Harmitti, etten maanantaina ehtinyt lähteä minnekään kuvaamaan poikia. Sikäli oli hyvä, että just ma kävin kaupassa, sillä löysin 5e! Kotiuduttuani kuvailin lumisia näkymiä, joita pihalla ollessani bongailin. Tulihan koiruuksiakin välillä zoomailtua, mutta tällä kertaa ne olivat sivuosassa. Alla maanantain räpsyt.
Tänään oli loppiainen ja voi jehna miten hieno sää oli! Kirpakkaa pakkasta ja arskaa, ihan kuten oli ennustettu. Kun ennustus piti paikkansa, niin pakkasin kameran objektiiveineen reppuun ja lähdin koiruuksien kanssa liikenteeseen.
Päämääränä oli yksi metikkö. Ei olla oltu siellä koskaan aiemmin eikä mulla ollut hajuakaan, että millainen metikkö oli kyseessä. Riskinä oli, että hienon sään tarjoama kuvausmahdollisuus menisi haaskuun. Toisaalta taas mua ei huvittanut lähteä niihin metiköihin, joissa ollaan oltu aiemmin. Metiköt on eri suunnissa, mutta molemmissa ollaan kärsitty irtokoirasta. Toisessa on se tun ärrieri ja toisessa mikä lie sakumainen koira, jota sen omistaja ei ilmeisesti pysty hallitsemaan. :/ :/
Onneksi olin bongannut tuon metikön, niin ei tarvinnut pelätä törmäävänsä kumpaankaan yllämainituista piskeistä. Lunta oli ollut jo pari päivää eikä näkynyt jalanjälkiä, joten ilmeisesti saataisiin olla aika rauhassa. Se oli hyvä se, meinaan uskalsin sitten ottaa vermeet pois pojilta. Mieluiten kuvaan luomukoiria.
Vaikka lumisten puiden seassa oli kuvauksellisia kohteita, niin ei mun taidoilla niihin kannattanut käyttää aikaa. Piti löytää avarampi paikka ja alettiin suunnistamaan ylemmäs. Sieltä sitten löytyi kivan näköinen paikka, johon laitoin pojat riviin: Tico ensin, kun sillä on se korvaongelma. Sitten Jomi ja viimeisenä Sony kun se jaksaa odottaa pisimpään. Sony on porukan rauhallisin koiruus.
Tico oli herra hankala pitkän tovin. Lopputulos... njojaa... on sen verran huono, että sen voi nyt tässä näyttää. Ei ole tarvetta säilyttää sitä seuraavaan joulukorttiin. Eniten haittaa se, että maisema on niin epätarkka. Siinä häviää kuvan koko ajatus: taustalla luminen metsä.
Ticon olisi kannattanut olla yhteistyöhaluisempi, sillä sille näytti tulevan vilu. Vähemmän aikaa olisi tarvinnut jäädyttää palleja jos...
En ollut liikkunut kuin muutaman metrin. Huomasin, etten löydä linssinsuojusta taskustani. En ollut uskoa, että se oikeasti olisi pudonnut kun ei sitä näkynyt maassa. Tyhjensin taskut muutamaan kertaan ja reppuakin pengoin, mutta en löytänyt suojusta. Maatakin kattelin monta kertaa, mutta tuloksetta. Ei kiva, että suojus oli hävinnyt.
Laitoin isoset kiinni puuhun ja aloin ottamaan Jomista yksittäiskuvia. Ensin isolla mättäällä. Seuraavaksi kivasti kuorruttuneen “risun” edessä ja sitten pienemmällä mättäällä lumisen metän taustoittamana. Tämmöstä tuli räpsittyä. Tuo ison mättään kuva ei oikein onnistunut. On jotenkin utuinen tai jotain.
Sitten oli Sonyn vuoron posettaa kaikissa samoissa kohdissa. Sony on helppo kuvattava ja tuntuu, että kamera rakastaa herra valokuvauksellista. Kokeilin toista putkea, että jos olisin saanut taustan kauneuden vähän paremmin esiin, mutta vaihto oli hyödytön.
Viimeisenä oli Ticon vuoro. Olin just irrottanut sen puusta ja lähdössä kohti kuvauspaikkoja kun huomasin maassa jotain. Jotain, joka näytti ihan linssinsuojukselta. Just ja just erotin maasta tumman ympyrän. Kurotin ympyrää kohti ja se oli linssinsuojus! Mahtava juttu, että se löytyi : )
Tico myöskin sai posettaa samoissa paikoissa. Kun asetin sitä sen risun eteen, totesin, että hyvä kun jätin Ticon viimeiseksi. Ticon häsellys vähän verotti risun lunta. Karvapallojen kohdalla ei tippunut hiutalettakaan. Ticon kohdalla sen jo huomasi, että valoa oli vähemmän kuin karvasammakoiden kanssa. Sinistä oli.
Olisin halunnut koittaa ottaa sellaista yleiskuvaa lumisesta metiköstä, jossa mun koiruudet istuu. Mutta kun Tico tuskin olisi enää kestänyt posettamista, johon olisi mennyt korvien takia aikaa, niin otin yleiskuvan ilman koiria.
Kotiin mentiin pienen mutkan kautta. Olin maanantaina ihastellut yhtä kohtaa. Se oli niin kaunis, että oli pakko käydä kattomassa, että vieläkö siitä voisi koittaa ottaa kuvan. Kuorrutus oli pysynyt, joten ukot kiinni tolppaan ja räpsimään.
Reissuun meni kolmisen tuntia. Oli semmonen pari tuntia aikaa ennen seuraavaa tohinaa. Hyvä, että oli vähän aikaa levätä. Tai no, mulle olisi kyllä sopinut paremmin se, että lähtö olisi ollut melkein heti. Kahden tunnin aikana ehtii laiskistua.
Syönnin jälkeen laitoin kuvat koneelle. Kuvat olivat sinisempiä kuin olin osannut odottaa. Miksei se sinisyys voi näkyä siinä ruudussa? Sitten voisi yrittää tehdä asialle jotain vielä silloin kun se on mahdollista. Kotona se on pikkuisen hankalaa ; ) Mutta, en tiedä, jotenkin kuitenkin on sellainen olo, että se sinisyys olisi siedettävää. Ei kuitenkaan ole liian sinisiä, luulisin...
Parin tunnin päästä taas verhouduin toppaan, reppu selkään ja jompula messiin. Nyt kun isoset olivat saaneet olla tuntikaupalla ulkona, niin ei tuntunut pahalta jättää niitä kotiin.
Agihallilla oltiin klo 16.50. Kouluttaja tuli muutamaa minsaa myöhemmin ja sitten alettiinkin rakentamaan rataa. Radan valmistuttua oli vuorossa tutustuminen rakennelmaan. Alkuun piti tehdä kaksi persjättöä, mutta muuten sai tehdä niin kuin halusi. Aha. Niitä sitten yritin opiskella kouluttajan opastuksella. Kun niitä oli hinkutettu, niin jatkoin eteenpäin. Sitten kun mielestäni olin valmis, kouluttaja halusi mun näyttävän, että miten olin ajatellut mennä.
Sillä välin kun eka koirakko meni rataa, niin meikä kuoriutui toppatakistaan. Se oli liikaa hallissa. Hassua, kun vielä muistan millaista ageilu oli Ticon kanssa talviaikaan. Sormet jäätyi ja muutenkin oli k-k-kylmä. Nyt ei vissiin ole mitään pakkasrajoja, että ei jää treenejä väliin sään takia.
Sitten jompula. Kouluttaja halusi, että annan sille kolinatölkin. Radan alku oli lähellä ovea ja Jomi ei oikein keskittynyt. Se katteli ovesta tulijoita ja menijöitä eikä suinkaan sinne minne olisi pitänyt. Kouluttaja ehdotti, että jätettäisiin alku väliin ja lähdettäisiin tekemään rataa esteestä numero 6. Siis putki, puomi, hyppy, aa, kepit, hyppy, hyppy, rengas, hyppy x 3.
Palkkailin koiruutta hetken kun oli puomin kontaktilla. Puomin jälkeen olisi ollut hyppy, mutta Jomillapa oli putki, putki, putki... Ja se olisi varmaan jatkunut, ellei kouluttaja olisi blokannut putken suuta. Se oli kyllä huippua, että vaikka Jomi meni väärälle esteelle, niin se ei lähtenyt livohkaan vaan joka kerta tuli mun luo kun kutsuin : )
Kun putki oli blokattu, niin sitten se hyppy ja aa. Jätin Jomin aan kontaktille ja menin ite keppien luo. Arvioin tarvittavan tilan väärin ja Jomilla oli ihan liian vähän tilaa kääntyä kepeille. En muista mitä tässä tehtiin vai oliko se sitten vaan niin, että siitä vaan kepit. Jomi meni kepit viimeistä väliä myöten : ) Sitten pari hyppyä ja rengas. Maxirengas... Turhaa siinä oli alkaa sanomaan mitään kun en varmaksi tiedä mikä koira tuo on. Toivottavasti ei maksi. Agin kokorajat on perseestä.
Jomi ei mennyt rengasta (ei ole aiemmin mennyt maksina). Treenittiin sitä vähän. Sitten uusi yritys, mutta ei kuulemma mennyt. Kolme loppuhyppyä meni hienosti. Kouluttaja vähän blokkaili välejä ja sitten kun rengas oli menty, niin se riitti.
Vielä mentiin hiomaan sitä aalta kepeille hommaa. Muistaakseni se oli just tässä kun Jomi kerran lähti haukkuen kohti toista koiraa. Kouluttaja viskasi tölkin ja johan ukon korvat oli auki mun tänne-käskylle. Koiruus teki vauhdikkaan uukkarin ja tuli mun luo : ) Mutta siis olin kyllä tosi iloinen, että vain kerran yritti. Muuten suoritti esteitä niin kuin pitääkin : ) Kouluttajakin kehui, että nyt mulla oli hyvin koira hallussa. Jes Jomi!
Kun kolmas koirakko meni rataa, niin ihastelin tutun shiban uutta 12 viikkoista shibaa. Jomikin oli kovin kiinnostunut pikkupojasta. Voi kun toinen oli pieni. Jomin kieli oli toisen kuonon kokoinen kun jompula nuoli vaavia.
Toisella kerralla oli sitten sen tekniikkaosion vuoro. Kouluttaja meinasi, että nyt kun Jomi oli saanut purkaa paineitaan, niin se alku voisi sujua paremmin. Olisi se kai jos mä olisin osannut... En siis todellakaan ole perillä noista tekniikoista. Sanoinkin sen kouluttajalle. Eihän me olla harrastettu agia ku vasta vajaa vuosi. Alkeis- ja jatkokurssin lisäksi on ollut omia treenejä. Ja omissa treeneissä noin 3 kk:n tauko hallirempan takia.
Anyway, ihmettelin sitä kohtaa, johon kouluttaja käski mun jättää Jomin. Sitten kun se vaihdettiin alkoi sujua vähän paremmin. Taaskin vaikka se olikin aikamoista sählinkiä, niin Jomi ei hilpaissut minnekään. Tuli luo kun kutsuin : )
Kun vihdoinkin päästiin persjätöistä loppuradalle, niin nyt otin reilusti tilaa keppejä ajatellen. Hups, luulen, että mun sähläyksen takia Jomilta jäi viimeinen väli tekemättä. Uusinta oli täydellinen ja maksirenkaan herra suoritti, vaikka kouluttaja oli unohtanut blokkailla koloja.
Voi kun olin niin tyytyväinen mun pieneen pöhköön. Ihan huipputreenit! Toivottavasti tämä ei johtunut siitä, että oltiin oltu kolmisen tuntia aiemmin päivällä ulkona ; ) Siihen kun ei normisti ole mahdollisuuksia...
Kotimatkalla ohitettiin useampi koirakko. Ihmettelin, että vain yksi koira oli sellainen, joka ei rähjännyt. Yllättävän paljon oli rähjiä liikenteessä!
Ostin tuossa taannoin jotain salaattia, jota en ollut aiemmin syönyt. Se oli jotenkin kumman kumimaista ja kun Sony näytti siitä tykkäävän, niin herra sai nappunsa salaattipedillä. Kun pojat olivat tyhjentäneet kupit, niin viskelin niille salaatinlehtiä. Isoset söi niitä, mutta Jomi ei rehun päälle ymmärtänyt. Mielellään koppasi salaatin, ja sitten silppusi sen lattialle. Noh, onneksi mulla on tuollainen karvainen komposti, joka piti huolen, ettei salaatti jäänyt lattialle pahentumaan ; )
Jaah... sanovat, että sää taas lämpenee. Oli sitten taas tälläinen minitalvi ja kohta saa ajaa pyörällä napa kiinni selkärangassa kun ajaminen jännittää niin paljon. Olisi nyt pysynyt tämä lumi...
Kommentit