Sitä aikaväli 8.9.-16.9. todellakin oli – niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tiedä, vaikka tässä nyt pienessä sokeripöhnässä kirjoittelen ;)
 
Ensin vähän työkuvioista. Ma-ti yön olin töissä. Se aika meni suurinpiirtein kelloa tuijottaessa. Kone ei ollut kunnossa, mutta olin töissä, jotta saisin venytettyä vielä hiukan mun aikapankin sisältöä. Mieluummin sitä on yhden yön töissä tekemättä mitään ja seuraavan sitten kotona aikapankin avustuksella. Kahta kellon-tuijotus-yötä ei oikein olisi jaksanut – edes ajatuksissaan. Onneksi niin ei käynyt vaan kone tuli kuntoon tiistaina. Silloin meninkin töihin jo todella aikaisin kun pomo soitti ja pyysi. Olin kyllä sanonut hänelle, etten osaa laittaa mitään ohjelmia, mutta menin sitten katsomaan mitä pystyin tekemään. Väärinkäsityksen vuoksi pomo ei ollut pyytänyt sitä, joka osaa laittaa ohjelmia koneelle. Noh, enpä mä todellakaan voinut paljoa tehdä ja lopulta soitin sille “viisaammalle”. Hän tuli laittamaan yhden ohjelman, niin sain käämittyä sen yön. Se oli 11 tunnin työvuoro. Seuraavana yönä tein 10 tuntia aikapankkia ajatellen.
 
 
Telman ujuttaminen poikien sekaan
 
Tuossa jokin aika sitten sovittiin mun kaverin kanssa, että hän tulisi mun luo 8.9. Kyseessä on sama kaveri, joka ehdotti tapaamista islisten erkkarin aikaan. Hassu sattuma, että taas sattui islisjuttu tapaamisajankohtaan. Tällä kertaa kyseessä oli paimennustesti. Vaikka olin sanonut, että aion olla siinä testissä molempina päivinä alusta loppuun kuolaamassa näitä ihania koiria, niin silti hän halusi tulla kylään :) Oltiin sovittu, että hän tulisi torstaina klo 14. Mä sitten heräsin hyvissä ajoin tekemään viime hetken valmisteluja ja käytin äijät pikku lenkillä.
 
Noo, kello tuli kaksi, mutta ketään ei näkynyt tai kuulunut. Eikä kolmelta... Neljän aikaan hän soitti ja sanoi, että on tulossa. Ei kuitenkaan ollut vielä lähellä mun kotia. Eipä siinä auttanut muu kuin odotella. Se vähän harmitti, että hän ei tullutkaan sovittuna aikana, sillä kyllä mulle olisi maistunut uni pidempääkin. Tai jos olisin tiennyt, niin olisin voinut rauhassa käyttää poitsut pidemmällä lenkillä. Odottelun aikana ei oikein viitsinyt alkaa tekemään mitään sen suurempia, ettei sitten jäisi mikään kesken.
 
Kun kello alkoi lähestyä viittä, tuli huoliryppyjä, että ehdinkö tehdä yhtään mitään ennen töihin menoa. Siispä tein asioita niin paljon ennakkoon kuin mahdollista. Ajatus siitä, että mun pitäisi lähteä töihin miltei samantien, kun kaveri oli tullut, oli kökkö.
 
Olin juuri laittamassa puuroa mikroon, kun hän vihdoinkin tuli. Käännytin hänet samantien takaisin. Heh, en siksi, että olisin ollut niin vihainen, vaan siksi, että hänellä oli mukanaan koiruus. Telma –niminen labbistyttö. Traumatisoituneena 8 viikkoisten veljesten kohtaamisesta viikon eron jälkeen, olin yrittänyt miettiä, että miten kannattaisi menetellä täysin vieraan koiran kanssa, jotta alku olisi pojille mahdollisimman mukava. Suoraan poikien sekaan Telmaa en uskaltanut heti päästää, joten sanoin kaverille yhtäaikaa tervetuloa ja tervemenoa.
 
Kaverilla näytti kestävän jonkin aikaa, ennen kuin pääsi lähtemään kävelemään mun ohjeiden mukaan, joten pikana vetäisin puuron. Sitten pystyinkin jo lähtemään kävelemään poikien kanssa tulijoiden perään. Sony kaiketi alkoi heti jäljestää Telmaa, sillä se juoksi kuono maassa. Selvästi äijä oli haistanut jotain mielenkiintoista.
 
Me nähtiin Telma vasta sitten, kun he olivat jo kääntyneet takaisinpäin. Kun he tulivat meidän kohdalle, niin käskin jäädä odottamaan siihen. Kohta oli hyvä, sillä löysin tolpan, johon sitoa Tico. Olin laittanut Ticolle sen suihkauspannan, mutta eipä siitä näyttänyt olevan apua äijän hiljentämisessä kun se huusi mun ja Sonyn perään. Kävelin Telman ohi Sonyn kanssa ja sitten käännyin takaisinpäin. Telman kohdalla Sony nosti mekkalan. En yllättynyt. Mekkala loppui kun Sony pääsi haistelemaan Telmaa. Telma oli matalana ja Sonyn häntä heilui. Toimeen näyttivät tulevan. Hienoa! :) Vielä pari haukkukohtausta Sony sai. Vaihdoin koiraa kun tilanne näytti hyvältä.
 
Tico veti Telman luo ja koiruuksilla oli kivaa heti. Leikkiä viritettiin pystyyn ja Tico myös esitteli mielipidettään tytöistä... Eipä se selkään hyppiminen yllättänyt. Huoh. Sitten hain Sonyn ja lähdettiin kävelemään mun luo. Se sujui ihan kivasti. Heittelin nappuja pojille palkkioksi hienosta käytöksestä. Telmallekin heittelin nappuja ja se hoksasi idean. Heitin Telman naput eri suuntaan, ettei sitten niistä tulisi mitään sanomista.
 
Sitten mentiin aitaukseen koiruuksien kera. Telma aloitti heti kaunistautumisrituaalit kierimällä märässä maassa. Eikös sitä sanota, että mutakylpy kaunistaa ;) Kun aitauksessa näytti sujuvan hyvin (Ticon touhuja lukuun ottamatta), mentiin sisälle saunan kautta, jossa jokainen kuratassu sai kylmän suihkun (saunasta ei tule lämmitä vettä). Sinnekin Telma oli tervetullut. Ticon mielestä kaiketi ERITTÄIN tervetullut. Tico ei juurikaan noteerannut kaveriani, joka halusi tehdä tuttavuutta “lunnikoiran” kanssa. Ticon maailmassa oli vain Telma, Telma, Telma... Olipa helpottavaa huomata, että koirat näyttivät tulevan toimeen keskenään.
 
 
Kyydillä ees taas
 
Esittelin pikana paikat ja sitten lähdettiinkin kohti mun työpaikkaa. Kaverini oli tarjoutunut viemään mut töihin. Ja hakemaan myös, jopa keskellä yötä. Se oli luksusta. Matkalla mun työpaikalle tuli ilmi, että vaikka Englanti oli nyt ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää, niin ei hän siltikään ollut tullut Suomeen jäädäkseen. Hän lähtee ensi kuussa töihin Islantiin!!! Argh, jos voisin, niin kirjoittaisin tuon tekstin vihreällä ;) Toki olen iloinen kaverini puolesta, että löysi näin pian uutta hommaa vanhan tilalle, mutta kun Islanti on ollut mun haavekohteena jo jonkin aikaa ja toinen pääsee sinne kuukausiksi. Se on yhtä aikaa vau ja murrr! ;) Ehkäpä kun kuulee miten sinne mennään yms. vinkkejä, niin ehkei se sitten loppujen lopuksi olekaan niin vaikeaa kuin luulen Tai kallista...
 
Töissä ei mennyt hyvin. En tiedä mikä oli vikana, mutta kääminen ei vaan onnistunut kun yksi ongelma oli ja pysyi. Käytin kaiken tietotaitoni ongelman poistamiseksi, mutta en päässyt puusta pidemmälle. Ohjelmoinnin aikana opin, etteivät huoltomiehet tiedä mitään koneen ohjelmapuolesta, joten en soittanut huoltoon. Tein välissä toisen mallisen pienen sarjan ja sitten kokeilin taas uudestaan. Työaikaa olisi ollut vielä tunti jäljellä. En jaksanut jäädä töihin pyörittelemään peukaloita, vaan kiskaisin aikapankista tunnin ja päätin lähteä pois. Kaverini oli rohkaissut soittamaan jos tulee muutoksia suunnitelmiin. Soitin ja herätin hänet hakemaan mut tuntia sovittua aiemmin.
 
Matkalla mun kotiin kuulin ei niin kivoja juttuja pojista. Ne olivat kuulemma pitäneet niin kamalaa ääntä, että kaverini oli miettinyt, että uskaltaako mennä sisälle Telman kanssa (sen jälkeen kun oli heittänyt mut töihin). Häntä pelotti, että pojat olisivat käyneet kiinni. On ollut varmaankin ikävä tilanne. Lopulta hän oli kuitenkin uskaltautunut menemään sisälle ja ei ollut saanut hammasta. Korvatulppia tms. oli kuulemma ollut ikävä, kun äijät olivat vaan jatkaneet ja jatkaneet konserttiaan. Noilla on semmoinen juttu, että kun käyvät liikaa kierroksilla, niin alkavat hyökkiä toisiaan kohti. Niin oli kuulemma käynyt nytkin. Olivat kuulemma rähähtäneet toisilleen pikaisesti ja sen jälkeen oli tullut hiljaisuus taloon. Pika rähähdyksen jälkeen pojat olivat olleet toisilleen niiiiiin mielinkielin kuin voi vaan olla. On ollut varmaankin show... Syötiin ja käytettiin koiria kävelyllä ennen nukkumaan menoa.
 
 
Havuja pihalle ja upeita maisemia
 
Aamulla kun kaverini ja Telma tulivat alakertaan (heille oli kelvannut yläkerta!), niin pojat taas haukkuivat innosta. Tico vähän yritteli sitä. Lähdettiin lenkille. Sonylta paloi käämi ohi juoksevan Telman vuoksi ja pojat nostivat hirveen mekkalan... Telmaa pystyi pitämään vapaana ihan tässä kotitiellä ja muutenkin. Sony ei tuntunut voivan sietää sitä, että Telma juoksi vapaana. Mietin, että yhdistiköhän se jotenkin Telman niihin irtokoiriin? Mentiin semmoinen puolentoista tunnin lenkura ja sitten lähdettiin rehuostoksille. Nyt oli Plantagenissa havuja tyrkyllä ja olin tarkistanut edellisenä päivänä aidanrakentajalta, että uskaltaako niitä ostaa. Kuulemma uskalsi. Aita ei ollut edistynyt yhtään sitten Tarton reissun jälkeen ja nyt oli suunnitelmia, että homman pitäisi jatkua. Ostin 20 kpl havuja ja viisi säkkiä multaa. Niin ja puita saunaa varten. Tyrkkyhavuja ei enää ollut. Paikka, jossa niitä oli ollut, näytti siltä, kuin siinä olisi käyty kovakin sota. Ostin muutaman euron kalliimpia samaa sortimenttia olevia havuja. Tilasin niille kotiinkuljetuksen. Samalla käytiin myös kaupassa ja ostettiin 30 senttiset subit, nammm!
 
Kotona laitettiin koiruudet aitaukseen syötyämme subit. Pojat olivat olleet yksin semmoiset kolme tuntia. Telma oli ollut meidän mukana, kun ei koiria uskaltanut vielä jättää keskenään. Ei lähdetty sen kummemmin lenkille, kun alkoi olla jo sen verran ilta ja halusin ottaa koirista kuvia aitauksessa. Sitä kun ei tiennyt, että ehtikö tai jaksoiko testien jälkeen kuvailla. Kaverini oli lähdössä maanantaina. Koirat meuhkasivat aitauksessa. Tico ei enää onneksi hyppinyt koko ajan selkään. Jostain systä Telmalle ja Ticolle tuli rähinää. Tico laitettiin hihnassa jäähylle aitauksen ulkopuolelle. Jonkin ajan päästä katottiin, että miten koirien kemiat pelasivat. Ticolle oli jätetty hihna, että jos jotain tulee, niin saa sen vedettyä nopsaan pois. Onneksi hihnaa ei tarvittu siihen hommaan. Aitailu sujui hyvin loppu ajan.
 
                           
                        Molemmilla on oma sisuskuminpätkä. Sony antaa kaverilleni vauhtia.
 
                           
                       Kuva kolmikosta ja kuvaajasta.
 
 
Luumupuu oli pudotellut luumuja maan siniseksi ja siivottiin niitä pois, jottei koirat söisi niitä. Telma kuitenkin oli päättänyt saada osansa luumuista ja veteli niitä kielloista ja häädöistä huolimatta kymmeniä. Jos ei maasta onnistunut saamaan, niin sitten puusta. Mahdollisen mahan sekoittumisen lisäksi mua huoletti niiden luumujen kivet. Ettei ne vain tukkisi Telman suolistoa kun niin innolla imuroi niitä luumuja. Telma osoittautui varsinaiseksi teräsmassuksi, sillä luumuista ei tullut Telmalle mitään! Ei edes löysää mahaa.
 
                                                                     
                                                                      Teräsmassu Telma luumujen kimpussa
 
 
Kaverini ehdotti, että mentäisiin katsomaan sen testipaikan sijainti. Se oli hyvä ehdotus. Eipähän sitten tarvinnut aamulla hermoilla, että löydetäänkö perille ja miten nopsaan. Koirat autoon ja menoksi. Testipaikalle oli helppo löytää. Kerran ajettiin harhaan kun käännyttiin liian aikaisin. Kun oltiin löydetty se testipaikka, niin sitten lähdettiin käymään paikassa, jossa kaverini oli viettänyt useita vuosia. Nyt pettää vanhan muisti. Olikohan kyseessä jokin koulu? Anyway, siellä oli myös metikköä ja lähdettiin sinne tarpomaan koiruuksien kanssa. Maasto oli niin ihanaa, että harmitti, ettei mukana ollut kameraa. Kiivettiin hienolle näköalapaikalle. Se kamera... Telma oli vapaana, mutta pojat ei. Ei niitä uskaltanut päästää. Siinä metikössä oli tosi hyviä puolukoita. Kaiketi elämäni parhaimmat sokeroimattomat puolukat söin siellä. Niitä olisi voinut hyvin syödä ilman sokeria vaikkapa maidon kanssa. Puolukka on sen verran kirpakka marja, että kyllä siihen on aina pitänyt lisätä sokeria, kun sitä on syönyt. Näihin ei tarvinnut. Metikön jälkeen mentiin merenrantaan. Argh, se kameraaaaa!!! Sieltä olisi saanut kivoja kuvia kun Sony ja Telma uivat. Kerran ne toivat yhdessä ison kepin vedestä. Sen jälkeen ei enää yhteistyö toiminut, kun Telma ehti aina ennen Sonya kepille, vaikka pikku islis kauhoi minkä tassuistaan jaksoi. Tico keskittyi enemmänkin piehtaroimaan kaisloissa. Kaverini kävi uimassa. Paluumatkalla autolle tehtiin poikien kanssa onnistunut koiraohitus :)
 
 
Poikien testipäivä
 
Kotona tankattiin ja mentiin nukkumaan. Nukahdin nopeasti, mutta silti heräsin ennen kellon soimista. Menin notkumaan nettiin. Kun kaverini heräsi, niin lähdettiin taas kiertämään se puolentoista tunnin lenkki. Koirat saivat tyhjentyä kunnolla ja pojilla oli oma vuoro sen verran myöhään, että ehtivät hyvin latautua. Näin ajattelin. Lenkin jälkeen tehtiin viime hetken pakkaamiset ja sitten lähdettiin kohti testipaikkaa. Telma jätettiin mun luo kera napuilla täytettyjen pahvipakkausten ja juustolla sinetöidyjen kongien. Kaverini aikoi käydä moikkaamassa tuttuaan ilman autoa, joten siksi Telma jätettiin mun luo. Auton piti olla testipaikalla lähinnä Sonyn takia. Sitä kun ei uskaltanut laittaa kangashäkkiin.
 
Matka testipaikalle ei sujunut kuin tanssi. Siitä saa kiittää mun muistia. Me jouduttiin tekemään uukkari, kun yhtäkkiä hokasin, etten ollut ottanut pojille mukaan hihnoja! Se harmitti, sillä eka koira oli Sonyn veli ja kerrankin olin lähtenyt liikenteeseen niin, ettei ollut juurikaan mitään ylimääräistä aikaa. Reitti testipaikalle kun oli selvillä ja helppo, joten miksi olisi pitänyt? Hihnojen haku huoletti Telmankin vuoksi. Telma oli hiljaa hakiessani kuistilta poikien hihnat.
 
Testipaikalle saavuttiin ilman poikien konserttia. Se yllätti, sillä yleensä ne tuppaavat nostamaan mekkalan auton pysähtyessä kun mennään esim. näyttelyyn. Kaverini oli varustautunut korvatulpilla. Otin auton avaimet ja kaivoin kameran esiin. Sonyn velipoika oli jo aloittanut oman vuoronsa, höh. Muutaman räpsyn sain. Oli usvaista, mutta ei satanut. Testissä vuoroteltiin kahden lammasaitauksen välillä. Sitä väliä sahailin ees taas koko päivän. Ensimmäisen tauon aikana vaihdoin lenkkarit kumppareihin, sillä märkä nurtsi oli kastellut ne.
 
Testiaikataulu edisti, kun ilmeisesti arvioija pystyi näkemään joidenkin koirien “kohtalon” oletettua aiemmin. Sitten vielä puuttui koiria. Tämä johti siihen, että testattavat koirat loppuivat kesken kun kukaan ei ollut tullut paikalle “liian aikaisin” – paitsi mä. Ticon vuoro olisi ollut joskus puoli kahden kieppeillä, mutta nyt äijä pääsi testiin paljon aiemmin. Listassa Tico oli ennen Sonya, mutta halusin ottaa Sonyn ensin, ettei se jäisi autoon keräämään turhia kierroksia Ticon ollessa testissä. Kello oli vasta 11.15 kun otin Sonyn ulos autosta. Sony yllätti mut, sillä se oli hiljaa. Käytin pikku kävelyllä ja edelleenkin se oli hiljaa!?!? Vasta lammasaitauksen vierellä alkoi kuulua ääntä. Kun Sony huomasi lampaat, niin äänelle ei tullut loppua. Sony haukkui ja kiskoi nähdessään lampaat. Saavutettuaan ne, alkoivat Sonyn juhlat. Äijällä oli kivaa jahdatessaan lampaita. Onneksi se oli liinassa, sillä kun sitä piti kutsua, niin eihän se mitään kuullut. Liinalla sen sai pysäytettyä. Ilman liinaa olisi saattanut tulla kebabbia. Sen verran villiltä näytti meno.
 
Ensi töikseen lammasaitauksessa Tico väänsi kasan. Olin käynyt pikku kävelyllä, mutta oliskohan se ollut jännityskasa? Ja sitten mokoma suunnitteli koivennostoa arvioijan jalkaan. Onneksi sain vedettyä Ticon pois siitä ajoissa. Se olisi ollut noloa, jos äijä olisi ehtinyt nostamaan koipea. Tico myös syttyi nopeasti lampaista. Heh, tällä kertaa ei jäänyt nuuskimaan tytön hajuja. Arvioijan käskystä päästin Ticon juoksemaan liinan kanssa. Tico ei lopettanut heti, kun sitä huusin, mutta kuitenkin oli kuuliaisempi kuin Sony. Sonyhan ei juossut pelkän liinan kanssa. Ehkä arvioijalla oli sen verran silmää, että näki mitkä koirat uskalsi päästää menemään vapaammin. Tico ei yrittänyt tehdä kebabbia. Usvan haihduttua oli esiin tullut aurinko, joka paistoi varsin lämpimästi. Tico väsyi melko nopsaan. Loppuun asti se yritti juosta lampaiden perässä, mutta kyllä siitä näki, että nyt oli äijästä puristettu viimeisetkin mehut. Tiedä sitten johtuiko väsy lämmöstä vaiko siitä, että Telman tulon jälkeen elo oli ollut astetta virikkeellisempää, vaiko molemmista. Anyway, testin jälkeen Tico oli niin loppu, että koiven nostokin tuotti vaikeuksia :D
 
Testien tulokset
 
Testit arvioitiin lomakkeilla, joissa on viisi kohtaa ja jokaisessa kohdassa viisi vaihtoehtoa. Tässä ovat rastit poikien lomakkeista.
 
Aiempi kokemus: molemmilla: Ei nähnyt eläimiä aiemmin. Kerroin kyllä Ticon olleen jo kerran testissä, mutta ilmeisesti sitä ei laskettu.
Kytkettynä ensimmäinen kontakti: Tico: Menee kohti epäröiden. Sony: Vetää hihnassa, ryntäilee.
Kytkettynä ajaa: Tico: Kuljettaa epäröiden, kiihdyttää. Sony: Ryntää.
Vapaana ajaa: Tico: Ryntää. Sony: Jahtaa.
Vapaana haukkuu ajaessaan: Tico: Vähän. Sony: Kyllä.
Vapaana etäisyys elämistä: molemmilla: lähellä
Vapaana ajoaika / ajon kestävyys: Tico: Lopettaa vähitellen / kutsuttaessa. Sony: Vaikeuksia lopettamisessa.
Ajaessaan painostaa: Tico: siirtää vaikeita elämiä ilman apua. Sony: Siirtää vaikeita eläimiä avustettaessa.
Ajaessaan näykkii / puree: molemmilla: ei.
Ajaessaan liikkuu siksakkia: molemmilla: ei.
Ajaessaan kokoaa: molemmilla: hajottaa lauman.
Tänään koira on osoittanut: molemmilla: heikkoja paimennustaipumuksia.
 
Lisäkommentit: Tico: Kiinnostunut, mutta tuppaa väsymään. Sony: Hyvin kiinnostunut, jahtaa.
 
                                 
                              Kiitos Katariinalle näistä kuvista
 
 
Sitten tuli pidempi tauko, kun ei ollut koiria enempää sillä hetkellä. Olin juuri aikeissa lähteä poikien kanssa kävelylle, kun mua moikattiin. Se oli Ticon viimeisimmän morsiamen ja Sonyn puolisiskon omistaja. Hän vaikutti pettyneeltä kuultuaan, että pojat olivat jo olleet testissä. En sitten malttanut lähteä heti kävelylle, vaan kaivoin esiin kameran ja aloin kuvata koiria. Pian paikalle tuli Sonyn toinenkin puolisisko. Ja eipä mennyt aikaakaan kun paikalle tuli erään nettitutun koira. En ollut koirasta varma, että onko se juuri se koira, jonka sen oletin olevan. Ajattelin kysyä asiaa myöhemmin. Räpsin kuvia siitäkin koirasta. Komea koira! Kun lähdin poikien kanssa kävelylle, niin tuon kyseisen koiran omistaja kysyi, että oliko siinä Tico & Sony. Silloin mulle selvisi, että se koira oli juuri se, jonka sen oletinkin olevan. Takaisin tullessa pojat saivat hetken haistella Ticon toisen morsmaikun ja Sonyn puolisiskon omistajan koiria. Sitten laitoin Ticon autoon ja menin Sonyn kanssa nettitutun lähelle. Seurailin mitä Sony meinasi. Sony vaikutti nettitutun koirasta kiinnostuneelta. Annoin äijän haistella juuri vuoden täyttänyttä urosta. Meno oli jäykkää, vaikka häntä heiluikin. Jotain pientä kränää tuli ja vein Sonyn pois siitä. Jonkin ajan päästä kokeilin uudestaan. Siinä kun pojat haistelivat toisiaan ja Sony jopa viritteli leikkiäkin, yksi poikia katsellut sanoi olevansa “pettynyt”, jos ei niille tulisi mitään kränää. Kränää tuli ja sitten taas pois äijän kanssa. En muista veinkö Sonya enää sen koiran luo. Toivottavasti, sillä ei olisi kiva jos se kränä jäi niiden viimeiseksi kohtaamiseksi. Meinaan ei sitä koskaan tiedä, vaikka joskus olisivat samassa kehässä, vaikka kaukana meistä asuvatkin. Ticon kanssa näytti aluksi hyvältä ja mä olin vaan, että “en tunne mun koiria”. Tico nosti sen sortin mekkalan, että en enää vienyt sitä sen pojan luo. Sony kyllä yllätti mut varsin positiivisesti! :) Ei hän ole mikään paha poika. Hän on epävarma muista koirista ja siksi ne saavat hänet haukkumaan, veikkaisin.
 
Aurinko oli alkanut jo porottaa siihen malliin, että auton sisälle tuli kuuma. Laitoin ovet auki ja takaluukun myös. Yritin viritellä mun sadeviittaa poikien suojaksi, mutta laihoin tuloksin. Eräs ystävällinen henkilö tarjoutui kääntämään auton toisinpäin. Kiitos paljon siitä, sillä se helpotti poikien oloa! :) Kun ovet olivat auki, niin pojat piti pitää kiinni vöissään. Olin laittanut ne siihen löysempään vaihtoehtoon, että liikkumaan kyllä pääsivät hyvin, mutteivät karkuun.
 
Toisella pidemmällä tauolla kaverini halusi lähteä hakemaan Telmaa. Kaveri oli saapunut paikalle tapaamisestaan. Hänelle oli ollut hieman avoinna se, että miten hän oikein pääsee sinne. Se paikka kun ei ollut ihan lähellä ja auton hän oli jättänyt pojille. Hän oli kuitenkin päässyt tapaamiseensa. Keino oli sellainen, jota en ite kyllä ihan heti uskaltaisi käyttää: liftaaminen!
 
Mä lähdin kävelemään poikien kanssa. Aikomuksena oli ollut antaa niille possunkorvat, mutta se oli pikkuisen vaikeaa, sillä olin lahjakkaasti unohtanut ne autoon. Etsin varjopaikan ja laitoin pojat siellä olevaan puuhun kiinni. Joko tauko oli aiottua lyhyempi tai kaverini hitaampi, sillä kävi niin ikävästi, että testi jatkui, eikä pojille ollut autoa. Harmillisemmaksi asian teki se, että tauon jälkeen vuorossa oli Ticon puolisisko. Ihana ja iso tyttö, josta olisin mielelläni ottanut kuvia. Liian myöhään tajusin, että pojat olivat pikkuisen liian lähellä testipaikkaa. Sonylta tuli hieman kommenttia, kun lähdin kuvaamaan Ticon puolisiskoa. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä se hiljentämään. Heitin äijille nappuja maahan ja jäin lähemmäksi. Se onneksi auttoi. Muutaman kuvan tuosta ihanasta tytöstä sain, vaikka oli vaikeaa keskittyä kuvaamiseen yrittäessäni pitää pojat hiljaisina. Onneksi siinä onnistuin. Pojille kyllä pitää antaa krediittiä siitä, että pystyivät olemaan hiljaa, vaikka näkivät lampaita ja ennen kaikkea niitä haukkumalla jahtaavan koiran. Ehkä ne olivat siinä vaiheessa jo niin väsyjä, etteivät jaksaneet alkaa asiaa kommentoimaan? Yksi nainen tuli kysymään, että olivatko puussa olevat koirat mun. Hieman nolona myönsin olevani se typerys, joka oli laittanut koiransa liian lähelle testipaikkaa. Kysyjä sanoi, että pojat olivat nätisti ja hiljaa puussa kiinni. Huh, ei tullut noottia mun typeryydestä vaan kehuja hienoille pojille.
 
Seuraavaan koiraan mennessä kaverini oli tullut takaisin ja pojat sai taas autoon. Annoin niille ne possunkorvat ja lähdin kuvaamaan seuraavaa koiraa.
 
Tauolla kuulin, että Telma oli odotetusti tehnyt pahvisilppua. Toinen kongi oli kuulemma ollut sohvalla ja toista ei ollut siinä pikakatsauksessa löytynyt. Ticolle ei ollut kelvannut possunkorva, joten kuulemma Sony oli vetänyt molemmat. Sitten oli vielä muutama koira, ennen kuin ensimmäinen testipäivä oli ohi. Koirat saivat pääasiassa tulokseksi heikkoja paimennustaipumuksia. Mun pojat kuuluivat tuohon enemmistöön, mutta ei se mua haitannut. Ticon osalta uusinta meni edellistä kertaa paljon paremmin ja ainakin pojilla oli kivaa. Kolme sai hyviä paimennustaipumuksia ja yksi niistä oli Sonyn veli :) Vain yksi sai tulokseksi erinomaisia paimennustaipumuksia. Loppupään koirissa oli niitä, jotka ottivat nurtsikylpyjä aitauksessa. Ehkäpä ne meinasivat, että kun haisee lampaanpeelle, niin on huomaamattomampi lampaiden joukossa ;) Monelle maistuivat lampaanpapanat ja ennen kaikkea vesi. Sitä juotiin aitauksessa lampaiden kupista ja aitauksen ulkopuolella olevasta kupista. Päivä oli himpun verran turhan lämmin. Parempi se kuin kaatosade, jolta säästyttiin. Meinaan, kun oltiin oltu kotona vajaa tunti, niin taivas repesi. Vettä tuli kovaa ja paljon. Ehkä jopa rakeitakin oli. En sitten tiedä, että oliko kyseessä vain paikallinen kuuro vaiko laajempikin sade. Oli kyllä ihanaa olla sisällä silloin.
 
Syötiin ja ruokittiin koirat. Kaverini alkoi väsyä. Itekin jouduin Nukku-Matin lumoon laittaessani kuvia koneelle. Kuvia oli niin paljon, että se homma piti keskeyttää. En vaan yksinkertaisesti pysynyt enää hereillä.
 
Sitten kun herättiin, niin syötiin ja lähdettiin yölliselle lenkuralle. Kierrettiin se puolentoista tunnin lenkki. Samalla kyttäiltiin paikkaa Ticon lammasaitaukseen vääntämälle kasalle. Se oli pikkuinen ongelma, sillä en halunnut sitä omaan roskikseen haisemaan, eikä sitä voinut laittaa kompostiin muovipussin vuoksi. Kun roskista ei löytynyt, niin päätettiin lenkittää kasa entisen työpaikkani ketjuliikkeen edustalla olevaan roskikseen. Siinä sai se ketju haisevat terveiset ja tuli päivän hyvä työ tehtyä ;)
 
Lenkin jälkeen jaksoin laittaa loputkin kuvat koneelle. Kehtaanko edes sanoa, että kuvia oli pikkuisen yli 600? :D Oltiin suunniteltu saunaa perjantai-illaksi, mutta se oli jäänyt ja niin se jäi pois ohjelmasta lauantainakin. Telma ei ollut tehnyt kiellettyä tuhoa. Juustolla sinetöidyt kongit oli tyhjennetty. Toisen neiti oli askarrellut sohvalla ja toisen mun sängyssä.
 
 
Paimenia linssissä ja koiria meressä
 
Yöunet jäivät lyhyiksi päikkäreiden vuoksi. Käytiin rämpimässä metikössä. Kaverini harrastaa geokätköilyä ja hän opiskeli netistä, että tässä mun lähellä olisi yksi kätkö. Puolitosissaan sitä sitten lähdettiin ettimään. Jos ei muuta, niin ainakin kaverini näkisi komean kallion, joka on meidän lähellä. Sen kallion edessä oli puolukkaa ja nekin olivat hyviä. Päätettiin, että käytäissin sieltä niitä vielä joku päivä keräämässä. Rämmittiin metikössä ja lopulta se kätkö löytyi. Rasia sisälsi kaikenlaista. Siellä oli pieni rintaneula, jossa on cavalierin pään kuva kera tekstin “puhun koiraa”. Sain ottaa sen. Kätkön myötä näin lähikalliosta uuden ja melko vaikuttavan puolen. Siellä ei ole tullut aiemmin käytyä kun se maasto on siellä hankalaa.
 
Kotona pakattiin ja lähdettiin. Tällä kertaa olin psyykannut itteäni ottamaan pojille mukaan hihnat. Mitään en unohtanut ja testipaikalla oltiin hyvissä ajoin. Matkalla sinne näin jotain melkosen kummalista: istualtaan pilkkivän Ticon :D Liekö aiempien päivien meno ja meininki oli vaatinut veronsa, sillä ei se ole Ticon tapa matkustaa. Otin äijästä kännyllä kuvan, mutta en osaa laittaa sitä koneelle, joten ette saa mahdollisuutta nauraa väsylle Ticolle. Tico meni välillä maaten, mutta pian ponkaisi pystyyn ja kohta taas lupsi silmät :D Sony matkasi rauhallisesti – niin kuin yleensä tekee.
 
Tälläkin kertaa kaverillani oli turhaan korvatulpat. Mekkalaa alkoi tulla kun lähdin kohti aitausta, mutta ei sekään ollut niin pahaa kuin yleensä. Ticolla oli se panta ja suihkuttelin sitä. Panta toimi vaihtelevasti. Kun olin kuvaamassa, näin ja kuulin takapenkin selkänojalla haukkuvan Ticon. Painoin nappia ja myöhemmin kuulin, että panta oli suihkauttanut sieltä asti ja Tico oli vaiennut.
 
Tauoilla kävin moikkaamassa autossa olijoita. Kaverini sanoi viihtyvänsä hyvin kirjoitellen päiväkirjaa ja palvellen koiria. Kyllä turrikoiden kelpasi, kun oli vesi- ja possunkorvatarjoilua. Tico oli kuulemma taas ollut vähän sitä mieltä, ettei syö korvaansa. Sitten kun kaverini oli pidellyt siitä kiinni arvon herran sitä rouskuttaessa, korva kelpasi Ticolle.
 
Tauoilla myöskin halusin kokeilla Sonyn kouluttamista äänenkäytön suhteen. Silloin kun äijä meni omaan testivuoroonsa, oli ainoa kerta, jolloin se tuli hiljaisena ulos autosta. Sen jälkeen se hyppi tasatassua ja haukkui. Kauaa sitä menoa ei kestänyt ja sitten kun hiljeni, niin sitten oltiin ihan ok. Ajattelin kokeilla, että kauanko menee Sonyn hiljentymiseen jos en puutu siihen yhtään. Otin äijän ulos autosta ja alkoi äänekäs tasatassuhyppely. Paikka oli harjoitukselle huono, sillä Sony näki siitä lampaita ja tuntui haukkuvan niitä. Kun alkoi tuntua, ettei se ötökkä hiljene lainkaan, niin puutuin haukkumiseen vähän. Sony hiljeni ja taas jatkoi. Kyllä se sitten lopulta hiljeni. Kaverini arvioi, että aikaa olisi mennyt pari minuuttia. Jos näin oli, niin liekö siinä sitten olivat elämäni pisimmät pari minuuttia. Sitten käytiin pienellä kävelyllä. Sen jälkeen oli Ticon vuoro.
 
Toisinaan tuli tilaisuus kuvailla joitakin koiria enemmän. Kuvailin yhtä narttua ja siinä samalla kuuntelin keskustelua, jonka nartun omistaja kävi koiransa isän omistajan kanssa. Se oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Sillä nartulla oli tälle rodulle niin tyypillinen liiallinen äänenkäyttö –ongelma. Yllättäen mutkin vedettiin mukaan siihen keskusteluun, sillä toinen niistä tiesi, ettei mulla ollut mitään hiljaisia koiria. Musta on aina tuntunut, että oon yrittänyt noiden äijien (etenkin Sonyn) kanssa vaikka mitä, mutta just silloin löi päässä tyhjää. Yritin keksiä jotain, mistä aloittaa. Jotenkin tuli puheeksi sitruunapanta. Nartun omistaja oli sellaistakin harkinnut. Mä jo melkein annoin Ticolla olleen pannan heidän kokeiluun, mutta sitten muistin, että panta oli tyhjä ja joku idiootti oli tietoisesti jättänyt täyttöpullon kotiin. Jotenkin vaan meinasin, etten tarttis sitä lainkaan. Kyllähän sitä olisi tarvittu.
 
Taas suosi sää testipäivää. Itseasiassa se taisi olla edellistä päivää parempi, kun ei ollut ihan niin kuumaa kuin oli lauantaina ollut. Pääasiassa taas tulokset koostuivat heikoista paimennustaipumuksista. Oli siellä ainakin yksi hyvät saanut. Välillä hieman ihmettelin arvioijan ajatusmaailmaa, mutta toisaalta en tarkkaan tiedä, miten siinä testissä koiran tulisi käyttäytyä, jotta olisi “kunnon paimen”. Pentu, joka mun mielestä meni tosi hyvin, sai heikkoja taippareita. Kun taas koiruus, joka kieriskeli paljon ja välillä vaikutti melkoisen välinpitämättömältä lampaiden suhteen, sai erinomaiset taipparit. En ole koskaan nähnyt paimentavaa islistä, joten en ole oikeastaan mikään sanomaan yhtään mitään.
 
Yksi narttu oli totaalisen EVVK lampaiden suhteen. Se ei syttynyt villapalloista sitten yhtään, vaikka sai ihan ammattimaisen paimenkoiran seurakseen. Sitä oli mielenkiintoista seurata, miten se koira paimensi niitä lampaita. Taisi olla bordercollie? Se narttu sai myöhemmin vielä uuden mahdollisuuden urosisliksen kanssa, mutta edelleen lampaat olivat EVVK. Juteltuani nartun omistajan kanssa, mulle selvisi, että sillä koiralla oli hiljattain ollut juoksu. Jotenkin oli ylläri, että miten paljon hormonit voivat vaikuttaa...
 
Jos kiinnostaa, kuvia testistä löytyy näistä linkeistä
 
 
 
                                                           
                                                            Pojat odottelivat pääasiassa hienosti
 
 Kaverini oli suunnitellut kokeilua koko kolmikon yhteislenkittämisestä, mutta se ei toteutunut. Testin jälkeen käytiin kaupassa, syötiin ja lähdettiin kohti Ruissaloa. Mentiin kävelemään Kuuvannokkaan. Se on hieno paikka. Siellä koirilla oli mahdollisuus uida. Sitä mahdollisuutta hyödynsivät Sony ja Telma. Siinä ihan lähellä oli joku nainen lueskelemassa kalliolla, joten en uskaltanut päästää Sonya täysin irti. Sai viipottaa hihnan kanssa. Sitten kun tuntui pysyvän lähellä, otin hihnan pois. Kerran Sony kai yritti mennä sinne, mutta tuli pois kutsusta. Tico sai olla fleksissä. Se meni veteen vain nappujen perässä. Muutoin oli kivempaa olla maakrapuna ja kieriskellä. Aallokko oli välillä aika korkea, mutta ei se Sonya haitannut. Reippaasti pikku-islis meni takaisin veteen jos vesi vähän paiskoi rantaan. Nyt mulla oli kamera, mutta Sony ja Telma eivät söpöilleet hakemalla yhdessä vedestä. Itse asiassa homma oli niin, että ellei kaverini olisi pitänyt Telmaa hetken aikaa heiton jälkeen kiinni, niin Sonylla ei olisi ollut mitään mahiksia hakea vedestä yhtään mitään. Näin kivan kohdan, josta halusin kuvan. Asettelin pojat istumaan ja samantien kun aloin kuvata, Tico veti korvat taakseen. Mikään sana ei saanut päälakeen liimaantuneita korvia nousemaan. Naurettiin Ticon veetuuntunutta ilmettä. Kaverini yritti avustaa korvien nostossa ja silti niitä oli vaikeaa saada ylös. Kaikesta huolimatta sain kuvan kolmikosta kalliolla.
 
Kun jatkettiin eteenpäin, sain kouraani laitteen, jota käytetään geokätköjen etsimiseen. Kaverini neuvoi seuraamaan nuolen suuntaan. Tein niin, mutta samalla, kun käännyin nuolen suuntaan, niin samalla nuoli näyttikin toiseen suuntaan. Se oli turhauttavaa. Lähdin sitten menemään sinne päin, minne se nuoli näytti useimmin. Laitteessa ollut matka väheni mun liikkuessa, joten suunta oli oikea. Luulin, että se vempele menee nollille sitten, kun ollaan oikeassa kohdassa, mutta ei asia ollutkaan niin. Kaverini osasi katsoa oikeasta kivenkolosta ja löysi toisen geokätkön vierailunsa aikana. Seuratessani laitetta olin nähnyt kiven, jolle halusin pojat istumaan. Siitä oli hienot näkymät merelle päin. Takaisin päin tullessamme pojat joutuivat sille kivelle. Tico aloitti taas luimimisen. Jonkin aikaa siinä vierähti, ennen kuin kuva oli purkissa. Muutama ohikulkija pysähtyi katsomaan mun touhuja.
 
Pysähdyttiin taas siihen kohtaan, jossa koirat olivat uineet aiemmin. Sonya ei enää kiinnostanut vesi. Siitä näkyi väsymys. Telma kyllä oli innolla hakemassa. Istuin kivelle syömään banaanin. Laitoin pojat samalle kivelle, etteivät häslää ja sählää tai yritä syödä keppejä tms. Sony vetäytyi kiepille ja alkoi nukkua. Tico taas... Noh, Tico oli Tico. Pari kalastajaa tuli jonkin matkan päähän ja pojat nostivat mekkalan. Telma viipotti vapaana pitkin rantakalliota. Yhdessä vaiheessa sitäkin koitettiin saada olemaan kivellä, mutta aika hankalaa se oli. Siinä sitten oltiin katsellen merta ja syötiin jogurtilla kuorrutettuja cashew –pähkinöitä, sekä mustikka dominoja. Siinä oltiin niin kauan, että kun lähdettiin takaisin päin, niin kuu oli jo kiivennyt taivaalle. Kotona ennen nukkumaan menoa sain laitettua taas koneelle semmoiset 600 kuvaa. Kaikki ei olleet testistä vaan osa oli Ruissalon reissulta. Tällä kertaa kuvat menivät koneelle kerralla.
 
                                 
                              Hih, molemmilla on omat kaislanpätkät. Rohkea Sony aallokossa
 
                                
                            Ticon rantakivaa ja Telman "keppi"
 
                               
                            Kolmikko kalliolla ja kaksikko kivellä
 
 
Sateinen latautumispäivä
 
Aamulla lähdettiin hakemaan puolukoita lähimetiköstä. Tico oli alkanut tuppoilla, joten otin sen furmiksen mukaan. Sonylle otin karstan. Ihan hyvä sitäkin on välillä harjailla. Ennen metikköä alkoi satamaan vettä. Ilmoitin, ettei mua kiinnostanut marjastus sateessa. Menin puiden suojaan ja siellä sitten furminoin Ticon. Sade loppui sen aikana ja jatkettiin kohti puolukoita. Kun niitä näkyi, niin kaverini otti pojat ja mä aloin kerätä. Seuraavassa paikassa sama juttu. Paikka oli punaisenaan puolukkaa, muttei marjat olleet vielä syömävalmiita. Toiselta puolelta olivat raakoja. Sitten suunnistettiin suoraan kohti sen kallion edustaa, jossa oltiin nähty puolukoita lauantai aamuna. Sieltä niitä kerättiin, kunnes alkoi satamaan. Pojat odottivat hiljaisina puuhun sidottuna. Lopulta Telmakin joutui puuhun kun ei voinut olla kiusaamatta poikia. Ihan kiva puolukkasaalis saatiin.
 
Muutaman tunnin kuluttua mettäreissun jälkeen tulivat perjantaina ostamani havut. Päivä oli sateinen eikä tehty mitään ihmeellistä. Olihan se hyvä välillä latautuakin kunnolla virikkeellisten päivien jälkeen. Illemmalla mulle selvisi, ettei PP tulisi tekemään aitaa. Kaverini lämmitti saunan ja muuripadan. Käytiin lenkillä ja sen jälkeen mentiin saunaan. Kaverini lähti saunasta pois ennen mua ja jessus mikä mekkala kuului talon sisältä! Pojat huusivat kuin viimeistä päivää ja kun niin kierroksilla kävivät, tekivät hyökkäyksen toisiaan kohti jolloin mökä loppui siihen ja oltiin taas niin kaveria toisilleen, että! Kyllä harmitti moinen käytös. Mulle taisi tulla silloin mitta täyteen tuota järjetöntä haukkumista.
 
 
Paluu ystävyytemme juurille
 
Tiistaille oltiin suunniteltu, että mentäisiin kattomaan menikö tässä lähellä todellakin pururata. Ei kuitenkaan lähdetty pientä lenkkiä pidemmälle, sillä satoi vettä. Kaverini ei ilmeisesti ollut kastunut sillä pikku kävelyllä tarpeeksi, kun innostui leikkaamaan mun luumu- ja omenapuuta vesisateessa. Otti koirat mukaan aitaukseen, mutta kun niitä ikkunasta seurailin, ne eivät tehneet juuri muuta kuin istua kyhjöttivät. Otin märän kolmikon sisälle. Kun puut oli leikattu, sade alkoi loppua. Näkyi sinistä taivastakin, joten lähdettiin sittenkin kattomaan oliko täällä päin pururataa. Siellä oli ilmeisesti myös geokätkö. Noh, eipä tässä lähellä mennyt pururataa. Se karttaan merkitty jutska oli kai jonkun yksityisen tallinpitäjän oma maastorata. Hetki funtsittiin, että mitäs nyt, ennen kuin päätettiin lähteä kävelemään Tuorlan luontopoluille.
 
Tuorla on mulle tuttu paikka, sillä olen ollut siellä vuoden opiskelemassa. Tarkoitus oli tulla maatalouslomittajaksi, mutta kohtalo päätti toisin. Tuorla on hieno paikka ja ainakin silloin sieltä sai hyvää ruokaa. Sen koulun takia mun lompsaa koristaa traktorikortti. Aina kun täällä päin tehdään jotain peltohommia, niin sitä muistuu mieleen miten ite kynsi, kylvi, äesti, pui... yms. Paras seuraamus Tuorlasta taisi olla tämä kaveri, joka nyt oli mun luona käymässä. Olihan siellä tapahtunut muutoksia, mutta kyllä maisemat pystyi vielä hyvin tunnistamaan. Luontopolulla kohdattiin irtokoira. Kultsu-uros ilmestyi meidän taakse kuin tyhjästä. Pojat nostivat mekkalan. Äääh... Kaverini käski mun mennä poikien kanssa eteenpäin ja jäi Telman kanssa kultsun luo. Kultsu oli kuulemma lähtenyt pois omia aikojaan haisteltuaan Telmaa. Siitä irtokoirasta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Tuorlan opastetaulusta bongasin reitin, jonka kopsin mukanani olleeseen keltaisiin sivuihin. Tarkoitus olisi käydä joskus kävelemässä se reitti. Sade onnistuttiin välttämään kävelymme aikana. Auton lähellä alkoi tihuttaa.
 
 
Nyt riitti pojat!
 
Tuorlan jälkeen suunnistettiin Subwayhin. Siinä matkalla kaverini pysähtyi Biltemaan. Mä jäin autoon pitämään pojille kuonon-kiinni-pito-treeniä. Mulla oli nyt kokeilussa uusi ase (once again..). Testipaikalla olin kuunnellut erään kertomusta kolinapurkista. Siitä on sanottu mulle aiemminkin, mutta en ole alkanut käyttämään sitä siitä syystä, että kädet on vähissä kun pojat oikein repeilevät. Yritä siinä sitten heittää jotain purkkia kun yhdet riuhtoo hihnoissaan... Nyt olin viime päivinä kuullut niin paljon poikien turhaa ääntä, että päätin kokeilla onnistuisiko sen käyttö mitenkään. Tiesin, että kun otan Sonyn ulos autosta, alkaa mekkala. Niin myös kävi. Äijä alkoi hyppiä tasatassua parkkipaikalla ja säesti ite omaa tanssiaan. Heitin purkin ja mökä loppui siihen, jolloin heitin nappuja kera kehujen. Kävelytin vähän Sonya ja kehuin hyvästä käytöksestä, ennen kuin laitoin sen takaisin autoon. Sitten avasin Telmalle takaluukun ja tarjoilin sille vettä. Kokeilin Sonyn kanssa uudestaan autosta ulostuloa. Äijä oli ihan hiljaa! Nappuja ja kehuja lenteli. Sitten treeni jatkui niin, että otin Ticon ulos autosta Sonyn ollessa toisessa kädessä. Se on tilanne, jolloin Sony helposti alkaa hyökkiä Ticoa kohti. Sony mökäsi ja purkki lensi. Siihen loppui huono käytös. Kävelin vähän poikien kanssa ja hetken kuluttua toistin treenin. Nyt Sony oli ihan nätisti. Jes! Innoissani hyvistä tuloksista päätin kokeilla lisää purkin tehoa, sillä siihen oli tilaisuus. Pojilla on tapana mökätä kun näkevät tuttuja – etenkin Tico osaa tuon taidon. Odottelin kaveria kaupasta. Pojat olivat hiljaa ja nätisti kun odoteltiin. Ihmisiä liikkui, mutta Sony ei kertonut mulle siitä. Sitten kun kaverini alkoi näkyä, Tico haukkui. En enää muista haukkuiko Sony. Purkki lensi ja viimeistään silloin Sony vaikeni, jos nyt edes haukkui. Tico jatkoi mökäänsä ja heitin uudestaan purkin, jolloin sekin hiljeni. Sony pikemminkin veti pakkia toistaessani purkin heiton. Taitaa ihan pelätä sitä? Kaverini oli mm. ostanut työkäsineitä ja antoi Telmalle parin. Pojat saivat myös parin. Koirilla oli kivaa. Otin pojilta käsineet pois kun alkoi rikkomis-yritys-vaihe. Telman onnistui raadella uuteen käsineeseen reikä.
 
Matkalla kohti Subia selitin kaverilleni suu vaahdossa hyvin menneistä purkkitreeneistä. Ajattelin kokeilla autosta ulos ottamista kun oltiin Subilla. Otin Sonyn ulos ja äijyli oli hipihiljaa. Kun otin Ticon messiin, Sony pakitti. Kehuja ja nappuja poitsuille hyvin menneistä treeneistä! :) Lähdin ostamaan subeja, mutta en ostanut niitä siitä paikasta. Keltaisilla sivuilla oli subi-kuponkeja, mutta jostain syystä ne eivät kelvanneet sinne? Tiesin lähistöllä toisen Subwayn, joten mentiin sinne. Parkkipaikalla tein taas treenin, joka meni äänettömästi! Magic Can (MC) oli taas toiminut. Tähän subiin kelpasivat kupongit ja vaikkeivät olisi kelvanneet, niin olin muutenkin päättänyt ostaa subimme sieltä. Sitten suunnistettiin kohti Prismaa. Sieltä ostettiin kaikkea enemmän vähemmän järkevää. Päätin maistattaa kaverillani keksejä, jotka olivat musta tosi hyviä. Keksit kun tuntuivat hänelle maistuvan. Pojille ostin pallon isosen...
 
Kotona meihin upposivat subit (kaverini oli aloittanut jo aiemmin), pullaa ja niitä keksejä. Tuli ilmi, että ne keksit päätyivät kaverini addiktiolistalle :D Ja hyviähän ne ovat. Itekin jäin niihin koukkuun heti kun olin ekan keksin syönyt. Kyseessä on fanipalan green apple. Niihin kekseihin on saatu hyvin vihreän omenan kirpeys yhdistettyä suklaaseen. Sitten alettiin odotella PP:ä. Sateen vuoksi hän ei tullut. Se oli pettymys, mutta suurempi pettymys se tuntui olevan mun kaverille. Tiedä sitten miten paljon mun vinku-vonku aitaprojektin hitaudesta ja ongelmista vaikutti siihen, että hän oli innolla odottelemassa, että pääsisi heiluttelemaan lekaa. Ja kun leka ei tullutkaan, niin siitä sitten riitti juttua ja pohdintaa, että mistäs semmoisen saisi siihen hätään.
 
 
Koululainen Tico
 
Olin ilmoittanut Ticon vakitottis-kurssille ja tiistaina oli sen eka kerta. Kaverini heitti meidät kouluun. Kiva juttu, sillä sateessa polkeminen olisi ollut aikas ikävää. Sillä välin kun olin Ticon kanssa koulussa, kaverini ulkoilutti Sonya ja Telmaa. Arvatkaapa vaan oliko hienoa nähdä, miten kaverini talutti Sonya ja Telmaa ohi pihan, jossa oli koiria, ja jolloin Sony käveli nätisti ja hiljaa!!! Kaverillani oli kaiken varalta MC taskussaan.
 
Sisälle sai mennä odottelemaan kurssin alkua. Siinä odotellessamme kaiketi edellisen kurssin osallistuja tuli hakemaan takkiaan. Sanoi Ticoa kauniiksi koiraksi. Empi rotua ja eihän hän sitä tiennyt. Toisti uudelleen, että Tico on kaunis koira. Kiitin. Kurssilla oli vain yksi koira Ticon lisäksi. Uros norwitsi. Alussa kerrottiin missä oltiin koiran kanssa menossa, mitä ongelmia oli ja mihin toivoi saavansa apua. Sitten otettiin seuraamista kouluttajan katsellessa. Ensin edestakaisin, sitten paikoillaan kääntymistä ja sen jälkeen piti tehdä ysikymppisiä kulmia yksikseen sillä välin, kun kouluttaja seurasi toista koirakkoa. Tico seurasi ihan kivasti. Perusasento oli välillä hakusessa ja kun piti pyöriä vasempaan paikoillaan, se ei oikein onnistunut. Sitä en sitten tiedä miten paljon siihen vaikutti se, kun Tico oli hetki sitten rähjännyt ovesta näkyneelle koiralle. Se koulutus siis oli sisätiloissa. Tico myös repesi, kun olin maksamassa kurssia. Silloin tuli joku koira hoitolaan. Ticon käytös kyllä yllätti. Sonyhan on ennen ollut se the repeilijä.
 
 
Lisätestiä MC:n tehosta
 
Jos tuntee, että on jonkun kanssa samalla aaltopituudella, niin sellaiselle on helppoa sanoa asioita ja myös pyytää niitä. En empinyt kauaa kun kysyä päräytin, että mitä mieltä kaverini oli haukkutreeneistä. Se sopi hänelle. Kello lähestyi ilta puoliysiä, kun jätettiin koirat keskenään sisälle ja mentiin repimään kasveja talon vierestä. Kompostilla oli juhlapäivä, sillä se sai paljon, paljon syötävää. Jonkin aikaa tihkusateessa kasveja revittyämme, kaverini meni ensin sisälle. Hän oli varustautunut MC:n ja nappujen kanssa. Mä jäin ulos kuuntelemaan, mutta nyt vanha ei muista, että pitikö purkkia heittää. Ehkä kerran? Mutta ei todellakaan noussut sellainen mökä kuin nousi saunan jälkeen. Mä vaikeutin treeniä soittamalla ovikelloa. Siitä nousi mökä. Ovikello oli vaikein Ticolle. Sony ja Telma uskoivat helpommin, ettei saanut haukkua. Sitten kun Ticokaan ei enää reagoinut kelloon, menin sisälle. Vastassa oli hiljaisia tervehtijöitä.
 
Myöhemmin yöllä käytiin pikku lenkki. Mä jäin lenkin jälkeen kiikuttamaan leikattuja oksia lähipellon reunaan. Sitten lähettelin testikuvia niitä odottaville ja laitoin uusia latautumaan Picasaan. Kierrätin kuvat sitä kautta, sillä en yksinkertaisesti kehdannut lähettää ihmisille niitä alkuperäisen kokoisina. Jos tiesin, että oli ok lähettää ne niin suurina, niin sitten en kierrättänyt. Testin jälkeen kone olikin päivätolkulla päällä, kun latasin kuvia Picasaan. Pyrin tekemään öisin mahdollisimman paljon kuvien kanssa, jotta en aiheuttaisi kaverilleni mielipahaa. Päivisin laitoin vain satsin toisensa jälkeen latautumaan Picasaan, mutta en kuitenkaan ollut mitenkään sidottu koneeseen. Ihan hyvin pystyi lähtemään vaikka minne.
 
Aamulla taas jatkui pohdinta, että mistä kaverini saisi lekan. PP oli ehkä tulossa illalla. Kaverini oli siirtänyt kotiin lähtöä, jotta pääsisi aitahommiin. Hän pohti, että mitä jos PP ei taaskaan tulisi, niin sitten hän olisi tavallaan ollut turhaan. Eipä sillä kyllä hän sanoi viihtyneensä mun luona muutenkin. Se oli kiva kuulla :) Laitoin PP:lle viestiä, että vaikkei hän ite tulisikaan, niin voisiko edes tuoda lekan ja kangen. Se sopi hänelle. Kaverini oli ihan, että, jeeeeeee!!! :D
 
Aamulenkki taisi jäädä taas lyhyeksi sateen vuoksi. Kaverini ehdotuksesta treenattiin taas koiria. Me jäätiin ulos joksikin aikaa touhuumaan. Kaverillani oli mukanaan oksasakset ja niillä hän silppusi pois myrkkyhavut. Se oli sääli joutua luopumaan niistä. Tykkäsin niistä, mutta ne kuulemma olivat todella myrkyllisiä, joten ei niitä uskaltanut jättää siihen, sillä aidan valmistuttua pojilla oli mahdollisuus päästä sen kimppuun. Mä taas revin maasta juurineen jotain lehtipuskia, jotka olivat ikävästi kulkureitillä. 
 
Sitten kun puskat olivat historiaa, niin kaverini meni ensin sisälle. Ei kuulunut mitään. Eikä kuulunut mitään kun soitin ovikelloa!!! Hieno kolmikko tosiaan :)
 
 
Tuleeko se leka? ;)
 
Syönnin jälkeen kaverini meni nukkumaan ja mä menin ulos pilkkomaan myrkkyhavuja jätesäkkiin. Olisi niitä voinut pilkkoa enemmänkin kuin yhden säkillisen verran, mutta ei ollut jätesäkkejä enempää kuin yksi. Kaverini jatkoi havujen pilkkomista saaveihin. Ja odotteli lekaa ;) Tuosta leka–jutusta saatiin yksi hauska muisto lisää ja sisäpiirin vitsi :D
 
Puoli seiskan aikaan PP sitten tuli – niin ja se odotetuin vieras: leka. Pyysin PP:ä käymään sisällä, jotta saisin nähdä miten koirat reagoivat. Sisällä näin MC:n taikaa kun kukaan ei sanonut mitään!!! :) PP ei jäänyt, mutta näytti tolppien paikan. Sanoi tulevansa torstaina, jos sää sallisi. Kaverini alkoi innolla heiluttamaan lekaa. Ja hyvin sitä heiluttikin, sillä tolppakenkä toisensa jälkeen upposi nätisti maahan. Yksi oli hankalampi, kun ei meinattu millään löytää kohtaa, jossa ei heti kalahtaisi kiveen, mutta kun vähän kaivoin ja poistin sieltä ison kiven, sekin tolppakenkä saatiin maahan. Sateesta huolimatta me aherrettiin. Kun tolpat olivat pystyssä, alettiin laittamaan verkkoa. Verkkoa laitettiin niin kauan kun nähtiin. Pimeyteen piti lopettaa siltä päivältä, mutta mieli oli hyvä, sillä aitaprojekti oli pitkän tauon jälkeen edistynyt ja kaverini oli päässyt heiluttelemaan lekaa ;D Sitten pikku lenkki ja saunaan. Tällä kertaa, kun kaverini meni ensin saunan jälkeen sisälle taloon, ei kuulunut mitään. Jos jotain, niin nappujen rapina lattialle. Ilkeenä ihmisenä koirille soitin ovikelloa tullessani saunasta. Eikä kuulunut mitään! Uskomatonta!
 
 
Karkuri ja kakkakassi Ruissalossa
 
Kaverini ehdotti, että käytäisiin aamulla koirien kanssa pidempi lenkki, jotta voitaisiin sitten rauhassa puuhailla aidan parissa. Oikeesti, musta tuntui välillä, että hän luki mun ajatuksia, sillä niin samanlainen ajatusmaailma tuntui hänellä olevan. Niin tai, sitten hän on opiskellut sen lukemalla mun blogia ;) Kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi.
 
Kellot oli soimassa 05.30. Mä kuitenkin heräsin varttia ennen kellon soimista. Olin laittanut yön ajaksi latautumaan tuubiin videopätkiä, joissa on Telma ja pojat. Kaikki muut näyttivät menneen sinne, paitsi yksi. Laitoin sen latautumaan uusiksi.
 
Tässä on ne videopätkät
 
 
http://www.youtube.com/watch?v=XAFpu5ize3U  kolmikko leikkii sopuisasti
 
http://www.youtube.com/watch?v=NTlCffPXv9Y  Ticon & Telman iltapaini
 
http://www.youtube.com/watch?v=yO1jY-OdsWM  Telma kuivailee sateessa kastunutta kuonoaan
 
http://www.youtube.com/watch?v=FaHTB-9Q4rk  Tico sekoili peiton kanssa
 
http://www.youtube.com/watch?v=Hh9BNoTq_9Q  Ticon & Telman peittopaini
 
 
Meillä oli ollut juttua, että käytäisiin kaupassa myös. Ostoslista oli niinkin terveellinen kuin: kaakaota, pullaa, vaniljakastiketta, omena fanipaloja, jätesäkkejä ja kakkapusseja :D Ehdotin, että lähdettäisiin taas kävelemään Ruissaloon ja sitten tullessa haettaisiin koirille ruokaa ja käytäis kaupassa. Se sopi kaverille. Oli vielä niin hämärää, ettei voinut nähdä millaista pilveä taivaalla oli. Maa kuitenkin oli kuiva, joten uskaltauduttiin lähtemään reissuun. Pohdinnan jälkeen päätin ottaa kameran mukaan, ettei kaverini tarttis kuunnella mun vinku-vonkua tyyliin “olisipa kamera mukana”.
 
Käytin poikia pikku lenkillä, mutta ne eivät malttaneet nostaa koipeaan. Taisivat haistaa naapurin labbiksen? Paluu matkalla Tico väänsi kasan, mutta ei se vähentänyt herran vinku-vonkua autossa. Äitini on useasti kironnut, kun ei saa hyviä koirasuojia autoon. Kaverini autossa tuli todistettua, että vika ei ole suojissa, vaan koirassa. Suoja pysyi paremmin Sonyn puolella kuin Ticon. Ja kuulemma Telmalla se ei liikkunut yhtään. Ei suojiltakaan voi mahdottomuuksia vaatia jos kyydissä on koira, joka itkee, hyörii ja pyörii välillä kiipeilleen takajaloillaan pitkin selkänojaa. Ei tuo otus taida koskaan oppia matkustamaan nätisti.
 
Kun auto oli parkissa, joka ikinen turrikka oli jättänyt käytöstavat mun luo. Kaikki vetivät ja sinkoilivat. Mitä lie haistoivat? Kivaa se ei kuitenkaan ollut. Halusin näyttää kaverilleni kivat portaat metsän keskellä. Siellä päin sattui olemaan yksi geokätkökin, jonka kaverini löysi. Mä yritin auttaa ettimisessä ja olin laittanut pojat puuhun. Siinä ne olivat nätisti, mutta kun matka jatkui, jatkui myös vetäminen. Siinä lähellä oli joku metsäkirkko ja käytiin sitten siinäkin.
 
Rappusilla otin pojista kuvia. Ja sitten myös koko kolmikosta. Sen jälkeen tein päivän virheen. Oli ihan lyhyt matka seuraaville rappusille, joten en ottanut poikia kiinni. Sanoin “saa mennä” ja samantien äijät katosivat metikköön. Huusin perään, mutta ei se auttanut. Mielessäni kirosin tyhmyyttäni. Tico tuli pian takaisin, mutta Sonya ei näkynyt eikä kuulunut. Huutelin ja viheltelin sitä, mutta äijää ei näkynyt. Mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän alkoi mieleen tulla kaikenlaisia uhkakuvia. En tiennyt pitikö liikkua vaiko jäädä paikoilleen. Enkä tiennyt mistä alkaa etsiä. Kaiken lisäksi mulla ei ollut mukanani puhelinta, jotta oltais voitu pitää yhteyttä kaverini kanssa. Poikkeuksellisesti annoin Ticon haukkua siinä toivossa, että josko se toisi Sonyn takaisin. En tiedä kauanko aikaa kului. Ehkä 10-15 min, mutta pitkältä se tuntui. Vihdoinkin sain kuulla toivomani huudon, kun kaverini ilmoitti löytäneensä Sonyn. Sony oli kuulemma ilmestynyt Telman vanavedessä lähellä niitä rappusia. Huh huh, että saatiin vielä pikku karkuri takaisin!
 
                                 
                             Ne rappuset, jonka jälkeen pojat lähtivät hippulat vinkuen
 
 
Mentiin metikköä pitkin takaisin autolle. Auton lähellä kysyin, joko kaverini halusi lähteä pois. Ja kun ei halunnut, niin suunnistettiin kohti Saarronniemeä. Siellä on paikka, jossa olin kerran kävellyt ja ihastunut siihen paikkaan. Nyt oli tilaisuus päästä sinne uudelleen. Siellä oli myös tilaisuus koirilla päästä uimaan. Sony ja Telma käyttivät tilaisuuden hyväksi. Jossain vaiheessa Sony repesi haukkumaan. En tiennyt mitä äijä mökäsi. Tico yhdistyi konserttiin myös. Heitin MC:n ja tuli hiljaista. Myöhemmin mulle selvisi mistä Sony oli revennyt sillä kertaa: lähistölle oli tullut auto. Kun sateen tihutus oli lakannut, laitoin Ticon kiinni puuhun ja aloin ottamaan Sonysta kuvia. Reippaasti poitsu meni aallokkoon hakemaan keppiä. Sitten vaihdoin koiraa ja Ticokin ui :) Tico ei ilmeisesti välitä mennä veteen jos Sony häslää siinä ympärillä. Sitten vielä kuvia Telmasta jättikepin kanssa. Se auto, jonka vuoksi Sony repeili, sisälsi surffarin. Kun Sony näki surffaajan merellä, tuli vähän kommenttia. Purkin ravistelu lopetti kommentoinnin.
 
                                  
                               Rohkeasti aallokossa
 
                                 
                             Telmaa taitaa naurattaa poikien pikku keppi ja vaihtaa sen oman koko luokan edustajaksi ;)
 
 
Matka jatkui merenrantaa pitkin. Siinä meni reitti ihan liki vettä. Karut ja kauniit maisemat innostivat mua kaivamaan kameran taas esille – tihuttamisesta huolimatta. Annoin äijät kaverilleni ja aloin räpsiä. Äijät piehtaroivat maassa. Siitäkin sain kuvia. Reitin loppupuolella Telma-ahmatti löysi jonkin muovikassin, jota alkoi innolla syömään. Kaverini yritti ottaa sitä pussia pois Telmalta, mutta neiti pinkaisi pussi suussa karkuun. Alkoi ajojahti, jota pojat säestivät. Sony hiljeni jo pelkästä purkin ravistuksesta. Ticolle piti heittää. Olin juuri poimimassa MC:a maasta, kun kaverini juoksi ohi. Lykkäsin MC:n hänen käteensä. MC:n avulla Telmalta saatiin pois se pussi, joka sisälsi ihmisenpeetä vessapapereineen päivineen... Matkalla autolle naureskeltiin sitä miten kaverini oli juossut Telman perässä huutaen Telmalle ja ilmoittaen sen olevan ihmisenkakkaa. Kaverini ylisti MC:a ja sanoi, että halusi sellaisen mukaansa. Telma ei ollut kaverini oma koira, vaan hänen siskonsa, mutta aikoi viedä hänelle purkin tuliaisiksi. MC oli kyllä ollut uskomaton. Historiaa muistaen ehkei nyt pitäisi sen suurempia hehkutella, mutta MC oli vaikuttanut todella tehokkaalta Sonylle. Ticoon se tehosi huonommin, mutta lopulta kuitenkin hiljensi senkin. Tiedä sitten, että oliko nyt taas niin, että aluksi MC toimii tosi hyvin ja sitten yhtäkkiä ei enää lainkaan? Se on niin monesti nähty Sonyn kohdalla, että huoh vaan.
 
Telmasta tuli loppupäiväksi kakkakita, kakkasuu ja ties mitä. Sen suu oli kuin myrkkyä meille. Ja en todellakaan sanonut Telman kanssa käsipäivää. Telmalla on persoonallinen tervehtimistapa: se hyppii (tai ainakin yrittää) ihmistä vasten ja koittaa saada sen käden suuhunsa. Telma ei yritä purra kättä, vaan tahtoo vaan pitää sitä suussaan. En antanut Telman tehdä niin, vaan yritin aina silittää sitä selästä samalla kun höpisin, ettei me sanota käsipäivää vaan turkkipäivää. Aika hyvin Telma sen uskoi. Ja kakkakassin jälkeen se oli ehdottomasti EI käsipäivää :D
 
                                 
                              Niin karua, mutta, ah, niin kaunista!
 
                                
                             Kivihierontaa? :D
 
 
Ruissalon ikävät tuliaiset
 
Ruissalosta mentiin Mustiin & Mirriin. Siellä oli taas tarjous poikien sapuskasta ja kun Telmakin oli sitä syönyt, niin haettiin säkillinen sitä. Hyvään aikaan käytiin ostoksilla, sillä mä otin viimeisen säkin sitä ruokaa. Ja kun mentiin takaisin autolle, Sonyn pää järkytti: sen päässä juoksi viisi punkkia!!! Kaverini napsi ne pois paljain sormin ja tappoi niistä jokaisen. En olisi pystynyt koskemaan niihin paljain sormin. Ticossa näkyi yksi. Eipä ollut kiva tuliainen Ruissalosta...
 
Sitten mentiin Prismaan, josta kyllä ostettiin muutakin kuin niitä herkkuja. Omenakeksejä kaverini kehotti ottamaan kaksi pussia :D Prismalta suunnistettiin pizzapaikkaan. Sen parkkiksella löysin taas Sonysta punkin. Otin sen pois paperilla ja tiputin sen kaivoon. Kaverini huolehti pizzoista ja mä hain tarjouspottuja. Mulla oli autonavain, joten pääsin sisälle autoon. Taas löytyi Sonysta punkki... Jännä juttu, sillä ei siinä ollut näkynyt mitään silloin, kun se laitettiin autoon Ruissalossa ja myöhemmin niitä suorastaan vilisi Sonyssa. Yksikään ei ollut kiinnittynyt vaan kaikki menivät karvojen päällä.
 
 
Aitatouhuja sateessa
 
Kotona laitettiin ostokset paikoilleen ja sitten syynäsin poikien turkit karstalla. Kääntelin ja harjailin turkkeja, mutta mitään en löytänyt. Sitten oli pizzan aika. Ja sen jälkeen mentiin aidan kimppuun. Koirilla oli takanaan kuuden tunnin reissu, joten hyvillä mielin pystyi tuohuta aidan parissa. Meillä oli virallinen valvoja, sillä Sony istua napotti ikkunassa pitkän tovin meitä seuraten. Se oli jotenkin suloista. Telmakin käväisi siinä välillä. Liekö päästi Sonyn tauolle ;)
 
Meillä oli pieni pulma verkon kanssa: se oli alkanut mennä mutkalle. Käytiin vähän katsomassa mallia kalliolla olevasta verkosta. Sieltä opiskeltiin, että verkko kannattaa laittaa kokonaan poikki. Maasto alkoi pikku hiljaa nousta, joten verkko piti laittaa joka välissä poikki. Niin siitä verkosta tuli suora ja pinkee. Tosi hieno. Vedettiin verkko puuaita osuuteen asti. Sinne verkkorulla riitti juuri sopivasti. Sitten oli ruokatauko, jonka jälkeen mä aloin kaivella havuille uusia koteja. Kaverini otti torkut.
 
Kaivaminen osoittautui vaikeaksi hommaksi. Osasin odottaa, että lähellä kalliota on kiviä. Kuvittelin homman helpottuvan alas päin mentäessä. Väärässä olin. Koko sivu oli todella kivikkoista. Lapio kalahti todella nopeasti kiveen. Tai jos ei kiveen, niin sitten puunjuureen. Eipä siinä auttanut muu kuin kaivaa kivet ylös, jotta sai jokinlaista ojaa havuille. Kiviä oli niin paljon, että ihan ihmetytti, miksei useampi tolppa, kuin yksi ollut kolahtanut kiveen. Onneksi ei kuitenkaan ollut missään niin suurta kiveä, että sitä ei olisi saanut kaivamalla pois.
 
Sade oli alkanut, kun oltiin menty autolle Ruissalossa. Pitkin päivää oli sadekuuroja. Vaikka suurin piirtein koko päivä oltiin ulkona, niin silti ei kastuttu. Vasta kun PP:n tulo lähestyi, niin sateesta tuli yhtenäisempää. Se harmitti PP:n puolesta. Mulla oli sellainen olo, että “I`m singing in the rain...” Kenenkäs biisi tuo nyt olikaan? Frank Sinatran? Oli niin mahtavaa kun aitahomma edistyi! Kaverinikin oli asiasta innoissaan.
 
Sateesta huolimatta PP tuli tekemään kalliolle sen puuosuuden. Vitsit, kun siitä tuli hieno! Puhetta oli, että jatketaan ensi viikolla. Toivottavasti... Mä kaivoin viisi tuntia sateessa ja olin kyllä sen näköinenkin. Olin kurainen kuin joku hiekkalaatikolla leikkinyt pikku kakara :D Kyllähän se loppuvaiheessa alkoi väsyttämään jatkuvat kivet ja juuret, mutta en malttanut jättää kesken. Kaverini istutti havut ja kun oli saavuttanut mut, meni sisälle huutelemaan mulle ikkunasta. Huuteli, että joko se oja alkaa valmistua yms. naljailua. Huutelulle oli ihan muukin tarkoitus kuin mun “ärsyttäminen”. Oltiin havaittu, että se saa Ticon avaamaan sanaisen arkkunsa ja sitten treenattiin sitä. Ihan mahtavaa, että kaverini ehdotti tuota oma-aloitteisesti. Vaikkei oltu nähty piiiiiiiiiiiitkään aikaan (10 vee?), niin silti synkkasi tosi hyvin :) Siinä kun tappelin juurien ja kivien kanssa, kaverini huusi ikkunasta, että voiko mennä käyttämään kaikkia pienellä lenkillä. Toki, mutta kehotin ottamaan MC:n varmuuden vuoksi mukaan. Kun oja oli kaivettu, huuhtelin suurimmat kurat pois puutarhaletkulla. Sadehousut olivat muuttuneet kurahousuiksi, joten päätin laittaa koneen pyörimään.
 
Hyvin sujuneelta lenkiltä tultuaan kaverini istutti loput havut. Niin multa, kuin havutkin loppuivat kesken. Ja taas pimeys tavoitti ahkerat työläiset, joten ei voitu nähdä montako havua tarkalleen ottaen puuttui. Sitten syötiin ja katseltiin koirien touhuja. Kaverini löysi Ticosta kiinnittyneen punkin.
 
Seuraavana päivänä, eli perjantaina oli kaverini kotiin palaamisen aika. Hänellä oli kuulemma ollut kivaa ja oli viihtynyt hyvin. Mustakin oli tosi mahtavaa, että jaksoi ajella mun luo. Lähdöstään huolimatta kaverini halusi käydä hakemassa ne puuttuvat havut ja lisää multaa, ennen kuin lähti kohti kotia. Hän suunnitteli, että heräisi kuudelta.
 
 
Kohtalolla sormensa pelissä?
 
Mäkin suunnittelin jo pikku hiljaa nukkumaan menoa. Kävin tarkistamassa, että kuka oli Radio Suomen artisti esittelyssä sinä yönä ja en ollut uskoa todeksi näkemääni. Vihdoinkin oli odotus käymässä todeksi. Sanoin kaverille, että enpä taidakaan nukkua kovin paljon seuraavana yönä. Pyysin hämmästyneen kaverini vilkaisemaan konetta. Artistitunnilla oli sinä yönä Elton John! Hihkuin, että miten mahtava sattuma, että se sattui olemaan juuri mun loman aikaan. Jos olisin ollut töissä, en olisi voinut nauhoittaa ohjelmaa kasetille. Nyt pystyin. Kaverini pyöritteli naureskellen päätään mun innolle. Siihen heitin, että EJ on mun leka ;) Ei hitsi, johan on sattuneet lomat tänä vuonna hyvää aikaan! Kun lomani eka osuus alkoi, tuli pikku pätkä Porin konsertista. Tosin sitä en kuullut “livenä”, sillä satuin olemaan juuri silloin Tartossa. Valjastin äipän nauhoituspuuhiin. Hän oli onnistunut ihan hyvin. Ja nyt sitten mun viikon pätkällä oli radiossa tunti pelkkää EJ:a. Siis maailman parasta musaa oli nostettu hetkellisesti jalustalle mun loman alussa ja lopussa. Uskomaton sattuma! Vai oliko sittenkään pelkkää sattumaa... ;)
 
Nukuin pari tuntia ennen ohjelmaa. Lähettelin kuvia ja kuuntelin sitä. Se tunti oli yhtä biisiä lukuun ottamatta pelkkää hittien tykitystä. Sitä yhtä en ollut kuullut koskaan aiemmin radiosta. Omasta kokoelmasta se kyllä löytyy. Se ohjelma oli vain pintaraapaisu EJ:n pitkästä, pitkästä urasta. Ei tunnissa sitä paljoa käsitellä. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla, mitä biisejä siihen tuntiin olivat valinneet ja muutenkin kiva juttu, että noteerasivat EJ:n. Tunti päättyi niin oikeaan biisiin kuin vaan voi olla. Biisiin, josta kaikki alkoi. Ilman Leijonakuningasta en ehkä tietäisi tuota suurenmoista artistia. Nauhoitin ohjelman kasetille. Vähän se meni piloille kun “panikoin” sen puolen loppumisen kanssa, mutta suurin osa tuli talteen.
 
EJ-tunnin jälkeen mua ei väsyttänyt yhtään, joten menin silppuamaan myrkkyhavuja. Kun laittoi talon seinustalle valot, niin näki hyvin silputa niitä yö kolmeltakin... Välillä kävin sisällä lähettämässä uuden satsin kuvia sille nettitutulle. Kolmisen tuntia meni siihen, että kaikki havut olivat säkeissä. Hyvä, että aloin silppuamaan niitä jo silloin, sillä muutoin en olisi ehtinyt silputa niitä ennen kaverini lähtöä. Hänen mukanaan kun lähtivät sakset.
 
 
MC:n taikaa ja aamulenkki
 
Kello läheni puolta seittemää, eikä kaveriani vielä näkynyt. Kävin äijien kanssa pikku lenkin, sillä iltalenkistä oli jo kulunut hyvän aikaa. En uskaltanut mennä herättämään kaveriani, kun en tiennyt oliko hän kenties muuttanut herätysaikaa edessä olevan tuntien ajomatkan vuoksi. Telmankin piti jo päästä ulos, mutta kun se oli kaverini kanssa yläkerrassa, niin en voinut ottaa sitä mukaan.
 
Ilmeisesti tuo toinen naapuri on ottanut koiran. Ainakin testiviikonlopusta eteenpäin täällä on näkynyt pieni labbiksenpentu. Olettaisin sen olevan lapukan. Ihan varma en asiasta ole. No, kun tultiin pitkin kotitietä, törmättiin siihen pentuun ja toisen naapurin labbikseen. Juuri siihen, joka on Sonylle mörkö. Tico alkoi narista ja Sonykin terästäytyi huomatessaan koirat. Itseasiassa luulen, että äijät olivat tietoisia koirista jo paljon ennen mua. Ne käyttäytyivät sillä tavalla kun asiaa näin jälkeenpäin mietin. Anyway, Sonysta tuli enkeli kera sädekehän heilauttaessani purkkia. Ticokin lopetti narinan ja ylpeänä pojista ohitin koirat. Se oli aivan mahtavaa, kun pojat ohittivat sen lapukan hiljaisina! Hyvä, että mulla oli joku purkki. En löytänyt juuri SITÄ purkkia, joten otin säilyketölkin, jonka sisällä oli kansi. Hyvä niin, sillä olin vähän meinannut, etten törmäisi siihen aikaan keneenkään ja eikä purkkia silloin tarvitsisi.
 
Ehdin hyvin vielä syödä ennen kuin kaverini tuli alas puoli kasilta. Hän kysyi, miksen ollut herättänyt häntä. Kerroin syyn. Hänellä oli ollut aikomus herätä jo puoli kuusi, muttei tiedä mitä herätykselle oli tapahtunut. Hän ei muistanut kuulleensa sitä lainkaan. Telmalla oli jo hätä. Kerroin käyneeni poikien kanssa pikku lenkillä ja kerroin miten hienosti olivat ohittaneet naapureiden koirat. Kerroin myös, että myrkkyhavut oli silputtu. Lähdettiin kiertämään se puolentoista tunnin lenkki. Sitten kaverini söi, jonka jälkeen mentiin ostamaan multaa ja pari havua. Matkalla Plantageniin hieman pilkin.
 
 
Makean aiheuttama krapula
 
Kaverini pakkaili, kun mä vaihdoin pyykkinarun ja lakaisin loputkin myrkkyhavut pois koirien ulottuvilta. Kaverini oli jakanut avaamattoman fanipalapussin (toinen oli jo mennyt edellisenä päivänä). Jako oli kaiketi tapahtunut tyyliin: yksi kaverille, yksi jakajalle ja yksi jakajan suulle, sillä pussin pohjalla oli vain muutama hassu keksi :D Katsottiin ensi vuoden kalenteria tapaamismielessä, josko vaikka jotenkin päästäisiin poikien kanssa käymään kaverini luona. Ajatus siitä, että kohta olivat Telma ja kaverini poissa, saivat vettyneet silmät miltei muodostamaan kyyneleitä. Onneksi hassut koirat tulivat patoamaan mun juuri tulvimaan aikoneet silmät. Niillä oli painimatsi meneillään. Lähinnä Ticolla ja Telmalla. Sony hyöri siinä taustalla. Olen melko varma, että ilman hassuja koiria olisi tullut tirautettua. Nyt selvisin halauksesta kuivin silmin. Kaverini ja Telman mentyä talo tuntui jotenkin autiolta. Istutin loput havut ja laitoin lisää multaa vähälle mullalle jääneille taimille. Nyt sitten toivotaan, että ne alkavat kasvamaan siinä... Käytin pojat lenkillä, söin ja menin nukkumaan. Se oli harmi, ettei kaverini nähnyt aitaa valmiina. Hän olisi niin kovin tahtonut nähdä kun pojat pääsevät ensi kertaa aidatulle pihalle ja, että Telmakin olisi päässyt sinne. Ensimmäistä kertaa hän ei livenä näe, mutta ehkä tuubista, kun ainakin yritän kuvata poikia silloin. Ja ehkäpä Telmakin vielä pääsee juoksentelemaan mun pihalle.
 
Olipa mahtava viikko! Koirilla oli kivaa ja meillä ihmisillä myös. Yksi kränä tuli Ticolle ja Telmalle jostain, mutta sen jälkeen olivat kavereita. Tico ymmärsi lopettaa selässä hyppimisen ekan päivän jälkeen, joka oli hyvä juttu, sillä olisi ollut todella kurjaa, jos Ticoa olisi pitänyt olla koko ajan kieltämässä. Tico taisi olla kolmikosta ilman selässä hyppimistäkin se, jota piti eniten ojentaa. Lähinnä äänenkäytön vuoksi. Ticon ja Telman leikki näytti astetta rajummalta kuin Sonyn ja Telman. Kahden blondin leikki näytti tosi pehmeältä menolta. Sonykin oppi jossain vaiheessa sietämään vapaana olevan Telman kirmailua. Kiitos kaverilleni ja Telmalle kaikista kivoista hetkistä, joita saimme heidän vierailunsa aikana kokea. Me ollaan tässä pikku hiljaa toipumassa makean aiheuttamasta krapulasta, sillä te kaksi siellä jätitte hetkeksi tänne taloon tyhjiön. Kyllä se taas pikku hiljaa täyttyy, kun palaillaan normaaliin arkeen. Vaikka se täyttyisikin, niin teille on täällä aina olemassa tilaa. Kaikkea hyvää teille jatkossa! Sinun sanojasi lainaten: kiitoksia viikosta vilahtaneesta
 
                                                            
                                                            Telma osasi ottaa oikein rennostikin