Joku kymmenen vuotta sitten ihastuin isäni suomenpystykorvaan. Kaunis koira! Sen perusteella aloin selata koirakirjoja. Halusin löytää pystykorvan tapaisen koiran. SPK oli poissuljettu metsästysvietttinsä takia. Lopulta päädyin islanninlammaskoiraan. Sen hankkimisen päätin siirtää tulevaisuuteen, koska mulla oli jo kaksi koiraa. Kun sitten tuli tilanne ettei ollut enää koiraa, en enää ollutkaan niin kiinnostunut uuden hankkimisesta. Kuitenkin ajatus pennusta kävi silloin tällöin mielessä, joten soitin erääseen kenneliin... Sinne oli jo tullut varauksia, eikä vielä osattu sanoa montako olisi tulossa. Mua tentattiin pitkään ja otettiin yhteystidot ylös. No, ei ollut maailmanloppu ettei pentua tullut. Jo silloin kun tämän rodun valkkasin, varauduin siihen että harvinaisen rodun pentua ei niin vain saisi. Mutta... Meni muutama päivä ja tuli tekstari jossa sanottiin että Virossa olisi yksi urospentu vapaana. Samantien soitin numeroon ja varasin pennun. Alkoi loputtomalta tuntuva odotus....

Viimein tuli se päivä kun sai mennä hakemaan Ticon Helsigin satamasta. Kotimatka meni hyvin. Uteliaisuus tuli heti ilmi: uusi koti tutkittiin tarkkaan. Yö meni rauhallisesti.

Ensimmäinen yksin jääminen oli lupaava: Tico oli hiljaa. Vaan seuraavana aamuna huuti senkin edestä! Onneksi äidillä oli lomaa, joten naapurit saivat rauhan. Oma loma meni yksinoloharjoituksissa. 

Ticosta tuli sisäsiisti vasta 8 kk:n ikäisenä. Aloin jo luulla ettei koskaan... Luulen että eroahdistus hidasti sisäsiisteyden oppimista. Koska jos Ticon kanssa oli kotona, se jaksoi olla pitkiäkin aikoja tekemättä sisälle. Ja sitten oli tapauksia kun herra oli juuri käynyt ulkona ja oli vain joku 15 min yksin, niin johan siellä odotti kasa ja lätäkkö! Kumma mistä se sitä tavaraa repikin...

Eikä tuhoilta vältytty. Sohva revittiin, lattiaan tehtiin reikä ja seiniä maisteltiin. Takit piti laittaa pois herran ulottuvilta koska muuten niissä roikuttiin.

Tico nukkui vähän ollakseen pentu. Se oli aina hereillä jos mäkin ja touhusi milloin mitäkin. Yksinkin oli kiva leikkiä. Kaveri ei uskonut mua ennen kuin otti Ticon itelle hoitoon. Tico oli ollu sillä muutaman tunnin kun mulle tuli viesti: eikö se nuku koskaan?

Tässä on ollut kaikenlaista hauskaa matkan varrella. Tico kun sählää aika paljon ja niitä sitten saa nauraa. Ja on se kuin pieni aurinko: aina iloinen ja hyvällä tuulella! Välillä se vaan istuu ja tuijottaa mua häntä heiluen. Silmät ovat innostuksesta suurina ja hyvä että otus turkissaan pysyy!

Joulukuussa 2007 multa yllättäen kysyttiin Ticoa isäksi! Hämmennyksestä selvittyäni totesin että miksei jos äijä on terve. Tutkimukset tehtiin ja terveeksi todettiin. Astutus oli määrä olla helmikuussa. Toisen nartun astutus sotki suunnitelmia.

Ja astutus  oli elokuussa 2008. Sieltä sitten tuli mulle toinen islanninlammaskoira.

Nimekseen se sai Sony. Son = poika enkuksi. Se pelkästään kuulostaa tyhmältä, joten lisäsin loppuun y-kirjaimen.

Nimi kyllä mietitytti aluksi, sillä Sony on myös elektroniikkamerkki. Mutta onhan tuohon jo totuttu. Nykyään huvittaa kun näkee lehdessä jonkin Sonyn tuotteen.