Haukotusten saattelemana talsin isosten kanssa kierrättämään kartonkia. Molemmilla oli fleksi, sillä aamu viiden aikaan ei törmää muihin koiriin. Ilma tuntui mukavalta. Mietin päivän vaatetusta samalla kun piristyin enkä enää haaveillut kyljen kääntämisestä vällyjen välissä. Alunperin mun oli pitänyt mennä puolentoista tunnin lenkura, mutta se kutistui tuntiin kun vietin muutaman ylimääräisen minsan sängynpohjalla kellon soitua. Se oli oikeesti vaan joku kolme minsaa, mutta hitaasti asioissa eteneminen söi ylimääräistä aikaa. Taisi vielä painaa lauantain ulkoilut..
 
Lenkuran jälkeen pakkaamista ja muuta. Eväsleivät laitoin reppuun heti, etteivät vaan unohtuneet. Ei niistä ole hyötyä jos ne odottavat jääkaapissa mun kotiinpaluuta. Niinkin on käynyt. Jomille otin mukaan talvitakin, sillä oltiin menossa aukealle paikalle. Jos siellä tulee, niin kylmä voi tulla turkillisellekin. Tuulta ajatellen pukeuduin toppaan. Ei tuullut kun lähdettiin, mutta tuulta oli odotettavissa.
 
Vakkelta bussiin, bussilla kauppatorille puoleksi tunniksi venaamaan seuraavaa bussia. Siinä odotellessa harjailin Jomia. Ihan kuin herran reisistä olisi jopa lähtenyt tavallista enemmän karvaa. Sehän sopii varsin hyvin alkaa vaihtamaan turkkia nyt sopivasti ennen tulevia kehiä ;) Nooh, näille asioille ei vaan voi mitään. Saas nähdä, että millaiset karvanlähdönajat Jomilla tulee olemaan. Ticosta tulee kulkukoira, Sonylla karvanlähtö on tosi lyhyt aika. Hetken aikaa siitä irtoo karvaa ja siinä se. Kulkukoiralta Sony ei oo vielä koskaan näyttänyt.
 
Harjauksen jälkeen vaan oltiin. Se oli Jomille pienten itkuyritysten paikka. Tai yrityksiä moikata lähellä touhuavaa siivoojaa. Tällä hetkellä Jomin häntä heiluu koko maailmalle. Seinäruusu on irronnut seinästä kukoistamaan kaiken keskipisteeksi ;)
 
Niin kuin arvata saattaa, niin oltiin paikalla liian aikaisin. Mulla ei ollut hajua, että miten kauan bussilla kestää mennä Metsämäkeen, joten en uskaltanut valita myöhäisempää bussia. Mutta ei meillä ollut hätää, sillä oli kiva ilma.
 
Metsämäessä ei voi välttyä hevosenpeeltä. Jomi oli kiinnostunut siitä. Ei se uskonut kun kielsin ihan normaalisti. Astetta painokkaampi kielto ja eipä enää kiinnostanut hepanpee.
 
Siinä oli rutkasti tyhjää tilaa ja pitkä matka autotielle, joten päästin Jomin irti hihnan kanssa. Treenittiin luoksetuloja. Jomi juoksenteli ja tuli kutsusta luo :)
 
Sitten etsiskelin tolppaa, johon sitoa Jomin hihna. Oli hyvä tilaisuus treeniä tolppailua, joka samalla oli Jomille pelkkää olemista. Ei herra ollut koko aikaa hiljaa. En vaan osaa sanoa, että itkikö se “hylkäämistään” vaiko sitä, että se alkaa itkeä muutenkin jos vaan ollaan. Ehkäpä molemmat itketti pientä.
 
Ilmoittautumisesta saatiin numero 308 ja sitten sidoin taas Jomin hihnan. Löytyi sellainen hyvä paikka, jossa sain sidottua Jomin. Se oli kaikinpuolin oikein loistava paikka. Siinä Jomi sai treeniä olemista ja mun kädet sai lepoa. Jomin silmiin syttyy sydämenkuvat heti, kun se näkee koiran. Sitä tietty pitäis päästä moikkaamaan. Tämä yhdistelmä tietää venkoilua sinne tänne ja tonne. Se taas ei tunnu kovin kivalta käsissä, joten herra sai venkoilla minne halusi ilman, että se vaikutti muhun mitenkään. Hienosta olemisesta palkkasin Jomia, kuten myös siitä, jos sain kontaktin Jomiin kun koira meni ohi. Molemmista Jomi sai palkkaa, ja sitten taas ei saanut, ja jonkin ajan päästä taas sai. Olisipa tämmöisiä paikkoja enemmän! Esmes kuppiksella en tiedä samanlaista paikkaa, jonne voisin sitoa koiran ja olla yhtä varma siitä, että mun koira saa olla rauhassa siitäkin huolimatta, että niitä muita menee ohi.
 
Vasta sitten kun käsillä oli kehien ilmoitettu alkamisaika, laitoin Jomille näyttelyhihnan ja mentiin muiden keskelle odottamaan omaa vuoroa. Välillä Jomi käveli hienosti mun vieressä ja välillä se teki yllätyssinkauksen jonkin koiran suuntaan. Kukaan ei varmaan enää uskoisi miten tuo samainen kaverien perään sinkoilija käveli hälinässä ja vilinässä viisikuisena :D
 
Jomilla oli parina tanskandoggi ja se meni meidän edessä. Yhteisympyrän Jomi meni yllättävän hyvin. Sen jälkeen seisotin Jomia sen aikaa kun tuomari tutki tanskista. Jomi taisi jopa seistä koko ajan. Tietty palkkasin herraa aina välillä.
 
Tuomari kysyi Jomin ikää ja kosketteli / silitteli, ennen kuin kattoi hampaat. Jaa mitenkö meni? Taaskin voin sanoa, että yllättävän hyvin! Mä muistutin itteäni pitämään suuni kiinni. Jomi ei yrittänyt vetää päätään pois kun tuomari alkoi nostamaan huulta. Kiva juttu.
 
Yksin et:n menosuunnassa Jomia hieman vauhditti kehänlaidalla odottavat kaverit. Takaisinpäin mentiin hienosti. Tuomari sanoi, että molemmat koirat olivat hienoja, helppoja käsitellä, rakenteellisesti terveitä ja hyvin liikkuvia. Pystykorva sai punaisen esiintymisvarmuuden vuoksi :)
 
Kehästä poistuessani heiluttelin punaista nauhaa Jomin nenän edessä ja pieni kävi kiinni nauhaan. Alkoi vetämään ihan vimmatusti ja pian nauha oli hyvin raadellun näköinen. Tästä intoutuneena kaivoin esiin matonkudelelun ja sitten vietettiin hetki lelua vetäen.
 
Siellä oli myös heppojen mätsi, mutta se oli niin kaukana koirista, ettei sinne oikein nähnyt. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä, että miten hepat mätsäävät! En edes tiennyt, että niilläkin on mätsejä. Ja mielenkiintoista olisi ollut nähdä, että mitä Jomi olisi meinannut hepoista. Kotipuolen polleista se ei enää niinkään välitä. Kyllä se niitä kattelee, mutta ei saa mitään haukkukohtausta, kuten joskus. Isosten kohdalla on käynyt niin, että on lenkillä tullut heppa vastaan. Jomin kanssa ei vielä kertaakaan. Vähän on harmi juttu.
 
Koiria oli joku yli 30, joten sai odotella jonkin aikaa, ennen kuin värikehät alkoivat. Menin sivummalle odottelemaan, mutta ei se estänyt Jomia sinkoilemasta kamujen suuntaan. Näyttelyhihna tuntuu normihihnaa inhottavammalta pitää kädessä kun koira ei malta olla paikoillaan.
 
Ensin punaiset menivät yhdessä ympäri. Se oli vähän hankalaa kun koiria oli aika paljon. Sitten sakki jaettiin kahtia ja nämä pienemmät ryhmät menivät noin kaks kierrosta ympäri. Sen jälkeen kaikki kehään seisomaan. Poimittiin jatkoon menijät. Olin tuomarin kanssa samaa mieltä siitä, että punaisissa oli hyvä taso. Tuomari ei osannut valita suoraan niitä neljää, vaan valkkasi useamman jatkoon menijän. Jomi oli yksi niistä. Vähän epäröiden tuomari kysyi, että oliko Jomin rotu islantilainen. Yllätyin, että arvasi oikein rodun.
 
Yhteisympyrässä Jomia sai himmailla kun edessä oleva kaveri kiinnosti. Seisotus meni hyvin. Ei sijoituttu, mutta olin kyllä tyytyväinen, että sain Jomin niinkin hyvin olemaan kehässä. Varsinkin kun sen tietää, että miten paljon ihania muut koirat Jomista on. Onneksi ei sentäs sinkoile kehässä kamujen perään :D
 
Vaihdoin Jomin hihnan ja pidettiin pieni vetoleikkihetki ennen kotimatkan alkua. Mätsi oli hyvin järjestetty, sillä joka ryhmälle oli oma kehä. Se nopeutti mätsin kulkua huomattavasti. Tykkään Metsämäestä. Siellä on hyvin tilaa pitää näyttely ja se koiran ulkoilutusmahdollisuus on ihan huippu. Tilaa on ja paljon! Mahtava paikka järjestää koirajuttuja :)
 
Mentiin pysäkille venaamaan. Aikataulun mukaan seuraava bussi lähti 20 minsan päästä, eli oli hyvää aikaa syödä eväsleivät. Olin päässyt puoleen väliin ekaa leipää kun yllättäen tuli bussi. Leipä treenillivin taskuun ja kamat kasaan. Mä olin laittanut bussirahan valmiiksi lapaseen. Lapasten vuori on sellainen, että käsi menee helposti sen ja sitten se kudotun osan väliin. Siinä hötäkässä en saanut kättäni kunnolla lapasen sisälle, joten kaivoin lompsasta uuden bussirahan.
 
Saatiin vähän “saitsiiniä”, sillä bussi kävi kiertämässä jossain, ennen kuin palasi samalle pysäkille, josta oltiin noustu bussiin. Sitten lähdettiin kohti kauppatoria.
 
Mua ei inspannut kävely pölyisellä asfaltilla täydessä topassa (joka oli ihan loistojuttu mätsipaikassa. Tuuli tuntui kylmältä.). Keksin kiertotien kotiin, joka oli paljon mukavampi ja joka voisi samalla vähän palkita mun pientä hömppää. Ei hypätty vakken bussiin, vaan otettiin suunta kohti Vaalaa.
 
Päättäriltä tuttua reittiä kohti tuttua peltoa ja Jomi irti. Jomi pisti heti juoksuksi, mutta tuli kyllä kutsusta luo. Radan viertä kohti mettää. Ei ollut pelkoa, että koira voisi jäädä junan alle, sillä radan vieressä kulkee aita. Kun sinnekin päin on niin mahottomasti rakennettu, niin otin Jomin kiinni kohdassa, jossa oli ennen ollut talo ja muutama heppa. Enää ei ollut tuota taloa ja heppojen pellolla nökötti uutuutta hohkaava talo. On se varmaan ollut ikävää kun sen heppojen omistajan on pitänyt luopua maistaan :( Idyllisen pienen tien katkaisi nyt kunnon autotie.. Vielä muutama metri ylös mäkeä ja Jomille koitti taas vapaus.
 
Nyt oltiin siinä metikössä, jossa viimeksi kuvailin Jomia. Oli nautinto kävellä metikössä pölyisen asfaltin sijaan. Ja Jomikin sai olla irti. Menin välillä piiloon Jomilta. Se vaikuttaa vähän hömpältä näissä piiloleikeissä. Helposti saattaa mennä ohi, vaikka olisinkin niin, että näyn aika paljonkin.
 
Jomi oli edelleen puhdas ja edessä oli lumeton osuus. Se tiesi mustaa mahaa koiralle – tai sitten ei.. Mentiin kävelemään pellolle sen asfaltin sijaan. Se tuntui hieman hämmentävän Jomia, sillä se pyrki aina välillä pois pellolta. Mä olin totaalisesti päättänyt näyttää kevään kuralle keskaria ja tien ylityksissä nappasin Jomin syliin. Sitten taas pellolle. Maaseutuosuus on vielä aika pitkälti lumen alla, joten kun tuosta lumettomasta osuudesta selvisi, niin sen jälkeen sai kotiin puhtaan koiran. Eikä mun tarvinnut pestä Jomia kun päästiin kotiin.
 
Metsämäessä toppa oli hyvä juttu, mutta kävellessä ei. Se oli ääh, puuh ja lääh! Kotona kaikki topan alla olleet kangaskappaleet olivat liimaantuneet kiinni ihoon. Voin sanoa, ettei se ollut mikään mukava tunne, yyyh. Päästin isoset pihalle ja menin suihkuttelemaan.