Herätys oli puoli kaksi lauantai aamuna. Tuntia ennen kuin kello soi, niin olin hetken hereillä, mutta onnistuin saamaan vielä uudelleen unta. Tuli siis nukuttua semmoset kuuden tunnin unet! Ja pikkuista painajaistakin olin nähnyt. Siinä unessa etsin miltei itkua vääntäen Sonyn numerolappua. Sitä ei vaan tahtonut löytyä mistään! Epätoivoisena mietin jo soittoa kasvattajallekin. Olisin kysynyt, että onko mitään mahdollisuuksia päästä näyttelyyn ilman numerolappua. Lopulta se lappu löytyi ja sen takia lähtö viivästyi 1,5 tuntia. Siinäpä se uni. Ulkona oli nollakeli ja kuivaa, joten ei vain kuin lenkille kirkkaassa kuunvalossa. Lenkki, johon aiemmin oli mennyt 3 tuntia, päästiin nyt 2,5 tunnissa.
 
Lenkin jälkeen pakkasin ja tein kaikki muut valmistelut. Kuski tuli ajallaan ja sitten alkoi matka kohti Seinäjokea.
 
Matka sujui hyvin. Nähtiin jopa luntakin, mutta ilo lumesta laantui kun ajettiin sellaista pientä metsän välissä menevää tietä. Sitä ei ollut aurattu ja siihen oli jo syntynyt kunnon urat. Välillä auton hallinta oli vaikeaa ja täytyy kyllä myöntää, että sillä pätkällä pelotti! Se vajaa 20 km oli kyllä aikas karmaiseva kokemus. Kauhulla ajattelin, että se pitää vielä mennä uudestaan tullessa. Silloin sillä tiellä saattaa olla enemmän liikennettä. Nythän oltiin saatu mennä ilman vastaantulijoita. Ainoastaan takana tuli yksi auto. Aloin toivoa, että se tie aurattaisiin ennen kotiinpalua. Sellaista tietä pimeässä, hui!
 
Navin mukaan matka alkoi olla lopuillaan. Hieman ihmetytti maisemat. Näkyi vain puisia omakotitaloja. Epäuskoisena aattelin, että ei millään voi sieltä jostain yhtäkkiä pompsahtaa suuri halli. Talot vain jatkuivat. Nähtiin ihmisiä lumihommissa, joten niiltä kysymään. Selvisi, että oltiin ihan väärässä paikassa. Navi oli ohjannut meidät Peräseinäjoelle saman nimiselle tielle!!! Onneksi ei kuitenkaan oltu mitenkään älyttömän kaukana. Sellaset 30 km oli vielä Seinäjoelle. Sitten suunnistamaan Seinäjoelle ilman navia. Noudatettiin ohjeita ja päädyttiin Seinäjoelle. Huh! Kyllä siinä jo kävi mielessä, että oltiinko ajettu turhaan neljä tuntia  kun ei ehditäkään kehään??? Onneksi oltiin lähdetty niin, että oli ylimääräistäkin aikaa.
 
Siis sitten oltiin Seinäjoella. Hyvä juttu, mutta vielä ei kuitenkaan oltu maalissa. Erään kaupan pihalla oli kartta, josta löysin osoitteen, jonne oltiin menossa. Ainoa ongelma oli, että kartasta puuttui "olet tässä" piste! Onpas hyödyllinen kartta... Noh, sitten vaan kysymään ihmisiltä neuvoa. Taas lähdettiin ajamaan ohjeiden mukaan. Meidät oli osattu neuvoa Seinäjoen keskustaan. Ei sen pidemmälle. Sitten vain ajettiin eteenpäin siinä toivossa, että nähtäisiin opasteita Areenalle. Pitihän niitä nyt olla, aattelin ja mahassa lepatti perhoset. Kyllä oli helpotus bongata Areena-kyltti!!! Mietin, että tätäkö se mun uni tarkoitti?
 
Seinäjoella oli hieman lunta. Parkkipaikka oli ilkeän näköinen, joten kannoin Sonyn sisälle. Halli näytti ahtaalta ja sitä se myös olikin. Tungoksessa etsin kehäämme. Löytyihän se lopulta! Mökki pystyyn ja Sony sinne. Tarjosin Sonylle vettä, mutta ei se ottanut. Sitten mentiin ulkoilutusalueelle. Se oli märkä, mutta ei onneksi kurainen. Sony keskittyi vain toisten hajujen nuuskutteluun.
 
Halli oli niin täyteen ahdettu, että en lähtenyt etsimään nettituttuja. Oma arvostelukin oli lähellä. Olin iloinen, että Sony käyttäytyi nätisti kun etsittiin kehää ahtaassa väenpaljoudessa. Aattelin, että ehkä tämä menee sittenkin hyvin. Odotellessamme vuoroamme Ticon isän omistaja tuli moikkaamaan. Se oli tullut sinne beaglen kanssa.
 
Sonylla oli kaveri kehässä. Sony meni ensimmäisenä. Seisotettiin hetki koiria. Siinä tuomari kävi katsomassa koirat. Kun tuomari silleen naksutti suullaan, Sony vispasi villisti häntää takaisin liikkumatta milliäkään! Jos Tico olisi tehnyt tuon saman, niin siinä olisi heilunut koko peräosa ja koiruus olisi lähtenyt liikkeeseen. Kierrettiin kierros ympäri yhdessä. Sitten tuomari alkoi tutkia tarkemmin Sonya. Mitään se ei kysynyt. Sony oli hienosti tutkimisen aikana. Sitten mentiin kierros ympäri ja edestakaisin ennen lopullista seisotusta. Sony seisoi hyvin. Seisonta häiriintyi kun tuomari kysyi saanko hihnan toiselle puolelle. Yritin sitä siirtää ja silloin Sony liikkui niin, että kun se pysähtyi, niin taas se hihna oli siinä väärässä kohtaa. Muutaman yrityksen jälkeen tuomari välitti kehäsihteerin avulla, että ei tarvitse. Saatiin erinomainen! Sertiin siis oli mahdollisuus!
 
Sitten oli toisen pojan vuoro ennen kilpailuluokkaa. Siihen asti kaikki oli sujunut hyvin. Sitten alkoi painajaismainen alamäki. Mikä kumma Sonyyn yhtäkkiä meni? Yhteiskierroksella se haukkui pysähdellen. Sitä oli alkanut pelottaa kilpakumppani. Eih... Kierroksen aikana se vähän väliä haukkui ja pysähteli. Sen jälkeen olisi pitänyt mennä edestakaisin yhtä aikaa sen toisen pojan kanssa. Ei onnistunut. Eikä onnistunut sekään kun tuomari antoi Sonylle mahdollisuuden mennä yksin edestakaisin. Oli painajaismaista tajuta, että nyt Sony oli siinä tilassa, jolloin mikään ei auta. Tuomari antoi Sonylle useammankin mahdollisuuden korjata käytöstään, mutta Sony ei huolinut kädenojennusta : ( Tuomari kun pyysi pari kolme kertaa menemään Sonya yksin ympäri. Sony kiljui (siksi sitä melkein voisi sanoa...) ja pysähteli kun meni yksin. "Kakkosia ollaan", aattelin. Tuomarin tuomio: number one!!!!!!!!!?????????????!!!!!!!!!!!!
 
Kun mentiin odottelemaan paras uros luokkaa, niin liikuttelin Sonya käytävällä hetken ennen mökkiin laittoa. Sony oli hiljaa. "Jospa se tästä", aattelin. Epäuskoisena sijoituksesta yritin ottaa kuvia muista isliksistä.
 
Sitten se PU-kehä. Sama meno jatkui. En enää muista miten monta kertaa siellä kierrettiin ympäri ja mitä siellä piti tehdä kun yritin saada Sonylle jotain tolkkua. "Nyt lennetään kehästä", aattelin. En pystynyt seuraamaan kehää ollenkaan kun keskityin Sonyn käytökseen. Näin, että kehästä lähti koira pois. Aattelin karsinnan tapahtuneen ja lähdin itsekin, sillä olin varma, että sellaisella käytöksellä ei sijoituta. Oltiin jo kehänauhan toisella puolella kun meitä pyydettiin takaisin kehään. Siis häh? Eikö me vielä lennettykään pois? Ja siis "WHAT?????????????"  kun tuomari ilmoitti jälleen kerran Sonyn olevan ykkönen!!!!!!!!!!!! Sen "what?" mä sanoinkin. Sieltä tuli tuttuja ruusukkeita: serti ja cacib. Oltiin siis saatu viimeinen serti kaikesta huolimatta!!!!!!!!!!!!!!???????????!!!!!!!!!!!!
 
Kun kuulin, että näyttelyyn oli ilmoitettu 15 islistä, niin aattelin, että on tosi hyvin jos Sony saa sieltä viimeisen sertinsä. Lappujen tultua huomasin, että oli tapahtunut tuomarimuutos, joten peruminenkin olisi ollut mahdollista... Se oli vain hetkellinen ajatus. Pian totesin, että kyllä sinne täytyy mennä. Ja vieläpä kolmesta syystä: nettikamujen tapaaminen ja onhan se kivaa kun oma koira ei ole se ainoa rotunsa edustaja kehässä, sekä näkisin muitakin isliksiä. Peruuttamista ei siis sen pidempään harkittu. Lappujen tulon jälkeen pyöri muutaman päivän mielessä tieto siitä, että uroksissa olisi yksi todellinen kehäkettu-uros... Ja lopulta huomasin, etten ajatellut enää koko näyttelyä. Ei edes jännittänyt. Vaikka kuinka yritin etsiä itsestäni jännityksen tuntemuksia, niin ei niitä löytynyt. Näin sanoin nettikamuillekin.
 
Epäuskoisena pyörittelin päätäni vähän väliä samalla kun yritin kuvata koiria. Ei sitä voinut uskoa todeksi. "Miten tämä on oikein mahdollista?" Tuota ajatusta mietin kerta toisensa jälkeen. "Mikä tässä koirassa oikein on?", sillä ei ollut ensimmäinen kerta kun Sony sai anteeksi käytöstään. Pari mätsärisijoitusta on haukuttu pojalle ja se Salon näyttely... Silloin pojat olivat varsinaisia sirkuskoiria. Ja mä saikkarilla muutaman päivän mahataudin takia. "Oliko se se villi hännänheilutus, jolloin Sony kietoi tuomarin tassunsa ympärille?" Pähkäilin asiaa.
 
ROP-kehässä mentiin vain kierros ympäri. Minkäänlaista muistikuvaa ei ole siitä, että miten se meni. Sony oli ROP... Ihmeitä todellakin tapahtuu! Tosin, tämä alkoi jo olla yliluonnollista... Tuomari onnitteli ja toivotti onnen ryhmäkehään. Mielessäni mietin, että oliko tuo vitsi... En muista sanoiko tuomari jotain Sonysta.
 
???? siis sittenkin päivästä tuli taas pitkä??? OMG... Kävin onnittelemassa VSP-koiran omistajaa ja samalla purin tuntojani epäuskoisesta tilanteesta. Hävetti ihan kamalasti Sonyn käytös ja se, että se oli kuitenkin lopulta ROP-koira. Mielestäni ROPin olisi pitänyt mennä jollekin toiselle... Miten tätä tilannetta voi ymmärtää??????????? Kumma kyllä, että en ollut Sonylle vihainen. Sen sijaan mua hävetti ja suretti ihan suunnattomasti Sonyn käytös. Sain onnitteluviestejä ja aattelin, että ihan kiva juttu joo... Mieli teki mennä nappaamaan tuomaria kauluksesta ja ravistella kysyen "Why? Why this dog???!!!??? Are you blind or deaf????!!!!????"
 
Hain palkinnot. Siellä oli jonoa. Jonossa kelasin tapahtumia sillä seurauksella, että unohdin kysyä missä ja milloin on ROP-kehä. Pokaalitarjonta oli huono: kaikki samanvärisiä. Kaksi oli isompaa. Se oli kiva, että niissä on kyltti "Seinäjoki 2010". Lisäksi sain pikku pussin ruokaa.
 
ROP-kehää odotellessa totesin, että mun on mentävä huomenna näyttelykoulutukseen. Sonylle vaan piti sitten laittaa päälle kurapuku, sillä se halli, jossa on koulutus, on todella pölyinen. Ja Sonylla oli vielä näyttely edessä. Lahteen ollaan menossa 31.10. ja ajattelin mennä sinne tällä samalla pesulla. Sonylla siis jatkuu takkeilu.
 
Joskus puoli neljän aikoihin ROP-kehät alkoivat. Olin odotellessa treenaillut Sonyn kanssa kehämeininkiä ja kävellyt ympäriinsä. Hyvin oli mennyt. Ja täytyypä tähän väliin heittää, että oli todella ilo huomata Sonyn odottelevan hiljaisena vuoroaan!!! Otin Sonyn pois mökistä hyvissä ajoin. Muutamaa haukahdusta lukuun ottamatta äijä oli hiljaa! Ei siis ollut mitään jatkuvaa mekkalaa, niin kuin aina ennen on ollut. En siis ole notkunut turhaan hallilla : )
 
Kun mentiin ROP-esiarvosteluun, niin Sony murisi jollekin koiralle. Jes, just näin. Sain äijän nopeasti haltuuni. Sitten kun löydettiin se oma väli, niin pääsääntöisesti Sony seisoi koko ajan TODELLA nätisti. Se siis jaksoi seistä kuin patsas. Pidin tuomaria silmällä, sillä palkkasin Sonya silloin kun tuomari ei nähnyt. Olinkin sanonut Sonylle kun ROP-kehään mentiin, että nyt mennään syömään kehään. Tuomari kävi jokaisen koiran luona. Vähän tutki niitä. Mitään ei kysynyt. Sonya se katsoi pitkään parikin kertaa. Hikikarpaloita alkoi pukkaamaan kun huomasin, että jokaisen koiran oli kierrettävä kehä ympäri. Siis iihhihihiih, piti mennä monen koiran ohi Sonyn kanssa... Klunksis! Yksi haukahdus tuli kun lähdettiin liikkeelle. En lähtenyt heti juoksemaan vaan kävelin pikku matkan. Paikallaan Sony seisoi taas kuin patsas! Noin upeaa ROP-seisontaa en ollut nähnyt aikoihin. "Huh, kierros meni hyvin", aattelin. Samoin sisääntulo isoon kehään meni hienosti! Kuuluttaja oli kehän toisella laidalla ja vähän ihmettelin, että mistä se tunnisti Sonyn rodun? Olikohan sillä jotain tekemistä asian kanssa kun paikallaolijat taas tarkistettiin? Jospa kuuluttajalle oli viety tieto vähänkin oudomman näköisestä rodusta? Tai sitten se vaan tunnisti rodun. Sonyn upea seisonta jatkui. Palkkasin sitä aina kun tuomari ei ollut näkemässä. Tällekin tuomarille Sonyn heilutti huiskaansa kun se tuomari kierteli koiria läpi. Sitten alkoi karsinta. Vierestä lähti buhund ja ajattelin, että tässäpä tämä oli. Monesti on käynyt juuri niin, että tuomari on valkannut koiria jatkoon ihan vierestä. Ja sitten tuomari näytti meidät!!!!!! Alkoi jännittää ihan pirusti. Toivoin, että Sony jatkaisi hienoa käytöstään. Mentiin ympäri. Pysähdyttyämme laskin, että finalisteja oli seitsemän. Pitihän se nyt tietää, että monenko joukkoon meidät oli valkattu. Nyt on musta aukko muistissa, sillä en muista oliko jotain tarkastamista tai yksin juoksua. Akita taisi olla neljäs, sillä muistan aatelleeni, että jos sijoitutaan, niin se on joko neljäs tai kolmas. Akitan nelossija pienensi mielessäni mahdollisuuksia sijoittua. Sitten sijoitettiin kolmas ja toinen. Jäljellä oli Sony ja kolme muuta koiraa. Sony oli seisonut hienosti koko ajan. Sitten näin tuomarin tulevan meidän luo ja kuulin kuulutuksen, jossa kerrottiin RYP-voittajan olevan ISLANNINLAMMASKOIRA!!!!!!!!!!!!!! Ei hitsi, meinaa ihan itku tulla kun tätä nyt kirjoitan. Ja niin meinasi kyllä tulla kehässäkin. Tilanne oli niin epätodellisen tuntuinen. Tuomari tuli luo ja pyysi saada ruusukkeen käteen. Siinä kun meitä kuvattiin, niin tuomari kysyi "is this your dog?" Jotenkin hämmentävä kysymys. Vastauksen saatuaan tuomari sanoi "lovely dog. He`s got very good temperament. I can see that". Hoin vaan "thank you, Thank you." Ensin ajattelin, että tuo temperament tarkoitti temperamenttia, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että olikohan kyse sittenkin luonteesta? Saatiin iso pokaali ja ruusuke sekä iso säkki ruokaa. Saatiin muutamat onnittelut. Meitä onnitteli myös islisten kehässä ollut kehäsihteeri. Se tuli onnittelmaan halauksen kera ja sanoi "teillä oli ihan mieletön päivä! Mä olin teidän kehässä kehäsihteerinä ja nyt ei ei ollut käytöksessä mitään ongelmaa! Onnea hurjan paljon!". Taas hoin kiitosta. Niin, Sony siis voitti, joten se tarkoitti sitä, että sunnuntainakin pitäisi olla kehässä! Öööh...? Kuski soitti puhelun ja sai koiralleen hoitajan. Hänen puolestaan se onnistuisi. Piti käydä selvittämässä, että koska seuraavan päivän loppukehät alkoivat. Sillä reissulla kohtasin yhden isliskasvattajan, joka onnitteli halaten. Hän onnitteli meitä yksilöinä ja koko rodun puolesta. Aikas hienoa kuulla tuo!
 
Selvittelyn tuloksena selvisi, että seuraavana päivänä olisi hyvä olla paikalla puoli kaksi. Kuskille sanoin, että yhdeltä kun en luottanut, että löydetään perille ongelmattomasti. Parkkipaikalla kiinnitin Sonyn RYP1-ruusukkeen autovaljaisiin rinnan kohdalle ja otin kännykällä kuvan. Sen kuvan lähetin myöhemmin muutamalle ihmiselle. Vaikken ollut ehtinyt asiasta vielä kertoa kenellekään, niin tieto oli jo alkanut levitä, sillä parkkipaikalla huomasin saaneeni onnitteluviestin Ticon isän omistajaltalta. Kasvattajalle laitoin koruttomasti RYP1!!! En uskaltanut soittaa, sillä olen huomannut, että puhelimeni akku kestää huonosti soittamista. Kasvattajan kanssa kun yleensä puhelut eivät ole olleet mitenkään lyhyitä ja olisi ollut kurjaa jos akku olisi loppunut kesken puhelun. Kasvattaja oli yhtä epäuskoinen kuin minäkin. Viestiteltiin hetki ja sitten hän soitti. Jännitti, että miten akku kestää. Puhelu oli pitkä ja yllätyksekseni akku kesti hyvin!
 
Paluumatkalla kelailin päivää ja se tuntui surrealistiselta. Siis oliko tämä totta? Sitä ihmettelin monen monta kertaa. Oman kehän voitosta en ollut oikein osannut iloita, mutta tästä kyllä. Taustalla kummitteli se kamala kehä, mutta RYP1 lievensi kehän aiheuttamaa häpeän tunnetta. Näyttelytähti oli sammunut takapenkille.
 
Paluumatka meni hyvin ja ah, helpostusta, sillä meidän ei tarvinnut mennä sitä kamalaa pikkutietä! Kuskille totesin, että nyt taisi siirtyä näyttelytreenit Seinäjoelle. Niin hölmöä kuin se onkin ajatella, että ajelee ees taas Seinäjoelle kahtena peräkkäisenä päivänä, niin olihan se ihan mahdottoman hyvä tilaisuus treenailla Sonyn kanssa!
 
Kotona kävin tarvelenkillä, pesin hiukset, ruokin äijät ja menin nukkumaan. Aamulla herätys oli 05.45. Heräsin noin 5 min ennen kellon soimista ja olin ihan pirteä. Olin siis nukkunut noin 6 tuntia. Vilkaisu ulos: -4 ja kuivaa. Siis taas se sama eilinen aamulenkki. Sitten pakkaaminen ja matkaan kasin aikaan, kuten oli suunniteltu.
 
Nyt pääsi Ticokin mukaan ja sen kyllä kuuli ja huomasi, että takapenkillä oli joku. Pientä vikinää ja hyörimistä ja pyörimistä sieltä kuului kun stressisäkki Tico esiintyi. Se jatkoi tuota pitkään ja vasta loppumatkasta rauhoittui. Sony oli nätisti muutamaa haukahdusta lukuun ottamatta. Silloin se näki ikkunasta jotain. Enimmäkseen poju nukkui.
 
Ihanaa oli, että ei tarvinnut mennä sitä kamalaa tietä ollenkaan. Nyt oltiin laitettu naviin eri katu. Kuitenkin sellainen, että se oli Areenan lähellä. Matkalla mietin, että oltiinko tosiaankin menossa Seinäjoelle siksi, että päästään käymään kehässä? Tuntuihan se hölmöltä, mutta toisaalta, tuollaista tilaisuutta tuskin koskaan enää tulee meille. Ja samalla voitiin treenata Sonyn kanssa.
 
Nyt ei ajettu harhaan, mutta parkkipaikalle oli vaikeaa löytää. Vaihdoin Sonylle näyttelyhihnan ja kannoin pojan nurmikolle. Sony merkkaili ahkerasti. Sitten kannoin äijän sisälle. Hallissa oltiin joskus puoli yhden aikaan. Siellä oli vielä aika täyttä. Tehtiin kierros väkijoukossa ja hyvin meni. Löydettiin väljempi paikka, jonne jäätiin. Se sattui olemaan whippet kehän lähellä. Ja kuinka ollakaan aloin pian miettiä näinkö edessäni netistä tuttuja koiria! Seurailin koiria ja niiden lähellä pyöriviä ihmisiä. Mies näytti kyllä siltä, joka oli ollut niissä valokuvissa. Ja taisinpa kuulla tuttuja koirien nimiä. Vasta kun näin, että koirien mukana oli nainenkin, niin aloin olla varma, että siinä oli tuttu wipukkaporukka.
 
Sony odotteli hiljaisena! Siis todellakin ne pitkät hallilla notkumiset ovat auttaneet!!! Mökkiä en ollut ottanut mukaan, sillä halusin juuri nähdä miten Sony pärjää ilman sitä.
 
Lopulta rohkaistuin mennä kysymään naiselta, että oliko nämä ne koirat ja kyllä ne oli. Sony sitten vietti hyvän tovin wipukoiden seurassa. Sehän oli tosi hyvää treeniä äijälle! Hieman jännitti, että miten Sony suhtautuu niihin nettiwipukoihin, sillä ne kaikki neljä olivat uroksia... Yllätyksekseni Sony suhtautui hyvin. Sony ei ollut se, joka rähisi ensin. Yksi wipukoista oli se ja Sony tietty vastasi. Yhtä lukuun ottamatta wipukat laitettiin mökkiin. Ulos jäi noin vuoden ikäinen uros. Sitä Sony haisteli ja olisi halunnut leikkiä sen kansa! Siis ei tuosta blondista ota aina selkoa... Olin todella yllättynyt! Wipukka pelkäsi Sonya. Sony kävi pikaisesti leikkimässä yhden tytön kanssa ja palasi sitten takaisin uroksen luo. Urosta pelotti.
 
Siinä kun oltiin wipukoiden joukossa, niin yksi omistaja kysyi oliko Sony islanninlammaskoira. Se sitten esitteli lisäkysymyksiä.
 
Kun mentiin käymään ulkona, kävin autolla, jotta Sony olisi saanut vettä. Tico ja kuski olivat jossain.
 
Hallissa tehtiin taas kierros ja treenattiin tyhjässä kehässä. Sonyn hiljainen odottelu jatkui.
 
Arvioitu alkamisaika oli klo 15. Kello läheni kolmea, mutta käynnissä oli vielä muutama kehä. Joskus puoli neljän jälkeen alkoivat ryhmät. Jännitys kasvoi sitä mukaa kun ryhmät vähenivät. Yritin olla kuin ei mitään, mutta se oli vaikeaa. Tuntui, että jalat olivat hyytelöä. Eikä oloa helpottanut se, että Sonylla oli alkanut esiintyä satunnaista puhinaa! Taisi vaistota jotain? Kävin välillä kiertämässä kierroksen Sonyn kanssa ja seisotin sitä. Harjasin äijän vasta ihan viime hetkillä. Sitten kuului kuulutus: ryhmävoittajat esiarvostelukehään. Jaiks! Siellä ei tehty minkäänlaista arvostelua. Laitettiin vaan koirat ryhmänumeron mukaiseen järjestykseen. Siellä sai odotella jonkin aikaa. Kävin välillä liikuttamassa Sonya. Sitä tuntui kiinnostavan hirmuisesti edessä ollut mäyris ja takana ollut bassetti. "Hitto, mitä tästäkin tulee jos tuo nyt vaan noita narttuja kyttää?" Seisomisessa esiintyi ongelmia. Pää pyöri ja lattiaa piti nuuskutella. Siinä odotellessa huomasin, että Sonyyn oli vaikeaa saada enää kontaktia. Helpotti kun näki sen makoilevankin, mutta helpotus meni ohi samantien kun huomasin, että tytöt kiinnosti ja seisominen ei. Jännitti ja pelotti, että eilinen kehäkäytös uusiutuu. "En mä kyllä kestä sitä häpeää jos mun koira alkaa haukkua hullunlailla BIS-kehässä!" Tuota pelkäsin eniten.
 
Huh, ja sitten tuli se aika kun me mentiin BIS-kehään. Täytyy kyllä sanoa, että oli se aikas hienoa mennä kehään ja kuulla oman koiran nimi kuulutettuna! "Hiljainen, mutta ehkä vähän tahmea sisääntulo", aattelin. Sonya ei enää todellakaan olisi kiinnostanut mikään seisominen. Se katteli sivulle ja nuuski maata. Sitten kun sen sai seisomaan ja herran palkkasi siitä, niin heti pää kääntyi. Ei siis ollut tietoakaan siitä upeasta seisomisesta, josta eilen sain olla ylpeä ja iloinen. Ajan myötä makkaranpalat alkoivat olla Sonylle pakkopullaa. Siltä se ainakin näytti kun niitä otti. "Jes, juuri näin...", aattelin. Tuomari kävi koirien luona. Sony sentään jaksoi tervehtiä tuomaria iloisella hännänheilutuksella. Sitten alettiin käymään koiria läpi yksitellen. Sonyn ikää kysyttiin. Tutkimisen Sony kesti hyvin. Piti mennä edestakaisin. Tuntui liikkuvan tahmeasti. Sitten ravattiin jonon hännille. Tahmeaa taasen. Siellä jonossa kävin läpi vaikka mitä tuttuja sanoja, jotta saisin jotenkin yhteyden Sonyyn. Sana "ulos" tuntui olevan paras. Silloin se seisoi kaikkein parhaiten. Sitten kun tuomari oli käynyt kaikki koirat läpi, niin sitten jokainen koira sai juosta yksin kehästä ulos. (nyt tuntuu, että on unohtunut jokin kohta, sillä varmasti jossain kohtaa koko sakki on mennyt yhdessä ympäri. Olikohan se ennen tutkimista vai sen jälkeen? en vaan pysty muistamaan). Päätin käyttää sanaa "ulos". Omaa vuoroa odotellessamme hoin Sonylle, että kohta mennään ulos siinä toivossa, että se kuvittelee pääsevänsä ulos kun lähdetään liikkeelle ja olisi sitten vähän reippaampi ja hiljaa. Sitten tuli meidän vuoro ja taas kuulutettiin oman koiran nimi. Kerrottiin myös kuka oli ollut eilen ryhmätuomari. Sonyn tsemppaaminen oli vienyt sen verran mun huomiota kehästä, että en heti tajunnut juosta kehästä ulos. Oli helpotus päästä pois kehästä! Siellä vähän innostin Sonya ja seisotin. En tiennyt mitä tuleman piti, joten seisotin äijää. Kävi ilmi, että kehään ei tarvinnut enää mennä, sillä sieltä ulkopuolelta poimittiin sijoittujat. "Huh, selvittiin tästä kunnialla", aattelin. Ei haukkumista ja ikuista häpeäpaalussa oloa! Olin tyytyväinen tilanteeseen. Kohta pudotettiin pommi: BIS neljä on tänään ISLANNINLAMMASKOIRA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!  (taas joku meinaa kyynelehtiä). Henkeä haukkoen ja kyyneleitä pidätellen mentiin nelospaikalle. Siis tosiaankin se tuomari ojensi mulle ison ruusukkeen! Se oli tilanne, jota on vaikeaa kuvailla sanallisesti. Rotu, joka harvemmin sijoittuu rypissä, oli nyt BIS4!!!!!!!!!!!!! Siis me jätettiin taakse kuusi koiraa!!!!!!!!! Tuomari sanoi Sonysta, että sillä on hymyilevät kasvot. Sain Sonyn vielä jotenkin seisomaan ihan hyvin kun meitä kuvattiin. Meitä tuli onnittelemaan eilinen RYP- tuomari (joillekin olen viestittänyt, että se olisi ollut  oman kehän tuomari. Vasta jälkeenpäin tajusin, että se olikin ryhmätuomari. Sori väärä informaatio). Epäuskoisena vilkaisin takanamme olevaa isoa pokaalia. "Oliko tuo meidän? Saadaanko me ihan oikeasti viedä se mukanamme???! Lisäksi saatiin pieni pussi ruokaa. Olin itkun partaalla, mutta onnituin pitämään silmät kuivina. Kehän ulkopuolella meitä tuli onnittelemaan eräs nainen. Hänen esittelynsä jälkeen tiesin kuka hän oli. Hän oli kuulemma pitänyt peukkuja ja taputtanut kun me sijoituttiin. Ite olin ihan sekavassa tilassa. Yritin käsittää tapahtunutta ja uskoa sitä. Se oli vaikeaa... 
 
Kun päästiin autoon, niin ensimmäiseksi soitin kasvattajalle. Sekin oli jännittänyt  ja oli laittanut viestin, että odottaa kuumeisesti miten kävi BIS-kehässä. Kasvattajankin oli vaikeaa uskoa tapahtunutta. Hän on aika puhelias ihminen, mutta tällä kertaa hänellä oli hiljaisiakin hetkiä puhelimessa : D Sen jälkeen soitin Sonyn siskon omistajalle. Sielläkin odoteltiin kuumeisesti tietoa. Puheluiden aikana sain huomata miten nopeasti tieto oli alkanut leviämään. Tekstaria pukkasi vauhdilla, vaikken ollut vielä ehtinyt kertoa asiasta juuri kenellekään. Alkumatka menikin pitkälti tekstareita näpytellessä. Tilanne oli ihan käsittämätön: MUN KOIRA OLI TEHNYT ISLISTEN SUOMEN HISTORIAA!!! Koskaan aiemmin ei ole Suomessa islis sijoittunut BIS-KEHÄSSÄ!!! Kuulemma yksi aiempi RYP-voitto on, mutta se ei enää sijoittunut BIS-kehässä. Ja kuulemma tämä toinen RYP-islis oli Sonyn kopio : D
 
Paluumatka menikin kelaillessa viikonloppua. Oman kehän aiheuttama häpeäntunne oli laantunut, mutta kyllä sitä vielä jäljellä oli. Tuskin kukaan kehän nähneistä olisi uskonut tämmöiseen lopputulokseen!!! Huh huh. Vetää kyllä sanattomaksi tämä. Eikä tätä vieläkään tahdo uskoa todeksi. Mutta kun katsoo paikkaa, jossa on tällä hetkellä viisi pokaalia ja yhtä monta ruusuketta Seinäjoelta, niin pakkohan se on uskoa. Mutta siis mun koirako teki oikeasti Suomen historiaa rodussaan?!?!? Ei hitto... Tuntuu, että tämä on niin iso asia, jota ei vaan osaa tarpeeksi hehkuttaa. Ei sanoin, eikä miljoonin huutomerkein. Kaikki tuntuu niin laimeilta ilmaisuilta.
 
Niin, viimeistä sertiä lähdettiin hakemaan monen isliksen joukosta. Se oli Sonyn ensimmäinen kerta avoimessa luokassa. Ja anteeksi kielenkäyttöni, mutta se oli aivan helvetinmoinen avoimen luokan avaus!!!! Nyt voisin esittää itselleni kysymyksen: Joko uskot, että Sonyn koko ei ole suuri este näyttelyitä ajatellen? Aina on väkisin tullut mieleen, ettei Sony voi pärjätä, jos kehään tulee Sonya isompi uros. Siksi olisin nytkin ollut erittäin tyytyväinen pelkkään sertiin : ) Kyllä se on nyt uskottava, että Sony on tyypiltään ja mittasuhteiltaan niin hieno, että pieni koko annetaan anteeksi. Ja nyt sitten taot sen kalloos! Onko selvä? Enää ei saa ajatella, että Sony ei voi pärjätä kokonsa vuoksi. Hyi mua! ; ) 
 
Kotona oltiin puoli kympin aikaan. Pojille pikapissatus ja sitten töihin. Jostain syystä en ollut osannut pyytää pekkasta tälle päivälle ; ) Myöhästyin töistä puoli tuntia. Ei paha. Onneksi työpaikkani on todella joustava. Ja kun meidän koneella ei ole iltavuorossa ketään, niin voin tehdä sen tänään takaisin menemällä aikaisemmin töihin. Itse asiassa mun täytyy mennä sinne jo 2,5 tuntia aiemmin, sillä en jaksanut olla töissä kuin neljään asti. Oli ihan kummallinen olo ja lopussa alkoi jo silmäkin luppasta.
 
Ulkona on hieno ja aurinkoinen sää. Lähden nyt lenkille ja sitten yritän kuvailla Sonya. En vaan oikein tiedä minkä pystien kanssa sitä kuvailisi : D
 
Tälläisellä arvostelulla Sony lähetettiin ROP-kehään:
 
Medium size. Excellent type. Masculine , very nice head and expression. Excellent neck, topline and tailset. Prefer bit more lenght of the pla(ja sitten en saa lopusta selvää). Well angulated. Correct coat. Move very well. A bit loosing front.
 
Ja mikäs on sitten se oikeanlainen litania tähän perään? Vai kuitataanko se vaan laittamalla BIS4?
 
Ai niin, Tico sai Seinäjoella puolentoista tunnin lenkin : )
 
Sony keskellä RYP1 ja BIS4 palkintojen