Ticon torstaiset treenit menivät aikalailla penkin alle. Sitä osasinkin odottaa, kun huomasin, että rotukaverin pikku kaveri oli myöskin mukana.
Ekana oli makoilua rivissä. Tico syöksyi innolla kohti rotukaveria kun huomasi heidän tulleen viereemme. Tällöin Tico näki heidät ekan kerran sinä päivänä, että ollakseen Tico, meno oli varsin rauhallista. Ei kuulunut äännähdystäkään vaan sata lasissa kohti tuttuja. Noh, tämän perusteella aloin epäillä, että mahtaako Tico malttaa makoilla. Vaikka kouluttaja istui jonkin matkan päässä koirien edessä vahtimassa koiria, niin silti käytin löysää fleksiä, enkä mennyt kovin kauas. Tico makoili jonkin aikaa ihan ok ja sitten nousi. Lopun ajan se pysyi maassa ja nousi vasta kun pyysin istumaan.
Seuraavaksi kouluttaja halusi nähdä miten koirat seuraavat ilman namia. Mä tiesin, että Ticon seuraamisesta ei tule yhtään mitään. Ticon silmät tuijottivat pientä pentua ja Tico piti hiljaista vikinää. Kun lähdettiin liikkeelle, Tico kiirehti kohti pentua. Siis homma meni just niin kuin olin arvellutkin. Sitten kun sai ottaa namin avuksi, niin homma meni pikkuisen paremmin, mutta aina välillä Tico uikutti hiljaisesti. Miten se voikin mennä noin kuutamolle pienestä pennusta :D
Sitten jätettiin koirat yksinään venailemaan. Tässä vaiheessa pieni karvapallo oli siirtynyt jo kauemmaksi, niin Ticokin pystyi keskittymään paremmin. Tico odotteli ihan kivasti, vaikka välillä olin puun takana piilossa. Koirat pidettiin edelleen odottamassa kun kouluttaja alkoi palaveerata. Juttutuokio oli aika pitkä ja sen aikana Ticolta paloi pinna, joka ilmeni haukkumisena.
Kouluttaja neuvoi yhden palkkaustavan, jonka nimeä en nyt millään muista. Kuitenkin siinä meneteltiin seuraavanlaisesti: namikippo jonnekin sivummalle venaamaan ja koira esim. käsketään maahan ja onnistuneen suorituksen jälkeen koira sai mennä syömään namit.
Perjantai iltasella tehtiin kolme tuntia kestävä lenkura. Mentiin uusia reittejä ja oli kyllä ihan nautinto kävellä hiljaisia teitä, joiden varsilla näkyi joko peltoa tai metsää ja joskus muutama talo. Yhdellä tiellä tuli vastaan yllätys. Se oli semmoinen leveä hiekkatie, joka alkoi hiljalleen kaventua. Missään ei ollut mitään merkkiä, että tie olisi päättyvä tms. Yhtäkkiä tuli vastaan postilaatikoita. Mietin, että jatkanko enää eteenpäin. Kuului koiran haukuntaa ja kohta sen äänen omistaja ilmestyi meidän eteen. Siinä oli saku ja mun eka ajatus oli “voi ei!”. Sony murrasi ja Tico oli hiljaa. Rauhallisella äänellä aloin houkutella poikia liikkeelle ja samalla toivoin, ettei se saku seuraisi meitä. Pojat lähtivät mun messiin ihan ongelmitta ja onneksi se saku ei alkanut seuraamaan meitä!
Oli kyllä kivaa kävellä uusissa maisemissa. Mennään sinnepäin kävelemään toistekin, mut ei tietenkään kävellä enää sitä hiekkatietä, jolla tuli vastaan se saku. Matkan aikana bongasin jonkin kävelytien pätkän, joka mennään vielä joskus tutkimaan.
Se mustaherukkavaahto on kyllä tosi ihanaa! Tein sitä eilen ja jäin pahasti koukkuun. Se vaahtomainen rakenne tuntuu suussa kuin silkiltä. Herkun ohjeen kanssa oli vähän säätöä. Mulla oli tarkoitus ottaa se ohje talteen uusimmasta Pirkka –lehdestä. Kuvittelin tehneeni näin, mutta kun sitä kaipasin, niin en löytänyt sitä mistään. Pistin äipälle kyselyä, että oliko sillä vielä Pirkka tallessa. Ite kun kiikutan lehdet roskiin heti seuraavalla lenkuralla lukemisen jälkeen. Äipällä oli vielä lehti tallessa. Sovittiin, että haen ohjeen kun meen kauppaan perjantaina. Odotellessani kaupan aukeamista, mua alkoi laiskottaa. Pistin äipälle viestiä, että haen ohjeen joku toinen kerta. Noh, äippä tarjoutui käyttämään mua kaupassa, jotta saisi jotain tekemistä siksi aikaa kun hänen pupsi opetteli yksin olemista.
Kun äippä tuli mun pihaan, kuulin, että hän oli unohtanut ohjeen :D Piti vielä kiertää äipän kämpän kautta, jotta sain tietää mitä tarttisin kaupasta vaahtoa varten. En tarvinnut muuta kuin ruisjauhoja. Muutenkin se vaahto on tosi helppo tehdä. Mietin, että laitanko tähän sen ohjeen vaiko en, sillä mitään ruokabloksua ei oo tarkoitus alkaa pitämään. Kai sitä voi aina välillä pudottaa tänne ohjeen jos toisenkin... Eli 5 dl vettä kiehautetaan. Siihen lisätään ruisjauhot ripotellen ja vatkaten. Mössön annetaan hieman jäähtyä, jonka jälkeen se vatkataan kuohkeaksi. Toisessa astiassa survotaan 4 dl marjoja ja se survos ja puoli desiä sokrua sekoitetaan siihen vesi + ruisjauhoseokseen. Siinäpä sitten on herkkua kerrakseen, njamm njaamm. Sitä vaan ihmettelen, että miksei niitä marjoja voi survoa siinä vaahdotetussa astiassa kun kuitenkin sitä mössöä vielä sekoitetaan? En mä muuta kuin, että hyvää marjasurvosta menee haaskuun kun ei siitä toisesta astiasta saa sitä kaikkea pois. Tätä täytyy kyllä kokeilla muidenkin marjojen kanssa! Ja hitsi, kun mustat viinimarjat on nyt isoja. Valehtelematta suurimmat ovat marmorikuulan kokoisia!
Kommentit