“Oikein mukava uusi tuttavuus tämä koira. Vähän se alussa haukkui, että ei se sentään täydellinen ole. Sillä on halu tehdä asioita. Siinä on intoa ja malttia sopivassa suhteessa.”

Ylös, ulos ja tunnin lenkille. Puuroa poskeen mulle ja nappuja lenkkikavereille. Sitten menoks. Vakkelta hyppy bussiin ja loppumatka kävellen. Taas oli ihana tiistai, jolloin pääsi sohlaamaan rt-radalle, ja senhän mä teinkin...

Koiruus pisti pohjaan nelikynsijarrutuksen rapuilla. Vähän houkuttelua ja sitten mentiin raput. Testailin, että miten jää odotteleen. Hiljaiselta vaikutti. Kouluttaja alkoi esitellä meille rataa. Koiruus oli hiljaa. Kohta ei enää ollut. Mattimyöhäinen aiheutti mekkalapiikin, ja sen jälkeen ei ollut hiljaisuudesta tietoakaan. Noh, koiruus mukaan radalle, joka oli seuraavanlainen: istu, maa ja siitä liikkeelle –> koira lennosta eteen, takaa vasuriin ja liikkeelle –> pujottelu et –> istu ja yhdessä käännös oikeelle ja istu –> 270 vasuriin –> istu, istuvan koiran kierto –> askelsarja peruuttaen –> 360 vasuriin –> täyskäännös vasuriin –> spiraali vasuriin –> istu, täyskäännös oikeelle –> istu, koira eteen, vasemmalle, istu –> istu –> juoksuun –> normivauhti –> maali.

Ekalla radalla mulla oli ongelmia spiraalin kanssa. Seuraava kyltti oli tavallaan niinku sen spiraalin toisessa päässä, joten spiraalin menossa oli “omat niksinsä”. Väärinhän se meni. En hahmottanut oikein sitä kohtaa, jossa spiraalista mennään ulos. Muusta ei tullut mainintaa, vaikka myöhemmin tuli ilmi, että olisi pitänyt tulla.

Niin, vasta toisella radalla selvisi, että olin tehnyt täyskäännöksen vasuriin väärin. Tokossahan sen voi tehdä kahdella tavalla, joten oletin, että sama meininki oli nytkin. No, kun tarkemmin miettii, niin eihän niin voinut olla, sillä silloin yhden asian voisi tehdä kahdella kyltillä, ja niin vaan ei voi olla. Eli tein sakukäännöksen. Toinen moka tuli siinä, kun unohdin laittaa koiran istumaan otettuani sen eteen ja laitettuani sen vasemmalle. Nyt nyt, kuule kylttisulkeisia kehiin! Mulle ei tauko todellakaan tee hyvää.

Mun taktinen suunnitelma ei siis toiminut. Kuvittelin, että ottamalla Jomin mukaan, voisin olla koiran kanssa samalla tasolla. Sony on mua niin paljon edellä, etten kehtaa sitä ottaa ;) Heko heko. Silloin, kun Jomi teki siellä koirapuistossa sen “radan”, mulle tuli hinku kokeilla Jomia “tositoimissa”. Pistin kyselyä opelle, että voinko ottaa mukaan jonkun toisen koiran, ja kyllähän se sopi. Aattelin, että pitää treeniä sen koiran kanssa, jonka kanssa on alottanut, ja siksi kysyin, ennen kuin otin Jomin.

Bussimatkan ja kävelyn aikana Jomi oli aika kakaramainen. Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin silloin nuorempana Jomi matkusti bussissa nätimmin. Nyt se olisi mielellään lähtenyt jokaisen ohi menijän mukaan. Mua vähän jännitti, että mitä tuleman piti. Kouluttajalle olin kertonut Jomin rt-taustan, joka oli 360 vasuriin ja yksi rata koira-aitauksessa. Sen enempää ei sitä olla treenitty. Sitten tietty on tullut otettua vähän kaikkea muuta, mutta en jaksanut uskoa, että niin vähällä voisi pentunen selvitä radasta. Toisaalta taas uskoin, sillä Jomi on nokkelan oloinen koiruus. “Jos se siitä selviää kunnialla, niin onko rt tosiaan sitten niin helppoa, että sinne voi mennä tolleen “kylmiltään”?” Isosilla oli ollut jonkinlaista tokoilua taustalla, ja luulin, että siksi rt on ollut meille suht helppoa, mutta näköjään ei tartte olla kovin kummoista tokotaustaakaan, että selviää radoista hyvin, vai? Ajatukset olivat ristiriitaiset.

Eikä ne vieläkään ole oikein selkiintyneet. Ei, vaikka Jomi vetäisi lähestulkoon isosten tasoiset radat! Erona Sonyyn oli oikeestaan se, että mä käytin namia enemmän. Voihan se olla, että Jomi olisi tehnyt radan ilman välipalkkauksiakin. Hyvin on mahdollista sekin, sillä niin intensiivisesti se mua tuijotti. Muuten jätkä oli hyvä, siis niin hyvä! Uskomatonta. Jomi seurasi mua niinku kunnon tokokoira, istui suoraan, askelsarjassa oli kerran semmoinen ropleema, että hihna sotkeutui innokkaan pienen tassuihin. Mutta muuten herra oli kuin pitkänlinjan rt-koira...

Kouluttaja on yleensä hiljaa, kun koirakko tekee rataa. Nyt se ei malttanut pysyä täysin hiljaa. Jo heti ekalla kyltillä, jossa koira piti laittaa istumisen kautta maahan, niin Jomin pysähdyttyä täydelliseen perusasentoon, kouluttaja kysyi muilta, että “näittekö miten suoraan se istui!?”. Vasta jälkeenpäin mulle tuli mieleen, että miksi ihmeessä mä käytin käsiapua tuossa? Kyllähän Jomi olisi mennyt maahan ilmankin. Ehkä mä halusin pelata varman päälle, tyyliin “kyllä se jotain osaa”, jos Jomi olisikin laittanut koko radan leikiksi.

Jomin tehtyä 360 v, niin kouluttaja oli ihan, että ooh ja wooh. Kehui Jomin takapään käyttöä tosi hyväksi. Ylhäällä on muuta kouluttajan sanomaa Jomista. Tuohon “vähän se haukkui” –kohtaan kyllä esitän eriävän mielipiteeni. Mietin vaan, että jos sitä koirakkoa ei olisi tullut, niin olisikohan Jomi ollut hiljaa? Siihen astihan se oli ihan hys hys.

Voi, että mikä epeli mun pieni tuliainen onkaan! Funtsin, että jos Jomi olisi mun eka koira, niin mulle kyllä tulisi ihan väärä kuva koirankouluttamisesta. Funtsin myös mun isosia Jomin iässä. Olisivatko ne suoriutuneet radasta yhtä hienosti? Tico? Oh, camoon, miks sitä pitää edes kysyä? ;D Ei todellakaan olisi ollut yhtä rauhallinen ja muuta. Sony? Hmm... tää onkin jo vähän vaikeampi juttu. Ehkäpä olisi kyennyt tekemään kyltit, mutta vähän enemmän kyllä olisi tarvinnut olla treeniä taustalla. Ja tiedä, vaikka Sony olisi sanonut moro, saatuaan namin. Sitä sillä tuppasi olemaan pentuna, että palkka = lopetus. Mulla on tossa Jomissa nyt sisäistettävää ja paljon. Sillä on selkee halu tehdä asioita. Mä oon itekin sen nähnyt ja kouluttaja näki sen myös. Vaikka Jomi ei Ticon tavalla halkee innosta, niin siitä näkee, että se HALUAA opiskella. Sillä on palo siihen. Toki myös Ticolla on halua tehdä asioita, mutta Jomi on erilainen. Sitä on vaikeaa selittää, että mikä se ero on. Sony myöskin tyksii tehdä juttuja, mutta sen silmiin ei tule sellaista samanlaista paloa, kuin Jomilla. Sony on enemmänkin tuollainen “aina cool” –tyyppi.

Maanantaina tein lumitöitä. Juu, piti tehdä, vaikka su äippä oli tehnyt. Lunta satoi lisää sen jälkeen. Lähemmäs kolme tuntia mä olin putsaamassa teitä. Koiruudet olivat pihalla ja välillä karvapallot olivat varsinaisia ilkimyksiä.

Kerran olin taas hakemassa uutta satsia lunta, kun mun ohi juoksi Jomi. Kutsuin Jomin luo, ja se tuli. Lähdin viemään Jomia takaisin pihalle ja kappas vaan, kun Sony tuli vastaan. Harmitti, mutta iloisesti pyysin Sonynkin messiin ja vein koirat pihalle. Tuon jälkeen tais nuo kaks vetää pitkää karvaa tai jotain, sillä välillä se oli Sony, joka tuli kattomaan läheltä mun touhuja ja välillä taas Jomi. Tico pysyi kiltisti pihalla, että senkin puolesta puhuu tuo karvanveto, sillä Ticolla on lyhimmät karvat, ja näin ollen sillä ei olisi ollut mitään tsäänsejä voittaa kisaa ;) Mutta, kiitti vaan blondiliini, että opetit pennulle tavan karata pihalta.

Kun valmistauduin lähtemään töihin, niin trakto tuli ja vetäisi kökkökasan mun tien päähän... Enhän mä sitä enää ehtinyt mennä lapioimaan pois. Nyt vielä joku auto on rullannut siitä yli, niin en tiedä, että saanko sitä kasaa enää pois. Pitänee lähteä koittamaan sitä. Ja muutenkin on taas lumihommia, sillä lisää lunta on tullut.


Peeäs. Lapatin, mä tuun höpisemään sun blogiin paremmalla ajalla. Nyt kutsuu lumihommat.