Jaa ja kuinka näin pääsi käymään? Tämä ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Ei kuulunut “vuoden tavoitelistalle” – joskaan en edes harrasta moisia. Alkuvuodesta tuli taas TKY:ltä viestiä, että suunnitteilla olisi yhteisreissu ulkomaan näyttelyyn. Ilmoittauduin halukkaaksi lähtijäksi, jotta voisi koittaa saada mun kermikselle viimeisen ceen. Ilmoittautumisen jälkeen tajusin, että vaikka reissu toteutuisi, se olisi Sonyn kannalta hyödytön. Sillä meinaa oli jo Latviasta cee ja sinne reissua suunniteltiin. Siispä ei sinänsä harmittanut, vaikkei reissu toteutunut. Syynä oli taaskin osanottajapula.
 
Olin kuuklaillut ja ettinyt tietoa tuosta Latvian näyttelystä. Siinä tuli sitten törmättyä mielenkiintoisiin juttuihin. Etenkin yksi jäi pyörimään mieleen. Mutta sitten tarttin töistä vapaata. Voih, en tykkää kinua. Tosin mulla oli vielä talviloma pitämättä. Olin noin viikko takaperin ilmoittanut pitäväni sen huhtikuun vika viikko, kuten yleensä on ollut.
 
Lähdin purkamaan ajatusvyyhteä kysymällä ensin, että oliko tilaa. Oli. Sitten vitkutellen sain kysytyksi, että löytyikö hoitolasta paikkaa parille koiruudelle. Jep. Sitten vielä työjutut. Onneksi on olemassa tekstarit, se meinaa tekee musta astetta rohkeamman. En tiedä olisinko uskaltanut soittamalla kysyä loman siirtämistä, mutta tekstarilla siihen riitti rohkeus. Pomo ei vastannut ja oli todella vaikeaa pistää uusi viesti yli päivän odottelun jälkeen. Loman siirto sopi. Siis aioinko todella tehdä sen? Ajatus kutkutti ja kiehtoi. Mielessä vilahti Ukarainan kriisi, että mahtaisiko se levitä sinne asti? Toisaalta mulla oli (ja kai edelleenkin on) hällä väliä meininki, että en osannut pelätä joutumista sotatantereelle. Se oli “ihan sama”.
 
Asia oli viimeistä sinettiä vaille valmis. Piti vielä muutama päivä miettiä ja sitten lähti sähkäri, jossa ilmoitin olevani lähdössä. Minä ja yksi koira. Tuo koiruus ei kuitenkaan ollut kermis, vaikka se olisi ollut järkevin vaihtoehto. Valitsin hömpyn. Sillä oli jo kaikki rokotukset reilassa ja muutenkin se oli hyvä testikappale. Jomin kanssa ei tartte miettiä, että miten se suhtautuu muihin koiriin. Isosten kanssa on eri juttu.
 
Oli näppärää, että mun ei tarvinnut tehdä muuta kuin selviytyä Helsingin Länsisatamaan. Kaikki muu hoitui “itsestään”. Ilmot, hotellin varaus, kuljetukset. Tyrkyllä olisi ollut toinenkin vaihtoehto, mutta valitsin tämän kun tosiaan ilmoja ei tarvinnut ite tehdä. Näppärää!
 
Aika meni nopsaan ja pian jo olikin edessä lomaviikko. Kun loma alkoi, jotenkin sitä vaan toivoi, että olisi voinut vaan olla ja levitä. Pari päivää oli tyhjempiä ennen varsinaisen rumban alkamista.
 
Maanantaina 19.5. käytiin Jomskun kanssa agissa. Se oli läkähdyttävän hiostava päivä. Siinä 13-14 välillä tuli todella kova sadekuuro kera ukkosen ryminän ja salamoiden. Mietin, että päästäisiinköhän ollenkaan agiin. Moisessa säässä se olisi ollut aika älytöntä. Mutta onneksi se oli vain kuuro.
 
Kun tuli aika lähteä agiin, taivas oli taas uhkaavan tumma. Pakkasin mukaan sadetakin meille molemmille. Takki riitti hyvin hömpylle, sillä ei ollut väliksi, vaikka tassut sun muut likastuisivat. Kunhan runko pysyisi puhtaana ja mielellään kuivana, niin voila!
 
Ainahan sitä saa toivoa. Aikamoinen sateen ryöpsähdys saatiin niskaan. Pidettiin sadetta yhden bussikatoksen alla. Toivoin ja uskottelin, että kyseessä oli taaskin vain kuuro. Ukkonen mylvi lähes päämme päällä salamointia unohtamatta. Yllätyin, ettei Jomi näyttänyt olevan moksiskaan moisesta elämöinnistä.
 
Sade vähän rauhoittui ja jatkettiin matkaa. Missään vaiheessa sade ei loppunut, joten pakko oli laittaa Jomille ja itelle takki päälle. Loppumatkasta sade taisi loppua. Hallille päästiin suhtkoht kuivana – ainakin sateen puolesta. Sade ei vienyt pois hiostavuutta ja olo oli tukala. Tiedä sitten oliko siinä syy, ettei treenissä nähty parasta hömpyä. Oli kyllä aika penkinalitustreenit...
 
Kouluttaja esitteli 14 esteen radan. Käytiin rata läpi, että miten kannatti ohjata ja näin. Hyppy, hyppy, A, hyppy, kepit, hyppy, putki, hyppy, hyppy, putki, hyppy, hyppy, hyppy, putki. Kun ope kuuli, että oon treeninyt keppejä liuskojen kanssa, se tuumasi, että jätetään ne kokonaan pois ja katotaan miten Jomi menee ilman niitä kun mennään rauhallista vauhtia.
 
Kai kaikki sujui ok aina Aalle asti. Sen jälkeinen hyppy tuotti ainakin välillä ongelmia. Funtsin, että johtuiko se siitä, että Jomi ei ollut treeninyt niin korkeita hyppyjä. Oli maksihypyt, enkä mä viittinyt kitistä siitä. Toivon, ettei tuo ole maksikoiruus. Kepit menivät hitaasti, mutta hyvin ilman liuskoja : ) Hypyn jälkeiseen putkeen ei oikein tahtonut mennä. ? Että oli aikamoista takkuamista rata. Välillä ukko karkasi haukkuen toisen koiran bongattuaan. Just. Kerran meikä yritti toisenlaista ohjaustaktiikkaa: edessä oli hyppy, mutta sanoin Jomille “yksitoista” : D Kouluttajan kanssa naureskeltiin, että olisipas näppärää jos koira osaisi mennä rataa numeroiden perusteella. Voi hitsi. Olin just hetkeä aiemmin vilkaissut esteen numeroa ja sitten se jo karkasi mun suusta.
 
Välissä oli alkeiskurssilaiset. En tehnyt mitään odotteluaikana Jomin kanssa. Silti en sanoisi toisen yrityksen olleen sen parempi. Ei todellakaan ollut Jomia parhaimmillaan ja nolottikin kun kouluttaja jutteli jatkomahdollisuuksista painottaen, että Jomi on tosi hyvä agikoira. Kyllä se ainakin joskus oli, mutta ei tällä kertaa. Ai niin. Toisella kertaa keppeihin oli jäänyt alkeiskurssilaisten käyttämät verkkopalat. Jomille vissiin laitettiin palkka keppien loppuun. Namimagneetti karkasi myöhemmin radalta kepeille ja meni niitä edestakaisin verkkokujassa. Taisi luulla, että kepit kasvavat nameja : D Oikein se niitä keppejä veteli. Hassu.
 
Tiistaina 20.5. sitten rallyyn kermiksen kanssa. Mentiin kävellen. Oli pakko sulloa ukkeli pukuun kun oli ollut kostea yö. Aurajokea ylittäessämme pallukka ehdotti uimista. Muisti vieläkin, että mistä oli päässyt muutaman kerran uimaan. Tietenkään ei voinut mennä kun oltiin menossa sisälle halliin. Päätin, että tullessa poitsu pääsisi pulahtamaan. Harmitti, etten ollut tajunnut asiaa aiemmin ja varannut fleksiä mukaani.
 
Eteen, sivu, liikkeelle istumatta –> hitaasti –> pujottelu –> normivauhti –> istu, tiivis käännös yhdessä oikealle (pitiköhän istua ennen liikkumista?) –> 270 o –> istu, yhdessä tiivis käännös vasempaan, istu –> liikkeestä seiso, koiran kierto, pysähtymättä koira mukaan –> puolen vaihto takaa –> molemmat kääntyvät vasempaan –> kiepsahdus –> 360 o –> maali.
 
Ennen rataa oli kokeiltava sujuiko liikkeestä seiso. Jep. Ja miten saan onnistumaan molempien vasuriin kääntymisen. Ekasta radasta tuli kommenttia hitaasta pujottelusta. Siinä kermis oli vähän flaatti. Ja sitten tuo molempien vasuri. Kouluttaja sanoi, että Sony näytti siltä, ettei se oikein tiennyt minne mennä. Sanoin siihen, etten tiennyt minäkään. Ehkäpä se sitten oli siitä, tuumaili kouluttaja.
 
Toisella radalla käytin namia enemmän ja se meni muuten ihan ok, paitsi kun piti kääntyä yhdessä vasempaan istumisen jälkeen. Sony jäi vähän taakse istumaan. Tätä vähän hinkkailtiin radan jälkeen. Mietin, että johtuikohan se siitä kun oltiin treenitty paljon 360 v? Mahdollista, sanoi kouluttaja.
 
Lopussa taas kaikki radalle ottamaan jotain kohtia. Mä otin kääntymisiä vasuriin ja jotain jääviä kun kääntyminen alkoi sujua. Sitten kohti Aurajokea. Voi, kun kermis oli onnellinen päästessään veteen. Harmitti tosiaan, ettei ollut fleksiä, sillä uiminen ei oikein onnistunut. Kovin pallukka olisi tahtonut uida ihan kunnolla. Videotakin tuli otettua tuosta pulahduksesta.
 
 
 
 
Kotona pesin pallukan. Olin kammannut turkin viikonloppuna, jotta itse pesussa ei irtoaisi kamalasti karvaa. Eihän tuosta ole muutenkaan irronnut karvaa ja olikin ylläri, että kammatessa lähti pullean hedelmäpussillisen verran karvaa. On ihan kummallinen turkki kun karvaa lähtee vaan harjatessa. Pesussa ei lähtenyt juuri mitään. Kummallinen, mutta ihanteellinen turkki. On jotenkin hassua, että jos pesee yhden koiran, niin silti on kolme sekoa : D Joukossa tyhmyys tiivistyy, todellakin ; )
 
Pakkailin kamoja niin pitkälle kuin pystyin. Pussitin ruuat ja seuraavana aamuna olikin edessä isosten vienti hoitolaan, niisk. Olisin mieluummin vienyt ne sinne myöhemmin, mutta aika, jota oli ajatellut, oli sellainen, että silloin oli lenkitysrumba käynnissä. Pakko oli sitten luopua pojista jo aamulla kun myöhemmin ei enää ehtinyt.
 
Vein isoset hoitolaan pyörää lykkien. Miksi näin? Noh, tulomatka oli sitten tosi iisi ja nopea. Pahalta tuntui jättää pojat hoitolaan. Ihan tippaa tuli silmäkulmiin. Tehtiin paperihommat ja maksoin, siinä samassa kun juteltiin. Hoitolanpitäjä kertoi jonkin mittelin olevan menossa samaan paikkaan kuin mekin. Ajattelin, että varmaankin se menee omalla autolla, enkä kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota.
 
Kotiin menin Subwayn kautta. Joskus olin napsinut lehdestä kupongin ja nyt oli hyvä hetki käyttää se. Kotona suihkuttelua, mässäilyä ja pakkailua. Jäi vielä tunti aikaa koisia, mutta en saanut nukuttua kuin ehkä jonkin vartin?
 
Jomin rinta, tassut ja masu oli pesty aamulla. Se tuntui jotenkin turhalta, etenkin kun ekaan kehään oli vielä parisen päivää. Olipahan kuitenkin pesty. Runkoa en pessyt, vaikka viimeksi se oli pesty helmikuussa. Mun silmään turkki näytti hyvältä, joten mitä turhaa pesemään ja mahdollisesti karvanlähtöä laukaisemaan.
 
Oli tokokurssipäivä ja tottakai sinne piti mennä. Olin kahden vaiheilla, että otanko kamat mukaan vaiko en. Lopulta päädyin ottamaan, kun laskelmieni mukaan ehtisin olla kotona puolisen tuntia ennen lähtöä. Siis sinänsä sama ottaa ne mukaan.
 
Sama ja sama... Normisti kestää mennä tokoon noin 45 minsaa. Nyt meni reilu pari tuntia. Kantamukset olivat sen verran painavia, että piti pitää taukoja aika tiuhaan. Alkuun yritin raahata selässä ibägiä ja isoa kassia. Sitten sain viritettyä ibägin häkkihökötykseen, niin vähän helpotti. Mutta vain vähän.
 
Tokohallilla oltiin noin tuntia ennen treenin alkamista. Yllätyin, että kouluttajakin oli jo tuolloin hallilla. Menin varjoon ja oli ihanaa saada levähtää kunnolla. Olin ottanut reissuun evääksi avokadoja. Normisti en pysty syömään niitä paljaaltaan vaan tarttee jotain kaveriksi, jotta menee alas. Avokadot on kuitenkin tosi täyttäviä, joten siksi niitä oli mukana. Nyt oli sen verran tullut huhkittua, että hedelmä sujahti pötsiin ilman kaveria. Maistui jopa hyvältä...
 
Jonkin ajan päästä kouluttaja tuli sanomaan, että voidaan tulla jo sisällekin. Sanoin, että on mukavaa viilennellä varjossa. Kouluttaja sanoi, että hallissa oli viileämpää. Raijasin ensin kamat ja sitten hain hömpyn. Hallissa tosiaan oli viileämpää. Kerroin, että oltiin lähdössä reissuun ja siksi oli moinen tavaramäärä mukana. Kouluttaja kysyi, että mistä kaukaa oli tavarani rontannut. Kerroin. Kouluttaja toi mulle mehua ja sanoi, että vessaa saa käyttää. Huomaavaista! <3
 
Ekana treenittiin liikkeestä maahan. Taaskin tein ensin niin kuin oli neuvottu, eli peruutin ja pyysin koiraa maahan. Kun en vaan ollut varma, että menisikö Jomi kuitenkaan maahan. En vaan halua antaa kuvaa, että mulla olisi tarvetta brassailla mun koiralla. Kouluttajan tullessa kohdalle piti kuitenkin tehdä “valmis” liike kun tuli puheeksi, että periaatteessa Jomi osaa. Ja osasihan se.
 
Seuraavaksi oli jotain, mitä Jomi ei ollut treeninyt ikinä. Luoksetulossa seisomaan pysähtymistä. Tämä piti tehdä pallolla. Mietin, että mahtaakohan hömpy innostua pallosta tarpeeksi. Pidin mölyt mahassa. Onneksi oli mahdollisuus liinaan, joten ei tarvinnut huolehtia, että karkaileeko ukkeli muiden luo.
 
Nyt en muista, että pitikö treenissä käyttää sanaa vai mentiinkö vaan käsimerkillä. Ensin kuitenkin jätettiin koira istumaan ja mentiin reilun matkan päähän. Kun koira oli kutsuttu luo, heitettiin pallo ja kehuttiin pysähtymisestä. Sitten tehtiin vain heittoliike ja pallo heitettiin kehujen kera jos koira pysähtyi. Viimeisenä pallo oli toisessa kädessä ja koira pysäytettiin pelkällä kädellä. Hyvin meni ja Jomi innostui pallosta. Oli tosi kivaa!
 
Sitten otettiin paikoillaan kääntymistä oikeaan. Eipä tässä ollut ongelmaa. Sen jälkeen oli aikomus ottaa kääntymisiä vasuriin, mutta se muuttui peräpään harjoitukseksi. Kouluttaja neuvoi ensin treenimään isommalla ympyrän kiertämisellä vasempaan ja siitä sitten hiljaksiin pienentämään ympyrää. Jomillahan on tosi hyvä peräpään käyttö, joten tässä ei ollut silleen treenimistä.
 
Oli taas kiva tokotuntinen. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan, sanotaan. Edessä oli kamojen roudaus bussipysäkille. Siihen meni noin tunti, vaikkei pysäkki ollut kaukana. Bussin lähtöön oli vielä reilusti aikaa. Senkin jälkeen oli reilusti aikaa ehtiä seuraavaan bussiin. Roudaamisessa aloin olla jo voiton puolella. Ihanaa. Kyllä tuntui hartioissa, käsissä ja mustelmina reisissä, että oli tullut oltua kuormajuhtana.
 
Helteinen päivä alkoi hellittää ja se oli ihanaa kun viileni. Ihan nautin. Myöhemmin sitten ihan kalisin ihanan viileyden vuoksi. Jostain syystä bussia ei tullut. En tajua. Yksi ihana ihminen oli tarjoutunut kyyditsemään tarpeen tullen, mutta tähänkin tuli pieni tenkkapoo. Piti alkaa miettiä taksia + selvittää, että missäs sitä oikein oltiin, että pystyi tilaamaan taksin oikeaan paikkaan.
 
Alkoi jo olla sen verran vilu, että kaivoin laukusta päälleni toisen takin. Kyytiä tarjonnut informoi mua vähän väliä ja pahoitteli, ettei pystykään heittämään. Sitten kuitenkin lopulta hän pystyikin. Kiitos paljon!!! <3
 
Olin kuvitellut, että meikäläiset istuksivat bussiaseman liepeillä parisen tuntia. Loppujen lopuksi siellä oltiin noin puolisen tuntia ennen bussin lähtöä. Kun tultiin asemalle, laiturilla oli nainen ja koira. Hekin menossa sinne, minne mekin? Vein ekana Jomin tolppaan ja sitten roudasin kamat. Nainen komensi haukkuvaa koiraansa. Nimi laittoi miettimään, että oliko tässä se hoitolanpitäjän kertoma mitteli?
 
Nainen kehui Jomia nätiksi. Hyvin pian kävi ilmi, että meillä oli sama matka! Kysyin, että miten olivat ajatelleet mennä Hesassa satamaan. Kävellen, kuului vastaus. Sitä mäkin olin miettinyt, kun aikaa meinaa oli, mutta luovuin ajatuksesta, sillä musta ei enää ollut roudaamaan mun kamoja. Mitteli oli tyttö, mutta se ei lämmennyt Jomille. Jomi kyllä yritti olla herra hurmaava, mutta laihoin tuloksin.
 
Bussissa mentiin “vierekkäisille” penkeille. Matka meni mukavasti jutellessa. Siinä tuli myöskin ilmi, että kyseessä oli juuri SE mitteli, josta hoitolanpitäjä oli puhunut. Pieni maailma ;D
 
Vähän ennen bussin määränpäätä kävin veskissä. Sen jälkeen tuli huono olo. Oli pakko kaivaa kakkapussi esiin ja laittaa se suun eteen. Toivoin, että selviäisin matkasta kunnialla, mutta ei käynyt niin. Muutaman kerran yökkäsin. Mitään ei tullut. Se helpotti ja ajattelin, että saan vielä laitettua pussin takaisin taskuuni. Äh, jos matka olisi ollut vain muutaman minsan lyhyempi, niin olisin saanut pussin taskuuni. Ihan loppumetreillä tuli noin ruokalusikallinen suusta ulos. Mietin, että jos en olisi käynyt veskissä, niin olisinko selvinnyt ilman pussia? Luulen huonon olon johtuneen puhtaasti siitä, etten ollut syönyt kunnolla aikoihin ja vessavisiitti tyhjensi viimeisetkin rippeet. Vasta vessan jälkeen tuli tuo huono olo.
 
Kampissa mentiin kamoinemme ja koirinemme hissiin. Oltiin päädytty ottamaan taksi. Hissi vei jollekin Oskarin- tai Osmon- tai jollekin O-aukiolle. Hetki ihmeteltiin ja sitten nähtiin takseja. Nainen kävi kysäisemässä astetta isommasta taksista kyytiä ja sellainen saatiin. Hetkessä oltiin Länsisatamassa. Reissun hinta oli iloinen ylläri: noin 7e per nokka! En olisi uskonut, että noin halvalla oltais päästy.
 
Satamassa piti olla 5.30. Me oltiin noin pari tuntia aiemmin. Terminaalin edessä oli penkkejä, joten parkkeerattiin sinne. Pikkuisen siinä tuli vilu, mutta tärinäasteelle en päätynyt. Penkit olivat punaiset ja yhdessä vaiheessa ihmettelin, että miksi hömpyssä oli punaista väriä. Sipaisin penkkiä peukullani ja siihen tuli punaista. No just. Huomasin, että herran pöksyissäkin oli punaista. Koitin putsata sitä vedellä, mutta ei se lähtenyt.
 
Kellon lähestyessä puolikuutta ihmeteltiin, että minne meidän oikein piti mennä. Yhtään koiraa ei oltu vielä nähty, saatika kuvauksiin sopivaa bussia. Reipas nainen kävi tutkailemassa ympäristöä. Lopulta alkoi näkyä muita koiria, mutta ei bussia. Bussi ilmestyi paikalle justiinsa puolikuusi. Huh, oltiin löydetty oikea paikka ja sitten alkoi häkkien laitto bussiin. Jokaiselle häkille oli tarkka paikka ja ensin laitettiin isommat häkit. Pienemmät sitten näiden päälle. Heh, kävi niin hauskasti, että tuo mitteli oli Jomin naapurihäkissä! : D Funtsittiin naisen kanssa, että ollaankohan me peräti kämppiksiä!
 
 
             moletai11-normal.jpg
 
 
                             moletai14-normal.jpg
 
 
Koirat häkkeihin ja kamat bussiin. Olin kuvitellut, että laivaan mennään bussissa, kuten henkilöautoissa, vaan eipä menty. Ihmiset lähtivät matkanjohtajan johdolla kohti ternimaalia hakemaan liput. Luukulla oli jotain häikkää, joten lippujen saanti kesti. Lopulta ne saatiin ajoissa ja sitten mentiin sisälle laivaan. Laivaan mennessämme yritin bongailla bussiamme ja usein sitä näkikin. Nainen nimitti bussia “roppi-bussiksi”, sillä se oli väriltään punakeltainen. Jostain syystä aina, kun näin bussin, liikutuin ajatellessani, että siellä meidän koiruudet olivat, niisk.
 
Sitten suunnistettiin syömään. Olisin halunnut jonnekin buffettipaikkaan, mutta en onnistunut löytämään sellaista. Lämpimän sapuskan sijasta oli tyytyminen kanasalaattiin, täytettyyn patonkiin ja omena-kirsikkamehuun. Mehu oli yllättävän hyvää. Salaatti ihan ok. Patonki kuivaa, joten ei enää sellaista.
 
Pari tuntia istuttiin siinä pöydän ääressä. Uni meinasi tulla karhuamaan velkojaan. Olin kuvitellut, että laivasta mentäisiin ulos bussissa, mutta taas väärin. Onneksi oli se nainen, sillä muutoin olisin ollut aika hukassa.
 
Tallinnassa vihdoinkin oli mahdollisuus taas nähdä turrikat. Bussi oli mukavan viileä, joten kuuma turrikoilla ei ollut. Annoin Jomille vettä, ennen kuin menin istumaan paikalleni. Sitten alkoi matka kohti Liettuaa!
 
Pysähdyttiin Viron ja Latvian rajalla. Siellä oli mahdollisuus syödä, mutta mulla ei ollut nälkä. Ulkoilutin Jomia kun aikaa oli 45 minsaa. Yritin ottaa joitakin kuvia. Järkkärin olin jättänyt kotiin. Siksi, koska se on niin iso ja kannettavaa oli muutenkin. Toiseksi, kun olin reissussa yksin, niin olisi ollut hirveä huoli kameran säilymisestä. Tai siis yksinhän mä reissuun lähdin, mutta loppujen lopuksi en ollut juurikaan yksin. Järkkärilaatuun tottuneena pokkarilaatu harmitti.
 
 
             moletai16-normal.jpg
 
 
             moletai15-normal.jpg
 
 
                             moletai17-normal.jpg
 
 
Jonkin ajan päästä oli toinen pysähdys. Tuolloin tavattiin eläinlääkäri, joka hoiti madotukseen liittyvät jutut (10e). En ole varma, että tarkistiko se samalla rokotukset.
 
Menomatka oli hieman tuskallinen. Oli kuuma + mulla koko ajan hieman huono olo. Oksutasolle ei kuitenkaan onneksi menty. Huomasin, ettei mun kannattanut kattoa maisemia yhtään, sillä siitä tuli pieni pala kurkkuun. Pysähdyksiä oli parin kolmen tunnin välein ja odotin niitä kuin kuuta nousevaa. Noiden aikana sai oloaan tasattua ja kun piti silmät kiinni reissatessa, niin kyllä sitä sitten selviytyi aina seuraavaan pysähdykseen asti. Jomi pääsi jokaisella pysähdyksellä jaloittelemaan.
 
Hotellilla oltiin joskus iltakasin aikoihin. Hotellinaulassa selvisi kämppikset. Nainen ei ollut mun kämppis, että ei ihan niin hassusti sattunut. Meidän kämppiksellä oli pari tervua, uros ja narttu. Mulla ei ollut mukana toista häkkiä. Se yksi häkki oli koko ajan bussissa. Tervu-uros oli kuulemma tosi kiltti. Narttu taas vähän kipakampi. Uros ei ollut kämppiksen oma, joten se laitettiin varmuuden vuoksi kangashäkkiin siksi aikaa kun kämppis kävi kaupassa. Meikä hyökkäsi suihkuun. Oli ihanaa päästä suihkuun pesemään roudaamisesta tulleet hikivanat pois!!! Suihkuttelun ihanuutta vähensi ailahteleva vedenlämpö. Piti pelata kahdella hanalla, mutta pääasiassa vesi oli joko liian kylmää tai liian kuumaa. Ammekin löytyi, mutta en jaksanut innostua siitä. Kun olin ite suihkutellut, pesin Jomin rinnan, tassut ja masun, sekä kastelin häntää. Sitten herra oli putipuhtoinen kohtaamaan koirakämppiksensä.
 
 
             moletai18-normal.jpg
 
 
             moletai20-normal.jpg
 
 
Narttu rypisteli kuonoaan ja vähän piti ääntä. Ei se paha ollut ei vaan halunnut urosta turhan lähelle. Uroksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, joten koiruudet pystyivät olemaan huoneessa ihan vapaina. Tosin uros majoittautui ihan vapaaehtoisesti kangasmökkiin ja oli siellä aamuun asti.
 
Oli näppärää, että koirat sai vietyä bussiin ennen aamupalaa. Mä olin varautunut siihen, etten pääsisi aamupalalle ollenkaan, mutta ihan kiva oli päästä. Meillä oli herätys kuudelta. Mä heräsin joku varttia ennen ja hiippailin pesulle. Eipähän tullut jonoa veskiin : )
 
Otin mukaani sen mitä tarvitsin ja ilmoitin, etten enää tarvinnut huoneenavainta. Niitä oli vain yksi kappale. Ulkoiluttaessani Jomia hokasin, ettei mulla ollut mukana kameraa tai rahoja. Päätin, että pärjään ilmankin. Sitten muistin, ettei mulla ollut mukana varjoa. Ilman sitä en pärjännyt kun oli luvattu helteistä päivää. Kun Jomi oli tehnyt tarpeensa, vein koiruuden bussiin ja yritin bongata kämppikseni. Sanoin, että tarttin sittenkin vielä huoneesta kamaa. Onneksi olin muistanut varjon silloin, enkä vasta näyttelypaikalla! Samalla sitten otin mukaani kameran ja lompsan.
 
Aamiainen oli seiskalta. Bussi lähti puoli kasi. Tämän hotellin aamiainen oli siitä kummallinen, ettei tarjolla ollut puuroa. Kaikissa muissa aamiaistarjoiluissa on ollut puurovaihtoehto. Mitään lappuja ei ollut kertomassa, että mitä on tyrkyllä. Oli vähän huonoa, ettei ollut tarjottimia. Piti sitten juosta useamman kerran hakemassa. Siitä miinus. Ensin mehua, muutama nakki ja jotain letuntapaisia. Sitten toisella kertaa leipää päällysteineen ja omenapiirakanpala. Näillä eväillä kohti Moletaita, näyttelypaikkaa.
 
Oli kyllä kiva, ettei enää ollut huono olo. Eli se siis oli johtunut vähästä nukkumisesta ja huonosti syömisestä. Näyttelypaikalla oltiin ihan ajoissa, vaikka pari myöhästyikin bussista ja näin viivästytti matkan alkamista. Matkanjohtaja ilmoitti, että seuraavat myöhästyvät saavat käyttää taksia. Reilu peli musta. Näyttelypaikalle oli noin tunnin matka.
 
Sitten ettimään kehä 22. Ysiltä alkoi saada sieltä numerolappuja. Oli käynyt niin hyvä tuuri, että me oltiin kehässä ihan ekat! Ihanaa, ettei tarvinnut sen kauempaa miettiä, että kuinka käy. Nainen mittelinsä kanssa oli viereisessä kehässä. Jopas sattui! Hän tuli meidän viereen odottamaan. Hänen koiransa oli kangasmökissä ja Jomi MV-sateenvarjon suojassa.
 
Tuomari oli sen niminen, ettei mulla ollut hajuakaan, että oliko kyseessä mies vaiko nainen. Sama se sinänsä. Se oli naistuomari. Ekana mentiin ympäri ja sitten et. Tuomari siirsi trimmipöytää ja mä pelästyin, että se tahtoo Jomin pöydälle! Ei onneksi, vaan hän siirsi pöytää, jotta koira voisi olla varjossa kun hän arvosteli sitä. Hienosti ajateltu : ) Tuomari kysyi Jomin ikää ja tutkaili koiraa. Näytti paikan, jossa halusi mun seisottavan koiraa. Se oli vastoin kaikkia näyttelytreenioppeja, aivan liian lähellä tuomaria, mutta ilmeisesti tässäkin oli ajatuksena se, että koira saisi olla varjossa.
 
“Excellent, CAC (=serti), CACIB, the Best Of Breed”, tuomari sanoi ja onnitteli. Kiitin. Tuomari neuvoi mua odottamaan papereitani. Huh, oli helpotus, että eka kehä oli ohi. Hienosti oli alkanut! Mutta vielä oli edessä kaksi kehää. Ei tarvittu kuin yksi, joka ajattelisi Jomista kuten ne EH:n antaneet, niin siinä sitten oli tämä yritys. Jännää!
 
 
                               moletai7-normal.jpg
                                                       23.5.2014
 
Kehästä ei saanut nauhoja tai ruusukkeita. Vain kasan paperia. Arvostelu ja tuloksia ilmentävät pahvikortit laitettiin pahviseen kansioon. Vielä oli edessä ryhmäkehä, mutta siihen oli aikaa.
 
Aika pian kehän jälkeen huomasin Jomin vasemmassa poskessa punkin. Murh. Pysähdyksillä olin yrittänyt välttää kaikkein heinikkoisimpia paikkoja, mutta ei näemmä auttanut. Jotkuthan painelivat pitkin korkeaa heinää kasvavaa peltoa. Mua sinne ei olisi helpolla saanut.
 
Omalla vuorollaan mittelineiti kävi nappaamassa itelleen ropin. Päihitti siis toisen nartun ja uroksen : ) Onnea!
 
Sitten vaan istuksittiin kehänlaidalla. Oli kuuma, joten ei viittinyt turhaa liikuskella. Välillä käytin ukkosta veskissä ja siinä se. Noh, kai se helle oli mukavampi vaihtoehto kuin sade...
 
Vaikka oltiinkin kaukana Suomesta, niin suomea kyllä kuuli. Kuulin yhden suomalaisen kertovan toiselle, että oli mahdollista saada jotain palkintoja. Mä luulin, ettei ollut mitään. Nainen kävi tutkimassa asiaa ja palasi takaisin pienen ruusukkeen, pokaalin ja “mitallin” kera. Pitihän ne itellekin hakea.
 
Ryhmäkehien oli määrä alkaa 15.30. Kai ne alkoikin, tosin ekana oli junnuhandlerit, parikilpailua ja ties mitä muuta. Ekana päivänä opin, ettei ollut mikään kiire, vaikka isossa kehässä ohjelma alkaisikin. Jotenkin touhu tuntui todella hitaalta. Neljän aikoihin vein kamat bussiin ja sitten palasin odottamaan. Löytyi läheltä kokoomakehää tuomariteltta, jossa sitten sen naisen kanssa odoteltiin. Oli ihanaa olla varjossa.
 
Kun sitten vihdoinkin oli viitosten vuoro, niin tuomari ei laittanut koiria seisomaan peräkkäin. Koirat saivat olla varjossa ja sieltä tuomari kävi noukkimassa nähtäväkseen koirat, joita ei ollut vielä nähnyt. Naisen mittelin arvosteli tuo tuomari. Tuomari vähän tutkaili koiraa ja halusi menevän et:n. Vähän ennen isoon kehään menoa koirakoilta kerättiin pois vihreät laput. Ne olivat pääsyliput ryhmäkehään ja ne saatiin arvostelun ja muun ohessa. Ilman lappua ei ollut asiaa ryhmiksiin. Myöhemmin huomasin, että noita lappuja käytettiin muuhunkin. Nimittäin kun koirat menivät sisään isoon kehään, lappujen avulla tunnistettiin rodut. Laput oli kerätty järjestyksessä ja näin kun niitä selailtiin koirien mennessä isoon kehään. Isossa kehässä vain käytiin ja sitten bussiin odottamaan muita.
 
Hotellilla oltiin iltakasin aikoihin. Kämppis kävi taas kaupassa ja sen jälkeen mä lähdin vähän lenkittämään Jomia. Sitten suihkuun. Nyt veden lämpö pysyi paremmin muuttumatta. En sitten tiedä, että johtuiko se siitä, etten ollut nyt niin vaativa ja halunnut mukavan sopivaa vettä, vaan tyydyin siedettävän viileään veteen. Vai johtuiko se siitä, että hätäisimmät olivat jo suihkutelleet, meinaan kuulin kämppikseltä, että nyt sillä oli ollut vaihtelua veden lämmössä (oli käynyt ennen mua). Edellisenä iltana ei ollut ollut. Niin ja tietty hömpyäkin piti vähän pesaista.
 
Näyttelypaikalla olin syönyt purkillisen ananasta ja riisikakkuja. Hotellilla söin muutaman riisikakun. Sen jälkeen kun mulle selvisi, että näyttelypaikalla kelpaavat eurot, päätin, etten vaihda liteiksi yhtään euroa. Päätin, etten osta mitään muuta kuin valiohässäkät jos niin hyvin käy, ja vikana päivänä syötävää, ettei tule huonoa oloa bussissa. Onneksi pääsin aamupalalle, sillä muutoin olisi ollut vähän ankeaa pärjätä ananaksilla ja riisikakuilla. Sitten olisi kai pitänyt ostaa syömistä näyttelypaikalta.
 
Illalla jänskätti mennä nukkumaan kun seuraava päivä pyöri mielessä. Liekö sitten sen vuoksi heräsin yöllä kolmelta ja ei väsyttänyt yhtään. Ei auttanut muu kuin pysyä sängyssä. Puoli viideltä nousin tekemään aamupesun ja annoin koirille vettä. Sitten sain unta ja vasta kello herätti. Aamutoimet oli nopea tehdä kun suurin osa oli jo tehty. Onneksi kämppiksellä oli hyvät unenlahjat.
 
Aamu meni jo rutiinilla: koirien ulkoilutus, koirat bussiin, aamupalalle (sama aamupala) ja sitten kohti näyttelypaikkaa. Taaskin oli kehä 22 ja me ekoina! Mun reissusta tiesi tosi harva. Yhdelle sanoinkin, että jos joku päivä on onnistuakseen, olkoon se lauantai. Silloin oli tyrkyllä Baltic Winner 2014 titteli. Sitten olisi ollut jotain matkamuistoa reissulta ; )
 
Mutta hyvin oli alkanut ja ei voinut kuin vaan toivoa, että niin jatkuisi. Nyt oli miestuomari. Se ei ensin tajunnut, etten ymmärtänyt mitä se halusi. Sitten se kysyi mistä olin. Mun piti näyttää koiranhampaat ite. Mies tunnusteli ja kysyi ikää. Sitten ympäri ja seisotusta. Ah, taas tuli se litania: “excellent, CAC, CACIB, the Best Of Breed”. Hienoa hömpy! Pahvikorteista ilmeni, että oli saatu se BW-14 kotiinvietäväksi. En tiedä miksi, mutta jotenkin mulle jäi tästä tuomarista laiskanoloinen mielikuva.
 
 
                             moletai6-normal.jpg
                                                    24.5.2014
 
 
                              moletai3-normal.jpg
                                         Baltic Winner 2014 ruusuke
 
 
Sitten suunnistettiin kämppiksen teltalle palkintopisteen kautta. Nyt saatiin hieman isompi poksu, mitali, pieni ja iso ruusuke. Oltiin saatu kutsu teltalle kun siellä kerran oli tilaa. Nainen mittelinsä kanssa jo olikin siellä. Teltassa oli hiostavaa. Teltta oli yhdistetty parin cavalierihmisen teltan kanssa. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mutta en malta olla sanomatta, että nuo cavikka-ihmiset toi mulle mieleen Simpsonien Selman ja Pattyn. Ne kun olivat tosi samannäköisiä keskenään, kuten nuo Simpsonleidit + polttivat tupakkaa, kuten keltsit + äänet olivat samalla tavalla käheät. Röökiä meni ihan ketjussa. Mua hirvitti.
 
Mittelin oli tällä kertaa tyytyminen PN2 sijaan. Sinänsä sillä ei ollut väliä, sillä edellisenä päivänä neidistä oli tullut Liettuan valio. Kämppiksen tervut pärjäsivät taas hienosti. Edellisenä päivänä uros oli ollut roppi ja narttu vespi. Nyt uros oli taas roppi ja narttu PN2. Kun paras narttu oli junnu, niin silti tuli kotiin vietäväksi BW-14.
 
Sitten taas ryhmisten odottelua. Siinä odotellessa taivas tummui ja näytti siltä kuin alkaisi satamaan. Ukkonen jyrähteli ja näin kauempana salamoita. Ukonilma ei kuitenkaan tullut koskaan näyttelyalueelle.
 
Kun vein kamoja bussiin, niin sattui yksi tosi ikävä juttu. Meidän bussin vieressä oli toinen bussi. Se oli ilmeisesti lähdössä. Kun Jomi oli sen bussin takaosan kohdalla, bussi päästi sellaisen sihauksen. Jomi pelästyi suunnattomasti ja yritti paniikissa mennä rauta-aitojen välistä. Siihen väliin mahtui just ja just Jomin pää ja olikin aika lähellä, että koko koiruus olisi jäänyt jumiin tuohon väliin. Mä yritin olla kuin ei mitään, mutta selkeesti pientä pelotti : (
 
Ryhmiksiä odoteltiin taas tuon saman tuomariteltan suojassa. Mittelinomistaja halusi tulla kattomaan kun Jomi oli ryhmäkehässä. Jomi on kietonut tuon naisen tassunsa ympärille eikä ihmekään kun koiruus vaan on niin ihana ja mahtava <3
 
Nyt vaan seisotettiin koiria ja tuomari käveli koirien ohi. Taaskin kerättiin ne vihreät laput. Yksi tuli paikalle myöhässä ja sen lappua ei hyväksytty väliin, eli lappujen täytyy olla tietyssä järjestyksessä. Ilmeisesti mun teoria lunttilapuista pitää paikkaansa.
 
Matkalla hotelliin juteltiin eri paikkakuntien harrastusmahdollisuuksista. Oli kyllä ihan mielenkiintoista kuulla millaista on muualla.
 
Hotellilla kämppis meni kauppaan. Sen jälkeen mä käytin Jomia ulkona, sitten suihkuun, jne....
 
Edessä oli vielä yksi kehä, että vielä puuttui yksi kolmasosa Liettuan valiosta. Huh! Tervunarttu ei lämmennyt lainkaan Jomille. Pääasiassa Jomi kunnioitti, ehkä jopa vähän pelkäsi tuota narttua, mutta välillä piti silti yrittää vähän lipoa suupieliä, että josko kuitenkin. Kämppis nimitti Jomia vipihännäksi kun herran häntä koko ajan vipitti, siis heilui. Kämppis tiesi yhden isliksen, joten rotu oli jotenkin tuttu. Sanoi Jomin olevan harvinaisen hiljaisen rotunsa edustajan. Jep, ei tuo ukko paljoa mölise. Koko reissun aikana haukahti kerran. Se tapahtui kun herra katteli lauantai-aamuna ulos ikkunasta. Jostain syystä tuolloin oli pakko sanoa “hau”.
 
Jomi harrasti hotellissa sänkyagia. Sängyt olivat silleen, että niiden välissä oli ison kangasmökin mentävä aukko. Jomi hyppäsi toiselle sängylle, oli siellä hetken ja sitten lattian kautta toiselle sängylle. Tuota kaavaa saattoi toistaa pidemmän aikaa. Se nyt vaan oli niin kivaa hyppiä sängystä sänkyyn. Eikä mun kämppistä haitannut se.
 
Taisi olla viimeinen aamu kun mun kämppis teki venäläiset. Hotellissa oli myös venäläisiä ja niitä ei näyttänyt koskevan samat säännöt. Jonottaminen ei taida kuulua niiden sanavarastoon. Jos jonossa oli yksikin venäläinen, niin sinne ne muutkin menivät “kaverinsa” luokse. Törkeää käytöstä! Noh, mun kämppis tuli aamiaisjonoon myöhemmin kuin mä. Hän marssi reteesti mun viereen ja totesi tehneensä venäläiset. Ei haitannut mua vaan huvitti. Kämppis pyysi muilta suomalaisilta anteeksi käytöstään. Hän asuu itärajan tuntumassa ja on saanut kokea miten venäläiset käyttäytyvät kaupoissa. Kumma, että suomalaiset vaan kattelevat sitä kiltisti sivusta. Luulisi, että jonkun kuppi menisi nurin.
 
Viimeisenä aamuna vietiin kaikki kamat bussiin ennen aamupalaa. Myös huoneenavain luovutettiin. Taaskin mua jänskätti, että miten näyttelyssä tulisi käymään. Siksi kai en taaskaan nukkunut koko yötä. Nukahdin kyllä, vieläpä nolosti kesken juttelun. Heräsin siihen kun kämppiksen narttu ärähti Jomille. Jomsku ei kuulunut sen suosikkeihin – vieläkään. Sitten sainkin odotella unta hyvän tovin. Siinä pyöriskellessäni mua kävi moikkaamassa kämppiksen uros. Havahduin siihen, että yhtäkkiä mun pään vieressä oli iso musta pää. Silittelin koiruutta hetken. Se oli virhe, sillä herra tahtoi lisää kun lopetin. Seuraavan kerran kun lopetin silittämisen, käänsin selän ja sitten koiruus meni mökkiinsä. Jossain vaiheessa yötä havahduin siihen, että tuo uros nuuski mun varpaita. Mun sängyn vieressä oli ikkuna ja se oli meillä koko ajan auki. Luulen, että tuo uros olisi tahtonut ikkunan viereen nukkumaan, mutta ei mennyt kun Jomi oli siinä. Oli kyllä tosi kiltti tervupoika : )
 
Kehä oli edelleen se sama 22, mutta nyt piti odottaa tunnin pidempään kehään pääsyä. Olin taaskin saanut kutsun telttaan ja olinkin ollut auttamassa sen pystyttämisessä. Silti tein sateenvarjolla tukikohdan kehänlaidalle siksi aikaa, kunnes kehä olisi ohi. Näin sain taattua Jomskulle varjoisan paikan.
 
 
             moletai25-normal.jpg
 
 
 
             moletai21-normal.jpg

 

Cirneco del etnat olivat ennen meitä. Kuulin kehänlaidalla juttua, että jotkut suomalaiset olivat lähteneet pois edellisenä päivänä mielenosoituksena tuomaria kohtaan. Joitakin “sirkkoja” tosiaan puuttui. Tiedä sitten, mitä kränää oli tullut. Kun koiria puuttui, toivoin pääseväni kehään ennemmin. No, tietenkään en päässyt kun aikikseen oli merkitty klo 11.

 
Jomista alkoi näkyä väsymys. Osasyy siihen voi olla sekin, että ukkeli söi vähän huonosti reissun aikana. Se roikotti häntää ja esitti “apua, pieni islis paistuu” teatteriaan. Heti kun ukko meni aurinkoon, häntä putosi. Liikkeessä se nosti sen, mutta seistessä valahti alas. Ihan kiva saada lisäkuormaa jännityksen lastiin...
 
Tuomarin nimestä pystyi helposti päättelemään, että kyseessä oli nainen. Vaikka kehää olinkin katellut tunnin verran, en voinut sanoa mitään tuomarinlinjasta tai muustakaan. Liettualaisten kehämeininki on sen verran erilaista kuin suomessa, että ei ole oikein mielekästä seurata kehää. Yleisölle kun ei kerrota mitä koira sai. Ainoastaan tuomari kertoi sen koiranomistajalle ja sitä ei kuullut, ellei ollut ihan siinä vieressä kuuntelemassa. Lisäksi vaikka luokassa oli useampi koira, niin silti voittaja ei aina tullut ilmi. Joka kerta ei aseteltu koiria paremmuusjärjestykseen. Yhteisympyrän jälkeen tuomari saattoi yllättäen kätellä vaikka keskimmäistä tai viimeistä koiranomistajaa. Ropin valinta se vasta olikin kummallista. Ensin valittiin paras uros ja narttu. Sen jälkeen kehään menivät kaikkien luokkien voittajat. Ihan hassua. Vaikka jo sukupuolien parhaat oli valittu, niin silti oli mahdollisuus, että roppi tai vespi tulikin jostain toisesta luokasta. Tästä rykelmästä rankattiin pari ropin valintaan. Ihan kumma systeemi, oikeesti. Mä mietinkin, että jos isliksiä olisi ollut useampi, niin en välttis olisi osannut olla kehässä oikeaan aikaan. Sinänsä oma kehä toimi ihan ok, kun kuuli bussissa juttua, että joitakin kehiä pyöritti tuomari ja aina ei välttis saanut kaikkia lippuja ja lappuja arvostelun mukana. Noihin ongelmiin en onnekseni ite törmännyt.
 
Tuomari katto hampaat ja tunnusteli hömpyä. Sitten ympäri ja seisotusta. Häntä pysyi jonkin aikaa ylhäällä. Kun se laski, otin muutaman askeleen taaksepäin ja häntä nousi ylös. Palkkasin ja taputin pientä. Koko ajan kehuin. Oli helpottavaa kuulla “excellent, CAC, CACIB, the Best Of Breed” litania. Mulle olisi hyvin riittänyt CAC , sillä mulla ei ollut mitään halua viedä Jomia ryhmäkehään. Se ei tuntunut reilulta. Kiitin tuomaria. “He is very beautiful”, tuomari lisäsi ja onnitteli. Kiitin taas.
 
 
                            moletai8-normal.jpg
                                                  25.5.2014
 
 
Kävin hakemassa palkinnot ja muiden opastuksen avulla tein valiodiplomianomuksen. En oikein tiennyt mitä sanoisin ja itekseni tapailin lauseita. Loppujen lopuksi ei tarvinnut sanoa mitään, vaan mitään sanomatta multa otettiin arvostelukansiot ja kysyttiin, että haluanko ruusukkeen (35e) vaiko ilman (20e). Toki halusin ruusukkeen.
 
 
                             moletai4-normal.jpg
 
 
 
Olin laittamassa kamoja takaisin reppuun kun näin kämppikseni tulevan paikalle. Taas uros oli ollut roppi ja nyt hänen narttunsa oli ollut vespi, että niistäkin sitten tuli Liettuan valioita : )
 
 
             moletai19-normal.jpg
          VSP-ruusuke oli tosi hieno kun ROPin oli tyytyminen pieneen poksuun.
 
 
Palasin mittelikehän vierelle kun siellä se nainen odotteli omaa vuoroaan. Avasin sateenvarjoni, jotta saatiin olla varjossa. Vaalea neitokainen kävi nappaamassa ropin! Eikä sen tarvinnut juosta kertaakaan ympäri. Riitti, että seisoi pöydällä ja meni et. Nou nou, tuomari ei ollut mikään hutilus vaan tosi tarkanoloinen. Ehkä tuomari armahti vanhempaa mittelinomistajaa. En tiedä, mutta edes roppikehässä ei tarvinnut mennä ympäri. Tosi hieno reissun päätös : )
 
Niin, siis tämä mittelinomistaja on vanhempi nainen. Ollut jo vuosikymmeniä aktiivinen koiraihminen. Ikää en ala arvioida. Kuulin parin bussissa olleen käyttävän nimitystä mummukka vanhemmista naisista. Kai joku murrejuttu. Molemmat olivat käsittääkseni samasta suunnasta. Anyway, mä ihastuin tuohon mummukka-nimitykseen niin, että tästä lähtien mittelinomistajan bloksunimi on se. Voi olla, että hänestä tulee puhuttua aina silloin tällöin. Ei tiedä. Siinä on kyllä ihminen, jolla on asenne kohdillaan. Ei voi kuin ihailla. Todella reipas ja avulias ihminen!
 
Sitten mentiin teltalle. Kysyin muilta, että onko ryhmäkehään pakko mennä. Kukaan ei tiennyt varmaksi. Noh, onneksi siihen oli vielä aikaa, että josko Jomsku saisi levättyä ja silleen.
 
 
             moletai22-normal.jpg
 
 
Saatiin muuten nähdä ihan konkreettisesti, että ahneella on paskanen loppu. Kämppiksen narttu veti viimeisenä iltana järjettömästi ruokaa. Oman satsin lisäksi söi uroksen ruuan, vaikka se selkeesti teki tiukkaa. Välillä piti paussia ja sitten taas jatkoi syömistä. Ihan älytöntä touhua oli kyllä. Kaikkea ei kuitenkaan jaksanut, joten hömpykin sai vähän. Noh, seuraavana päivänä neidillä ei ollut maailman mukavin olo. Sontaa koiruudesta kyllä irtosi ja tuli oksu kangashäkkiin. Onneksi näyttelypaikalla oli letku ja sen kanssa sai häkin pestyä.
 
Odottelin reilut pari tuntia ja sitten kävin kyselemässä, että joko valiodiplomi oli valmis. Oli.
 
 
                            moletai5-normal.jpg
 
 
Mä olin päättänyt syödä näyttelypaikalla, jottei tulisi bussissa huonoa oloa. Ongelmana vaan oli se, ettei mulla ollut yhtään nälkä. Kolmen jälkeen oli pakko lähteä kattomaan jotain syömistä, vaikkei edelleenkään ollut nälkä. Mummukka lähti mukaan.
 
Salaatti olisi ollut ihan jees hellesapuskaa, mutta ulkomailla noihin kandee suhtautua vähän varauksella. Piti sitten ottaa jotain kypsennettyä. Annoksella oli kumma nimi, joten päätin, että näytän sen kuvan ja näin hoidan tilaukseni. Vaan eipä mennyt niin. Yhtäkkiä piti vaihtaa jonoa ja tuossa toisessa jonossa ei ollut annoksen kuvaa. Tuli pieni paniikki, mutta onneksi joku suomalainen neuvoi miten lausua annos. Ja taas tuli koettua, että joka paikassa ei osata jonottaa. Menin kiltisti sivuun tehtyäni tilauksen. Annos toisensa jälkeen meni “sivu suun”. Ite en sitä tajunnut, mutta mua ennen tilanneet suomalaiset tuskailivat kun eivät saaneet annoksiaan. Alkoivat jo puhua, että kohta saavat pitää ruokansa kun eivät vaan jaksaneet enää odottaa. Mulla kävi pieni tuuri kun joku venäläinen (?) tarkisti, että mitä mä olin tilannut ja jotenkin tuntui pitävän huolta, että sain tilaukseni. Olikohan Jomilla jotain osuutta asiaan kun se oli jotain höpötellyt Jomille jonossa?
 
Annoksessa oli riisiä, jotain lihaa ja tomaattia ja kurkkua. Jonottaessani näin, miten salaatit tehdään, joten onneksi en ottanut moista. Takana oli iso pöytä ja rehut muovisissa laatikoissa. Hirveellä kiireellä rehua pistettiin silpuksi tuon pöydän äärellä. Mistään kylmäsäilytyksestä ei ollut tietoa. Kylmästä tuli mieleen, että olin ottanut pienen kokiksen. Kuvittelin sen olevan kylmän kun oli kylmäkaapissa. No, eipä ollut. Annos oli ihan ok. Liha melko suolaista. Otin palan lihaa säilöön ryhmistä ajatellen.
 
Viimeisenä päivänä päästiin ryhmäkehään tuntia aiemmin kuin muina päivinä. Porukkaa oli jo lähtenyt kohti kotia ja se kyllä näkyi. Jomi innostui lihasta sen verran paljon, että menin kehään. Ukkeli olikin oikein topakkana. Seisoi hienosti ja liikkuikin. Olin niin iloinen, ettei mun tarvinnut raahata toista väkisin mukana vaan pojulla oli kivaa. Jäi sitten kiva fiilis viimeisestä kehästä : )
 
Enää ei palattu hotellille vaan alkoi matka kohti Tallinnaa. Aurinko näytti menevän pilveen. Ihanaa, sillä eipä tarttis tuskailla hikisenä bussissa. Pienen ajelun jälkeen bussi pysähtyi jonkin kaupan luokse. Sen jälkeen pysähdyksiä oli taaskin parin kolmen tunnin välein.
 
Joko sää muuttui tai sitten kauempana näyttelypaikasta oli pilvisempää. Välillä näin salamoita, vaikkei satanut. Elosalamoita? Latvian ja Viron rajalla otin muutaman kuvan. Oli niin hieno auringonlasku.
 
 
             moletai26-normal.jpg
 
 
 
             moletai27-normal.jpg
 
 
Vaikken saanut juurikaan nukuttua paluumatka tuntui menevän nopeammin. Ja mikä parasta: ei ollut huonoa oloa. Sataman liepeillä oltiin jo neljän aikoihin. Kuuden aikoihin matkanjohtaja herätti ne harvat, jotka tuolloin nukkuivat. Vaikka olinkin ollut hereillä lähes koko ajan, niin vasta tuolloin lähdin käyttämään Jomia ulkona. Oli vilpoinen aamu. Lähellä oli iso portaikko. Oli pakko kiivetä rappujen päälle. Sieltä näki satamassa olevan laivan. Reunoilla oli todella leveät betonikaiteet, joten laitoin Jomin istumaan sellaiselle ja yritin ottaa kuvaa, jossa näkyisi laiva taustalla. Tuli taas ikävä järkkäriä.
 
 
             moletai28-normal.jpg
 
 
Toisesta suunnasta näki bussimme, joten yrittämään kuvaa, jossa näkyisi myös linjuri. Sitten huomasin komean puun ja yritin saada sen Jomin taustalle.
 
 
             moletai29-normal.jpg
 
 
                            moletai30-normal.jpg
 
 
             moletai31-normal.jpg
 
 
Vettä oli jäljellä puolisen litraa. Mulla oli jano, mutta päätin, että vesi on Jomille. Voin ostaa juotavaa laivasta. Kaiken kaikkiaan olin raahannut mukanani neljä 1,5 litran vesipulloa. Tuli käytettyä muidenkin vesiä ja viimeisenä aamuna otin hanasta vettä pulloon. Enää ei ollut sinänsä väliä, vaikka masu olisi mennyt sekaisin. Mutta, luulenpa, että enemmänkin olisi pitänyt ottaa vettä mukaan. Ne, jotka ihmettelevät, että miksi mulla oli vettä mukana suomesta asti, niin on suositus, että näin tehdään, sillä ulkomailla voi olla eri bakteerikanta ja siksi saattaa tulla ripulia yms.
 
Puoli seiska lähdettiin kohti satamaa. Satamassa matkanjohtaja kävi hakemassa lippumme, jakoi ne ja sitten mentiin terminaalin kautta laivaan. Taas yritin bongailla bussiamme laivaan mennessäni.
 
Laivassa piti ostaa syötävää ja tietty kakkupala. Olin sanonut mummukalle, että ostan sellaisen jos reissussa käy hyvin. Samoin tein kun Sony oli muistaakseni käynyt Tartossa. Kanasalaatti, omena-kirsikkamehu, puolen litran “vissy” ja sacherkakkupala aamiaiseksi. Vissyn jätin varastoon, jotta olisi juotavaa kotimatkalla.
 
Tietty piti käydä ostamassa garggia. Menomatkalla en viittinyt, jottei tulisi yhtään enempää kannettavaa. Nyt oli vesien verran kevyemmät kassit.
 
Laivasta oli kiire bussille. Satamassa oltiin kuultu, että bussi pitää saada tyhjäksi 10-15 minsassa! Matkanjohtaja ja kuski halusivat palata takaisin samalla laivalla. Eipä siinä muuta kuin pikapikaa bussille, Jomi ulos häkistä ja kiinni tolppaan. Kamat bussin sisältä Jomin viereen. Häkki kasaan ja kamat bussin tavaratilasta pois. Sitten auttelin muita jos tarvetta oli. Kuulemma saatiin bussi tyhjäksi 10 minsassa.
 
Sitten ei enää ollutkaan kiire. Olin ostanut lipun 12.30 lähtevään bussiin ja laiva oli satamassa 9.30. Juniakin olisi tuolloin mennyt, mutta Kamppi on juna-asemaa lähempänä + bussilippu oli vain 10e, joten ei ollut vaikea päätös.
 
Mummukka oli kysellyt mun suunnitelmia laivasta poistumisen jälkeen. Sanoin, että ajattelin kokeilla kävelemistä kun kerran aikaa oli. Mummukka tarjoutui kävelyseuraksi. Mulla oli jonkinlaiset ohjeet, mutta loppujen lopuksi vanha kunnon kysyminen oli se paras vaihtoehto. Mummukka kävi kysäisemässä parista kaupasta ohjetta Stokkalle. Siitä hän jo osasikin Kamppiin. Sinne myöskin löydettiin.
 
Kampissa reipas mummukka lähti selvittämään, että millä hissillä päästään oikealle laiturille. Mä pitelin hänen koiraansa sen aikaa. Kysymisestä ja opastuksesta huolimatta homma ei mennyt putkeen kerralla. Mummukka antoi koiransa mulle ja lähti selvittämään asiaa uudelleen. Sitten löytyi oikea hissi.
 
Bussissa kuski raivasi takapenkin meille! Mä kaivoin nallekarkkipussin esiin ja tarjosin mummukallekin. Vähän tuli pilkittyä matkalla. Reilun parin tunnin päästä oltiin taas Turussa. Menin bussipysäkille tietämättä miten busseja meni. Jostain syystä tämän lähempää menevän bussin aikiksia ei enää ole laitettu. Kävi tuuri, sillä tartti odottaa joku viis minsaa ja sieltä jo bussi tulikin. Oli vähän ahdasta kun bussissa oli jo vaunut. Jäi pois keskustassa ja sitten oli enemmän tilaa.
 
Mulla oli kova fundeeraaminen, että miten hakisin isoset. Bussi ei kiinnostanut kun jos ei lähibussilla pääsisi, niin sitten pitäisi kävellä vakkelle. Kävellä ja vieläpä ilman koiraa. Menee nenu ryppyyn jo pelkästä ajatuksestakin. Päädyin pyörään. Ajattelin yrittää jaksaa lykkiä sen rismalle asti. Siitä sen sai sitten mukaansa seuraavana aamuna.
 
Helle helotti kun raahauduin bussipysäkiltä Jomin kanssa kohti kotia. Pihaan tullessani kauhistelin miten siitä oli tullut viidakko ja vieläpä vajaassa viikossa. Olisi tehnyt mieli tarttua leikkuriin samantien. Vaatteiden vaihtoa ja hömpy kotivahdiksi.
 
Mummukka käyttää paljon tuota hoitolaa ja satuinkin törmäämään häneen kun olin hakemassa isosia. Oli ihanaa nähdä heidät pitkästä aikaa <3 Hyvin oli kuulemma mennyt. Helle oli vähän rajoittanut lenkkeilyä, mutta kuulemma aika hyvin pojat kestivät hellettä. Oli kiva huomata poikien tilavassa kopissa olevan tornituulettimen, joten ovat saaneet viilennystä tarvittaessa.
 
Vaihdoin Ticolle fleksin, sillä kahden normihihnan kanssa pyörän lykkiminen olisi hankalampaa. Arska oli kivasti mennyt pilveen ja myöskin pysyi siellä. Hakumatka ei sitten ollutkaan niin tuskainen. Lisäksi työnsin pyörän kotiin asti. Se oli nyt kevyempi kuin silloin kun vein pojat hoitolaan. Nyt meinaa puuttui noin 5 kg ruokaa pyörän etukorista.
 
Kello oli noin puoli kuusi kun lähdin isosten kanssa kohti kotia. Yllätyin miten hiljainen oli liikenne ja kävelyteilläkin oli aikas kuollutta. Tämän vuoksi uskaltauduin satulaan kun tuli pitkä suora, jossa näki jo hyvissä ajoin jos joku oli tulossa vastaan. Jep, pyöräilin kahden koiran kanssa. Vauhti ei ollut kova. Sony vähän otti kierroksia kun kiipesin satulaan. Ukkeli meinasi pistää juoksuksi. Hetken himmailun jälkeen herra malttoi ravata. Ihan hyvin meni kahden koiran kanssa. Lintujen suhteen piti olla tarkkana, muuten olisin saattanut joutua pakettiin. Säästinpä vähän jalkojani ja oltiin kotona hieman aiemmin.
 
Tico oli alkanut tuppoilemaan, joten furmasin sen kun päästiin pihalle. Tico jäi vielä pihalle ja tarra-Sony livahti mun mukana sisälle. Karvapallot nuuskuttelivat toisiaan. Sony jäi sisälle (omasta tahdostaan) kun päästin Jomin ulos. Kun karvasammakot huomasivat toisensa, ne tuijottivat hetken ja sitten alkoivat juosta kohti toisiaan. Se oli kuin leffoissa, jolloin ihmiset eivät ole nähneet toisiaan vähään aikaan ja sitten juostaan halimaan toista. Päästin Sonynkin pihalle ja triple oli taas koossa <3
 
Kello oli jo puoli kasi. Mieli olisi tehnyt mennä petiin, mutta puristin ittestäni vielä sen verran, että sain aikaiseksi purettua kassit. Jei mä!
 
Tiistaina sitten Ticon kanssa rallyyn. Olikin kylmä ilma. Mulla oli päällä aivan liian ohut takki. Onneksi olin ottanut sateen varalta sadetakin, niin sain siitä lisätakin. Lapaset olisi ollut kova sana. Mä olinkin ihan jäässä rallyssa.
 
Istu, eteen, sivulle, istu –> istu, juoksuun –> normivauhti –> 360 v –> sakukäännös –> käännös v –> istu, ohjaaja ottaa askeleen oikeelle, kutsuu koiran sivulle –> istu, seiso, maa –> puolenvaihto takaa –> hyppy –> käännös o –> puolen vaihto jalkojen välistä –> istu, yhdessä tiivis käännös o, istu –> maali. Jottain tommosta. Nyt häiritsi hirmusti edellisviikon rata. Se kummitteli koko ajan mielessä.
 
Ekalla radalla sössin puolenvaihdossa jalan ali. Se kyltti tuli jotenkin yllättäen. Toisella radalla sössin puolenvaihdossa takaa : D Eipä ollut muuta sanomista radoista. Lähdin toisen radan jälkeen, jotta ehti vähän shoppailla. Hain M&M: stä punkkijauhetta ja nappasin Egestä pizzan. Siitä sain sapuskaa nopsasti ja vieläpä kahdeksi päiväksi.
 
Mä olin kuvitellut, että mun viikko olisi vain kolmipäiväinen. Työkaverilta kuulin, että to oli pyhä, joten viikko olikin vain kaksipäiväinen. Ihan kiva ylläri. Piti sitten ke käydä kaupassa. Kaupan jälkeen olin ajatellut syödä lopun pizzan, mutta se vaihtui banskuun. Oli sen verran tumma taivas, ettei parantunut viivytellä ruohonleikkuussa. Sony iski muutaman kerran hampaansa leikkuriin. Jomi taas haukkui murisevaa vekotinta, mutta se jäi kertaluontoiseksi, sillä kiellon jälkeen herra antoi leikkurin murista rauhassa.
 
Nurtsi tuli leikattua eikä sadetta tullut, vaikka uhkaavasti siltä näyttikin. Sain sitten vielä tehtyä viimeistelyä siimurilla. Pari tuntia tuohon meni ja kyllä maistuivat pizzapalat taivaallisilta sen jälkeen!
 
Sain tuossa jokin aika sitten siskoltani pakasteluita. Ei ole ollut sopivaa rakoa antaa niitä. Nyt vihdoinkin oli monta tyhjää päivää, että ei ollut niinkään väliksi jos masut menisivät niistä sekaisin. Ei menneet, joten jatkossa voi antaa huoletta vaikka olisikin jotain menoa.
 
Viime torstaina puhdistelin tuota laatta-aluetta, jotta sille pystyi levittämään peiton palkintokuvia varten. Revin voikukkamötiköitä juurineen ja noihin karvapallot ihastuivat. Ihan kilpaa söivät niitä. Ei aina ymmärrä koiria... ;D
 
 
                            moletai1-normal.jpg
 
 
                             moletai2-normal.jpg
 
 
Perjantaina nipsuttelin pidempää heinää sieltä täältä. Kun olin viinimarjapuskien alustoja siivoamassa, kermis tuli ja selkeesti etti marjoja puskista. Vissiin oppinut, että kun mä oon puskien kimpussa, mä kerään marjoja. Noh, nyt taisikin olla eka kerta kun nipsuttelin heinää niiden alta lyhyemmäksi ennen kuin marjat ilmestyvät. Nipsuttelin myöskin pienemmän ruohoalueen käsin ja taaskin karvapallot kanniskelivat voikukkia siitä kukkapäästä vähän kauemmas ja sitten mussutettiin saalis.
 
Mutta palataan vielä reissujuttuihin. Se oli hyvin järjestetty reissu. Kaikki toimi niin kuin piti. Hotelli ei ollut ikävä ylläri, niin kuin ne joskus tuppaavat olemaan. Oli kivaa, että huoneissa oli omat vessat suihkuineen, niin sai pestyä koiran. Jos olisin tiennyt tuon, niin en olisi pessyt Jomia keskiviikkona reissuun lähtöaamuna. Niin ja omat pyyhkeetkin olisin mielelläni jättänyt pois kassia täyttämästä. Yritin kuukletella, mutten löytänyt sen tarkempaa tietoa huoneista. Hotellin sijainti oli kiva koiria ajatellen. Lähellä oli iso nurtsialue ja muutenkin hyvät kävelytysmahdollisuudet. Mulla oli Jomille mukana pari kurapukua siltä varalta, että täytyy laittaa suojaamaan yökosteuden aiheuttamaa märkyyttä. Mutta en tarvinnut pukuja, sillä joka aamu menin hömpyn kanssa pyörimään isolle nurtsi-alueelle. Fiksu poika teki siinä tarpeensa ja näin sain vietyä bussiin hieman tassuistaan märän, mutta puhtaan koiran.
 
 
             moletai24-normal.jpg
 
 
                            moletai23-normal.jpg
 
 
Bussi oli ilmastoitu, joten kuumuudesta koirien ei tarvinnut bussissa kärsiä. Muutenkin tuntui, että reissu tehtiin koiria ajatellen. Kun matkattiin Tallinnasta hotelliin ja sitten näyttelypaikalta Tallinnaan, niin pysähdyksiä oli parin kolmen tunnin välein.
 
Vaikka olikin helle, niin voisi sanoa, että sinänsä sää suosi. Olisihan se ollut ikävää jos olisi satanut. Nurmikkoiset kehät olisivat muuttuneet kuravellikehiksi ja koirat olisivat olleet likaisia. Puhumattakaan bussin sisustuksista tai koirien häkeistä. Matkalla takaisin Tallinnaan aina välillä tuli kohtia, jolloin satoi. Silti saatiin tehdä pysähdykset kuivissa oloissa. Tuolloin tajusin sen, että mikä sotku olisi tullut jos olisi satanut vettä.
 
Koin toisenkin ahaa-elämyksen matkalla. Viimeisen kehän jälkeen bussissa yhtäkkiä tajusin, etten ollut koko reissun aikana miettinyt muuta kuin näyttelyitä. Se oli jopa pieni shokki huomata, etten ollut miettinyt mitään kotijuttuja tai muutakaan. Toisaalta se myöskin oli rentouttavaa ja nollauttavaa. Piti ihan pinnistellä, jotta muisti muutakin elämää.
 
Matkanjohtaja oli mukava, mutta osasi myöskin olla topakka. Kielitaitoa löytyi viron, suomen, venäjän ja enkun verran.
 
Onneksi bussimme ei hajonnut, kuten jollekin suomalaisporukalle oli käynyt. Garggiostoksilla ollessani kuulin kun joku suomalainen kertoi toiselle heidän bussin hajonneen noin 50 kilsaa näyttelypaikan jälkeen. Neljä tuntia olivat odottaneet luvattua korjausapua, jota ei koskaan tullut. Sitten oli pakko ryhtyä ite korjaushommiin. Ilmeisesti olivat saaneet bussin korjattua kun olivat ehtineet laivaan. Että, aina voi sattua vaikka mitä. Ikäviä juttuja tuollaiset, mutta kaikkeen pitää varautua. Toistan itteäni kun taas totean, että onneksi bussimme ei hajonnut.
 
Tuli ilmi, että bussissa oli ainakin kolme, jotka tiesivät isliksen. Tosiaan kämppis tiesi yhden. En ole kyseistä koiraa nähnyt livenä, mutta kuvia. Sitten yksi tiesi Ticon toisen morsiamen omistajan. Ja “keltsit” tiesivät yhden islistenomistajan. Heh, pieni maailma : D
 
Eihän tuollainen bussailu ole yhtä mukavaa kuin yksityisautolla meno. Tuolloin on vähän vapaampi liikkumaan ja voi vaikka tutustua maahan paremmin. Näin oli Tartossa. Ryhmiksiä odotellessa käytiin vähän tutustumassa paikan historiaan ja syömässä hyvin ja halvalla. Kaunis paikka!
 
Mutta oli tuo ihan positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan. Siitä annan noottia, ettei aiemmin kerrottu sitä, että bussi piti saada Hesassa tyhjäksi 10-15 minsassa. Mielestäni tuon olisi voinut hyvin kertoa siinä infokirjeessä, jonka lähettivät ihmisille. Tai edes vähän aiemmin. Näin ihmiset olisivat voineet vaikka yrittää edesauttaa asian toteutumista jo etukäteen. Mutta se, että asiasta kerrotaan vasta Tallinnan satamassa, niin ei siinä ehdi enää tehdä mitään muuta kuin panikoida miten bussin saa niin nopeasti tyhjäksi. Tästä aion sanoa kun saan aikaiseksi laitettua palautetta.
 
Inhottavinta ja ällöintä reissulla oli about 5 cm:n pituiset koppikset. Siis ihan järkyn kokoisia ällötyksiä! Niitä näkyi näyttelypaikalla. Oli nurtsilla ja pari tuli telttaankin lauantaina. Kukaan ei halunnut alkaa listimään niitä, sillä sen kokoisista olisi tullut yököttävä sotku. Ne sitten vipattiin ruokalusikalla ulos teltasta ja toivottiin, etteivät enää tulisi takaisin. Hrrrh!
 
Ja mun hömpsis-pömpsis. En voisi kuvitella parempaa reissuseuraa. Hömpy oli niin helppo ja stressivapaa. Oli nätisti häkissään ja kun vessailutin sitä, niin ukkeli teki tarpeensa. Hotellissa oli hiljaa, vaikka etenkin näyttelystä paluun jälkeen kuului koirien haukuntaa. Ilmeisesti oli jätetty yksin kaupan tai muun ajaksi. Tervujen kanssa ei ollut ongelmaa. Noh, nartut on narttuja, mutta hömpy yritti olla aika huomaamaton. Todella vaivaton reissukoiruus tuo Jomsku <3
 
Oonkin miettinyt, että miten olisi mennyt reissu isosten kanssa. En oikein osaa sanoa muuta kuin, että tuskin yhtä vaivattomasti. Tico olisi saattanut vähän inistä ja hyöriä ja pyöriä häkissä. Sony olisi varmaan ollut hiljaa, mutta todennäköisesti kommenttia olisi tullut häkistä päästessään. Jaa epäilen vahvasti, että olisivat kyenneet olemaan tervu-uroksen kanssa ilman ongelmia. Siitäkin huolimatta, että tervu oli lapanen. Arvailujahan nuo vain ovat, mutta jos joskus lähtee jommankumman kanssa vastaavanlaiselle reissulle, niin tietääpähän mitä on edessä ja osaa sitten vähän varautua.
 
Heh, Jomi alkoi reissun aikana näyttämään mun silmissä urokselta. Sitten kun se taas oli isosten vieressä, niin poju kutistui. Ei se mitään. Minkä pieni ehkä häviää koossa, niin sen se voittaa luonteessa. Jos Jomi joskus saa pentuja, niin nillä pennuilla on hieno isä ja voi piru kun mulle tulee vaikeat ajat. Jomi on niin ihana koira, että tulee olemaan todellatodellatodella vaikeaa olla ottamatta sen pentua. Neljäs koira ei sinänsä kiehdo, mutta Jomin kaltaisen koiran tahtoisin omistaa aina. Äh, kun mä en kestä tuon pienen ihanuutta <3
 
 
 
 
 
Peeeässs   Mulla ei käynyt yhtä hyvä tuuri kuin mummukalla, joka sai kaikki arvostelut enkuksi. Käännöspalvelua näyttelyssä ei ollut, että ei hajuakaan mitä hömpystä sanottiin :D  Niin ja vielä toinenkin lisäys. Moletain näyttelyissä oli sellainen erikoissääntö, että alle kaksivuotias koira valioituu kolmella sertillä.