Ja sitten puhuttiin tuosta ohjaamisesta 8 esteelle, joka oli putki. Ennen putkea oli kepit ja hyppy. Oli kaksi vaihtoehtoa: joko irtaantuu koirasta sen suorittaessa keppejä tai vaihtaa keppien päässä puolta. Silloin kyllä tulee kiire 9 esteelle, mutta linja 8 selkeämpi. Ja mun saku tosiaan onnistui. Vähän hidas se oli, mutta onnistui. Jomi antaa paljon anteeksi mun ohjauksessa.
 
Me oltiin ekan kierroksen viimeinen koirakko, joten meidän radan jälkeen kouluttaja hihkui, että sittenkin rata oli mahdollista suorittaa kerralla : D Sitten se sanoi mulle, että nyt mun on ihan pakko mennä kisaamaan. Kysyi, että onko mulla mahkuja kisata keskiviikkona. Sanoin, että “ai, tullaan näyttämään pohjat?”. Meitin hallilla oli tosiaan epikset keskiviikkona ja tämä juttu jäi vähän auki.
 
Toinen kierros oli pikainen kun aika kävi vähiin ja nykyään meidän ryhmän jälkeen tulee toinen ryhmä, joten treenejä ei voinut yhtään venyttää. Toinen kierros meni muuten täydellisesti, paitsi se ohjaaminen kasille. Tämä ei onnistunut kun jäin liikaa varmistelemaan Jomin keppejä enkä irtaantunut siitä. Näin ollen mun olisi pitänyt vaihtaa puolta keppien jälkeen. En tehnyt, joten ohjaus kosahti. Keskusteltiin asiasta muutama sekka. En lähtenyt yrittämään korjausta vaan totesin, että ei se mitään ja jatkoin rataa. Loppu rata meni hyvin paitsi taas lopussa meinasin mennä väärälle puolelle : D Vieläkin oli vähän turhaa varmistelua joissakin kohdissa. Pitäisi vaan luottaa siihen, että kyllä se Jomi osaa ja näin saan itelleni lisää arvokasta aikaa ja ohjaus helpottuu. Ai niin, sakussa Jomi jostain syystä hyppäsi siivekkeen yli, että saku piti ottaa radalla uusiksi. Vieläkin olin vähän hidas, mutta se kyllä nopeutuu sitten joskus ajan myötä jos sakua tulee tehtyä paljon. Nyt kerrankin olin kouluttajan kanssa samaa mieltä siitä, että tehtiin hyvät radat. Etenkin toisella kierroksella rata tuntui tosi lyhyeltä eikä ollenkaan kiemuraiselta. Oli kyllä kiva fiilis kun käveltiin kotiin.
 
Kotimatkalla pohdin, että pitäisikös sitä sitten vaan mennä selättämään oman seuran kisamörkö. Nyt kolisee luuranko kaapista: mä olin jo kokeillut kisaamista Jomin kanssa ATT:n hallissa. Sinne oli helpompi lähteä kuin omaan halliin. On mukavampi kisata tuntemattomien joukossa. Hallit ovat lähekkäin, että mikään ei tietty estä TSAUlaisia tulemasta ATT:n halliin. Ehkä se oli sattumaa tai sitten porukka on seurauskollista, mutta paljon tuttuja en ATT:n epiksissä nähnyt ja hyvä niin. Alla kertomus siitä millaiset oli meidän ekat epistelyt. Lienee voi rivien välistä lukea, että olin aikatavalla mukavuusalueeni ulkopuolella.
 
Kerran yhden agitreenin lopuksi mulla ja kouluttajalla oli pieni jutteluhetki. Kouluttajan mielestä olin jo valmis kisaamaan Jomin kanssa. Oltiin kuulemma teknisesti valmiita, Jomi osaa kepit itsenäisesti, irtoaa hyvin, tekee hyvin kontaktit ja on kuuliainen. Musta taas ei tuntunut, että olisin valmis. Lähestulkoon aina treenit menivät poskelleen ja aina oli kinkkisiä kohtia. Kouluttajan mukaan meidän treeniradat olivat vaikeampia kuin ykkös- ja kakkosluokan, puhumattakaan epiksistä.
 
Mulla ei ollut mitään tietoa, että missä hinnoissa epikset pyörivät. Kotona sitten kaivoin viereisen agihallin epikset esiin, sillä omaan en halunnut mennä. Mitä vähemmän tuttuja, sen parempi. Tietty oli olemassa mahdollisuus, että viereiseenkin halliin tulisi tuttuja kun hallit ovat tosi lähekkäin, mutta ainakaan silloin ei näkynyt montaa tuttua, kun tkamu kisasi Jomin kanssa.
 
Seuraavat epikset näyttivät olevan 5.2. Sille päivälle oli jo suunniteltu lammastelua, joten sen päivän saattoi unohtaa. Seuraavat sitten olisivat 10.3.. Ehkä sitten silloin...
 
Lammastelu kuitenkin peruuntui, joten aloin miettiä, että uskaltaisiko sitä lähteä kokeilemaan? Hinnat nyt eivät olleet ihan kamalia... Ilmakin oli kiva. Pakkasta sopivasti eikä liukasta...
 
Luokkajärjestys oli mi-me-ma, joten meidän ei tarvinnut olla siellä heti ilmoittautumassa. Kisat alkoivat klo 18 ja tuumin, että se olisi sopiva aika olla paikalla. Jomi saisi vähän aikaa tutustua hallin meininkiin. Ei se paljon aikaa tartte, mutta jonkin verran kuitenkin kun alussa on lähdössä kaikkien luo jotka kaksi nättiä nappisilmää ikinä vaan bongaavatkaan.
 
Lähdettiin viiden aikoihin ja joku klo 17.50 oltiin hallilla. Yritin katella, että millainen rata oli ja mietin, että ilmoittaudunko vaiko en. Kun rataan tutustuminen alkoi, kattelin, että esteiden 2 ja 3 väli oli tosi iso ja muutenkin ihmettelin, että miten kannattaisi ohjata. Sitten näin miten kisaajat kohtaa suunnittelivat ja enää kohta ei näyttänyt niin vaikealta. Koko rataa oli vaikeaa hahmottaa. Istuin penkille miettimään, että mitä tehdä. Sinne asti oli tultu, että halusinko tuottaa Jomille pettymyksen sen muodossa, ettei pieni päässytkään tekemään mitään?
 
Täytin sekä möllin, että avon laput ja vein ne sitten ilmopaikkaan. Se oli sitten tehty. Myöhemmin lähtölistoista näin, että Jomi oli avossa numero 8 ja mölleissä numero 3. Ilmoittautumisen jälkeen mietin, että ainahan voin jättää väliin jos siltä tuntui. Toki se olisi ollut rahan tuhlausta, mutta silti.
 
Kattelin paikan, johon sain meidän kamat. Eihän meillä ollut muuta kuin reppu. Jomille olin ottanut sen fleecellä vuoratun takin, sillä odotellessa tulee kylmä. Olin ottanut mukaan lenkkarit, sillä talvipopoilla juokseminen on raskasta.
 
Vähän ennen rataan tutustumista käytin Jomia vähän ulkona. Jotenkin se tutustuminen tuli yllättäen ja pikaisesti sutaisin Jomin kiinni aitaan. Myöhemmin kävi ilmi, että se ei ollut hyvä idea...
 
Aikaa tutustua rataan oli vain 5 minsaa. Aika kuulosti ja oli todella lyhyt. Neljä ekaa hyppyä, putki ja keinu menivät ihan ilman isompia ihmettelyitä, mutta hypyt 7 ja 8 tuottivat päänvaivaa. Ensin kävin koko radan läpi ihan pelkästään kattomalla, että miten numerot menivät. Sitten yritin suunnitella jotain ohjaamista. Noiden kahden hypyn lisäksi mua mietitytti viimeinen putki, että miten saada koiruus oikeasta reiästä sisään. Lähinnä noihin kahteen kohtaan mun 5 minsaa kului :/ Ihan liian lyhyt aika tutustua rataan. Rallyssä se taitaa olla 15 ja siinä sentään radan voi tehdä vain “yhdellä” tavalla. Ei tartte paljon miettiä, että mitä kautta ja miten. Kunhan opettelee kylttien järjestyksen ja sen mitä aikoo tehdä koiran kanssa, niin siinä se. Kun aika loppui, en todellakaan ollut tutustunut rataan tarpeeksi hyvin. Enkä oikeastaan ollut täysin ratkaissut noiden kahden hypyn ohjaustapaa. Jonkun olin nähnyt tekevän vissiin valssin ja se tuntui sellaiselta, että sitä voisin koittaa. Ei todellakaan ollut tietoa, että oliko se sopivin juuri mun koiralle.
 
Jomi ei ollut pysynyt siinä mihin olin sen jättänyt. Oli jollain naisella ja kuulemma koiruus oli vienyt aidan mukanaan. Just. Seuraavalla kerralla piti koittaa laittaa koiruus kiinni muualle. Odotellessamme treenin tuota kohtaa. Sattui olemaan kaksi hyppyä peräkkäin, niin pystyin sitten harjoittelemaan.
 
Vähän ennen meidän vuoroa näytin Jomille filettä. Onneksi muistin heittää treenitaskun pois ennen rataa. Tasku olisi ollut vain turha painolasti. Lähtöluvan saatuaan lähdöstä ampaisi liikkeelle islanninohjus. Olin vaan, että apua tuon vauhtia! Sitä en ollut osannut yhtään ajatella, että herra olisi mennyt noin kovaa! Keinu oikein rämäytettiin lattiaan. Tämän jälkeen tuli väärä rata. Jomi meni puomille hypyn sijasta. En ollut osannut yhtään ajatella moista etukäteen, mutta olisihan se pitänyt muistaa miten kontaktit vetävät tuota puoleensa. Tutustuessani olin ollut liian keskittynyt 7 ja 8 suoritustapaan ja unohtanut tarkistaa mitä esteitä on ympärillä.
 
No niin. Kunhan koiruus oli saatu alas puomilta, niin kokeilin sitä suunniteltua ohjausta 7 ja 8 hypyillä. Meni ihan ok. Sitten aa, putki, hyppy. Taas otuksen vauhti oli sellainen, että mä olin aivan liian hidas ja sen takia puomille ohjaaminen oli mitä oli. Jomi lähinnä arvasi (ja kai halusi) mennä puomille. Puomilla meni sellaista vauhtia, että hyvä kun sain pysäytettyä herran kontaktille. Puomilta oli suora näköyhteys tuolilla istuvaan ratatyöntekijään ja Jomi meni sinne. Varmaan siksi kun mä olin ihan hukassa koirani kanssa. Sieltä sitten sain koiruuden hypylle, muurille ja putkeen. En muista miten tämä meni, että menikö heti oikeasta päästä. Kepeille ohjasin väärällä kädellä ja ne kepit oli sitten mitä oli. Vielä hyppy ja painajainen oli ohi! Jomi oli ansainnut fileensä.
 
Lähdin käyttämään Jomia ulkona maksien jälkeen. Paljon tuli hylsyjä. Medeissä oli 9 koirakkoa ja yhtäkään ei palkittu. Ehkä rata oli yleensäkin vaikea? Paljon vaikeampi se oli kuin rata, jonka tkamu meni Jomin kanssa. Mutta en osaa arvioida, että oliko meidän rata episradaksi vaikea.
 
Luulin, että aikaa oli runsaasti. Olihan ennen meitä minit. Vaan aika meni aika kortille, sillä kun oltiin tultu sisälle, niin huomasin, että rataan tutustumiseen kuulutettiin sekä minien, että medien ohjaajia. Ehkä tuosta oli aiemmin sanottu, mutta hallissa kuuli vähän huonosti mitä kuuluttaja puhui...
 
Sutaisin Jomin äkkiä kiinni seinässä olevaan “koukkuun”, joka oli siinä ihan sitä varten ja sitten taas kiireellä radalle. Ekana oli neljä hyppyä peräkkäin ja sitten putki. Sitten kaksi hyppyä ja putki. Sitten kaksi hyppyä ja putki, kaksi hyppyä, putki, kaksi hyppyä ja maali. Tällä radalla mua mietitytti eniten kohta, joka oli toiseksi viimeisen putken jälkeen. Miten ohjata ne hypyt? Ja toiseksi viimeisen putken kohdalla mietin myös, että oliko miten suuri mahdollisuus, että Jomi menisi väärästä päästä sisään jos “vaan menisin”? Noihin kahteen mun aika sitten aikalailla menikin, että ei tullut käytyä montaa kertaa koko rataa läpi :/
 
Tällä kertaa Jomi oli siinä mihin olin sen jättänyt. Tosin hihna oli päässyt pidentymään ja ukko mokoma oli haukkunut kun olin tutustumassa rataan. Kun tajusin, että se oli Jomi, joka haukkui, jatkoin ratakiemuroiden pohdintaa vaikka olisi tehnyt mieli huutaa koiralle, että “nyt!”. Sen teinkin kun aloin käymään koko rataa läpi. Sitten loppui aika.
 
Jo aika alussa olin laittanut merkille yhden koiran. Se kulki bordercollien kanssa. Näytti kovin islikseltä, mutta jokin kuitenkin sai mut pohtimaan, että olikohan koiruus sittenkin bc:n pentu? Koira oli mustavalkoinen ja aika matala. Islikseksi vähän liian matala. Korvat olivat pystyt, mutta bortsuissa näkee pystykorvaisiakin versioita. Tosi vahvanoloinen rakenne sillä koiralla oli. Paljon jämäkämmät tassut kuin Jomilla. Mietin myös, että olikohan se isliksen pentu. Äänekäs se koiruus oli. Kun käytin Jomia ulkona ekan radan jälkeen, se ja bortsu tulivat vastaan tien toisella puolella. Pystykorva haukkui koko ajan. Ja se haukkui kun sen kanssa treenittiin agia.
 
Mä halusin pitää kaikin tavoin mahdollisimman matalaa profiilia ja siksi en mennyt kysymään, että oliko koiruus islis. Tuo koira kisasi mineissä. Hieman yllätyin siitä kun en olisi osannut ajatella sen olevan mini. Ilmeisesti epiksissä mölleissä koiran voi ilmota mihin luokkaan haluaa ja vaikkapa kahteen luokkaan saman koiran? Näin ainakin oli tehty tuon koiran kanssa, sillä se kisasi myös medeissä. Oli eka koira ja tuolloin mulle selvisi, että se todellakin oli islis! Ajatella, että medien numerot yksi ja kolme olivat isliksiä : ) En muista haukkuiko se radalla. Ihailin sen rauhallista vauhtia, joka antoi ohjaajalle paljon aikaa keskittyä ohjaamiseen. Juuri sellaisen koiran mä tarttisin ekaksi agikoiraksi. Vaan tässä suhteessa mulla ei oo käynyt tuuri kun Jomi on radalla kaikkea muuta kuin rauhallinen menijä. Jos herra olisi maksi, niin korkeat hypyt hidastaisivat sitä jonkin verran. Mutta loppujen lopuksi on hyvä, että se on medi, vaikka mä ihan hukassa ukon kanssa oonkin.
 
Taas näytin filettä ja sitten ukko istumaan. Menin toisen hypyn luo, sillä olin varautunut, että mulle tulisi kiire neljän hypyn suoralla. Ja kyllä tuli. Sitten putkeen, pari hyppyä ja putkeen. Taas herralla oli ihan mieletön vauhti. Kaksi hyppyä ja putki. Äh, ei sittenkään vaan Jomi meni hypylle. Tässä taas voin jälkiviisaana todeta, että mun olisi pitänyt jarruttaa koiraa ennen putkea, mutta en ollut osannut ajatella sitä kun olin ollut niin keskittynyt putken jälkeisiin hyppyihin. Loppurata meni sähläämiseksi, mutta fileen oli pieni ansainnut.
 
Sitten kamat kasaan ja kohti kotia. Jomilla varmaan oli kivaa vaikka mulla ei niinkään. Kyllä mä olin tuolla tosi paljon mukavuusalueen ulkopuolella. Ja jos Jomin kisavauhti tulee olemaan tuollainen, niin o-ou. Siitä sitten tulee tarpeetonta lisähaastetta mulle muutenkin hankalaan ohjaamiseen. Toisaalta kova vauhti kertonee sen, että koiruus nautti mennä rataa ja se on kiva jos koiralla on kivaa : )
 
Pari päivää mietin, että kerronko kisaamisesta kouluttajalle. Pelkäsin, että kertominen kisoissa käymisestä lisäisi vaan vettä kouluttajan kisapatistusmyllyyn. Toisaalta taas mä tarttin vinkkejä nopean koiran ohjaamisessa, joten kerroin. Yllätyin kuullessani, että epiksissä ratojen taso voi olla mitä vaan. Joskus on kuulemma jopa kolmosissa kisaaville hankalia ratoja. Ja näin jälkeenpäin voin todeta, ettei kouluttajan patistelu juurikaan yltynyt. Aina välillä tekee niin, mutta ei mitenkään enemmän kuin ennen.
 
Tiistaina taas patisteli ja sen seurauksena mulle tuli keskiviikkoon ohjelmaa. Päivän aloitin siivoamalla. Vaikka edellisestä mattojen ulkoilutuksesta olikin vierähtänyt aikaa, niin ei nurkissa paljon pyörinyt villakoiria. Toki olin välillä imuroinut. Mutta villistilanne tulee varmasti kohtapuolin muuttumaan... Furminoin Ticon kun odottelin lattioiden kuivumista ja muutamia tuppoja ukkelissa näkyi.
 
Neljän aikoihin lähdettiin kohti hallia. Jo kävellessä jännitti ajatus siitä, että aioin osallistua. Kisajärjestys oli me-ma-mi ja avoin alkoi klo 18.15, joten reilulla aikataululla oltiin liikenteessä. Oli lämmin, asteita jopa +10, joten taatusti oli myös kuraista. Nyt kun lumet on lähes lähteneet, niin on todella likaista. Tiet ovat pölyisiä ja / tai kuraisia. Jos tieltä löytyy noita molempia, niin jösses, miten likaiseksi koira tulee!
 
Hallin luona on vielä jossain paikoissa lunta, joten sitä pystyi hyödyntämään Jomin ja puvun putsaamisessa. Puolisen tuntia heiluttelin pukua, jotta se edes vähän kuivaisi ennen kuin laitoin sen kassiin. Sen puolen tunnin aikana alkoi jännittämään enemmän ja enemmän. Vielä hallin ovella mietin, että ilmoittaudunko vaiko en.
 
Ilmoittauduin avoimeen ja mölleihin. Kun on kaksi eri rataa, niin mä saan enemmän harjoitusta rataan tutustumisessa ja ohjauskuvioiden hahmotuksessa. Siellä oli myös starttiluokka, mutta siihen en ilmoittautunut kun en ollut varma, että menisikö se liian päällekkäin avoimen kanssa. Oli jotenkin hassua, että medit kisasivat samaan aikaan sekä startissa, että avoimessa. Ja tämä ihmetytti myös avoimen tuomaria, sillä kun oli aika tutustua rataan, osa avoimen ohjaajista oli kisaamassa startissa.
 
Okseri, pituus, kepit, putki, hyppy, hyppy, hyppy, aa, hyppy, putki, hyppy x 6, keinu, putki, puomi, pussi ja hyppy. Radalla oli pari kohtaa, joiden ohjaaminen mietitytti ja kun aika oli päättynyt, mulla ei ollut mitään selkeää ohjaussuunnitelmaa. Ei hyvä, mutta numero ysi starttasi silti. Ekasta hankalasta kohdasta selvittiin esteen ohittamisella, mutta se toinen kohta oli nolo! Siinä rytäkässä Jomi kaatoi hypyn. Mä nostin sen pystyyn ja hyppyytin Jomin sen yli, jottei jäisi mitään traumoja. Reippaasti hyppäsi ja kehuin sitä. Hyppykuvio ennen keinua oli kyllä totaalinen pohjaveto, mutta sitten selvittiin kunnialla loppuun. Jomi osaa jo odottaa filettään ja tokihan se oli sen ansainnut. Mä se siellä mokailin kun en ollut valmis radalle. Tutustumisaika on aivan liian lyhyt. Eikö voisi ajatella, että epiksissä se olisi vähän pidempi?
 
Mun suorituksen näki yksi meidän ryhmäläinen. Sille olinkin ennen rataa tuskaillut niistä kahdesta kohdasta. Radan jälkeen oli sellainen olo, että ei musta oo agiohjaajaksi. Ei se ollut vaikea rata jos vaan olisi tiennyt miten ohjata. Kai tuosta olisi pitänyt selvitä paremmin... En tiedä montako mediä oli, mutta vain yksi oli tehnyt tuolla radalla tuloksen. Mineissä ja makseissa palkittiin kolme.
 
Noh, sitten oli edessä vielä möllisähellys. Odotellessa juttelin parin ryhmäläisen kanssa ja käytin Jomia ulkona. Toinen oli menossa mölleihin mineissä ja toinen kisasi medien starttiluokassa.
 
Hyppy, puomi, (en oo varma, että oliko tässä välissä hyppy), putki, hyppy, putki, hyppy x2, putki, hyppy, putki, hyppy, putki, hyppy, aa ja hyppy. Rata vaikutti muuten ihan helpolta, mutta esteet 10-13 tuottivat päänvaivaa. Kuvio oli sellainen, että siinä tuli kiire. Yritin sitten keksiä, että miten kannattaisi ohjata. Mä en vielä oikein hahmota täysin mun koiran vauhtia, mutta sen tiesin, että vauhtia on sen verran, että mulle tuli kiire tuossa kohtaa.
 
Numerolla kolme sitten lähdettiin... ja 31:57 sekan päästä osuutemme oli ohi. Ilman isompia sähellyksiä selvittiin, mutta ei se nättiä ohjaamista ollut esteillä 12-14. Mun olisi pitänyt tehdä valssi ennen estettä 13. Sitä vaihtoehtoa olin miettinyt, mutta jotenkin mielsin pyörähdyksen suoraan menemisen sijasta hitaammaksi. Esteellä 14 tuli turhaa kiertämistä, mutta ryhmäläisen mukaan Jomi ei missään vaiheessa mennyt estettä väärältä puolelta. Mä en tarkkaan tuota kohtaa muista. Siis jos ryhmäläinen oli oikeassa, niin sitten se oli nollarata!
 
Medien jälkeen olivat maksit ja sitten minit. Makseja oli vain 13, joten päätin jäädä kattomaan ryhmäläisen suorituksen. Niin ja kai meille oli joku sijoituskin tullut... En tiedä kun en kattonut tuloksia. Ryhmäläinen kävi kattomassa oman suorituksensa jälkeen. Kielsin sitä kertomasta tulosta, mutta sen sai sanoa jos piti palkintojen jakoon jäädä. Hän oli ottanut kaksi starttia, ja eka startin jälkeen tulokset katottuaan sanoi, että kyllä mun pitää jäädä kattomaan heidän toinenkin startti. Ei siis ollut lupaa lähteä.
 
Heidän toinen startti oli hieno nolla. Eka ei ollut mennyt ihan putkeen, mutta toisella meni täydellisesti. Ilmeisesti molemmat lähdöt huomioitiin kun he sitten voittivat minit! Maksien palkinnot oli jaettu ennen minejä, mutta jostain syystä medien palkintoja ei jaettu siinä samassa. Oletin, että sitten ne jaetaan minien kanssa samaan aikaan. Kun minit oli palkittu, kuuluttaja kiitti kilpailijoita osallistumisesta. Näytti siltä, että aikoi laittaa pillit pussiin!? Mä sitten kysyin, että eikö medi-möllien palkintoja jaeta? Kuuluttaja sanoi, että kyllä ne oli jo jaettu. Ryhmäläinen tuli mukaan sanomaan, että ei ole. Myös tuomari ilmoitti, ettei ole ollut siinä tilaisuudessa jos medit on jo palkittu : D Eli medi-möllit meinasivat unohtua kokonaan! Pienen ihmettelyn jälkeen tilanne korjattiin ja medeillekin jaettiin palkinnot : D Voitto tuli meille! Palkinnoksi rc-sapuskaa ja sai valita hihnan, juomapullon tai vesikupin väliltä mieluisimman. Otin metallisen vesikupin. Se on astetta pienempi kuin nykyinen, joten nyt saatiin vähän pienempi treenikuppi : ) Pannari ei oikein toimi Jomilla. Se on jotenkin kumma, että laitoinpa kupin miten syrjään tahansa, niin herra onnistuu tallomaan sen linttaan. Treenikupin on pakko olla joku sellainen, ettei se mene kasaan. Rc:n 1,5 kg:n pussin raahasin kotiin, sillä aion antaa sen pois.
 
Jomin tulos oli 0 ja aika 31:57. Ihanneaika oli 55 sekkaa. Kyllähän tuolla taas vauhtia riitti molemmilla radoilla. Jos nyt vielä ohjaaja saataisiin menoon mukaan ja luottamaan enemmän koiraan, sillä siten saan itelleni lisää aikaa.
 
Se oli sellainen 6 tunnin reissu ja nyt jompu varmaan näkee agi-unia.
 
Peeeässs Bongasin eilen ekan leskenlehdenalun.
 
 
 
-----------------
 
 
Ei mun ensin pitänyt ottaa mitään palkintokuvaa, mutta sitten keksin, että voisin koittaa ottaa kuvan, jossa Jomi pitää palkintokuppiaan suussa. Halusin hyödyntää lumikasaa, mutta kuvaushetkellä kuvat näyttivät jotenkin oudoilta. Kokeilin sitten kuvaamista toisessa paikassa, enkä lopulta osannut päättää kumman kuppikuvan laittaisin – ja tulihan jompusta pari muutakin julkaisukelpoista kuvaa ; ) Mun taitava pieni metallimiäs <3
 
Ensin piti koittaa saada valotusaika kohdilleen. Ei tuo kuva kyllä noin hyvältä näyttänyt kameranruudussa kuvaushetkellä :D
 
 
                              b3.jpg
 
 
 
Ja sitten mukaan kuppi.
 
 
             b1.jpg
 
 
 
Kuvaamisyritys toisessa paikassa ja taas valotusajan hakua...
 
 
                              b4.jpg
 
 
 
Ja sitten kera kupin.
 
 
                              b2.jpg