Ja hienot isoset ootte olleet Tico & Sony!
 
Maanantaina tuli kuluneeksi 3 kk siitä, kun Jomi tuli Suomeen. Keskiviikkona poitsu täytti puoli vuotta. Sen kunniaksi käytiin metikössä (ilman hb:tä). Suunnitelmissa oli, että olisin mennyt siellä yhdelle pellolle kuvailemaan Jomia. Pellolla kun aakeeta ja laakeeta, eikä näin ollen juurikaan mitään esteitä pilaamassa kuvia. Noh, suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Metikössä ei mene varsinaisia polkuja. Jotain polunpätkiä, mutta eihän niitä lumen alta näe. Ilmeisesti siellä ei juurikaan kukaan liiku, sillä lumi oli lähestulkoon koskematonta. Ensin vei oman aikansa löytää “alas” semmoista reittiä, joka sopisi Jomillekin. Sitten kohti muistikuvaa siitä pellosta. Kerran olin sen nähnyt aamuhämärissä, kun mettäilin isosten kanssa. Eipä sen pellonlaitaan niin vain pöllähdetty. Sitten, kun olin sen lähellä, tajusin, että siinä meni tie. Äkkiä uukkaria, ettei Jomi ala jahtaamaan autoja. Muutama auto siitä meni, mutta onneksi Jomi kuunteli mua. “Onpas vilkasliikenteinen tie”, aattelin. Myöhemmin koin ahaa –elämyksen, sillä se tie oli käsittääkseni sama, jota pitkin oltiin siihen mettään tultu. Enpä vaan ollut osannut asiaa ajatella noin, sillä kun metikköön menee, niin siitä tiestä kävellään poispäin ja sitten vielä tehdään kaarros. Kai se silti sitten voi olla se sama tie. Mun suuntavaisto on kyllä jotain ihan alkeellista.
 
Sitten käytiin yhden maston lähellä. Muistelin, että jostain sieltäpäin olisi päässyt takaisin sinne, josta tultiin. Niih, tein sitten sen kaikkein klassisimman jutun: kävelin ympyrän! En kyllä tiennyt, että siitä pääsee silleen ympäri. Nytpä tiedän.
 
Seuraavaksi piti ihan ajatuksen kanssa kulkea, jottei olisi vetänyt samaa ympyrää uusiksi. Siltikään lopputulos ei ollut toivotunlainen. Ei ole hajuakaan, että miten me päädyttiin kohtaan, josta lopulta tultiin ulos. Välillä kuvittelin tietäväni missä oltiin ja sitten pian huomasikin, ettei oltukaan ihan oikeassa kohdassa. Oli kyllä ihme sompailua tuo mettäily. Onneksi ei ollut mihinkään kiire. Tassu ylös, kuka tahtoo mut kartturiksi ;D
 
Kuvia ei tullut montaa, sillä oli liian vähän valoa, jos oli puiden keskellä. Jomi oli lähestulkoon lähellä koko ajan. Sekin oli omanlaisensa haaste kuvailua ajatellen, mutta toki hienoa ettei karkaillut. Kerran se oli hetken jossain näkymättömissä. Mä vaan jatkoin matkaa ja kohta herra ilmestyi mun näköpiiriin. Saapa nähdä, että millainen mettäilykaveri Jomista loppujen lopuksi tulee...
 
Kotona menin isosten kanssa lenkille ja sen jälkeen tarjosin niiden sapuskan heittelemällä nappuja maahan. Jomi oli jo syönyt oman osuutensa, joten oli helpompaa tarjota isosille omat ulkona. Tosin, Jomi ei näyttänyt muistavansa, että oli nauttinut metässä muutakin kuin kehuja, sillä kun tulin sisälle, niin pieni seuraili mua sen näköisenä, että olisi ruoka-aika!
 
Iltapalaksi triple sai jauhelihatäytteiset kongit. Jomi sai ensimmäisenä tyhjäksi omansa, joten laitoin siihen vähän lisää. Sitten Tico ilmestyi keittiöön. Käskin Ticoa tuomaan konginsa, ja Ticokin sai vähän lisää. Sony oli viimeinen santsaaja. Sonyn taktiikka on niin rauhallinen “pusi pusi my love”, että ei ihmekään, että sai konginsa viimeisenä tyhjäksi.
 
Jomille kongi kelpasi, vaikka se olikin jo tyhjä. Liekö se sitten johtui lihan hajusta, mutta hyvä juttu se kuitenkin on. Pitkän aikaa Jomi pureskeli ja nuoleskeli kongia. Jomin lopetettua annoin pojille vielä possunkorvat. Sitten poitsut käväisivät pihalla. Sisälle tultuaan Jomi tavoitteli pöydällä olevaa kongia, että näköjään vieläkin olisi voinut hinkata kumia hampaisiinsa. Nyt sitten mielenkiinnolla odottelen, että onko edessä kakkaralli. Meinaan, se jauheliha ei ollut sitä perinteistä possu-ammua. Hienotunteisuuttani en sano mitä ötökkää se oli, mutta en tiedä söisinkö ite sitä tietoisesti. Tuota jauhelihaa oli alennettuna yhdellä kauppareissulla ja päätin ostaa pari pakettia. Toinen meni tänään ja toinen uv:na. Harmitti, etten ollut hoksannut pakastaa lihaa kongeihin. Uv:ksi aion tehdä niin, sitten on pojille pidemmäksi aikaa huvia.
 
Tähän asti Jomi on ollut helppo pentu: ei oo juurikaan tehnyt sisälle, eikä oo tarvinnut nähdä tuhoja. Ahneutensa vuoksi on ollut tosi nopea oppimaan juttuja. Voisi sanoa, että sen, mitä Jomi nyt osaa, on tullut kuin “apteekinhyllyltä”. Hiljaksiin pidentelen lenkkimatkoja ja sitten aletaan metsästämään koiria. Täälläpäin harvoin törmää lenkeillä koiriin (kotitie on oma juttunsa ja sitten ne prkl:n irtokoirat), niin tarttee päästä aika paljon kauemmas, ennen kuin on suurempi mahdollisuus nähdä muita karvakuonoja. Se on vähän huono Jomin kaltaisia pentuja ajatellen... Mutta kaiken kaikkiaan oon kyllä erittäin tyytyväinen mun 10,9 kiloiseen (tänään punnattu) pentuseen. Hää o nii ihku! <3
 
Ihkuja on Tico & Sonykin. On niin mahtavaa, että poitsut ovat tulleet toimeen kolme kuukautta! Kiitos teille ihanat isoset, että ootte sietäneet pentusta! <3 Tekisi mieli rutistaa teitä niin kovin, että muututte rusinoiksi. Kovassa puristuksessa syntyy myös timantteja, mutta niiksi te ette voi enää tulla, kun jo ootte timantteja :)
 
 
 
                                         
                                          Puolivuotias matkatuliainen
 
 
                                         
                                          Kivaa oli, vaikkei mettäily sujunut suunnitelmien mukaan...
 
 
                                         
                                          Sammakko & kongi.
 
 
                                         
                                          "Miksei tää jo hajoa?"
 
 
Pari videopätkää Jomin kongeilusta.
 
 
 
 
Tiistaina oli taas rt-tunti. Rata oli seuraavanlainen: 270 oikeaan –> pujottelu –> koira lennosta eteen istumaan, vasemmalle perusasentoon –> istuvan koiran kierto –> perusasento, koira jätetään istumaan, harppaus oikeelle, koira sivulle perusasentoon –> spiraali vasuriin –> sakukäännös –> käännös vasuriin –> perusasento, koira maahan ja siitä suoraan eteenpäin –> askelsarja eteenpäin –> 360 oikeelle –> 270 vasuriin –> maali.
 
Ooveetähän sieltä taas paukkui (ov = ohjaajanvirhe). Istuvan koiran kierrossa olin liian hätäinen, sillä Sony meinasi lähteä mun mukaan. Askelsarjan kohdalla ekojen askeleiden jälkeen tuli sellainen olo, että meniköhän homma nyt oikein. Tuntui, että jotain puuttui. Oikein olin lähtenyt tekemään. Kai se sitten oli, kun on ollut paljon tuota peruutusversiota, että siksi tuli tunne, että jotain puuttui. Jotenkin tuntui liian helpolta. Käännökset menivät ok, jei! Sony oli tosi hyvin messissä koko ajan.
 
Toinen rata meni aikalailla penkin alle. Rallyssa on koira, joka on Sonyakin äänekkäämpi. Noh, senhän tietää, ettei Sony voi olla hiljaa, jos joku mesoaa. Ja sitten siitä koirasta tulee eräänlainen silmätikku. Molemmilla kerroilla se koira teki radan ennen meitä. Toisella kertaa josta syystä Sony ei voinut unohtaa tuota koiraa. Sen keskittyminen oli ihan nollassa. Peilinkin kohdalla se säpsähti omaa peilikuvaansa. Hetkittäin sain blondiliinistä otteen, mutta sitten kohta taas Sony oli muissa maailmoissa. Varmaan tästä syystä sähläsin käännöksissä, kun en voinut keskittyä täysillä rataan...
 
Loppuun otettiin muutama yksittäinen kyltti. En muista millä nimellä niitä rt:ssa kutsutaan, mutta ite oon oppinut tuntemaan ne 90 käännöksinä joko oikeelle tai vasuriin. Sonyhan teki nuo oikein hyvin.
 
Kouluttaja näytti pari, olikohan se nyt voittajaluokankylttiä. Toisessa ohjaaja ottaa kolme askelta taaksepäin ja koira seuraa peruttaen. Alkuun tuo tuntui ihan kaameen vaikeelta, mutta kun Sony on osoittanut pakkitaitoja ihan arjessakin, niin päätin huvikseni kokeilla, että peruuttaisiko Sony mun vieressä. Peruutti, eikä tarvittu edes seinää, joten ei tää sitten ollutkaan niin paha, kuin alkuun tuntui.
 
Toinen oli kans meille tosi helppo. Liikkeestä jätetään koira seisomaan ja sitten koira kierretään. Tietämättään ollaan opiskeltu rt:a Kaarinan Koirakeskuksessa ;) Ääh, kun on ihan ikävä niitä tunteja :/
 
Ens kerralla vedetään SM-kisoissa alokasluokassa ollut rata! Näin meitä on valistettu. Jännä nähdä, että millainen se sitten loppujen lopuksi on!
 
Kotona painuin Ticon & Jomin kanssa pellolle. Kiertelin siellä jonkin aikaa. Varmasti oli molempien mielestä parempi vaihtoehto kuin asfalttilenkki, vaikka vain Jomi oli irti. Itse asiassa tuolla pellolla mulle tuli hinku päästä kuvaamaan Jomia sillä pellolla, jota yritin ettiä, ja jota kai ei edes ole. Noh, kai se sitten täytyy vaan koittaa kuvailla jossain vaiheessa tuolla lähipellolla. Sitten vaan pitäisi olla varma, ettei liiku autoja. En vielä luota Jomiin täysin, vaikka se lenkeillä ottaakin kontaktin auton nähdessään. Pihalla taas tämä ei päde, vaan naapurin auto saa haukkusaattueen. Jomia ei hillitse sekään, että Tico & Sony ovat hiljaa.
 
Sonya taas ei tunnu hillitsevän oikein mikään tuon korvien lussuttamisen suhteen. Tai ehkä nyt on löytynyt jotain, jota herra koviskin kavahtaa. Sitruuna ei auttanut, eikä liioin väkiviinaetikka. Se on jännä, että jostain syystä Sony lussuttaa enemmän Jomin oikeaa korvaa. Se olikin ihan kamalan näköinen tuossa yks päivä. Mun oli pakko mennä vessaan kun harmitti niin paljon. Vesassa mietin, että mitä ihmettä mä keksin, että Jomin korvat saisivat olla rauhassa. Mietin, että pitäisikö Sonylle ostaa joku kuonokoppa, tai laittaa kauluri? Eivät tuntuneet kovin mukavilta vaihtoehdoilta. Päätin koittaa vielä löytää jotain pahanmakuista. Nyt on kokeilussa hammastahna. Toistaiseksi näyttäisi toimivan. En tiedä onko tahnasta haittaa Jomin korville. En laita sitä kuin pienet nokareet korvien kärkien taakse, mutta jos tästä on haittaa, niin paremmin tietävät valistakoot mua (ja sitten voi myös ehdottaa, mitä voisi kokeilla tilalla). Alkuun se oli lutuista, kun Sony lussutti Jomin korvia, mutta ei enää. Korvien karvoitus kärsii Sonyn harrastuksesta. Lussuttaisi ennemmin Ticon korvia, sillä niissä on niin lyhyet karvat, ettei ne pääse katkeilemaan. Sony on aina ollut korviin päin. Mulla on kuvia, joissa pieni blondi jyystää isukkinsa korvaa. Ja löysinpä siitä videopätkänkin youtu.be/q0g2a-a36Fw