Ikävä juttu, mutta vielä ikävämmäksi koen sen jos Sony katoaa. Sonya vie ihan liikaa nuo metsänelävät. Tänäänkin äijät lähtivät jonkin ötökän perään. Jonkin ajan päästä Tico tuli takaisin, mutta Sony ei. Jäin odottelemaan Sonya välillä kutsuen sitä. Ei kuulunut eikä näkynyt äijää. Ticolle odottelu oli hankalaa, se kun alkoi kaivaa lunta ja jyrsiä keppejä. Oltiin aikamme odoteltu kunnes kuultiin kaukaa Sonyn ääni. Siellä se jahtasi jotain... Lähdettiin ääntä kohti ja kauhukseni huomasin, että Sony oli ylittänyt tienkin! Rämmittiin pellolla sinnepäin mistä ääni oli tullut. Mitään ei enää kuulunut. Päädyttiin metsänlaitaan. Siinä odoteltiin ja välillä huutelin. Se oli kamalaa. En tiennyt mitä tehdä. Puntaroin, että olisiko hyötyä lähteä tarpomaan metsään vai pitäisikö odotella tässä? Vaiko lähteä kotiin ja toivoa, että näkisi vastaantulevan Sonyn? Siinä oltiin aikamme. Taskulampulla yritin ettiä Sonyn jälkiä. Itku kurkussa ajattelin, että nytkö multa katosi koira? Mitään ei mistään kuulunut, eikä Sonya näkynyt. Lähdin kävelemään metsänviertä peltoa pitkin. Ajattelin viedä Ticon kotiin ja koittaa sitten ettiä Sonya. Pakkasta oli joku –15 astetta, niin en viittinyt palelluttaa Ticoa. Ja toisaalta en enää jaksanut uskoa, että Sony olisi siinä missään lähimaastossa. Siitä oli jo kulunut hyvän aikaa kun olin sen haukun kuullut. Peltoa mentiin niin pitkälle kuin päästiin. Sitten tielle. Oli ihan kamala olo. Vastaan tuli auto ja mentiin Ticon kanssa tien reunaan. Kuitenkin se auto hidasti meidän kohdalla. Ihmettelin, että miksi? Kohta mulle selvisi syy: Sony tuli meidän perässä!!! Voi onnea!!! Pelästyin kun näin Sonyn ontuvan ja sitten tajusin sen johtuvan lumipaakuista varpaiden välissä. Laitoin Sonylle hihnan ja melkein itkin onnen ja helpotuksen kyyneleitä kun sain palata kotiin kahden koiran kanssa! Kotona laskeskelin, että semmosen tunnin verran äijä oli omilla teillään. Aika kyllä tuntui huomattavasti pidemmältä...
 
Ja kun tämä ei ollut eka kerta. Kerran aiemminkin Sony on lähtenyt ötökän perässä ties minne. Silloin koin elämäni kamalimmat kaksi tuntia. Niin kauan Sony oli poissa. Tällä kertaa Sony hilpaisi tuosta lähi pellolta. Huutelin sitä pellolla ja kävin metikössä kahlailemassa. Välillä istuin ikkunan ääressä lämmittelemässä. Ulko-oven olin jättänyt auki, jotta äijä pääsee sisään takaisin tullessaan. Sitten kun taas kerran olin menossa ulos haahuilemaan, näin Sonyn tulevan kalliotasanneportaita pitkin alas! Se oli suuuuuuuri helpotus!!! En oo tästä kertonut aiemmin kun se oli niin kamala kokemus. Ja kun se tapahtui jo toisen kerran, niin se riitti. Kolmatta kertaa en halua onneani koetella. Niin tylsää kuin se onkin, niin nyt saavat äijät tyytyä aitaukseen ja hihnalenkkeihin.