Eilisen yritysvierailun alussa mulle ei luvattu kovin hyvää: arvioitu paluuaika oli 17.30. Todella tiukilla siis oli koirakouluun ehtiminen kun tietty Tico piti käyttää ennen lähtöä. Ja nakkien oston sai unohtaa.

Ensimmäisen yrityksen tarjoamalla lounaalla toivo heräsi, sillä me oltiin edellä aikataulusta. Meidän esittelijä sattui samaan pöytään mun  ja parin muun kanssa. Se esitti verkkaisesti kysymyksiä. Sitten kun se totesi, että voidaan päästä aiemmin kotiin kun ollaan edellä aikataulusta, niin totesin, että sitten ehdin koirakouluun. Seuraavaksi tietysti kysyttiin rotua. Ja eihän islanninlammaskoiraa tiedetty. Näytin puhelimestani kuvan pojista. Esittelijän perheessä oli joskus ollut 12 vuotiaaksi elänyt sheltti. Koirakuume aina välillä iski, mutta työn puolesta ei voinut ottaa koiraa kun reissaamista oli aina silloin tällöin. Lempirodukseen nimesi tollerin, mutta sen koiraharrastajakaveri oli sanonut sille, ettei rotu sovi hänelle. Kyseli, millaisia nämä islanninlammaskoirat ovat. Sanoin, että luonteissa löytyy eroja lähes yhtä paljon kuin ulkonäössäkin, mutta pääasiassa ovat iloisia, vilkkaita ja ihmisrakkaita. Se kuulosti sen mielestä hyvältä, sillä sheltit ovat taipuvaisia arkuuteen.

Kun oli ylimääräistä aikaa, pomo vei porukan shoppaamaan. Mua ei kiinnostanut kaupoissa kiertely. Jäin autoon kuuntelemaan musaa ja tilasin Ticolle ajan rokotukseen.

Kun ensimmäisestä yrityksestä oli selvitty ennen aikoja, toivon samaa toisenkin kohdalla. Ja niin kävi. Matkaan päästiin jo kolmelta ja kun onnistuttiin välttämään ruuhkat, takaisin oltiin  noin 16.45! Eli ehdin ostaa nakkeja ja käyttämään vähän suunniteltua paremmin Ticon ulkona. Yritysvierailut eivät antaneet mulle oikeastaan mitään. En ymmärtänyt mistä puhuivat, enkä oikein vieläkään osaa hahmottaa tuotoksiani joiksikin sähköjutuiksi.

Linja-autolla koirakouluun. Paikan päällä vaihdon Sonylle näyttelyhihnan. En sen takia, että oltiin menossa näyttelykouluun, vaan siksi, että voisin puuttua siihen jos Sony nappaa hihnan suuhun. Ilman tuota ongelmaa olisin ollut tavallisen hihnan kanssa. Ajattelin jäädä vähän sivummalle odottamaan Sonyn kanssa. Suunnitelmiin tuli muutos: ohitsemme meni isliksen näköinen koira. Mietin hetken, että onko se?!? Asiasta piti ottaa selvää ja oikein olin tunnistanut! Niin monesti olin pohtinut tunnistaisinko isliksen jos sellaisen näkisin ja nyt olin saanut vastausen, että pystyn tunnistamaan. Ainakin tämän yksilön. Koiran nimen kuultuani sain vahvistuksen epäilyille kuka koira olisi ja juuri se koira oli kyseessä. Sony yritti häntä heiluen tehdä tuttavuutta, mutta toinen poika ei Sonysta pitänyt. Sony sanoi oman mielipiteensä sille takaisin. Ne oli menossa tokokoulutukseen.

Ensin pujoteltiin muiden välistä. Alussa Sony taas haukahti, mutta kun vauhtiin päästiin, niin loppu menikin hyvin. Sitten kierrettiin kehää. Alussa Sony vähän haukahteli, mutta kyllä sen nakeilla sai suht kivasti tulemaan. Seisotin Sonya pitkään ja hyvin meni. En kuitenkaan olisi halunnut pitää sitä koko ajan käskyn alla, mutta puhina alkoi heti kun vapautin Sonyn, siis eipä ollut paljon vaihtoehtoja. Kouluttaja katsoi hampaat. En auttanut Sonya. Vähän Sony näytti siltä, ettei se ole kivaa. Sitten mentiin edestakaisin. Taas haukahdus liikkeelle lähtiessä. Muuten meni hyvin. Kouluttaja kehui liikkumista ja seisomista. Sanoin, että joo kyllä tämä seistä osaa. Liikkuminen on se vaikein osuus mätsikehässä, mutta tällä kertaa meni hyvin. Sitten oli taas paljon tyhjää aikaa. Kun toinen tutki ja toinen höpötti omiaan.

Ryhmän jako isoihin ja pieniin koiriin tuotti sen, että isoja oli neljä. Kaikki muut oli pöytäkoiria. Taas tutkittiin. Nyt Sony paitsi vähän veti taaksepäin hampaiden katsomisessa, niin lisäksi istui kun takaosaan mentiin? Jälleen kerran se kouluttaja kysyi hieman epävarmasti, että oliko tää se islantilainen? Sanoin, että oli ja näytin, että tuolla on toinen samanmoinen. Kouluttaja siihen, että vaihtelevuutta näköjään löytyy. Kouluttaja kysyi ollaanko oltu näyttelyssä. Kerroin, että parissa ollaan oltu. Kouluttaja kysyi miten ne olivat menneet. Kerroin totuuden. Kysyi tuomareiden nimiä. Zidyn muistin, toista en. Sanoin, että joku suomalainen se oli. Joku lisäsi, että se Zidykin on suomalainen. Totesin, että niinhän se onkin, mutta nimen puolesta sen aina unohdan. Lisäsin sitten, että se toinen oli suomalaismaisempi nimeltään.

Sitten mentiin pari kierrosta. Ne menivät hyvin. Sitten taas tutkiminen ja se mun kammotus: kolmio. Tutkimisessa Sony näköjään tarttee vieläkin tukea. Ja mun on vaikeaa hahmottaa se pirun kolmio kun liikkuu. Argh!

Sitten odottelin sen toisen koiran ryhmän loppumista. Kysyin onko hän rekkautunut islantilaisten keskustelupalstalle ja kerroin suunnitteilla olevasta tapaamisesta. Ja siitä se sitten lähti puolentoista tunnin keskustelu jolle ei näyttänyt tulevan loppua. Muutamaan otteeseen oltiin jo lopettamassa kun juttu taas jatkui. Tico oli hyvä tekosyy saada juttu viimein loppumaan, vaikka ei se ollut ensimmäinen kerta kun totesin, että tarttee varmaan lähteä, että Tico pääsee lenkille... Sony yritti muutamaan kertaan häntä heiluen viestittää toiselle, että oon ihan kiva. Toinen vastasi rähinällä ja niin teki sitten Sonykin...

Oli kyllä todella mukavaa tavata toinen islis omistajineen. Omistaja oli tosi mukavan tuntuinen. Toivottavasti sää sallii ensi maanantaina, että tavataan uudelleen ja päästään koulutukseen. Hänkin suunnitteli tulevansa näyttelypuolelle seuraavalla kerralla, sillä se oli näyttänyt paremmalta. Ja mulle se on juuri sitä mitä tarvitaan: kehässä kiertämistä toisten koirien välissä ja pujottelua muiden välistä. Tuollaista lisää!!!

Ja kylläpä sattui hyvään päivään tuo yritysvierailu. Normaalitilanteessa en olisi voinut jäädä niin pitkäksi aikaa juttelemaan, mutta kun en ollut menossa töihin, niin ajalla ei ollut väliä. Alunperin olin suunnitellut käveleväni Sonyn kanssa takaisin, mutta ilta ysiltä en enää viitsinyt. Onneksi oli rahaa paluumatkaankin.

Eilen postitin poikien näyttelyynilmoittautumiskaavakkeet...