Muuton vuoksi mua hieman suretti se, että poikien mettäilymahdollisuudet vähenevät. Täältä on tunnin kävelymatka vanhalle mettäreitille. Tokihan me oltais joskus siellä käyty, mutta tuskin joka päivä, niin kuin ennen. Ehkä vain viikonloppuisin.
 
Tänään sain aikaiseksi lähteä tutkimaan mitä löytyy toisesta suunnasta tietä. Siinä matkan varrella katselin haikeana isolta tuntuvaa mettää. Ajattelin kuitenkin, ettei Tico taida olla vielä valmis mettäilemään. Se mettä tutkittaisiin myöhemmin.
 
Jatkettiin vaan asfalttitietä. Jonkin ajan päästä tuli taas houkuttelevan näköinen mettä. Tai no, tavallaan entinen ja tuleva mettä. Siinä on tehty hakkuut jokin aika sitten. Muutama siemenpuu on jätetty pystyyn. Alue on todella iso. En voinut vastustaa kiusausta vaan sinne mentiin ja päästin pojat vapaaksi. Itelleni etin korkean kiven, jonka päälle menin seurailemaan äijien touhuja. Mitään järjetöntä menoa ei nähty. Osaksi varmaan siksi, että se maasto on vaikeakulkuista hakkuujätteiden vuoksi. Toiseksi oli ihan älyttömän kuuma. Taivaalla oli tummat pilvet enteilemässä sadetta. Annoin poikien touhuta jonkin aikaa ennen kiinniottoa. Olo oli kuin lottovoittajalla, sillä nyt meillä on paikka vapaana oloon! Siellä aiotaan käydä jatkossakin. Jo heti huomenna mennään sinne uudelleen. Itelleni laitan kumisaappaat niin on mukavampi tarpoa oksien sun muiden joukossa. Kamera myös lähtee mukaan vaikka vähän epäilenkin, että saako siellä otettu kuvia "roskaisuuden" vuoksi. En tiedä kuuluuko mettä jollekin, mutta siellä käydään kunnes tulee sanomista.
 
Sadetta enteilleet tummat pilvet eivät tällä kertaa huijanneet. Ihan loppumatkasta alkoi ensin tihuttaa ja siitä sitten sade vähitellen koveni. Lähellä pihaa satoi niin kovaa, että piti laittaa juoksuksi. Kotiovella tuli vettä ihan kaatamalla. Onneksi päästiin just sisälle. Jos oltais lähdetty pikkuisen myöhemmin metsästä, niin oltais kyllä kastuttu läpimäriksi.