Maanantaina kuunnellessani töissä radiota maalailin mielessäni kuvaa, jossa kävelin Jomin kanssa sateessa täydessä sadevarustuksessa. Tiistaille luvattiin sadetta ja samaa virttä lauloi lehdenkin sääennustus. Noh, se täytyy kyllä sanoa, että mulla on tähän asti ollut tosi hyvä tuuri säiden suhteen näissä rally-koulutusreissuilla. Ei oo montaa kertaa tarvinnut miettiä, että viittiikö sitä edes lähteä kun on niin kökkö sää.
 
Sateen oli määrä alkaa puolilta öin. Kotiin pääsin kuivana. Jossain vaiheessa yötä kuulin kun satoi. Silti sain herätä yllätykseen: ulkona ei satanut ja näytti, että maa oli kuivumassa. Aattelin, että kyllä se sade sieltä vielä tulee. Olihan siitä niin kovin rummuteltu ja lehdessäkin oli tummaan pilveen liitettynä kaksi sadepisaraa, siis sateen oli määrä olla aika kovaakin.
 
Sadevermeet päällä lähdin isosten kanssa lenkille. Taivas oli toisaalla harmaa ja vastakkaisella suunnalla näytti jopa arskakin pilkahtelevan. Oli vaikeaa uskoa, ettei muka sitä paljon puhuttua sadetta tulisikaan. Onhan se mahdollista ja niin on käynyt joskus, mutta silti...
 
Lenkillä päätin, että piru vie en laita kumppareita. Muistelin, että mun lenkkarit olivat pitäneet aika hyvin vettä Islannissa (<3) ja jos vesi tulisi niitten läpi, sitten se tulisi. Kumppareilla on ikävää lampsia kuivalla asfaltilla. Muuten sitten mulla oli sadevermeet. Jomille laitoin puvun.
 
Keskustassa pilkahteli aurinko ja kyllä olin iloinen, etten ollut laittanut kumppareita. Iloiseksi teki sekin, että näytti hyvin vahvasti siltä, että päästäisiin treeneihin kuivina!
 
Kyllä vaan kuivana sain tutustua seuraavanlaiseen rataan: istu, maa, istu –> istu, täyskäännös o, istu –> käännös o –> spiraali o –> 270 o –> istu, eteen, takaa perusasentoon –> kiepsahdus –> askelsarja peruuttaen –> täyskäännös v –> istu, ohjaaja ottaa 90 askeleen oikealle ja pyytää koiran sivulle –> pujottelu et –> sakukäännös –> hitaasti –> juoksuun –> maali.
 
Rataan tutustuminen meni pipariksi kun herra ei suostunut odottelemaan yksikseen. Päätin sitten hakea herrankin tutustumaan rataan. Tässä sitten jäin jälkeen kun kouluttaja selitti kylttejä ja piti ite tuumailla loppurata (toki olisi saanut kysyä). Rata vaikutti tosi vaativalta nuorelle pojulle. Siis paljon istumista ja tälleen. Mutta hyvin mun pieni intoilija selviytyi radasta. Istui oikeissa kohdissa. Nuuskuttelua oli parissa kohtaa. Mitä lie niissä kohdissa oli kun näytti joitakin muita nuo kohdat kiinnostavan. Tuo ukkeli sitten näyttää bongaavan kaikki tommoset.. Etukäteen mua huvitti, että radalla oli askelsarja peruttaen. Onneksi sitä oli muistanut vähän treeniä, niin ei mennyt ihan katastrofiksi se. Ekat pari kohtaa menee ihan ok, mutta sitten se viimeinen kolmen askeleen pätkä on sellainen, ettei tiedä, että pysyykö pystyssä ja onko askeleet oikean pituisia. Jomi kun on niin innoissaan, että hyppii ja / tai sotkee ja / tai sotkeutuu mun jalkoihin. Myöhemmin tajusin, että tein yhden kyltin väärin. Kouluttaja ei huomannut, että en jättänyt koiraa odottamaan kun tein 90 askeleen oikeelle. Just tässä kohtaa mun piti hakea Jomi messiin (kukaan ei käskenyt vaan ite niin päätin). Ja hidastelu on mulle vaikeeta! :D
 
Toisella radalla Jomille jäi päälle maahanmeno. Ekahan oli, että istu, maa, istu. Tokalle kun mentiin, niin Jomi meni maahan mun pysähtyessä. Nopean maahan menon jälkeen toinen tillitti mua into piukalla, että “kato kun mä menin maahan! Enks mä ookin hieno? Saanko nyt taas namia?” Jomin olemus sai mut repeämään. Otettiin kyltti uusiksi. Kohta, jossa koira piti jättää istumaan kun ohjaaja ottaa 90 oikeelle, niin siinä Jomilla oli vaikeuksia jäädä istumaan. Kouluttaja keksi pian, että miksi. Syy oli niinkin yksinkertainen, että mulla oli nami vasemmassa kädessä ja sillä samalla kädellä yritin jättää Jomia istumaan. Ajatella miten pieniä asioita koirat voivatkaan huomata! Käsi oli nyrkissä ja se oli Jomille selvä merkki namista. Kun vaihdoin namin toiseen käteen ja näytin avoimella kädellä, että nyt pitää jäädä istumaan, niin Jomi jäi. Vaihdon jälkeen ei ollut mitään ongelmaa jättää Jomia istumaan. Miten niin on ahne? ;D
 
Lopussa sai taas mennä ottamaan jotain. Otin Jomin kanssa sitä alkua. “Kun kerran oltiin oltu maassa, niin sitten myös ollaan toisellakin”, näin tuntui Jomi tuumaavan. Se kun alkoi tehdä melkeinpä liikkeestä maahan menoa kun lähestyin toista kylttiä :D Mun piti sitten vaan koittaa ennakoida ja käskeä Jomia istumaan, ennen kuin se lässähti maahan kuin pannukakku. Kyllä tämä hassu pieni koiruus saatiin tajuamaan, että joka kyltillä ei mennä maahan.
 
Matkalla bussipysäkille tunsin muutaman pisaran. Aattelin, että nyt se sade sitten alkoi. Ei, siihen se jäi muutamaan pisaraan sillä kertaa. Bussissa kattelin taivasta ja funtsin, että päästäänkö kuivina kotiin. Taivas ei näyttänyt mitenkään uhkaavan harmaalta. Ihan loppumatkasta se sade sitten alkoi. Ei vaan kun Hurtta-teltta kiinni, jottei reppu kastunut. Siis meni kyllä tosi hyvin sään kanssa! Töihin poljin kunnon sateessa, mutta ei se haitannut. Johan sitä oli ennustusten vastaisesti päässyt kuivana treeni reissun :)
 
Kotimatkalla yhdessä kohtaa oli iso musta muovi tarttunut lyhtypylvääseen. Jomi sanoi "uuuurrr rur rur" kun se lepatti tuulessa. Jomi piti tutustuttaa tuohon mörköön. Lähdin kävelemään muovia kohti. Jomi tuli perässä vähän pysähdellen. Loppujen lopuksi pojua ei tarvinnut edes houkutella vaan se meni ite kattomaan mörköä. Tilanne oli nopeasti ohi - onneksi, sillä aikaa ei ollut liikaa.
 
Kiitokset kaikille kommentoijille. Vastailen heille myöhemmin, sillä nyt en ehdi niihin paneutua. Meni niin paljon aikaa kun väkersin gentelemannille sähkäriä. Mä oikeesti tarttisin jonkun sanakirjan enkunkielisestä koiramaailmasta! Normisaniksista ei juuri oo apua mitä tulee näyttelymaailmaan. Tai rallyilyyn...
 
Tämä on ihana päivä! Tänään vietetään koiranpäivää :) Ihanaa, että on olemassa koiria. Koira on mun ykköslemmikki. Ilman koiraa en enää osaisi olla. Ei vaan kuin ihanaa koiranpäivää kaikille hauvoille ja kiitos, että ootte olemassa ja rikastuttamassa niin monen ihmisen elämää! <3 :)