Mettäilyn jälkeen suihkuttelin itteni, ja Jomin valkoiset osat jne. Mun oli ollut aikomus pestä hiukset jo pe, mutta en jaksanut. Herättyäni pe päivään olin täynnä energiaa ja suunnitelmia loppupäivälle. Kun kotiuduin töistä, en jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Se ei kuitenkaan ollut syy siihen, etten pessyt Jomia jo pe. Vaan kun olin päättänyt lähteä mettäilemään kaikkien kanssa, niin turha Jomia oli pestä. Tiet alkavat olla paikka paikoin lumettomia ja niistä tulee mustat tassut ja silleen.
 
Hiuksia kuivatellessani naputtelin edellisen tekstin. Sen jälkeen otin tunnin unet ja sitten oli enää viimeiset valmistelut kera aamupalan. Kasilta lähdin isosten kanssa lenkuralle. Ennen lenkkiä olin päättänyt, etten ota häkkiä mukaan. Asian kanssa olin taistellut jo jonkin aikaa. Välillä päätin, että häkki tulee mukaan, kunnes kohta aloin pohtimaan asiaa uudestaan, jonka jälkeen häkki ei tullut mukaan. Onhan se kätevää kun saa koiran pois käsistä – etenkin jos yrittää kuvailla. Lisäksi voi laittaa kamat häkin päälle ja ne eivät sitten ole kenenkään tiellä. Mutta se raahaaminen on oma juttunsa. Mä pääsin kätsysti yhdellä bussilla, mutta pysäkille oli tunnin matka. Ja mitä jos bussiin tulee parit vaunut?
 
Loppujen lopuksi häkki lähti mukaan. Hömpylälle puin puvun, ettei paljas tie sotkisi ukkoa. Kevytmetallihäkki tuntui kaikkea muuta kuin kevyeltä. Mietiskelin, että miksei se voisi olla pienehkö kangashäkki? Eihän Jomin tartte olla siellä kuin sen aikaa kun kuvaan. Aikomus ei ollut jättää sitä yksin häkkiin. Ja jos ite pysyn lähellä, niin ei Jomi yritä tulla häkistä ulos. Toisaalta taas metallihäkki on varmempi jos vaikka tulee tarvis mennä veskiin, niin metallihäkkiin uskallan Jomin jättää. Kangashäkkiin en.
 
Ei oltu seisty bussipysäkillä kauaa kun Jomi aloitti vinkumisen. En ymmärrä miksi se tekee tollasta. Tuo tapa on sillä ollut ihan pennusta asti. Onneksi kuitenkin on bussissa hiljaa eikä vingu seistessään. Jomi osaa kinua vinkumalla, mutta en tiedä mitä se sitten siinä olisi kinunut. Tuosta tulikin mieleen kun viikolla yhden mettäilyn jälkeen aloin venytellä. Jomi oli ruokaa vailla. Jonkin ajan päästä se tuli vähän silleen matalana korvat kiinni päässä, häntä heiluen mun luo. Aikamoista mielistelymatelua se oli. Ukkeli pisti pökköä pesään kun huomasi, etten häätänyt sitä pois. Hömpylä heittäytyi selälleen mun eteen ja alkoi kieriskellä siinä. Samalla vähän huitoi tassullaan mua. Oli kyllä niin mielinkielin. Mua huvitti Jomin esitys.
 
Astuttuamme bussiin mua kohtasi ylläri. Kuski sanoi, ettei voi rahastaa ja käski vaan mennä ohi. Sepäs oli kiva ylläri. Ilmainen bussimatka!
 
Luoviessamme kohti omaa kehää yksi shiban omistaja kysyi, että oliko mulla Jomi. Hämmentyneenä vastasin, että on. Mun hämmennys varmasti huomattiin. Kysyjä sanoi tutun koirannimen ja sitten tiesin kenestä oli kyse. Silloin joskus kun Tico oli kakara ja käytiin vakken koira-aitauksessa, törmättiin tuohon ihmiseen. Olipas hän muuttunut ja tukka lyhentynyt. En olisi kyllä tunnistanut millään. Hän omistaa omalaatuisen nimisen porokoiran ja siten tiesin kenestä oli kyse. Oltiinhan me jokin aika sitten jutskailtu Petsiessä, että varmasti sekin nopeutti mun muistamista.
 
Shibat olivat ennen isliksiä. Shiboissa oli myös rallyssa käynyt koiruus. Huvikseni kuvailin noita kahta shibaa. Ja jännäsin niiden puolesta. Tuttu menneisyydestä antoikin jännäämistä ihan koko rahan edestä. Ensin voitti luokkansa ja sitten urokset. Ja olipa loppujen lopuksi roppi! :) Tämä oli shiban kolmas näyttely ja kolmas serti, joten vielä valioksikin tuli! Sattui niin hienosti, että sekä vespi, että roppi valioituivat tässä näyttelyssä. Johan oli juhlan aihetta rodun piirissä.
 
Kehä alkoi ihan ajallaan. Ekana oli yksi junnupoika ja sitten kolme nuorta, joista Jomi oli yksi. Ensin yhdessä kierros (vai kaksi?) ympäri ja sitten yksilöjutut, joka oli ympäri, et ja seisotusta. Olin seisottanut Jomia jonkin aikaa ja vasta sitten tuomari tuli Jomin luo ja kattoi hampaat. Se meni hyvin, vaikken mitenkään helppinyt. En ollut osannut varautua moiseen.
 
Kaikki pojat saivat erit. Oliko se sitten tässä kun piti mennä kaks kierrosta? Anyway, yhdessä mentiin ja sitten tuomari sijoitti pojat. Jomi voitti! Jättis tuli toiseksi. Tuomari sanoi mulle ja tkamulle, että “tässä on kaksi hyvin tasaväkistä urosta”. Okei...
 
Hömpylä häkkiin ja kuvaamaan komistusta. Sen jälkeen taas kehään. Juoksutusta kierros tai kaks. Ei vanha enää muista. Komistus sijoitettiin kolmoseksi (!?) ja meidän piti vielä mennä tkamun kanssa yhdessä kierros ympäri. Tai sitten se oli jo kilpailuluokassa. Eääh, kun ei muisti nyt pelaa yhtään. Noh, lopputulos oli se, että Jomi voitti urokset! Tuomari kysyi, että saako mun koira ottaa sertin. “Joo.” “Onko sillä jo niitä?” “On.” “Onko se jo valio?” Ei, se on vasta noin vuosi ja 7 kk”". “Ai, se on niin nuori vasta.” Mulle ojennettiin serti ja CACIB. Huh huh, mä olin kyllä laittanut pelimerkkini jättiksen tai komistuksen puolesta, mutta koskaan ei voi tietää miten käy. Tämä tuomari ilmeisesti tykkäsi kevyempirakenteisista uroksista kun oli kuulemma sanonut komistuksen omistajalle, että on siinä ja siinä onko koiruus vähän lihava. Oho! Tähän nojaten olis kai laittanut mun pumpulipallon dietille heti. Tod.näk. Sony olisi ollut läski tämän tuomarin silmissä.
 
Nartuista vain yksi päätyi PN-kehään ja se oli neese! :) Tämän neidon kanssa piti sitten lähteä kiertämään kehää. Olin koittanut tehdä Jomille selväksi, että nyt ei oltu iskemässä tyttöjä. Ehkä siinä onnistuin tai sitten mulla oli vaan tuuria, meinaan hömpylä ignoorasi neesen aika hyvin kun mentiin ympäri. Ei kääntynyt pää taakse ja jäänyt sinne. Kierros ympäri ja tuomari ojensi mulle ropin. Ei, en ollut heti, että “plääh, pitkä päivä edessä.” En muistanut koko asiaa, ennen kuin tkamu muistutti asiasta sanomalla, että “teille tuli pitkä päivä”. Jotenkin sitä oli jo ehtinyt unohtamaan tämän mahdollisuuden :D En hyppinyt riemusta, mutta myöskään en harmitellut asiaa. Oikeestaan olin aika neutraalilla fiiliksellä asian suhteen. Varmaan se, kun on saanut vähän hengähdystä pitkien päivien suhteen, auttoi asiaa.
 
Lähdettiin tkamun kanssa käyttämään poikia pissalla. Kun tultiin takaisin sisälle mua moikkasi joku. Mulla ei heti raksuttanut, että kuka tällä kertaa oli kyseessä. Kyseinen henkilökin sen huomasi. Aika pian tunnistin hänet. Vaihdettiin muutama sana ennen kuin hän meni venaamaan kehän laidalle ja me jatkettiin matkaa.
 
Jomi sai jäädä häkkiin kun lähdettiin hakemaan palkinnot ja kiertelemään myyntialuetta. Se on vaarallista puuhaa, mutta tällä kertaa kierros kustansi vain kuusi euroa kun ostin luita. Vähän se kyllä mietitytti kun kotona niitä luita pyörii lattialla useampi. Jomi jyrsii niitä kovalla innolla, vaikka kaikki herkut niistä on irronneet jo aikapäiviä sitten. Joskus isosetkin innostuvat harjaamaan hampaitaan. Muutta, luut olivat halpoja ja niissä oli kivasti syötävää, joten ostin sitten.
 
Palkintovaihtoehtoina oli poksut tai Marimekon pyyhkeet. Ei ollut vaikeaa valita ja onneksi oli vaihtoehto poksuille, meinaan ne olivat ihan samanlaisia kuin oli ollut Hesassa. En mä tarvii tuplakappaleita. Noita samoja pyyhkeitä taidettiin jakaa Turussa elokuussa. Noh, ei se mitään jos niitä on tuplaten kun aina voi käyttää pyyhkeitä.
 
Kierroksen jälkeen mietin, että pitäisikö sitä jo siirtyä D-halliin. Siellä oli kokoomakehät ja nyt oli tkamu apuna. Tkamu heitti ilmaan varsin houkuttelevan tarjouksen, joka sitten tiesi sitä, että mun oli pidettävä Jomi käsissä loppupäivän. Tkamu tarjoutui ottamaan häkin autoonsa ja tuomaan sen mulle huomenna. Vähänkö siistii, silloin mun ei tarvinnut raahata sitä takaisin kotiin. Häkki oli jo täyttänyt tärkeimmän tehtävänsä, joten annoin häkin tkamulle. Lisäksi annoin hänelle ostamani luut, niin olivat nekin pois painamasta. Mietin myös kameran kohtaloa, mutta en sitten antanut sitä hänelle. Kuitenkin kun ite tarttin kameraa illalla ja akkukin piti ladata. Kamerasta luopumista harkitsin, sillä olisihan se ollut mukavampaa mennä ryhmäkehään ilman pelkoa, että joku pöllisi mun kameran.
 
Tkamun mentyä mun oli aikomus seurata tuomarimme työskentelyä, mutta kehä sitten loppuikin. Näin pari islistä ja menin moikkaamaan niiden omistajia. Jomi oli ihan täpinöissään vuoden ikäisestä tytöstä. Tyttö sai pusuja ja korvapesua... Taisi innostuneena tytöstä nostaa koipeaan tämän omistajan lattialla olevaan kassiin. Onneksi kassi oli muovimaista materiaalia, eli oli helppo pyyhkiä. Ja onneksi mulla sattui olemaan paprua taskussa. Se oli tarkoitettu mun nenää varten, jonka pakkanen saa vuotamaan, eikä mitään lemmenlirutuksia varten.
 
Turun messarissa on yhdellä käytävällä monta penkkiä. Menin sinne istuksimaan. Näin ikkunasta ulos ja siellä oli kaunis ilma. Tuli halu päästä kuvailemaan timanttista luontoa. Päätin käydä kysymässä ryhmisten alkamisaikaa ja, että saiko poistua. Ryhmiksiin oli vielä reilut pari tuntia, joten lähdettiin katteleen, että löytyiskö mitään kuvattavaa.
 
Ihan messarin vieressä on iso pelto tai nurmialue. Suunnistettiin sinne. Kun kattelin auringossa kimaltelevia heiniä ja puita, tuli mieleen, että voisin koittaa ottaa palkintokuvan siellä. Kohta löytyikin kuvauksellinen kohta. Sommittelin mielessäni siihen Jomin ja palkinnot. Sitten näin toisenkin vaihtoehdon. Lähdin siitä liikkeelle. Ruusukkeet kiinni pyyhkeisiin ja pyyhkeet viemärinkantta vasten. Jomi istumaan kannen päälle ja sitten räpsimään. Piti käyttää omia säätöjä, joten räpsimistä riitti. Kokeilin eri säätöjä – siitäkin huolimatta, että joku niistä näytti hyvältä kameran ruudulla.
 
Sitten oli vuorossa se toinen kohta. Totesin, etten saa mitenkään pyyhkeitä “silleen kivasti” esille, joten en sitten ottanut siinä palkintokuvaa. Kohta kuitenkin piti ikuistaa, joten Jomi sinne istumaan ja taas säädöillä leikkimään. Onneksi en antanut kameraa pois.
 
 
             turku66-normal.jpg
 
 
 
                             turku65-normal.jpg
 
 
 
             turku68-normal.jpg
 
 
 
             turku67-normal.jpg
 
 
 
Puolen tunnin jälkeen oli palattava takaisin messariin kun sormet olivat jäässä. Sekin vähä oli kuitenkin ollut piristävä hetki pois hälystä ja hälinästä. Mentiin takaisin penkeille ja siinä istuttiin niin kauan, kunnes D-halli alkoi kutsua. Sinne ei olisi huvittanut mennä yhtään liian aikaisin kun se on kylmempi halli kuin muut.
 
Silloin vielä kun tkamu oli paikalla, niin mä olisin voinut hypätä veskissä. Mutta eipä sitä tajunnut kun ei sille ollut tarvetta. Nyt alkoi vähän tuntua siltä. Ensin aattelin, että koitan vaan kestää kotiin asti, mutta sitten näin veskin, joka oli sen verran hyvässä paikassa, että sen eteen sai hyvin kiinnitettyä koiran. En kuitenkaan tehnyt niin vaan otin Jomin mukaan. Kun ovessa ei kielletty koiria...
 
Sitten oli Jomin vuoro käydä veskissä ennen parkkeerausta D-hallin penkille. Siinä sitten oltiin ja ihmeteltiin. Lähempänä arvioitua aikaa aloin valmistautua kehään. Tungin taskut täyteen nameja ja vaihdoin kengät. Jomille vaihdoin hihnan ja harjasin turkin.
 
Vähän tuo on huono halli kokoomakehille kun siellä ei oikein kuulu kuulutukset eikä aina edes kuuluteta, kuten oli tällä kertaa. Voisin kuvitella, että helposti joku ensikertalainen voisi jopa missata ryhmiksen. Ehdottomasti on eduksi se, että tietää miten menetellään. Silloin osaa kiinnittää huomionsa oikeisiin asioihin sen sijaan, että ihmettelisi kysymysmerkkinä, sitä minne  pitäisi mennä ja milloin.
 
Ryhmikset taisivat alkaa jopa hieman arvioitua aiemmin, mutta sitten touhu jämähti. Ekana kokoomakehiin menivät ykköset ja kolmoset. Nämä joutuivat odottamaan kehässä pitkän tovin sen jälkeen tuomari oli esiarvostellut koirat. Mikä lie mätti.
 
Kun nuo ryhmät olivat vihdoinkin lähteneet kehistä, niin sitten oli vuorossa neloset ja viitoset. Tuomari halusi jokaisen koiran menevän et ja sitten pieni seisotus. Jomin seisotus meni vähän poskelleen kun just siinä kohtaa matossa näytti olevan kuivunut pissalätäkkö. Hömpylähän tuon huomasi ja iski kuononsa sinne. Herra ei juurikaan noteerannut tuomaria kun se yritti saada Jomiin katsekontaktia.
 
Kun oltiin jonottamassa isoon kehään menoa, niin kuuluttajana toiminut henkilö kävi tarkistamassa, että tunnistaako kaikki rodut. Tälläiseen metodiin en ollut aiemmin törmännyt.
 
Toisilla draivia on liian vähän ja toisilla liikaa. Neese kun oli ollut kehässä flegmaattinen ja tämän vuoksi oli menettänyt ropin. Näin kuulin. Hömpylä taas mokoma veti isossa kehässä, äh. Seisoi hienosti, mutta vetäminen harmitti. Olikohan edessä joku aiv-van vastustamaton tytteli? Tuskin se tuomariin olisi vaikuttanut, vaikka Jomi olisikin juossut hienosti, kun se yksilöosuus oli mennyt vähän puihin. Mutta meikä olisi ollut iloisempi jos herra olisi ravannut ilman vetoa. Kun lähdettiin pois kehästä, niin pidin ukkelille vähän treeniä. Hemmetin veturi.
 
Sitten vaatteet päälle, yms. ja kohti bussipysäkkiä. Bussia ei tarvinnut odottaa yhtään. Näin sen edellisellä pysäkillä kun oltiin ylittämässä tietä “omalle pysäkillemme”. Menipä hyvin. Nyt ei ollut ilmainen matka.
 
Keskustan jälkeen bussiin tuli paljon väkeä ja olisi se ollut vähän hankalaa olla siellä sen häkkihökötyksen kanssa. Suuri kiitos tkamulle, että tarjoutui ottamaan häkin! <3
 
Kotimatkalla ihastelin luonnontimantteja. Tuli taas hinku kuvailla, joten kun lähdin isosten kanssa lenkuralle, niin otin mukaan kameran. Pitihän sitä ainakin koittaa, että saanko minkäänlaisia kuvia. Jotain kuvia sain.
 
 
                             turku69-normal.jpg
 
 
 
             turku70-normal.jpg
 
 
 
                             turku-normal.jpg
 
 
 
Tuomarina oli Jari Fors. Oli kyllä ihan mukavanoloinen tuomari. Tuntui vähän perustelevan koiranomistajille päätöstään, joka on aina plussaa. Lisäksi kätteli paljon: yksilöarvostelun jälkeen ja tietty sijoituksissa. Jomista hän sanaili seuraavaa:
 
Mittasuhteiltaan oikea, keskikokoinen. Komea pää. Hyvät korvat. Kauttaaltaan hyvä runko ja raajat. Hyvä häntä ja turkki. Kevyt liike. Luonne oikea.”
 
 
                             turku64-normal.jpg
 
 
Kuvia nähtävillä täällä. Nimet on muistin mukaan. En jaksanut tarkistaa niitä mistään...