Ihan ekaksi täytyy kirota huonoa muistiaan kun en viimeksi muistanut kertoa ja kehua mun hienoja jätkiä. Silloin kun herra ii kirmasi haukkuen mun pihalla, niin äijät olivat sisällä hiljaa. Se oli yllätys, sillä olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että ne pomppisivat ikkunoissa ja haukkuisivat. Mutta sisältä ei kuulunut mitään :) Laitan tässä muutaman kuvan siitä sessiosta, vaikka vieläkin oon kahden vaiheilla. Ikävästi sinertävät...

 

                                              

                                               Tässä ei haukotella tylsyydestä...

 

                                                                 

                                                                    Kieli keskellä suuta alas rinnettä.

 

                                            

                                             Umpihanki oli vain hidaste eikä este.



Vesisadetta saatiin parina päivänä, muttei se onneksi vienyt lumia mukanaan. Liukkaaksi kyllä teki tiet. Se tuli vähän yllärinä keskiviikkona kun menin töihin. Iltalenkillä näytti, että tiet olisivat ok, mutta me kyllä pysyttiin ihan tällä maaseudun puolella. Sitten kun sivistys alkoi, niin siihenpä suurin piirtein loppui pyörällä polkeminen. Tie oli ihan peiliä! Mulla oli mukana kartonkikierrätykseen menevää kamaa ja funtsinkin, että raahaanko ne töihin ja sitten vasta aamulla heitän ne roskiin? Tai sitten vaan dumppaan ne työpaikan roskikseen...? Päätin hankkiutua niistä eroon samantien kun kerran ihan matkan varrella se roskis oli. Kaarinantien vieressä oli muutama kohta, joissa pystyi hetken polkemaan, mutta enimmäkseen se oli pyörän työntämistä. Myöhästyin töistä kymmenisen minuuttia. Se olisi tuskin nolottanut lainkaan, mutta kun takana oli se sunnuntainen mielenhäiriössä tehty puhelinsoitto, niin kyllä hävetti. Joo-o, hyvin menee; ensin jään pois töistä sään vuoksi ja sitten ilmestyn töihin silloin kun lystää...

Aamulla ei ollut tiet sen paremmassa kunnossa, joten yön aikana hankittu harmitus vaan kasvoi kun piti työntää pyörää. Se jämähtely on nyt sitten näköjään tullut jäädäkseen siihen koneeseen ja mun mielipide siitä on liuta painokelvottomia sanoja. Eikö sille oikeesti voi tehdä mitään?!?!? Tuon jämähtelyn takia en jäänyt hyvittämään myöhästymistäni. Päätin, että tulen sitten illalla aikaisemmin. Aamulla olin niiiiiiiiiiiiiii-in täynnä sitä temppuilua, että ei vaan pystynyt jäädä yhtään pidemmäksi kuin oli tarvis.

Olin mennyt koulun ohi ja sen piha näytti ikävän liukkaalta, joten treeni peruttiin. Jo toisen kerran saman viikon aikana, nyyh.

Toinen nyyh ja siihen päälle vielä murrr on se, kun kotitie oli aurattu mun ollessa töissä. Yöllä oli ollut sen verran pakkasta, että tien päähän tullut valli oli jäätynyt. Eipä kannata nyt yrittää tulla mun pihalle ennen kuin saan sen vallin siitä pois. Nyt on vähän semmoinen olo, ettei ollut mitään hyötyä kolata tietä auki kun ei mun pihalle pääse anyway...

Perjantaina löysin itteni Sonyn kanssa vakken bussista. Vihdoinkin oltiin menossa ohitusrinkiin! Sony reissasi nätisti. Keskustassa vaihdettiin bussia ja siinä autossa oli meillä molemmilla hermot koetuksella. Se oli sen verran täysi, ettei me mahduttu muualle kuin vaunupaikalle. Siihen tuli vaunut yhdeltä pysäkiltä. Mahduttiin silti hyvin siinä olemaan. Sillä äidillä oli mukana joku 4-5 vuotias poika. Se kiipeili penkillä ja roikkui vaunujen päällä ja rääkyi! Se oli selkeästi innoissaan Sonysta ja yritti saada Sonyn ääntelemään. Sony puhahteli ja sitä hermostutti kersan käytös. Muutaman kerran Sony haukahti ja siitähän se kersa sai vaan lisää vettä myllyynsä. Kersan äiti vetäisi sen pojan aina välillä istumaan penkille, jossa sitten pysyi muutaman sekunnin. Epätoivoisena kattelin, että löytyisikö muualta paikkaa. Sen kersan rääkyminen otti kyllä korviin ja päähän. Oli siinä ja siinä, etten sanonut sille äidille jotain... Sony oli kyllä hienosti! Sehän olisi voinut nostaa vaikka millaisen mekkalan. Ja se, että puhelias koiruus puhahtaa ja haukahtaa vain muutaman kerran, vaikka provoa on enemmän kuin tarpeeksi, on todella todella hyvin! Oli kyllä ihanaa päästä ulos siitä bussista!!! Yksi bussista poistuva mies kehui Sonya hienoksi koiraksi. En ollut varma, että tarkoittiko se sillä Sonyn käytöstä sen kamalan kersan lähellä vaiko muuten vaan hieno.

Paikalla oli 7 koiruutta. Kaksi meni treenimään kauko-ohituksia ja loput laitettiin kiertämään sitä ympyrää. Osa kiersi toiseen suuntaan kuin muut, niin tuli sitten sitä ohittelua. Mitäpä Sony? Sony ohitteli oikein nätisti. Tosin nami oli kiinni kuonossa, mutta kuitenkin. Kotipuolessa kun edes tuokaan ei toimi... Kun kouluttaja kehui Sonya, niin sanoin sille, ettei homma ole näin hienoa lenkeillä. Vastaus oli se, mitä olinkin jo arvellut: se johtui paikasta. Sony oli oppinut, että siellä ei muista koirista ole vaaraa. Kotipuolessa sitten taas on ollut noita ikäviä kokemuksia ja siksi siellä Sony on enemmän varuillaan. Kouluttaja sanoi, että siltikin jokainen hyvä ohitus on plussaa, joka sitten alkaa jossain vaiheessa näkyä lenkeilläkin. I hope so...

Kun sitten taas suunnattiin keskustaan, niin siihen keskiosaan tuli joku mies. Se ensin kyseli, että onko Sony vihainen ja kun ei ollut, silitteli Sonya. Oli kuulemma miettimässä itelleen koirarotua ja Sony voisi olla yksi vaihtoehto. Koskaan ei tullut puheeksi rotu, että... Sitten se ihmetteli, miten Sony osasi olla niin nätisti bussissa. Sanoin, että Sony nyt vaan oli luonteeltaan sellainen. Sitten se mies alkoi höpöttää jotain, ettei loppujen lopuksi ole mitään luonne-eroja. Se oli maistissa, joten sen suusta tuli sitten sitä kännifilosofiaa. Silloin on parempi olla ite hiljaa ja aina välillä myötäillä niitä puheita.

Vaihdon jälkeen mulla oli vähän huono olo bussissa. Vähän pelotti, että kestänkö oikealle pysäkille asti. Kyllä kestin, mutta eipä se huono olo ollut mikään ihme. Mulla oli ollut shokki-aamupala. En nyt kehtaa kertoa, että mitä tuli vedettyä, mutta terveellisyys siitä oli todella kaukana. Ja se määrä, joka muhun upposi oli todella yllättävä. En olisi ikinä uskonut ja tuskin uskoisi moni muukaan sitä mun ulkomuodon perusteella... Ei kuulkaas tarvinnut syödä mitään ennen ohitusrinkiin menoa.

Aamulla käväisin poikien kanssa kaupassa vakkella. Sinne meen kauppaan vain aikaisin aamulla. Enkä olisi mennyt vakkelle, ellei siellä olisi olleet appelsiinit tarjouksessa. Olin jo sittarista bongannut tarjousverigreippejä. Niille kavereiksi appelsiineja ja tehosekoittimeen, niin nami nami. Tuolta kaupasta ostin lappukirjolohipyöryköitä, joita voi sitten huomenna tarjoilla sydänten lisäksi. Laputettuina oli myös eräät kalliit uutuus jogurtit. Näin tuossa jokin aika sitten mainoksen uusista jogurteista. A+ –sarjaan oli tullut puolukka- ja mansikka-vadelmamaku. Innostuin heti tuosta puolukasta. Mansikka-vadelma on jotenkin “so seen”. Innostus laski kun näin kaupassa, että ne myydään pienemmissä purkeissa mitä yleensä ja hinta on liki kolme euroa! Onko sitten ihmekään, että niitä näkee laputettuina vähän väliä? Mä en ainakaan normihinnoilla niitä osta. Ja alennuksellakin se voi olla vähän niin ja näin, sillä oon päässyt jo maistamaan tuota puolukkaversiota. Laputettu se oli silloinkin. Pakkaus lupaa, että sokeria on vähemmän kuin yleensä. Sen tämä sokerihiiri huomasi, mutta ei se haitannut. Puolukkaa löytyi ja väri oli hyvä, samoin koostumus (jogurtin pitää olla paksua eikä mitään litkua). Ainoa, jota jäin kaipaamaan oli puolukanmaku. Sitä ei oikein ollut. Loppujen lopuksi oli aikas mauton jogurtti anyway.

Sitten poitsut saivatkin katella pannulla pomppivia sydämiä. Tico ei enää itke kun teen niitä, mutta kun laitan ne pannulle, niin äijä ottaa paikan liki hellaa. Tico on oppinut, että pannulta saattaa pomppia herkkuja suuhun. Ainoa vaan, että Tico ei viitti ottaa kuumaa sydämenpalaa suuhunsa, niin Sony tulee ja napsaisee sen. Sitä ei haittaa, vaikka vähän suuta poltteleekin.

Toivottavasti sää on huomenna suotuisa, jotta pääsisin kuolaamaan...! Niin ja tietty treenimään ;)