Helle ei ole ollut ainoa, joka on aiheuttanut kärvistelyä. Tämä projekti, joka on nyt kestänyt kohta jo kolme kuukautta on ollut puuduttava. Vaikka nyt näyttääkin todella hyvältä, niin en jaksa olla asiasta iloinen. Toivon vaan, että tämä kaikki olisi jo ohi... Tarkoitus oli kertoa seikkaperäisesti askel askeleelta tämä tapahtuma, mutta nyt tuntuu siltä, etten jaksa puhua asiasta yhtään. Ehkäpä sitten tuntuu erilaiselta kun se on saatu päätökseen? Näillä näkymin vielä pitäisi kestää noin kuukauden verran ennen "grande finaalea". Onneksi silloin alkaa myös loma!
 
Aamuisin ollaan mettäilty mahdollisuuksien mukaan. Päivä- ja iltalenkki ovat jääneet lyhyiksi helteen takia. Vapaa-iltoina oon tehnyt kaikkeni, jotta asunnosta saisi viileämmän. Siispä oon nukkunut ikkuna ja takaovi auki. Aamulla on ollut mukava herätä viileään asuntoon. Valitettavasti se on päivän mittaan taas muuttunut saunaksi. Päivällä on ihan hyödytöntä pitää mitään läpeä auki.
 
Tänään käytiin moikkaamassa vanhaa pariskuntaa. He ovat suhteellisen uusi tuttavuus. Pitivät kovin pojista. Sanoivat niitä kilteiksi ja näteiksi. Etenkin rouva toisteli moneen kertaan "kyllä ne ovat nättejä". Muutamaan kertaan kuulin, että saisin lähteä kotiin ilman koiria...
 
Visiitti meni sinänsä ihan mukavasti. Isäntä halusi välttämättä antaa niille jotain, joten pojat saivat kabanossi makkaraa. Oltiin sisällä ja etenkin isäntä kävi aika usein tupakalla. Joka kerta kun hän tuli takaisin pojat nostivat älyttömän mekkalan. Noloa.
 
Ja pihalla ollessamme pieninkin ääni sai aikaan haukkukonsertin. Vanhusten naapurista rouva tuli katsomaan poikia ja taas oltiin äänessä. Sama toistui kun naapurin mies ja tytär tulivat (molemmat tietty eri aikaan) Jos meni auto, niin taas... Se oli noloa ja harmitti. Haukkuherkkä rotu joo, mutta jotain rajaa! Siltikin pojat onnistuivat hurmaamaan vanhusten naapuritkin.
 
Älyttömään ja ylenpalttiseen mekkalaan oli varmaan osasyynä väsymys. Liikenteeseen oli lähdetty noin 09:40 ja pihalla ollessamme kello oli 15 kieppeillä. Paljoa eivät olleet siinä välissä nukkuneet, joten varmasti pientä väsynkinpoikasta oli ilmassa. Ja vielä kun huomioi, että matka vanhusten luo oli kestänyt tunnin tassuttelun verran. Onneksi sattui viileämpi päivä, jotta tämä retki oli mahdollinen!
 
Erittäin harmillista oli se, että nostaessaan mekkalan pojat alkoivat käydä toistensa päälle kun yritin niitä hiljentää. Sisällä eivät sitä tehneet, mutta pihalla ollessaan hihnassa kyllä. En tiedä olisiko siitä sitten tullut oikein kunnon tappelu, jollen olisi pitänyt niitä hihnoilla erossa toisistaan hetken aikaa. Nuo ääliöt kävivät jotenkin niin ylikierroksilla.
 
Mutta kyllä sitä myöskin nähtiin poikien painia ja hammastelua. Niiden touhuilu nauratti ihmisiä.
 
Kotona oltiin klo 16 aikaan, joten reissu kesti reilut kuusi tuntia. Pojat alkoivat heti nukkua. Sonylle piti tehdä punkinpoisto-operaatio. Jo kolmas ällötys tänä kesänä. Mikä siinä on, että Sonyssa on punkkeja, mutta Ticossa ei? Onko pidempiä karvoja pitkin helpompi mennä kiinni ihoon vai mitä? Poisto-operaatio taisi epäonnistua, sillä nyt korvan vieressä on aikamoinen patti. Sony oli nätisti poistamisen ajan, että Sonya ei epäonnistumisesta voi syyttää ollenkaan. Se ei ole ollenkaan mukava tieto, että punkin aiheuttamat vaivat voivat alkaa näkyä vasta vuosien jälkeen. Saisivat kuolla sukupuuttoon mokomat ällötykset!
 
Pojat ruokittuani menin itsekin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kun lähdettiin iltalenkille näin sateenkaaren talojen yllä. Vielä voimakkaammin sellainen näkyi järven yläpuolella. Jo silloin mietin U-käännöstä ja kameran hakua. Silti menin lenkin. En kuitenkaan malttanut mennä pitkää kun se järven ylle kaartunut kaari vaivasi mieltä. Takaisin tullessa se näkyi vieläkin todella hyvin, joten vein pojat kotiin ja hain kameran. Otin sateenkaaresta kuvan. Kuvassa se ei ole yhtä upea kuin luonnossa. Lisäksi sen vieressä oli toinen jo todella himmeä kaari. Siitä ei enää saanut minkäänlaista kuvaa. Se oli nyt kolmas kerta kun näin sateenkaaren tänä kesänä.
 
 
Ja lainakoneella täällä kirjoittelen, että tälleen...