“Jos kontakti lipoaa, namit kuonoon tuupataan. Silloin jatkuu hienosti ohittaminen, joka joskus oli vain haave kaukainen.” Eli näin sujuu ohitukset nykyään :) Ohituksia on ollut ihan kivasti tämän viikon aikana kun ollaan prismailtu.
Maanantaina ei käyty Prismalla kun piti (tietty ;) )päivittää blogi ja sitten oli pikkuisen lumitöitäkin. Tiistaina sitten taas suunnistettiin Prismalle kivassa ja aurinkoisessa säässä. Pojat söivät ahnaasti nappuja. Sonylla tuntui olevan asiaa muutaman välipäivän jälkeen. Kerran ihan yhtäkkiä poikien luo ilmestyi nainen. En ehtinyt sitä ennakoida mitenkään. Ilokseni huomasin, että pojat hyppivät naista vasten hiljaisina! Kun sitten olin tilanteen tasalla, niin aloin hillitä poikia. Nainen sanoi luuri korvassaan, että hänellä on myös koiria. Ei haittaa. Pojat pursusivat iloa ja intoa ja ihan odottelin, että koska alkaa äänenkäyttö. Ticolta kuului jotain kommenttia ja samassa mä työnsin sen kuonoon kourani, joka oli täynnä nappuja. Johan äijä hiljeni. Tico jäi pummimaan nappuja ja Sony hurmasi sitä naista minkä ehti. Kyykyllään oleva nainen upotettiin kuolaisiin pusuihin. Se ei naista haitannut vaan sen sijaan hän hoki “sä pelastit mun päivän, sä pelastit mun päivän”, ja silitteli Sonya. Se oli kyllä aika hellyttävä näky kun Sony lipoi naamaa korvat takana häntä villisti heiluen. Kun nainen kuuli, että ollaan treenailemassa, hän alkoi pyytää anteeksi häiritsemistään. “Mun olisi pitänyt kysyä ensin. Itekin koulutan koiria”, hän sanoi. Mä sanoin, että oli se tälläinenkin osa sitä treeniä ja lisäsin, että nämä koirat kun innostuu vieraista niin paljon, että alkavat haukkua. Ihmettelin myös, että mikseivät nyt olleet alkaneet, vaikka tämä nainen oli vain ilmestynyt eteemme? Siihen se nainen sanoi, että ne koirat tiesi hänen olevan sellainen mukava täti ;) Tämä nainen aiheutti meille lisätreeniä tullessaan ostoksilta. Juuri meidän kohdalla hänen sylistään tippui siideritölkki ja se suihkusi sihisten maassa. Pojat eivät siitä välittäneet. Kotimatka oli hyytävä kun aurinko oli piiloutunut pilvien taakse ja sen lisäksi tuulikin. Hrrh! Kyllä huomasi hyvin miten suuri vaikutus sillä auringolla on. Yksi koira tuli vastaan ja alkutakkujen jälkeen ohitus meni hyvin.
 
Keskiviikko aamu oli yllätyskylmä. –28 oli sikäli yllätys kun nyt oli ollut parina aamua asteet –20 tietämissä ja kun edellisenä iltana oli ollut vain –15 töihin lähtiessäni. Enhän mä ollut varautunut moisiin asteisiin lainkaan (tuulihousut toppisten sijasta...). Siitä seurasi totaalinen jäätyminen ja eskimopojat saivat riehua aitauksessa aamulenkkinsä. Niitä ei näyttänyt haittaavan –28 pakkanen. Herättyäni mittari näytti vain –3 (auringossa). Jo heti kotitiellä tuli yllättäen koira vastaan. Se ei ollut naapurin koira, mutta ei myöskään irtokoira. Kaikkein hankalimpia ohitukset ovat juuri lenkin alussa. Sony kun on silloin vähän sillä meiningillä, että “the dog” on nyt tullut ulos. Tätä koiraa oli pakko tuijotella ja yrittää näyttää isommalta kuin onkaan. Päästiin kuitenkin hiljaa sen koiran ohi. Prismalla sain ihmetellä entistä enemmän poikien hienoa ja hiljaista käytöstä sen eilisen naisen kanssa. Kerran poikia jäi kattelemaan yksi mummeli. Voi nolo, minkä mekkalan äijät nostivat. Sain ne melko nopeesti hiljaisiksi. Mummeli oli kai mennyt kaivelemaan nitrojaan jonnekin turvallisempaan paikkaan... Miksi äijät olivat eilen niin nätisti ja tänään taas ei? Muutoin treeni meni ihan kivasti. Sony ei ollut täysin hiljaa, mutta se puhina, jota äijä piti, oli todella hiljaista. Lisäksi poju toisinaan katteli mua melko pitkään hiljaisena namit mielessään :D Jaja makoiluakin esiintyi! Kopistakin saatiin tosi kiva treeni! Kun vein äijät sinne, niin yhdessä oli jo tipsu. Pojat eivät koiraa noteeranneet. Aattelin, että olisipa kiva nähdä mitä ne meinaavat sitten kun se koira tulee sieltä ulos. Mä toki oletin, että se koira ehtii lähteä sinä aikana kun  käväisen kaupassa. Vaan eipä olisi voinut olla loistavampi ajoitus, sillä näin jo kaukaa, että sitä koiraa oltiin juuri ottamassa ulos kun tulin kaupasta. Sen omistaja antoi koiran mennä itekseen fleksiä raahaten. Pojat olivat hiljaa! Koppien luona huomasin, että pojat olivat saaneet naapurin. Hih, oli näköjään ruuhka-aika kopeissa ;) Odotin, että se tipsu oli mennyt ennen kuin otin pojat ulos. Vähän jännitti, että tuleeko Sony ulos nätisti kun juuri oli nähnyt koiran menevän ohi... Herkuilla pojat tulivat kopista ulos nätisti. Nyt jos koskaan kai uskaltaa sanoa, että Sony on lopettanut haukkumisen tultuaan ulos kopista. Sony ei oo enää aikoihin haukkunut ja ei haukkunut edes nyt vaikka provoa kyllä oli tarjolla! Hyvä Sony :) Olin todella iloinen melko hyvin menneestä treenistä ja tästä koppikokemuksesta. Liikennevaloissa mut pudotettiin maanpinnalle: Sony näki koiran ja haukkui. Nopeesti sain äijän hiljaiseksi, mutta oliko pakko? Myöhemmin kotimatkalla meidän edessä meni koira. Se meni aika kaukana, mutta kyllä se oli huomattu. Sain pojat kuitenkin kontaktiin. Ja tulipa myöhemmin vastaan koira. Ohituksen aloitus oli taas takkuilevaa (eli Sonyn on pakko kattella sitä koiraa), mutta kun oon työntänyt herkun kiinni kuonoon, niin tuijottelu vähenee tai jopa jää! Jeeee!!! Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että koska Tico alkaa kattella mua namien toivossa kun vastaan tulee ihminen. En varsinaisesti oo perehtynyt opettamaan asiaa Ticolle. Tico on vaan saanut namin siinä samalla kun oon palkannut Sonya luopumisharjoituksessa. Eihän sitä voi jättää toista ilman. Noh, tänään sitä kattelua alkoi näkyä :)
 
Torstai-aamuna puoli seiskan jälkeen pojat nostivat mekkalan ketusta, joka tuli vastaan. Kettuhan luikki pois tieltä sivummalle kattelemaan.  Mä yritin saada äijiä hiljaisiksi mahdollisimman nopeasti. Tosin luulen, että naapurit olivat jo muutenkin hereillä – onneksi. Sonyn saa nopeasti hiljaiseksi jos onnistuu ottamaan kuonosta kiinni. Huutaminen on ihan turhaa, sillä asetelma kaksi vastaan yksi on ollut aina epäreilu. Kun Sonyn saa hiljaiseksi, niin sitten se pystyy jotain kuulemaankin. Mua ihan säälitti se pelästynyt kettu. Kamalia petoja mulla ;) Kun herättyäni lähdettiin liikenteeseen, niin näin jo kaukaa, että se eilisen lenkin alussa nähty koira oli tulossa vastaan. Mulla oli hyvä etulyöntiasema, sillä pojat eivät voineet koiraa nähdä lumikinosten vuoksi. Sitä sitten en tiedä, että haistoivatko ne sen... Ohitus meni ihan kivasti. Prismailu taas ei alkanut niin kivasti. Oltiin juuri tultu paikallemme kun vanhempi mies ja nainen jäivät kattomaan poikia. Eipä mennyt kauaa kun jo äijät olivat äänessä. Prkl! Kyllä harmitti jonkin aikaa moinen käytös. Muutoin päivystys sujui kivasti. Sony ei ollut täysin hiljaa, mutta sillä oli myös hiljaisia hetkiä! Kerran kuulin alkavaa murinaa. Murina loppui kun kielsin. Sony oli nähnyt koiran, eli tosi hyvin kun pysyi hiljaisena kiellon jälkeen! Se koira oli hyvän aikaa siinä kaupan edessä, joten yllätyin kun näin sen koiran koppien luona mennessäni kopeille. Mä näin sen koiran miehen kanssa seisomassa koppien vieressä jo ennen kuin pojat pystyivät näkemään. Ennakointi ei täysin auttanut, sillä kun Sony näki sen koiran (lapukka), niin tuli jarrukiljahdus. Siitäkin huolimatta koen, että kopeille meno meni hyvin, sillä se oli ainoa ääni, jonka se koira Sonyssa synnytti! Pojat myöskin jäivät hiljaisina koppiin. Kyllä oli niin iloinen mieli, että olisi tehnyt mieli ostaa mun hienoille pojille vaikka mitä kivaa. Noh, mutta osaavat nämä myöskin tiputtaa mut nopeasti alas sfääreistä liitelemästä. Oltiin juuri kävelty parkkipaikan läpi liikennevaloihin seisomaan kun takaa lähestyi nainen. Huoh, sitä mekkalaa... Olisi tehnyt mieli vetää päähän paperipussi :D Kotimatkalla sain taas muistutuksen Sonyn hyvästä muistista. Mennessämme Prismaan Sony oli löytänyt jäätyneen vessanpaperirullan. Sitä poju kantoi pitkän tovin. Se on aika harvinaista, sillä yleensä Sonyn kantaminen on aikamoista “vähän väliä” –pudottelua. Tämä taisi olla sen verran kiva juttu, että sitä ei malttanut pudotella. Oli aika hupaisaa kattoa kun Sony nosti koipea vessanpaperirulla suussaan :D Sitten kun se pudottelu alkoi, niin heitin rullan penkkaan. Tullessa Sony muisti missä kohtaa olin heittänyt rullan (se ihan yhtäkkiä vaan hyppäsi penkkaan) ja alkoi kantaa sitä uudelleen! Tico otti kannettavaksi (Tico ei yleensä kanna) lumikokkareen!!! Tassutteli sen kanssa hetken ja sitten yritti kieriä sen päällä :D Mun  koomikot :D Sony oli jo luopunut rullastaan kun vastaan tuli bobtail. Sen fiksu omistaja laittoi koiransa istumaan keskelle tietä! Ja sitten se koira paljastui rähisijäksi kun mentiin sen ohi. Miten olisi ollut vaikka tien reuna keskikohdan sijaan??? Onneksi pojat ohittivat koiran hiljaisina :) Vähän Sonylla oli tuijottelupyrkimyksiä, mutta nameilla sen sai katkaistua :) Vielä ennen kotiovea vastaan tuli ratsastaja. Hyvin meni ohitus :) Heh, hymiöistä päätellen joku on yhtä hymyä ;) Kotona mua odotti viesti, jota olin toivonut. Tieto työkaverin poissaolosta. Se ei oo ollut töissä yli viikkoon ja oli epävarmaa, että tuleeko torstainakaan töihin. Kun ei tullut, niin söin, tein eväät, ruokin pojat ja lähdin töihin.
 
Perjantaina oli aikomus lähteä liikenteeseen tuntia aiemmin. Ihan vain siksi, että olin missannut kahtena edellisenä päivänä kuvata upeita auringonlaskuja. Taivas oli juuri kauneimmillaan kun me mentiin kotiin. Eikä tietenkään kameraa mukana. Kun kello soi, niin näin, että oli pilvistä ja kova tuuli. Vähän emmin, että lähdenkö ollenkaan. Aattelin, että jos äijät paleltuu. Sitten aattelin, että tehdään vaan pikainen treeni, kyllähän ne lämpenevät kun tassuttelevat sinne. Ja kun asteitakin oli vain viisi pakkasen puolella, niin me sitten lähdettiin prismailemaan. Matkalla tuli vastaan kaksi koiraa, joiden ohitus sujui kuten alussa runoilin. Prismalla Sony oli paljon hiljaa, mutta myös ääntäkin lähti. Edistystä on kuitenkin tapahtunut :) Olin juuri aikeissa lähteä kopeille kun pysäkille tuli mummeli. Kohta pojat yrittivät kilpaa kiivetä penkillä istuvan mummelin syliin. Siis, ensin oli tietenkin selvinnyt, että se tykkää koirista ja halusi paijata poikia. Sitten kun siihen tuli myös toinen mummeli, niin sitten pojat mekkaloivat. Nopea hiljennys ja sen jälkeen pojat olivat hiljaa vaikka pysäkille tuli lisää väkeä. Jei, ihan mahtava treenitilaisuus! Taas menin kauppaan hymy korvissa aatellen, että pitäisi ostaa jotain kivaa mun hienoille pojille. En kuitenkaan ostanut mitään vaikka hinku oli kova. Pojille oli ilmestynyt naapuri. Se oli äänekäs naapuri. Koura täyteen namia ja pojat tulivat ulos kopista noteeraamatta lainkaan haukkuvaa lajitoveriaan. Iiiiiiih, kun mulla on ihanat pojat!!! Vaikka Sony oli hiljaa eikä noteerannut koiraa, niin jotain sille jäi silti hampaankoloon, sillä kun ensimmäisen kerran kopeilta lähdön jälkeen pysähdyin tarkistamaan, että on turvallista mennä, Sony puhisi. Se johtui siitä koirasta. En osaa nyt selittää, että mistä tiedän sen johtuneen siitä koirasta, mutta niin se oli. Kotimatkalla kaksi hienoa poikaa ohitti rähjäävän lapukan :)
 
Hitsi, on olleet kyllä kivoja nuo prismailu-reissut! Pojat on käyttäytyneet täydellisesti (miinus puhina ja äänekäs tervehtiminen) ja siitä on tullut itelle tosi kiva mieli. Ihan innoissani oon siitä, että tässä on saanut samalla treenata ohituksiakin. Vaikka nuo reissut ovat syöneet suuren osan mun päivästä, niin kyllä ne ovat olleet vaivansa väärtejä. On tosi kivaa liikkua koirien kanssa, joiden käytöstavat eivät ole ihan hukassa :)
 
Kerrotaan vielä tähän loppuun, että osallistuin taas Hurtta Clubin kisaan. Aiheena on “Erikoiset ystävät”. Lähinnä on tarkoitus laittaa kuva omasta koirasta jonkin toisen eläimen kanssa. Mä olin ensin, että eipä mulla oo tähän kisaan kuvaa. Sitten näin miten jotku “lipsui” aiheesta ja aloin miettiä uudelleen. Päädyin tähän kuvaan. Eihän kahden uroskoiran ystävyys ole mitenkään erikoista. Mutta se, että ne kykenee puremaan samaa luuta ilman tappelua, ei ihan joka pojalta onnistu. Siis leikkimielellä laitoin kisaan kuvan mun hienoista pojista ;)
 
                                       
 
P.S. Tico EI irvistä, vaikka siltä ehkä näyttääkin. Se vaan jyrsii luuta.