“Ensin keitto, sitten paloittelu ja pannulle heitto. Maltettava odottaa höyryn loppumista, ennen kuin voit aloitella herkkupalojen jäähdytystä. Sitten vaan kokeilemaan koulutusta, joka näillä ohjeilla on varsin sydämellistä.” Tuommoisella evästyksellä olin Sonyn kanssa lähtökuopissa kohti näyttelykoulutusta. Lähtökuopassa saikin olla jonkin aikaa kun tuli mutka matkaan tai pitäisikö sanoa oja ;)

Tällä kertaa en kävellyt koulutukseen. Lähellä oli, etten olisi mennyt lainkaan. Meitin ihana treenikamu oli tarjoutunut hakemaan mun Muschin tilauksen ja nappaamaan meidät kyytiin, jonka jälkeen suuntana oli koulutus. Kaikki ei aina vaan mene niin kuin on suunniteltu. Yllätyksiä voi sattua ja niin kävi tänään. Oli ollut puhetta, että hän tulisi mun luo siinä 11 jälkeen. Puhelin soi kun kello oli noin 20 yli. En ollut ollut vielä yhtään huolestunut, sillä vielä ehdittiin ihan hyvin treeneihin. Väsytin aamulenkin jälkeen äijiä pihalla. Soittaja sai mun sydämen pomppaamaan kurkkuun kertomalla, ettei ihan heti pääsisikään mun luo kun oli ajanut ojaan!!! Hyvä uutinen oli, että kuski oli kunnossa, eikä auto näyttänyt vaurioituneen pahemmin ja hinaaja oli tilattu. Oli vielä niin makeasti, että se hinaaja asui jossain siinä lähellä. Eipä siinä sitten muuta kuin odottelemaan, että koska hän tulee. Odotellessa pyöri päässä kaikenlaisia ajatuksia kun en sen tarkemmin tiennyt tapahtuneesta. Kello läheni uhkaavasti kahtatoista ja alkoi jo olla selvää, ettei ainakaan koko tuntia ehdittäisi siellä olemaan. Monesti funtsin viestin laittoa, mutta jätin lähettämättä, sillä en tiennyt, että vaikka hän olisi juuri silloin ratissa. Noh, kahdentoista jälkeen soi taas puhelin. Nyt hän oli päässyt meidän kotitielle ja kyseli vähän tarkentavia ohjeita. Pojat olivat pihalla ja nostivat mekkalan kun auto kääntyi meidän pihaan. Sony hiljeni kun ravistelin mc:tä, mutta Ticoa ei oikein saanut hiljaiseksi. Se huusi minkä ehti ja jaksoi. En tiedä millä sen saisi noissa tilanteissa hiljaiseksi. Kamalat pedot hyökkäsivät heti portista tulijan kimppuun korkean. Innon huumassa pojilta olivat unohtuneet tavat ja ne pomppivat vasten tulijaa. Näytti siltä, kuin olisivat yrittäneet venyä mahdollisimman pitkiksi kun tanssahtelivat kahdella tassulla. Tulijan mukana oli kolme pahvilaatikkoa. Niistä se kaikkein pienin oli se kurkkutorvisatsi. 10 kiloa kuulosti isommalta kuin mitä se laatikko oli. Ilahduin koosta ja totesin, että hyvin mahtuu pakkaseen. Heitin laatikon nopsasti pakkaseen ja Ticon sisälle. Tosin, kai se kuumakalle olisi pitänyt heittää myös sinne pakkaseen jäähylle ;) Nappasin Sonylle näyttelyhihnan, annoin Ticolle namin samalla kun sanoin “Tico jää” ja sitten hyppäsin kyytiin. Mä olin navigaattori, vaikka olihan treenikamulla ajo-ohjeetkin mukana. Hallin pihassa oltiin 12.25. Sitten vaan kattomaan,että mitä vielä ehdittiin tehdä.

Koiria ei ollut paljon. Löysin helposti välin, jonne mennä Sonyn kanssa. Pian päästiinkin jo kiertämään. Nyt en enää muista, että mentiinkö me yksi vaiko kaksi kierrosta, mutta hyvin meni. Kun seisotin Sonya kiertelyn jälkeen, niin mun luo tuli se tuttu mies. Hän oli myös toinen koulutuksen vetäjistä. Huvittuneena totesin tuolle miehelle, että kerrankin kun me saatiin kyyti, niin sitten myöhästyttiin :D Mies vastasi, että niin se yleensä menee. Sitten se kysyi multa, että olinko tullut buhundin kanssa. Vastaukseni “ei, se on rotukaveri” hämmästytti miestä. Ihmetellen totesi, että nämä islikset voivat sitten olla noinkin lyhytkarvaisia.

Sitten mentiin riviin. Jokaisen piti mennä yksin et. Sony meni hyvin, mutta mä kai menin väärin kun piti uusia ja suunnata vähän eri kohtaan. Eipä tuo haitannut mua, sillä uusinta tiesi lisää treeniä :) Hyvin meni taas. Treeniparillamme myös. Heillä sattui olemaan peili ihan siinä takana, joten treenikamu pystyi kattomaan miten hänen koiransa seisoi. Sydäntenpalat tekivät hyvin kauppansa. Treeniparillamme oli kanapalatarjoilu. Annoin muutaman sydämenpalan testattavaksi ja rotukaveri syttyi niille. Ihan piti nousta kahdelle tassulle selvittämään, että mitä sillä emännällä oikein oli kädessä. Treenikamu suunnitteli kokeilevansa myös noita sydämiä. Ne ovat näpsäkän kokoisia ja ohjeen antajan mukaan säilyvät ainakin viisi päivää + niitä voi myös pakastaa. Nyt jää tonnikalapalat ainakin joksikin aikaa sivuun. Me aletaan harrastamaan sydämellistä koulutusta. Kiitokset monet ohjeen antajalle

Pari kertaa mentiin vielä kolmiokin. Sony meni hyvin ja kai mäkin sitten tein ihan kolmion kun ei tullut mitään noottia :D Se toinen kouluttaja oli mulle ihan uusi kasvo. Se kehui Sonya kun se osasi niin nopeasti jäädä seisomaan. Siihen sitten totesin sen jo vanhan toteamuksen, että kyllä se seistä osaa, mutta liikkuminen on hankalampaa (ja siksi me siellä käydäänkin edelleen). Kouluttaja kysyi, että onko Sony haukkunut siinä hallissa. Sanoin, että kyllä se toisinaan, johon kouluttaja sanoi, että tänään Sony oli ollut oikein nätisti. Niinpä! :)

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä seuraavaksi mentiin pari kierrosta – ja tietenkin kera äänen. Ääääh! Sony oli ison ja mustan koiran takana ja funtsin, että yhdistikö se sen jotenkin naapurin lapukkaan? Treeniparimme oli meidän perässä, joten pyysin vaihtoa seuraaville kierroksille. Ei Sony täysin hiljaa ollut rotukaverinsakaan perässä, mutta hiljempään kuin edellisillä kierroksilla. Tiedä sitten... Kiertelyn aikana kuulin kun se Sonya kehunut kouluttaja sanoi sille toiselle kouluttajalle, että just hän oli kehunut miten hyvin Sony oli käyttäytynyt. Siinä oli koulutuksemme tällä kertaa ja oli kyllä ihan hyödyllinen, vaikka vaan puolet ajasta oltiin siellä. Kun tuli tilaa pikkuisen enemmän, niin pyysin treenipariamme menemään et yhdessä ja hyvin meni.

Meidän osuuden jälkeen alkoi tokokoulutus. Tiesin, että siellä oli tokoakin tänään, mutta aika oli laitettu samaksi kuin näyttelykoulutuksella. Kiva huomata, että se aika oli väärin ja se toko on näyttelyn jälkeen, niin halukkaat voivat osallistua molempiin :) Vähän olisi kiinnostanut jäädä sinne, mutta Sonylla oli mukana vain näyttelyhihna eikä vettä lainkaan. Ei oltu ollenkaan varustauduttu moiseen :D

Me saatiin kyyti kotiliepeille ja taas tuo treenikamu ehdotteli ihania. Enpä vielä kerro mitä ;) Sony matkasi jalkatilassa ja oli oikein nätisti. Kyllä Sony osaa olla, toisin kuin eräs punaturkki...

Oijoi kun oli kivaa saada rotukaveri koulutukseen mukaan!!! Tämä rotukaveri käyttäytyi oikein mallikkaasti, joten nyt sitten oli paikalla joku puhdistamassa rodun mainetta ;) Saatetaanpa saada toistekin rotuseuraa kun treenikamu vaikutti kiinnostuneelta yhdistyksen jäsenyydestä :) Oli miten oli, niin silti kiitän ja kumarran kyydityksistä sekä roudaamisesta. Tänk juu

Fiksumpi ihminen olisi alkanut suunnistaa kohti petiä. Ulkona sateli lunta ja mä en vaan malttanut olla kuvaamatta koiria lumisateessa. Se oli just sellaista sopivaa, ettei sentäs mikään lumipyry. En oo ehtinyt kattoa sen kummemmin mitä tuli saaliiksi tällä kertaa, mutta tuntuu, että Ticosta tuli parikin hyvää räpsyä. Sitten kun Sony hyytyi, niin annoin pojille savustetut naudanlumpiot rouskuteltaviksi. Niitä saivat natustaa aikansa, ennen kuin otin äijät sisälle. Kuvia en nyt ehdi laittaa. Ehkä sitten myöhemmin.

Kuvia räpsin eilenkin (I just can´t get enough :D). Ilma oli aiv-van loistava: arska paistoi ja pakkasta oli joku –13. Pakkasin reppuun kameran ja lähdettiin kohti yhtä metikköä. Suunnitelmissa oli koittaa ottaa lumisia kuvia. Omalla pihalla kinokset oli jo aika hyvin tampattu ja lumet puskista ravisteltu, joten siellä oli jokseenkin turhaa koittaa saada lumisempaa joulukorttikuvaa. Mulla oli jalassa piilokumpparit, sillä meinasin, ettei nilkkurin varsin riittäisi. Ei se olisi riittänyt, vaikkei lunta täällä niin mahdottomasti olekaan. Posetuksia tuli napsittua. Ne on musta vähän tylsiä, mutta muuta ei voinut ottaa kun vapaana en uskaltanut pitää. Ehkä noista kuvista saa sitten häthätään joulukorttikuvan, jos tässä ei vielä muuta ilmaannu... Tuonne metikköön hävisi mun kameran linssinsuojus ja se vähän harmittaa. On mulla edelleenkin suojus, mutta toista objektiivia pitää nyt säilyttää ilman suojusta. Se on pussissa ja pahvilaatikossa, joten ei se linssi kovin alttiina ole sotkuille yms., mut olis se suojus silti kiva jutska...

Olin lähtenyt liikenteeseen vähän sillä mielellä, että käydään kaupan kautta jos siltä tuntuu. Se ei ollut mikään primääriajatus, vaan pelkkä “ehkä”. Kun oltiin aikamme tarvottu lumessa, kaatuneiden puiden seassa ja metsäkoneiden jäljissä, niin silti oli vielä tosi energinen olo. Eikä pojatkaan vaikuttaneet väsyiltä. Ticolle oli vähän tullut kylmä kuvaussession pitkittyessä, mutta saa syyttää siitä osaksi itteään kun ilmeili taas. Sitten kun pääsi liikkumaan, niin siinä sitä taas lämpeni. Lumi oli muuten aika jännää. Se oli semmoista tosi kevyttä ja kaunista pakkaslunta. Hangen päällä oikein näki yksittäiset lumihiutaleet (vai onko ne kiteitä?). Vaikka sitä lunta olisi ollut polviin asti, niin melko kepeästi oltais silti päästy. Se oli kyl jänskää lunta!

Siispä metiköstä suunnistettiin kohti kauppaa. Mulla oli erittäin hyvä syy mennä sinne: lime-dominot :D Pakkohan noin eksoottisia keksejä oli maistaa. Vakkelta pääsee kätsysti ihanan metikön läpi Kohmoon. Mietin, että uskallanko mennä sinne, sillä siellä saattoi tulla irtokoiria vastaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut kävelytie Kaarinantien vieressä. Jotenkin se metikkö voitti riskistä huolimatta. Noh, näin jälkeenpäin ajateltuna ei olisi pitänyt, sillä siellä tuli vastaan kaksi lapukkaa. Omistajien nestetaso taisi olla melkoinen kun heti koirat huomattuani hyvissä ajoin sanoi omistajille, ettei niiden kannattanut päästää koiriaan mun koirien luo. Mitä teki ihmiset? Absolutely nothing!!! Ne lapukat sitten tuli poikien luo ja äijät nostivat mekkalan. Mä aloin hinata poikia pois niiden koirien luota, mutta ne koirat seurasivat. Tuskastuneena sanoin pöljille omistajille, että voisivatko ottaa koiransa kiinni?!?! Hemmetti sentään kun oikein näkivät, että mulla oli vaikeuksia eikä ne puupökkelöt tehneet yhtään mitään!!! Ne lapukat eivät tehneet pojille mitään (onneksi). Okei, mä olin tyhmä kun menin sinne metikköön. Silti en pysty tajuamaan tommosta käytöstä, että jos oikein sanotaan, ettei joku halua muita koiria omien luo, niin ei sitten tehdä yhtään mitään!!! Eikä toimintaa ala tapahtua edes sitten kun näkee, että toisella on vaikeuksia??? Muutoin oli kyllä ihanaa kävellä siellä metikössä – vaikka harmitti, ettei poikia voinut päästää vapaaksi. Se on pitkä reitti. Voi vitsit, kun olis koira, jota vois pitää vapaana!

Kohmossa näin kun eräs vastaan tuleva mies alkoi tulla samalle puolelle kuin me. Vähän ihmettelin, että mitä se oikein meinasi? Oliko se humalassa tai jotain? Olin vaihtamassa toiseen reunaan kun se mies kysyi, että “mitäs pystykorvia nämä ovat?”. Mies alkoi silittää innosta puhkuvia poikia. Olivat hiljaa – hetken. Tico aloitti mekkalan ja älämölö soppa oli keitetty ja tarjoiltu. Ticooooooh...!!! Sonylle jäi päälle se haukkuminen, sillä kun se bongasi kävelijän, niin oli hyvä syy käyttää ääntään. Kävelijä pysähtyi silittelemään poikia. Jonkin ajan päästä tuli näköpiiriin taas kävelijä ja Sony oli lähtökuopissa. Sain kaivetuksi mc:n ja Sony oli hiljaa. Sony kattoi mua sen näköisenä, että “ethän heitä sitä? Ethän?” Juttelin aikani sen miehen kanssa. Se mies alkoi vähän jaaritella ja mä aloin funtsia, että mitäköhän kello oli? Mulla ei ollut siitä mitään käsitystä eikä mulla ollut mitään ajannäyttäjää mukana. Valoisuudesta koitin päätellä, että ehkei se kauppa ollut vielä mennyt kiinni. Jooh, olishan Vakkella ollut putiikki myös, mut sinne en jätä koiriani venaamaan. Mieluummin kävelen pidemmälle. Vakke on mulle jotenkin hrrh!

Kauppaan ehdin ja keksit löysin. Ostin tomskujakin. Kotimatkan aikana arskakin jo laski ja heti alkoi nenää nipistellä. Selkeesti se arska jo lämmittää. Noin neljän tunnin jälkeen lähdöstämme oltiin taas kotona. Pojat ottivat pihalla vielä muutamat spurtit. Mä katoin hämmästyneenä mittaria, joka näytti –22. Ei kyllä tuntunut niin kylmältä. Laitoin poikien nappujen joukkoon sydänten keitinliemen. Sitten ne vetelivätkin hartaasti unta palloon. Sinä iltana ei enää lenkille lähdetty. Pari kertaa päästin äijät pissalle ja seuraava lenkki oli vasta aamulenkki. Se on jotenkin jännä kun ainakin Sony tietää, koska pihalla käydään vaan veskissä ja koska sinne saa jäädä. Oonhan mä yrittänyt tehdä eroa sanomalla joko “piha” tai “vessa” (silloin vaan käväistään ulkona). Sony on ilmeisesti oivaltanut sen eron. Tico taas tahtois aina jäädä pihalle. Sitä pitää usein kutsua, ennen kuin punaturkki ilmestyy rappusille.