Mut pakko se vaan on kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Helppoa se ei kyllä tule olemaan...
 
Päästin eilen aamulla pojat pihalle ja aloin imuroimaan. Kun sitten myöhemmin otin ukot sisälle, näin Sonyn ontuvan oikeaa takatassuaan. Pelästyin näkyä ja aloin tutkia tassua. Ukkeli antoi hyvin tutkia ja tunnustella tassuaan eikä aristanut mitään. Sitten kun yritin taivuttaa tassua reidestä taaksepäin, kuului kuiskausvikinää. Äkilliselle kolmijalkaisuudelle ei tullut mieleen muuta selitystä kuin, että pojat olivat peuhatessaan törmänneet astetta rajummin. Välillä noiden meno on aikamoista ja saatetaan vauhdissa törmäillä. Toisiaan on sitten nilkutettu hetken, ja sitten kaikki on ollut ok. Ajattelin, että ehkä nytkin oli kyseessä samanlainen juttu, joku revähdys, venähdys, tms.
 
Olin ilmonnut Jomin agikisoihin vaikka sitä ei oltu juurikaan treenitty kuluvan kesän aikana. Ei siis fiksu veto, mutta halusin antaa hömpsikselle välillä jotain superkivaa tekemistä. Niin, ja voihan sitä ajatella eräänlaisena palkintona älyttömästä treenimäärästä ja kisoista.
 
Kun kermis ontui, niin en ottanut isosia mukaan. Sää kyllä olisi sallinut sen. Oli aurinkoista, mutta myös mukavan vilpoinen tuuli. Ennen ilmoittautumista treenin vähän kontakteja, jotka on nyt aika rempsallaan. Ilmoittautumisessa tuli vastaan mukava ylläri. Viimeksihän Jomi oli saanut lahjakortteja palkinnoksi, joten omaa tiliä verotti vain kaksi ja puoli lähtöä. Nekin olisin saanut halvemmalla jos olisin tiennyt, että mulla on TSAU:n lisenssi. Pari kertaa olin kysynyt asiaa kouluttajalta, mutta ei se kai muistanut vastata. Mä oon huono kinumaan vastausta, joten annoin sitten asian olla kun ei silleen ollut mikään iso juttu, ja kun ei me ainakaan vielä kisata usein. En siis tiennyt, että pitikö TSAU:n lisenssiä hakea erikseen, jotta pystyi ilmoomaan koiran halvemmalla. Nyt tiedän, että sitä ei tartte hakea vaan TSAU:n jäsenenä mulla on se automaattisesti. Kun mulla ei ollut tietoa, niin tämä aiheutti eilen vähän hämminkiä ilmoluukulla. Hetken kun asiaa oli setvitty, päädyttiin siihen, että multa otettiin vain puolikkaan lähdön lahjakortti, ja täyden sain pitää itelläni. Sain siis vähän alennusta näistä kisoista ; )
 
Ratoja en enää muista. Koiria kaiken kaikkiaan oli niin vähän, että kaikki kokoluokat tutustuivat ratoihin yhtä aikaa. Kökkö homma, etten voinut saada ohjausvinkkejä ennen omaa vuoroa. Toinen tuomari antoi tutustumisaikaa 10 minsaa, ja toinen vain 5. Yhtä kaikki, se 10 minsaakin oli aivan liian lyhyt aika mulle. Mua ei jännittänyt yhtään vaan oli sellainen blah-olo. Ei olisi kiinnostanut yhtään kisata.
 
Eka rata ei silleen tuntunut vaikealta, mutta siinä oli pari hieman hankalampaa kohtaa. Radalla oli mun sähläämistä, joten hylky tuli. Toisella radalla islanninohjus syöksyi väärälle esteelle, joten hyl, taas. Tutustuessani rataan en ollut osannut ollenkaan ajatella moista vaihtoehtoa. Ehkä olin liian hidas kertomaan, että minne mennään. Kolmannella radalla jompu jäi pyörimään yhden esteen ympärille, ja tästä vitonen. Jos tuosta kisasta ei olisi tullut sijoitusta, niin olisin lähtenyt kotiin. Mua ei todellakaan napannut kisaaminen, etenkään tuon toisen tuomarin radoilla, jotka olivat vaikeampia. Mutta, kun ukko tuli kolmanneksi, niin pitihän se jäädä odottamaan lahjakorttia, joten sama se sitten oli mennä viimeinenkin rata. Se meni paremmin kuin olin olettanut, mutta vitonen tuli keinulta kun se meni jotenkin oudosti. Tuli alas sivulta tai jotain. Muuten selvittiin kiemuroista.
 
Kun oltiin käyty kolmannella palkintopallilla hakemassa lahjakortti, niin sitten kotiin. Ruokasäkki jäi taas uusiokäyttöön kun en mä viitti raahata tuon kokoista rc:n moskaa kotiin.
 
Kotimatka tuntui pitkältä ja tuskaiselta. Sony tietty mietitytti, ja päätin, että jos se ei oo yhtään parempi, niin sitten täytyy soittaa lääkäriin.
 
Kotona vastaan nilkutti iloinen kermis. Voih :/ Soitin ensin äipälle, että pystyikö se lähtemään kuskiksi. Kun kuski oli tiedossa, niin sitten soitin päivystävään lääkäriin. Sain ajan noin tunnin päähän, joten ilmoitin äipälle, että voisi lähteä heti tulemaan.
 
Sonya ei tuntunut haittaavan kolmijalkaisuus vaan se nuuskutteli lääkärissä lattiaa eikä malttanut makoilla. Uudet hajut oli luettava heti eikä myöhemmin. Kun sitten päästiin lääkärin juttusille, niin kermis oli oma iloinen ittensä: heilutti lääkärille häntää ja näytti siltä, että eipä tässä mitään. Jos koiruus ei olisi roikottanut yhtä tassua, niin ei siitä olisi huomannut yhtään mitään. Todella kummallista!
 
Lääkäri teki sellaisen yleistutkimuksen, eli kuunteli, tutkiskeli ja mittasi lämmön. Mitään normaalista poikkeavaa ei löytynyt. Mutta tassu roikkui edelleen. Lääkäri otti Sonyn mukaansa ja kävi näyttämässä sitä toisellekin lääkärille. Olivat tulleet siihen tulokseen, että kun koira on niin iloisen oloinen, sillä ei voi olla murtumaa. Epäilivät ristisiteen repeytymää, jolloin päivystyksessä asialle ei voinut enää tehdä mitään. Kehotettiin ottamaan yhteyttä ortopediin. Päivystyksessä olisi kuvattu Sony, jos olisin niin halunnut, mutta koin sen turhaksi, sillä mulle sanottiin, että ortopedit haluavat usein ottaa omat kuvat. Leikkauksen mahdollisuutta väläytettiin, mutta voi olla mahdollista, että tassu paranee pelkällä levolla. Järkytti kuunnella, että puhuttiin leikkauksesta.
 
Sonylle laitettiin kuonokoppa, jota koiruus alkoi heti poistamaan tassuillaan. Koppa oli varotoimenpide, sillä poika sai pari piikkiä lihakseen, joka sattui. Ja se sattui, sillä kermis ulvahti :/ Mutta koppa oli turha, kuten olin arvellutkin. Ei Sony halua vahingoittaa ihmisiä missään tilanteessa. Lääkäri kehui pientä todella kiltiksi ja ihanaksi potilaaksi. Parin piikin jälkeenkin kermis oli sitä mieltä, että lääkäri-täti on kiva.
 
Edessä oli sitten piiiiiiiitkä yö. Jonkin verran tuli nukuttua, mutta se oli sellaista katkonaista nukkumista. Kermis näytti nukkuvan hyvin. Retkotti kyljellään lattialla. Kun se näytti nukkuvan niin rauhallisesti, en uskaltanut nousta sängystä, ettei pienen uni keskeytyisi, ja sitten turhaan yrittäisi nousta jos mä nousen. Pyöriskelin sängyssä ajatusteni kanssa.
 
Kun vihdoinkin kello tuli kasi, aloitin soittelun. Ekana soitin Pet-Vetiin, kun se on lähin. Eka aika vasta torstaina. Ei hitto, eihän tuota voinut niin pitkälle siirtää! Sanoin, että koitan saada ajan jostain muualta. Olin saanut päivystävältä listan lääkäreistä, joissa oli myös ortopedi. Seuraavaksi soitin Koira-Kissaklinikalle, mutta sieltä sanottiin, että ortopedi oli heillä vain tämän päivän, ja sitten viikon poissa. Jo tälle päivälle oli ylimääräisiä potilaita, joten tilaa ei ollut. Sain pari muuta paikkaa, joissa on ortopedi, ja joita ei ollut päivystävän listassa. Listassa oli vielä paikkoja jäljellä, joten valitsin seuraavaksi Univet Turun. Tänään olisi ollut peruutusaika klo 14.45, mutta en mä voinut sitä ottaa kun oon töissä silloin :/ Sitten mulle tarjottiin huomenna klo 8 aikaa, jonka otin. Ihanaa, että se oli heti aamusta! Mutta tosi paska homma, että vielä pitää odottaa älyttömän kauan ennen kuin kermis saa helpotusta oloonsa – toivottavasti.
 
La kävin moikkaamassa mummia ja kun äippä kävi sen veljensä kanssa kaupassa, niin veli osti mulle lohitäytteisen patongin. Olin suunnitellut herkuttelevani sen agikisojen jälkeen, mutta ei mulle maistunut. Eilen tuli syötyä vain puuroa ja banaani. Ei ollut nälkä. Söin patongin tänään kun ei sellainen kauaa säily. Hyvää oli. Olo on ihan kamala enkä tiedä, että tuleeko tänään syötyä mitään muuta. Kalvaa ihan mielettömästi, että pitää odottaa huomiseen aamuun. Koko ajan on itku kurkussa. Luurissa tulikin itkettyä kun kyselin huolestuneena, että mitä kun Sony ei oo tehnyt kasaa aikoihin? Kun se ei pysty laittamaan yhtä tassua maahan, niin on vaikeaa vääntää kasa. Pissaavan oon nähnyt sen vain kerran, ja teki sen raasu seisaaltaan. Mutta tosi vähän on tehnyt nyt tarpeitaan ja se huolestuttaa mua. Lääkäristä vakuutettiin, että koira kestää kyllä seuraavaan päivään. Toivottavasti. Ei voi olla hyvä juttu, että “panttaa” tarpeitaan. Kasaa voi kuulemma pantata, mutta pissata pitäisi, sillä sen pidättäminen voi aiheuttaa virtsamyrkytyksen. Kysyin, että mitä teen ruokinnan kanssa kun koirasta ei tule mitään ulos. Sanottiin, että kannattaa antaa normaalia vähemmän. Mulla on pakkasessa Ticolle ostettua kananpojan jauhelihaa, ja kun Ticolle en enää uskalla sitä antaa, annan sitä kermikselle. Se on sulavaa sapuskaa ja toivottavasti ei hirveesti kerää lisää tavaraa pojan sisälle. Nilkuttamisesta vielä, että ei varmaan oo hyvä juttu, että nivelrikkoisilla deen lonkilla nilkutetaan tuolleen... Tää on kyllä ihan kamalaa, ja mä oon huolesta sekaisin! : , (
 
Mutta kuten sanoin, että kermistä ei näytä tassu haittaavan. Ruoka maistuu hyvin ja muutenkin on suht normaalin oloinen. Ei läähätä sen merkkinä, että olisi kipuja. Luulisi kuitenkin, että kipuja olisi. Onko kaikki islikset tällaisia teräskoiria, joilla ei ole kipuaistia? Ticosta moisen olisin uskonutkin, mutta että Sonykin näyttää olevan samanlainen?!? Tassustaan huolimatta koiran saattaa löytää sohvalta. Mä oon tehnyt sille lattialle pehmeitä paikkoja, mutta silti pitäisi päästä sohvalle nukkumaan. Tämä on vähän jopa huvittavaa.
 
Nyt sitten täytyy vaan koittaa jotenkin selvitä tästä kamalasta odotusajasta. Vielä miltei päivän verran pitäisi kermapallon kestää. Ihan kamala ajatus, mutta vaihtoehtoja ei ole :/
 
Kermis punnattiin päivystävällä, ja puntarin mukaan ukko painaa vaan 16 kg! Enpä olisi uskonut, että noin vähän. Loppuun vielä lääkärin lausunto.
 
“Voimakas OTJ ontuma, ei juurikaan varaa painoa OTJ. Status normaali, koira pirteä ja iloinen. Lämpö normaali. Ei arista palpointia, iho terve, ei haavoja.
Ristisideruptuura?
Vetergesic i.m. Norocarp inj sc.
Jatkohoitoon ortopedille heti maanantaina, röntgentutkimus ja jatkosuunnitelma.”