Alkuviikolla oli uhkana, että Brittejä, Tanskaa ja Ruotsia riepotellut myrsky olisi tullut Suomeenkin. Loppujen lopuksi se ei tullut niin pahana kuin oli ensin pelätty. Hyvä niin, sillä maanantaina kotiutuessani töistä kastuin kunnolla. Vettä satoi kaatamalla ja mulla ei ollut mitään muuta sadevermettä kuin se teltta. Hyvä teltta se onkin, sillä vesi ei tullut läpi siitä lainkaan puolen tunnin kaatosateessa. Toisin kävi muulle vaatetukselle. Mun vanhat lenkkarit taistelivat 20 minsaa vettä vastaan ja sitten vesi voitti. Mutta ajatella, että peräti 20 minsaa pysyivät jalat kuivina. Harmi, ettei noita popoja enää saa.
Harmitti moinen ilma, koska nyt oli taas tiistai, jolloin pääsisin rallyyn. Sääennustuksia kuulleena ja uiton kokeneena huoletti, etten pääse rallyyn. Moisessa sateessa en vaan voi lähteä minnekään, enkä tiedä olisi rally-ope edes huolinut sisälle niin märkää sakkia.
Mutta, kuten jo totesin, pahimmat uhkakuvat myrskystä jäivät vain sanoiksi. Kun tiistaina heräsin ei satanut. Oli kova tuuli, mutta ei sadetta! Mahtavaa, pääsin sittenkin rallyyn. Ticokin oli ihan innoissaan kun pääsi juoksemaan vauhdilla. Edelleenkin Ticolla tuntuu olevan vain menolippu.
Ticon kanssa on niin helppoa ja näppärää mennä. Voi lähteä vähän myöhemmin liikenteeseen ja ite ei tartte juurikaan kävellä.
Eteen, takaa sivulle, liikkeelle istumatta –> askelsarja eteen –> istu, yhdessä käännös o, istu –> 270 v –> käännös o –> istu, maa, istu –> houkutus –> käännös o –> kiepsahdus –> spiraali o –> istu –> istu, eteen, takaa sivulle, istu –> maali.
Kuiskausvikinän ja muurahaistakaliston kanssa Tico vietti odotteluajan. Ticosta oli ihan tyhmää kun “kaikki muut pääsivät radalle, mutta ei hän”. Kerran kokeilin odotellessa, että miten herralta sujui liikkeestä seisominen. Se kun oli päivän voittajaluokankyltti. Eli koira piti jättää liikkeestä seisomaan, kiertää koira ja napata se mukaan ilman, että ohjaaja pysähtyi. Ei siis lainkaan vaikea juttu. Eikä se ollut Ticolle vaan hyvin sujui. Ryhmämeiningillä tuota ei ehditty kokeilla ratojen jälkeen.
Ekalla radalla Tico ihan alussa kiinnostui jostakin hajusta, joka oli lattiassa. Siinä tuli jumitusta. Houkutuksessa kirkkaan lila lelu oli ihan vastusmaton ja Tico syöksyi kohti lelua sen huomattuaan. Kiepsahduksessa oli pakko yhdellä haukahduksella kertoa muille, että nyt Tico-poika pyörähti ympäri. Kouluttaja ehdotti, että seuraavalla radalla kokeilisin kiepsahdusta samalla tavalla kuin hyppyäkin, eli ilman sanoja.
Toisella radalla ei jumitettu hajuissa, ei hyökitty kohti lelua eikä kerrottu muille, että ympäri mentiin. Hyvin siis meni ja kiepsahdus tosiaan tehtiin ilman sanoja. Kyllä Tico osaa :)
Kotimatkalla piipahdettiin rismassa. La ostettu yksi piimäpurkki ei kolmikolla kauaa kestä, joten vähän täydennystä tarvittiin.
Keskiviikkona käytiin sittarilla. Kävin ettimässä valokuva-albumeita, mutta ei ollut. Viimeksi ostin niitä sittarista. Albumeita ettiessäni silmieni eteen lävähti kirja, joka oli pakko ottaa selailuun. Kirjan kanteen oli laitettu EJ. Se oli pianoa soittaville tarkoitettu opus. Kirjasta löytyi yksi ainoa EJ:n biisi. Tai yksi originaali ja kaksi suomiversiota. Vaikka vähän tekikin mieli ostaa kirja, niin en kuitenkaan ollut valmis maksamaan siitä 20e. Kympillä ehkä olisin jopa voinut kotiuttaa kirjan.
Sittarin vieressä on Tiimari, mutta en saanut sieltäkään albumia. Siellä oli yhtä sorttia, mutta niihin valokuvat olisi pitänyt liimata. Nou tänk juu. Mä haluun albumin, jossa on valmiit taskut kuville.
Albumin metsästys jatkui torstainakin. Alunperin sen ei pitänyt olla moinen reissu. Ensin suunnistettiin Kuralaan. Yksikään lehdessä mainostettu tuote ei kantanut tarjouslappua. En jaksanut alkaa ettimään henkilökuntaa vaan lähdin pois. Siitä oli puolen tunnin hyppäys rismalle, joten mentiin sitä kautta ja samalla kattelin albumeita. Noup :(
Oli kaunis kuura-aamu. Pakkasyön takia olin laittanut päälleni toppatakin. Mulla on nyt lämpömittari hankalassa paikassa, joten en voinut katella asteita sieltä. Toppatakki oli ihan liikaa. Jo alkumatkasta tuli kuuma. Isoset nauttivat kuuraisella nurtsilla pyöriskelystä. Jomi innostui touhusta vasta kun nurmikko alkoi sulamaan ja oli märkä.
Torstaina töissä oli inhottava tilanne kun boossi kysyi mun perjantain touhuista. Ylitöitä joo... Enkä kehdannut sanoa ei, vaikka mieli olisi tehnyt... En oo miljonääri eikä lisäraha olisi pahitteeksi. Kuitenkaan en oo niin rahan perään, että nostaisin sen korkeammalle kuin vapaa-ajan. Se on mukavaa kun ei tartte kahteen päivään polkea yhtään minnekään.
Just ennen töihin lähtöä olin sopinut roopermannin vierailusta. Sitä en todellakaan aikonut perua, joten boossi nakitti mut iltavuoroon. Kun olin tähän suostunut, niin sitten se tyrkytti lauantaita. Voih. Ennen vastaamista sanoin, että sunnuntaina en pääse (koirakoulua en kyllä jätä väliin!). Lauantaina sitten aamuun...
Perjantai valkeni sateisena ja jo mietin, että laitan Jomille puvun päälle kun se riekkuu pihalla poikakaverinsa kanssa. Kyse ei ollut mistään “turkin suojeluviikosta” vaan siitä, että Jomi ei kastuisi läpimäräksi. Sitten sen olisi inhottavaa jäädä kotiin märän turkin kanssa viileään keittiöön, jonne ei saa lämpöä. Herran oma vika kun rikkoi patterit. Irtopatteria en uskalla laittaa kun ei tiedä, vaikka sen johto olisi liian houkutteleva juttu. Märän turkin kanssa tulee vilu ja tämän halusin estää.
Kun roopermanni tuli, niin sade oli lakannut eikä tarvinnut pukea Jomille pukua. Tai niin luulin, Eihän se kuitenkaan pysynyt kuivana kun lotrasi veden kanssa ja peuhasi dobsun kanssa. Parin tunnin jälkeen Jomi oli märkä ja likainen. Pesulle joutui ukkeli ja märkä turkki oli väistämätön juttu.
Kieli poskella jo heti aamusta ;)
Alkuun pallo kiinnosti, mutta loppujen lopuksi poju piti sitä outona.
Tanssiva roopermanni.
Oli vielä reilu tunti aikaa ennen töihin lähtöä ja sen aikaa lämmitin keittiötä. Ehdin laittaa kuviakin latautumaan ja tämmöstä tuli saaliiksi tällä kertaa
Töissä ei ollut maailman hyödyllisin olo. Ei oikein ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä. Yksi kiireellinen työ oli käämintävalmis, mutta se ei soveltunut koneelle, jolla nykyisin oon. Vanhaan koneeseen kyllä. Vanhalle koneelle oli myös pyydetty yhtä niistä harjoittelijoista. Loppujen lopuksi hän ei voinut tehdä mitään kun mun piti tehdä se kiireellinen työ. Olin jo unohtanut sen koneen käyttöä. Paljon piti kaivella muistia ja kerran piti soittaa työkaverille kun en enää muistanut miten uuden työn ohjelma laitetaan koneelle. Tuntien kuluttua sain tehtyä vaaditut kolme käämiä. Ei kovin hyvä saavutus, mutta tulipahan tehtyä.
Sitten laitoin kaikki ennalleen harjoittelijoita varten ja menin nykyiselle koneelle. Löytyi sarja, jota pystyin alkaa tekemään. Homma sujui sukkelaan ja olikin inhottavaa lähteä pois. Olisin hyvin voinut tehdä sen valmiiksi. Aika ei vaan riittänyt kun sakki lähti pois ysiltä ja mä en todellakaan halunnut jäädä viimeiseksi, joka laittaisi hälytyksen päälle. Sellaiselle vastuullisuudelle sanon ei kiitos.
En siis saanut edes tunteja täyteen. Olipa hyödyllinen juttu... Noh, nyt on mukava mennä töihin kun tietää, että alku sujuu lupsakasti kivan työn merkeissä.
ABC on ihan vieressä enkä voinut olla käymättä siellä vilauttamassa Hesen megakuponkia ;) Kotona sitten evästin aterian kolmen virallisen valvojan alaisuudessa. Valvojille oli tarjolla pari ranskalaista. Sony avasi suun ja nielauksen jälkeen odotti taas uutta. On se aikamoinen jäteastia ;D Ticoonkin peruna upposi. Jomi taas kai luuli saaneensa purukumia. Ainakin siltä se näytti kun ikuisuuden mässytti yhtä perunaa. Seuraavalla kierroksella Sony oli perunan musta-aukko eikä Ticokaan aikaillut perunan hävittämisessä. Jomi asetti ranskalaisen tassujensa väliin ja nakersi siitä pieniä palasia. Selkeestikään se ei syötävästä tykännyt, mutta ei myöskään halunnut antaa sitä muille.
Testailu jatkui kokiksen kanssa. Oli muuten ihan täydellistä kokista. Ihanan sileää ilman hiilihapon piikkejä. Sony laittoi kuononsa mukiin ilman ihmettelyjä. Kohta naama vääränä puisteli päätään. Tico vaan haisteli. Jomi laittoi kuononsa mukiin ja sekin sai tuta kokiksen maun. Toisella kierroksella Sony taas oli sillä asenteella että “mikäs tässä nyt niin ihmeellistä” ja laittoi kuonon mukiin. Ticokin laittoi kuonon mukiin. Jomi taas ei tullut lähellekään mukia. Se oli läksynsä oppinut.
Murkinoinnin jälkeen menin nukkumaan. Kun heräsin, lähdettiin mettäilemään. Siinä vierähti kolme tuntia kun taskulampun valossa metässä samoilin. Mitään pitkää lenkkiä ei tehty vaan käytiin sen hakkuu-aukean reunoilla kääntymässä. Taskarin valossa näytti, että siellä olisi myllätty maata. Ojaa ainakin oli kaivettu ja kuului vaan loiskis ja läiskis kun vaalea koira muuttui ojanpohjalla islanninmetsäsiaksi.
Polkuja tuossa metikössä menee huonosti ja se onkin aina pieni jännäyksen paikka, että miten sieltä löytää pois. Kovin pahasti sinne ei voi eksyä vaan viimeistään päivänvalossa löytää nopeasti pois. Pimeässä taas luoviminen ei ole helppoa ja taisinkin vähän harhailla ennen kuin löysin ulos metiköstä. Vaikka ympärillä oli vain puita, niin silti tuli pari kertaa fiilis, etten ollut menossa oikeaan suuntaan. Mua ei pelota pimeä mettä. Sen sijaan vaikkapa Turun keskustaan en uskaltaisi tuollaiseen aikaan lähteä.
Jomi oli pyörinyt peessä ja en halunnut laittaa sille pantaa. Kokeilin, että onnistuisiko paluu niin, että Jomi olisi vapaana. Hyvin se pysyi lähettyvillä eikä kirmaillut päättömästi ympäriinsä. Silti otin sen kiinni. Ei olla koskaan törmätty autoihin öisillä mettäreissuilla, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Mikään vilkasliikenteinen tie ei muutenkaan ole, mutta eihän sitä tarvita kuin yksi auto... Laitoin Jomille hihnan niin, että pannasta tuli käsilenkki. Mieluummin sotkin hihnaa kuin pantaa.
Jah tosiaan tää ei sitten ollutkaan työpäivä. Eilen kuulin, että ylimmistöstä oli tullut jyrkkä ei lauantain hommiin. Ei haitannut mua.
Ladatessani tuota Jomin lotrausvideota törmäsin tuubissa johonkin, jota olin jo pitkään ettinyt. Seuraavaksi aionkin kattoa Tantrums & Tiaras dokkarin. Se vie aikaan, jolloin mun EJ-hössötys ei ollut vielä alkanut. Kiinnostusta oli, sillä enhän muuten olisi tuota dokkaria kattonut. Lähestulkoon kaikki dokkarissa kuultavat biisit oli mulle uusia. Ah, memories, memories <3 Mulla on tuo dokkari nauhalla, mutta ei oo videota. Oon yrittänyt ettiä sitä tuubista ja devarina – laihoin tuloksin. Nyt se sitten tuli vastaan ilman ettimistä. Ei oo kauaa ollut tuubissa, näemmä. Dokkari on 16 vuotta vanha. Ihan noin kauan ei oo vierähtänyt siitä kun sen viimeksi katoin. Kymmenen vuotta nyt ainakin, joten onkin jo aika taas fiilistellä muistoja ja muutenkin on ykköstä nähdä dokkari, josta tulee ilmi, ei villakoiran, vaan EJ:n ydin ;) Kunpa vielä joku päivä tuo tulisi myyntiin... Mutta nyt kuluu reilu tunti näissä merkeissä
Mahtavaa, että pitkästä aikaa voin taas nähdä Tantrums & Tiaras!!! :)
Kommentit