Lauantaihin oli tarkoitus herätä puoli viisi. Mutta kellon suljettuani ja hetkeksi silmäni ummistettuani huomasin tuon hetkisen venyneen puoleksi tunniksi. Olin siis suunnittelemastani aikataulusta jäljessä puoli tuntia. Olin suunnitellut sen väljäksi, joten sinänsä ei ollut mikään hengenhätä.
Purkki rahkaa kupuun. Puurossa ei ole mitään vikaa, mutta rahka on astetta nopsempi syötävä ja silti yhtä täyttävä. Nuo Valion uudet rahkat on ihania! Suuntuntuma on juuri oikea ja marjojen kanssa on niin hyvää, että liki pyörryttää. Maku on sen verran mieto, että niitä voi syödä ihan paljaaltaankin. Aiemmin en ole voinut syödä maitorahkaa ilman mausteita. On ollut sen verran kitkerä kokemus.
Illalla olin tehnyt suurimman osan pakkaamisesta, joten aamulla viimeistely ja sitten ulos kirkkaan kuun ja tähtitaivaan alle. En osaa sanoa oliko pakkasta, sillä mulle tuli nopsaan kuuma. Vaatetta oli reilusti, sillä suurin osa päivästä tulisi olemaan vaan seisoskelua. Sitä ennen oli edessä kävelymatka kolme koiraa toisessa kädessä ja toinen käsi veti kokoontaitettua häkkiä.
Suuntana oli Vätti. En tiennyt tarkkaan, että miten kauan sinne kesti mennä. Kerran olin kävellyt isosten kanssa länkkäriin ja silloin kesti kolme tuntia suuntaansa. Vätti on hieman lähempänä. Silti laskin matkaan sen kolme tuntia kun en ollut ihan varma miten nopsaan löydän oikean paikan. Sen päälle laskin vielä puolisen tuntia hengähdys- & purkuaikaa. Alunperin oli ollut aikomus lähteä liikenteeseen viideltä, mutta vasta puolikuusi me startattiin.
Myöhästyneestä lähdöstä huolimatta paikan päällä oltiin jo kasilta. Siis matkaan oli mennyt vain 2,5 tuntia. Tuon ajan aikana kirkas tähtitaivas kera kuun oli vaihtunut nousevaan aurinkoon. Tuolloin näin, että maa oli kuurassa. Auringon kiivettyä korkeammalle kauniin kuurapeitteen oli annettava periksi ja se alkoi sulaa. Sulaminen taas tiesi kaksi kuramahaa & –rintaa. Ei se ollut maailmanloppu vaikka kehään olivatkin menossa. Se nyt vaan oli mätsi, joten so what?
Ei liene ylläri, ettei vielä kasilta ollut ketään muita paikalla. Ilmojen oli määrä alkaa ysiltä. Sidoin pojat kiinni, juotin ne ja aloin pystyttämään häkkiä. Olin touhunnut siinä jonkin aikaa kun ensimmäiset järjestäjät ilmestyivät paikalle.
Pojat seuraavat kehien tekoa.
Ysiltä sitten ilmoja tekemään. Sony 201, Tico 205 ja Jomi 209. En ollut yhtä iloinen väleistä kuin viimeksi, mutta niillä piti koittaa mennä. Nyt ei tarvinnut tehdä mitään hihnan vaihtoja, mutta miten nopeasti onnistuisin tekemään vaihdon kun kaksi pyrkisi samaan aikaan ulos häkistä yhden ollessa mun kädessä?
Kehien oli määrä alkaa kympiltä, mutta joku puoli tuntia myöhemmin ne alkoivat. Ennen isoja oli seropit. Se olisi ollut ihan kiva tietää, niin olisivat Tico & Jomi saaneet olla pidempään poissa häkistä.
Sonyn parina oli borzoi, jonka omistaja taisi olla vasta aloitteleva kehäilijä. Se ei pitänyt juurikaan väliä meihin vaan miltei olivat Sonyn arsessa kiinni. Jos mä liikuin eteenpäin saadakseni lisää väliä, niin ne tulivat perässä. Mentiin yhdessä kierros ympäri, tutkiminen kera iän kysymisen, et, ja yksin ympäri. Taas Sony oli tosi hieno :) Sillä välin kun tuomari tutki toista koiraa vaihdoin numerolapun. Sony seistä pönötti paikoillaan. “Liikkeen vuoksi näin tällä kertaa”, sanoi tuomari ojentaessaan punaista nauhaa meille :)
Vaihto ei todellakaan mennyt putkeen. Siinä oli aineksia katastrofiin. Mulla oli Sony kädessä samalla kun yritin saada häkistä ulos vain Ticon. Ei onnistunut. Ei todellakaan. En osaa sanoa mitä siinä punaisessa sekunnin puolikkaassa tapahtui, mutta tulos oli se, että Jomi karkasi, Ticon sain takas häkkiin ja Sony karkasi. Pelästyin, mutta oli helpotus, että Sony valitsi metsäisen puolen eikä lähtenyt koirien luo, kuten Jomi. Sain Sonyn helposti kiinni. Taisi ihan kutsusta tulla. En muista muuta kuin, että se seisoi siellä ojan toisella puolella mua katellen ja mun ei tarvinnut lähteä pallukan perään, huh. Jo samassa mulle palautettiin Jomia. Jomia taluttanut nainen höpötti Jomille, että kukas se olikaan ollut vähän vikkelä kaveri. Jomi vaan heilutti häntää. Kiitin naista. Olin helpottunut, että mitään isompaa hässäkkää tilanteesta ei tullut! Häkki oli silleen piilossa, ettei se ollut muiden näkyvillä. Halusin häkille rauhallisen paikan ja sitä se pääasiassa oli.
Kiireesti Tico mukaan toivoen, ettei meidän vuoro ollut vielä mennyt. Ei ollut, huh huh. Tico kävi ihan kierroksilla, joten pyysin sitä tekemään pieniä juttuja. Sivua ja jotain rallyilya. Tiedä sitten auttoiko.
Ticon paria en muista. Ekana Ticokin meni. Sama setti ja siitä selvitti lähestulkoon hiljaisesti. Pari haukahdusta kuului kun tuomari tuli tutkimaan Ticoa. Ei muuta :) Olin Ticoon oikein tyytyväinen (taaskin seisotuksen aikana vaihdoin numeron). Saatiin sininen. Liikkeellä taaskin perusteli nauhaa. Ei mua harmittanut. En mä mee mätseihin voittamaan vaan viettämään erilaista päivää tripleni kanssa. jos pojat käyttäytyvät hienosti, niin mulla ei oo reissuista mitään motkotettavaa. Ja kevyempi reppu on mukavampi kantaa kotiin ;)
Edessä oli taas vaihto. Olin todellakin viisastunut vahingosta enkä enää yrittänyt tehdä vaihtoa yhden ollessa mun kädessä. Tarttin kaksi vapaata kättä ja piste. Onneksi ihan siinä vieressä oli jotain rautatolppia, johon sain laitettua Ticon siksi aikaa kun tein Sonylle selväksi, ettei tule ulos häkistä. Saatuani Jomin ulos laitoin sen tolppaan ja Ticon häkkiin. Sitten kohti kehää meidän ihan omaa reittiä. Päästiin kätsysti kehälle kiertämällä ne rakennukset takaa eikä sitten tarvinnut koittaa puikkelehtia väkijoukossa.
Jomilla oli veto päällä ja kesti hetken ennen kuin sain ukkelin kuulolle. Jomi yritti moikata muita koiria ja mietitytti, että mitäköhän kehästä oikein tulee...
Jomin parina oli kai collie. Jomia kiinnosti kovin takana ollut koira. Ukko seisoi kuono muhun päin, mutta kuono myöskin oli pytyssä kun äijä yritti nuuskia ilman kautta takanaan ollutta koiraa. Seisotus oli hieman hankalaa eikä islanninidiootti todellakaan ollut mikään Esan kuningas. Jomi selvisi setistään ihan ok ja taas perusteluna oli liike kun saatiin punainen.
Sitten hakemaan Tico ja odottelemaan sinisten kehää. Isoja oli 33 kpl, joten jonkin aikaa sai odottaa. Ticosta oli ihan tyhmää vaan olla paikoillaan ja se alkoi haukkua ajankuluksi. Sehän ilmaisi mielipiteensä odottelusta kun pojat olivat sidottuina ennen kehiä. Tico alkoi läimiä poikaansa päähän. Kielsin Ticoa, sillä en halunnut availla solmuun menneitä hihnoja. Tico vaihtoi kohdetta ja seuraavaksi usutti Jomia leikkiin. Kielsin taas ja käskin äijää rauhoittumaan. Kohta se oli taas poikansa kimpussa. Sanoin Ticolle painokkaammin, että nyt saa luvan rauhoittua eikä leiki yhtään. Tico, the ilkikurinen kakara pisti haukuksi sitten kun ei saanut tehdä muuta. Sitten herraa piti opastaa pitämään kuononsa kiinni. Tuli taas sellainen olo, että Tico oli kuin joku uhmakas kakara, joka kulkee ympäri kämppää kattilankansia paukutellen.
Ajankulukseni ja lämmikkeeksikin hain makkaran. Olin saanut kolme kuponkia, jolla sai kahvin ja pullan tai makkaran. Tämän tiesin jo ennen lähtöäni, joten omaa evästä ei tarvinnut ottaa. Lämmin makkara lopetti hetkeksi hytinän. Syljeskelin Ticolle makkaranpaloja.
Sinisten kehän yhteisjuoksutus tehtiin kahdessa erässä kun koiria oli sen verran paljon. Tässä Ticolla esiintyi haukahtelua ja liekö siinä syy, että pääsin aikaa nopsaan vaihtamaan koiraa.
Jomin saatua punaisen päätin, että Jomi menee kehään ja Sony jättää väliin. Jomi näköjään tarttee treeniä tämän asian suhteen. Ukko se vaan jatkaa taantumistaan...
Punaiset myöskin kahdessa satsissa. Jomin seisominen oli vähän levotonta kun se taas skannaili kavereitaan. Kyllä se sitten lopulta rauhoittui, mutta se alku oli yhtä pään pyörittelyä ja kuonon pystyyn nostamista. Ei sijoituttu.
Sonylle olin vaihtanut valjaat jo heti Jomin kehän jälkeen ja Ticolle sinisten kehän jälkeen. Nyt vielä Jomille valjaat ja päivän kehä osio oli ohi. Sitten oli edessä se mielenkiintoisempi osio!
Tämän mätsin yhteydessä oli myös mahdollisuus juoksuttaa koiraa vieheen perässä. Tottakai sitä piti kokeilla ja ilmotin ukot tähänkin. Kun ilmoitti koiransa molempiin sai vähän alennusta ja sellaisen kupongin, jolla olin jo yhden makkaran evästänyt. Mä tietty sain kolme kuponkia.
Juoksu-osion oli määrä alkaa klo 13, mutta vasta kahden pintaan alkoi tapahtua. Ensin juoksivat moottorivieheen koirat ja sitten käsivieheen koirat. Vaikka Sonyn numero oli 6, niin vasta kolmen aikoihin alkoi näyttää siltä, että kohta päästään radalle. Mulle annettiin kuudes numero kun sanoin, ettei mulla ole hajuakaan mihin koirani ilmoitan ;) Muuten Sony kai olisi ollut eka kun ihan ekana olin ilmoittautumassa koko tapahtumaan.
Juostun matkan pituus on mulle arvoitus. Kävelin vieheen viejän kanssa lähtöpaikalle. Kun aloin ottamaan Sonylta pois valjaita, ukko kellahti selälleen ja näytti rapsupulasta kärsivää masuaan. Nostin äijän ylös ja näytin sille, että mistä sen pitäisi olla kiinnostunut. Kun näytti, että ollaan valmiita, viehe lähti liikkeelle. Mitä teki Sony? Mun pitäessä siitä kiinni se taas kellahti selälleen :D Nostin pallukan ylös ja käskin lähteä vieheen perään. Sitten turkkis sai vauhtia. 10,6 sekkaa meni Sonylta siihen x-pituiseen matkaan. Kun viehe oli pysähtynyt, Sony tuli juosten kohti mua :)
Ticon numerona oli kymppi. Kun päästin Ticosta irti, se lähti ihan väärään suuntaan. Siellä suunnassa ei ollut mitään. Ei edes muita koiria, joista Tico tuntui ottavan häiriötä. Viehe pysäytettiin ja näytin Ticolle, että sen perään pitäisi lähteä. Ei ukko hoksannut ideaa, joten Ticolta ei tullut aikaa lainkaan :D
Koiria oli ilmottu viitisenkymmentä. Järjestäjät päättivät pitää palkintosession aina kymmenen koiran välein. Jomin numero oli 14. Jomi tuntui olevan kiinnostunut siitä, mitä radalla tapahtui. En osaa sanoa, että vinkuiko se vieheen vaiko juoksevan koiran perään.
Kun mentiin radalle ja olin sulkemassa porttia, Jomi alkoi tunkea päätään portin vieressä olevasta raosta. Vieheenviejä naureskeli Jomia. Kävellessämme lähtöpaikalle Jomia tuntui kiinnostavan aidan toisella puolella olevat koirat. Mietin, että mitenköhän mahtaa Jomin kanssa käydä? Lähteekö se vieheen perään vai kiinnostaako kaverit enemmän? Kun Jomille näytettiin viehettä se oli siitä kiinnostunut ja samassa sekunnissa kiinnostivat myös muut koirat.
Mutta, vain pieni viive tuli Jomin lähtöön. Heti, kun se hokasi vieheen, niin perään lähti. Jomi ei tullut mun luo, kuten Sony oli tullut. Sen sijaan se survoi ittensä portin ali ja varsin vikkelään menikin. Mä olin vaan, että voi ei! Toisaalta taas olin helpottunut, että se karkuri oli juuri Jomi. Eipä sen kiinni saaminen ollut vaikeaa kun heti ekaan lajitoveriin törmätessään oli siihen pysähtynyt nuuskuttelemaan. Kun ite ehdin portille niin se sama nainen, joka oli Jomin jo kerran aiemmin metsästänyt, kantoi sylissään pientä karkuria ja taas höpötti sille jotain. Voi ukko minkä teit! Jomin aika oli kai 8,9. Se meni multa vähän ohi kun ukkeli karkasi. Miten se sen hoksasikin? Kyseessä oli eri rako, johon se jo radalle tullessaan päätään sovitteli.
Hain pari makkaraa ja odottelin loput koirat siitä satsista. Ilmeisesti palkinnot jaettiin vähän niin kuin “tuomarin suosikki” meiningillä. Ajan perusteella ei ainakaan, sillä Jomia hitaammin menneitä palkittiin myös. Ei haitannut mua vaan oli ihan superia, että saatiin kokeilla moista! :) Oli tosi kivaa ja jos bongaan vielä tämmösen tapahtuman uudestaan, niin takuulla menen. Ihan mahtava juttu! :) Tästä tapahtumasta sain tiedon miitin yhteydessä.
Sitten kamat kasaan ja kohti kotia. Suurimman osan päivästä olin viettänyt jääpuikkona hytisten, mutta ei tarvinnut kauaa kävellä kun jo tuli kuuma. Mulla oli ollut aikomus laittaa Sonylle töppöset ennen liikkeelle lähtöä, mutta enhän mä muistanut. Kun asian muistin, pysähdyin ja laitoin sille etutassuihin töppöset. En osaa sanoa, että ovatko ne vähän isot tai sitten Sony ei vaan osaa kävellä niiden kanssa. Tosi hölmösti se kävelikin ja Tico tulkitsi sen leikiksi. Sony murahti kun Tico häsläsi sen ympärillä. Taisi väsy ja töppöset painaa. Kohta toinen töppönen oli pudonnut pois ja otin sitten sen toisenkin. Töppösten sijaan päätin kävelyttää Sonya mahdollisimman paljon nurtsilla.
Risman paikkeilla pidettiin pieni tauko. Juotiin vettä ja mä vähensin vaatetta. Enää ei todellakaan ollut tarvetta pipolle ja lapasille. Teltasta nyt puhumattakaan.
Viimeinen tunti tuntui kestävän ikuisuuden. Edes kotitien jatkeen alkaessa ei ollut sellainen olo, että oltiin jo voiton puolella. Tuntui vaan, että vielä oli ikuisuus ennen kuin oltaisiin kotona. Vasta kotitiellä alkoi näkyä valoa tunnelin päässä.
Reissussa oltiin oltu 13,5 tuntia. Ja se kyllä näkyi pojissa. Sony alkoi nukkua. Ticokin jätti sähläämisen ja meni höyhensaarille. Samoin Jomi. Jomin täytyi olla todella väsy, sillä ekan kerran se jätti päivystämästä sapuskaansa. Aina ennen se on kytännyt mua tarkkaan ja olemuksellaan muistuttanut, että masussa olisi reikä. Nyt ei tehnyt niin. Toki reikä tultiin paikkaamaan kun tarjosin sapuskaa.
Tämä päivä otetaan rauhallisissa merkeissä. Käydään kierrättämässä kartonkia ja sitten pihaillaan. Huomenna taas palataan lenkkeilyn pariin.
Kommentit