Tapahtuipa sitten jotain yllättävää, joka sai alun maanantaisesta puhelinsoitosta. Sen jälkeen tiesin olla varuillani. Tietona oli, että keskiviikkona asian suhteen ollaan viisaampia.
 
Keskiviikkona kävin kaupassa ja vähän mietin, että pitäisikö ostaa jotain siltä varalta jos jotain tapahtuu. Aattelin, että ehtii seuraavanakin päivänä hakea, ettei taas turhaan tulisi ostettua.
 
Keskiviikko-iltaan mennessä ei ollut kuulunut mitään, joten laitoin onnitteluviestin. Vastaus yllätti! Kuitenkin aattelin, että kyllä se seuraavana päivänä onnistuisi.
 
Torstaina töiden jälkeen kävin äijien kanssa metikössä, eli ihan normaalia aamumeininkiä. Ruokin pojat ja menin nukkumaan.
 
Kolmen tunnin jälkeen puhelin soi. Sain tiedon, että oltiin matkalla kohti uutta yritystä. Koitin jatkaa unia, mutta eihän siitä tullut mitään kun asia pyöri mielessä. Pidin peukkuja.
 
Kun en keksinyt muutakaan, menin äijien kanssa lenkille. Tunti käveltiin. Luuria en ottanut kun se ei oikein kestä kylmää. Kotona katsoin, ettei ollut tullut soittoja tms., joten tein yksinoloharjoitukset.
 
Olin juuri lopettelemassa Sonyn osuutta kun tuli puhelu. Aina siihen asti olin uskonut, ettei mitään tapahtuisi, sillä luulisi uroksen osaavan hoitaa hommansa. Väärässä olin, sillä Ticolle oli tiedossa tyttövieras!
 
Tein Sonylle yksinoloharjoituksen ja sitten vähän siistin paikkoja. Sen olisi voinut hyvin tehdä aamulla, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi...
 
Pojat seurailivat touhujani. Tico taisi jo aavistella, sillä se meni odottamaan ovelle.
 
Jännitti ihan kamalasti. Ihan poskia kuumotti. Mitä jos taas menee mönkään? Mitä jos ne tulevat turhaan mun luo? Mitä jos Ticon hyökkäävä innokkuus pelästyttää tytön? Kysymyksiä pyöri päässä. Yritin olla normaalisti, mutta sain huomata miten hyvin koirat kykenevät vaistoamaan mielialaa.
 
Soitto tuli, joten Sonyn kanssa ulos. Tico jäi haukkumaan. Taisi tietää...
 
Sillä välin kun tyttö kävi pissalla, niin yritin rauhoitella Ticoa, ettei se hyökkäisi kuin höyryjyrä tytön kimppuun. Noh, ainahan sitä voi yrittää...
 
Ticolla ei kauaa kestänyt, kun jo ekat astumisyritykset olivat käynnissä. Tämä tyttö ei ollut kiukkuinen. Se oli helpotus huomata. Ehkä reissusta ei tulisikaan turha.
 
Muutamia yrityksiä oli, ennenkuin se odotettu tapahtui! Tico rötkötti selässä kuin raato. Oliko ilme ja olemus peräisin väsymyksestä vaiko nautinnosta?
 
Siinä sitten koirat olivat joku 15 min. Tällä kertaa Ticon jalat eivät pettäneet. Itseasiassa herra oli oikein pirtsakka! Olin kyllä suuresti yllättynyt, sillä olin odottanut väsynyttä äijää. Ticolle olisi mennyt toinenkin kerta...
 
Koirat touhuilivat omiaan, ennekuin tyttö vaihtoi Sonyn kanssa paikkaa. Tehtiin paperit ja sitten matkalaiset pääsivät vihdoinkin kotimatkalle.
 
Mitään tarjottavaa ei ollut kun en sittenkään ehtinyt käymään kaupassa. Hyi hyi mua!
 
Nonih, nyt sitten alkaa taas se odottelukierre: ultra, että onko pentuja tulossa. Sitten pentujen syntymä, jotta näkee montako ja millaisia tuli.
 
Olin kyllä saanut vihjeen, että Tico olisi vahva kakkosehdokas, mutta en asiaa sen kummemmin aatellut. Uskoin, että kyllä se toinen poika hoitelee hommat. Hommat hoitelikin pelastava enkeli.