Edellisviikko meni aikalailla sumussa. Siis silloin, kun en tehnyt jotain ja toisinaan silloinkin, kun tein, en välttämättä tajunnut mitä tein. Minireissut Islantiin ei sovi mulle. Sellaiset on aivan liian lyhyitä!
Keskiviikkona 10.9. oli taas tokoilua. Jälleen tunsin häpeänpiston kun näin kouluttajan kädessä tötsiä. Ruutuako? Eeeh, eipä tuota ole tullut treenittyä sitten ekan kerran... Mutta, pian sain taas lisää armonaikaa, sillä kyse ei ollut ruututreenistä. Oli vähän niin kuin rallyn houkutus. Kahdella lautasella oli väärinpäin olevan kupin alla sapuskaa. Pari tötsää piti kiertää silleen kasimaisesti. Koiraa sai seuruuttaa tai sitten mennä vaan ilman käskyä. Mä tuumailin, että ehkä on parempi etten “tuhlaa” seuruuttamista tuohon, sillä tod.näk. se olisi ollut liian haastavaa koiruudelle. Heti eka näköpiiriin osunut lautanen piti käydä nuuskimassa. Kouluttaja ehdotti, että ottaisin uusiksi ja tällä kertaa seuruuttaisin Jomia. Se kun kuulemma seuraa niin hyvin. Noh, kokeilin tätä ja paremmin meni. Niih, nyt on vaikea sanoa, että oliko kouluttaja oikeassa vai oliko tässä kyse siitä, että jompula oli saanut nollattua ihmeellisen lattialla olevan jutun. Kun ollaan treenitty rallyn houkutusta niin kerran kun on kieltänyt, niin sen jälkeen houkutus on ignoorattu. Olipa se sitten mitä vain.
Seuraavaksi oli peruuttamista. Oli neljä tötsää, jotka piti mennä koiran kanssa peruuttaen. Tällä oli tarkoitus treeniä sitä, että koira todella oppisi lukemaan ihmisen vartalonkieltä. Olin kyllä skeptinen sen suhteen, että Jomi pystyisi peruuttamaan kaikki neljä tötsää, mutta toki piti kokeilla. Alkuun riitti, että koira peruutti suoraan parin tötsän välistä. Tämä meni Jomilta hyvin. Sitten hiljaista vauhtia pakittaen kokeilemaan, että onnistuiko ihan pujottelu. Jospa vaikka edes yksi väli pujoteltais? Oho, sekin sujui! Loppujen lopuksi Jomi kykeni peruuttamaan kaikki neljä tötsää. Vähän välillä oli törmäysvaaraa ja sekin voi johtua musta. Ehkä ohjasin koiruutta vähän huonosti. Mutta yllättävän hyvin se sujui.
Sitten makoilua ainakin kaks minsaa. Sen ajan kouluttaja kellotti, mutta siinä oli jonkin verran kellottamatontakin aikaa. Sain hyvän paikan ja hyödynsin seinässä olevaa koukkua. Hihna löysästi siihen. Aika varma oon tuolla siitä, että Jomi pysyy maassa, mutta kun oli mahdollisuus käyttää varmistusta, niin hyödynsin sen.
Sitten liikkeestä maata ja seisomista ryhmäliikkeenä. Ei Jomi välittänyt vieressä touhuavasta koirasta. Aina oli oikea asento.
Liikkeestä seisomista otettiin myös ympyrässä. Hetki seuruutettiin ja kun kouluttaja sanoi “käsky”, koira piti jättää seisomaan. Aina oikein ja kuulemma pysähtyy nopeasti.
Torstaina 11.9. päätin leikata nurtsin. Annoin pojille luut ja sitten pienen viidakon kimppuun. Ei siis ollut mitenkään pahassa kunnossa, mutta tarpeeksi pitkää lyhennykseen. Olin leikannut ruohoa jonkin aikaa kun huomasin, ettei Ticolla ollut luuta. Se yleensä ei ole se nopein syöjä. Epäilin, että Jomi oli ottanut luun Ticolta (ei sano mitään, vaikka siltä otetaan jotain). Jompula jyrsi innolla luuta. Kävin ettimässä, mutten löytänyt luuta. Jomi on kyllä aikamoinen hotko, joten on mahdollista, että luu olisi jo syöty tuossa ajassa. Epäilyttävää se oli, mutta kun todisteet viittasivat siihen, ettei luuta enää ole, niin kävin hakemassa Ticolle sellaisen nahasta tehdyn puruluun, joita kaupat on pullollaan.
Kun ruoho oli leikattu, siivosin. Tai niin ainakin aion. Olisihan se ollut ihan kiva pestä lattiatkin, mutta eipä ollut ainetta. Noh, meikä pääsi helpommalla : D
Sitten nipsuttelin ruohoa sieltä, mistä sitä oli hankalaa leikata koneen kanssa. Ihmettelin, että miten ne sakset nyt oli niin huonot. Ei oikein aina leikanneet. Kuittasin asian tuumailemalla, että ehkä kosteus tekee ruohosta niin pehmeää, että leikkaaminen on vaikeaa. Käteenkin alkoi vähän sattua. Silti mikään kello ei päässä kilahtanut. Vasta kun nipsuttelin seuraavaa kohdetta tajusin, että mulla oli kädessä ne paskat sakset! Ei se tainnutkaan olla kosteus, joka oli pehmittänyt ruohon vaan se taisikin olla Islanti, joka oli pehmittänyt mun pään xD En vaihtanut saksia kun olin jo miltei kaiken leikannut.
Olin jo lähestulkoon valmis ottamaan pojat sisälle kun jompula kipitti mun ohi. Sillä oli suussaan iso multainen möykky. Päähän pälkähti hassu ajatus, joten lähempi tsekkaus, että mitä se poju oikein kanniskeli. Mun hassu ajatus oli osunut oikeaan. En voinut muuta kuin pyöritellä päätäni ja nauraa. Kadonnut luu oli löytynyt! Ei hitsi, miten loogisentuntuista toimintaa. Vaihtoehtoja on kaksi. Joko Jomi oli vienyt oman luunsa piiloon ja ottanut sitten Ticon luun. Tai sitten se oli ottanut Ticon luun ja kätkenyt sen, jonka jälkeen jyrsi sädekehä pään päällä omaa luutaan. Nyt ei malttanut pitää luuta maan alla kaksi viikkoa, kuten viimeksi. Eihän tuo ollut kivaa Ticon kannalta, mutta aikamoista raksutusta tuolla jompulalla tuon söpön pään sisällä tapahtuu xD
Perjantaina kävelin koiruuksien kanssa Skanssiin. Sielläkin on pantilliset kopit koirille, joten äijät pääsivät mukaan. Islannissa huomasin pienemmän taskun vetskarin tulleen tiensä päähän. Onneksi kuitenkin sen kanssa selvittiin kunnialla kotiin asti. Reppu piti kiikuttaa suutarille, jotta mun uskollinen reissukaveri pystyisi taas reissaamaan. Samalla vein pulloja kun niitä tuppaa kertymään sl-juoma addiktin nurkkiin.
Sitten koiruudet risman koppiin ja neljä piimää reppuun. Eikä niin mitään muuta. Hyvä minä!
Seuraava pysähdys tehtiin M&:n luona. Jomin tempun vuoksi mun piti ostaa pari luuta lisää, jotta kaikilla olisi luut. Sen jälkeen kohti kotia. Nelisen tuntia tuohon reissuun meni.
Reppu oli valmis jo seuraavana päivänä, joten taas Skanssiin kera koiruuksien. Nyt ei käyty muissa kaupoissa, joten pikkuisen vähemmän meni aikaa tällä kertaa.
Sunnuntaina kävin mummini luona. Se oli kökköä, että hänen synttäreitä vietettiin juuri sinä vkl:na kun olin Islannissa. Onneksi ei ollut tasaluku “vaan” 89 vuotta tuli täyteen. Islantiin tulen kyllä menemään vielä uudestaan. En tiedä koska, mutta viimeinen Islannin reissuni tämä ei ollut. Täytyy vaan toivoa, ettei se mahdollisesti menisi mummin 90-vuotis synttäreiden kanssa päällekkäin... Toiveissa kun on, että viimeistään sitten taas mun kesiksellä pääsisi Islantiin. Onhan tuossa välissä talvilomakin... ; )
Äippä mokoma oli vähän ilkeä. Se soitti la iltana ja kysyi haluanko sunnuntaina käydä mammuttimarkkinoilla. Sanoin, että en. Tiesin, että sellainen tsembalo oli käynnissä. Käydessäni Skanssissa ne tarjoukset yrittivät hyppiä silmille, mutta selviydyin suutarille vilkaisemattakaan, että mitä oli tyrkyllä. Ihana Islannin reissu oli kyllä sen arvoinen, että ei harmita, vaikka tässä nyt tartteekin elellä rauhoitetun lompsan kanssa. Sanoin tuon äipällekin ja silti se alkoi luetella mitä kaikkea oli tyrkyllä. Mutta mä kykenin olemaan järkähtämätön kuin vuori. Sitten kun tultiin takaisin mummin luota, äippä piipahti mammareilla, mutta mä en. Mä istuin sen aikaa penkillä loisteputki kädessä. Piti ostaa veskiin uusi putki kun vanha meinasi, että välkkyvä diskomeininki olisi mukavampaa.
Mummin luona olin nähnyt lehdestä, että rismassa oli irtokarkit tyrkyllä. Paha paha, mutta tästäkin koettelemuksesta selvisin. Jei mä!
Maanantaina 15.9. mentiin taas kupittaalle. Kun se paikka oli jo korkattu, niin ei ollut tarvetta säästää sitä yhtään mihinkään. Lähdettiin taas puoli kolmen aikoihin ja perillä oltiin puolitoista tuntia ennen koulutuksen alkamista. Oli järkyttävän lämmin. Tuntui, ettei tämä kesä loppuisi ikinä! Yhä useampi kukka on lähtenyt toiselle kierrokselle. Tiistaina näin agihallin lähellä voikukkia! Lupiinit, maitohorsmat, kissankellot ja muut alkukesän kukkijat kukkivat ihan iloisesti. Ihan hullua!
Kuppiksella pidettiin puolen tunnin tauko ja sitten treenittiin ruutua. Vihdoinkin! Enää ei tartte tuntea itteeään niin noloksi joka kerta kun näkee tokokuluttajalla kädessä tötsiä xD Pojat olivat liinassa kun treenittiin.
Näyttelykoulutusta veti kaksi vanhempaa naista. Nämä tuntuvat olevan ihan pihalla kuin lumiukot. Eivät olleet ekaa kertaa kouluttamassa, mutta edelleenkin kyselivät toisiltaan, että mitäs sitä sitten, kun joku osio oli tehty. Taas olin ensin jonkun aikaa pallukan kanssa ja sitten vaihdoin sen isukkiin. Tico kävi kierroksilla kun tuli häkistä treenimään. Heti ekana yritettiin kattoa sen hampaita. Eihän siitä meinannut tulla mitään kun koiruus ei ollut pysyä turkissaan. Kun sitä sitten myöhemmin yritettiin uudelleen, niin meni paljon paremmin. Koulutus oli sitä ympyrää, et, kolmiota, jne., jne.
Tokossa oli taas vain kolme (näyttelyssä 6) ja ei taaskaan yhtään samaa koiraa kuin aiemmin. Jomi huomasi vieressämme olevan iiiiihanan shelttineidon ja oli ihan in laav. Ekana oli makoilua ja kun herran oli niin kovin vaikeaa olla nuuskimatta sheltin suuntaan, niin en mennyt kauas. Casanovan kaula tuppasi venymään kun se nuuskutteli kuono pystyssä sheltin suuntaan. Kävin sanomassa lemmenhuuruissa olevalle otukselle, että nyt pitää makoilla. Tarvittiin välipalkkaakin. Aika kamala makoilu oli.
Sitten koulutuksessa kierrätettiin alokasluokan liikkeitä (ei hyppyä). Jäävät menivät aina hyvin. Ryhmäseuruu sujui niin kauan, kunnes käännyttiin niin, että se sheltti oli meidän edessä. Sitten alkoi haahuilu. Luoksetulossa kokeilin, että tulisiko Jomi sivulle. Aiemmin on riittänyt vain, että tulee mun luo. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ehkä ollut kaikkein fiksuinta kokeilla sitä juuri tuolloin. Luoksetuloa oli kolmesti. Ekalla kerralla kun olin sanonut “sivu”, Jomi lähti tulemaan. Sitten se pysähtyi millisekunniksi ja vilkaisi shelttiä. Taisi ajatella “mutku mun tyttö on tuolla...” Toistin käskyn ja lähdin peruuttamaan vauhdilla. Kaksi muuta kertaa menivät ilman ongelmia eikä kertaakaan tullut loppuhaukkua.
Kerran oli vapaana seuraamista. Ei ollut yhtä hienoa kuin viimeksi. Pienen pojan ajatukset olivat ihan jossain muualla... Hetkittäin seurasi ja kun niin teki, teki sen hyvin, mutta tyttöä ei voinut unohtaa. Jaahas, ei kai tässä voi muuta kuin keventää jompulan olemusta parin pampulan verran. Sehän on se taika, jolloin loppuu kiinnostus tyttöihin ja olisi siitä toinenkin hyöty: mun ei tarttis haikailla Jomin pennun perään ; ) Äääh, en usko leikkauksen olevan ratkaisu, joten edessä on vaikeat ajat niin mulle kuin pikku casanovallekin ;D
Lopussa kouluttaja sanoi, että oon saanut Jomin seuraamaan todella tiiviisti. Mitäpä sitä ottamaan kunniaa asiasta, johon ei ole osallinen. Sanoin, että se on ollut tuollainen alusta asti. Kerroin millainen Jomi oli ollut 5 kuisena pentunäyttelyssä. Siellähän se kulki mun vieressä kuin mikäkin tokokoira. Sanoin, että sitten se keksi tytöt ja sen takia se olikin ollut kuutamolla tällä kertaa. Yllätyin kun kouluttaja sanoi, että hyvin se silti teki. Öööh, jaa...? Nooh, muihin verrattuna ehkä joissakin oli parempi, mutta en koe, että niin kovin hyvin olisi mennyt kun koko ajan sai herätellä ukkelia ja seuraamisessa piti käännöksissä sanoa “sivu”, jota ei ole tarvinnut tehdä vähään aikaan. Ukkoa piti pitää koko ajan otteessa, ettei se leijaillut neidon luo.
Kun palattuani Islannista avasin sähkärini, niin siellä oli tieto, että meille olisi agissa ryhmäpaikka tarjolla. Otin sen vastaan, mutta en ole asiasta kovin iloinen. Hyvin olisin voinut odottaa vaikka tämän vuoden loppuun. Ei ole kiire minnekään eikä ainakaan ulkotreeneihin. Hemmetin hallirempan takia treenit on nyt toistaiseksi ulkona... :/
Tiistaina sitten lähdettiin taas koko konkkaronkka liikenteeseen. Oltiin hallilla puolitoista tuntia ennen treenien alkamista. Puolen tunnin tauon jälkeen treenittiin ruutua. Sitten kävelytin Jomia liinassa jos vaikka saisin sen “itse kiinni teossa”, mutta ei tuo yrittänyt mitään. Ei välittänyt autoista tai muista koirista. En siis voinut yrittää estää pahantekoa.
Odotellessani treenien alkamista mietin pois lähtemistä. Mua pelotti vieressä oleva tie. Noh, kyllä mä sitten laahustin paikalle kun ryhmä kokoontui. Pidettiin alkuun lyhyt esittely. Sen yhteydessä sanoin, ettei mun koira pysy radalla, mutta periaatteessa se osaa esteet. Kouluttaja vaikutti ymmärtäväiseltä.
Luulin, että tässä sisäänajoryhmässä ei ainakaan heti tehtäisi rataa vaan jotain muutaman esteen settiä. Noh, 12 esteen rata tehtiin. Ei kiva. Ensin piti treeniä jotain koiran kääntämistä. Kattelin parin koirakon suoritukset ja sydän oli kurkussa. Sitten olisi ollut meidän vuoro. Kouluttaja kysyi, että uskallanko kokeilla. Emmin. Sitten kouluttaja sanoi, että voidaan aloittaa jollain tosi helpolla. Suostuin siihen, että mennään hyppy, putki, hyppy. Jomi suoritti nuo esteet vauhdilla. Kouluttaja totesi, että ei ole epäilystäkään, etteikö koira pitäisi lajista. Sitten kokeiltiin sitä kääntämisjuttua. Ei se oikein sujunut kun en keskittynyt siihen kunnolla. Sydän kurkussa se on vaikeaa. En enää muista miten se tapahtui, mutta yhdessä vaiheessa Jomi oli moikkaamassa ryhmää, jossa oli pari tyttöä, tuttu shibapoika ja pentu. Tämän jälkeen kouluttaja laittoi “oviaukkoon” esteen. Tuo olisi pitänyt tajuta tehdä aiemmin. Tosin, ei se Jomia pidättelisi jos se niin päättäisi. Alta mahtuu hyvin kun vähän litistelee ja ylikin pääsisi. Kerran ääliö lähti juoksemaan kohti autoa, joka meni aidan takana. Okei, ei enää treenitä tällä kentällä (kenttiä on kolme). Eihän se kivaa ole, että pitää huomata kaikki yhtäaikaa, mutta sikäli hyvä, että karkaili. Näkipähän kouluttaja etten kerro satuja eikä tarkoitus ole olla mitenkään hankala tapaus.
Sitten rataa... Kouluttaja kysyi, että oltiinko tehty rataa. “Joo, mutta ei se sillä oikein pysy”, mutisin. Saatiin mennä helpotettua rataa ja kolmen esteen sarjoissa. Hyvä juttu! Me tarvitaan onnistumisia onnistumisten perään ja hyvähän se on aloittaa helposti. Sisällä voidaan mun puolesta tehdä mitä vain.
Hyppy, putki, hyppy ja palkka. Hyvin meni. Hyppy, putki, hyppy, koira haltuun ja palkka. Hyppy, putki, hypyn kierto, hyppy, sama putki uudelleen. Selvittiin tästäkin. Viimeisenä oli puomi yksin ja ennen sitä kouluttaja kysyi, että oliko Jomi mennyt puomia. Onhan se. Otettiin puomi pari kertaa. Kouluttaja oli ihan innoissaan kun Jomi meni niin hyvin. Sanoi Jomin olevan erittäin potentiaalisen agilitykoiran. Koira selvästi tykkää lajista ja tekee sitä täydellä sydämellään. Meillä on kuulemma perusteet hyvin hallussa ja kysyi, kenen ryhmässä oltiin aiemmin.
Kouluttajan mukaan Jomi ei ole pahimmasta päästä. Mulla kuulemma on jonkinlainen ote koiraan. Vaikka se lähtikin, niin se silti tuli takaisin. Jaah... Hyvin harvoin mulla kuumottaa posket, mutta tuon treenin jälkeen kuumotti. Oli niin pirun jännä treeni. Kuulemma ehkä marraskuussa pääsee taas halliin. Voi pee... Toivottavasti en pääse kovin moniin treeneihin. Mitä enemmän pois, sen parempi. Näin on ennen kuin pääsee turvallisten seinien sisälle. Eipä tartte tehdä omiakaan treenejä. Tietty jotain liinakontaktia vois ottaa, mutta ei oikein muuta. Tiedän, että koira vaistoaa omistajansa fiiliksiä, mutta en voi olla rentona kun karkaaminen on mahdollista. Etenkin kun on se tie siinä vieressä. En odota innolla seuraavia treenejä...
Mutta, on se näppärää kun tuolla hallilla on nuo kopit, niin pystyi ottamaan isoset mukaan. Saivat sitten viitisen tuntia ulkoilua eikä tarvinnut miettiä koiria kotiutumisen jälkeen. Pystyi ihan hyvillä mielin harmaantua valokuvakirjan kanssa. Pitihän Islannin reissusta tehdä taas sellainen. Nyt oli joku tarjouskin niihin liittyen.
Keskiviikkona oli tokoa. Alkuun oli pari makoilua. Maanantaisen makoilun vuoksi olin vähän lähempänä Jomia. Kuitenkin kauempana kuin hihnan mitta. Meni hyvin. Sitten vaihdettiin koirien paikkaa. Menin kauemmas kuin edellisellä kerralla. Nyt oli jonkin verran yritystä nuuskutella vierustoverin suuntaan. Jomi oli kahden nartun välissä. Paha paha ;D
Sitten luoksetuloa. Muut eivät tehneet mitään sillä välin kun yksi treenasi. Kouluttaja ehdotti, että nyt kokeiltaisiin miten käy jos Jomi tulisi ihan sivulle. Jätin koiruuden istumaan ja kävelin, kunnes kouluttaja pysäytti. Kouluttaja piti liinasta. “Käsky”, sanoi kouluttaja. Samalla lähti liikkeelle pieni ohjus. Jomi singahti mun luo vaikken ollut mitään sanonut. Uusi yritys meni samallalailla, kuten kolmaskin. Jomi kai meinasi, että “mä niin tiedän miten tämä menee” : D Mä olin vähän ihmeissäni, että pitäisikö sitä palkata kun se tuli mun luo? Kouluttajaa huvitti Jomin vauhti. Poju pinkoi niin kovin kuin vaan tassuista lähti. Lähtöpaikalle jäi jäljet kun koiruus singahti liikkeelle. Mä luulen, että jompula oli niin jännittyneessä tilassa, että se olisi reagoinut ihan mihin tahansa ääneen, risahdukseen, tms. Sen verran komeat lähtöraapaisut jäi maahan.
Muutettiin treeniä. Jätin pojun istumaan, mutta nyt menin vain muutaman askeleen päähän. Jos koiruus malttoi pysyä paikoillaan kuultuaan “käsky”, niin sitten palkkaus. Tämä onnistui ja sitten muutama askel kauemmas. Tämäkin sujui. Viimeiseksi otettiin vain vauhdikas luoksetulo. Että tämmönen käänne luoksetulotreeneihin : D
Mentiin sisälle ja siellä otettiin hyppyä. Mä arvoin, että uskallanko ottaa hypyn ilman liinaa. Hypyltä kun olisi voinut pinkaista moikkaamaan muutaman metrin päässä olevaa corgipoikaa tai kouluttajan beussinarttua. Liina oli vähän hankala ja kun sitä viimeksi käytin, niin se selkeesti häiritsi Jomia. Päätin ottaa riskin. Tuumailin, että ehkä koiruus innostuisi vähemmän pienemmällä vauhdilla, joten olin hypystä vain muutaman metrin päässä. Sitten piti olla tarkkana sanomaan “seiso” heti perään. Jomi hyppäsi ja pysähtyi seisomaan. Huh huh, siis hyvin meni! Nooh, oli siinä semmoinen pieni kupru, että menin ensin Jomin väärälle puolelle. En tajunnut sitä ite vaan kouluttaja sanoi ”koiran vasemmalle puolelle”. Hups, kiersin Jomin takaa vaaditulle puolelle. Kouluttaja kommentoi, että muuten meni hyvin, paitsi puoli oli ensin väärä. Lisäsi, että Jomi oli kestänyt hienosti kun vaihdoin puolta. Se corgin omistaja puolusti meitä “älä nyt puutu pieniin yksityiskohtiin kun muuten meni niin hyvin”.
Torstaina suunnitelmat muuttuivat pari kertaa. Oli sovittu rallytreenit kuppikselle. Mä olin varautunut kävelemään sinne, joten otettiin alkupäivä rennosti. Sitten puolen päivän tienoilla sain viestin. Mitsu tarjosi kyytiä! Tokihan kyyti kelpasi etenkin kuin sai kaikki mukaan. Lähdin lenkille kun enää ei tarvinnut “säästellä” poikia.
Lenkin jälkeen mua odotti viesti, joka kertoi kuppistreenien peruuntuneen. Mummukka oli sairastunut. Mitsu ehdotti yhteistreeniä koululla, joten en sittenkään ollut keittänyt turhaan sydämiä.
Puoli kuusi treffattiin. Ekana otin Jomille makoilua. Se meni ihan ok, vaikka vieressä ollut mustiainen kiinnosti.
Sitten kokeilin, että miten luoksetulo sujui. Mitsu sai auttaa. Nyt Jomi malttoi paremmin mielensä. Muutaman kerran meinasi lähteä kun mitsu sanoi “käsky”, muttei lähtenyt. Isosten mökääminen kyllä pilasi muutaman kerran...
Seuraavaksi makoilivat Ticot. Meni ihan hyvin. Sitten vähän rallyilyä ja tokoilua. Sonyn kanssa muuten samaa, paitsi ei makoilua.
Näin hurahti pari tuntia mukavasti ja sen jälkeen pojille maistui unet.
Perjantaina hyppäsin Sonyn kanssa noin kasilta lähtevään bussiin. Päästiin näppärästi yhdellä bussilla juuri sinne minne pitikin. Pieni kävelymatka ei haitannut. Saipahan pallukka tyhjennellä itteään. Tosin kävelymatkasta tuli vähän pidempi kun ensin käännyin väärässä kohdassa. Tästä huolimatta kuitenkin ehdittiin ajoissa paikalle.
Sonylla oli kympiltä aika fyssarille. Kun ukkeli oli uusintakuvattu, niin sisko suositteli fyssarilla käyntiä, että vähän näkisi missä mennään ja näin. Ehdotus oli hyvä, joten varasin ajan.
Ensin fyssari halusi, että Sony seisoo kun se tutki koiruutta. Herra pönöttäjälle tässä ei ollut mitään ongelmaa. Fyssari sanoi, että Sonyn takaosa oli vähän oikealle kääntynyt. Lisäksi toisessa reidessä oli ehkä aavistuksen heikommat lihakset kuin toisessa. Ero, jos sellaista edes oli, oli niin pieni, että fyssari ei ollut asiasta ihan varma.
Seuraavaksi pumpulipallo sai retkottaa kyljellään. Fyssari kehui pojua, että on kyllä tosi helppo käsitellä, etenkin kun ottaa huomioon, ettei ukkeli ole koskaan aiemmin ollut hierojalla, tms. Mä luulen, että nallukka-pallukka vaan nautti kun sai lääppimistä kaksinverroin. Ihan oli silmät kiinni, paitsi ei silloin kun tuli joku jumikohta. Muuten koiruus oli tooooosiiiiiiiii rentona kun fyssari kävi läpi koiruutta.
Toisella kyljellä sama juttu. Sitten lopuksi seisotus ja enää ei takaosa ollut enemmän oikeaan. Koiruus oli hyvässä kunnossa ja tassujen liikeradatkin toimivat hyvin. Viimeisten selkänikamien lähellä oli muutama pieni jumi, mutta ei muuta : ) Saatiin vähän jumppaohjeita kotiin, mutta aloittaa sai aikaisintaan kolmen päivän päästä. Fyssarin käsittelyn jälkeen piti ottaa kolme päivää rauhallisesti. Lenkin pituus max 45 minsaa ja kaikenlainen treenaaminen oli pannassa.
Oli mukava fyssari. Se kyseli mun koirista ja kun se kuuli, että yksi on tuotu Islannista, niin sitten puhuttiin Islannista <3 Fyssaria kiehtoi käydä joskus Islannissa. Kysyi multa, että minkä pituinen olisi hyvä reissu. Sanoin, että taidan olla väärä henkilö vastaamaan kun kahdesti maassa käyneenä Islantikuume ei ole parantunut vaan pahentunut. Islannissa haluaisin olla nytkin... Kävellä siellä aakeilla laakeilla ja antaa poikien painella sydämiensä kyllyydestä. Oijoiiih <3 <3 <3
Fyssarin käskystä ollaan otettu rauhallisesti. Onnistumisprosentti ei ole ollut pyöreät sata, sillä kun ukot eivät ole saaneet riekkua ulkona, niin sitten on pistetty painiksi sisällä. Pakkohan se on ollut olla se ilonpilaaja ja keskeyttää leikit. Jomi on aika tylsistynyt. Raahailee räsyä ympäriinsä ja kiikuttelee leluja mulle. En edes kongia ole uskaltanut antaa, sillä ei sen tyhjentäminen ole rauhallista puuhaa. Mutta voiton puolella jo ollaan. Kohta helpottaa pojat!
Kommentit