Maanantaina laitoin pisteen yhdelle jahkailulle. Olin tuossa jo jonkin aikaa miettinyt, että mikä olisi hyvä ajankohta päivittää yksi asia. Toisaalta sen olisi halunnut jättää ihan viime tinkaan, mutta toisaalta on hyvä, ettei antanut mennä asian liian vanhaksi. Ei just nyt. Ehkä toisenlaisessa tilanteessa se ei olisi ollut niin tarkkaa...
 
Siispä maanantaina töistä kotiuduttuani pistin piskit pihalle ja otin luurin käteen. Kuten tavallista, automaatti ilmoitti, että linjat ovat varattuina. Vaihtoehtoina olivat jäädä odottamaan tai uusi soitto myöhemmin. Jäin hengaamaan. Linjalla saikin roikkua hyvän tovin, ennen kuin vastattiin. Mietin jo, että pitäiskö vaan koittaa myöhemmin uudelleen?
 
Puhelun jälkeen oli torstaina heti aamusta menoa. Halusin sen olevan niin. En kyllä olisi uskonut, että niinkin nopeasti asia olisi tullut ajankohtaiseksi. Jopa tiistaina olisi voinut asian hoitaa, mutta mulle se ei sopinut kun oli vielä se naru kaulassa.
 
Vaikka ei ollut töihin menoa, niin silti kello herätti puol viisi. Repun olin pakannut jo edellisenä iltana, joten se oli poissa aamutohinoista. Kun kaikki oli valmista, niin TripleTan lähti sumuisessa aamussa talsimaan kohti määränpäätä. Onneksi sää suosi eikä satanut vettä : )
 
Muisti oli tehnyt tepposet. Muistin, että matka kestäisi noin pari tuntia, mutta Krossin kohdalla tuli ilmi, että se olikin puolitoista tuntia. Siis oltiin lähdetty puolisen tuntia liian aikaisin. Mä kun halusin noin puoli tuntia aikaa hengähtämiseen, yms.
 
Oli lämmin aamu. Tuli ihan kuuma ja ilman takkiakin olisi tarennut. Krossin mittarin mukaan oli +11. Ei tuo lukemana niin kovin lämpimältä tunnu. Toki kävellessä tulee kuuma, mutta vilpoista ei ollut missään vaiheessa. Joten ei ollut kylmä kun pidettiin pieni tauko Krossin liikkeiden lähellä. Laskeskelin, että vielä oli puolen tunnin matka määränpäähän.
 
Kun oltiin perillä aloin katella häkille hyvää paikkaa ja sellainen löytyi. Sen sijaan ei olisi ollut oikein mitään mihin olisi voinut sitoa odottamaan, joten hyvä kun oli häkki mukana. Otin sen lähinnä siksi kun Sony odottaa häkissä hiljaa. Ilman häkkiä olisi ollut varma, että vieressä olevan kerrostalon asukkaat olisivat viimeistään sitten heränneet islanninkukon kiekumiseen ; )
 
Häkin pystytyksen jälkeen annoin pojille vettä. Sonylla oli puku, jotta pysyisi suht salonkikelpoisena. Karvasammakot eivät pukua tarvinneet. Ticolla on helppo turkki ja Jomi oli mukana lähinnä siksi, etten raaskinut jättää sitä kotiin. Samallahan se siinä meni muiden mukana ja kun oli se häkkikin mukana, niin oli sitten joku venailupaikka. Harmi, ettei Jomi sopinut tähän kiertoon mukaan. Sen rokotukset vanhenee vasta noin vuoden päästä.
 
Sitten vaan olla möllötettiin. Noin kymmentä vaille kasi laitoin karvasammakot häkkiin ja sitten Sonyn kanssa sisälle. Punnasin herran ja 17,8 kg näytti vaaka. Eli paino on pysynyt kurissa. Ilmoittauduin ja sitten mua pyydettiin istuutua odottamaan. Bongasin seinällä julisteen, jossa oli eri rotuja. Rotuja oli paljon, mutta ei ollut isliksen kuvaa. Sinänsä en ollut yllättynyt, mutta vähän odotin isliksen sieltä löytyvän kun joku japanilainen jindokin oli piirretty sinne. En oo ikinä moisesta rodusta kuullutkaan.
 
Ja kohta oli aika käynnistää islis-show ; ) Lääkäri istuutui koneen ääreen ja Sony meni moikkaamaan. Ujostelematta nousi kahdelle jalalle, kuten ihmiset konsanaan ; ) Lääkäri oli ihan ihastuksissaan siitä miten iloinen ja avoin Sony oli. Kermiksen häntä heilui koko ajan.
 
Lääkäri laski pöydän alas ja Sony hyppäsi pöydälle. Luvan kysyttyään lääkäri antoi Sonylle vähän herkkuja. Taisi ukkeli olla sillä hetkellä maailman onnellisin kun sai huomioita ja herkkuja. Ei välittänyt yhtään hiljalleen nousevasta pöydästä.
 
Lääkäri tsekkasi sirun, silmät, korvat, hampaat ja kuunteli sydämen. Kaikki oli ok. Hampaiden kuntoa kehui hyväksi. Sitten lisää herkkua ennen inhottavinta osuutta. Piston jälkeen koiruus sai lisää herkkuja. Ja häntä vaan oli liikkeessä koko ajan.
 
Kysyin lääkäriltä mielipidettä Sonyn kummalliseen ja toistuvaan silmävaivaan. Tänä vuonna oli ainakin kolmas vuosi peräkkäin kun loppukeväästä / alkukesästä Sonyn toinen silmä alkoi punottaa ja rähmiä. Vaiva on mennyt ohi silmän putsaamisella. Olin funtsinut, että olisiko ukkeli jollekin allerginen. Mutta vaan toinen silmä? Pohdin tuota asiaa yhdelle pumin omistajallekin kun vaiva oli ajankohtainen. Hän heitti ilmaan ajatuksen, että mitäpä jos toisen silmän kyynelkanava on vähän ahtaampi? Oli aika hyvä veikkaus, sillä tuota lääkärikin epäili. Epäili, että Sony reagoi johonkin siitepölyyn ja toisen silmän kyynelkanava on ahtaampi. Varmuuden vuoksi tarkasti, että oliko silmissä ylimääräisiä ripsiä. Ei ollut. Ylimääräisiä ripsiä olisi voinut olla, sillä Sonyn äipällä on sellainen vaiva. Onneksi kuitenkaan ei ollut kyse siitä. Mielenkiinnolla odotan, että uusiutuuko vaiva ensi vuonna.
 
Kun lääkäri alkoi naputella konetta, lähdin vaihtamaan dogia. Jomikin olisi halunnut tulla häkistä pois, mutta nyt kelpuutin vain Ticon. Jomi sen sijaan sai kaveriksi Sonyn.
 
Olin ajatellut punnata Ticon sitten lopuksi, jotta en turhaan pitkittänyt käyntiäni. Mutta lääkäri kysyi Ticon painoa, joten lähdin punnaamaan ukkelin. Piti punnata kahdesti, sillä oli vaikeaa uskoa, että jo “ikuiseksi 15 kiloiseksi tuomittu” painoi muka 17,3 kiloa! Ohhoh hohhoh. En olisi ikinä uskonut näkeväni moista lukemaa Ticon kohdalla. Eikä se mun mielestä ole lihava. Lääkäri kirjasi painon ylös.
 
Nähtyään, että Ticokin on sellainen iloinen hännänheiluttaja, lääkäri oli taas ihan yllättynyt. Ei kuulemma ollut ikinä nähnyt niin avoimia pystykorvarodun edustajia. Sanoikin mun poikia pystykorvamaailman labbiksiksi. Hauska luonnehdinta.
 
Kerroin, että Tico on Sonyn isä, joka on ihan totaalisesti poikansa tassun alla. Kerroin poikien ensikohtaamisesta, jolloin pieni karvapallo pelästyi innolla kohti tulevaa koiraa. Mutta kun tulokas huomasi, ettei yli-innokas ollut paha, niin sitten oli aika vaihtaa järjestystä. Lääkäri “torui” Ticoa, että ei lasten kanssa kuulu olla kaveri. Niille pitää olla vastuullinen vanhempi. Vastuullinen vanhempi on kyllä jotain, jota Ticoon ei saa sopimaan millään. Jostain syystä lääkäri oli samaa mieltä kun sanoin Ticon olevan ikuinen pentu : D
 
Ticollekin tehtiin pieni tsekki. Ticonkin hampaiden kuntoa kehuttiin. Lääkäri kysyi, että miten hoidan hampaita. Kerroin antavani pojille kerran viikossa luut.
 
Lääkäri namitti Ticoakin ennen ja jälkeen pistoksen. Tico ei ollut moisesta moksiskaan. Niin reippaita ukkeleita <3 Kun pöytä oli alhaalla, Tico hyppäsi moikkaamaan lääkäriä. lääkäri otti käteen namin ja kysyi Ticolta, että muistiko se mistä sai namia? Tico meni pöydälle ja sai namin : D Ticon siru tsekattiin viimeiseksi.
 
Lääkäri kysyi, että miten pojat on tulleet toimeen. Sanoin, että hyvin ja kerroin, että mulla on kolmaskin koiruus. Kerroin tuoneeni sen Islannista. Lääkäri alkoi puhua, että haluaa vielä joskus käydä Islannissa. On nähnyt niin upeita kuvia maasta. Niinh, sellainen se Islanti on <3 Puhuttiin hetki Islannista.
 
En tiedä oliko mun pojat ekat islikset, jotka lääkäri näki, mutta hän ei osannut lakata ihmettelemästä miten iloisia ja avoimia mun koirat olivat. Sanoi kyllä, ettei ole rotuun tutustunut, mutta tarkoittaako se, ettei ole aiemmin nähnyt?
 
Köyhtymisen jälkeen vein Ticon häkkiin ja hain Jomin puntarille. En ollut uskoa lukemaa, joten uusi yritys. Uskomatonta, mutta sama lukema tuli ruutuun. Oli pakko vielä kerran kokeilla. Nyt käskin ukon istua. Jos se toisi eri tuloksen. Ei juma, Jomi on muka 18 kiloa!!! En olisi ikinä uskonut mun pienen sievän painavan niin paljon. Mistä se paino oikein tulee? Siis on vähemmän maskuliininen kuin Sony ja silti hieman painavampi tätä!?! En tajua. Isot ja nokkelat aivotko siellä painoa on lisäämässä? Onko Jomi jämähtänyt liian pieneksi mun silmiin? Voiko tuohon puntariin luottaa? Sonyn kohdalla se kyllä tuntui olevan ok, mutta karvasammakoiden kohdalla multa vedettiin matto jalkojen alta. Etenkin Jomin...
 
Evästin banaanin ja sitten kamat kasaan. Noin puolentoista tunnin kuluttua oltiin kotona. Sumu oli sakeampaa kotimatkalla ja loppumatkasta se oli sellaista tihkusumua. Melkeinpä olisi voinut sanoa, että satoi vettä. Hiukset kastuivat, mutta ei se ollut sade mikä kasteli.
 
Kotimatkalla tuli kolmesti koira vastaan. Ekan kohdalla Jomi alkoi vetää ja sen seurauksena jäi herran kynsinippu mun jalan alle. Ilmeisesti oppi tuosta jotain, sillä tuon jälkeen ei enää vetänyt vaan käveli tosi hienosti vierellä kun ohitettiin.
 
Kotona pidin jogurtin pituisen tuumailutauon. Nurtsi todellakin oli leikkuun tarpeessa, mutta oli hirveen kosteeta. Äh ja päh, mitä tehdä?
 
Vaikka vähän tyhmää se oli, päädyin hyökkäämään nurtsin kimppuun. Mutta en heti hurauttanut leikkuria päälle. Kyllä rehotus oli sitä luokkaa, että tuumailin nurtsin tarttevan esilyhennyksen ennen varsinaista leikkuuta. Suht pitkäksi venähtäneessä ruohossa mun leikkurin meno olisi ollut aika kivuliasta. Joten ensin siimuroin ruohoa lyhyemmäksi. Koko pihaa ei tarvinnut käsitellä, sillä onneksi koko nurtsi ei ole yhtä tiheää joka paikasta. Siimuroin ainoastaan nuo “viidakkoisemmat” paikat. Sen jälkeen oli leikkurin vuoro.
 
Esikäsittelystä huolimatta leikkuria sai olla vähän väliä tyhjentämässä. Märkä ruoho kun pakkaantui helposti pohjaan. 3,5 tuntia tuohon sotaan meni. Jossain vaiheessa huomasin ticolin kerällä märässä maassa. Oli tainnut iskeä väsy jänskän aamun ja pihalla rallailun ja painimisen jälkeen. Vein Ticon sisälle. Vähän se ihmetteli kun muut jäi pihalle, mutta uskoin pehmeemmän alustan olevan enemmän mun vanhuksen mieleen. Jos Tico nukkuu ulkona, niin kyllä se silloin on väsynyt. Kai se ikä alkaa pikku hiljaa painamaan mun vaahusta...
 
Kun ruohosota oli ohi, menin maistelemaan viinimarjoja. Ei ole tullut kerättyä niitä... Taisi olla joku 3 vk sitten kun syötiin Sonyn kanssa marjoja puskista. Hyviä olivat ja isoja, kuten aina. Vähän odotin, että vähemmän helteinen kesä olisi jotenkin vaikuttanut marjoihin, mutta ei. Ne olivat ihan samanlaisia kuin ennenkin. Jotenkin vaan unohdin marjat puskiin. Tänään muistin ne ja vähän epäilytti niiden syöminen, mutta turhaan. Toki joukossa oli huonompiakin, mutta saatiin taas herkutella kermiksen kanssa. Se on jotenkin niin huvittavaa ja söpöä kun toinen imuroi marjoja : D Jomi ei touhusta innostunut. Annoin sille yhden marjan, mutta se päätyi maahan. Ei tykännyt. Kosteuden vuoksi marjat olivat märkiä, joten en alkanut keräämään niitä. Ei kai ole hyväksi jos pakkaseen aiotut marjat ovat märkiä? Ehkä sitten huomenna kerään jos on kuivempaa...
 
Ja já, nyt tosiaan on yksi piikki poissa omasta lihasta. Eilen oli mun viimeinen roikotuspäivä. Kyllä sitä oli odotettukin! Maanantaina hioin pari hassua kuristinta ja sen jälkeen istuin zombina kuolanaru suupielestä roikkuen. Niin, ja tulihan siinä pilkittyäkin. En jaksanut lähteä hakemaan kirjaa. Kirjan nappasin mukaan ruokatauon jälkeen.
 
Tiistaina ei ollut paljoa hiottavaa, mutta yllättäen ilmaantui käämittävää. Luulin, ettei sitä tulisi enää yhtään, sillä viime viikolla ei tullut uusia töitä lainkaan. Senpä takia en pitänyt kiirettä tekemisen suhteen. Halusin jättää käämijällekin tekemistä sitten kun ensi viikolla palaa lomaltaan.
 
Keskiviikkona oli hiottavaa vähän enemmän kuin kahtena edellisenä päivänä. Kun viimeinen kuristin oli hiottu, siivosin ja heitin kaikki musta muistuttavat jutut roskiin. Sitten käämimään.
 
Kympin aikoihin mulle tultiin sanomaan, että pitäisi tehdä joku kiireellinen työ. En ole sellaisia töitä tehnyt ja tiesin, että niihin menee aikaa, joten kylmän viileästi ilmoitin, että mä lähden kahdelta. Mulle oli se ja sama, että ehtisikö työ valmistua. Mua ei kiinnostanut enää olla joustava ja venyttää viimeistä työpäivää. Ei! Firma oli jo käyttänyt hyväkseen mua jo ihan tarpeeksi. Mä halusin pois ja mieluiten heti. Kun se ei ollut mahdollista, niin sitten halusin pois just heti kun tunnit olivat täynnä.
 
Sen työn kanssa meni hirveesti aikaa kaikenlaiseen säätämiseen, joten en ehtinyt tehdä kuin yhden käämin. Kaksi jäi työkaverin tehtäväksi. Kaksi ei ehkä kuulosta paljolta, mutta työ ei ollut sellainen ns. normityö. Noihin kahteen olisi mulla mennyt ainakin puoli tuntia ja ylimääräistä en enää halunnut tehdä. Tosi harmi työkaverin kannalta kun hänelle tuli vähän pidempi päivä. Mutta voi sitten lähteä pe aikaisemmin.
 
Vaikka lopetin työskentelyn ajoissa, niin en mä kuitenkaan päässyt niin sukkelaan ja vikkelään pois puljusta. Ja eihän se mulle tullut yllärinä. Vaatteet vaihdettuani ja kaapin tyhjennettyäni kävin sanomassa heipat muutamalle työkaverille. No niinhän siinä kävi, että jäin suustani kiinni... Yksi työkaveri sanoi, että näytin onnelliselta. Ja sitä mä olin. Olin yhtä hymyä. Ei ollut tietoakaan “silmähiestä”. Ei surettanut tai huolettanut. Oli vaan ihanaa päästä pois!
 
Kun olin vienyt avaimet pomolle, niin sitten suunta kohti ovea. Viimeisen kerran... Jaa, pitäisikö tuon muka tuntua jossain? Vaan kun ei tunnu. Ei ainakaan haikeassa mielessä. Taisin olla liian keskittynyt herkuttelemaan sillä ajatuksella, että vihdoinkin oli koittanut se päivä, jolloin naru lähtisi kaulasta, sillä unohdin kirjautua ulos. Noh, samapa tuo. Kai se jossain vaiheessa korjataan.
 
Teki mieli juhlistaa päivää jotenkin. Mutta miten kun karkit ei tuntuneet kiinnostavan. Ei ainakaan sillä hetkellä. Noh, kävin sitten ostamassa sittarista sipsipussin. Oli sitten jotain, mitä mässyttää kun lueskelin. Sellainen on ihan parasta lötköttelyä, että lukee ja mässyttää. Ja mieluiten lukemisen pitää olla iisiä, kuten vaikka Aku Ankka.
 
Sittarista koitin katella pojille luita, mutta pakastekaappi miltei kumisi tyhjyyttään. Luita kattelin maanantaina M&M: stä kun hain ruokaa. Mutta nyt kun liike on vaihtanut paikkaa, niin valikoimasta on tullut todella surkea. Ihme jos putiikki pärjää enää kovin montaa vuotta. Itekin mietin lopettavani käynnit tuolla kun nyt ei enää siellä päin tule juuri käytyä. Ehkä vaihdan Skanssin vastaavaan putiikkiin. En tiedä. Täytyy vielä funtsia kun nyt ei enää mikään M&M ole näppärän matkan päässä.
 
Olin ostanut ruokasäkin ja laittanut sen pyörän tarakalle. Sitten aloin kaivamaan lippistä repusta, sillä ilman sitä silmät saattoivat täyttyä pienistä ällötyksistä, joita lentelee nyt tosi paljon. Yök! Ja mitäpä mä siellä repussa näinkään? Voi mikä hattarapää sitä onkaan! Mulla oli mukana vanha ruokapussi. On näppärää, että M&M ottaa niitä vastaan ja vieläpä antaa 50 senttiä alennusta uudesta ruokapussista. Mutta mutta miten voisin taata, että saisin hyödynnettyä tuon kaiken? Ei ollut ensimmäinen kerta kun pussi unohtui reppuun. On se kotiinkin unohtunut. Harmitti. Taittelin pussin pieneksi ja laitoin sen roskiin. En jaksanut palata M&M: iin pussin takia. Tuskin panttia olisi saanut takautuvasti. Enkä jaksanut venkslata ruokasäkin kanssa, joten roskiin vaan. Kotiin sitä oli turha viedä, sillä seuraavalle kerralle oli tiedossa uusi pussi. Jospa sitten muistaisin ottaa pussin repusta...
 
Tiistaina oli taas jompun tehotiistai. Agissa oli eteen meno treeniä. Eikä haitannut vaikka sitä olikin jo ollut. Siis, oli kolmen hypyn jono. Ensin lähetys yhden hypyn takaa. Nou roopleem, joten sitten kahden hypyn takaa. Ja kun tämäkin oli jompulle ihan kakunpalanen, niin sitten kolmen hypyn takaa muutaman kerta. Jomilla sujui niin hyvin, että oli turhaa hinkata enempää.
 
Käytännössähän homma tehtiin niin, että koira istumaan ja omistaja taakse seisomaan. Kun koira katsoi kohti kuppia, jossa oli palkka, niin sitten lähetys. Viimeinen lähetys kolmen hypyn takaa oli lähellä mennä uusinnaksi. Vein taas namia kuppiin ja sitten Jomin taakse odottamaan katseen oikeaa suuntautumista. Sitä ei tarvinnut kauaa odottaa ja olikin siinä ja siinä, ettei hömelö ottanut varaslähtöä. Herra oli taas siinä tilassa, että mikä tahansa ääni olisi saanut sen ampaisemaan kohti kuppia. Sen jännittyneisyyden näki. Ja kun lupa tuli, niin hirveellä vauhdilla syömään.
 
Sitten lähetys putkeen, jonka päässä oli palkka. Kakun mussuttamistahan tuo Jomille oli, joten seuraavaksi palkka oli putken ja hypyn jälkeen. Koiran ollessa putkessa piti käyttää käskyä, jolla halusi koiran menevän eteenpäin. Helppo nakki ahneelle islanninohjukselle ; ) Eikä ollut ongelmaa kun vielä lisättiin yksi hyppy loppuun. Viimeiseksi lisättiin alkuun yksi hyppy. Hyppy ei ollut suorassa linjassa muiden esteiden kanssa. Kun sitten se suora tuli, niin kyllä se näytti hienolta nähdä miten Jomi pisti turbovaihteen päälle. Siis ihan mieletön vauhti! Syötävä toimii magneetin tavalla ; )
 
Viimeisellä kierroksella edellisen treenin esteisiin lisättiin putki (ennen putkea oli palkka), joka vei takaisin sille suoralle putki + hyppy x2 suoralle. Nyt tietty esteet olivat päinvastaisessa järjestyksessä. Putken jälkeen oli palkka. Sitten mä sohlasin seuraavan hypyn kanssa, mutta sen jälkeen oli iisiä. Putki, puomi ja hyppy. Puomin päässä oli palkka.
 
Yllättäen Jomi ei huomannut ennen putkea olevaa palkkaa vaan olisi voinut jatkaa ilmankin suoraan putkeen. Ja palkka oli isossa kupissa : D Mutta suorilla oli kyllä hurja vauhti pikku pojalla!
 
Jos nyt oikein muistan, niin toko alkoi paikkiksilla. Ekana oli makoilua ja sitten istumista. Jomi ei reagoinut muiden käskyihin ja pysyi paikoillaan vaikka kouluttaja pujotteli koirien välissä : )
 
Sitten oli kapulointia. Tämänkin treeniminen on jäänyt, joten leikin alon koirakkoa. Kun kerran homma on vielä ihan vaiheessa, niin mitä turhaa tehdä pitotreeniä kummempaa. Hyvin meni. Sain kouluttajalta lainaksi puisen kapulan ja Jomi vähän ihmetteli, että mitäs mä sille oikein tyrkytän. Kyllä se sitten otti sen suuhun.
 
Kaukoa seuraavaksi. Kun tätäkään ei olla treenitty, niin otin ihan lyhyen matkan kanssa. Jomi oli niin täpinöissään, että välillä oli vaikeaa nousta istumaan ilman pientä liikkumista. Ajatella, että ukkeli oli täpinöissään kävelyn ja agitreenin jälkeen : D
 
Loppuun sivulle tuloa eri kulmista. Ja kun se sujui, niin sitten piti laittaa nami lattialle ja tehdä “rallyn 90”. Kun tein tuon ekan kerran, niin tietty Jomi suunnisti kohti namia. Torppasin herran aikeet ja sen jälkeen malttoi tulla sivulle ja vasta luvan saatuaan hyökkäsi namille.
 
Aussilaisen kyydillä bussipysäkille. Vakuutin hänet, että voin vallan hyvin kävellä siitä kotiin. Onneksi se sopi hänelle, sillä silloin nolotti vähän vähemmän mennä kyydillä. On kyllä kiva, että tuosta ei tullut hänelle yhtään ylimääräistä mutkaa matkaan : )
 
Eilen tapahtui jotain, jonka toivon olevan enemmän kuin sattumaa. Ehkä joku muistaa kun viime syksynä tein tilauksen islantilaisesta nettikaupasta. Yksi sieltä hankkimani tuote oli “Crossroads” niminen cd. Yllättäen kuulin sen cd:n nimikkobiisin eilen. Niin, tavallaan sitä on nyt risteyksessä, joten jo biisin nimikin oli osuva. Mutta ne sanat veti kyllä pehmeiksi. Niin paljon sellaista, jota voisin allekirjoittaa ihan totaalisesti <3 En ollut kuullut radiosta tuota ihanaa biisiä sitten viime syksyn ja sitten se tuli just eilen...? Ja tulipa se muuten tänäänkin. Kun heräsin päikkäreiltä, niin se biisi alkoi juuri silloin. Hmmmh...
 
Huomenna täytyy käydä ostamassa pojille hammasharjoja. Ja kai se tartteis jotain kaupastakin ostaa, äh. Ja uuvet korvikset on myöskin puutelistalla. En tiedä, että onko nuo, joita oon vuosia käyttänyt, jotenkin “liian käytetyt” kun en voi enää pitää korviksia edes yhtä päivää ilman kuumotusta, kutinaa ja lopulta reiästä alkaa tulla valkoista mönjää. Voi myös olla että, kun hionnan vuoksi en ole voinut pitää korviksia viikolla ja sitten en oo muistanut laittaa niitä viikonlopuksi, niin reiät tavallaan hylkivät korviksia. Hionnan maski puristi korvat ihan litteiksi, joten ei siinä korvikset tuntuneet kivoilta. Ajattelin, että jos onnistuisin löytämään sellaiset pienet yhden kiven korvikset, joilla voisin kokeilla, että voinko enää pitää korviksia “all the time”, kuten joskus pidin. En haluaisi reikien menevän umpeen.
 
Pojat on olleet aikamoisia lattiamattoja sen jälkeen kun saivat nappulat nassuun. Jotain kertonee se, että mä voin liikkua täällä ilman karvaisia varjoja. Se on harvinaista.