Niin kuin jo otsikostakin näkee, että tässä tekstissä tulee vinku-vonkua viikon säästä. Aloitetaanpa sitten siitä, jotta voi sitten sen jälkeen taas poukkoilla sivuraiteita. Miltei jokainen mun otsikko pitäis laittaa tyyliin blaa bla blaa (esme-otsikko) + muuta ;)
 
Siis jo oli sää viikolla! Aivvan kamala! Oli tukala ja hiostava. Vaikkei arska koko aikaa helottanutkaan täysillä (itse asiassa oli monta pilvistä päivää), niin silti oli kuuma. Eikä kuumuus helpottanut otettaan edes yöllä. Töissä oli todella inhottavaa olla kun oli nihkee ja nahkee olo vaatteiden liimaantuessa kiinni ihoon. Se oli inhottavaa ja ällöä. Työskennellessä pyöri mielessä vain kylmä suihku. Olosuhteista huolimatta join vettä puolipakolla. Ei ollut janontunnetta (ei kai nyt näin kuivalla tapauksella ;)  ) ja veden viehätystä vähensi se, että se oli lämmintä. Vesi lämpeni nopsaan ollessa siinä pöydällä koneen vieressä. Hörpin sitä sitten kuitenkin varmuuden vuoksi. Työkuviot kyllä natsasivat menneellä viikolla todella nappiin! Tiistai-illasta eteenpäin kesätyötekijä oli sairaana. Keskiviikkona oli tarkoitus alkaa porata aidanreikiä kallioon. Suunnitelma piti laittaa osaksi uusiksi, sillä naapuri ei halunnut verkkoa. Neuvoteltiin asiasta ja lopputulos oli se, että alas saan laittaa verkon kun istutan sen viereen jotain “havuja”. Niin olin aikonut jo muutenkin, sillä sen parempi (ja äänettömämpi, I hope...) mitä vähemmän pojat näkee naapurin puolelle. Se oli tosi kiva kuulla, ettei koirista ole ollut häiriötä :) Kalliolle piti laittaa puuaita, sillä sinne ei voi istuttaa mitään. Sitä sitten pähkäiltiin, että miten kummassa asia toteutettaisiin. Aivot menivät umpisolmulle jos toisellekin kun kuumeisesti koitettiin keksiä keinoja. Ei keksitty mitään kelvollista. Siinä hiljaisesti itekseni miettiessä välillä kävi mielessä alueen pienentäminen. Sen ajatteleminen kirpaisi. Lopulta kuitenkin se oli niin tehtävä, sillä alunperin suunnitellun kohdan korkeuserot olivat melko suuret. Parhaimmillaan jopa puolisen metriä. Samalla kävi ilmi, että suuret korkeuserot tekivät mahdolliseksi karkaamisen hyppäämällä. Siispä päädyttiin myötäilemään kallion alareunaa jonkin matkaa ennen ylösnousua. Siihen sitten se puuosuus ja sitten taas verkkoa kallion muotoja myötäillen. Verkon tolpat saa kätevästi kätkettyä puiden lomiin ja itse verkko on todella huomaamatonta, joten kallion ilme ei juurikaan tule muuttumaan aidasta huolimatta. Ajattelin vielä maalata ne tolpat harmaiksi, niin sitten niitä ei juurikaan erota kalliosta. Alatolpat taas maalaan vihreiksi, niin ne vuorostaan uppoavat hyvin pensaisiin. Talvella tietty näkyvät enemmän maalasipa ne tai ei.
 
Sinä päivänä ei siis tehty muuta kuin uusi suunnitelma. Kallion kimppuun oli tarkoitus käydä seuraavana päivänä. Sehän sopi loistavasti, sillä mulla oli mahdollisuus mennä töihin aikaisemmin, kun se kesätyöntekijä oli sairaana loppuviikon. Jo edellisenä iltana olin mennyt töihin tuntia aiemmin, mutten kuitenkaan lähtenyt sieltä pois yhtään aiemmin. Ajattelin tehdä vähän tunteja tuntipankkiin. Keskiviikkona aikaistin töihin menoa taas tunnilla. Ajatuksena oli tehdä tunti tuntipankkiin, sekä lähteä pois tunti normaalia aiemmin. Näin jäi hieman aikaa nukkua ennen hommien alkamista. Olipa hyvä, että lähdin töistä pois tuntia aiemmin, sillä siinä matkalla alkoi sataa. Kaivoin viitan esiin. Lenkille pääsin niin, ettei satanut. Mutta jos olisin lähtenyt normaaliin aikaan pois töistä, niin silloin olisi ollut ihan kaatosade. Eli, hyvä kun pääsi lähtemään aikaisemmin. Sade hieman huoletti aitahommia ajatellen...
 
Kello herätti reilun parin tunnin päästä. En kuitenkaan noussut ylös vaan jäin torkkumaan, sillä edellisenä päivänä aidanrakentaja oli tullut tunti sovittua myöhemmin. Oli hakenut työhön tarvittavia välineitä. Se vähän harmitti, sillä jos olisin sen tiennyt, olisin voinut nukkua kauemmin. Taaskaan sovittu aika ei pitänyt paikkaansa. Puuha-Peten oli pitänyt yllättäen jäädä hetkelliseksi koiravahdiksi. Yhä jatkuva sade laittoi mietityttämään, että tuleeko mistään mitään. Torkuin kuunnellen sadetta. Jonkin ajan päästä laitoin viestin, että mahtaako homma onnistua kun satoi kaatamalla ja ukkosti. Vastaukseksi sain, että Puuha-Pete (PP) on jo kellarissa odottelemassa sateen taukoamista. Jatkoin torkkumista ja sade vaan ropisi. Menin PP:n kanssa jutustelemaan. PP oli edelleenkin toiveikas sateen loppumisen suhteen. Säätiedotus kun oli kuulemma luvannut vain kuuroja. Sateen aikana oli hyvä tiedustella Norjan reissun kuulumisia. Kuulosti kyllä hienolta reissulta ja siinä kuunnellessani niitä maisemakuvauksia kuvittelin itteni talsimaan niihin maisemiin poikien kanssa. Kyllä kelpais! Islanti olis kans kiva paikka käydä. Nyt oottelen kieli pitkällä kuvia Norjasta. Norjasta puheen ollen... En voi olla sanomatta, että oon kyllä todella järkyttynyt siitä, mitä siellä on tapahtunut! Ensin räjähdys ja sitten joukkosurma leirillä. Kyllä veti hiljaiseksi kun näki aamulla otsikon, että siellä leirillä oli kuollut 80 ihmistä!!! Tätä asiaa on hirmu vaikeeta ymmärtää, kun jotenkin sitä on pitänyt pohjoismaita paikkoina, joissa tuommoista ei tapahdu... Ja vielä vähemmän moista odottaisi sattuvan leirillä... Nyt pidän muutaman minuutin näpyttelytauon Norjan tragedian vuoksi.
 
Jooh, oli kyllä kamala juttu... Nyt täytyy koittaa kaivaa ittensä ylös tuosta järkytyksen suosta ja jatkaa kirjoitusta. Sade loppui ja taivas näytti selkenevän, joten PP otti poran ja kiipesi kalliolle. Mä olin suurin piirtein valmiina pitelemään korvia kun odottelin kovaa meteliä siitä porasta. Kului jonkin aikaa, enkä kuullut mitään. Kului lisää aikaa eikä vieläkään kuulunut mitään, joten pakko oli käydä kysymässä miten homma eteni. Hyvin, muutama reikä oli jo porattu. Olipa positiivinen yllätys se, että poraamisesta ei tullut kovaa meteliä :) Olin kuvitellut sen olevan semmoista “leffameteliä” ja eihän siinä sitten kyllä nukuta. Nyt pystyin hyvin torkkumaan. Oltiin sovittu, että PP pommittaa mua luurilla jos tarttee apua. Nukahdin hetkeksi ja kun heräsin, kesti jonkin aikaa, ennen kuin sain itteni kartalle. En ihan heti muistanut mitä oli tapahtumassa. Kun menin ulos, niin reiät olivat miltei kaikki jo porattu! Enpä olisi uskonut. Eikä olisi poranomistajakaan. Hänellä on ollut vaikeuksia porata ja olipa siinä tiimellyksessä mennyt teräkin rikki. Onneksi tonttini kallio on pehmeempää laatua, niin ei ollut ongelmia ja porankin sai palautettua nopsasti :) Poraamisen jälkeen PP laittoi reikiin juotosbetonia ja niihin tolppakengät pystyyn. Betoni jätettiin kuivumaan ja PP:n työpäivä oli ohi.
 
Mä yritin vielä nukkua ja hieman sainkin unta. Olin taas ajatellut mennä töihin aikaisemmin. Jo siksikin kun oli viimeinen yö, mutta seuraavana päivänä jatkuvat hommat oli oikein hyvä lisäsyy. Ajattelin, että kun lähden kolmelta, niin siinä sitten jää vielä aikaa uinahtaa. Ja kun vielä halusin tehdä aikapankkiin, niin sitä saikin lähteä jo viiden jälkeen töihin. Taas oli tukala yö, mutta jaksoin tehdä sen ylimääräisen tunnin. Nyt on aikapankissa kolme lisätuntia. Kun lähdin töistä kolmelta oli lämmintä ja hiostavaa. Hyvin tarkeni polkea toppi päällä. Kotona mittari näyttikin +21!
 
Ehdin nukkua parisen tuntia, ennen kuin piti lähteä asioille. Piti käydä ostamassa sinkilöitä aitaa varten. Prismassa niitä ei ollut, joten piti pyytää PP:ä tuomaan niitä tullessaan. Reissu Prismaan ei kuitenkaan ollut täysin turha, sillä löysin pari tarjouspizzapalaa. Siinä olikin hyvä huikopala urakan jälkeen. Sitten nappasin vielä K-kaupasta tarjous vaniljajäätelöä termoskassiin ja poljin kuin heikkopäinen kotiin, jottei jäätelöt sulaisi. Hyvin ne kesti kotiin asti, vaikka olikin jo tajuttoman kuuma.
 
Oltiin sovittu, että hommat aloitetaan ysiltä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sehän oli selvä kun olin nakittanut PP:n rautakaupan kautta kulkemaan. Mutta kun vielä puoli kahdentoistakaan aikaan ei näkynyt, niin alkoi jo huolettaa, että on sattunut jotain... Olin siinä odotellessani latautunut pikku unilla ja kuvannut Sonysta peruutusvideon (sen laitto tuubiin sujuikin tällä kertaa yllättävän vaivattomasti ja nopsaan!). Sitten kun mitään ei kuulunut, niin ajattelin käydä poikien kanssa pikku lenkillä. Päätin, että jos lenkin jälkeen epätietoisuus jatkuisi, niin sitten jo luuria kouraan.
 
http://www.youtube.com/watch?v=KVrGlV19NUc  Tässäpä se ajankuluksi kuvattu peruutuspätkä.
 
Ulkona oli ta-jut-to-man kuuma! Kivi vierähti sydämeltäni kun näin tutun auton. Pojat alkoivat haukkua kun auto pysähtyi meidän kohdalle. Äääh... Ne onkin saaneet käyttää ääntään tavallista enemmän kuluneella viikolla. Siitä myöhemmin lisää.
 
Nyt oli ohjelmassa tolppien pystytytys ja kiinnitys. Sen jälkeen verkon kiinni laittaminen tolppiin. Innoissani kanniskelin tolppia PP:lle kun hän naulasi ne paikoilleen. Sen jälkeen olikin pakko mennä varjoon istuksimaan kun hiki valui kuin vesiputous. Hyi olkoon! Tauon jälkeen alkoi verkon kiinnitys. Aita kiemurtelee yläosassakin pitkin kallion muotoja ja se toi hommaan omat haasteensa. Välillä piti laittaa verkko rullasta poikki, jotta sen sai edes jotenkin kiinni tolppaan. Verkko saatiin paikoilleen eikä tilkitsemistä tullut loppujen lopuksi juurikaan. Siitä on iso hyöty, että kallio nousee jyrkästi ylös heti verkon takaa. Tuli muutama sellainen “ehkä” –kohta,  ja sitten yksi isompi, josta sitten menisi vaikka isompikin koiruus. Homman jälkeen syötiin ne pizzapalat ja vaniljajädeä kera mansikoiden. Pizza oli ihan ok, mutta todella rasvaista. Linjoista viis, kun siitä rasvasta valitan. Meinaan jos jokin, niin se pizza oli rasvaista. Vai miltäs kuulostaa kun syödessä haarukanvartta pitkin valui rasvaa käteen...? Sormin syömällä olisi varmaan saanut kaupanpäällisiksi rasvahoidon :D Tuli tankattua sen verran hyvin, että piti mennä nokosille PP:n lähdettyä. Nokoset jäivät lyhyiksi kun oli niin kuuma. Jopa mulla oli sisällä kuuma – koirista puhumattakaan. Mittari taisi paukuttaa tämän kesän ennätyslukemia kun näytti, että ulkona oli +48 ja risat (!) ja sisälläkin +35. Jee... Eipä siinä sitten muuta kuin äijät varjoisaan aitaukseen ja pyykkikone pyörimään.
 
Pyykit ripustettuani ja suihkussa käytyäni istuksin portailla pellolle päin katsellen (pojat olivat aitauksessa). Oli tyyyntä ja mikä parasta ei ötöjä. Tällä kertaa eväänä ei ollut mansikkarasiaa vaan suklaapatukka ja karpalon makuista kivennäisvettä. Vielä iltaysiltäkin oltiin kolmenkympin “paremmalla” puolella. Ei mitään järkeä. Vähitellen ilta viileni hieman ja oli nautinto istuksia siinä portailla. Mietiskelin, että miten hyvässä jamassa aitaprojekti nyt olikaan: yläosa oli lähestulkoon kokonaan valmis. Ens viikolla joku päivä sitten isketään maahan alaosan kiilat ja niihin tolpat ja sitten ehkä verkko. Sitä aitaa oli kiva duunailla kamalasta säästä huolimatta. Jos nyt oon oikein onnekas, niin pääsen lomallani maalailemaan niitä tolppia koirien kirmatessa pihalla :)
 
Mulle on ollut vähän kysymysmerkki se, että mihin käytän kompostin sisällön. Ainakaan vielä mussa ei oo herännyt sitä mahdollisesti uinuvaa sisäistä puutarhuria. Aitaprojekti antoi siihen vastauksen. Sormet ihan syyhysivät päästä tyhjentämään kompostia. En malttanut odottaa, vaan hain lapion ja ämpärin ja lappasin kompostin sisältöä ämpäriin. Ämpärin kiikutin sen suurimman pakoraon luo. Siis sinnehän sain hyvin menemään kompostin sisältöä kun tilkitsin sitä jättirakoa. Muutaman ämpärikeikan jälkeen sain huomata, että suihkussa käynti oli aivan turha. Hiki vaan valui, vaikka aurinko oli jo laskenut. Tyhjensin kompostia niin kauan kuin valoa riitti. Pojat olivat miltei koko tuon ajan aitauksessa ihmettelemässä.
 
Aamulla kiikutin poikien kanssa muutaman tölkin kartonkikeräykseen. Siinä tulikin sitten tunnin hikilenkki tehtyä. Oli hiostavaa, vaikka kello oli vasta vähän yli viisi aamulla. Ihan loppumatkasta tunsin muutaman pisaran. Sitten taas sai mennä jonkin aikaa, ennen kuin taas ropsi. Nyt alkoikin kunnon sade. Onneksi oltiin jo lähellä kotia. Se oli kuuro ja malttamattomana hyökkäsin taas kompostin kimppuun. Tarvittiin enää pari ämpärillistä ja sitten saikin alkaa asetella tiiliä. Täällä lojuu jotain ihmeen tiiliä pitkin tonttia ja tässä tapauksessa se oli hyvä juttu. Tamppasin maata ja asettelin tiilet. Sitten kiersin aidan toiselle puolelle tiivistämään maata. Saapa nähdä onko tuo idea vedenpitävä, meinaan se kohta on semmoinen, jossa on voimakas eroosio. Jyrkästä kohdasta vesi on kuljettanut pois maa-ainesta. Maa-ainesta on poistunut myös suuren tammen juurten päältä, joka ei pidemmän päälle ole välttämättä hyvä juttu... Täytynee viedä sinne säännöllisesti multaa, jottei se puu kaatuisi. Nyt sitten jäädään vaan seurailemaan, että miten vedenpitävä mun idea oli.
 
Täysin vedenpitävä ei ollut mun idea lähteä aamulla hakemaan junalippua. Mieluummin olisin tehnyt sen viikolla ja pitänyt yhden vapaapäivän pyöräilystä. Mutta kun ei yhtään tiedä millainen ens viikosta muodostuu (sen aidan vuoksi), niin parempi se oli hoitaa nyt pois päiväjärjestyksestä. Kuurottaisesta sateesta huolimatta lähdin matkaan. Kuurot olivat olleet sen verran lyhyitä, että päätin ottaa riskin. Tuntui vähän tyhmältä lähteä polkemaan kumppareiden kanssa auringon paistaessa. Ihan aseman nurkilla alkoi sataa ja ehdin just sisälle kun kuuro koveni. Pääsin kassalle heti, joten lipun osto oli vain muutaman minsan juttu. Samoin oli myös se kuuro, sillä sade oli loppunut kun tulin ulos asemalta. Kuivana pääsin Prismaan. Kävin vähän hakemassa karpalovettä PP:lle, nippusiteitä aitaan ja klemmareita. Klemmareita ostin, kun kerrankin muistin. Joskus näin yhdellä lemmikkipassinomistajalla fiksun idean: se oli laittanut klemmarit niihin sivuihin, joissa rokotukset ovat. Tuo helpottaa rokotuksen tarkastajan työtä kun ei tartte pläräillä esiin niitä oikeita sivuja. Kohtahan niitä sivuja taas saa pläräillä...
 
Kaupalta eteenpäin olikin märkää menoa. Satoi kaatamalla. Enää ei tuntuneet kumpparit tyhmiltä eikä repussa ollut sadeviitta turhalta painolastilta. Siinä missä muut pitivät sadetta kesähepenissään Prisman katoksen alla, meikä lähti polkemaan sateeseen varustautuneena. Ukkonen jyrähteli ja salamoi. En ole koskaan millään lailla pelännyt ukonilmaa, mutta täytyy kyllä myöntää, että nyt salamointi pelotti. En keksi siihen mitään muuta syytä kuin median. Viime aikoina on raportoitu ihmisiin osuneista salamoista ja kai se sitten on jotenkin alitajuisesti tehnyt musta salamapelkurin. Noh, tässä sitten voikin hyvin todeta, ettei median voimaa kannata vähätellä ja kai se pitää paikkansa kun sanotaan, että tieto lisää tuskaa.
 
Täysin kuivana en kotiin selvinnyt, mutta pahemminkin olisin voinut kastua. Nyt sitten on lippu ens perjantain junareissuun. Sillä lipulla alkaa meitin Vironreissu. Kyllä jännittää, kun ei olla oltu kehässä sitten Latvian ja koiriakin ollaan hirmu vähän nähty. Helteiden vuoksi kun lenkkarin- ja tassujen pohjat on kuluneet enemmänkin ajatuksissa kuin käytännössä. Tuohon reissuun liittyy yksi onkelmanpoikanen. Mulla ei oo kameraa... Ei se niin välttämätöntä oo saada kuvia sieltä Virosta. Vaan kun kotimatka tapahtuu mutkan kautta, niin sieltä olisi kiva saada kuvia – ehkä...  Ja lomarahat saan vasta perjantaina, jolloin ei kyllä ehdi mitään kameraa ostamaan - saatika laittamaan kuvausvalmiiksi. Voihan nyyhky! Kameroita oon kyttäillyt ja sen tiedän jo nyt, että se uusi kamera tulee olemaan Canon. Olin tuohon vanhaan niin tyytyväinen, että miksi sitten luopuisin hyväksi havaitusta merkistä? Ei todellakaan kiinnosta tehdä mitään kalliita syrjähyppyjä, niinku tuo Olympuksen romu oli. Sitäkin oon miettinyt, että ostaisin prikulleen uuden samanlaisen. Sitä tämmöinen tekniikkatonttu osaisi ainakin käyttää. Ainoa vaan, ettei siinä ole videokameraa ja nyt sen puutteen voisi korjata. Noh, täytyy vielä funtsia ja seurailla mahdollisia tarjouksia. Vanhasta kamerasta vielä sen verran, että ilmeisesti ne kuvat olivat hyviä muidenkin kuin vaan mun mielestä. Olin lentää arsiilleni kun mulle selvisi, että taas on mun kuvia ens vuoden isliskalenterissa. Olin vähän ajatellut, ettei olisi, kun jo kahdessa peräkkäisessä on ollut. Eikä siinä vielä kaikki kun siinä kalenterissa on peräti kaks mun kuvaa!!! Öööh, on tainnut sitten olla kuvista puutetta kun seuraavat kuvat löytyvät vuoden 2012 kalenterista. Vielä että, sen kalenterin olisin tilannut ilman omiakin kuvia. Siinä kalenterissa on tärkein se rotu ja onkin todella mahtavaa kun saa kalenterin omasta rodusta! Tilaan niitä aina vähintään kaksi: toinen menee isälleni. Hänellä on suomenpystis, mutta siitä on vaikeaa löytää kalenteria (kerran oon onnistunut), joten hän saa sitten tyytyä kalenteriin, jossa on suunnilleen saman näköisiä koiria ;)
 
                 
 
                                                                     
 
Tuo alin kuva taas löytyy islisten vuosikirjan kannesta. Kirja on mielenkiintoista luettavaa, mutta en tiedä miksen sitä ole aiemmin ostanut. Tämä kappale nyt ainakin piti hommata. Kiitos näistä kuvista, Canon! :)
 
Sonyn kehä jännittää, samoin Ticon, vaikka siihen nyt vielä onkin enemmän aikaa. Vähän pelkään, että Tico tulee haukkumaan kehässä :( Viikolla se pelon siemen kylvettiin. Palataan ensin yhteen iltalenkkiin. Naapuri tuli vastaan kukkuraisen kottikärryn kanssa. Sonyhan sai hepulin asiasta. Tico oli hiljaa. Näin jo hyvissä ajoin, että toinen niistä naapureista oli touhuumassa ruohonleikkurin kanssa ja kielsin Sonya hyvissä ajoin ennen mutkasta ilmestyvää ylläriä. Siitä selvittiin yhdellä puhahduksella :) Nooh, kun tultiin takaisin, nähtiin tuo samainen mies eri leikkurin kanssa tien vieressä. Sony nosti mekkalan ja tietty Ticokin. Hehkeetä... Jäin siihen hetkeksi juttelemaan ja Sony sai todeta, ettei tien vieressä ollut mitään mörköä. Sitten Sony puski kyykyllään olevaa miestä kuin kissa rapsujen toivossa :D Pidin Ticon pois siitä sohlaamasta nappujen avulla. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes kuului jäätelöauton ääni. Taas alkoi mekkala (aloitti Sony). Äääh... Sain äijät hiljaisiksi.
 
Seuraava haukkumiskohtaus tuli kun lenkillä ollessamme viereemme pysähtyi auto. Multa kysyttiin neuvoa yhdelle tielle. Se oli noloa kun pojat haukkuivat ensin kuorossa ja sitten erikseen. Meinaan kun sain toisen hiljaiseksi, aloitti toinen. Jotenkin kuitenkin onnistuin vaientamaan ääliöt ja sain neuvottua kuskia. Se oli kyllä hemmetin noloa! Ja sitten kolmas kerta oli se kun oltiin lenkillä PP:ä odotellessa ja hän tulikin vastaan tiellä. Pojat, onko pakko??? Noiden kokemusten perusteella en voi kuin vaan toivoa, että Tico olisi nätimmin kun on ilman Sonya. Sonyhan jää kotiin pitämään taloa pystyssä kun Tico käy valioitumassa ;) “Pitämään taloa pystyssä”, on vähän niin kuin pukki kaalimaan vartijana, mokoma termiitti kun on. Ei Sony oo paljon tehnyt tuhoa viime aikoina, mutta aina välillä löytyy joku “kiva ylläri”. Viimeisin taisi olla iloinen vastaanotto pakastepussiriekaleiden kanssa. Rulla, joka oli saanut olla kuukausia aloillaan, olikin sitten yllättäen pitänyt ottaa käsittelyyn. Emmä taju.
 
Sonyn muistista taas muutama esme. Mua alkoi säälittää kun äijyli imuroi tyhjiä mansikkapaikkoja, joten heitin napun, jotta saisin Sonyn huomion muualle. Mitä tästä sitten seurasi? Seuraavalla kerralla Sony taas meni siihen mansikkapaikkaan kuono maassa ja esitti hetken nuuskivansa. Sen jälkeen jäi selvästi odottamaan heittonappua! Siitä lähtien tapahtumasarja on toistunut aina kun tuon paikan ohi ollaan menty. Enää Sony ei nuuski maata, vaan menee siihen tiettyyn kohtaan ja jää seisomaan mua kattoen. Tuo tapahtuu vain tuossa yhdessä mansikkapaikassa. Muissa en oo viittinyt tuota tehdä, vaikka joka kerta oonkin palkinnut Sonyn napulla. Ihan vaan hämmästyksestä oon vahvistanut tuota oppia.
 
Yksi esme tuli sen konsertin jälkeisellä lenkillä. Mulla oli mukana välipalapatukka ja Sonyn muistin vuoksi kehtaan tunnustaa typeryyteni; heitin sen patukan paperin ojaan. Hyi hyi, mua. Ilmeisesti se papru oli Sonylle hirmu kiinnostava, kun mokoma muistimonsteri kävi hakemassa sen paprun ojasta, kun seuraavalla lenkillä mentiin siitä ohi! Hyvä, ettei mun leuka pudonnut tielle hämmästyksestä. Niin suoraan se veti juuri siihen tiettyyn kohtaan ja haki sen paprun!!! Äijyli kantoi sitä hetken ja sitten pudotti pois. Mä otin sen paprun ja kiikutin roskikseen kun sellainen tuli vastaan. Apua, mikä ihmeen koira mulla on?!?!? Pesee muistissa mut kuus-nolla :D Aina se ei oo kiva juttu, sillä löytyipä päästäisenraato. Sony pudotti sen kun käskin. Nappasin lenkiltä kättä pidempää, jolla siirsin raadon tien sivuun. Ja joo-o, siitä sitten tapeltiin useamman lenkin ajan. Mä kun en sitä koskaan muistanut ajoissa ja Sony muisti. Joka kerta tuo meedio sai sen raadon hampaisiinsa kun mä en yksinkertaisesti muistanut olla ajoissa. Se raato oli kotitien päässä ja muistinkin sen vielä vähän ennen sitä kohtaa. Jostain sitten kuitenkin tuli muita ajatuksia mieleen ja sain havahtua siihen kun Sonylla oli se raato suussa. Puuh...
 
Jaa-a, kai se tarttee pesaista tuo blondi ja päästää mahdolliset lukijat nukkumaan pitkän ja puuduttavan luku-urakan päälle ;)