Tänään sinne sitten taas päästiin. Enkä sanoisi tauon tehneen hyvää... Päinvastoin jokainen kerta olisi ollut todella hyödyllinen, mutta minkäs teet kun kohtalo laittaa kapuloita rattaisiin.

Elikkäs tämä kerta meni huonommin, mitä ensimmäinen kerta. Nyt on alkaneet muut koirat kiinnostaa todella paljon. Kontaktia oli vaikeaa saada kun Sony olisi halunnut tutustua jokaiseen nelijalkaiseen. Eihän siihen auta muu kuin harjoittelu harjoittelun perään häiriöllisessä ympäristössä. Kahden kun menee todella hyvin jutut ja jopa silloin kun sivussa tehdään jotain odotellessamme seuraavaa toimintaa. Mutta kun kierretään monen koiran kanssa samaan aikaan ympyrää, Sony yrittää lähteä muiden perään murinan säestyksellä. Kierrettiin ympyrää, pujoteltiin, mentiin pareittain, seistiin ja katsottiin hampaita useaan otteeseen. Kaikki hyvää treeniä tuolle. Ja muutaman ohikiitävän hetken Sonykin kulki vieressä nätisti! 

Hampaitakaan ei antanut enää niin hyvin katsoa, mitä ensimmäisellä kerralla. Nyt olisi vaan pitänyt päästä syliin.

Jälleen kerran tulee pitkä tauko koulutukseen (huoh) kun se siirtyy nyt ulos. Siis vasta 20.4. päästään uudelleen kouluun...

Näyttelykoulutuksen jälkeen alkoi toko koulutus. Olisi kyllä tehnyt mieli jäädä siihenkin, mutta ei noin nuoren kanssa voi kun alkoi jo väsymäänkin. Tosin mulla on vähän paha maku siitä koulutuksesta. Kerran oon ollut siinä Ticon kanssa, enkä liiemmin pitänyt siitä, että kaikentasoiset ja -ikäiset (siis pennutkin!) ympättiin samaan ryhmään. Missään asiassa ei neuvottu vaan selvästi oletettiin, että kaikki tietää mitä pitää tehdä kun seuraavaksi on "seisomisliike". Siellä oli yksi nainen pentunsa kanssa ja se oli selvästi ihan pihalla. Sääliksi kävi. 

Tuossa koulutuksessa kävin aikoinaan partikseni kanssa. Taso on kyllä romahtanut. Silloin oli pennuilla oma ryhmä. Ja sen lisäksi oli toko ryhmä ja vielä erikseen ryhmä jo jotain osaaville. Mutta kai tuo on sitten kuitenkin tyhjää parempi treenipaikka. Mä kun kuitenkin tiedän jo jotain koulutuksesta, etten kuitenkaan olisi siellä ihan tyhjän päällä. Ehkä sitten joku kerta jäädään sinne vielä tokoilemaan näyttelykoulutuksen jälkeen...

"Ja sää voit mennä sen japsin kanssa tuonne." Näin meitä opastettiin koulutuksen alussa. En sanonut mitään, sillä en oleta, että Sonyn rotu tunnistettaisiin. Mutta sitten kun kysyttiin "japsin" ikää, niin korjasin sanomalla: "tää on islanninlammaskoira ja ikää on viisi kuukautta." Kouluttaja oli hämmästynyt ja kysyi: "ai, onko se tuon näköinen?" Sen jälkeen meitä ohjeistettiin sanomalla "islantilainen". Kun kouluttaja tuli katsomaan hampaita se kysyi onko islantilaisia paljonkin Suomessa. Ja katseli Sonya todeten, että on se japsiksi vähän roteva nyt kun sitä tarkemmin katsoo. Sanoin kouluttajalle, ettei näiden tunnistaminen ole helppoa kun väri voi olla melkein mitä vaan ja karvaakin löytyy eripituista. Lisäsin monesti itekin miettineeni tunnistaisinko jos oman rodun edustaja kävelisi vastaan. Ja kerroinpa Sonyn isän olevan punavalkoinen ja lyhyt karvainen. Kouluttaja oli ihmeissään.

Yksi collien omistaja halusi tehdä lähempää tuttavutta Sonyn kanssa. Ja samoin yhden kessun omistaja. Kessu-tyttö ei oikein pitänyt Sonyn nuuskimisesta. Sony yritti nuuskia toisen kuonoa, mutta tyttö pisti haukuksi. Oli kuulemma sellainen koira, että tulee paremmin toimeen muiden kanssa kun on vapaana. Kumma, että Sony oli hiljaa, vaikka toinen haukkui.

Eipä tuo nyt ihan äänetön ollut. Ulkona haukkui jonkin verran. Tai enemmänkin se oli sellaista puhinaa. Sisällä ääntelehti vain muutaman kerran. On se hyvä, etten ilmoittautunut siihen näyttelyyn. Se olisi ollut katastrofi. Ei ehkä haukkumisen kannalta, vaan sen muun käytöksen: kaverit kiinnostaa.