Maanantaina olin koko päivän vähän varpaillaan sään takia. Välillä taivas tummui siihen malliin, että sade alkaisi hetkenä minä hyvänsä. Toisinaan taas oli sen näköistä, että taivas kirkastuisi.
 
Päivä pysykin sateettomana ja pojat saivat pihailla tuntitolkulla. Vielä ennen lähtöä kävin tekemässä Jomin kanssa pienen lenkin, jolla treenittiin hihnakävelyä.
 
Oli tuulista ja kuivaa, siis ihan mahtavaa, että pääsin lähtemään isosten kanssa. Olin kysynyt kouluttajalta, että voisinko ottaa mukaan molemmat. Se sopi, joka oli ihan mahtava juttu, sillä mun ei tarvinnut päättää, että kuka ei pääse rally-treeneihin tällä viikolla. Kai se sitten arpa olisi osunut Sonyyn kun ei sitä Ticoa olisi voinut jättää kotiin synttäripäivänään.
 
Edessä siis oli parin tunnin kävely, sillä ei sitä edes viittinyt yrittää mennä vakken bussiin arki-iltapäivänä kahden koiran kanssa. Kouluttajalle olin sanonut, että kahden koiran ilmestymiseen paikalle sisältyy säävaraus. Nähtiinpä tuon kävelyn aikana kevään ekat valkovuokot.
 
Oltiin kävelty joku puoltoista tuntia kun tuntui vesipisaroita. Repussa oli Sonylle kurapuku ja mulle kumitakki (teltta vie paljon enemmän tilaa). Sade ei ollut kovaa eikä kastellut paljoa, joten jatkettiin eteenpäin ilman lisävaatetusta.
 
Välillä sade koveni ja olin jo melkein kaivamassa vermeitä esiin repusta. Maltoin mieleni toteamalla, että ei vielä ollut pakko laittaa niitä päälle. Sade sitten väheni ja olin iloinen, etten ollut hötköillyt vermeiden suhteen.
 
Ilman sadevermeitä me päästiin paikalle. Jäätiin jäähdyttelemään yhteen katokseen ja juuri niihin aikoihin alkoi satamaan kovemmin. Se sade kasteli kunnolla. Maa tuli hetkessä märäksi. Taas kävi hyvin sateen kanssa kun oltiin päästy perille puhtaina.
 
Sidoin Ticon odottelemaan ja vein Sonyn sisälle häkkiin. Sitten hain Ticon. Tico osaa odottaa niin nätisti, että siksi se sai jäädä odottelemaan.
 
Odotellessani rataan tutustumisen alkamista bongasin isoset samasta asennosta häkistä. Otin siitä kuvan luurillani, sillä se oli jotenkin hauska näky.
 
 
                              Kuva0042-normal.jpg
                                           Nätisti vuoroaan odottavat.
 
 
270 v –> sakukäännös –> eteen, sivulle, liikkeelle istumatta –> istu, yhdessä tiivis käännös o –> askelsarja eteen –> pujottelu –> käännös o –> houkutus –> istu, koiran kierto joko i-m-s asennossa –> spiraali v –> 360 o –> maali.
 
Tuon radan menin ensin Sonyn kanssa. Ajattelin, että se jäisi nätimmin odottamaan kun on saanut tehdä jotain, ennen kuin joutuu jäämään yksin häkkiin odottelemaan. Sony oli vähän “alarmed” ja se katteli omia peilikuviaan. Hyvin sen kuitenkin sai tulemaan ja radalla tapahtui yksi ainoa virhe, joka oli mun syy. Askelsarjan toisessa osiossa Sony ei ehtinyt istumaan kun jo harpin viimeisiä askeleita. Katoin, että se olisi istunut, mutta liikkeelle lähtiessäni huomasin, ettei ollut. Vaikeeta nähdä tollasesta turkkikasasta asennot ;) Houkutuksessa Sony huomasi kirkuvanoranssin lelun ja sillä oli aikeita mennä kattomaan sitä. Mä huomasin ne aikeet ajoissa ja ihan tyylipuhtaasti tämä kohta suoritettiin.
 
Puin Sonylle puvun ja laitoin sen häkkiin odottelemaan. Kokeilin Ticon kanssa, että saanko sen seisomaan koiran kierron ajaksi. Hyvin onnistui.
 
Jostain syystä Tico ei pysähtynyt istumaan siinä, kun koiran piti istua ja sitten ottaa yhdessä tiivis käännös oikealle. Käännös meni hyvin. Houkutuksessa ei ollut mitään ongelmaa ja muutenkin rata meni kivasti.
 
Loppuun jäi taas aikaa ja mulla ei ollut vaikeuksia päättää kumman kanssa sitä aikaa käytettiin: synttärisankarin tietty. Otin Ticon kanssa vähän sitä sun tätä: sakukäännöksiä, paikoillaan kääntymisiä, asennon vaihtoja. Kun houkutuksen luo tuli tilaa, niin kävin ottamassa sitä. Nyt Tico noteerasi namipurkin. Mitään isoa ongelmaa tästä ei muodostunut vaan hyvin Tico tuli kun sitä houkuttelin pois houkutuksen luota. Yllätyin kyllä, että se noteerasi kun ei oo aiemmin niin tehnyt.
 
Ticon vein ulos ekana ja sitten hain Sonyn. Repun suojaksi heitin kumitakin, sillä ulkona satoi reippaasti. Käveltiin keskustaan bussipysäkille onneamme koittamaan. Meidät huolittiin kyytiin. Bussi oli aika tyhjä ja onneksi ei tullut vaunuja. Pojat olivat ihan ok. Ticolla oli vähän levottomuutta. Sony makoili ja taisipa jopa ummistaa simmujaankin.
 
Vakkelta piti kävellä ja edelleen satoi. Mulla ei ollut kumppareita ja itekseni myhäilin miten hyvin mun lenkkarit piti vettä! Totesin, että jos noita lenkkareita saisi vielä, niin heti kävisin hakemassa ainakin yhden parin kaappiin. Ne on olleet tosi hyvät lenkkarit ja oikeesti pitävät vettä, kuten tuoteselosteessa oli luvattu. Vasta ihan loppumatkasta alkoi tuntua pientä märkyyttä oikean sukan päällä.
 
Tico oli märkä ja kurainen kun päästiin kotiin, siis Ticon synttäripäivän ilta kului kosteissa merkeissä ;) Herra joutui ihan pesulle ja se ei olekaan jokapäiväistä touhua Ticon kohdalla.
 
Myöhemmin illalla kuuntelin, miten kovalla metelillä sade rummutti kattoa. Silloin sitä ajatteli, että onneksi ei missään vaiheessa satanut noin kovaa.
 
Tiistaina olikin Jomin vuoro päästä rallyilemaan. Kun multa kysyttiin alkukuusta, että miten pääsen tulemaan, niin ilmoitin ajat työvuorojeni mukaan. Lisäksi kerroin, että viikko 18 on lomaa, joten jos tiistain aamuryhmään (kumpaan vaan) mahtuu, niin voisin tulla silloinkin. Mahtui, joten tuli ihan ainutlaatuinen tilaisuus päästä rallyilemaan kaikkien kanssa samalla viikolla :)
 
Lähdin Jomin kanssa liikenteeseen puolta tuntia normaalia aiemmin. Kävin asemalta hakemassa lipun lauantaita varten. Sain ihan valita paikan lemmikkivaunusta. Tiedän jo nyt, että se on sellainen mukavampi vaunu. Jonottaa ei tarvinnut yhtään, joten ihan piruuttani kiersin linja-autoaseman kautta. Kattelin aikatauluja ja olin ihan ihmeissäni. Aikatauluissa näytti olevan enemmän vuoroja kuin olin nähnyt netin aikatauluissa! Siis häh??? Eikö nettiin laitetakaan kaikkia vuoroja? Kävin hakemassa aikatauluja ja aion tutkia niitä. Hyvähän se on, jos busseja meneekin useammin kuin olin luullut :)
 
Siinä muita odotellessa juttelin kouluttajan kanssa ja se laittoi robotti-imurin lattialle pyörimään. Sitä ennen se kysyi, että haukkuiko Jomi imuria. Mun piti ihan miettiä, sillä usein se on ulkona kirmaamassa kun mä imuroin. Robo oli tosi hiljainen, joten ei Jomilla ollut mitään syytä haukkua sitä. Robo kiinnosti ja Jomi veti kohti sitä. Kun hihna stoppasi, poju jäi seisomaan häntää heiluttaen.
 
Jomilla oli sama rata. Muistin virkistämiseksi kävin kerran kävelemässä radan Jomin kanssa läpi. Ei Jomi vielä osaa odottaa nätisti, joten en viitti jättää sitä odottamaan. Ehkä se vielä joskus...
 
Etukäteen mua mietitytti houkutuksen sujuvuus. Luulin, että mut laitetaan ekana radalle kun olin jo edellisenä päivänä tehnyt sitä. Oltiin viimeisiä. Meitä ennen oli kaksi koirakkoa. Ne olivat menneet ilman hihnaa ja kouluttaja kysyi, että haluanko kokeilla Jomin kanssa ilman hihnaa. No, mikäs siinä kun ei ollut pelkoa, että Jomi pääsisi karkuun. Siellä kun on portit, jotka laitetaan kiinni kun koira on ilman hihnaa. Eli olisin voinut tehdä noin isostenkin kanssa.
 
Olin varautunut siihen, että kun Jomi kuulee “klik”, niin se luulee, että nyt se saa mennä vapaana. Ei se näyttänyt noteeraavan tuota klikkausta. Mulla oli jäänyt paremmat herkut kotiin, joten piti koittaa pärjätä vähän huonommilla. Ihan kuin Jomi jotain eroa niissä huomaisi... Palkkailin Jomia aina välillä. Jomi tuli tosi hienosti. Houkutuksestakin mentiin ilman, että Jomi näytti noteeraavan lattialla olevia juttuja.
 
Toisen radan myöskin Jomi meni ilman hinaa. Nyt päätin kokeilla ilman nameja. Meni tosi hyvin aina houkutukselle asti. Sitten Jomi innostui siitä kirkuvanoranssista lelusta. Vielä kun pieni huomasi lelun vinkuvan, niin johan oli kivaa! Kouluttajaa nauratti kun Jomi vingutti lelua nenällään :D Eli namit kehiin ja sitten päästiin houkutuksen ohi jatkamaan rata loppuun ilman ongelmia. Nyt oli vähän liikaa luottoa pieneen koiruuteen. Ihmettelin, ettei Jomi noteerannut namipurkkia. Olisko se sitten siitä, että se lelu oli helpompi huomata kuin namit? Koiran kierrot tein Jomin istuessa.
 
Kun väkeä oli niin vähän (vappu verotti), niin halutessaan sai mennä kolmannenkin radan. Mietin, että jaksaako Jomi oikeesti kolmannenkin radan? Kouluttaja kun usein sanoo, ettei mikään koira jaksa kolmea rataa. Musta vaan tuntui, että Jomissa oli virtaa siihen kolmanteenkin. Pitihän sitä kokeilla!
 
Kolmaskin rata mentiin ilman hihnaa ja nyt taas namitin Jomia. Hyvin meni ja houkutuksessa ihan varmuuden vuoksi ekstra-tsemppasin Jomia. Nyt sai lelu olla ihan rauhassa.
 
Loppuun otettiin houkutustreeniä. Kouluttaja laittoi lattialle kivan pörröisen ja vinkuvan (!) lelun ja namipurkin. Sen ohi sitten piti kävellä mennen tullen. Meno ei ollut vaikeaa kun Jomi oli mun vasemmalla puolella. Tullessa taas tuli onnistumisia ja epäonnistumisia. Etenkin kun kouluttaja vingutti sitä lelua meidän tehdessä uukkarin, niin pakkohan pienen oli tutkia, että mistä vinku lähti. Vinkuvat lelut on kyllä Jomin mieleen.
 
Tullessa en laittanut Jomille pukua. Oli kuivaa ja arska paistoi. Tuntui vähän kummalliselta kun ei ollutkaan kiire yhtään minnekään. Se oli ihan luksusta! Tästä luksuksesta lähdin nauttimaan isosten kanssa lenkuralle.
 
Vinkeää vabbua!