Heräsin puoli tuntia ennen kellon soimista kun Jomi vaikutti levottomalta. Mutta hitsi, jos voi nukkua näyttelyaamuna seittemään asti, niin wuhuu vaan! Eno lähti taas mukaan lenkille. Maa oli valkoinen ja lisää lunta sateli. Ihanaa! Kierrettiin liki tunnin lenkki. Sen jälkeen aamupalaa (jolla Jomille taas höylättiin juustoa) ja loppupakkailua.
 
Jomi sai taas puvun ja “haalarivauvasta” haluttiin ottaa kuva. Kiitin kaikesta kera halauksen. Meidät toivotettiin toistekin tervetulleeksi. Niin, ja olisihan Jomi kuulemma saanut jäädä Hesaankin...
 
Eno heitti meidät messariin, joten nyt meni matka todella näppärästi. Kehän ympäristö oli jo aika täynnä, joten ei ollut oikein paikkaa, jonne pystyttää oma tukikohtansa. Johonkin rakoon sain kamat tungettua. Siinä se odottelu sujui muutaman muun isliksen omistajan seurassa.
 
Kehä alkoi aika ajallaan, joten perjantai oli ainoa päivä, jolloin kehä oli myöhässä. Tälle päivälle oli ilmottu 13 islistä. Kun oli vähän huono paikka, niin mä en viittinyt alkaa kaivelemaan kameraa esiin. Kuvailu jäi sunnuntailta väliin. Toisaalta kehässä ei ollut yhtään uutta koiraa verrattuna lauantaihin.
 
Kunhan pentunen oli hakenut roppinsa, niin sitten oli Jomin vuoro. Jomi oli ainoa nuorten luokassa. Pieni seisotus, ympäri ja sitten tutkiminen. Sitten seisotusta, ympäri, et ja seisotusta. Tämä oli ilmeisesti sellainen liiketuomari. Kun koira lähti liikkeelle, niin tuomari meni ihan kyykkyyn kun katteli koiran liikkeitä. ERI SA, jei! Hyvä Jomi :)
 
PU-kehässä oli kai pari kertaa juoksutusta ympäri, ennen kuin tuomari oli tehnyt päätöksensä. Komistus voitti, onnea. Mulle sanottiin “second”. No, mutta Jomi! Hienosti taas! Serti ja vara-cee taas tuli kotiin vietäviksi. Jomi meni sittenkin siskonsa yli serteissä vkl:n aikana. Nooh, eiköhän tilanne pian muutu ;)
 
Luulin, että enää ei ollut mitään jännättävää. Olin väärässä. Zekiwa-kisa oli edelleen käynnissä. Se ei ollut mulle ylläri, mutta kun kuulin, että Jomi oli edelleen ykkösenä, niin leuka miltei putosi maahan. Mä en ollut seurannut niitä listoja enää aikoihin. Toisena oli erkkarin roppi-tyttö. Jännättiin yhdessä, että miten neidin käy. Jos sille tulisi roppi, niin se voittaisi. Tilanne oli tiukka. Sanoin, että “nyt muakin alkoi jännittämään”.
 
Narttujen voitto meni taas tanskalaiselle neitoselle, joten Jomi sai Zekiwan! Näyttelykoiratitteli meni erkkarin roppi-tytölle. En ollut varautunut tälläiseen lainkaan, mutta ihan kiva yllärihän tuo oli. Muutaman vuoden jälkeen Zekiwa viettää seuraavan vuoden mun luona. Ja pitää väkertää jonkinlainen sivu Jomista. Jos nyt olisin reippaampi, enkä jättäisi hommaa viime tippaan, kuten viimeksi. Zekiwan ojentajalle sanoin, että saa sen vuoden päästä takaisin ;)
 
Kävin sanomassa heipat Jomin siskon omistajalle ja tietty onnittelin kolmannesta ropista. Kannatti tulla Tanskasta Suomeen. Mukana ollut vetsku-uroskin nappasi pari kertaa vetsupoikien voiton, että pari titteliä meni sillekin. Todella mukavaa oli kun näyttelyssä oli muidenkin maiden isliksiä.
 
Sitten hakemaan Jomin värisuoran viimeinen osuus, joka oli nyt lilaraitainen poksu. Arvostelu oli kirjoitettu saksaksi, joten käännöspalvelu oli seuraava kohde. Sitten ulos messarista ja kohti asemaa. En tiedä miten siinä onnistuin, mutta kyllä vaan lähdin väärää katua seuraamaan. Huomasin sen aika nopsaan, mutta jatkoin silti eteenpäin siinä toivossa, että sieltäkin pääsisi. Lopulta kuitenkin piti kääntyä takaisin, sillä alkoi näyttää, ettei sieltä päässyt.
 
Asemalla sidoin Jomin hihnan penkkiin. Jomi hyppäsi penkille istumaan. Laitoin kantamukseni Jomin viereen. Odoteltiin reilu puoli tuntia ja sitten juna tuli. Oli hauska sattuma kun ne samat corgit tulivat myöskin samaan junaan. Sitten siellä oli 10 kuinen malamuutti ja joku pieni koira boksissa. Vaunussa oli oikein leppoisa tunnelma kun kaikki puhuivat kaikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa se juoksuinen corgi alkoi uikuttamaan Jomia katellen. Jaa, olisiko Jomi nyt kelvannut neidille? Sitä ei testattu.
 
Äippä oli kuppiksella vastassa. Mulle oli käynyt ajatusvirhe ja olin ostanut lipun kuppikselle asti, vaikka pääteasema olisi ollut parempi vaihtoehto. Noh, pääsihän kuppikseltakin sinne hoitolaan. Tai olisi päässyt jos olisi osannut. Jotenkin vaan kävi niin, etten onnistunut löytämään sitä. Käskin äipän jäädä parkkiin ja lähin ite kävellen ettimään paikkaa, jonka löysin ongelmitta.
 
Oli ihanaa nähdä taas isoset <3 Hyvin oli mennyt ja pojat toivotettiin tervetulleeksi uudestaan. Isosilla oli vähän aikaa laskea kierroksia kun oli pieni kävelymatka autolle.
 
Autolla äippä otti Jomin ulos ja pojat saivat moikata. Sitten ukkelit autoon ja kohti kotia.
 
Jomi jaksoi hienosti kolmen päivän näyttelyputken. Luulin viikonloppua rankaksi, mutta ei se ollut sitä yhtään. Ehkä se johtui siitä kun ei tarvinnut herätä aaaikaiiisiiin ja kävellä tuntitolkulla ennen kehää. Sen sijaan sai nukkua pitkään ja matka näyttelypaikalle oli lyhyt. Se tuntui oudolta :D
 
Vkl oli kaiken kaikkiaan hieno. Ei pelkästään tulosten kannalta vaan muutenkin oli mahtavaa tavata muita islisten omistajia. Mahtava reissu :)
 
Näyttelyputken päätti sweitsiläisen Andrea Eicherin arvostelu, joka kuului seuraavasti:
 
Elegantti, keskivahva uros. Tyypillinen rakenne ja mittasuhteet. Oikeat pään mittasuhteet. Silmien väri sopii turkkiin. Erittäin hyvät etukulmaukset, erinomaiset takakulmaukset. Kyynärpäät voisivat olla vahvemmat. Soljuva liike.”
 
 
             v%C3%A4ri2-normal.jpg
 
 
 
 
Peeässs. Kuvia en vielä ole ehtinyt latamaan, mutta laitan ne heti kun on ladattu.