Teille lienee on jo tuttu se litania, jonka käyn läpi ennen koulutukseen lähtöä, joten skipataan se ja mennään suoraan koulutuspaikalle. Siellä kun odottelin Sonyn kanssa, niin taas pentukurssilaiset tulivat pihalle. Sony oli todella outo. Jostain syystä se vinkui. Katteli silloin niitä pupseja. Tässä ei olisi mitään outoa jos kyseessä olisi Tico, mutta että Sony? Ihanko oikeesti se vinkui niiden pentujen takia? Sony nyt on muutenkin koiruus, jonka oon kuullut tosi harvoin vikisevän. Koko sen elämän ajan vinkumiset voi laskea yhden käden sormilla. Todella outoa oli kyllä.
 
Koulutuksessa oltiin poikien kesken. Siellä oli se eukku ja sitten uutena rottis-poika. Alussa Sony mörköili tuota uutta tulokasta, mutta kun alettiin treenimään, niin tulokas unohtui. Ekana otettiin seuraamista. Sonylla oli taas perusasennot ihan jotain muuta kuin mitä olisi pitänyt olla. Kumma juttu, että tuolla ne on mitä sattuu ja sitten kun yksikseni treenin, niin herra on täydellinen. Otin sitten tosi lyhyitä pätkiä, jotta herra suvaitsisi istua suorassa eikä liian edessä tai takana. Välillä ihan vaihtelun vuoksi otin pidempiä pätkiä ja v-käännöksiä. Niitäkin piti ottaa. O-käännökset on yleensä ihan helppoja koirille, joten niitä ei otettu lainkaan.
 
Kun kouluttaja tuli meidän luo, se katteli meitä hetken ja sitten kysyi jotain, joka loksautti mun suun auki. Se kysyi, että oltiinko me menossa toko- vaiko BH-kokeeseen. Selvittyäni hämmennyksestä sanoin, että en tiedä voinko koskaan luottaa Sonyyn niin paljon, että uskaltaisin pitää sitä vapaana jossain kentällä, joka vilisee koiria. Hetki vielä seuruuttamista ennen kuin piti riehua koirien kanssa. Taas blondiliini oli outo, sillä se leikki mun kanssa! Herra ihan kiskoi sitä sieltä hallimätsistä saatua palkintolelua ja jopa hakikin. Ihan kummallista, mutta toki revin tilanteesta kaiken riemun irti. Siinä kun leikittiin, niin kouluttaja tuli meidän luo. En enää muista mitä se sanoi, ennen kuin kuulutti muille paikallaolijoille, että mun on nyt tsempattava itteeni niin, että pystyn luottamaan Sonyyn enemmän, sillä kouluttaja oli varma, että me päästäisiin kokeesta läpi (ei nimennyt kumpaa koetta tarkoitti). Öööööömmmm...? Näin ollen kouluttaja ilmoitti, että nyt tsemppaan kesän ja sitten syksyllä mennään kokeeseen. “Se on nyt päätetty”, lausui kouluttaja nauraen sinetöiden asian. Mua huvitti ja hämmensi tilanne. En osannut sanoa mitään. Kouluttaja osasi. Hän sanoi, että voi sitten tulla kokeeseen vahtimaan Sonya ja oli vakuuttunut, että pystyisi tekemään jotain jos tarvetta tulisi. Tosin, kouluttaja meinasi, ettei Sony tekisi mitään typerää. ... Päätöksen (ehkä osin yksipuolisen) johdosta laitettiin Sony heti testiin.
 
Vuorossa oli makoilua. “Uskallatko ottaa fleksin irti? Uskallat sä. Mä jään istumaan tähän tuolille”. Se tuoli oli sopivasti Sonyn ja tulokkaan välissä, joten päätin irrottaa fleksin... Kyllä jännitti jättää Sony makoilemaan ja vieläpä ihan uuden koiran lähettyville. Sony makoili nätisti. Se rotikka ei osannut edes mennä maahan saatika sitten makoilla, niin siinä oli Sonylle häiriötä kerrakseen – ja mulle ekstra hikikarpaloiden aiheuttaja. Joka kerta kun se rotikka nousi, mä olin vaan, että klunksis. Sony saattoi kattoa sinne päin, mutta pysyi maassa. Kävin välillä palkkaamassa Sonya ja sitten taas jätin sen.
 
Kun Sony makoili niin hyvin, niin kouluttaja alkoi tehdä häiriötä. Kun se nousi ylös tuolilta ja alkoi liikkua, se kysyi, että pelottiko mua. Hiljaisella äänellä sanoin “paikka!” ja kaikki repesivät nauramaan. Periaatteessa mun ei olisi tarvinnut sanoa sitä hiljaa, sillä se sana ei merkkaa mitään Sonylle. Mä olin vaan, että apua, nyt Sony näkee sen rotikan paremmin. Sony pysyi maassa kun kouluttaja hyppelehti ja teki erilaisia ääniä + se rotikka opiskeli maahanmenon aakkosia. Kouluttaja kehoitti mua tekemään muutaman nopean palkkauksen + jätön ja sitten parin minsan kellotus. Tuon parin minsan aikana Sony nousi siellä loppupuolella. Meni maahan kun käskin. Lopuksi piti kutsua koira luo. Sony lähti tulemaan vähän epäröiden, mutta tuli kuitenkin eikä mennyt sen rotikan luo.
 
Koulutus sai verisen lopun. Loppuun otettiin paikoillaan kääntymistä molempiin suuntiin. Sitten riehumista. Olin kyykyssä Sonyn vieressä ja koitin saada sitä leikkimään. Sony oli intona ja kerran yrittäessään pusuttaa mua, sen kuono osui mun huuleen. Huuli aukesi ja sitten olikin verenmaku suussa. Joo, ei treenejä kannata turhan kevyesti ottaa ;) Heko heko. Kotimatka menikin paperia huulessa pidellen. Ei se pahasti auennut, mutta verta tuli kuin kyseessä olisi ollut isompikin haava.
 
Taas näin kun heppa otti hiekkakylpyä. Se oli Sonylle ihan liikaa ja kyllä niin kummallisesta näystä piti nostaa mekkala.
 
Kun menin maanantaina töihin, siellä odotti ylläri. Koneella oli harjoittelemassa kesätyöntekijä. Se oli kaikille yllätys, sillä aiemmin siinä ei ole ollut kesätyötekijää. Mun kävi sääliksi harjoittelijaa. Mietin niitä kaikkia temppuja, joita kone valitettavasti tekee ja jotenkin vaan tuntui pahalta ajatella, että toinen yrittää parhaansa mukaan oppia konetta sitten joutuukin tappelemaan turhien asioiden kanssa. Niin aloittelija ei välttämättä pysty arvioimaan, että oliko vika hänessä vaiko koneessa. Voihan se tietty olla, että tuo harjoittelija on sellaista tyyppiä, ettei sitä haittaa jos kone ykskaks hidastelee, pysähtelee (lähtee taas liikkeelle x aikaa kestäneen mietintätauon jälkeen) tai jämähtelee ( eteenpäin pääsee vain jos keskeyttää ohjelman tai joskus pitää ihan sammuttaa kone). Niin tai jos se jättää hitsauksen väliin tai jos vähän väliä pitää näpytellä A4:n verran nappeja, jotta saa yhden vaivaisen numeron muutettua. Fun, innit? Harjoittelijalla on huikeat kaksi viikkoa aikaa oppia tuo masiina...