Pikku hiljaanhan tuo piha on saanut uutta ilmettä. Isompia muutoksia alkoi näkyä perjantaina, mutta sunnuntaina tulivat tähän mennessä suurimmat muutokset. Se oli kyllä varsinainen päivä! Lähdin poikien kanssa aamulenkuralle seiskan aikaan. Lunta tuli ja se tiesi lumitöitä lenkuran jälkeen. Edellisiltana alkanut sade oli yön aikana kasvattanut lumikerrosta 15 sentillä. Siinäpä sitten oli kolaamista. Kun olin saanut tieosuuden putsattua, niin kävin vilkaisemassa kelloa. Oltiin sovittu treenit aamuksi. Kuvittelin kellon olevan joku puol ysi, mutta tietä olinkin vääntänyt auki 1,5 tuntia. Laitoin treenikamulle viestiä, että olivatko he tulossa sellaisella säällä. Siirrettiin treeni seuraavaan päivään. Mä sitten menin vielä kaivamaan portaat esille ja taloon johtavaa väylää availemaan. Sen jälkeen olikin masussa iso reikä. Syönnin kruunasin kakkupalalla, jonka olin saanut äipältä mukaan edellisenä iltana synttärimeininkien jälkeen. Sitten nukkumaan.

Tai niin luulin... Nukuin tosi huonosti. Yksi syy oli varmasti se, että olin syönyt liikaa. Oli öklö olo ja unensaantia ei varmastikaan helpottanut se, että mielessä pyöri jo seuraava lumityösessio. Äijät saivat tyytyä pihaulkoiluun. Pidin niitä hetken pihalla ja sitten taas yritin jatkaa nukkumista. Se oli aikas heikkoa.

Kun sitten seiskan jälkeen lähdin äijien kanssa tsekkaamaan miltä “sivistyskohdan” alettua näyttää, niin en ollut saanut juurikaan nukuttua pihapissailun jälkeen. Kotitie oli ihan ummessa. Se oli siinä ja siinä riittikö saappaan varsi. Kumpparit eivät pitäneet jalkoja kuivina kun lumessa tarpominen heitti lunta saappaan sisään. Nice. Kun päästiin kotitieltä, niin se seuraava tie oli nähnyt auran – tosin siitäkin oli jo kulunut jonkin aikaa. Kun sitten selvittiin sen tien päähän, näky oli lohduton: pyörätietä ei ollut aurattu kertaakaan ja autotiekin oli puuroa, joten ei silläkään voisi ajaa pyörällä. Paluumatkan mietin, että miten ihmeessä pääsen töihin??? Pyörän sai unohtaa, että kävely – tai siis kahlaaminen olisi ollut ainoa mahdollisuus. Mielessä kävi yksi vaihtoehto, mutta en innostunut siitä ja lisäksi ajattelin, että mitä jos moisia myräköitä tulee useamminkin, niin enhän mä voi aina tehdä niin.

Kotona sitten sain huomata, että siihen pikku matkaan oli mennyt 45 minsaa! Normaalisti sen menee puolessa tunnissa. Ajatus kahlaamisesta umpihangessa, jossa lunta oli johonkin polven alapuolelle asti ei toudellakaan innostanut. Varmaan olisi saanut varata ainakin kaksi tuntia työmatkaan. Mielessäni kuvittelin miten rankkaa olisi kahlata parisen tuntia + olin nukkunut huonosti, niin olisiko musta ollut töissä mitään hyötyä. Olisinko jaksanut tehdä siellä mitään? Ja mitä jos kone olisi todella hankala??? Jokin sai mut tarttumaan luuriin ja soittamaan pomolle ilta kasilta. Sain pekkasen...

Lumitöitä tehdessäni soimasin itteäni teostani. “Ei niin olisi pitänyt sittenkään tehdä”. “Miten tyhmä syy loppujen lopuksi jäädä pois töistä...” “Jo on meikällä matala työmoraali kun noin helpolla jäin kotiin”. Vieläkin tuo tempaus nolottaa...

Reilu pari tuntia kolasin lunta, jota oli taas tullut semmoiset 15 senttiä. Lopussa sitä oli jo niin naatti, että mielessä kävi, etten putsaisi portaita. Sadekin oli jo loppunut. Kuitenkaan en voinut jättää portaita putsaamatta. Lumi oli märkää ja siten melko raskasta. Portaiden jälkeen putsaaminen olikin jo “vähän sinne päin” kun en enää jaksanut tehdä hommaa kunnolla. Tärkeimmät oli kuitenkin jo hoidettu, joten vein työvälineet odottamaan seuraavaa urakkaa. Sitten hain poikien nappusatsin ja hyödynsin pihalleni kohonnutta lumivuorta. Poitsut saivat etsiä sapuskansa lumikasasta. Laiskaa aktivointia ;)

Maanantaina päästiin treenaamaan. Kiertelyä , ympyrää ja et. Sonylla meni pääasiassa ihan kivasti. Tosin tuossa ympyrän menemisessä se oli toisinaan hankala: joko edisti tai haukahteli. Treenin päätteeksi hypättiin treenikamun autoon ja huristeltiin mun luo. Vaihdoin Sonyn kameraan. Oltiin sovittu kuvailumeininkiä mun pihalla. Kun herra ii pääsi vapaaksi, niin kellekään se ei jäänyt epäselväksi, että hällä oli kivaa. Herra juoksenteli ympäriinsä haukkuen. Erityisesti tuntui ihastuneen portaisiin, joita ravaili useasti. Hoksasi myös, että ylätasanteelta pääsee alas muualtakin kuin portaita pitkin. Pojatkin vetävät välillä tuota rundia. Herra ii juoksi talon ympäri muutaman kerran. Umpihankikaan ei ollut kuin hidaste. Toisella näytti olevan kivaa! Kuvaaminen oli hieman haasteellista kun kohde liikkui alituiseen :D Olin kuvitellut, että herra vaan nököttää tylsänä kun sillä ei ollut leikkiseuraa, mutta menoa riitti yksinkin. Kameran esikatselussa värit näyttivät olevan kohdillaan, mutta session lopputulos on vähän pettymys mulle. Vaikka aurinko paistoi, niin silti valoa taisi olla liian vähän. Ikävästi sinertää suurin osa kuvista :( Mutta oli se silti kivaa saada tähtäillä uutta kohdetta.

Tiistai aamuna taas oli aika muokkailla pihan lumivuoria. Oli luvattu lumisateinen päivä, mutta kun heräsin, niin arska paistoi lämpimästi. Mittarissa oli reilut 6 astetta plussaa. Ja kyllä se arska sulatti lunta aika hyvin: toisen portin päällä ollut lumimuuri oli sulanut pois iltaan mennessä. Periaatteessa kai tein turhaan aamulla lumihommia, mutta mistäpä mä olisin tiennyt, että luomuapua olisi ollut tarjolla.

Vielä iltakuudelta oli todella valoisaa ja lähdinkin Ticon kanssa koulutukseen ilman valoa. Pimeys kuitenkin saavutti meidät ennen kuin päästiin perille. Mutta eiköhän parin viikon päästä jo päästä kokonaan ilman valoa. Tiet olivat paikka paikoin tosi kamalassa kunnossa ja päätin, että koulutuksesta on lähdettävä pois jo 20 vaille kasi. Ticolla oli vauhti päällä ja mun mielestä sitä oli jo liikaa. Sitä sai vähän väliä “himmata” ja siltikin se oli kohta taas reilusti edellä pyörää.

Koulutuksessa oli seuraamista ja käännöksiä. Tico kääntyili hyvin. Seuraaminen meni pääasiassa hyvin, mutta välillä esiintyi hajurakoa. Huomasin kupin hallin reunalla ja ihan Ticon kiusaksi menin sitä kuppia kohti. Ekalla kerralla Tico meinasi rynniä kupin luo. Sen jälkeen se seurasikin jo paremmin.

Kapulameininkiä oli myös. Harjoittelin pitämistä. Tico piti kapulaa suussa aina “irti” –sanaan asti. Sain laittaa kädet Ticon viereen eikä Tico pudottanut kapulaa :) Paikoillaan pysyminen oli kyllä vaikeaa ja kummallista hytkymistä esiintyi – tai sitten pureskelua vaihtoehtoisesti. Sain kokeilla isomman kapulan kanssa, mutta kyllä se Tico pureskeli sitäkin, että ei siihen koolla voida vaikuttaa. Se oli tosi iso kapula. Vaikka kouluttaja meinasi, että se menisi hyvin Ticolle, niin musta se oli liian iso sille. Ticokin taisi olla samaa mieltä. Kokeiltiin noutoa. Tico oli mun sivulla, heitin kapulan, odotin, että Tico kattoo mua ja sitten käskin hakea sen. Tico koetteli suutaan eri kohtiin kapulaa ja ei oikein tiennyt mistä sitä voisi ottaa kiinni. Keskeltä olisi kyllä saanut hyvin kiinni, mutta toistuvasti Tico päätti töniä kuonollaan sen kapulan mulle :D Yritä sitten olla naama peruslukemilla kun koiruus on tommonen höhlä.

Loppuun otettiin paikallaanoloa. Tico pysyi maassa sen kaks minsaa, vaikka vieressä ollut tyttö nousi ylös toistuvasti :) Mä olin kai 2-3 metrin päässä Ticosta ja Tico oli kiinni patterissa. Uusintaan ei ehditty jäämään :( Ja en ollut malttanut lähteä pois 20 vaille, niin kuin olin suunnitellut. Onneksi tietä oli jo jonkin verran aurattu kun palattiin kotiin, niin päästiin melko sutjakkaasti. Vasta paluumatkalla Ticon vauhti oli sopiva. Nyt se malttoi pysyä pyörän vieressä.

Lumitöitä on tehty tänäänkin. Oli taas tullut muutama sentti lisää ja päätin ottaa sen pois lenkin jälkeen. Lumisade muuttui vesisateeksi, että saas nähdä sulattaako se paljonkin pois lunta... Pojat ovat nauttineet pihaan ilmestyneistä lumivuorista: sieltä on kiva tähystellä, niillä on kivaa kiipeillä, painia, kaivaa ja kieriä. Umpihangessakin jätkät välillä viipottavat. Kun kattelee niiden liikkumista tällä uuden ilmeen saaneella pihalla, niin mulle tulee mieleen pikkupennut. Pojat näyttävät sellaisilta kun niin haparoiden ja hännällään tasapainottaen liikuskelevat.