Olin vähän, että OMG, saanko tosiaan nukkua jopa kuuteen sunnuntaiaamuna! Kyllä, niin se oli, vaikka taas reissua pukkasi. Kello oli viritetty soittamaan kuudeksi, mutta heräsin tuntia aiemmin ja pirteänä kuin peipponen. En tiedä, kauanko oli tullut nukuttua, kun en edes muista koska menin nukkumaan. Peiton alle kömmin Akun kanssa. Jossain vaiheessa heräsin sammuttamaan valot kun olin nukahtanut lueskellessani.
Eipä siinä sitten muuta kuin Jomskulle puku päälle ja triplettelemään. Pakkasta oli kivasti –5, eli oli kuivaa ja sehän sopi varsin hyvin kun edessä oli näyttely. Tehtiin parin tunnin lenkki. Oli kyllä ihana sää.
Nyt äippä uskalsi ajaa pihalle asti. Ysin pintaan alettiin suunnistamaan kohti Laitilaa. Oli kivaa, kun sinne oli tulossa viisi koiraa Jomin lisäksi. Luulin, että jouduttaisiin olemaan tuolla yksin kun on tuommoinen pikku näyttely, mutta ei :) En tarkkaan tiennyt, että keitä sinne oli tulossa. Aavisteluja kyllä oli ja lähes nappiin osasin arvata muut islikset.
Se oli niin hauska sattuma kun näyttelypaikalla olin mennyt autosta ulos ja kuulin viereisestä autosta että, “katos, saatiin ihan rotukaveri viereen.” Alkuun en ollut ihan varma, että kuka nainen oli, mutta pian tajusin tavanneeni hänet aiemminkin. Hän oli tullut paikalle veteraaninartun kanssa.
Sitten siellä oli neese <3 ja uros- ja narttupentu emonsa kanssa. Urospentu oli tosi komea ja isompi kuin Jomi. Se saikin KP:n ja oli ROP-pentu. Narttupentu ei päässyt kehään kun rokotustodistus oli unohtunut matkasta. Voi harmi :(
Jomi oli ainoa uros ja tutkimisen, yhden kierroksen, et:n ja seisotuksen jälkeen se sai toisen sertin. Laitoin roppitoiveet neeseen, mutta neidin bikinikunto romutti sen. Pentujen äippä on nätti tyttö, joten sinne seuraavaksi roppitoiveet. Se olikin paras narttu ja sen kanssa sitten mentiin kehään. Päätös ei tainnut olla tuomarille helppo, sillä meidän piti juosta kaksi kierrosta. Olin pysähtymässä yhden kierroksen jälkeen ja tuomari kehoitti jatkamaan. Sitten se pysäytti meidät, mietti hetken ja ojensi mulle punakeltaisen ruusukkeen. Hienoahan se, mutta... Sanon tämän nyt viimeisen kerran. Sen jälkeen en enää asiasta napise. ROPppi on hieno saavutus, mutta se pitkä päivä on aika tuskaa. Musta on kivaa käydä näyttelyissä, nähdä muita koiruuksia omistajineen ja saada arvostelu. Uskokoon kuka tahtoo, mutta nuo riittäisivät mulle varsin hyvin. Ehkä oon nyt niin täynnä noita Sonyn kanssa vietettyjä pitkiä päiviä, että mua ei sen takia edes kiinnosta metsästää näyttelyistä mitään. Mä toivoin, että Jomi olisi ollut sellainen, jonka kanssa käydään vaan pyörähtämässä paikalla. Eipä se taidakaan olla, vaikka pienempää kokoa edustaakin. Vähän on pulmallinen tilanne kun tahtois käydä näyttelyissä, mutta ei nyt aina jaksais olla se, joka sinne jää. Mutta tämä oli vasta toinen virallinen näyttely. Tilanne saattaa vielä hyvinkin muuttua!
Palkintoja hakiessani (pokaalit olivat ainoa vaihtoehto) kysyin, että mihin aikaan ryhmikset alkaisivat. Kuulemma lauantaina olivat aloittanet puoli kolmen aikoihin. Se olikin kiva kuulla, että odottelua olisi vain noin pari tuntia ja kotiin päästäisiin tavallista aiemmin.
Noin olisi kai ollut, ellei mäykkyjen tuomari olisi ollut niin tuskastuttavan hidas! Se vetskunarttu oli saanut ropin ja oli tullut takaisin kahden aikoihin. Ja kyllä häntä harmitti, että oli tullut paikalle niin aikaisin. Odottelua kun oli vielä pari tuntia sen jälkeen! Yhdessä sitten manattiin tuota hidasta tuomaria ja pitkiä näyttelypäiviä. Kukapa olisi uskonut, että noin pienen näyttelyn ryhmikset alkaisivat suunnilleen samoihin aikoihin kuin isommissakin näyttelyissä. Kun sitten vihdoinkin ryhmikset alkoivat, niin heti komennettiin kehään mäykyt ja ne, jotka olivat osallistuneet näyttelyyn 4 & 6 ryhmistä. Paikalle huutelija oli tuttu mies (näyttelykoulutuksesta) ja sekin vaikutti tuskastuneelta aikataulun venymisestä. Se kun sanoi “että nyt kehään kaikki mäyräkoirat jne...., että saadaan tähän hommaan vähän vauhtia!”
Sitten oli vitosten vuoro. Tuomari kävi tunnustelemassa kaikki koirat ja kysyi ikää. Tällä kertaa Jomi käyttäytyi paremmin kuin Vaasan ryhmiksessä. Takana olikin lyhyempi päivä, että herralla riitti korvia mullekin.
Odottelu oli vähemmän tuskastuttavaa kun oli ihan rotuseuraa :) Tätä mieltä oltiin me molemmat. Jomi yritti liehitellä vetskua, mutta ei se lämmennyt. Kerran suutahti ihan kunnolla Jomille ja Jomi kellahti selälleen kuin koppakuoriainen. Mutta oppi ei mennyt perille, sillä kohta taas Jomi yritti pehmittää tyttöä. Uskomaton puupää se on noiden tyttöjen kanssa!
Näyttely oli ihan kivalla paikalla. Kehät olivat hiekka-alueella (onneksi ei satanut!) ja sitten oli sellaista kallioista aluetta, jolla kasvoi männyntaimia. Luulin, että ei koira voisi siellä likastua, mutta männyillä oli nyt siitepölyaika ja se teki tassut sun muut maahan osuvat osat keltaisiksi. Pyyhkimällä se ei lähtenyt pois vaan itestään ajan myötä. Jännä.
Mulla oli häkki mukana ja Jomi oli siellä kun napsin kuvia koirista (nyt muistin! :D). Kun mulla ei ollut mukana muita koiria, niin Jomi oli ihan nätisti häkissä. Ei sitä haitannut, vaikka kävelinkin kauemmas häkistä.
Kotona oltiin vasta puoli kuusi, argh! Lenkkivaatteet päälle ja isosten kanssa lenkuralle. Mutta joo jättikiitokset äipälle <3
Huomasinpa tuossa pari hupaisaa juttua. Ensinnäkin tämä sama tuomari, Paavo Mattila ropitti Sonyn Tampereella 2010. Silloin VSP:nä oli sama narttu kuin nyt oli Laitilassa! Lisäksi karvapallojen arvostelut ovat lähes identtiset. Pistää miettimään, että onko nuo tuon tuomarin vakisanoja vai onko nuo kaksi tosiaankin niin samankaltaisia? Vertailun vuoksi laitan tähän nyt ne molemmat arvostelut.
Ensin Jomin.
"Erinom. nuori uros. Kaunis pää & kaula. Erinom. runko. Erittäin hyvät raajat. Hyvä selkälinja. Erittäin hyvä turkki. Kaunis häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös."
Sony, Tampere 2010
“Erinomainen nuori uros. Kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Erinomainen turkki. Esiintyy koko ajan hyvin edukseen. Miellyttävä käytös.”
Mun turkkipallo lienee antanut junnulle jonkinlaista kehäopetusta kun junnu niin tarkkaan tassuttelee samanlaisia tassunjälkiä.
Käytiin tuossa aamulla auringon noustessa yhdellä kalliolla. Ajatuksena oli ottaa Jomista vähän erilainen palkintokuva. Taustalle yritin saada nousevaa aurinkoa. No jaa, voisi tuloksesta sanoa ;) Palkintokuvausten jälkeen päästin ukot juoksentelemaan sillä kalliolla. Kyllä sitä sai taas olla vauhdikkaiden paimenkoirien paimenena, etteivät lähtisi liian kauas.
Aurinko taitaa nousta tämän pojan näyttelyuran ylle ;)
Pirtsakkana aamunkoitteessa.
Tico on alkanut vaihtamaan kevyempään vaatetukseen.
Voi tuota Sonya kun aina onnistuu sottaamaan ittensä :D
Kommentit