Viime viikolla koirat olivat lähinnä vain sivuosassa, joten koiramaisuuksia haluavat joutuvat pettymään. Mutta myöskin säästävät aikaa kun ei tartte lukea : )
 
No joo, parina aamuna kävin lenkuralla ukkojen kanssa. Kyllä sitten sai taas muistutuksen, että turvallisempaa on lenkkeillä kun todennäköisesti kukaan muu ei tee niin. Tai tosi harva. Miksi pitää antaa koiransa pönöttää keskellä tietä jos näkee, että kolme koiraa on niputettuna sivulle ja selkeesti ohitusaikeissa? Silti ei voi vetää koiraansa tien sivuun, huoh : /
 
Toinen tuota ilmiötä huolestuttavampi juttu on yhdistelmä nainen & rotikka, joka liikkuu täälläpäin. Muutamia kertoja törmännyt siihen kun tullut agihallilta poikien kanssa. Yhdistelmää ei ollut näkynyt aikoihin, kunnes taas männä viikolla. Huolestuttavaa tuossa yhdistelmässä on se, että se nainen ei kykene hallitsemaan rotikkaa 100 %:n varmuudella. Tietty on massiivinen uros, jolla taipumuksia rähjätä. Nainen vaan menee hihnan jatkeena pienenä jarruna. Jos se koira kilahtaisi ihan totaalisesti, niin se nainen ei kykenisi hallitsemaan koiraa. Pelottavaa. Viikolla törmättiin noihin kahdesti saman lenkin aikana. Ilmeisesti kierrettiin sama lenkki eri suuntiin. Eka kohtaaminen tapahtui kapealla tiellä. Mun piti väistää pusikkoon kun yrityksistä huolimatta nainen otti askelia rähjäävän koiransa perässä. Toisella kohtaamisella se nainen teki fiksun tempun. Teki uukkarin kun näki meidät. Käveli bussipysäkille, joka sattui olemaan siinä lähellä, ja sitoi koiransa kiinni tolppaan. Sinänsä hienoa, mutta jos hallinta on noin huonoissa kantimissa, niin kyllä jonkun muun pitäisi ulkoiluttaa tuota koiraa. Mitä jos siinä lähistöllä ei olisi ollut sitä pysäkkiä?!? Ei kannata ajatella, jottei tule painajaisia...
 
Tiistaina piti tarttua ruohonleikkuriin. Sen teki myös mun kermamollukka. Kun käynnistin koneen, niin heti herra oli kiinni eturenkaassa ja sai hyökkäyksensä palkinnoksi irti “pölykapselin”. Siinä sitten tuli päästeltyä vähän pääkallokieltä kun herra ei voinut antaa leikkurin olla. Hain saaliin pois ja kun käynnistin koneen uudestaan, niin uusi hyökkäys. No voihan jogurtti! Käskin ukon painua pois, pois ja pois. Nyt sain leikata rauhassa.
 
Leikkaaminen oli hidasta ja siihen olin varautunutkin. Olihan viime kerrasta jo joku neljä viikkoa. Niin, ja yökosteus tietty toi oman lisänsä siihen, että leikkuria piti “siivota” vähän väliä. Pari tuntia tuohon meni. Ennen leikkuuta olin kiikuttanut olkkarin maton ulos riippumaan, mutta mitään kunnollista siivousta en enää ehtinyt tekemään. Pikainen imurointi ja lattioiden pyyhkiminen + maton harjaus oli tämänkertaisen siivouksen sisältö. Kiireellä piti tankata ittensä, jotta ehtisi töihin niin kuin olin suunnitellut. Myöhästymisestä ei voinut puhua kun olisihan mulla ollut puoli tuntia liukuma-aikaa. Mutta, kun olin päättänyt olla oma-aloitteinen (jep, pissapää iski taas), niin halusin olla töissä niin aikaisin kuin se oli mahdollista.
 
Keskiviikkona jatkui heinähommat. Vihdoinkin sain aikaiseksi työstettyä autokolon heinät. Siimurilla sain siitä alkavasta pellosta lyhyttä ja mukavamman näköistä. Tsiisus, miten helposti heinä valtaa paikkoja. Kun aitaa tehtiin, niin ei autokolon kohdalla ollut sellaista määrää heinää kuin siinä nyt on. Kohta saa sielläkin huristella ruohonleikkurin kanssa kun umpeen tuntuu kasvavan...
 
Niin joo. Ti olin leikannut leikkurilla vähän talon toisen sivun heinikkoa. Leikkaaminen loppui kun terä osui nyrkinkokoiseen kiveen. Siitä lähti kirkuva ääni ja mä olin varma, että nyt meni leikkuri rikki. Ei mennyt. Vain terään tuli turha muisto tuosta kohtaamisesta. Ei kannattaisi käyttää leikkuria tuolla sivulla kun siellä selvästi kasvaa kiviä. Muutaman kerran on tullut jo siivottua tuo sivu näkyvistä kivistä, mutta aina vaan sinne näyttää uutta kiveä pukkaavan. Siis selkeesti siellä kasvaa kiviä ; )
 
Niinh, kun nyt olin muutenkin heilumassa siimurin kanssa, niin päätin vetää tuon sivun samalla. Nipsuttelu olisi se paras vaihtoehto, mutta tämä laiskiainen ei nyt sellaista jaksanut. Kerran piti vaihtaa “naru” ja sen jälkeen vempele ärisi ihan eri meiningillä. Sen huomasi myös mun vaalea pihapoliisi ja tuli heti paikalle sen näköisenä, että “mitäs täällä äristään?”. Mun piti taas häätää herraa pois, sillä siimurin vuoksi lentävät roskat ei ole kiva juttu jos vaikka silmiin osuvat.
 
Sivun jälkeen jatkoin siimurointia vähän sieltä ja täältä. Liikaa rehotusta on pihassa. Jos olisi varaa, niin hommaisin talon seinustalle jotain kiviä. Siinä en halua kasvavan yhtään mitään. Ja joihinkin muihin paikkoihin voisin laittaa hiekkaa tai jotain hillitsemään rehotusta + paikkaamaan oudosti ilmestyviä monttuja. Miksi pitää kaivaa vääristä paikoista, pojat? ; )
 
Olin viikkotolkulla ollut suunnitellut kerääväni raparperin toisen sadon “huomenna”. Kyllä vaan nyt kävi niin, että pihalle ilmestyi toinenkin raparperipusikko. Oli lähes yhtä komea kuin alkukesänkin pöheikkö. Piti, piti ja piti kerätä varret talteen pakkaseen, mutta joskus se “huominen” on kovin kaukana... Kun se vaan venyi ja venyi, niin muhun iski epäluulo raparperin syöntikelvollisuudesta. Illalla ja yöllä tosi vilpoisaa, kun taas päivisin tosi (liian) lämmintä. Pakkohan sen on tehdä jotain raparperin rakenteelle, eiks je?
 
Mä olin jo luopunut aikeesta pakastaa raparperia. Sen sijaan olin päättänyt vaan nyppäistä lehdet ja viskata ne kompostiin. Kun tuo aika tuli ja olin tarttunut ekaan varteen, niin huomasin varren näyttävän tosi hyvältä. Kattelin muita varsia ja kyllä siellä oli vielä korjuukelpoisen näköisiä varsia. Jotkut oli sellaisia lötköjä fletkuja, että niiden oikea osoite oli komposti. Reilu litra siitä pöheiköstä irtosi raparperinpaloja. Jonkin verran enemmän olisin saanut, jos en olisi edellisenä päivänä huolettomasti vaan hurauttanut raparperin päältä kun nurtsia leikkasin. Mutta, kun mä olin jo niin päättänyt, että enää niitä ei voi syödä...
 
To silppusin raparperit jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän käyttöä. Kun raparperin laatu mietitytti, niin olin sittenkin päättänyt kokeilla piirakan tekoa palavoin kanssa. Eiköhän raparperista uunissa kuole kaikki mahdolliset pöpöt.
 
Pe tapahtui totaalinen romahtaminen ja vieläpä niin väärässä paikassa kuin vain olla saattoi. Mä vaan olin kerännyt ihan järjettömät paineet yhden asian suhteet ja sitten kävi niin kuin kävi... Kyllä sen jälkeen fiilarit olivat kaikkea muuta kuin hilpeät. Mutta silti pakotin itteni polkaisemaan Skanssin vaatekauppoihin pyörimään. Kun nyt sattui olemaan sellainen hyvä rako koittaa katella jotain paitaa. Muutamassa kaupassa kävin ja jonkun paidan kotiin toin. Ainoa, jonka kelpuutin mukaani, vaikka jokin siinäkin mietitytti. En tiedä mikä. Noh, 70 %:n alennuksella en kärsi hirveitä taloudellisia tappioita jos se paita päätyykin vaan vaatekaapin täytteeksi.
 
Pe oli vapaapäivä, koska olin ollut oma-aloitteinen. Kun oli sellainen sopiva rako, niin päätin, että mulla ei ole pe töitä. Lisäksi sain tuolleen säästettyä puolikkaan pekkasen, joten elokuussa en käyttänyt yhtään pekkasta. Jos hyvin käy, niin pääsen pois tuolta taas yhden päivän aiemmin. Syyskuun pekkasen joudun kai uhraamaan, mutta kai sen kestää...
 
Joo, tosiaan päätin ihan ite, että teenpä 10 tunnin päiviä, jotta ei tartte mennä pe töihin neljäksi tunniksi, eikä käyttää puolikasta pekkasta niihin toisiin neljään tuntiin. Ma ei ollut mitään käämittävää. Tai no, olisi ollut pari sarjaa, mutta en halunnut viedä käämijän hommia. Mä kun en oo se varsinainen käämijä ja iltavuorossa lusmuaminen on helpompaa kuin aamussa. Ei se kivaa ole, mutta ei pyöri pomoja koko ajan joka puolella. Toisaalta, miksi mä enää siitä edes välitän?
 
Harmitti, etten ollut ottanut kirjaa mukaan, joten kun iltaysin aikoihin vetäydyin siihen koppiin, niin aloin ajankuluksi miettimään, että irtoaisiko mun aivopoimuista jonkinlainen synttärivärssy mummille? Jotain sain kehitettyä, joten kai saan aikaiseksi jonkinlaisen runon. Noita kun ei helposti pakolla kykene vääntämään.
 
Tiistaina käämijä antoi luvan käämiä, vaikka käämittävää oli vähän. Tein hommaa hi-taas-ti ja jätin vielä käämijällekin hommaa. Olisin ehtinyt tekemään ne kaikki, mutta mutta. Kun olin lopettanut koneella, niin taas vetäydyin koppiin ja tällä kertaa mulla oli kirja mukana. Vuoroin kuuntelin radiota ja vuoroin lueskelin. Voi kuulostaa rennolta hommalta, mutta ei se sitä ole kun tuskaisesti yrittää kuluttaa aikaansa.
 
Keskiviikkona ei ollut mitään, joten menin suoraan koppiin. Edessä oli todella pitkät 10 tuntia ja ekat tunnit menivät pilkkiessä. En viittinyt kaivaa kirjaa esille heti, kun tietty on olemassa mahdollisuus, että joku pomo sinne pölähtää. Tuolta varalta asettelin työkaluja mun eteeni lavastaakseni, että kyllä mä työskentelin. Ihan älytöntä. Mitä väliä sillä toisaalta on kun ei mulle voi enää muuta kuin heristää sormea ja sanoa, että “hyi, hyi kun oot tuhma”. Ei tuo lusmuaminen tule multa luonnostaan.
 
Myöhemmin kaivoin kirjan esille ja näin sain tehtyä töissä jotain, mitä en voinut tehdä kotona älyttömän roikottamisen vuoksi.
 
Torstaina ei myöskään ollut mitään hommaa. Viron avustukset on ilmeisesti tehty? Niin, ja to oli siitä erilainen päivä, että aamulla ei ollut ollut kukaan käämimässä, ja SILTI ei mitään illassa. Voi hemmetti tuota älykääpiöiden touhua > : (
 
Katoin koneelta, että oliko jotain joskus tulossa. Joo, jossain vaiheessa sitten kun joku ehtisi tehdä. Tein työnvaihdon sen mahdollisesti tulevan homman mukaan, jotta voisin näytellä tekeväni töitä. Tein sen niin hitaasti kuin vaan osasin. Koppiin en voinut suoraan mennä kun siellä oli yllättäen joku. Tuo on tosi harvinaista, mutta tietty mahdollista.
 
Työnvaihdon jälkeen menin tunniksi istumaan pukuhuoneen vessaan. Ei tuolla käy juuri kukaan työaikana kun on muitakin vessoja. Siellä sitten istuin pimeässä vessassa miettien firman älytöntä roikottamista. Ja “yllätys, yllätys”, kukaan ei ollut kaivannut mua tuon tunnin aikana. Tuolla veskissä istuskelin myös silloin, kun olin aamuvuorossa lomittamassa käämijää eikä firma ollut osannut olla ajantasalla matskujen suhteen. Parina kolmena aamuna kävin siellä pilkkimässä yön univelkaa kuroon. Tuolloin opin, että jos istuu pimeässä vessassa, niin kannattaa pitää hetki valoja päällä ennen kuin menee sieltä ulos. Muuten iskee hetkellinen sokeus.
 
Vähän kyllä jänskätti, että onko koppi vapaa kun illemmalla aloin kaipailla sinne. Onneksi oli. Mukavampaa se on istua toimettomana piilossa kuin näkyvillä. Kirja oli taas mukana. Kopista poistuin taas vain tauoille. Joka sinänsä tuntuu hölmöltä kun yhtä isoa taukoahan tuo “työskentely” näyttää olevan. Joka on ihan älytöntä. Voisin kyllä olla tauolla kotonakin, huoh.
 
Että kylläpä oli taas niin hyödyllinen viikko. Vielä on viikkoja jäljellä... :/ Mutta kun tein oma-aloitteisesti ilman pomoilta lupaa kysymättä 10 tunnin päiviä, niin säästyin perjantain roikottamiselta. Myöhemmin pe iltana alkoi operaatio raparperi. Ei, palavoi ei ollut se ratkaisu taikinan laatuun. Taas tuli turhan löysää ollakseen murotaikinaa. Sellaisesta mössöstä ei kyllä mitään pötköjä pystyisi pyörittelemään, niin kuin yhdessä ohjeessa neuvotaan. En tajua, kun ei se ennen ole jäänyt noin löysäksi. Samaan ohjetta oon käyttänyt aina.
 
Olin ottanut pakkasesta raparperit sulamaan. Nyt oli aika hoitaa kuntoon tämän vuoden raparperioperaatio. Se tarkoitti useamman taikinan tekemistä. Kun eka oli jäänyt löysäksi, niin kokeilin, että olisiko jauhojen lisääminen ratkaisu ongelmaan. Jospa laadussa oli jotain, että niitä tartti enemmän? En ole merkkiuskollinen vaan hintauskollinen. Jauhojen lisäämisellä kyllä sai kiinteämpää, mutta uunituksen jälkeen paljastui, että leipomus oli aika kova. Vähän niin olin pelännytkin asian olevan...
 
Tuskastuin koko touhuun ja päätin käyttää vuoan sijasta peltiä. Niin saisin nopeammin tehtyä enemmän. Ihan sama mitä uunista tuli, kunhan nyt vaan sai tämän homman pakettiin.
 
Kun uuni työskenteli, niin mä työskentelin koneella. Kattelin Ifolorin korttivalikoimaa ja innostuin suunnittelemaan synttärikorttia. Tällä kertaa tein kortin ilman koirien kuvia. Kortin kun on tarkoitus olla yhteinen. Onneksi löytyi jokunen luontokuva, joilla pystyi ilmentämään sitä ajatusta, jolla lähdin korttia suunnittelemaan. Ei löytynyt ihan sellaista valmista korttipohjaa kuin olisin halunnut, mutta yhden kelvollisen vaihtoehdon kuitenkin.
 
Oli vähän ongelmia matkassa. Kun ekan kerran yritin kirjoittaa tekstiä, niin tekstityyppivaihtoehtoja oli tosi vähän. Se ihmetytti kun aiemmin oli ollut enemmän. Noh, sillä oli ilmeisesti mentävä?
 
Sisäpuolelle halusin yhden sanan ja nyt lävähti oikein kunnon valikko tekstityypeistä. Ei vaan kuin kokeilemaan, että tulisiko “etusivuunkin” yhtä komea valikko. Jep. Mikä lie bugi siinä sitten oli aiemmin...?
 
Esikatselussa vielä tarkastin, että kaikki on ok. Mietin vielä, että olisiko pystymalli sittenkin toimivampi, siis jos jonkin värssyn vielä sinne käsin aion lisätä? Avasin Ifolorin sivut toiseen välilehteen ja kävin kattelemassa tuota vaihtoehtoa. Ifolor heitti kuvat heti siihen pystymalliin. En tykännyt siitä, minkä kokoiset paikat kuville oli. Enkä myöskään pitänyt siitä, mihin tekstin pystyi sijoittamaan “kannessa”. Pikaisen visiitin jälkeen totesin, että ei toimi ja poistin välilehden.
 
Esikatselussa vielä klikkailin sivut läpi ja sitten kohti kassaa. Kun lista oli latautunut valmiiksi, niin olin vaan, että mitvit? Sen mukaan olin ostamassa pystykorttia. No, en kyllä! Kysymysmerkkinä ihmettelin, että mitä tehdä? Esikatselun kortti oli vaakatasossa ja ostoskorin kortti pystyssä? Pohdin, että kumpi versio sieltä mahtaisi tulla jos vaan jatkaisin tilaamista.
 
En uskaltanut jatkaa vaan palasin alkuun. Siis tein kortin uudestaan. Kyllä jänskätti, että kumpi versio nyt tuli päätymään ostoskoriin. Vaaka, huh! Vihdoinkin tilaus oli valmis. Otin varmuuden vuoksi kaksi korttia, sillä kun joudun kirjoittamaan sen mahdollisen runon käsin, niin on toinen varalta jos käsi tärrää liikaa. Miksikö en värssyillyt tilausta tehdessäni? Noh, kun kortissa ei ollut tarpeeksi isoa tilaa tekstille. Sisäpuolelle kun sai yhden pienemmän kuvan, jonkin verran tekstiä ja yhden ison kuvan. Jätin ison kuvan kohdan tyhjäksi ja siihen sitten olisi tarkoitus kirjoitella. Ja kun nykyään tulee käsin kirjoitettua tosi harvoin, ei voi olla varma millaisia harakanvarpaita nykykirjoitus muistuttaa. Tai miten vakaa käsi on, etenkin kun jänskättää lopputulos.
 
No, niin. Nyt on paita siltä varalta, että tulee vilpoisampaa. Myöskin kortti on viittä vaille valmis, joten meitsi on ihan valmis synttäreille. Kihihihiih ;D