Taitaapa niitä vielä olla ihan kaksin kappalein! Varoitukseksi ja mahdollisen pettymyksen ehkäisemiseksi kerrottakoon samantien, että tässä kirjoituksessa paljastuu vain se toinen.
 
Sonyn silmä sitten vähän muutti suunnitelmia ja arjen kulkua. Siltikin oli sellainen olo, että oli tunteja liian vähän päivässä. Taidan olla todella huono ajankäytön suhteen ;)
 
Viikonloppu meni Sonyn silmää putsaillen. Silmä ei näyttänyt ollenkaan kivalta. Pahimmillaan valkuaisosaa punoitti, silmä oli samea ja sitä ei voinut pitää kunnolla auki. Siitä tuli myös paksua ja kellertävää rähmää. Rähmän määrä oli mulle pienoinen ylläri sikäli, että sitä ei tullut mitenkään järjettömiä määriä. Esim. yön aikana sitä oli ilmestynyt vain sellainen kunnon köntti ja siinä kaikki.
 
Sunnuntaina olisi ollut mätsi kuppiksella, mutta tietenkään sinne ei menty. Enkä tiedä olisiko menty muutenkaan. Oli nääs kuuma päivä, nääs. Sen jälkeen sää alkoikin viiletä, ihan niin kuin olikin luvattu. Kulunut viikko oli tosi kiva sään puolesta. Iltaisin oli niin kivaa pyöräillä töihin kun kaiken maailman ölliäiset eivät lentäneet päin pläsiä.
 
Mutta palataan siihen silmään. Ajatuksena oli, että jos se ei näyttänyt paremmalta maanantaina, niin sitten oli aika ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Taisin olla onnekas, sillä silmä alkoi näyttää paremmalta ja maanantaina Sony piti sitä miltei kokonaan auki. Silmä oli vielä vähän samea, muttei punoittanut enää juurikaan. Vertaillessani Sonyn silmiä tuli ihan ikävä kahta kaunista ja kirkasta silmää. Tosiaankin kyseessä oli vain toinen silmä. Toinen silmä taas oli koko ajan ihan kirkas ja rähmätön. Tulehduksesta tuskin oli kyse, sillä silloinhan se olisi levinnyt toiseenkin silmään, eikös? Ja Ticoon myös? Ticolla oli ja on edelleenkin kirkkaat ja terveet silmät. Olisikohan Sonyn silmään sitten osunut jotain, joka sai sen noin ikävän näköiseksi? Sitä ei voi vain kuin arvailla, mutta keskiviikosta asti Sonylla on taas ollut kaksi kaunista ja kirkasta silmää :)
 
Tuon silmä-episodin aikana tein jotain tyhmää. Kerron sen tässä, jotta tiedätte mitä ei kannata tehdä. Ajatus siinä on sinänsä tosi hyvä, mutta toteutus olisi voinut olla jokin toinen tapa... Elikkäs isältäni sain hyvän ja kullanarvoisen vinkin koskien Sonyn silmää. Isä kehotti “ottamaan kannuksen pois pelistä”. Mieleen tulikin heti muistikuvia, joissa Sony huitoi silmäänsä etulapasellaan. Silloin tajusin, että tosiaankin oli hyvä saada se kannuskynsi piiloon tai jotain. Se kun olisi osunut silmään, niin pahimmassa tapauksessa silmä olisi voinut mennä puhki! Mietin, että mitä ihmettä tassuun laittaisin, jotta kannuskynsi ei uhkaisi Sonyn silmää? Liekö mussa sitten heräsi sisäinen MacGyver kun päädyin kyseisen herran käyttämään teippiin. Sitä siis blondin tassun ympäri löysästi ja kannuskynsi oli poissa pelistä. Mietin, että mahtaakohan Sony antaa sen teipin olla ja olin kyllä ihan yllättynyt, kun näytti, ettei Sony välittänyt siitä ollenkaan!
 
Teippi oli tassussa lauantai-illasta maanantaiaamuun. Kun aloin poistamaan teippiä, huomasin, ettei se ollut ihan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Samalla myöskin tajusin, että “mäkkiteippi” ei ollut niin kovin hyvä idea. Sitten kun sen oli saanut avautumaan, niin sain huomata teipin olevan kiinni karvoissa ja lujasti olikin. Hetken koitin, että lähtisikö se pois silleen hiljalleen ja varovasti. Ja pah, siinä se oli ja pysyi. Ihmekös, että MacGyver niin suosi tuota teppiä ;) Ei vaan kun vatiin vettä ja kokeilua voisiko teipin kenties liottaa irti. Muutaman minsan Sony sai pitää tassuaan vadissa ja sitten teippi luovutti. Onneksi, sillä ainakaan sillä hetkellä en olisi tiennyt mikä olisi ollut seuraava konsti. Luulin, että teippi oli enää vain tahmea muisto.
 
Päivälenkin jälkeen Sonyn tassun ympärillä oli musta likarengas. Teipistä oli jäänyt karvoihin liimaa ja se tietty oli kerännyt maasta irtoavaa pölylikaa Sonyn tassuun. Ei vaan kun tassuun sampoota toivoen, että sitten se teippi jäisi pelkäksi tahmeaksi muistoksi mieleen eikä mihinkään muuhun. Näin myös kävi ja kuittaan sitten typerän teippisekoilun helpotuksen huokaisulla.
 
Sony oli niin ihku potilas, että ihan melkein pakahdun kun sitä muistelen. Silmää oli helppo putsailla, teippi sai olla rauhassa ja sen poisto ja “loppusiivouskin” sujuivat tosi vaivattomasti Sonyn suhteen.
 
Silmän takia vähän mietin, että pitäisikö jäädä varoiksi pois koulutuksesta. Sattuipa sitten niin mojovasti, että en ollut ehtinyt kysymään kouluttajan mielipidettä asian suhteen, kun sain viestin, että koulutus oli peruttu! Syytä ei kerrottu, mutta epäilen, että syy olisi ollut osanottajien vähyys. Kaiketi paikalla olisi taas ollut vain se eukku Sonyn lisäksi. Sen tiedän, että ainakin yhdellä ryhmäläisellä on meneillään juoksut. Muuten en tiedäkään, että onko koiria ryhmässä tällä hetkellä enempää. Tuossa koulutuksessa kun voi ottaa eripituisia koulutusjaksoja ja sen tiedän, että ne kaksi BH-kokeeseen mennyttä eivät enää ole ryhmässä.
 
Tiistaina ei siis ollut koulutusta, mutta silti en saanut aikaan mitään järkevää ekstraa tehtyä. No kun... mä vähän niin kuin... väijyin naapureita... Viikon sisällä lähipellon heinä oli tuplannut pituutensa ja siten se olikin jo polviin asti. Luonto tuntui muutenkin suorastaan räjähtäneen vihreään väriin. Koski myös mun pihaa ja etenkin nurtsia, eh... Kun kerran koulutusta ei ollut, niin toiveissa oli leikkiä viidakon tähtöstä ;) Toisin kuin eräät, niin mä en halunnut tehdä sitä julkisesti. Siksi vähän kyttäilin, että tuon lähemmän naapurin väki häippäisisi pois. Mulla oli takarajana kello kymppi ja vielä silloinkin pihalla oli toinen auto. Kökkö sentäs kun viidakko jäi ilman tähteään. No joo, onhan se tyhmää kyttäillä naapureita, mutta tyhmä myöskin on mun tapa hoitaa raivaukset, joten mieluummin sen tekisin privaatisti.
 
Keskiviikkona polkaisin kauppaan ja kun tulin sieltä, huomasin naapurin pihan olevan tyhjä autoista. Pikainen tankkaus ja sitten pääsin (jouduin?) leikkimään viidakon tähtöstä. Pojille annoin savulumpiot jyrsittäviksi, jotta pysyisivät poissa tieltä, mutta saisivat silti olla pihalla. Suunnitelmalleni näytettiin ihan raa´asti keskikynttä. Tico raahasi luun toistuvasti nurtsille. Hänen korkeutensa ei suostunut jyrsimään luuta kovalla ja karkealla hiekalla vaan alla piti olla pehmeää nurtsia. Lopulta annoin pitsihelman helliä ja vaalia hänen herkkyyttään nurtsilla, sillä ehdolla, että pysyi toisessa päässä kuin missä mä olin. Sony taas ei edes alkanut jyrsimään. Herran oli oltava messissä ja mahdollisimman lähellä tietty. Muutaman kerran herran sai häätää tuvallisemmalle etäisyydelle, ennen kuin message oli received.
 
Alkuun tuntui tosi inhottavalta alaselässä, mutta jonkin ajan päästä se lakkasi ja työskentely oli paljon mukavampaa. Pääsin noin puoleen väliin viidakkoa kun kone päätti hajota. Oli se jo jonkin aikaa pitänyt jotain epämääräistä ääntä, mutten välittänyt siitä. Sitten se ääni jatkui, mutta leikkaaminen loppui. Johan otti päähän! Harmitti niin paljon, että kaivoin esille äipän antaman ainakin 20 vuotta vanhat puutarhasakset ja aloin leikata niillä nurtsia. Olin kyllä yllättynyt miten hyvin ne sakset leikkasivat ulkonäköönsä nähden. Leikkelin aikani ja sitten kokeilin suostuisiko masiina yhteistyöhön. Kokeilun tuloksena kaivoin esille työnnettävän leikkurin. Mä halusin hoitaa homman pois päiväjärjestyksestä – ja mielellään yhdellä kertaa. Tiedä sitten mistä se Aku Ankka on leikkurinsa hommannut, sillä mun leikkuri ei katkaissut korttakaan, kun sitä nurtsilla työntelin. Ehkäpä Akun leikkurin salaisuus on se, että se on tehty siihen “vanhaan ja hyvään aikaan”. Anyway, mulle tuli selväksi, että mun leikkurin kohtalona oli purkaminen atomeiksi ja oikeisiin roska-astioihin kiikuttaminen. Metalliahan se suurimmaksi osaksi on, mutta löytyy siitä muoviakin.
 
Edelleen harmitti, että hommaa ei saanutkaan pois päiväjärjestyksestä. Leikkelin saksilla vielä sen aikaa, että sain vähän niin kuin häivytettyä lyhyen ja pitkän nurtsin rajaa, ennen kuin menin harmituksen tumma pilvi pääni päällä nukkumaan. Katoin ikkunasta ja nähdessäni pihan ajattelin “pöh, enää olisi ollut vaan semmoinen tunti jäljellä.”
 
Kaikki, jotka osaavat viikon päivät, tietävät, että keskiviikon jälkeen tulee torstai. Torstai on Ticon koulutuspäivä. Senpä takia hommaa pystyi jatkamaan vasta perjantaina. Maybe. Koko ke-to yön mietin asiaa ja aloin vähän tulla siihen tulokseen, että kävisin aamulla hakemassa uuden sotavälineen ja sitten pääsisin perjantaina heti hommiin. Mielessä pyöri vaihtoehtona se, että olisin ostanut uuden “Aku-leikkurin”. Tai sitten vaan uusi siimuri. Kyllä, ne jotka eivät tätä ihmetelleet silmät suurina viime kesänä, niin heille kerrottakoon, että täällä viidakko saa kyytiä siimurilla. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten saa käyntiin ruohonleikkuria. Sitä oon joskus yrittänyt sillä seurauksella, että selkä venähti ja viikon saikku pamahti xD
 
Sattuneesta syystä keskiviikkona oli jääneet unet vähäisiksi. To aamuna mua väsytti ja oli pakko mennä nukkumaan töiden jälkeen. Laitoin herätyksen silleen, että pääsisin lähtemään kauppaan heti kasiksi. Kuvittelin itestäni liikoja, sillä kun kello herätti, niin enhän mä mihinkään noussut. Torkuttelin johonkin puoli kymppiin ja laitoin herätyksen pois päältä kokonaan. Tunnin päästä heräsin ja olo oli sen verran pirteä, että päätin lähteä ostoksille, vaikka järkevämpää olisi ollut vain kääntää kylkeä ja jatkaa unia.
 
Kaupassa vilkaisin ohimennen Aku-leikkureiden hintoja. Siimureita oli muutamaa erilaista sorttia. Hetken aikaa niitä kattelin ja kun olin miltei varma minkä aion ostaa, kävin ettimässä myyjän. Myyjältä kysyin mitä eroa siimureilla oli. Eipä niissä ollut juurikaan muuta eroa kuin teho. Se, jota suunnittelin ostaa, tuntui vähän painavalta. Kuitenkaan en halunnut samanlaista kuin edelliset asukkaat olivat jättäneet. Voihan se olla, että se oli jo niin ikäloppu ja siksi sippasi – tai sitten se oli huonoa laatua. Otin sen painavamman. Lisäksi ostin lisää siimaa kun kerran oli asiantuntevaa apua paikalla. Eipä sitten ihan heti tarttis olla lankaa ostamassa. Sitä kuitenkin menee. Tosin, aika riittoisaa se tuntuu olevan. Itäharjun K-rautaa on moitittu siitä, ettei palvelua joko saa (ei oo tarpeeksi myyjiä) tai sitten se on kökköä. Mulle ainakin löytyi myyjä ja palvelu oli hyvää.
 
Kotona huomasin, että naapurin pihassa ei ollut autoja. “Jaa, siis noin tunti...?” Poistin siimurin laatikostaan ja kasasin sen nopsaan. Kohta taas nurtsin kimpussa oli viidakon tähtönen. Voi mahoton miten hyvin uusi siimuri leikkasi. Oli suorastaan kivaa nähdä miten viidakko kaatui. Iloa kesti jonkin aikaa ja sitten alkoi tuntua se paino. Käsiä asentoa ja vaihdellen taistelin luontoa vastaan – ja voitin! Siihen oli mennyt se reilu tunti, jonka olin arvellutkin olevan jäljellä.
 
Pikaisesti sapuskaa, eväiden teko ja pakkaamista ennen unille menoa. Oli noin tunti aikaa koisia, ennen kuin piti lähteä Ticon kanssa menemään. Olin kysynyt Ticon kouluttajalta mielipidettä sen suhteen voiko Tico tulla kurssille kun Sonylla oli se silmä-juttu ja kyllä Tico oli tervetullut.
 
Kun kello soi, niin ei väsyttänyt. Myöskään en ollut varma, että olinko edes nukkunut. En kuitenkaan muistanut, että olisin kamalasti pyöriskellyt ja yrittänyt tavoitella unta, joten kai sitä oli tullut nukuttua. Kun blondi oli ulkoillut, niin sitten lähdin Ticon kanssa. Ilma oli mukavan viileä Ticoa ajatellen. Mun piti kyllä laittaa paksumpi takki ja lapaset kun lähdin pyöräileen eikä sitä päätöstä tarvinnut katua.
 
Vähän ennen kuin koulutus alkoi, nähtiin jotain, joka sai Ticon huutamaan. Mitenkään sen ihmeemmin yhteissuunnitelmia tekemättä oli käynyt niin hassunihanasti, että neese-nessukka oli samalla kurssilla! Viime kerralla se ei ollut paikalla juoksujen takia. Kun Tico näki heidät, niin...
 
Koulutus oli nyt siellä, missä sen alunperin pitikin olla. Mä taisin olla vähän pihalla tai jotain kun en heti tajunnut koulutuksen jo alkaneen. Mä kun olin ensin venailemassa siellä, missä se viimeksi oli. Oli siellä muitakin. Mulla sitten kesti vähän aikaa siirtää mun mersuni kun Tico intoili ja huusi tuttuja nähdessään. Kun näin kouluttajan ohjeistavan jotain koiria, niin jotenkin kuvittelin niiden olevan edellisen tunnin oppilaita. Ne kun vielä olivat silleen vähän niin kuin syrjässä. Pidin sitten Ticoa treenimielessä istumassa sivulla. Sitten yhtäkkiä tajusin, että porukka trenii seisomista ja sitten meikäkin oli jutussa mukana :D
 
Seisomista treenittiin niin, että laitettiin nami maahan koiran eteen ja sen sitten sai ottaa palkkalupauksella. Mä vaan mietin, että voiko tuo tapa saada sellaisen hötkyilevämmän koiran alkaa meneen eteenpäin kun sitä seisottaa? Tuolleen tehtiin hetki ja sitten treeniä vaihdettiin. Nyt piti koittaa pystyä liikkumaan ite ja muutenkin kasvattamaan seisomisen kestoa. Palkka piti heittää koiran taakse, joka mun mielestä sopii Ticolle paremmin. Mä teinkin niin, että kun olin heittänyt palkan ja Tico oli sen syönyt, niin sitten kun Tico alkoi tulla takaisinpäin, pysäytin sen seisomaan käsimerkin kera. Olinpa yllättynyt kun se myöskin jäi seisomaan. Meillä on toisinaan Ticon kanssa omat kuviot kun Tico on vähän ylioppinut tuolle kurssille.
 
Sitten treenittiin luopumista elollisesta. Jokaisen piti ottaa pari ja meidän parina oli neese-nessukka. Piti pysyä paristaan silleen sopivalla etäisyydellä, että koira oli siitä kiinnostunut, muttei kuitenkaan saanut olla ihan kuonot vastakkain. Ideana oli, että kun koira kattoo toista, niin sitten käsketään luopumaan. Tottelusta palkkalupaus ja palkka. Ihan hyvin Tico pystyi luopumaan ja välillä se sitten vaan tuijotteli mua, jolloin mulla oli vaikeuksia saada herraa kiinnostumaan muusta.
 
Kun muut treenivät maahanmenoa, niin mä otin Ticon kanssa makoilua lyhyellä hihnalla. Ihan kivasti meni. Välilä kutsuin Ticon sivulle, jotta sai sitten katella toisenlaisia maisemia kun makoili.
 
Viimeisenä käveltiin päämäärättömästi ympäriinsä suuntaa vaihdellen ja käännöksiä tehden. Piti treeniä vetämättä kulkemista ja muutenkin olla välittämättä muista. Tico kulki muuten nätisti, mutta kun käännyttiin kohti kentänreunoja, alkoi vetäminen. Ticon piti jostain syystä päästä nostamaan koipea, mutta kun takana oli puolentoista tunnin tassuttelu, niin ei herra voinut olla kovin tassut ristissä, joten sai luvan jättää merkkailut sikseen.
 
Koulutuksen jälkeen mentiin sivummalle ja sinne tuli myös tämä ihana tytsi. Tarjosin koirile vettä. Nessukka teki ukilleen selväksi, että ei onnistu juominen yhtäaikaa. Tämä taitaa tulla neidin äipältä. Meinaan kun kerran koitin ottaa pojista ja tästä Ticon tyttärestä yhteiskuvaa namien avulla, niin jos pojat tulivat liian lähelle, neiti teki selväksi, että namit olivat hänen. Ticolle viesti meni kerralla perille eikä se yrittänyt kupille ennen kuin nessukka oli tankannut. Osaa se joskus käyttäytyäkin. Mutta vain joskus. Herrasta lähti turhaa ääntä kun siinä oltiin. Meillä oli osin sama matka, joten lähdettiin sitten kimpassa kulkemaan. Yhdessä vaiheessa Tico alkoi lätkiä tassullaan pikku-neitiä päähän ja se on sen merkki, että Tico tahtoo leikkiä. Leikiksihän se homma sitten meni ja jotta matka pystyi jatkumaan sujuvammin, piti nessukan mennä kävelemään toiselle puolelle. Oi vitsit, olipa kivaa tavata heitä! Että tämmöinen kaupanpäällinen saatiin Ticon synttärilahjalle. Ihan mahtava sellainen
 
Vaikka vähän jäätiinkin siihen kentän laidalle juttelemaan, niin silti ehdin käyttää Sonya lenkuralla ja syömään yms. ihan rauhassa. Kun poljin kohti työpaikkaa oli tosi autuas olo ajatella, että seuraavana päivänä ei tarvinnut alkaa taistelemaan viidakon kanssa. Tärkein osa oli lyhennetty ja sillä sipuli. Onneksi töissä oli ihan ok mallit, niin ei alkanut väsyttämään jatkuva koneen kettuilu.
 
Mulla oli aikomuksena käydä aamulla kaupassa, mutta kun olin nukkunut niin huonosti viime päivinä, en uskaltanut lähteä. Jotenkin vaan tuntui vaaralliselta idealta lähteä polkemaan siinä kunnossa. Päätin ottaa tunnin tirsat ennen lähtöä. Just joo... Tuntipa hyvinkin... Taisi tulla kahden tunnin tirsat, mutta väliäkös sillä kun oli perjantai.
 
Kun nousin ylös, kävin kiinni siimuriin. Nurtsi sinänsä oli hoideltu, mutta vielä oli edesmennyt perunapeltopläntti, joka rehotti voikukkaa ja ties mitä kaktuksia. Nyt oli kunnon väline niiden hoiteluun, joten silpuksi nekin. Silpuksi meni myös talon seinustan vieressä rehottava viidakko. Ei tainnut mennä syksyllä perille se viesti, etten sellaista halua siihen. Kaverini kanssahan me kiskottiin ne rehut pois ja täytettiin niillä komposti. Nyt tuntui paremmalta ajatukselta vaan vetäistä ne silpuksi. Eivät olisi kompostiinkaan mahtuneet. Mä haluaisin laittaa noiden rehujen paikalle kiviä, mutta taitaa se projekti nyt siirtyä ainakin vuodella, sillä tuli vähän yllättävää käyttöä tililläni oleville numeroille...
 
Oijoi, kyllä nyt ihan nauttii kun kattelee pihaa. Lyhyempi näyttää paljon paremmalta ja kun ei näe viidakkoa, ei myöskään tartte miettiä mitä eliöitä se pitää sisällään. Siimurin hinta yllätti. Olin kuvitellut niitä paljon kalliimmiksi. Menevät aika samoihin “akujen” kanssa, joten toki mä valitsin sellaisen, jonka tiesin toimivan. Ja tartteehan tuota siimuria vähän muissakin kohdissa täällä. Tuohon siimuriin on jotkut pyörätkin ja siihen vaihtoehtoon täytyy tutustua. Tiedä, vaikka se olisi ihan toimivakin systeemi. Ihan lelulta ne pyörät kyllä näyttää, mutta täytyy niitä nyt ainakin kokeilla kun kerran mukana olivat.
 
Siimuroinnin jälkeen lähdin sinne kauppaan. Piti käydä hakemassa tarjouksessa olevaa leivontamargariinia, jotta voi sitten aikanaan tehdä raparperipiirakkaa. Sitä on taas tuloillaan. Mistäköhän sen tietää milloin raparperi on kypsää käytettäväksi?
 
Oli kyllä hyvä (muttei ehkä järkevää), että siimuroin pihan lopun torstaina. Siinä puoli 12 aikaan alkoi satamaan ja en osaa sanoa olisinko siihen mennessä ehtinyt saamaan homman päätökseen jos sen olisin perjantaille jättänyt. Se oli vain sadekuuro, mutta varsin voimakas sellainen. Kunnolla alkoi satamaan vain hetki sen jälkeen, kun olin kaupan jälkeen ottanut pojat sisälle. Oltiin vielä tehty kimpassa puutarhahommia. Tai no, Tico jyrsi luuta ja Sony kulki perässä kuin varjo.
 
Tämmöisissä tunnelmissa tämä viikko hupeni. Vaikken käynyt kuin yhdessä koulutuksessa, niin silti tuntui, ettei aikaa ollut tarpeeksi.
 
Ai niin... Kun olin Ticon kanssa tulossa koulutuksesta, niin meitä vastaan tuli melkeinpä siinä hyökkäyskohdassa se ärrieri. En voinut kääntyä takaisin, sillä kiertotie olisi vienyt ihan liikaa aikaa. Otin sitten Ticon hihnan tosi lyhyelle ja toivoin parasta. Tico vähän tuhahteli ja kasvatti niskaan kyttyrän kun mentiin ohi. Mitä teki sen ärrierin omistaja? Käänsi koiran pois päin ja piti siitä kiinni! Se näky kyllä lämmitti mieltä suuresti. Ilmeisesti ovat ainakin yrittäneet hakea jotain oppia / apua, sillä tuo oli eka kerta kun näin, että sen koiran käytökseen puututtiin. Harmi vaan, että tuohon herätykseen tarvittiin Sonyn lääkärilasku... Niin ja ehtihän se ärrieri hyökätä Ticonkin kimppuun :(