Pakkasin repun jo edellisenä iltana poikien ollessa pihalla kun en halunnut tehdä sitä aamulla Ticon edessä. Pojat ovat oppineet siihen, että islisreppu tarkoittaa mukaan pääsemistä. Tällä kertaa Tico ei päässyt mukaan. Laitoin repun eteisen kaappiin, ettei Tico näkisi sitä aamulla ollenkaan.
 
Töiden jälkeen käytin pojat lenkillä, annoin Ticolle ruuan ja sitten alkoi matka kohti eläinlääkäriä Sonyn kanssa. Mittari näytti -19, mutta ei tuntunut yhtään kylmältä. Ei edes nenässä! Olisinkohan alkanut jo vähän tottua pakkasiin?
 
Sonylla oli päällä se takki, joka joskus ostettiin Ticolle sadetakiksi, mutta fleecevuoren takia on liian kuuma. Tätä ennen sitä takkia on käytetty muutaman kerran agivuoroa odotellessa. Onpahan sitten Ticolle jo takki kun alkaa vanhemmiten palella talvellakin.
 
Matkaan meni pikkuisen yli tunti. Punnasin Sonyn sekä takki päällä (13,7 kg), että ilman takkia (13,4 kg). Oltiin ainoat asiakkaat.
 
Sony nostettiin pöydälle (jonka liukkautta ihmettelen. Miksei siinä ole mitään kumimattoa?) polvitutkimuksiin. Nollapolvet. Samalla tuikattiin reiteen rauhoitus. Vähän Sony värähti, ei muuta. Lattialle päästessään Sony moikkaili innolla lääkäriä. Meni joku 5 min kun rauhoitus alkoi jo vaikuttaa. Tosi nopeasti. Sony on tässä asiassa ihan eri maata kuin mun edesmennyt partis: sille piti antaa vähän lisää, ennenkuin tokeni.
 
Kannoin Sonyn röntgenhuoneeseen. Siitä ei ollut enää tassuttelijaksi. Silittelin Sonyn päätä. Vaikka silmät olivat kiinni, niin korvat liikkuivat ympäriltä kuuluvien äänien mukana.
 
Sitten mut kutsuttiin katsomaan tuloksia. Matkalla huoneeseen lääkäri sanoi, että kyynärät näytti hyviltä, mutta lonkat ei. Mulle näytettiin Sonyn kuva lonkista ja sitten sitä verrattiin A-lonkkaisen kuvaan. Tuomio järkytti: D-lonkat! Samantien tuli mieleen mun edesmennyt partis. Sillä oli myös D-lonkat. Siinä odotellessani Sonyn virkoamista silittelin pientä tippa linssissä. Uutinen järkytti ja tuntui pahalta Sonyn puolesta.
 
Pienestä koosta oli etua kun kannoin Sonyn pysäkille. Pysäkillä puin pienelle takin. Se oli hieman hankalaa, sillä ei Sony oikein jaksanut seistä. Se jäi istumaan paikoilleen. Otin sen syliin, sillä kylmähän sille tulisi jos se vaan siellä maassa istuisi. Jos Sony olisi Ticon kokoinen, en olisi jaksanut pitää sitä kokoajan sylissä, joten taas pieni koko oli eduksi.
 
Kotona sitten laitoin ihmisille tietoa tutkimustuloksista. Moni lohdutteli, etteivät lonkat välttämättä tule koskaan vaivaamaan. Hyvä niin, jos tulos todellakin on tuo D. Ja moni myös sanoi, että tulos voi muuttua kennelliitossa. Tiedän, sillä siitä on ihan omakohtaistakin kokemusta. Partiksen lonkat arvioitiin A:ksi tai B:ksi ja tulivat takaisin D-lonkkina... Jospa tällä kertaa olisi toisinpäin? En oikein jaksa uskoa, sillä ero Sonyn ja sen toisen koiran lonkissa oli melkoinen. Korkeintaan voivat olla C-lonkat. Kun vaan eivät menisi E:ksi. Onko se vielä olemassa? Tulipa mieleen, että Ticon lonkista en koskaan kuullut minkäänlaista arviota.
 
Nyt sitten odottelen mitä sieltä kennellitosta tulee. Päässä pyörii miljoonia ajatuksia ja kysymyksiä. Itsesyyttelyäkin olen harrastanut. Vaikkei mitään varmaa vielä tiedetäkään, niin jo nyt on tullut vähän itkettyä asiaa. Pelkkä ajatuskin on ihan kamala! Eilen ei huvittanut tehdä oikein mitään muuta kuin nukkua. Töissäkin asia pyöri mielessä ja välillä oli pala kurkussa ja silmät vetisti. On tää kauheeta kun vieläkin pistää vuotamaan...
 
Jospa tuo positiivisemmissa merkeissä oleva Ticon tuoma odotus saisi tuota asiaa vähän niinkuin unohduksiin. Maanantaina hommasin matot ja yön mietittyäni päätin laittaa ne lattialle. Mulla oli kaksi apulaista ja valvojaa kun mattoja laittelin. Olohuoneen mattoon Sony iski heti hampaat. Toistaiseksi matot ovat säilyneet ehjinä. Tosin eteisenmattoa oli joku yrittänyt raahailla täällä viime yönä... Taisi se joku napata kiinni matonkulmasta yrittäen raahata sitä olohuoneeseen kun tulin kotiin. Niin huvittavalta kuin se näyttikin, kielsin, sillä mattojen olisi tarkoitus pysyä paikoillaan - ei vaellella ympäriinsä
 
Ja sitten lisäystä edelliseen kun ei vanha muistanut viime kerralla kertoa, että sää oli suosinut jo pitkään talvisissa merkeissä, joten pesun jälkeen pojat pysyivät puhtaina. Ja parkkimaksua ei koskaan kerätty.