Sonyn luonnetesti
 
 
Alunperin olin suunnitellut viime viikon alkuun oikeaa mätsiputkea, mutta suunnitelmat muuttuivat – kiitos Sonyn. Tiistain mätsin peruuntumiseen vaikutti enemmänkin sää. Silloin oli toisinaan tosi rankkoja sadekuuroja. Keskiviikon mätsiin en mennyt (piiiitkän pohdiskelun jälkeen), sillä siellä ei olisi ollut semmoista syrjäistä paikkaa, jonne olisi saanut Sonyn kiinni siksi aikaa kun olisin touhunnut Ticon kanssa. Se mätsi olisi ollut siellä, missä Tico oli hoidossa. Tiistainenkin mätsi olisi ollut vajaan tunnin kävelymatkan päässä. Eli siispä maanantainen mätsi sai riittää kuonon kiinni pito treeniksi.
 
Alku viikosta sain kuulla, että sittenkin sain kyydin luonnetestiin, joka oli tosi hieno juttu. Nyt mulla oli mahdollisuus nähdä Sonyn veljen testi! Kyyti merkitsi kuskin suunnitelmiin muutosta. Jos asiat olisivat menneet juuri niin kuin mä olisin halunnut, niin silloin olisin ollut testipaikalla hyvissä ajoin ennen ekaa koiraa. Mutta nyt oli pakko mennä sinne “liian myöhään” kuskin koiran takia. Lähtö sitten oli puoli kasin aikaan. Navi ei tuntunut tietävän missä päin Tuusula oli, sillä se ehdotti ihan kummallisia reittejä ja keksi risteyksiä paikkoihin, joissa niitä ei ollut. Me pidettiin päät kylminä ja suunnistettiin kohti Hesaa. Kyllä se navikin tuli sitten mukaan juoneen.
 
Testipaikalla oltiin aivan kuten olin laskenutkin, eli parin tunnin päästä. Tico oli koko matkan pitänyt pientä vikinää ja ollut “muurahaispeppu”. Huoh. Ticon isänomistaja tuli kattomaan Sonyn paperit ja sirun. Sony haukkui. Tico myös. Ticon isänomistaja tunsi sympatiaa mua kohtaan, sillä kuulemma Ticon isä on samanlainen. No, kiitos vaan jos on periyttänyt näinkin ihkun ominaisuuden...
 
Käytiin kävelyllä. Pojilla oli ollut vain kaksi lyhyempää aamulenkkiä kun meikäläinen ei ollut saanut (taaskaan) kunnolla nukuttua. Vain pari tuntia olin nukkunut. Herättyäni olin yrittänyt väsyttää itteäni lukemalla enkunkielistä Akua. Ei väsyttänyt vaikka luin koko taskarin loppuun. Sitten käytin pojat ulkona ja pyöritin devareita. Ei auttanut sekään, joten siinä menivät suunnitelmat pitkästä aamulenkistä. Tuon kävelyn aikana Tico muistutti mua hassusta tavastaan, joka sillä on: sen on aina pakko mennä kanervikkoon meuhkaamaan. Se menee sinne urostelemaan, eli potkii maata takajaloillaan oikein autuaasti. Mikä lie sitten noissa kanervissa laukaisee moisen toiminnan, sillä muualla Tico ei juurikaan urostele. Nuorempana Ticon kanervikko-urostelu näytti enemmänkin siltä, että se venytteli siellä takajalkojaan (taisi se joskus siellä kieriäkin. Enää ei kieri vaan potkii) :D Raukka-parka kun ei osannut potkia maata.
 
Lenkin jälkeen pojat joivat vettä ja laitoin Sonyn valmiiksi omaan vuoroonsa. Seuraavana olikin Sonyn velipoika. Kuvailin veljeä kun he odottivat vuoroaan. Velipoika oli komea koiruus. Todella paljon Ticon näköinen. Väri ei ole niin tumma punainen kuin Ticolla ja valkoista on vähemmän. Muutoin kyllä kuin Tico olemukseltaan. Taitaa olla hieman isompikin kuin Sony :) Velipoika näyttää rakenteellisesti nyt siltä kuin Tico on vasta alkanut näyttää, eli ehkä Ticon ikäisenä on varsin komea poitsu jos vielä saa massaa lisää.
 
                              
 Sonyn velipoika ja Tico-isukki reilut 3,5 vuotiaana. Ticon kuva on vähän huono, mutta Tico oli  tuolloin selkeästi kevyempi rakenteeltaan kuin mitä Sonyn veli on nyt.
 
Sony oli veljensä jälkeen, joka oli vähän tyhmä juttu. Sehän tarkoitti sitä, etten voinut nähdä velipojan testiä kokonaan kun piti mennä valmistautumaan oman koiran kanssa :( Sonyn käytös odotellessa yllätti. Se meinaa haukkui odotellessaan. Ei ollut mitään puhinaa vaan kunnon ääntä. Sonyn hiljeni kun eräs mies silitteli sitä, mutta kun silitykset loppuivat, niin ääni alkoi?? Otin Sonyn kanssa asentojen vaihtoa, joka meni hyvin. Jopa sivulle tuli todella hienosti ja oikeaan asentoon. Mutta kun kotoilu loppui, ääni jatkui. Mitä jos oltais oltu menossa kehään? Miksi se haukkui vaikkei edes nähnyt yhtään koiraa? Ei se koskaan ole ollut sellainen näyttelypaikalla – ja hyvä niin.
 
Haukkua riitti kun testisetä kyseli multa asioita. Leikkikohta meni aikalailla odotetusti. Sony kyllä kiinnostui kepistä, mutta olisi mieluummin leikkinyt sillä yksin. Innoissaan kanteli sitä ympäriinsä. Kun leikkiosuus oli ohi, niin Sony bongasi narupallon, josta kovin innostui. Yritti ottaa sen, mutta eihän se enää voinut kun suunta oli kohti kelkkaa.
 
Kelkalla Sony haukkui ja kiskoi. Toista pelotti. Siitä huolimatta äijä uskalsi melko nopsaan kelkan pysähdyttyä mennä sitä kattomaan. Sitten piti käydä vähän kävelemässä ja tulla takaisin kelkalle. Vähän Sonya pelotti, mutta kuitenkin “venytti” sille.
 
Sitten oli hyökkäys. Hihna vaihdettiin lyhyempään. Sony haukkui ja kiskoi (taaksepäin), mutta uskalsi mennä hyökkääjän luo kun “hyökkäys” oli ohi. Sony jätettiin sinne ja menin jonkin matkan päähän. Kutsuin Sonya ja se tuli hienosti mun luo.
 
Sitten oli kaiketi haalari + tynnyri. Sony pelästyi molempia, mutta suoritti radan uudelleen ihan ok. Haalarikohdassa taisi vetää (en muista, mutta en usko, että Sony olisi ollut ihan normikaan). Eikös kuulostakin, että testi oli mennyt hyvin? Joo, kyllä, jos jättää huomiotta sen seikan, että retale haukkui koko ajan :(
 
Pimeä huone yllätti mut positiivisesti. Sony löysi mut nopeammin kuin Tico, eikä mun tarvinnut antaa yhtään ääniapua :)
 
Seinässä taas yllätyin. Sony piti jättää kiinni seinään ja mun mennä piiloon. Silloin setä tuli kepin kanssa. Odotin, että koska alkaa se ääni kuulua, mutta sitä ei tullut koskaan!?!? Setä oli kuulemma todennut Sonysta, että hölmö mies :D Oliko Sonyn paukut nyt loppuneet vai mitä tapahtui äänelle?
 
Laukaukset sujuivat hyvin :) Itehän en tiedä miten se niihin reagoi, sillä koiraan ei saanut katsoa. Ensimmäiseen ei kuulemma ollut reagoinut mitenkään. Se ammuttiin kun liikuttiin. Toinen ammuttiin kun seistiin. Silloin Sony haukahti. Loppuvedossa tuomari sanoi, että se ei johtunut laukauksesta vaan sitä ääntä olisi tullut muutenkin. Hmh. Pääasiassa (jos nyt oikein ymmärsin) Sonyn “häiritsevän vilkas temperamentti” vähensi 90 pluspisteestä 40 pojoa. Mikä shokki ja pettymys! Noh, sääntömuutoksen myötä Sony kuitenkin sai hienon islisyhdistyksen ruusukkeen, eli tuli virallisesti Suomen muotovalioksi. Jee... Vähän ihmetyttää, että miksi hylätty testi kelpaa valioitumiseen? Mitä hyötyä siitä testistä sitten ylipäätään on? Kuulin, että hylätyn testin saa uusia kerran ja laitoinkin asian mietintämyssyn alle. JOS saan Sonya hiljaisemmaksi, niin parin vuoden päästä voisi koittaa uudelleen. Jos en, niin ei se hyödytä sitten mennä uudelleen testattavaksi. Uusinta tai ei, niin olisi muutenkin hyvä jos saisin tuota äijää hiljaisemmaksi.
 
Testin jälkeen mentiin kävelylle poikien kanssa. Sony oli poikki, eikä oikein jaksanut kävellä. Oli myös aika lämmin, joten varmasti sekin verotti pientä. Äijät laitettiin autoon kun mentiin kattomaan tyttöjen osuutta. Harmi, että uroksista näin vain yhden ja senkin vajanaisesti. Omaksi ilokseni kuvailin tyttöjä.
 
Sonyn haukkutestin pisteet:
 
Toimintakyky:                 -1   Pieni (tästä miinusta 15 pistettä)
Terävyys:                        +1   Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu:               +1   Pieni
Taisteluhalu:                   -1  Pieni (-10)
Hermorakenne:              +1  Hieman rauhaton
Temperamentti:               -1  Häiritsevän vilkas (-15)
Kovuus:                            +1  Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys:          +3  Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus:           Laukausvarma  (kiva, ettei Sonylle jäänyt traumoja siitä Latvian ilotulituksesta :)  )
Tulos 90 pistettä, josta vähennettiin 40 pistettä... :(
 
                                                                     
                                                                      Sony sai kivan ruusukkeen.
 
Pssst, ei saa kertoa Sonylle, mutta en tykkää kuvata sitä suoraan edestä. Se kun näyttää jotenkin vaan kummalliselta möhkäleeltä. Pikku tankki ;)
 
Vaikka Sonyn testi meni penkin alle, niin silti oli kivaa tavata tuttuja ja nähdä muita isliksiä :) Autossa oli vaikeaa pysyä hereillä. Sitä ennen en ollut tuntenut väsymystä. Tico jaksoi taas sählätä matkalla. Sony nukkui autuaasti aina kotikulmille asti. Kumma juttu, kun koirat tietävät koska koti on lähellä. Matkaa oli jäljellä semmoisen puolen tunnin kävelymatkan verran kun Sony nuosi ylös istumaan ja napotti ikkunasta. Kotona oltiin puoli kuuden aikoihin. Yritin pysyä hereillä, mutta se oli vaikeaa. Olin niin poikki, että olin nukahtanut kun olin miettinyt mihin aikaan laitan herätyksen! Mä heräsinkin semmoisen parin tunnin päästä kun sain tekstarin. Kiitos tekstarin lähettäjälle, sillä tiedä sitten miten kauan sitä olisi tullut muutoin nukuttua. Tosin siinä sitten meni taas unet muutamaksi tunniksi (vaikka pyöritin devareita ja silittelin vieressäni rötköttävää Sonya. Äijä taisi olla aika taju kankaalla kun ei edes välittänyt vaikka nousin ylös ja kaivoin kameran esille) ja näin ollen jälleen kerran lenkkisuunnitelmat muuttuivat.
 
                                                         
                                                          Sohvarötkö
 
 
Ticon Elonäyttely
 
Alunperin olin suunnitellut semmoista kolmen tunnin aamulenkkiä toiveikkaana siitä, että se rauhoittaisi Sonya, jolle oli tiedossa piiiiiiiiitkä päivä yksin. Se lenkura vaihtui kuitenkin puolentoista tunnin aamulenkiksi kun yritin epätoivoisesti metsästää unta. Kyllähän sitä lopulta sain ja pidempäänkin olisi uni maistunut.
 
Kuulin viikolla eräältä ihanalta ihmiseltä, että Ticon näyttely ei ollutkaan Liedossa. Suuri kiitos hänelle siitä! Näyttelynjärjestäjille oli käynyt moka osoitteen kanssa. Silloin kun ilmoitin Ticon näyttelyyn, siinä oli ihan eri osoite, kuin missä se näyttely sitten loppujen lopuksi oli. Islisten sivuilla oli ainakin vielä silloinkin Lieto, mutta väliäkös sillä kun Tico oli ainoa, niin en lähtenyt korjaamaan asiaa. Näyttely oli siis Metsämäessä. Tykkään paikasta, sillä se on tosi hyvä näyttelypaikaksi. Se on tilava ja siellä on todella hyvät ulkoilumahdollisuudet koirille :) Metsämäen voittaa vain Rauman ulkonäyttelyn paikka. Siellä menee ihania reittejä metsikköisessä maastossa. Tykkään paikasta todella!
 
Metsämäki sitten tarkoitti, etten voinutkaan kävellä kehään. Höh, se olisi ollut niin coolia ;) Se tarkoitti myös Sonylle paljon pidempää yksinoloa :( Eipä auttanut itku markkinoilla. Lenkin jälkeen vaihdoin vaatteet ja valmistauduin muutenkin. Sitten piti jättää Sony haukkumaan. Se oli sydäntäsärkevää, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Ensin pyöräilin Ticon kanssa Prismalle. Ticosta näki, mitä helteet olivat tehneet. Kunto oli selkeästi laskenut kun äijä hyytyi melko nopsaan. Varmasti asiaan myös vaikutti se puolentoista tunnin lenkkikin. Pyörä jäi Prismalle ja siitä sitten bussilla kauppatorille, josta toisella bussilla Metsämäen raviradalle. Bussilla pääsi ihan näyttelypaikan viereen :)
 
Noh, tapani mukaan paikalla oltiin ajoissa. Tällä kertaa kyllä liian ajoissa. Oltiin siellä jo ennen puol ysiä ja oma vuoro oli tiedossa vasta kahdentoista aikoihin. Laitoin Ticon tolppaan ja kävin kysymässä oliko paikalla käännöspalvelua. Ei ollut vielä niin aikaisin. Sitten kierreltiin kojuja. Ostin Ticolle uuden näyttelyhihnan. Nyt on semmoinen hihna, jota ei ainakaan voi vetää poikki, ellei sitten liimaukset petä. Enää ei ole ketjukaulainta vaan pelkkää narua koko hihna. Lisäksi ostin myös pari hakaneulallista klipsiä. Mulla on käsivarteen laitettava numerolappujutska, mutta sitä ei saa tarpeeksi kireälle, joten olen sitten vaan käyttänyt hakanneuloja kehissä. Niissä on ollut huonona puolena se, että numerolaput ovat tupanneet kääntyä helposti nurin.
 
Yritin ettiä kojua, jossa olisi myyty kalentereita, mutta sellaista ei ollut. Olisin ostanut äipälle bortsukalenterin. Myöskin etin isompaa raatolelua, mutta en löytänyt niitäkään. Olin vähän ajatellut, että ostan Ticolle semmoisen jos valioituu. Yhdellä kojulla myyjä tuli silittelemään Ticoa. Tico malttoi olla hetken hiljaa, ennen kuin avasi sanaisen arkkunsa. Puuh...
 
Kojukierroksen jälkeen kierrettiin koko ravirata ajan kuluksi. Vasta silloin muistin, etten ollut muistanut pestä Ticon valkoisia osia ja tassuja edellisenä iltana! En ollut pessyt Ticoa lainkaan, sillä sille on uinnin jälkeen tullut turkkiin pari jakausta enkä halunnut yhtään jakausta enempää. Aina silloin kun juotin Ticoa, kastelin Ticon turkin niiden jakausten kohdalta ja yritin harjata niitä umpeen. Hetken ne pysyivät. Aina just niin kauan kuin Tico ravisteli. Ravistelun jälkeen nypräsin jakauksia kiinni sormilla. Sitä tein muutoinkin odotellessani kehää.
 
Kehän viereen mentiin kun oltiin kierretty rata. Melko pian siihen tuli eräs netin kautta tuttu pumin omistaja. Ollaan suunniteltu tapaamista jo muutamaan otteseen ja vihdoinkin se onnistui! :) Tico oli kuulemma helppo tunnistaa. Siinä sitten seistiin kehän vieressä jutellen. Välillä lähti Ticostakin ääntä, mutta pääasiassa äijyli oli hiljaa. Makoilua yritti, mutta melkoisen huonoin tuloksin. Että se sitten jaksaa! Luulisi, että äijyli olisi ollut edes vähän väsy lenkin pyöräilyn, yms. jälkeen, mutta ei semmoista näkynyt ainakaan päällepäin.
 
Lapun mukaan kehän olisi pitänyt alkaa 9.30, mutta ekat elonmerkit kehässä havaittiin vasta noin 10.20! Ei ollut kiva juttu ollenkaan. Luulin, että oman vuoron odottelun aiheuttamaa kärvistelyä olisi pitänyt kestää noin tunnin verran ilmoitettua pidempään, mutta onneksi ei. Nöffit oli siirretty toiseen kehään, joten kehä saatiin pysymään aikalailla aikataulussaan (kehä alkoi myöhässä, koska ruotsalaista tuomaria ei ollut). Asiasta informoitiin huonosti ja sen takia eräs bordeauxindogin omistaja missasi oman vuoronsa. Pääsi kuitenkin hakemaan arvostelun, vaikkei ollut paikalla silloin kun piti.
 
Sitten kun oma vuoro alkoi lähestyä, niin menin Ticon kanssa kävelylle ja vaihdoin hihnan. Vähän treenasin ja äänettömästi meni. Mitä lähemmäs oma vuoro tuli, sitä enemmän alkoi jännittää. Olin hieman yllättynyt, että Tico oli ainoa islis. Olin niin varma, että ainakin se yksi Turun suunnalla asuva uros olisi tullut sinne myös. Siihen ollaan törmätty usein Turun kehissä. Viimeksi se koiruus oli Raumalla. Tuomarikin vaikutti hämmästyneeltä kun mentiin kehään ja se kysyi oliko Tico ainoa rotunsa edustaja. Tuomari tervehti mua ja täytyy kyllä sanoa, etten ihan heti muista tuomarin koskaan aiemmin tehneen mulle niin. Sitten kysyi Ticon ikää ja vastauksen kuultuaan sanoi Ticolle iloisesti “hei viisi”. Tuomari alkoi tutkia Ticoa ja ei mennyt kauaa kun Tico alkoi äännellä. Tuomaria se ei tuntunut haittaavaan, että Tico haukahteli. Se vaan jutteli iloisesti Ticolle ja kun kielsin Ticoa nimen kanssa, niin tuomari sanoi “Tico vaan osoittaa islantilaisille tyypillistä rotukäyttäytymistä”. Tico heilutti häntää kun tuomari tutki. Hampaita katsellessaan tuomari jutteli Ticolle, että silloin piti olla hiljaa. Sitten mentiin edestakaisin ja ympäri. Kun lähdin kiertämään kehää, kuulin tuomarin sanovan “erinomainen tyyppi...”. Olin ihan, että niisk, nytkö se serti tosiaan tulisi!?!? Kun tultiin takaisin, kuulin vain “hyvä, hyvä, hyvä...”. Silloin ajattelin, että ei kai sittenkään. Onhan Ticolla joskus muutenkin alkanut arvostelu erinomaisella, mutta kuitenkin saanut EH:n. Näin taisi käydä Raumalla. Jännitti odottaa tuomiotaan. Tico seisoi häntä heiluen. Sitten tuomari sanoi “se saa kaiken”. Olin vaan, että ei oo totta! Tuomari ihmetteli, että miten olin niin järkyttynyt. Sanoin, että nyt oltiin saatu viimeinen serti!!! Tuomari tuntui ilostuvan kun kuuli Ticon valioituneen. Onnitteli meitä. Tico alkoi haukkua ja mä yritin vaientaa sitä. Tuomari taas kannusti Ticoa juhlimaan valioitumistaan!!!???!!! :D Tuomari oli todella iloinen meidän puolesta. Niiskuneitinä menin kehästä ulos meitä odotelleen pumin omistajan luo. Kerroin, että nyt oltiin saatu viimeinen serti ja sain onnitteluhalin. Tico haukkui ja poikkeuksellisesti annoin sen hakkua. Varmaan joku viis minsaa se jaksoi louskuttaa ja kuuluttaa muille valioitumistaan. Aika mahtavaa, että nyt oli meidän sertinmetsästys ohi! :) Se oli myös suuuuuuri helpotus. Tavallaan voisi ajatella ympyrän sulkeutuneen siellä, sillä Tico sai ekan sertinsä 8.8.2009 siinä samassa paikassa, jossa sai nyt sen viimeisen sertinsä. Huh huh, nyt voidaan mun puolesta palata takaisin sille Ticolle tutulle EH-linjalle ;)
 
Ainoa kökkö juttu oli se, että ROP tiesi sitä pitkää päivää. Ei auttanut muu kuin jäädä näyttelypaikalle pyörimään. Laitoin Ticon tolppaan ja kävin hakemassa kaksi poksua. Samalla kysyin käännöspalvelusta, että osaisivatko siellä kääntää Sonyn venäjäksi kirjoitetun arvostelun. Eivät osanneet ja ihan kyselivät, että olisiko paikalla joku, joka osaisi. Ei ollut. Noh, täytyy kiikutella sitä mukana näyttelyissä. Ehkä vielä joskus selviää mitä Sonysta sanottiin lauantaina Tartossa. Ostin pari törkeen kallista grillimakkaraa. Toinen oli Ticolle. Sillä oli varmasti nälkä. Mulla ei ollut, mutta edessä oli vielä monta paastotuntia, joten hyvä oli jotain syödä.
 
Tico ei olisi malttanut odotella makkaransa jäähtymistä. Kun Tico oli makkaransa syönyt, otin Ticosta luurilla kuvan kera ruusukkeiden ja poksujen. Kuvaaminen oli hankalaa, sillä auringonpaisteessa pystyin erottamaan just ja just ruusukkeet hämärästi. Mitään muuta en kuvatessani luurista nähnyt. Lähetin kuvan “muutamalle” henkilölle ;) Kohta luuri piippailikin onnitteluja. Pari puheluakin tuli, joten jonkin aikaa aika meni mukavasti. Tico tassutteli sen aikaa fleksin kanssa avaralla aukealla. Sää oli tuulinen ja aurinkoinen.
 
Mentiin varjoon odottelemaan ryhmien alkamista. Ainoa varjo, jonka silloin löysin, oli lähellä sisääntuloportteja. Siinä sitten vaan seistiin kun ihmisiä käveli ulos. Ei me kuitenkaan oltu mitenkään kenenkään tiellä. Kerran meni yksi mies käppänän kanssa ohi ja sanoi jotain islanninlammaskoirasta. Sanoin, että oikein oli tunnistanut rodun! Mies sanoi, että kyllä hän sen tunnistaa kun joskus vuosia sitten harkitsi semmoisen ottamista (just nyt muistin erään miehen soitelleen Sonyn kasvattajalle Ticon pennuista. Se mies olisi kuulemma halunnut nähdä Ticon livenä. Laitoin hänelle viestiä, mutta se mies ei koskaan vastannut. En voi olla miettimättä, että olisiko nyt voinut olla kyseessä juuri tuo mies??? Ainahan sitä saa miettiä...). Mies kysyi montako islistä oli ollut ja miten meillä oli mennyt. Ennen kuin ehdin vastata, mies onnitteli huomatessaan mun reppuun kiinnitetyn ROPin. Kerroin Ticon valioituneen. Mies onnitteli uudestaan.
 
Löysin penkin varjosta ja sinne jäätiin loppuajaksi. Siitä näki hyvin koska ryhmikset alkaisivat. Mulle tuli vilu siinä varjossa. Ticolle se varjo oli parempi, joten jäin sitten siihen. Tico pääasiassa makoili. Vähän yritti nukkua, muttei se onnistunut.
 
Ryhmät alkoivat puolisen tuntia myöhässä. Päästiin ekojen joukossa esikehään. Ekana niihin menivät kakkoset ja vitoset :) Tico oli ihan ok, sitten kun sen sain tajuamaan, ettei kuonon pitänyt osoittaa takana olleen shiban suuntaan. Onneksi silloin vielä ei ollut mitään arvostelua vaan se oli pelkkää odottelua. Sen shiban omistaja kysyi multa Ticon rotua. Tuomari kävi koirat yksitellen läpi. Toisia juoksutti edestakaisin ja ympäri. Toisia vain et. Tico meni vain et ja sitten tuomari tutki Ticon. Tico sanoi “vuh” ja tuomari sanoi “shhh” ja mä “mrrrh”. Tico tuntui ottavan odottelun rennosti siellä kehässä, sillä äijyli rötkötti sammakkona silloin, kun en vaatinut seisomista :D Eihän tämä kehä ollut Ticolle muuta kuin harvinaista herkkua ja treeniä :) Ei se harmittanut, sillä me oltiin saatu se, mitä oltiin tultu hakemaankin. At last! :)
 
Bussi meni juuri sopivasti. Hieman jännitti, että oliko se jo ehtinyt mennä. Onneksi ei, sillä se olisi tiennyt tunnin odottelua. Bussi meni vain kerran tunnissa. Vaihtobussiin tuli toinenkin koira. En tiedä johtuiko se sitten siitä koirasta, että Tico oli levoton ja läähätti kovin. Ei se mitenkään nähnyt sitä koiraa. Oltiin ihan bussin takana oven vieressä. Olisiko siinä kohtaa voinut olla kuuma? Mulla ei ollut. Prismalta vielä pyörämatka kotiin. Tico oli selkeästi väsynyt. Olisipa äijyli tajunnut nukkua ja latautua siinä kun odoteltiin ryhmiä, mutta ei. Kakkosvaihteella kitkutettiin matka kotiin. Lähellä kotia Tico yritti spurtata, mutta ei se kauaa jaksanut.
 
Sony oli syönyt kaikki naput lattialta, muttei ollut koskenut puruluuhun. Sitä se sitten kanniskelikin innoissaan ympäriinsä kun oltiin tultu kotiin. Mitään tuhoja äijyli ei ollut tehnyt. Hienoa Sony :) Kun sanoin Sonylle “ulos”, niin Tico jo rynnisti ovelle :D En ottanut Ticoa mukaan. Kyllä nyt oli sen vuoro jäädä yksin ja eiköhän se ollut jo lenkkeillyt ihan tarpeeksi yhdelle päivälle ;) En käynyt Sonyn kanssa pitkää lenkkiä jo siksikin kun oli lämmin. Ihan tuli kuuma kun siinä auringossa käveli. Lenkin jälkeen Sony söi sen puruluun.
 
Mua ihan ihmetytti, ettei mulla ollut lainkaan nälkä (päivän menu: pikku hörppy vettä ja makkara) tai en ollut väsynyt. Jaksoin jopa mennä nettiin notkumaan kertomaan nettikamuille miten poikien oli käynyt viikonloppuna. Samanaikaisesti se tuntuu niin hienolta, että molemmat pojat valioituivat samana viikonloppuna, mutta myöskin harmittaa Sonyn osuus. Nyt kun molemmat ovat FI MVA, niin ei niitä voi enää ottaa samaan näyttelyyn. Se on vähän harmi. Aikomus olisi edelleenkin käydä kehissä aina silloin tällöin. Ihan vaan omaksi huviksi, eihän äijylit voi enää niissä saavuttaa mitään :)
 
Marianne Holm sanaili Ticosta seuraavaa:
 
Erinom tyyppi erinom sukupuolileima. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula. Tilava pitkä rintakehä. Hyvä häntä. Tyypilliset raajat.
 
Rasti oli laitettu kohtaan: rodunomainen lähestyttäessä.
 
Sitä uutta litaniaa en osaa laittaa, mutta sen ainakin osaan sanoa, että se sisälsi sen kaikkein tärkeimmän: VIIMEISEN SERTIN!!!
 
                                                      
                                                   Tico kaikilla herkuilla ja sitten riisutumpi versio.
 
                                            
                                             Yhteisposetus ja...
 
                                           
                                            ...kuultuaan sanat "saa mennä", pihalla viiletti kaksi salamaa :D