Mitenkäs teillä meni pääsiäinen? Mulla oli niin villi ja kova meininki, että maanantaina illalla olo oli kuin rekan alle olisin jäänyt...
 
Siitä asti kun sain tietää sunnuntain aikataulun, aloin henkisesti valmistautumaan siihen, että päivästä tulisi 12 tunnin pituinen. Toki aina aikikset voivat elää suuntaan jos toiseenkin, mutta tiedossa oli pitkä päivä. Jaa missä? Agihallilla. Olin päättänyt viettää pääsiäisen kaksi viimeistä päivää talkoillen ja pisteitä keräten. Mä oon tämmönen urakkaytöntekijä, että mieluiten teen paljon kerralla, jotta sitten voin ottaa löysemmin. Siispä kisahommia vaan niin paljon kuin oli mahdollista. Ja on siinä sekin hyvä, että tekee pojot pois mahdollisimman nopeasti, niin eivät jää sitten roikkumaan ja / unohdu. Koskaan kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Kuten esmes helmikuussa TKY:n koulutusten jäädessä hiihtistauolle näytti, että maaliskuussa taas treenitään siellä. Vaan kuinkas kävikään? En päässyt yhteenkään. 6.3. olin kisahommissa. Olisin ollut jo lauantainakin, mutta se oli jo täynnä kun nimeni listaan laitoin. Sitten oli synttärit ja viimeinen koulutussunnuntai oltiin lammastelemassa. Että näin. Kun nyt hoitaa pisteet pois mahdollisimman nopsaan, niin ei tartte varata kisahommille päiviä enää.
 
Lauantaina nukkumaan mennessäni muistin sen älyttömän ärsyttävän faktan, että taas piti leikkiä kelloilla. Tuo on kyllä niin tyhmää touhua, että! > : ( Sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, että nukkiksen vierailua sain odottaa aika pitkään ja unet jäivät muutamaan tuntiin. Sen takia jäi poikien kanssa suunniteltu lenkki väliin. Saivat tyytyä pihailuun jahka olin onnistunut repimään itteni ylös sängystä.
 
Nousin noin tuntia ennen suunniteltua lähtöä ja mulle tuli kiire. Olin vähän hidas aamutoimissani – siitäkin huolimatta, että aamupalana oli vain pari leipäpalaa. Pitihän sitä jättää tilaa seuran tarjoamalle aamupalle ; ) Lähdin noin 5 minsaa myöhemmin kuin olin suunnitellut. Sitten sainkin polkea niin kovin kuin ikinä jaksoin. Hallilla olin tasan 8.30, että en myöhästynyt.
 
Olin 1 radan ratahenkilö koko päivän. Aamupäivä meni maksien kanssa. Ekalla radalla huolehdin kolmesta putkesta. En muista kuuluiko mulle jotain hyppyjäkin, sillä nuo putket kyllä olivat tosi työläitä. Etenkin yksi putki liikkui aina ja se piti laittaa kohdilleen joka koiran jälkeen. Se putki mentiin kahdesti, joten ei ihmekään, että liikkui. Samoin mentiin yksi toinenkin putki kahdesti ja sekin liikkui usein, mutta en ehtinyt sitä niin paljon oikoa. Kolmatta putkea oijoin vain kun ehdin. Se mentiin vain kerran. Kyllä noiden putkien kanssa tuli sellainen aamujumppa, että!
 
Eikä seuraavakaan rata ollut vaan paikoillaan nököttämistä. Mun piti huolehtia yhdestä kahteen kertaan mentävästä hypystä. Se oli numerot 7 ja 14, eli ei ollut paljon aikaa nostaa rimaa. Tuomarin ehdotuksesta mun homma vähän helpottui, että siis oli paremmat tsäänssit ehtiä nostamaan rima. Toisaalta taas se tiesi mulle lisää liikuntaa. Tuomarin ehdotuksesta mä seisoin hypyn lähellä ja kun koirakko oli ohittanut sen, vaihdoin nopeasti paikkaa, jotten ollut tiellä kun se hyppy tultiin suorittamaan uudestaan toisesta suunnasta. Joka koirakon kohdalla liikuntaa tuli joku 10 metriä. Ja kun makseja oli about 60, niin kyllä taas mehu maistui kun pääsin tauolle! Tuo rata jäi odottamaan minejä ja medejä, joten myöhemmin oli tiedossa lisää liikuntaa.
 
Viimeinen rata oli vähiten fyysinen, mutta mulla oli vahdittavana kaksi hyppyä, jotka mentiin kahdesti. Sen takia en istunut vaan seisoin rima valmiina nostamaan riman tarpeen tullessa. Istualtaan lähteminen on kuitenkin aina vähän hitaampaa ja nostoissa piti olla nopea. Mun hypyt olivat numerot 5 ja 16 sekä 6 ja 15.
 
Koko päivän ajan olin tankannut mehua joka kerta kun vaan se oli mahdollista ja muutenkin syönyt hyvin: leipää erilaisilla lisukkeilla, makaroonilaatikkoa, salaattia ja karkkia. Tarjolla oli myös sipsejä, mutta niitä en ottanut. Hyvästä tankkauksesta huolimatta viimeinen rata oli aika tuskallinen. Hartioissa tuntui putkien painojen nostelu ja se himskutin pohje tuntui kovalta. Ei siihen sattunut mitenkään, mutta ei sellaisen jalan kanssa huvittanut seistä, joten koitin lepuuttaa sitä. Lepuuttamisesta aiheutui se, että vasen alaselkä kipeytyi. Ihan romu koko bitsi ; D Toki noin fyysiseen “bläk outtiin” varmasti vaikutti sekin, etten enää tee mitään fyysistä hommaa.
 
Kolmoset olivat paketissa joskus vähän ennen kasia, että ihan 12 tuntia ei hallilla mennyt. Olin sitten kotona tasan 12 tuntia lähdön jälkeen. Pojilla oli ollut pitkä ja tylsä päivä, mutta hyvin ne olivat sen kestäneet. Niiltäkin löytyy tarvittaessa joustoa : )
 
Kotona katoin pikaisesti sähkärin, että jos siellä oli jotain kiireellistä vastattavaa. Olihan siellä. Mulla oli aivot niin juntturassa, että välillä oli vaikeaa muistaa miten joku sana kirjoitetaan enkuksi xD Sitten vaan nukkumaan.
 
Heräsin viideltä ja lähdin noin 1 h 45 min lenkille. Mittari oli muutaman asteen plussan puolella, mutta maa oli silti yllättäen jäässä. Mikäs siinä, sillä eipä sitten tarvinnut pestä ukkoja. Lenkin jälkeen venyttelin. Oli ihan pakko, sillä olo oli tosi kankea. Sitten tein rauhassa loput valmistelut. Vähän ennen lähtöä päästi pojat käymään pihalla ja annoin niille sapuskan. Mulle jäi semmonen vartti aikaa lämmitellä peiton alla kun mulle oli tullut kylmä. Ei ollut kivaa lähteä pyöräilemään kun olin jäässä, mutta eipä ollut vaihtoehtoja.
 
Hallilla olin muutamaa minsaa vaille ysi. Tämä päivä meni alkuun 2 radan ratahenkilönä ja sitten myöhemmin vaihdoin ykkösradalle. Nyt oli ykkösten ja kakkosten kisapäivä. Mua kiinnosti nähdä millaiset radat ykkösillä oli, sillä meitin mukava agikouluttaja edelleenkin tunkee mua kisoihin. Sille ei oikein riitä mun epistelyt vaan pitäisi mennä ihan virallisiin! Se on toitottanut mulle, että usein ykkösen radat ovat helpompia kuin episradat, sillä episratojen vaikeusaste voi olla mitä vaan. Mun on ollut vaikeaa sanoa tuohon mitään, sillä mulla ei oo ollut minkäänlaista käsitystä ykkösten radoista. Nyt oli hyvä tilaisuus selvittää sitä.
 
2 radan rata tuntui tosi helpolta. Vähän jopa harmitti, etten ollut ilmonnut Jomia. Jos olisin tuon tiennyt, niin olisin ilmonnut. Se oli vaan pelkkää menemistä ilman piruetteja. 1 radan kisa alkoi vähän aiemmin, joten ehdin nähdä millainen rata siellä oli. Se oli vähän vaikeampi, mutta ei mahdottoman oloinen. Molemmat tuntuivat helpommilta kuin ne avoimen episradat, joilla oon ollut. Siis olisko sittenkin niin, että viralliset radat ovat helpompia kun epikset? Se tuntuu tosi hassulta ajatukselta...
 
Vaikka musta rata tuntui helpolta, niin silti paljon tuli hylkäyksiä. Ehkä se ei sittenkään ollut niin helppo kuin olin kuvitellut? Mutta ohjauksellisesti se ei ollut vaikea, että sen suhteen mun ei olisi tarvinnut jännittää. Maksien ajan vahtasin yhtä rimaa. Minien ja medien ajan kahta rimaa ja suoristin pussia.
 
Toinen rata, joka rakennettiin, sekään ei tuntunut musta pahalta. Alussa oli sellainen “juju”, että kepit olivat heti toisena esteenä hypyn jälkeen. Se on paha, sillä usein koirat käyvät lähdössä tosi kierroksilla ja keskittyminen ei aina ole parhaimmillaan heti alussa. Vahdatessani yhtä rimaa pohdin, että mitenköhän ite olisin alun tehnyt? Lähtenyt heti samaan aikaan koiran kanssa vaiko mennyt keppien eteen pysäyttämään koiran ennen keppejä? En osannut päättää asiaa – eikä onneksi tarvinnut ; ) Toisen radan rataa en paljon ehtinyt näkemään, että en siitä osaa sanoa miten mahdollinen se olisi mulle ollut.
 
Kun ykköset olivat paketissa, niin sitten vaihdoin rataa. Eivät ne kakkostenkaan radat ihan mahdottomilta vaikuttaneet... Oli niissä jotain sellaisia kinkkisempiä kohtia, mutta kai niistä olisi selvinnyt kattomalla mitä muut tekee ; D Toki se on ihan eri kattoa rataa kuin tehdä sitä. Sen huomasin putkirallissa jouluna. Katellessa rata vaikutti tosi helpolta, mutta sitten kun aloin tutustua siihen, niin apua! Toki varmaan asiaan vaikutti se, että jännitti ihan hulluna ja silleen.
 
Ekalla radalla vahdin kolmea hyppyä ja tokalla myöskin kolmea hyppyä, joista yksi mentiin kahdesti. Istuin just sillä reunalla, jonne ilmastointilaitteet (?) puhaltaa ja siinä tuli vähän vilpoinen olo.
 
Tauoilla taas tankkasin ja kattaus oli aikalailla sunnuntain kaltainen. Maanantai oli huomattavasti kevyempi päivä ja sen huomasi mehunkin kanssa. Sunnuntaina litkin sitä aina vaan kuin mahdollista eikä läpi tullut mitään. Maanantaina eri juttu.
 
Täälläpäin oli nyt pääsiäisenä kisat molemmissa halleissa. Epäilenkin sen olleen syyn siihen, että kisaamassa oli myös jonkin verran ulkomaalaisia. Su oli yksi amerikkalainen ja virolaisia. Ma oli Tsekeistä, Puolasta ja Norjasta. Virolaisia ei muistaakseni ollut. Tuon norjalaisen nimi oli ihan suomalainen, että lieköhän kyseessä joku Norjaan muuttanut suomalainen? Ulkomaalaiset pärjäsivät hyvin, että kannatti lähteä pidemmälle kisamatkalle.
 
Kotiin pääsin lähtemään siinä klo 16.30 aikoihin. Kotimatka ei ollut kuin silkkiä vaan... Jo heti muutaman polkaisun jälkeen huomasin, että etukumi oli tyhjä. Siitä huolimatta yritin ajaa. Se oli vaikeaa kun tyhjän kumin takia eturenkaalla tuntui olevan oma tahto. En selvinnyt edes oharille asti. Siinä risteyksen lähellä menee kävelytie ja jo sitä ennen mun piti alkaa työntämään pyörää kun rengas oli alkanut hankaamaan lokasuojaan ja vaikeutti ajamista. Lisäksi se piti hirrrveää ääntä. Oharin risteyksen tuntumaan kävelytien alkuun pysähtyi auto. Hieman ihmettelin sitä. Autosta tuli ulos tuttu agi-ihminen. Siis silleen tuttu, että tiedän miehen nimeltä. Se kysyi, että oliko mulla kumi puhki. Vastasin myöntävästi. Mies katteli mun eturengasta samalla kun sanoi, että hänellä olisi ollut pumppu, mutta mua ei taida nyt pumppu auttaa. Näinpä näin.
 
Hartiat olivat kipeinä, joten tahmaisen pyörän työntäminen oli tuskaa. Eturengas tuntui menevän koko ajan vaan hankalammaksi ja hankalammaksi. Yhdessä vaiheessa se alkoi jumittamaan. Siis, että eturengas lakkasi yhtäkkiä pyörimästä ja sitten hyppäsi takapyörä ilmaan. Tapellessani pyörän kanssa viljelin jonkin verran pääkallokieltä. Vähän myöhemmin huomasin, että etulokasuoja oli irronnut. Jei. Pyörän työntämisestä tuli hankalampaa. Jossain vaiheessa se yllättäen helpottui. Silti en työntänyt melusaastetta pihaani vaan työnsin romun yhden bussipysäkin taakse, joka on matkanvarrella korjaamoon mentäessä. Siitä tuli ylimääräinen kieppi kotimatkaan, mutta olipahan sitten aamulla lyhyempi matka työnnettävänä.
 
Kotiin päästyäni olin ihan loppu. Olo oli kuin rekan alle jääneellä. Aivot olivat ihan lukossa ja väsytti. Kun puhuin isän kanssa puhelimessa, meinasin nukahtaa. Melko pian puhelun jälkeen aloinkin nukkua. Nukuin makeasti 6 tuntia ja sitten heräsin. Lihaksia ei enää kolottanut. Ainoastaan hartioissa tuntui, muttei pahasti. Uni oli kyllä tullut tarpeeseen ja parantanut olon. Tosin kun olin mennyt nukkumaan ilta seiskalta, niin yöllä olin pirteä kuin peipponen... Vastailin pariin sähkäriin ja sitten aloin kirjoittamaan tätä. Neljän aikoihin lähdin poikien kanssa kiertämään saman lenkin kuin ma aamuna. Muutamasta plusasteesta huolimatta maa oli taas jäässä, joten säästyin koirien putsaamiselta.
 
Lenkin jälkeen venyttelin ja söin aamupalan. Sitten alkoikin jo näppärästi olemaan aika lähteä kohti korjaamoa. Tosin en ollut täysin varma, että koska se aukesi, sillä netissä oli kaksi aukioloaikaa. Luotin siihen, että se aukesi kasilta, sillä tämän aukioloajan yhteydessä oli mainittu pääsiäinen, joten oletin sen olevan “up deitatun”.
 
Pyörä odotti bussipysäkin takana. Pääasiassa työntäminen sujui ihan ok. Muutaman kerran oli takkua. Päästyäni korjaamolle, huomasin, että se aukesinkin vasta ysiltä. Siis tunti piti odottaa. Korjaamon yhteydessä on joku autojen vastaava liike, joten menin sisälle istumaan. Kesärenkaiden vaihtajia oli paljon liikenteessä ja puhelin soi vähän väliä.
 
Viis yli ysi aloin kuikuilla pyöräpuolelle, mutta siellä ei näkynyt ketään. Kymmenen yli menin tiskin viereen odottamaan. Odotin siinä kymmenisen minsaa ja kun ketään ei tullut, kävin kysymässä autopuolelta, että oliko pyöräpuolella joku. Mulle kerrottiin, että sitä ei enää ollut! Kysyin, että miksi täällä sitten on vielä aukioloajat ja lähdin pois.
 
Voihan vellikello. Tiesin, että Turun keskustassa on yksi korjaamo ainakin, mutta ei juurikaan houkutellut lähteä sinne asti. Muistelin joskus nähneeni Kaarinassa vähän ennen Piispanristiä kyltin pyöräkorjaamosta. Varmuutta ei ollut, että oliko puljua enää olemassa, mutta pitkin hampain lähdin selvittämään asiaa. Se olisi lähempänä kuin Turun keskustan korjaamo.
 
Olin just päässyt honkkarin ohi kun eturengas teki stopin ja sen takia takarengas hyppäsi ilmaan. Ihmettelin, että miten se nyt noin yhtäkkiä teki tuolleen. Ja veetutti suunnattomasti. Päällyskumi oli mennyt käsijarrun ja vanteen väliin. Poistin se sieltä, mutta muutaman askeleen jälkeen se oli taas siellä. Mietin, että käynkö ostamassa honkkarista jotain terävää, jolla raatelen hemmetin kumin pois. Muutaman stopin jälkeen koko etulokasuoja irtosi. Luulin, että sitten meno helpottuisi. Ja paskat. Muistin, että mun kässäri on aika kökkö. Se ei paljon jarruta, joten kokeilin, että voisinko työntää pyörää jos kässäri on lukittuna. Jep, se onnistui. Rengas pyöri sen verran hyvin, että päätin kokeilla ajamista. Se onnistui ihan siedettävästi ja jyrkimpiä mäkiä lukuun ottamatta mä ajoin sinne oletetulle korjaamolle.
 
Onneksi se oli vielä olemassa. Menin sisälle ja kerroin ongelmani. Mies sanoi, että pyörä pitää jättää ja sen saa takaisin noin kolmen päivän päästä. Kauhistuneena totesin, että aijaa... Sitten mies kysyi, että missä asuin. Vastauksen jälkeen pyysi tuomaan pyörän sisälle. Tein työtä käskettyä. Mies katteli pyörää. Lokasuojasta sanoi, että vanhaa ei voi korjata vaan siihen pitää laittaa uusi. Tässä oli kuulemma sellainen “kiva” juttu, että lokasuojat myydään pareina. En ymmärrä moista, mutta sanoin, ettei ollut vaihtoehtoja. Puhelin soi ja sanoin miehelle, että voi mennä vastaamaan. Puhelun jälkeen mies teki laskelmia ja sanoi, että voi korjata renkaan heti. Sanoin “ihanko totta? Se olisi hienoa, sillä pyörä on mulle kuin auto.” Lokasuojasta mies sanoi, että vaihtaa sen jos hänellä on sellainen. Muuten se vaihdettaisiin myöhemmin. Helpottuneena istuin odottamaan pyörääni. Nyt on tosi kiireinen aika pyörähuolloissa ja puhelin pirisi useasti. Lisäksi vähän väliä kävi ihmisiä erilaisten ongelmien vuoksi miehen luona.
 
Jonkin ajan kuluttua mies ilmoitti, että pyörä oli valmis. Lokasuojakin oli vaihdettu eikä mun tarvinnut ostaa sitä toista. Oli kyllä todella mahtavaa, ettei mun tarvinnut kävellä kahta tuntia kotiin ja sitten jonakin toisena päivänä kahta tuntia hakemaan pyörää. En tiedä onko edessä nyt pistosuojattu kumi. Sanoin vaan, että ei nastarengasta. Enkä välitä vaikkei olisikaan pistosuojattu kun ei ne näytä kestävän mitään.
 
Piispanristiltä ajoin Skanssiin kauppaan ja sitten kotiin. Se oli 5,5 tunnin reissu. Kotona koitin ottaa päikkärit, mutta ei mua väsyttänyt. Pari lyhyttä unijaksoa tuli.
 
Jomin kanssa lähdin agiin vähän ennen puoli neljää. Kotitie on nyt yhtä kuravelliä, joten sen takia piti laittaa puku. Muuten olisi pärjännyt ilmankin. Lähellä oharia sateli rakeita jonkin verran ja hieman myöhemmin vähän enemmän.
 
Hallilla otin vähän keppi- ja kontaktitreeniä. Kepit menivät hyvin ja Jomi jäi kontakteille ilman eri käskyä. Sitten vielä hyppyytin vähän ennen kuin istahdettiin odottamaan treenin alkua.
 
Mitään erityistä aihetta ei ollut. Kouluttajalla oli vain yksi toive. Se koski yhtä putkea. Kouluttaja toivoi, että putkeen lähetettäisiin koira takaa, jolloin koira ei näe putken suuta. Houkuttimeksi laittoi vähän kauemmaksi toisen putken. Muuten radalla sai tehdä mitä halusi.
 
Hyppy, putki, putki, kepit, hyppy x 2, putki, hyppy, puomi, hyppy x 2, aa, putki, putki, hyppy ja okseri. Keppien jälkeisellä toisella hypyllä tuli tunne, etten ehtinyt tehdä valssia, kuten olin suunnitellut. Kouluttajan mukaan ehdin tekemään. Anyway, mulla tuli tuossa pysähdys ja kouluttaja hoputti jatkamaan : D Pimeän kulman putkeen Jomi meni ilman ongelmia. Puomin jälkeisellä hypyllä en ehtinyt tehdä valssia, mutta jatkettiin vaan. Loppu meni ok. Sitten alkoi hinkkaaminen. Tuota puomin jälkeistä valssia alettiin ensin puida. Kysyin mitä muita vaihtoehtoja oli ja olihan niitä! Valitsin pakkovalssin, jonka tein hypyn toisella puolella. Tämä toimi paljon paremmin. Sitten oli se toinen valssikohta. Siihenkin kysyin vaihtoehtoja, sillä tosi nipinnapin siinä ehti sen valssin tekemään. Kokeilin persjättöä ja se oli toimivampi. Tehtiin rataa keppien jälkeiseltä hypyltä loppuun. Meni ihan hyvin, paitsi Jomi ei oikein tahtonut jäädä aan kontaktille. Siis se koski kyllä selkeästi kontaktialueelle, muttei jäänyt odottamaan. Tässä sitten vähän kinattiin aiheesta ; )
 
Toisella kertaa mun ohjaus oli vähän vaillinaista, ja Jomi meinasi jättää yhden hypyn väliin. Myöhemmin kuulin, että siinä kohtaa Jomi oli fokusoitunut kouluttajaan, joka seisoi maalissa palkan kanssa. Jomi vissiin näki kuin annoin kouluttajalle fileen ja osasi sitten yhdistää sen seisoskelevaan kouluttajaan. Eihän tuo koiruus muuten mitään kouluttajasta välitä, joten siksi luulen, että Jomi näki ja teki pientä päässälaskua. Persjätön vaihdoin siihen, että ohjasin koko ajan samalla kädellä. Näin kun joku muu teki noin ja päätin kokeilla, että onnistuisiko Jomin kanssa noin helppo ohjaus. Hyvin onnistui ja taas ukko löysi pimeän putken suun : )
 
Nähtiin hallilla pitkästä aikaa lammasnainen. Eivät kuulemma ole olleet aikoihin treeneissä. Kotimatka meni pienen sateen ropistessa. Koko matkan funtsin, että laitanko Jomille puvun, enkä laittanut. Loppumatkasta koiruus alkoi olla vähän likainen, mutta kun kävelytin kotitien pöpelikössä ja sitten käppäiltiin hetki lähipellolla, niin koiruus oli puhdas.
 
Jos nyt aikoo sataa, niin saisi sataa kunnolla, että lähtisi tuo kökkö ja pöly pois.