“Musta on tullu urheiluhullu...” lauloi aikoinaan joku suomalainen artisti. Ticon versio biisistä lienee “musta on tullu ruokahullu..” Punainen pöhkö on nyt TODELLA ruuan perään. Ihan sama mitä ruokaa pidän kädessä / käsittelen, koiruus koittaa saada sen. Joskus itkee kun niiiiiii-in haluaisi saada mitä ikinä mulla onkin. Onhan tuota otusta ennenkin itkettänyt kun vaikkapa oon paistanut jauhelihaa, tms., mutta nyt itkun kohteeksi käy ihan mikä tahansa syötävä. Varmaan myisi kaverinsakin voileivästä jos se olisi mahdollista ; )
 
Mutta tuosta Ticon ruokahulluudesta tulee sellainen fiilis, että sillä olisi kokoajan nälkä... Onhan sen sapuska nyt noin puolet kevyempää, että ehkä Ticolla on nyt jonkinlainen “rasvavajaus” tai jotain. Voi myös olla, että oon antanut sille ruokaa liian vähän kun joskus vie oman aikansa löytää sopiva annostelu uuden ruuan kanssa. Mutta, voiko oikeesti noin kevyt sapuska pitää koiran hengissä / kylläisenä? Hirveesti on päässä kysymyksiä ja ihmettelyä tämän sairauden suhteen...
 
Mulla on herännyt hinku treenata koirien kanssa, mutta nyt se on vähän hankalaa kun ticolin pitäisi levätä. Otin tuossa äsken pienen sisätreenin. Ticolla teetätin pallon pukkaamista. Ei fyysisesti kovin rasittavaa: koira makaa ja tökkää palloa kuonolla. Ei se olisi kovin fyysistä jos palloa olisi pukkaamassa joku muu kuin Tico. Onnistuneesta pukkauksesta tietty kehuin, jolloin koiruus miltei hyppäsi kattoon. Tico pisti heti päälle biletysvaihteen ja häntä vispaten odotti palkkaa: “Mä olin niiiin hyvä! Anna jo, anna jo, anna jo!!!” Ehkä tämä ei olekaan niin kevyttä puuhaa kuin olin kuvitellut ; ) 
 
Vähän myöhemmin kun treenin ruutua, jätin kylmästi Ticon sisälle kun kaksi muuta olivat kuistilla vuoron perään odottamassa vuoroaan. Molempien kanssa otin pari kertaa ruutua. Jei mä! Ihan naurettavaa miten saamaton oon ollut tuon suhteen. Eihän tuossa nyt ainakaan alkuun ole mitään isompia teknisiä juttuja. Ei koiran tartte tehdä muuta kuin juosta suoraan. Sitten oon nolostellut / harmitellut koulutuksissa kun ei oo tullut yhtään treenittyä... Jospa tämä tästä.
 
Treenin jälkeen karvapallot saivat mennä sisälle. Furminoin vähän Ticoa. Siitä törrötti muutama tuppo. Sitten kun vapautin ukon, niin herra juoksi ympäri pihaa kuin viimeistä päivää. Meni lumikasan päälle seisomaan sen näköisenä, että “ota kiinni jos saat!”. Ja sitten taas kaasu pohjaan. Tico... tota... öh... et sä sais nyt tehdä noin... Tico is bäk! Ainakin näennäisesti...
 
Sunnuntaina olin Jomin kanssa TKY:n koulutuksessa. Ticoa ei kannattanut edes ajatella ottaa turisteilemaan sinne. Sonyn olisin ottanut jos se olisi ollut mahdollista. Lumi on aina kiva juttu, mutta nyt se valitettavasti esti kermiksen pääsyn mukaan. Tiet olivat loskaisia ja sellaisessa puurossa en kykene kiskomaan häkkihökötystä. Jomi lähti sitten yksin kun pääasiallinen syy koulutukseen lähtöön oli toko. Kiva kokeilla sitä eri paikassa. En tiedä jaksaisinko ilman tokoa raahata arseani sinne. Mutta kun kerran oltiin menossa sinne, niin sitten tietty piti ottaa koulutusta koko rahalla ja osallistua näyttikseenkin.
 
Edellisenä yönä oli mennyt myöhään, joten päätin mennä bussilla. Sain sitten nukkua tunnin pidempään + bussi meni aika näppärästi. Vähän turhan tiukka aikataulu mun makuun, mutta sillä oli mentävä. Kun lähdettiin satoi märkää lunta, joten kumia päälle ja Jomille puku. Bussin päästyä Turun ytimeen sade oli muuttunut vedeksi.
 
Ripeällä kävelyllä oltiin hallin edessä noin 5-10 minsaa ennen koulutuksen alkua. Tiukille meni, mutta ehdittiin silti. Eikä se koulutus ihan tasalta alkanut. Oli niin vähän porukkaa, jotta odoteltiin vähän aikaa. Määrä ei ollut juuri kasvanut kun koulutus aloitettiin. Sitten, kuin taikaiskusta alkoi tulla lisää porukkaa : D
 
Italiaanokin oli tullut treenimään. Tällä kertaa ei päästetty poikia kuonokkain, jotta ei tapahtuisi mitään, jota pitäisi koittaa paikata pikapikaa.
 
Koulutus aloitettiin juoksemalla ties miten monta kierrosta yhteisympyrää. Tämä olisi ollut niiiii-in täsmää kermikselle. Pöh. Ja tuota juoksemista oli vielä paljon lisää, joten vähän kyllä harmitti, ettei Sony ollut paikalla. Juoksemisen lisäksi oli kerran kolmio, yksin et, yksin ympäri, seisotus, seisotusta + tutkimista ja ison kehän meininkiä. Siis koirat seisoivat rivissä ja kouluttaja siirteli koirien paikkaa “sijoituksia” muuttaen. Välillä juostiin kerran ympäri ja sitten taas sijoitukset uusiksi. Muutaman kerran tehtiin noin ja lopuksi jokainen juoksi jonon jatkoksi yksin. Noinhan joskus tehdään isoissa kehissä.
 
Välillä Jomi ja italiaano olivat peräkkäin, mutta eipä siitä tullut mitään häslinkiä. Pojat olivat hoksanneet, että nyt ei voi leikkiä vaan pitää kuunnella omistajaansa. Pentunen oli kehittynyt huimasti sitten viime näkemän! : ) Välissä ei kuulemma oltu treenitty muuta kuin seisomista. Hekään eivät olleet koulutuksessa edellisellä viikolla. Mutta nyt koiruus liikkui paljon paremmin kuin ekalla kerralla : )
 
Tokoa veti kouluttaja, joka on ihan mukava. Hän vaan tuppaa jäämään suustaan kiinni : D Tokossa oli myös mummukka! : ) Toko aloitettiin luoksepäästävyydellä. En tiedä millä tavalla koirien olisi pitänyt olla kun niitä tultiin moikkaamaan. Sitä vanhaa luoksepäästävyyttä ei enää ole, mutta mielestäni se on hyvä maltti-treeni, joten halusin Jomin istuvan sivullani arse maassa kun kouluttaja tuli silittämään. Varmaan se otti koville, mutta tällä kertaa Jomi onnistui pysymään paikoillaan : )
 
Sitten paikkikset. Ilmoitin, että voin laittaa koirani maahan, mutta ite paikkiksen otan istumisena. Tällä kertaa istuminen meni paljon paremmin kuin viimeksi. Lopuksi menin Jomin taakse, kuten liikkeessä kuuluu tehdä. Sitten palkkasin sen ja olin taas leikissä mukana; eli käskin Jomin maahan ja kun kouluttaja sanoi, käskin ukon ylös.
 
Sitten oli seuraamista. Otin ilman hihnaa. Hyvin meni. Kuten meni myös liikkeestä seiso & maa. Maan kohdalla oli pientä jännitystä, että meneekö maahan, sillä ennen omaa vuoroa kokeilin ja aina istui... Tää on kyllä aikas jännä juttu nämä jäävät. Mitäköhän tässä on nyt tapahtunut, että nämä ovat tällaista arpapeliä? Alkuun osasi paremmin. Hmh?
 
Muuta ei sitten taidettu ottaa kouluttajan johdosta. Kun kouluttajalla riitti juttua, niin mä treenin itekseni kapulointia ja kaukoja. Kaukoissakin on nyt semmonen kupru, että ei oikein nouse ekalla ylös. Sen jälkeen ei oo ongelmaa, mutta tuo eka on nyt jostain syystä hankala. Kaukoilukin sujui jokin aika sitten paremmin. Tupla hmh?
 
Koulutuksen jälkeen juttelin hetken aikaa mummukan kanssa ennen kuin lähdin kävelemään kohti kotia. Lähelle menevällä linkulla olisi päässyt ihan ookoo ajassa, mutta päätin säästää kolme euroa ja kävellä. Ajassa ei ollut isoa eroa sen suhteen, että käveltiinkö koko matka vaiko ei. Bussi kun olisi lähtenyt vasta 13.50. Toki olisi ollut nuo vakken bussit myös vaihtoehto. Se olisi tiennyt vähän enemmän kävelyä, mutta silti aika samoihin aikoihin oltais kotona oltu silläkin vaihtoehdolla.
 
Aamupalana oli siivu lohipiirakkaa ja loppu herkusta meni kotiutumisen jälkeen. Oij että, kun tuo on hyvää! <3
 
Maanantaina vihdoinkin laitoin pyörimään söörin uusimman lätyn. Sitä kuunnellessa oli oikein mukava tehdä possu-papua pakkaseen. Treenipäivinä on hyvä syödä paremmin kun on kävelyä ja muuta, joten hyvää ja täyttävää sapuskaa pakkaseen siis.
 
“Wonderful Crazy Night” on ihana ja hyvä levy! Se onkin nyt pyörinyt lähes tauotta. Mikäs sen mukavampaa jos herää yöllä kääntämään kylkeä ja kuulee hyvää musaa samalla ;D Kyllä kyllä. Levy kuulostaa just niin hyvältä ja pirtsakalta kuin sööri levyn kannessa näyttää. On sanonut, että albumin musiikki heijastelee usein hänen senhetkistä olotilaa. Herralla pyyhkii nyt loistavasti ja sen kuulee kyllä tuosta albumistakin : )
 
WCN on tuttua Eltonia hieman uudella twistillä. Söörin ääni on edelleen upeassa kunnossa ja siitä löytyy ne kivat pienet nyanssit, joista kovin tykkään. Vaikka kappaleet hyvin nopeasti kuulostavat “perinteiseltä Eltonilta”, niin niihin on silti saatu uusi ja freesi tunnelma. On uskomatonta miten Elton & Bernie albumi toisensa jälkeen kykenevät edelleen tekemään upeaa musiikkia! Onneksi nuo kaksi lahjakkuutta aikoinaan kohtasivat ja edelleen työskentelevät yhdessä. Ilman heitä musiikissa olisi iso aukko.
 
“Guilty Pleasure” oli biisi, joka touhun keskellä kiinnitti ekana mun huomion. On todella rrrrok! Tämän kuvittelisin olevan erinomaisen live-biisin, sillä siihen voi yleisökin osallistua jos söör niin haluaa. Kun sen kuulee on vaikeaa olla paikoillaan tai keskittyä muuhun kuin tsipaleeseen. Samaa ongelmaa aiheuttaa “The Open Chord”. Biisissä on ihanan kujeileva tunnelma ja sanoituskin saa vinkkaamaan silmää ; ) Good job Bernie! Tämä biisi on rauhallisempi kuin “Guilty Pleasure”. Keskitempoinen “Claw Hammer” alkaa viidakkomaisella tunnelmalla. Ovelaa. Osin siitä tulee mieleen “The Road To Eldorado” -soundtrack. “A Good Heart” on kaunis ja osin ehkä henkilökohtainenkin biisi. Jájájá! Kyllä tämä reilut 20 vuotta fanittanut fani on erittäin tyytyväinen “Wonderful Crazy Night” albumiin : ) <3
 
Kyllä, sisältöön oon erittäin tyytyväinen, mutta se paketti olisi voinut olla vähän pienempi. Ja sekin harmittaa, ettei cd:t ole missään erillisessä kotelossa. Vähän hankalaa soiton kannalta, että ne ovat osa sitä isoa lootaa, jonka mielelläni laittaisin pois näkyvistä pyörimästä.
 
WCN on niin hyvä, etten ole malttanut kuunnella eri lätyllä olevaa neljää bonusbiisiä. Noh, ehtiihän tässä vielä... : )
 
Eilen ei ollut agia kun piti olla episkisoissa hommissa. Siellä oli putkiralli- ja viestiradat. Mä olin ratahenkilönä viestiradalla. Osallistujia oli todella vähän. Möllissä yksi joukkue per luokka, kuin myös avoimessa. Yhdessä joukkueessa oli kolme koiraa, siis yhdeksän koiraa per kisa. Putkiralli oli vetänyt enemmän osallistujia, joten sen radan työntekijöillä oli vähän pidempi pesti ; )
 
Ja huomenna jää väliin toko...
 
Viime päivinä on ollut kiva sää. Vähän niin kuin kevät; pikku pakkasta ja aurinkoisia päiviä. Nyt olisi ollut kiva koittaa kuvailla koiria, mutta ei se jotenkaan inspaa jos yhden on oltava sisällä... Ó, ja nyt ulkona on ihana tuuli <3