Ihan ekaksi kiitos jälleen kerran treenikamulle, joka mahdollisti meille reissun Poriin Kun tuo näyttely tuli puheeksi, niin ajattelin ilmoittavani vaihteeksi sinne Ticon. En kuitenkaan ollut ihan varma, että miten Tico malttaisi käyttäytyä, joten päätin odottaa sen verran, että möllit olisi möllötelty. Hyvä niin, sillä siellähän ilmeni tuo Ticon into oopperoida. Se oli vähemmän mukava ylläri. Silti vielä pähkäilin ja jossittelin aina viimeiseen ilmopäivään asti, joka oli 13.4. ja vieläpä perjantai. Jos jotain ennusmerkkejä jaksaa ajatella, niin eipä tullut tehtyä tuota ilmoa hyvissä merkeissä ;)
 
Treenikamu toivotti Ticon tervetulleeksi messiin. Mietin, että mahtaisikohan Ticon mahdollinen haukkuminen provoisoida Sonya haukkumaan kehässä? Ticohan olisi saanut jäädä ihan yksin mökkiin siksi aikaa, eikä olisi ollut ketään vaientamassa herraa. Yksi vaihtoehto oli, että Ticon olisi vienyt autoon ennen kehän alkua, mutta vain jos ei ollut helle. Lopulta Tico jäi kotiin, sillä en saanut kiinni näyttelynjärjestäjiä kysyäkseni saiko sinne tuoda turistikoiria. Kyseessä oli pienin näyttely, jossa olin koskaan ollut. Paikalla olisi vain viitosen koirat, joten ei voinut varmaksi tietää miten iso / pieni alue oli kyseessä.
 
Sunnuntaina oli määrä herätä viideltä, mutta jo puoli tuntia aiemmin olin valmis nousemaan. Ei väsyttänyt yhtään. Mulla oli suunnitelmia aamulle. Ensin tyhjensin viimeisiään vetelevän jogurttipurkin ja sitten kävin poikien kanssa pienellä lenkillä. Tuon lenkin aikana Sonysta tuli mustatassu. Olin toivonut tuulista yötä, jolloin aamulla ei olisi ollut aamukastetta, mutta toiveeni ei ollut mennyt perille.
 
Seuraavaksi jätin äijät kotiin ja painelin lähipellolle tekemään Ticolle herkku (tunnetaan myös nimellä makkara-) ruutua. Privaattitunnilla oli tullut puheeksi Ticon jäljestäminen, joka on kaikkea muuta kuin jäljellä pysymistä. Sain vinkiksi kokeilla tuota ruutua. Eli siis tehdään neliö, joka on sivuiltaan 1 m x 1m. Alue tallotaan täyteen jälkiä. Siis ihan niin, että alue erottuu selkeäsi muusta. Neliöön ripotellaan nameja, eniten laitetaan reunoille. Ideana tässä on, että koira oppisi yhdistämään namit ja ihmisenhajun. Nyt Tico todennäköisesti vaan ettii nameja. Koiran annetaan nuuskutella neliötä ja jos se menee alueelta pois, siihen ei mitenkään puututa. Koira saa ite huomata, ettei nameja ole siellä missä ei ole ihmisenhajua. Neliötä tehdessäni mieleeni juolahti uusi teoria niistä mystisistä peltokuvioista ;)
 
Sonylle tein jäljen sänkipellolle. Jotenkaan en tunne kovin houkuttelevaksi tuota lähipeltoa kun siinä on jo melko pitkää heinää. Kivasti se vihertää, mutta ilkeesti ryömii punkit mieleen kun sitä peltoa kattelee...
 
Sitten oli hyvä rako pesaista hiukset, jotta ne ehtisivät kuivua ennen lähtöä. Tuon pesun takia piti pistää pipo päähän kun tuli taas aika mennä ulos. Asteita oli vain +4.
 
Kun ruudun teosta oli kulunut reilu tunti, niin oli aika alkaa touhuta Ticon kanssa. Sonyn kanssa kävin hakemassa pyörän vajasta, jotta se sai vähän vihiä siitä, missä mennään eikä ihan kylmiltään joutuisi jäämään yksin. Lähtö Ticon kanssa oli aikamoista sähläystä. Olin jo jättänyt Sonyn kun muistin, ettei mulla ollut mukana sitä juuri tyhjennettyä jogurttipurkkia. Aikeena oli viedä se roskiin Ticon kanssa. Hetken mietin ja sitten lähdin hakemaan purkkia mielessäni kiitellen, että asuin ok-talossa. Ei meinaa ollut niin paha, jos mun pikainen paluu ja uusi lähtö nyppisi Sonya.
 
Olin laittanut oven lukkoon ja sitten hokasin, ettei Ticolla ollut mukana hihnaa. Ja eikun taas ovi auki huonoa muistia kiroten. Eipä päästy kauaksi kun huomasin blondin istuvan kuistin pöydällä. Joo, olin unohtanut lukita kuistin ja eteisen välisen oven. Taas hetken mietin, että jaksanko lähteä viemään Sonya eteiseen. Olin jo portin ulkopuolella, kun päätin, että kyllä mä laitan herran takaisin eteiseen. Ticon jätin makoilemaan pyörän viereen toivoen, että se pysyisi siinä. Oli kuitenkin sen verran aikaista, ettei tarvinnut pelätä jonkun naapurin pelmahtavan jostain ykskaks. Olipa kivaa huomata, että Tico makoili juuri siinä mihin olin sen jättänyt, kun tulin takaisin. Muuten, miksei ihmisille myydä lisämuistia? :D
 
Ruudulla Tico löysi yhden herkun ja sitten porhalsi täysillä ulos ruudusta. Melko nopsaan se kuitenkin tajusi palata sinne takaisin. Sitten herra pysyikin siellä hyvän tovin nuuskuttelemassa, ennen kuin harhautui ulkopuolelle. Ite se tuli takaisin ruutuun. Jatkoin treeniä niin kauan kuin näin ite, että nameja oli maassa. Sitten hypättiin pyöränsatulaan ja kohti kartonkikierrätystä.
 
Sonylle laitoin päälle autonturvavyön, kurapuvun ja liinan ja sitten suunnistettiin pellolle. Jonkin verran harhailua oli, mutta kyllä päästiin jälki loppuun. Päälle pikku lenkki, jotta herra sai hoitaa vessa-asiat.
 
Kotona huomasin, että kello läheni jo puolta kasia! Äkkiä laitoin treenikamulle infoa, että mistä meidät haetaan. Aamukasteen takia en voinut kävellä koululle asti. Sen matkan aikana blondi olisi ehtinyt sottaantua aika hyvin.
 
Pikainen vaatteiden vaihto ja repun pakkaus oli vielä edessä ennen lähtöä. Kuvittelin, että mulla olisi ollut hyvin aikaa keskittyä pakkaamaan reppu – varsinkin kun heräsin puoli tuntia aiottua ennemmin. Pyh ja pah vaan. Kiireessä se piti tehdä ja samalla toivoa, etten unohtaisi mitään tärkeää. “Jos mulla on koira, rokotukset ja numerolappu mukana, niin sillä pärjää jo melko pitkälle”, funtsin. Numerolappu meinasikin jäädä mikron päälle. Olin laittanut sen siihen hollille, jotta se on helppo ottaa mukaan ja sommitella sitten autossa paikoilleen. Taas olin jo lukinnut oven kun muistin, että se numerolappu! Siis mistä saisi lisää muistia!?!? ;) Mutta joo, hyvä oli kun muistin niin varhaisessa vaiheessa, enkä vasta matkan aikana.
 
Kiirehdittiin kohti postilaatikoita ja jo mäen päältä näin, ettei treenikamu ollut vielä tullut siihen. Pysähdyin laittamaan numerolapun paikoilleen ja kun lähdettiin eteenpäin, näinkin jo tutun auton lähestyvän meitä. Ajoitus ei olisi voinut olla yhtään parempi!
 
Sony sai mennä penkille turvavyössään. Yllättävän huonosti se pysyi paikoillaan. Jo heti alkumatkasta Sonyn pää ilmestyi etupenkkien väliin. Silloin tajusin, että olin laittanut vyön kiinni väärästä kohtaa. Sony pomppi penkiltä lattialle ja välillä taas ilmestyi moikkaamaan meitä. Penkinsuojuksesta herra teki itelleen teltan :D Mikä sitten saikin siitä noin eloisan autossa, sitä voi vaan ihmetellä. Johtuiko se siitä, että äijä oli viime aikoina matkannut useasti etupenkin jalkatilassa, ja yksinolo ahdisti? Tai siitä, kun Sony ei oo liene koskaan ollut kiinnitettynä vyössään kuskin taakse? Se on Ticon paikka, sillä silloin nään paremmin mitä Tico touhuaa. Vaikkei blondi pysynyt ihan paikoillaan, niin silti sen sähläys oli hienovaraisempaa kuin Ticon.
 
Perillä oltiin parissa tunnissa. Se oli mulle yllätys, sillä olin jotenkin kuvitellut, että Poriin kestää kolme tuntia. Mistä lie on moinen ajatus tullut päähän? Nyt en ihan heti muista, että kauanko matka Poriin kesti viime kesänä EJ:n konserttiin. Oih, se oli kyllä konserttien konsertti kera aivvan mahtavan paikan ja nimmarin!!!
 
Sony aloitti mökäämisen kun tuli ulos autosta. Kävi niin kierroksilla, ettei välittänyt edes nameista. Yksi keltaliivinen mies kysyi kun sen ohi mentiin, että onko mulla sammari. Vähän epäröiden esitti kysymyksensä. Kuultuaan rodun, sanoi, että heidän naapurissa oli islis! Hassu sattuma. Sony mökäsi edelleen, mutta hiljalleen alkoi kierrokset laskea. Meni vielä hetki, ennen kuin taas namit kelpasivat ja sitten olikin helpompaa.
 
On se vähän kökköä kun mun koirat eivät ole sellaisia, että voisivat mennä autosta suoraan kehään. Ajoissa pitää paikalla olla laskemassa kierroksia ja sitten kun tuo Sony tuppaa venyttämään päivää toisestakin päästä, niin päivästä tulee helposti piiiiiiitkä. Noh, mä oon tuohon jo ihan tottunut, mutta ei tunnu reilulta, että treenikamu joutui myöskin tulemaan paikalle aikaisin, sillä hänen koiransa voisi kyllä mennä kehään suoraan autostakin. Onneksi sää oli ihan ok, pientä ropsimista lukuun ottamatta (mutta hei, niin ropsi silloin viimeksikin kun olin Porissa ;) )
 
Mentiin kehään pyörimään muutama kierros ja sitten pyysin treenikamua messiin. He menivät edellä ja ihan hyvin meni. Sitten lähdin Sonyn kanssa vessailemaan. Tuon reissun aikana harjailin vähän Sonya kun tuli sopivasti vastaan roskis. Ticosta lähtee jo karvaa, mutta Sonysta ei juurikaan. Tosin, Ticosta lähtee nyt karvaa huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna ja karvanlähtö alkoikin joku kuukausi myöhemmin. Kummallista.
 
Odottelu sujui jutellessa ja välillä kävin sivummalla treenimässä. Hyvin meni. Ticollekin olisi ollut hyvin tilaa ja ilmeisesti sinne sai tuoda turistejakin kun näkyi muutama koiruus, jotka eivät olleet viitosen edustajia. Kehiä taisi olla kuusi, että kyseessä oli todella pieni näyttely!
 
Tuomari oli hitaamman puoleinen arvostelija, joten kello taisi lähetä yhtä kun tuli aika astua kehään. Johan sitä olikin jo odoteltu ja kai jänniteltykin. Yhdessä vaiheessa en ollut varma, että tärisyttikö mua kylmyys vai jännitys...
 
Valioluokassa oli kolme urosta. Sony oli keskimmäinen ja sai seurata rotutoveriaan. Takanamme oli mielestäni varsin raamikas koiruus ja ei liene vaikeaa arvata mitä mun päässä liikkui kun näin sen koiran tulevan näyttelypaikalle? Nokun, se oli isompikin kuin mun kirppu... ;D
 
Ensin tuomari kävi kysymässä koirien iät. Sonysta näki, että se haistoi takana olevan vieraan koiran, mutta ennen kuin lähdettiin liikkeelle, oltiin jo päästy samalle aaltopituudelle. Pojat menivät yhdessä kierroksen ja sitten tutkittiin jokainen erikseen. Sillä välin kun treenikamun koiraa arvosteltiin, niin mä lähinnä seisotin Sonya. Väliin otin muutaman istumisen ja maan, jottei ihan pelkkää pönötystä olisi. Musta tuntuu jotenkin inhottavalta vaatia Sonylta jatkuvaa seisotusta, mutta ei sitä voi vapauttaa. Se pitää pitää pihdeissä koko ajan.
 
Sony moikkasi iloisesti tuomaria, joka tutki hampaat sekä edestä, että vähän huultakin venyttäen. Sony oli nätisti tutkittavana siihen asti, kunnes tuomari tarrasi kiinni takatassusta ja vähän veti sitä taaksepäin. Sony vähän ihmetteli sitä. Toiselle takatassulle tehtiin sama (taisi tarkistaa tuplia) ja nyt tuomari teki jotain, joka sai Sonyn vingahtamaan. Sitten tuomari alkoi “pöllyttää” Sonyn turkkia hokien “I´m sorry. I´m sorry.” Sony oli ihan innosta mutkalla silityksistä. Sitten kuului “take a round”. Mä tein työtä käskettyä ja lähdin liikkeelle. Ehkei olisi pitänyt, sillä Sony alkoi haukkua. Tuomarin pöllytys oli nostanut Sonyn kierroksia, epäilen. Vaiensin Sonya hetken ja sitten päästiin kiertämään hiljaa melkein koko kehä. Lopussa taas tuli kommenttia. Et meni hiljaisesti. Sitten seisotusta arvostelun kirjoittamisen ajaksi. Mä seisotin Sonya väärässä kohtaa, enkä ite tajunnut sitä. Seisoin liian lähellä tuomarin pöytää ja mua pyydettiin siirtymään. Saatiin punainen nauha.
 
Treenikamu oli saanut myöskin punaisen (tässä näyttelyssä vielä jaettiin nauhoja. Siitähän ollaan luopumassa) ja mä ihmettelin sille, että vieläkö mun pitää mennä kehään. Jäin odottelemaan kun treenikamukin odotteli.
 
Kaikki pojat saivat punaiset ja sitten tuli kilpailuluokka, eli takaisin kehään koko sakki. Mentiin yhdessä ympäri ja sitten yksin et. Sonyn nauhojen väri ei juurikaan muuttunut kun saatiin jo toinen punainen ja sitten vaaleanpunainen nauha. Oltiin ykkösiä. Kysyin kehäsihteeriltä, että vieläkö mä tuun kehään. Kyllä vaan. Että näin hyvin mulla on hallussa näyttelyn kulku, vaikka kehiä onkin jonkin verran tullut kierrettyä xD Mutta harvoinpa sitä on ollut kehässä noin monen uroksen kanssa yhtä aikaa.
 
Vetskupoika sai myöskin sen, mitä tarvitaan pääsemiseksi paras uros kehään (uu, miten ammattimaista sanastoa...) ja sitten kehässä pyöri neljä poikaa! Kuvittelin, että kehässä liikutaan numerojärjestyksessä, mutta meidät laitettiinkin ekaksi. Ilmeisesti juoksujärjestys meni sijoittumisen mukaan? Sony taas oli selvillä, että kehässä oli uusi poju. Jäljestystä ajatellen hyvä nenä on mahtava juttu, mutta tämmösessä tilanteessa taas ei. Onhan se noissa treeneissäkin nähty, että jokainen uusi koira saa ainakin jonkin aikaa huomiota Sonylta. Mutta, takaisin kehään. Enpä nyt muista, että tehtiinkö me muuta kuin kierrettiin kehä yhdessä. Anyway, mun kirppu oli paras uros. Uskomatonta... “Size doesn´t always matter. When are you going to get that???” Nii-i, siinäpä kysymys mulle...
Ja jos treenikamun koiruus ei olisi aloittanut näyttelyputkeaan valioitumisella, niin viimeistään Porissa se olisi tapahtunut. Tuli meinaa sen sortin nauhaa heillekin :)
 
Sony oli käyttäytynyt kehässä ihan ok. EH:ta ei nyt tullut kun sen tuomarin aiheuttaman lisäksi oli vähän muuallakin ääntä. Mutta edistystä näkyi, sillä äänenkäyttö oli lyhyttä kun mä sain nopeasti sen poikki. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta myöskin paljon pahemminkin. Ihan tyytyväinen oon.
 
Narttuihin oli poikkeuksellisesti ilmottu vain yksi tyttö. Yleensähän urokset ovat kehissä vähemmistö. Tämä tytsi sai hienosti ekan sertinsä, onnea vaan! :) Sitten piti meidän mennä taas kehään. En ollut ehtinyt edes kunnolla menemään paikalleni kun tuomari jo tuli kohti sanoen “this would be easy” ja ojensi mulle sen keltapunaisen ruusukkeen, joka tarkoitti sitä, että Sony oli rotunsa paras. Eli kehässä ei tehty yhtään mitään muuta kuin käytiin hakemassa pidennystä päivään ROP-ruusukkeella. Tuomari jäi vähän juttelemaan mulle kun oli antanut ruusukkeen. Se selitti Sonyn väristä. Sanoi, että jos Sony olisi ollut valkoisempi niin “I wouldn´t agree”. En nyt osaa pukea tuomarin sanoja kunnolliseen suomennokseen, mutta eiköhän jokainen tuosta ymmärtäne, että tuomari olisi halunnut Sonyyn enemmän kermanväriä. Arvostelussakin asiasta mainitaan. Sonyn kerma on kyllä aika hento, mutta vasta kaksi on asiasta maininnut. Tai no, toinen väitti valkoiseksi, mutta tämä sentään näki, ettei Sony ollut valkoinen. Toivoi vain voimakkaampaa sävyä. Talvella Sony suorastaan hehkuu kermaansa, että ehkä Sonyn karvanvaihto näkyy enemmän värissä kuin villakoirina nurkissa? Pakkohan senkin on vaihtaa turkkiaan, vaikkei pölise samaan tapaan kuin Tico.
 
Ryhmäkehässä oli hieman jännitystä tarjolla. Ensin takanamme ollut lappari teki yllärihyökkäyksen kohti Sonya ja tokihan Sony sitä kommentoi. Nopeasti sain herran taas pönöttämään. Sitten koirat laitettiin tiettyyn järjestykseen, jolloin meidän taakse tuli joku pieni ja valkoinen pystykorva. En osaa sanoa oliko se japsi, volpino, mitteli...? Tuo koiruus hyppi koko ajan omistajaansa vasten. Mä sitten jännäsin, että koska Sony kommentoi moista, mutta onneksi Sony oli nätisti hyppijästä huolimatta :) Mä yritin saada tuohon pomppijaan väliä. Kun huomasin edellämme olleen koirakon hieman siirtyvän eteenpäin, niin mäkin siirryin. Ketuiksi meni aie, sillä samalla siirtyi se pomppijakin. Ja vielä kun siinä oli tosi ahdastakin, niin en voinut muuta kuin toivoa, ettei Sony välitä pomppijasta.
 
Oli helpotus kun päästiin liikahtamaan kunnolla eteenpäin. Nyt saatiin kunnon välit. Yksitellen koirat päästettiin isoon kehään ja siellä sitten oli pitkähkö seisotus. Sonyn väsymys näkyi siinä, ettei sitä enää kiinnostanut yhteistyö. Sen mielestä seisominen oli ihan ok, mutta mua kattominen ei. Vasemmalla oli jotain paljon mielenkiintoisempaa ja sinne Sony möllötti ahkerasti. Opettelisi nukkumaan välillä, niin ei tarttis olla kiukkupussi ;) Höh, ihan turhaan jätin makkaran ostamatta. En olisi hennonnut syödä semmoista Sonyn edessä ilman, että sekin olisi saanut palan. En myöskään halunnut täyttää herraa liikaa, joten helpompaa oli jättää kohtuuhintainen makkara ostamatta.
 
Ennen kotimatkan alkamista koirat pääsivät veskiin. Taas matka kului mukavasti jutellen. Koirat ja etenkin islikset olivat pääaiheena, mutta vilahtipa jutuissa avaruusoliot, muinaisten kultturien mysteerit ja dinot. Sony oli nyt kiinnitetty siihen, joka tulee ihmisen mahan päälle. Kyllä herra silti vähän liikuskeli. Lähinnä pomppi penkin ja lattian väliä. Olisi kai viihtynyt paremmin lattialla, mutta silloin vyö kiristi inhottavasti ja se näyttikin siltä kuin Sony olisi jojottanut itteään. Olipa kiva reissu ja sääkin ihan ok. Kiitokset nyt vaan taas kyyditsemisestä ja ROPista. Kyllä tähän ROPpiin oli oma osuutensa treenikamulla ja hänen koirallaankin :)
 
Sattuipa jotain noloakin matkan aikana. Onneksi oltiin silloin jo lähellä kotia. Mulle tuli ihan yhtäkkiä semmoinen olo, että kohta lentää. Piti ihan kaivaa koirankakkapussi esiin. Olo meni yhtä nopeasti ohi kuin oli tullutkin. Taisi siinä jännitys ja huonosti syöminen ottaa veronsa. Olihan mulla eväänä rasiallinen kirsikkatomskuja, ja nekin söin, vaikkei ollut nälkä. Makkaran tosiaan olisin halunnut ostaa kun se oli lämmintä syötävää, mutta en raaskinut :D
 
Kotona olin laiska ja lähdin Ticon kanssa pyörälenkille. Näin vältti Ticon intoa puhkuvan olemuksen kun se olisi kerjännyt tekemistä. Päästin pojat vielä joksikin aikaa pihalle ja pitkän funtsinnan jälkeen päätin hoitaa palkintokuvan pois alta samantien. Näitä kuvia on jo kertynyt sen verran, että multa alkaa jo loppua ideat, jolla kuvasta saisi vähän erilaisemman. Siispä tylsä istutus kera hienon poksun. Sisällä piti vielä ottaa hupipalkintokuva kun tuli siihen hyvä tilaisuus. Poksusta sen verran, että en tiedä olisiko mulla nyt sellaista jos treenikamu ei olisi asiasta muistuttanut. Mulla kun ei ollut käynyt mielessäkään palkinnon hakeminen. Ennenhän sen on muistanut melkein heti kehän jälkeen, mutta nyt ei. Treenikamu myöskin sen poksun haki, joten kiitokset tästäkin. Musta tuo poksu on hieno kun ei oo ihan sitä tusinatavaraa vaan siinä lukee näyttelyn järjestäjä ja sitten on laitettu jalustanreunaan ROP. Mun suosikkipoksut (normikehistä of course) on tulleet Karjaalta. Ne on tosi nätit. Ja tämä uusin tulee hyvänä kakkosena.
 
Mitäpä tässä sitten enää muuta kuin julki se, mitä belgialainen Theo Leenen Sonysta sanoi. Tuomari oli ihan kiva, mutta ei varmaan kannata ihan ensikertalaista hälle viedä kun tuppasi olemaan vähän kovakourainen.
 
3,5 years old. Very well balansed dog. Nice maskuline head. Dark eyes. Complete scissors bite. Well set ears. Good neck, shoulders, topline. Really nice tailset & carriage. Very well angulated. Good bone and feet. Nice coat. I prefer less white. Moving well.
 
Sony oli rodunomainen lähestyttäessä.
 
 
                               
                        Asiallisempi ja hupiposetus
 
 
                                            
                                                       
 
Laitoin vielä kuvan niistä Karjaan (11.7.2010)  poksuista, joista mainitsin. Hienoiksi ne tekee nimenomaan se, että niissä on mainittuna paikka, aika ja "tulos". Tää on jotenkin ihana palkintokuva. Sonysta näkyy hyvin hellepäivän aiheuttama uupumus. Tuo näyttely jäi mieleeni hikisenä, kuumana ja ahtaana. Paikka oli todella ahdas.