Uuh puuh, ääh ja lääh miten kuumaa oli männä vkl!!! :S Jomi osoittautui arska-allergiseksi.
 
 
Pori KV
 
Lauantai startattiin noin puolitoista tuntia aiottua aiemmin. Heräsin kolmelta ja oli hiostavaa. En saanut enää unta, joten kattelin, että missä oltiin latailun suhteen menossa (olin laittanut kuvia latautumaan ennen nukkumaan menoa). Latailu alkoi olla loppusuoralla, joten päätin ottaa riskin ja aloin kirjoittamaan edellistä tekstiä. Jos se olisi ollut liikaa mun koneelle, niin eipä olisi ollut iso vahinko jos olisi pitänyt laittaa muutama kuva uudelleen latautumaan.
 
Tekstin sain valmiiksi ja kuvahommat myöskin. Sen jälkeen käytin Jomia pikku lenkuralla, ennen kuin lähdin isosten kanssa mettäilemään. Kello oli vasta viisi ja jo tuolloin oli todella hiostavaa ja kuumaa. Mietin, että mitä ihmettä laittaisin päälleni kun jo nyt oli turhan lämmin.
 
Lämmin ilma näkyi isosissa. Alkuun niillä oli vauhtia, mutta Sony hyytyi nopeasti ja sitten se lähinnä jolkotteli mun lähellä. Ihan outoa mettäilyä mun turkkikselta. Vettä olisi pitänyt olla mukana, mutta en ollut osannut sellaista ajatella niin aikaisin. Sony ettikin kovin märkiä ojia, mutta niitä ei ollut. Yhden ojan pohjalla oli märkää sammalta ja Sony näytti olevan kuin taivaassa sen löydettyään. Se meni makaamaan ojan pohjalle ja veti takajalat suoriksi. Luulin, ettei Sony saa jalkojaan silleen kun en nyt ihan heti muista, että koska olisin sen nähnyt matona. Sony ryömi pitkin ojanpohjaa ja nautti siitä pienestäkin märkyydestä. Se sammal haisi kiitettävästi ja olin varma, että Sonya odotti pesu. Mutta kun käveltiin metikössä, niin lika ja paha haju hävisivät, niin eipä potsia tarvinnutkaan pestä.
 
Pari tuntia reissuun meni ja siitä noin puolet oli mettäilyä. Jätin isoset pihalle. Eipä sillä, ei niitä olisi kiinnostanutkaan tulla sisälle. Etenkin Sonysta näki, että pojat tiedostivat, ettei nyt ollut normimeininki. Normaalisti Sony haluaa tulla sisälle jos mä meen sisälle. Nyt se vaan seisoi ja kattoi mun perään. Ihan kuin olisi sanonut, että en taatusti tule kun oot lähdössä jonnekin. Siitä selkeesti näki, että se tiesi mitä tuleman piti.
 
Mettäilyn jälkeen oli suihkuteltava kun oli niin inha olo. Tarkoituksella olin jättänyt sen aamuun. Ei olisi ollut mitään järkeä suihkutella pe ja sitten hiota aamulla se suihkuttelun hyöty pois.
 
Isoset saivat olla pihalla ihan viime tinkaan asti. Oli ihan luksusta lähteä liikenteeseen vasta ysiltä. Kiitos siitä kuuluu tkamulle, joka napsi mut ja Jomin koululta kyytiin. Määränpäänä oli Pori KV.
 
Perille päästiin joku puoli tuntia oletettua aiemmin. Reitti oli tkamulle uusi ja hän itekin yllättyi siitä, miten nopea reitti oli. Aiemmin matka Poriin oli kestänyt reilut pari tuntia.
 
Tsekattiin, että missä oli meidän kehä ja se löytyikin heti ekana kehäalueelta. Sitten mentiin istuskelemaan. Oli lämmin, liian lämmin. Istuksittiin jonkin aikaa ja pian vaikeroitiin miten inhottavan kuumaa oli. Arska paistoi niin, ettei varjoa ollut juuri missään. Kovin koitin silmäillä, että löytyisikö jostain varjoa, mutta laihalta näytti sen suhteen. Ainoa, missä saattoi olla varjoa, oli kauempana olevat puut. Ehdotin, että mentäis kattomaan, oliko siellä varjoa, sillä auringossa ei jaksanut olla.
 
Juuri kun oltiin lähdössä, huomasin edessämme olevan jättiruudun alle ilmestyneen pienen varjokaistaleen. Siihen mahtui just ja just ja sanoin, että se paikka passasi mulle. Arskan liikkuessa kun se alue tulisi kasvamaan. Siihen sitten jäätiin.
 
Jättiruudun juurella (oltiin siis raviradalla) oli isoja kiviä, eikä juuri houkuttanut istahtaa niiden päälle. Huomasin laudan vähän kauempana ja annoin Jomin tkamun pideltäväksi. Hain laudan ja siitä tuli hyvä istumapaikka. Laudan tikkuisuus epäilytti, joten kaivoin repusta pyyhkeen arseni alle ja johan kelpasi tämmösen rinsessankin istua.
 
Mua moikattiin ja hetken ihmettelin, että kukas se oli. Muutaman sekan jälkeen tunnistin ihmisen. Hän oli käynyt samassa näyttelykoulutuksessa tollerinsa kanssa. Juteltiin siinä hetki.
 
Varjoinen alue kasvoi ja se oli nautinto. Ihanaa, ettei tarvinnut odottaa auringonpaisteessa! Sitä odottamista kun oikeesti oli enemmän kuin tarpeeksi. Eihän tuota etukäteen tiedetty, mutta pikkuhiljaa meille valkeni, että kehän kulku ei todellakaan ollut mitään sutjakkaa toimintaa.
 
Meidän lähellä oli yksi kahden kleinin omistaja. Se kävi seuraamassa kehää, joka oli heti sen jättiruudun takana. Siltä oli hyvä aina välillä tiedustella, että missäs oltiin menossa. Lopulta kerran, kun oikeesti tuntui, ettei kehä edennyt juuri yhtään, kysyin, että osasiko se nainen sanoa, mistä kiikasti. Naisen mukaan vika ei ollut tuomarissa vaan kehäsihteerissä, joka ei oikein osannut pyörittää kehää. Arvosteluvauhti kehässä oli suunnilleen 3 koiraa puolessa tunnissa. No jippii vaan...
 
Näyttelyyn oli ilmottu neljä islistä. Kaikki olivat uroksia ja vieläpä silleen kivasti jakautuneet, että kaksi oli samassa luokassa. Kenenkään ei tarvinnut olla yksin kehässä. Kun näyttelyyn oli ilmottu jättis, niin en jaksanut uskoa, että Jomi sitä voittaisi. Onhan se vaan niin komea poju! Ja kun kuulin, että siellä oli myös se Hesassa ollut komea punainen poika, niin siinä oli toinen mahdollinen voittaja. Nuo herrat olivat nuorten luokassa. Nähtyäni Jomin kilpakaverin, julistin sen junnujen voittajaksi. Se oli raamikkaamman näköinen poju, jolla oli hyvä turkki. Toisin kuin mun hapsuhaukku, joka alkaa juuri hiljalleen kasvattelemaan uutta turkkia.
 
Linja-autoasema oli siinä aika lähellä. Busseja meni tunnin välein. Ensin olin ajatellut ehtiväni klo 14 bussiin. Se suunnitelma oli unohdettava lähes paikoillaan junnaavan kehän vuoksi. Sitten tähtäin kohti kolmen bussia, mutta hiljaksiin sekin alkoi tuntua liian optimistiselta tavoitteelta. Sen sijaan alkoi tuntua, että me kaikki päästäisiin lähtemään samaan aikaan, vaikka joku sinne ryhmäkehään menikin. Niin hidasta toimintaa kehässä oli.
 
Kello alkoi lähestyä kolmea kun vihdoinkin oli islisten vuoro! Ensin tuomari halusi poikien menevän yhdessä ympäri ja sitten oli yksilöosuuden vuoro. Se sisälsi tutkimista ja seisotusta. Musta oli kivaa kun se tuomari sanoi “good boy” hampaiden kattomisen jälkeen. Ihan hyvin Jomi antoi ne kattoa pienen avustuksen kera. Seisotus meni ihan kivasti, samoin yksin et. ERI.
 
Saman oli saanut se toinenkin poju, joten sitten uudestaan kahdestaan kisaamaan. Seisotusta, yksin et ja yhdessä ympäri. Jomi voitti! Hetkeen ei tapahtunut mitään ja mä en ollut varma, että pitikö mun siinä olla. Kehäsihteeri taisi olla aloittelija. Päätin sitten lähteä pois ja samantien sanottiin, että älkää vielä menkö. Sihteeri jakoi nauhat (ajatella, että niitä vieläkin näkee) ja antoi mulle SA-ruusukkeen.
 
Sitten oli nuorten vuoro. Jättis liikkui tosi kivasti, mutta seisotus ei mennyt ihan kohdilleen. Poju taisi meinata, että varjoinen tuomarinteltta oli hyvä paikka pistää maate. Voi toista.
 
Punainen poju jaksoi seistä ja mä ihailin sitä, miten sitä koiraa juoksutettiin. En nyt muista nähneeni koskaan aiemmin, että islistä olisi juoksutettu tuolleen. Hienolta se näytti. Siinä on niin kuin esittäjän ja koiran välissä kunnon väli, mutta silti hihna oli löysällä. Mitenköhän se oli opetettu? Tiedän kyllä miten koira opetetaan juoksemaan niin, että sen kuono on vain eteenpäin, mutta miten se väli saadaan, onkin jo toinen juttu.
 
Punainen voitti ja sai SA:n, joten siinä oli Jomin seuraava kilpakaveri. Taisi taas olla ensin yksin et ja sitten yhdessä ympäri. Tuon yhteisympyrän aikana punainen haukkui jonkin verran. Jomi reagoi siihen päätään kääntämällä, mutta ei haukkunut. Olin niin iloinen, että pieni oli hiljaa! :) Liekö sitten tuo haukku oli syynä Jomin voittoon, mutta niin siinä vaan kävi, että Jomi voitti! Oho :O Olisipa ollut mahdollista lukea tuomarin ajatuksia, sillä kyllä tahtoisin tietää millä perusteilla Jomi voitti. Se kun on mun silmissä semmonen rimpula ja vieläpä karvaton sellainen :D Onneksi punainen pojukin sai jotain: ekan ceensä :) Onniteltiin puolin ja toisin. Se on niin mukavaa kun islisomistajat ovat kuin “yhtä suurta perhettä” :) Tosin sen punaisen esittänyt poika onnitteli mua ensin. Mä en uskaltanut sanoa mitään, sillä tuntui, että Jomi oli joutunut “mustalle listalle” sen koiran omistajille. En nyt viitti kertoa tarkalleen, että mitä erkkarissa tapahtui, mutta vähän siitä tuli sellainen olo, että punaisen omistajia harmitti silloin jäädä jo toistamiseen Jomin taakse. Eivät he mitään pahaa sanoneet vaan kysyivät yhtä asiaa. Asioita voi kysyä monin eri tavoin ja se tapa, jolla kysymys esitettiin sisälsi pientä piiloharmia ja toivoa “oikeasta” vastauksesta. Heidän onneksi mun vastaus oli heille mieleinen ja hyvä niin :) Joten tällä taustalla punaisen esittäneen pojan onnittelu tuntui mukavalta ja oli kivaa, että pystyin ite onnittelemaan takaisin.
 
Jotkut kun ottavat näyttelyt turhan vakavasti ja joillekin mun onnittelu ceestä olisi voinut olla piiloveetuilua. Onneksi islispiireissä ei ainakaan vielä olla niin pipo kireällä kehissä. Tiedän rotuja, joissa asia on näin ikävästi :/
 
Siis, heippa vaan klo 16 bussi... Tkamu piteli Jomia kun hain palkinnot. Mulle annettiin pari pystiä sen isompia kyselemättä. Kun Jomilla oli nyt seuraa, niin hyödynsin hotelli helpotusta ennen kuin palasin takaisin tkamun luo. Hän oli vapaa lähtemään, joten sanottiin heipat. Kiitokset tkamulle kuskaamisesta :) Olisin päässyt Poriin itekin, mutta kävi tuuri kun sain tkamulta kyydin. Matkaseura on aina kiva juttu ja nyt oli taas ihan laatuseuraa :)
 
Kehän jälkeen mua tuli onnittelemaan “tyttö”. Ei hän nyt niin tyttö enää välttis ole, mutta hänen olemus on tosi nuorekas. Muutaman sekan olin, että kukas hän on? Sitten raksutti ja juuri sillä hetkellä “tyttö” muistutti mua kuka oli.
 
Haettuani palkinnot lähdin ettimään tuota “tyttöä”, sillä hänen koiransa oli ollut myöskin roppi ja he olivat jäämässä ryhmiin. Mulla oli syttynyt päässä idealamppu.
 
En löytänyt “tyttöä” kehän laidalta, joten palasin sinne varjoon. Siellä näin hänen kasaavan häkkiä koiralleen. Näytti olevan yksin liikenteessä, joten päätin mennä kysymään, että oliko hän tullut autolla ja oliko tullut yksin. Kahden myöntävän vastauksen jälkeen kysyin, että voisinko päästä hänen kyydissään kodin lähelle.
 
Mahtaakohan kukaan enää muistaa kun kerran talvella treffasin parin mittelin omistajan koululla? Sen, jolla myöskin on Tico niminen koiruus? Tähän henkilöön olin törmännyt näyttelyssä ja tältä henkilöltä olin nyt saamassa kyydin kotiinpäin! Siis hitto, mikä säkä kun ei tarvinnutkaan mennä kotiin bussilla!!! Aijaijaijaiiih!!!
 
Siinä odotellessa oli aikaa jutella ja se “tyttö” pahoitteli, ettei ollut saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä treenailun merkeissä. Lisäsi perään, että tahtoi vieläkin treenailla yhdessä, mutta on vaan ollut laiska. No hard feelings about that. Aina välillä on tullut mietittyä, että eipä oo heistäkään kuulunut, mutta olihan se kaiken kaikkiaan aikas ekstemporejuttu. Kadulla törmättiin, hän kysyi treeniseuraa ja jo muutaman päivän päästä treffattiin koululla. Hän otti mun numeron ylös. Mulla oli silloin se mun vanha luuri, joka ei kylmää kestänyt, joten se lämmitteli kotona takan ääressä ;) En siis ottanut “tytön” numeroa ylös. Viisastuinko vahingosta? EN! Edelleenkään mulla ei ole hänen numeroa. En tiedä, että pitäiskö tässä sitten itkeä vaiko nauraa...
 
Juttelun lisäksi avustin häntä ottamaan koirastaan palkintokuvan. “Tytöllä” oli mukana kamera ja hän oli ottanut kuvia musta ja Jomista kun oltiin oltu kehässä. Hyviä kuvia oli ja yksi tosi hyvä seisomakuva Jomista oli napattu. Kamera oli samanlainen kuin omani, joten en tarvinnut opastusta sen suhteen, että mitä nappia painaa. Ehkä se kamera tuntui jopa liian omalta, sillä löysin itteni ehdottelemasta miten kannattaisi sommitella! Hyi mua. Mua ihan järkytti oma käytös. Ei oo mun tehtävä määrätä miten muut haluaa koiransa kuvattavan. Muutamaan otteeseen päätinkin, että nyt oon vaan hiljaa. Vaan kun aloin zoomailla, niin ihan kuin itestään sanat karkaili mun suusta. Halusin koiraa vähän lähemmäs, jotta pystyin zoomaamaan kohteet pikkuisen isommiksi. Mua vaan häiritsi se turha rako koiran ja palkintojen välissä. Samoin mua häiritsi se, että kerran se koira peitti osaksi toisen ruusukkeen ja sitten pyysin siirtämään koiraa hieman taaksepäin. Tiedä sitten, miten paljon nuo seikat olisivat haitanneet “tyttöä”. Äh, oikeesti, olinpa mä kamala... Ens kerralla jos joku haluaa kuvausapua, niin tartten teipin suuni eteen ;D
 
Ryhmikset alkoivat noin puoli tuntia myöhässä, mutta vauhti oli edelleen hiljainen, joten vasta viiden pintaan oli meidän vuoro. Se olikin varsinaista menoa siellä kehässä. Jomi ei halunnut seistä siinä, mihin sen laitoin vaan se hakeutui mun muodostamaan varjoon. Sain sen joten kuten seisomaan, mutta ukko näytti löysältä makaroonilta kera roikkuvan hännän. Ihan hirveetä seisontaa oli kyllä!
 
Tuomari kävi pari kertaa kiertämässä koirat ja siinä se. Sen jälkeen sai mennä varjoon tuomareiden teltan alle. Siellä oli koirille vesiastiakin. Varjossa Jomin häntä nousi ylös ja se oli muutenkin skarpimpi.
 
Isoon kehään se meni ihan ok ja jaksoi hetken seistä hyvin. Sitten alkoi Jomin häntä tippua ja kun tuomari tuli Jomin kohdalle, niin se sai nähdä roikkuhäntä-makaroonin. Olisi nyt pikkuisen nopeammin tullut siihen. Tosin tuskinpa se olisi mitään muuttanut, sillä se näytti tehneen päätöksensä jo esiarvostelussa. Meidän takana oli tuolloin göötti ja sille se tuomari oli maiskutellut. Tämä göötti valkattiin jatkoon.
 
Mua hävetti Jomin käytös kun huomasin sen punaisen esittäneen pojan olevan kattelemassa. Tuli sellainen olo, että se varmaan tuumi, että heidän olisi pitänyt olla kehässä :D Eipä sillä, Jomilla oli ollut pitkä päivä helteessä ja viimeksi se oli syönyt edellisiltana. Varmaan alkoi olla energiavarastot aika lopussa.
 
Autolla Jomi sukelsi heti auton alle. Se ei todellakaan halunnut olla auringossa. Ei edes sen vertaa, että olisi päässyt autoon sisälle. Jomi suorastaan huusi varjon perään.
 
Eiköhän lienee kaikki tiedä, miten “ihana” paikka auringossa ollut auto on. Kuumahan siellä oli ja Jomi läähätti kuin viimeistä päivää. Jomin kieli näytti ihan luonnottoman isolta ja pitkältä. Oli vaikeaa kuvitella, että se mahtuisi takaisin herran suuhun. Kieli lyheni sitä mukaa kun ilmastoinnin viileä ilma alkoi vaikuttaa.
 
Matka meni koirista jutellen. Vuoroin puhuttiin mitteleistä ja vuoroin isliksistä. Näin mukavasti saatiin kyyti koululle. Bensikseksi “tyttö” pyysi kymppiä. Musta se tuntui niin naurettavan pieneltä summalta, että annoin 20 e. Siltikin pääsin kotiin halvemmalla mitä alun perin olin laskeskellut. Ja vieläpä niin lähelle! Eipä sillä tällä kertaa äippä olisi hakenut mut asemalta, mutta kivaa, ettei tarvinnut häntä vaivata. Ai niin, jos joku ihmettelee noita lainausmerkkejä tyttö-sanassa, se johtuu siitä, että mähän alunperin luulin häntä korkeintaan yläasteikäiseksi. Mutta mettään menin kun jo korkeakoulussa on... Että ei hän enää niinkään tyttö ole.
 
Kotona vaihdoin vaatteet ja lähdin isosten kanssa lenkuralle. Vaikka kello läheni iltakasia, niin kuumuutta vaan piisasi. Ei menty pitkää lenkkiä.
 
Lenkin jälkeen halusin tehdä edellisen tekstin valmiiksi ja julkaista sen, sillä tiesin, että lisää tekstiä oli tulossa. Sen jälkeen menin nukkumaan miettien, että pääsenkö kellon soidessa sängystä ylös. Aikaa kun ei ollut kuin muutama tunti seuraavaan herätykseen.
 
Porissa tuomarina oli June Wall ja häneltä saatiin roppi seuraavin sanoin:
 
Very nice head. Good eye. Correct bite. Good earset. Good front and rear angulation. Good bone and feet. Good top and underline. Good tailset. Sound coming and going.”
 
Arvostelussa on niin monta good-sanaa, että eikös meidän olisi pitänyt saada H, eli hyvä ;)
 
 
                                       kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A48-normal.jpg
 
 
 
Helsinki KV
 
Kellon soidessa sänky ei tuntunut maailman ihanimmalta paikalta ja hyvä niin. Mettäilyä en saanut tähän aamuun mahtumaan, joten se oli sitten hihnalenkki. Jomikin tuli mukaan, sillä sen ei tarvinnut kävellä vaan äippä tuli hakemaan meidät pihasta.
 
Ulkona oli ihanan viileää, mutta myöskin hyvin kosteaa. Laitoin Jomille puvun, ettei se muuttuisi ihan mustaksi. Oli sen verran vilpoista, että tuskin Jomi paahtui puvussaan. Mentiin semmonen tunnin lenkki ja sen jälkeen isoset saivat jäädä pihalle. Otin ne sisälle vasta muutamaa minsaa ennen äipän tuloa. Tiesin, että hän tuli aina vähän sovittua aiemmin, mutta tällä kertaa hän tuli vieläkin aikaisemmin, joten onneksi ehdin ottamaan isoset sisälle!
 
Nyt suuntana oli Hesan KV ja aikataulut eivät suosineet meitä. Kehän arvioitu aika oli sellainen, että ysin junalla oli saattanut ehtiä, mutta turhan tiukalta näytti, joten sitten suosiolla vaan liikkeelle aikaisemmalla junalla stressin vähentämiseksi.
 
Tai no, junalla ja junalla. Ratatöiden vuoksi eka juna oli korvattu bussilla. Lippua ostaessani myyjä oli sanonut, että koira saa tulla bussiin, jos sinne ei tule allergisia. Sitten vielä neuvoi, että kannatti olla ajoissa paikalla ja livahtaa bussiin mahdollisimman pian. Kiva. Ja toinen kiva sille, ettei vakkelta mennyt busseja tarpeeksi aikaisin, joten siksi äippä kuskasi. Kiitoksia vaan :)
 
Hyvissä ajoin sitten oltiin asemalla. Siellä oli vain yksi ihminen meidän lisäksi, joten hyvältä näytti. Lähempänä lähtöaikaa tuli muutama ihminen lisää, mutta alle kymmeneen jäi määrä.
 
Bussi tuli ja kuski tuli avaamaan tavaratilan. Jomin nähtyään kysyi, että mikäs suloisuus se siinä oli. Kiva, että kuski oli koiramyönteinen. Mentiin bussin perälle. Penkkiväli oli oletettua tilavampi, että ei ihan sumpussa tarvinnut matkata. Edellisen penkin selkänojassa oli sellaiset “kahvat”, joista toiseen sidoin Jomin hihnan. Mahtavaa, oli tilaa ja sain Jomin pois käsistä + kun oltiin takaosassa, niin tuskin hirveesti siitä tulisi menemään ohi ihmisiä ja näin ollen Jomikin varmaan malttaisi nukkua.
 
Kyllä se jonkin verran nukkuikin ja hyvä niin. Edellisen Hesan reissun kirjoituksesta tsekkasin, että mikäs se olikaan sen bussin numero, jolla piti mennä. Pysäkki löytyi vaivattomasti ja melko pian se bussi 67 tulikin. Siinä about 10 minsan odottelun aikana Jomiin iski taas arska-allergia. Se syöksyi heti pysäkin penkin alle. Eipä siitä ollut hyötyä, sillä sinnekin paistoi arska. Se, miten Jomi taas reagoi aurinkoon pisti mut ihan ihmettelemään, että miten se oli ollut niin nätisti omassa kehässään edellisenä päivänä. Jomi ei näyttänyt sietävän yhtään pelkkää oleskelua auringossa. Liikkumisessa ei ollut ongelmaa, mutta kun pysähtyi, niin herra huusi “iik!” ja hakeutui varjoon. Sinänsä fiksu kaveri kun osaa ajatella, että esmes penkin tai jonkin alla olisi varjoa, vaikka aina niin ei ole.
 
Bussiin tuli pari basenjia ja lk collie. Mulla oli selkeä mielikuva siitä, että mihin pitää jäädä, mutta jos epävarmuus kuitenkin olisi iskenyt, niin olipahan sitten oppaita.
 
Koiruudet jäivät pois samalla pysäkillä, mutta lähtivät eri suuntaan kuin me. Ehkä ne tiesivät toisen reitin tai sitten ne eivät olleet tulossa näyttelyyn. Mä valitsin saman reitin, jota oltiin käytetty viimeksi. Hyvin pian se näyttelypaikka näkyi. Kattelin sitä autojen määrää, joka oli kivasti kasvattanut järjestäjien kassaa. Tässä näyttelyssä oli suolaisin parkkimaksu, josta oon ikinä kuullut: 10 e!!! Tuolla varmaan yritettiin säännöstellä autojen määrää, mutta kyllä niitä taas oli ja paljon olikin.
 
Taas saatiin luettelo rokotusten tarkistuksen yhteydessä. Plääninä oli mennä katsastamaan kehän paikka ja sitten varjoon hakeutuminen. Ei mennyt ihan noin.
 
Matkalla kehälle kattelin kojuja ohi mennessäni. Yksi näytti kiinnostavalta ja sellaiselta, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Aloin katella, että löytyisikö jotain islisaiheista. Myyjä kysyi enkuksi, että mikäs koira mulla oli ja tunnisti Jomin rodun! Sitten se kaivoi esiin esittelyn siitä, mitä kaikkea isliskrääsää heillä oli. Mä olin saapunut isliskrääsätaivaaseen!!! Myyjä esitteli mitä kaikkea oli tarjolla ja mä olin vaan, että APUA! Tarjolla oli vaikka mitä kivaa ja harmitti, että mulla ei ollut tarpeeksi rahaa mukana. Kaikki tietenkin halusin :D Pankkikortin olin jättänyt kotiin siltä varalta, että jos vaikka joku kiinnostuisi mun lompsasta sillä aikaa kun oon kehässä, niin eipä saisi aikaiseksi kovin isoa harmia. Eli, en voinut käyttää kaikkia rahoja ja nostaa lisää asemalta. Tuskailin asiaa myyjälle ja selitin miten mahtavaa oli se, että olin nähnyt kojun. Tarjolla kun oli rannekelloja, joihin sai ite valita neljästä vaihtoehdosta kuvan kellotauluun. Hihnavaihtoehtoja oli ainakin kaksi, samoin värejä (musta & ruskea). Oli herätyskelloa, leimasinta, jotain piirroksia, jotka käsittääkseni esittivät alkuaikojen isliksiä, paria erilaista kaulakorua, numerolapun pidin, tarroja, korvikset... Eäämh, muistinkohan mä kaikki. Mutta oli vaikka mitä kivaa!!!
 
Tuskailin myyjälle, että oli vaikeaa päättää mitä ostaa kun ei ollut tarpeeksi rahaa mukana. Myyjä kysyi, että olinko menossa joihinkin muihin näyttelyihin ja kertoi, että he olivat menossa myymään tuotteitaan ensi vkl. Kysyin, että minne ja yritin muistella, että oliko näyttelyitä jossain muuallakin kuin Turussa. Jotenkin tuntui mahdottomalta ajatukselta, että he olisivat tulleet ryhmänäyttelyyn, mutta HE OLIVAT TULOSSA TURKUUN!!! Sanoin, että se on todella hienoa ja aloin pähkäillä, että mitä ostaisin tällä kertaa. Ei ollut helppoa ja siinä pähkäillessäni vielä varmistin, että olivatko he todella tulossa Turkuun. Jotenkin vaan se tuntui niin hassulta, että olisivat tulossa ryhmikseen. Mies kävi varmistamassa asian joltakin naiselta ja kyllä, kyllä todellakin mulla oli mahdollisuus tehdä lisää ostoksia Turussa :)
 
Päädyin tällä kertaa ruskeahihnaiseen rannekelloon, herätyskelloon, halvempaan kaulakorumalliin, leimasimeen, ja niihin piirroksiin. Turusta aion ostaa ainakin ne korvikset. Ne on sellaiset, joissa on semmonen pieni joko kultainen tai hopeinen “islispatsas”. Hopea on kuulemma “pure silver”. Nyt tuntuu, että kullanvärinen miellyttäisi enemmän. Tuo “patsas” on myös kaulakoruversiona ja ehdottomasti haluan sellaisenkin. Sitten mun mielestä oli jotain muutakin, mutta en muista mitä.
 
Olin varmaan taas niin fiksukäytöksinen, että :D Mutta järki lentää samantien ulos kun näkee jotain “fanikamaa”. Oli se sitten islis tai EJ :D Kehän laidalla kun oltiin löydetty meille paikka, laitoin kaulakorun kaulaani. Kellonkin olisin laittanut ranteeseen, mutta sitä ei saanut heti mukaan kun se vähän kesti kun siihen laittoi sen kuvan yms. Rannekelloa oon käyttänyt viimeksi öäämh, jaa-a, ei hajuakaan, mutta nyt tulee käytettyä sellaista ainakin joskus ;)
 
Mulla oli mukana MV-varjo ja siitä sainkin meille kivan suojan arskalta. Laitoin pyyhkeen maahan ja istuin sen päälle. Oli ihan ok olla. Siinäpä sitten oltiin ja odoteltiin. Seurailin kehää ja paljon tuomari jakoi eriä (eilinen tuomari kuulemma antoi kaikille erin ja luokkansa voittaneille SA:n), mutta oli siellä muutama EH ja H:kin. Näytti välillä mittailevan koiria. Se oli kivaa, että aina sijoitusten jälkeen se selitti sanallisesti, että miksi tällä kertaa tämä sija.
 
Odotellessamme yksi mies tuli yllättäen kysymään, että oliko mulla Jomi. Mulle mies oli tuntematon ja ihmettelin, että mistä se tiesi ihan kutsumanimenkin. Toisaalta islispiirit ovat pienet, joten... Mies tuli kertomaan, että heillä oli se näyttelyn toinen islis. Koiran nimi ei sanonut mulle mitään ja olivat he kuulemma erkkarissakin olleet ja saaneet sertin. WAU! En vaan muista oikeestaan mitään uroskehästä kun se meni vähän niin kuin ohi säätäessä omien koirien kanssa.
 
Mies silitteli Jomia kun siinä juteltiin. Sitten ihan ykskaks Jomin mokoma nosti koipea miehen jalkaan! Pyytelin sitä anteeksi. Onneksi miehellä oli sortsit eikä housut! Voihan nolo sentäns! Mies pyysi vettä ja putsasi sillä jalkansa. Jomi nuuski maata ja mies pohti, että olikohan Jomi haistanut maasta jotain, jonka vuoksi oli nostanut koipea.
 
Odotellessamme kuulin juttua, että edellispäivänä oli pari koiraa pyörtynyt kuumuuden takia. Ja sitten kuulin, että joku mali oli hyökännyt pommin kimppuun. Malilla oli ollut piikkipanta ja sitä oltiin menty sanomaan ja sitten oli tapahtunut tuo ikävä välikohtaus. Kuulin yhdessä vaiheessa jotain epämääräistä ääntä ja silloin mietin, että olikohan joku koira joutunut hyökkäyksen uhriksi. Sitten se ääni kuulosti vauvan itkulta ja lakkasin pohtimasta asiaa. Mutta, ehkä mä olin kuitenkin sattunut kuulemaan tuon hyökkäyksen äänet. Karmivaa...
 
Tuomarin arvostelutyyli oli sen verran hidas, että kehä oli ainakin puoli tuntia myöhässä. Jomi oli yksin kehässä. Pikainen seisotus ja sitten ympäri. Seisomista, tutkimista, et ja sitten pöydän eteen seisomaan. Jomiin iski taas arska-allergia. Jonkin aikaa se jaksoi seistä, mutta sitten pikku hiljaa Jomin häntä alkoi valua kohti maata. Ei se jaksanut olla skarpeimmillaan. Se oli hauska ajoitus, sillä satuin kuulemaan, että juuri tuolloin tuomari sanoi “hyvä hännän asento” :D
 
Tuomari perusteli mulle, että miksi Jomi sai erin. Tämän tuomarin mielestä Jomi oli vielä keskeneräinen ja hieman liian pieni. Se mittasi Jomin ja harmittaa kun en älynnyt kysyä tulosta :/ Siis tässä se nyt oli, se arvostelu, jota olin odottanut alusta asti. Kerrankin tuomari, joka näki Jomin niin kuin mä sen näen. Me siis oltiin vapaita lähtemään kotiin. Ei tarvinnut raahata mihinkään ryhmiksiin arska-allergista herra makaroonia. Mahtavaa!
 
Nuorten luokan poju korjasi koko potin ja ihan oikeaan osoitteeseen ruusukkeet menivät. Sertiä nekään eivät olisi tarvinneet, joten Jomi ei olisi vienyt sitäkään niiltä jos toisin olisi käynyt. Nuorten luokan uros oli todella komea punainen poika. Siis sellainen, jollaiseksi mä miellän islisurokset. Jotenkin tuntuu, että tällä tuomarilla se Porissa toiseksi jäänyt uros olisi pärjännyt. Tämä tuomari tuntui ettivän valmiita koiria.
 
Onnittelin voittajaa ja sitten juttelin hetken koiran esittäneen naisen kanssa. Jossain se oli aiemmin nähnyt Jomin kun sanoi, että muisti Jomin karvaisemmaksi. Sanoin, että sillä on ollut ihan tolkuton karvanlähtö pitkin kesää, että kyllä sillä oli muutama kk sitten muhkeampi turkki. Jos he ovat nähneet Jomin erkkarissa, niin sielläkin herralla oli karvaa enemmän kuin nyt. Nainen toisteli Jomin olevan kaunis ja sitähän se on – mutta ei komea ;)
 
Hain kojulta kelloni ja muistutin, että näemme ensi lauantaina. Sitten kohti bussipysäkkiä. Pysäkillä Jomi taas syöksyi penkin alle. Ikävä homma, että sinnekin paistoi arska. Menin pysäkin taakse seisomaan. Siellä oli varjoa ja näki hyvin koska bussi tuli.
 
Juna-asemalla oli liki 30 numeroa ennen meitä. En jaksanut uskoa, että olisi mitään mahiksia ehtiä kahden junaan (se oli vain oletus, sillä en tiennyt mihin aikaan niitä meni). Mutta nopsaan numerot vaihtuivat ja oli 12 minsaa aikaa löytää oikea juna ja laituri. Myyjä antoi sen verran hyvät ohjeet, että nappiin meni kerralla. Oltiin saatu lippu tilavammalle paikalle. Siinä on sellainen pöytä ja sen jalkaan sidoin Jomin hihnan.
 
Kuppiksella jäätiin pois ja hypättiin äipän kyytiin. Kun Jomi pääsi pihaan, ekana se pomppasi altaaseen. Mä en lähtenyt lenkille. Oli tajuttoman kuuma! Tuntui, että happi loppuisi ihan just. Päästin isoset pihalle ja annoin niiden olla siellä jonkin aikaa. Sillä välin söin. Koirien ruokinnan jälkeen otin nokoset.
 
Oli se vaan niin kivaa kattoa kellon olevan neljä ja olla kotona eikä venaamassa ryhmiksiä alkavaksi kamalassa helteessä + puhtaalla omallatunnolla kaikki tuo, sillä nyt oli ihan lupa lähteä kotiin ilman satuja :)
 
Vaikka tällä kertaa tuli vain väri, niin en koe reissua turhaksi. Löysinhän mä isliskrääsätaivaan! Ilman tätä näyttelyä rahattomuus olisi tullut vastaan Turussa ja sitten olisi itkettänyt. Nih.
 
Tuomarina oli Paula Heikkinen-Lehkonen. Hänen arvostelu taitaa olla pisin saamani arvostelu ikinä. Tsekatkaa vaikka mitä kaikkea lappuun oli saneltu.
 
Oikeat mittasuhteet, vielä hieman kevyt kokonaisuus. Erinom. ryhti & ylälinja. Luusto voisi olla hieman järeämpi & pää voimakkaampi. Oikein sijoittuneet korvat. Tummat silmät. Erinom. raajojen kulmaukset & vakaat, yhdensuuntaiset liikkeet. Pienet kaksoiskannukset. Hyvä asentoinen häntä. Toivottavasti kasvaa vielä hieman lisää kokoa & vankistuu kauttaaltaan. Miellyttävä käytös & hyvin opetettu. Kesäturkissa.” ERI 
 
Jos kaikki arvostelut ovat olleet noin pitkiä, niin on siinä ollut kirjoittajan käsi koetuksella! Oikeastaan oon kaikesta muusta samaa mieltä, paitsi kannusten koosta. Jomilla on isommat kannukset kuin Sonylla, mutta ei toki niin komeat kuin Ticolla. Ehkä tämä tuomari haluaa Ticon kaltaisia kannuksia.
 
Sitten kuvia Hesan tuomisista.
 
 
             kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A41-normal.jpg
                                            Herätyskello & leimasin.
 
 
 
Alla on ne piirrokset ja kahden niistä takaa löytyvä tarra, joka ilmeisesti kertoo, että mistä kuvat on kopsittu alunperin. Pystykuvan takana ei ollut tarraa. Pudonnut?
 
 
             kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A44-normal.jpg
 
             kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A45-normal.jpg
 
 
 
 
             kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A46-normal.jpg
 
             kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A47-normal.jpg
 
 
 
 
                                kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A43-normal.jpg
 
 
 
 
                                kr%C3%A4%C3%A4s%C3%A4%C3%A42-normal.jpg
                                       Kello, kaulakoru & leimasimenjälki.
 
 
Jah, sitten ootellaan lauantaita! Mulla taitaa olla ainakin joillekin lukijoilleni pieni ylläri koskien lauantaita ;)
 
 
 
Peeässs. Mua hieman kyllä häiritsee, että noissa lukee "Iceland Dog". Mun käsityksen mukaan sen pitäisi olla "Icelandic (Sheep)dog". Mutta onko se enkunkielinen nimi jotenkin muuttunut, sillä näyttelylapuissakin näyttää olevan "Iceland"?