Jomin olin jo ilmonnut kun aloin miettiä, että voisinko ottaa mukaan myös toisen koiran. Yksi ihana isliksenomistaja oli tarjonnut kyytiä. Kysyin häneltä, että olisiko ok jos ilmoisin Ticonkin. Oli ok. Sitten alkoi ankara pohdinta aina miltei viime metreille asti. Ajatus siitä, millainen sisään meno olisi, ei innostanut. Mutta sitten taas olisi ollut kiva ottaa kerrankin kaksi koiraa mukaan. Hmmm... hmmm... hmmm...
 
Loppujen lopuksi päädyin ilmoomaan Ticonkin. Poikien ilmot eivät lähteneet yhtäaikaa, mutta silti hävisin vain 5 e kun vetskut on halvempia.
 
Näyttelyä edeltävälle vkl:lle oli ennustettu takatalvea. Odottelin sitä kuin kuuta nousevaa. Sen takia en pessyt poikia ennen sunnuntaita. Takatalvea ei tullut, höh. Se olisi ollut kiva juttu, sillä sitten olisin voinut vielä koittaa ottaa joulukorttikuvaa. Sellaista nyt ei ole, joten joulustressiä pukkaa jo nyt! ;D
 
Ticosta ei lähtenyt mitään pesussa tai sen jälkeen. Jomistakaan ei pesussa, mutta turkin kuivuttua aloin katua, että olin pessyt koiruuden. Pumpulia tippui lattioille ja sitä roikkui turkissa. Ennen pesua ei ollut näkynyt yhtään irtokarvaa, joten ajattelin, että on ihan turvallista pestä ukkeli. Olihan edellisestä pesusta varmaan jo yli vuosi. Kehiä on kyllä ollut, mutta pestä en ole uskaltanut kun koiruus on varissut.
 
Parin päivän ajan karvanlähtö oli niin mahdotonta, että mietin jääkö koiruudesta mitään jäljelle tuomarille vietäväksi. Sitten pölinä rauhoittui, onneksi.
 
Sateinen lauantai tervehti kun kello herätti kuudelta. Ihan luksusta herätä niin myöhään näyttelypäivänä! Mutta se sade ei ollut luksusta. Kaatosade vieläpä... Pojat saivat aloittaa päivän pihailulla.
 
Kokoajan odotin, että sade edes hiljentyisi. Mun kun piti kävellä postilaatikoille ja kamerani vedenkestävyyttä en halunnut testata. Postilaatikoille siksi, että sen ihanan isliksenomistajan kyytikokoonpanoon oli tullut muutos. Muutos sisälsi peräkärryn ja en halunnut hankaloittaa heidän aamuaan peräkärryperuuttelulla. En ollut varma, että miten näppärästi peräkärryn olisi saanut kääntymään. Onhan sisko käynyt mun pihassa koiraperäkärryn kanssa ilman suurempia ongelmia, mutta kun en voinut olla varma, tarjouduin köpöttelemään postilaatikoille.
 
Sade onneksi vähän hiljeni, että ei ihan kaatosateessa tarvinnut kävellä. Silti piti laittaa kumpparit. Kotitiestä oli tullut aikamoista kuravelliä, jolle ei ollut pikkukengillä asiaa. Jomille piti laittaa puku. Tico selvisi ilman. Kamerarepun sain piilotettua takin alle. Hyvä, että teltta on liian iso mulle, niin tarvittaessa sitä voi käyttää noinkin! Se kun on tosi hyvä pitämään vettä.
 
Ehdin vähän kävelyttää poikia, että saivat tehdä tarpeitaan. Auto ilmestyikin näköpiiriin just sopivasti kun oltiin käännytty takaisinpäin. Kun päästiin autolle, Tico alkoi haukkua. Jomi yhtyi siihen, mutta tämän koiruuden saa hiljaiseksi toisin kuin Ticon, joka tuntuu vain kasvattavan kierroksiaan joka haukahduksella. Pojille oli varattu koko takaluukku. Kyllä ukkojen kelpasi! Jomille olin laittanut suihkepannan siltä varalta, että herra alkaa itkeä. Alkoihan se, mutta kertasuihkautuksen jälkeen oli hiljaa. Tico taas... Noh, se ei ollut hiljaa. Panta ei ollut Ticolla kun se ei siihen tehoa.
 
Meidät tiputettiin messarin eteen ja sitten alkoi sisään meno show. Pojilla oli vetoa. Sitä olin osannut odottaakin. Oli pakko antaa häkki kaverin kannettavaksi, sillä mulla ei riittänyt kädet rokotustarkistuksessa. Kaksi innokasta islanninidioottia ja häkki, niin milläs sitten jotain rokotuksia näyttelet? ;D
 
Tico kävi kierroksilla niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Väkersi sitten kasan sisälle... Mulla ei ollut treenitaskua mukana, joten en voinut näppärästi vain kiskaista pussia, johon kerätä yllätyspökäleet. Siinä kun yritin kaivaa repusta pussia, niin lähellä ollut sheltinomistaja tarjoutui pitämään mun koiria. Kysyin, että oliko hänellä uros. Oli, mutta se kuulemma pysyi paikoillaan. Annoin hihnat tuolle ihanalle ihmiselle ja sitten aloin kaivaa pussia repusta. Mutta en löytänyt sellaista. Onneksi oli paperia. Tuossa vaiheessa paikalle oli tullut siivooja kärrynsä kanssa ja siivottiin sitten yhdessä tuotos pois. Ei näköjään auttanut, vaikka Tico oli saanut tehdä tarpeensa ennen autoon menoa...
 
Se on aina suuuuuuri helpotus kun vihdoinkin pääsee kehän viereen. Kaveri pystytti ensin häkin koiralleen ja sitten hän piti mun koiria, jotta sain pystytettyä häkin niille.
 
Pienen hengähdystauon jälkeen otin Jomilta puvun pois ja harjasin ukkelia. Sitten käytiin koiraveskissä. Tämän jälkeen koiruudelle käytösnaru ja häkkiin. Ticolle sama käsittely (ilman pukua) ja sitten kunnon huokaisu, että sisälle oltiin selvitty.
 
Koitin pitää Ticoa mahdollisimman paljon häkin ulkopuolella. Lähempänä kehän alkua Ticon oli mentävä häkkiin kun otin Jomin ulos. Siinä odotellessamme kehän alkamista vanhempi pariskunta tuli mun luo ja kysyi Jomin rotua. Olivat kuulemma jo jonkin aikaa katelleet mun koiraa. Rodun kerrottuani osoitin kaverini islistä ja Ticoa sanoen, että “tuokin on islanninlammaskoira ja tuokin.” Etteivät vain luule kaikkien islisten olevan Jomin näköisiä. Jomi meni moikkaamaan vanhuksia ja parkkeerasi istumaan miehen jalkaterien päälle miehen jalkoihin nojaten. Jomi sai silityksiä kun vanhukset kyselivät rodusta. Mä hämmennyin kun kysyttiin, että onko pentuja. Jotenkin aloin miettimään, että tarkoittivatko he, että yleisesti vai mulla. Kaveri onneksi vastasi tähän mun puolesta kertomalla yhdistyksen nettiosoitteen. Tosin jälkeenpäin tuli mieleen, että mahtoiko heillä olla nettiä? Oletuksista huolimatta sitä ei kaikilla ole, mutta jospa näillä vanhuksilla kuitenkin olisi jotenkin mahdollisuus käyttää nettiä.
 
Jomin charmi teki taas tehtävänsä, sillä lopuksi multa kysyttiin, että ei tämä koira ole kotia etsimässä? (osoitettiin Jomia). Jos kaikki islikset olisivat kuin Jomi, niin islis olisi paljon suositumpi rotu. Ehkä taas lotisee päässä, mutta Jomi vaan on niiiiii-in sellainen, ettei sen kuvailemiseen oikein löydy sanoja. Ihana kun ei tunnu kuvaavan koiruutta tarpeeksi. Mä oon ollut sitä mieltä, että eläimen kloonaaminen on tyhmää, mutta Jomi kyllä laittaa tuon mielipiteen kiikkulaudalle. Puolitosissani moista virkoin. Tuossa pienessä ukossa kaikki vaan tuntuu olevan niin kohdillaan...
 
Isliksiä oli ilmottu vain neljä. Hieman yllätyin määrästä kun tammikuussa niitä taisi olla joku 15. Jotain 8 tai sellaista olisin odottanut, mutta neljään oli tyytyminen. En varmaan olisi ottanut kameraa mukaan ollenkaan, ellen olisi saanut kyytiä.
 
Jomi oli ainoa valio. Pieni seisotus, ympäri, et, tutkiminen ja seisotus. ERISA sieltä tuli. Tämä tuomari oli oikea herrasmies kun tuli jokaiselle erikseen sanomaan, että mitä koira sai ja sitten vielä päälle kätteli. Tosi mukavanoloinen tuomari : )
 
Kaveri oli pitänyt Ticoa sen aikaa kun olin Jomin kanssa kehässä. Sen kyllä kuulinkin... Ticolle samat kiemurat, mutta Tico halusi maustaa ne omalla tavalla. Kun lähdettiin kiertämään kehää, niin “hau, hau, hau”. Yritin hiljentää herran vauhdissa, mutta en onnistunut. Sitten oli pakko pysähtyä ja sanoa, että nyt! Sen jälkeen Ticolla ei ollut enää tarvetta erottua joukosta. Seisotus meni ihan hyvin. Häntä heilui kokoajan ja sitä on niin kiva kattoa. Tuomari halusi meidän menevän vielä kerran et. ERI ilman SA:ta.
 
Olin suunnitellut, että tarvittaessa kaveri saa esittää Jomin. Tico kun olisi todennäköisesti haukkunut hänet maanrakoon ; ) Mutta kaveri vain kävi kehässä hakemassa Jomille PU1 ja CACIBin kun Tico ei ollut saanut SA:ta.
 
Sitten yksi narttu ennen kaverin narttua. Onneksi oli edes yksi koira siinä välissä, niin oli paremmat mahkut ottaa kuvia.
 
Mä olin valmiina Jomin kanssa menemään kehään. En ollut osannut ajatella, että Ticonkin pitää siellä vielä käydä. Vaikka vetskuista kumpikaan ei saanut SA:ta, niin silti he kisasivat vetsukujen ROPista ja VSP:stä. Kun lähdettiin liikkeelle Tico taas haukkui. Eikä taaskaan hiljentynyt ennen kuin pysähdyin kera “nyt!”. Mutta on tuo jo edistysaskel, sillä muistan vielä kehiä, joissa herra ei hiljentynyt.
 
Tico oli VSP ja ei harmittanut, sillä nyt oli kaverilla syy jäädä loppukehiin jos Jomille napsahtaisi ROPpi. Ja yksi kierros sen toisen nartun kanssa toi Jomille ROPin. Siinä kun kierrettiin kehää, niin kokoajan mietin, että missä vaiheessa Jomi hoksaa, että takana on tyttö. Ei tainnut ehtiä hoksata kun niin hienosti meni.
 
Semmonen kehä tällä kertaa. Sitten palkintokojulle. Mä menin ensin. Oli hyvä jättää joku koirien kanssa kun koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua. Ehkä ootte jo kuulleet, että Cruftsin näyttelyssä myrkytettiin yksi koira...? Tuohan on tosi iso ja arvostettu näyttely, jonka britit järjestää. Todella ikävä tapaus, josta me muut, jopa tavalliset kehätallaajat, voimme ottaa opiksi. Koiraa ei parane jättää vartioimatta näyttelyissä. Harvinaistahan se on, että mitään tapahtuu, mutta kuitenkin...
 
Palkintokojuilla oli tuttu nainen. On ollut meillä näyttelykouluttajana ja joitakin tokotreenejäkin on vetänyt. Ei ole tullut käytyä TKY:n koulutuksissa tänä vuonna. En oo ehtinyt ja silleen... Täti tarjosi kolmea samanlaista poksua tai 7 e:n lahjakortteja saman verran. Jopa hänelle oli vähän arvoitus, että mitä korteilla sai. Liikkuvaa kuvaa koirasta, mutta mitä muuta oli?. Mut neuvottiin paikkaan, josta pystyin asiaa kysymään. Sinne menin. Vaihtoehtoina oli liikkuva kuva tai nimikoitujen ruusukkeiden teettäminen. Eikä muuta. Ei käyneet mihinkään kojuun. Olin sopinut sen tätin kanssa, että jos korttien tarjonta ei miellytä, niin voin palauttaa kortit. Kortit meni palautukseen, mutta ei se toinenkaan vaihtoehto ollut kovin hyvä. Kolme samanlaista poksua. Vieläpä ihan karseita, ja isojakin... Olisi tehnyt mieli jättää koko palkinnot väliin, mutta en kehdannut. Huonot palkintovaihtoehdot. Mitä ihmettä tekee liikkuvalla kuvalla? Valokuva olisi ollut parempi vaihtoehto. Tai se, että kortit olisivat käyneet johonkin kojuun.
 
Kun kaveri oli hakenut oman poksunsa, niin menin ostamaan syötävää. Taas tulee valivalia, sillä siinä ruokakojussa tarjonta oli suuurkeee. Onnettoman näköisiä ylihinnoiteltuja leipiä. Ainoa, joka näytti ja kuulosti hyvältä, oli gluteeniton vaihtoehto. Otin sen. Nyt tiedän, että gluteeniton on = mauton ; ) Lisäksi sämpylöiden välistä ei löytynyt juustoa, kuten lappu oli luvannut. Se oli silkkaa 5 e:n tuhlausta.
 
Kaveri haki syötävää itelleen ja kun ylihinnoitellut syömiset oli poissa näkyvistä, niin sitten alettiin tehdä muuttoliikettä D-halliin. Siellä on aina ollut kokoomakehät, joten oletin, että nytkin (oli). Jätin häkin ja joitakin kamoja toiseen hakukertaan. Kaveri sai pitää ukkoja kun lähdin noita hakemaan.
 
Päätettiin lähteä käymään ulkona kun sade näytti loppuneen. Jomille puku päälle ja menoksi. Käveltiin pikku lenkki ja sen jälkeen ostettiin makkarat. Tico ei voinut hillitä itteään. Mä kyllä yritin estää hyppimisen tilaamalla makkaran pienen etäisyyden päästä, mutta silti Ticon onnistui hypähtää niin, että sen etutassut oli siinä, missä makkarat paistuivat. Kun ojensin rahoja, niin taas Tico yritti grillata anturoitaan. Mä kyllä yritin kurkottaa kauempaa rahat, mutta Ticolle hihna ei ole koskaan liian lyhyt. Se kun toimii ennen kuin ajattelee. Bussiinkin kun sen kanssa on mennyt, niin minihihnasta huolimatta sen on onnistunut mennä ihmisten syleihin...
 
Nautiskeltiin makkarat koiruuksien kanssa. Sen jälkeen otin Jomilta pois puvun. Se oli ollut ihan turha kun maa oli jo alkanut kuivamaan.
 
Loppu odotteluajasta meni odotellessa, koiria veskissä käyttäessä ja vähän tuli jotain treenittyäkin ukkojen kanssa. Jomin kanssa kokeiltiin makoilua kaverin nartun ollessa vieressä. Paikoillaan ukko pysyi, mutta vähän piti nuuskia maata.
 
Kokoomakehässä tuomari taisi käydä kolmesti kattomassa koiria. Ei koskenut niihin tai pyytänyt liikuttamaan niitä. Jomi kyllä seisoi hienosti, mutta kun mentiin isoon kehään, niin edessä ollut narttu sai ukkoon vetoa. Äh, moista casanovaa...
 
Kuuluttaja kävi opiskelemassa rotuja ennen kuin alkoi kuuluttamaan. Silti jostain syystä kuulutti isliksen kahdesti. Taisi tulla ajatusvirhe jonkin rodun kohdalla, sillä toista islistä ei ollut. Sehän olisi mahdotonta : D
 
Sitten kamat kasaan ja kohti autoa. Nyt Tico oli hiljaa, mutta molemmat pojat pomppailivat takakontissa kuin superpallot... Saatiin kyyti ihan pihaan asti. Jäähyväishalin jälkeen jäin seuraamaan, että miten peruutus pois mun pihalta sujui. Kun huomasin, että hyvin se meni, menin päästämään Sonyn ulos. Toinen oli alkanut itkemään aamulla kun tajusi, ettei pääse mukaan. Ja tämä pumpulipallo on koiruus, joka muuten ei vikise juuri koskaan.
 
Tuomarina oli Marko Lepasaar Virosta. Niin kuin jo sanoinkin, että oli kyllä miellyttävän ja mukavanoloinen tuomari. Alla on poikien arvostelut.
 
Jomi
 
“Almost 3 years. Exc. size. Good prop. Nice head and exp. Correct bite. Exc. ear carriage. Good lenght of neck. Level topline. Correct tailset. Good forechest. Enough angulation. Correct coat. Enough dewclaws. Exc. temperament. Nice presentation.”
 
 
Tico
 
“9 years. Correct size. Good bones. Correct bite. Enough dark eyes. A bit big ears. Level topline. Could have better tail carriage. Could have more forechest. Correct hind ang. Lovely temperament. Not the best coat. Moves little bit close behind.” 
 
Nuo alleviivatut kohdat on mystisiä mulle. Jomin ekassa alleviivatussa kohdassa näyttää siltä, että ihan kuin lause olisi jäänyt kesken tai sitten tuo exp. tarkoittaa jotain mitä en tiedä. Level topline on ilmaisu, joka ei sano mulle mitään. Jotain ylälinjasta, mutta mitä? Käsialaa on helppo tulkita, joten oon ihan varma, etten ole tulkinnut kirjaimia väärin.
 
Vielä tämän näyttelyn tuloksista... Ehkäpä virhe on jo korjattu, mutta ainakin tuoreeltaan näyttelyn tulossivulta saattoi bongata Jomin olleen sekä CACIB-uros, että –narttu! Siskolta tuon kuulin ja hän sitä ihmetteli, että mitenkäs sellainen oli mahdollista. Tähän löytyy kyllä selitys. Mä oon aina sanonut, että Jomi on neiti, mutta kun se on virallisesti merkattu urokseksi, niin tässä on selitys siihen miten yksi koira voi saada molemmat CACIBit ;DDD Mun pieni neiti <3
 
 
Entäpä elämä ennen näyttelyä? Noh, oli ainakin se auringonpimennys, joka ei täällä näkynyt. Oli kyllä niin kökkö juttu, että jo ainakin viikon päivät oli arska helottanut, mutta just THE päivänä vetäisi pilvipeiton päälleen. Ja sitten lauantaina paistoi ihan nätisti.
 
Pilvistä huolimatta olin odottanut, että kyllä sen huomaa vaikkei näkyisi. Pimentoon kuitenkin meni joku päälle 80 %. Silti sitä ei huomannut maailman pimenemisenä. Yhdessä vaiheessa vähän synkkeni. Mutta todella vähän. Tuli tunne, että kohta alkaa satamaan. Siis sellaista pimenemistä. Jos en olisi tiennyt arskanpimennyksestä, niin en olisi sitä kyllä mitenkään huomannut.
 
Illalla olisi ollut superkuu. En jaksa noista enää innostua kun viimeksi se kuu oli pettymys. Ei ollut mitään superia. Vain tavallinen täysikuu. Blah.
 
Jah jah. Mitäs sit? Agissa ja tokossa ollaan kerran käyty. Hallilla zero kertaa. Huoh. En kohta kehtaa enää mennä treeneihin kun ei päästä hallille treenimään. Joko syynä on ollut kura tai kun oli kuivaa, niin Jomilla oli haava arsessa.
 
Agissa oltiin 24.2. Aiheena oli twisti. Sitä treenittiin muuri-hyppy-putki ja toiseen suuntaan muuri-hyppy-hyppy –yhdistelmillä. Hyppy ei ollut ihan suorassa linjassa muurin kanssa ja se piti hypätä takaa päin. Ja sen jälkeen piti ohjata koira putken kauempaan päähän.
 
Alkuun Jomi oli mulle ihan liian nopea. Sitten kun sain sovitettua ohjausta Jomin vauhtiin, niin Jomi ei mennyt putken oikeaan päähän. Ei, vaikka kouluttaja seisoi putken väärän suun edessä! Pieni poika keplotteli ittensä putkeen kouluttajan jalkojen vierestä : D
 
Twisti toisinpäin meni paremmin kun ei ollut putkea vaan hyppy.
 
Sitten rata ja siinä oli tämmöset esteet: hyppy, putki, kepit, muuri, hyppy, putki (se twistipätkä), hyppy, puomi, putki, hyppy (takaa), putki, hyppy, putki.
 
Kepeillä oli ohjurit alussa ja lopussa. Jomi piti noita ohjureita hyppyesteinä. Kun tästä oltiin selvitty, niin twistipätkässä herra ei vaan suostunut menemään putken kauimmasta päästä. Kouluttaja armahti mua sanoen, että nyt ei enää ollut vikaa ohjauksessa vaan Jomi oli jostain syystä päättänyt mennä putkeen juuri väärästä päästä : D
 
Kouluttaja oli odottamassa namilautasen kanssa puomin päässä niin sain ite vähän enemmän aikaa mennä kohti putkea. Loppu rata menikin ilman ongelmia.
 
Loppuhuipennukseksi otettiin vielä putki, hyppy ja putki. Tuollainen kiva ja helppo vauhtisuora. Tämän kouluttajan kanssa näyttää olevan aina tuollainen loppuhuipennus, joka on kyllä kiva juttu. Siitä jää koirakolle hyvä fiilis. Toinen kouluttaja ei tee tuollaisia lopetuksia.
 
Jäin hengaamaan hallille kun en viittinyt olla liian aikaisin tokohallilla. Oltiin aika lähellä ovea ja sisään tuli yksi nainen. Jomi alkoi tervehtiä häntä heiluen ja korvat alhaalla. Nainen oli ihan myyty ja istui penkille meidän viereen. Sanoi, että Jomista näki heti, että se on tosi ystävällinen koira. Siinä sitten juteltiin jonkin aikaa. Naisella oli kaksi villakoiraa ja hän kysyi, että olisiko Jomi halunnut tulla heille kahden tytön kaveriksi! : D Taas olisi löytynyt Jomille uusi koti ; ) Tuo nainen oli tullut vetämään jotain “agijumppaa” ohjaajille.
 
Tokossa oli meidän lisäksi vain yksi koirakko, mutta kouluttajasta beussin kanssa saatiin tarpeen tullen yksi lisää. Mulle annettiin liina. Kyllähän tuolla hallissa on jo aika hyvä luotto hömppään, mutta käytettiin sitten liinaa kun sellainen annettiin.
 
Opettelun aiheena oli eteen –käsky. Koira jätettiin istumaan, ohjaaja vei namin jonkin matkan päähän ja lähetti koiran eteen. Tätä muutama kerta ja sitten hieman kasvatettiin vaatimustasoa. Samat alkuvalmistelut, mutta nyt ei heti lähetetty koiraa vaan koiran piti seurata pari askelta ja vasta sitten lähetys. Ahmatti-mahmatti syöksyi islanninohjuksena namin kimppuun heti kun oli saanut luvan.
 
Sitten jatkui liinailu. Opeteltiin maahanmenoa niin, että heitettiin nami ja kun koira oli käynyt nappaamassa namin, takaisin tullessa se käskettiin maahan. Tällästä muutama kerta ja hyvin meni.
 
Seuraavaksi nami heitetiin, koira päästettiin sen perään ja samalla käskettiin maahan. Tämä oli Jomille haastavaa. Muistaakseni Jomi hidasti, mutta jatkoi maan nuuskuttelua toivoen löytävänsä namin. Ei voinut keskittyä maahanmenoon kun tiesi, että jossain on syötävää. Ajatuksena oli, että jos koira olisi mennyt maahan, niin se olisi vapautettu sille heitetylle namille.
 
Ihan kuin olisi ollut jonkinlaista seuraamistakin, mutta nyt en tarkkaan kyllä muista. Makoilua ainakin oli. Eka osio meni hyvin. Kun vaihdettiin koirien paikkaa, niin Jomi ei halunnut makoilla. Toistuvasti se nousi seisomaan. Kouluttaja totesi, että ehkä siinä paikassa on jotain miksi Jomi ei halua makoilla. Vaihdettiin paikkaa ja sitten ei ollut ongelmia.
 
Saatiin kyyti kotiin. Puhuttiin tulevasta Turun näyttelystä. Kouluttajakin oli sinne menossa. Kyllä näinkin hänet siellä kun ryhmiksiä odoteltiin.
 
Tässä on jo monena aamuna suunnitellut / haaveillut hallille pääsystä, mutta sääherra ei ole poistanut meidän porttaria :/ Tänäkin aamuna oli turhan märkää lähteä sinne. No, jospa huomenna, ja sitten su ja sitten ma? Sitten olisi mukavampi mennä agitreeneihin. Alkaa jo ahistamaan kun en oo päässyt yli kuukauteen käymään hallilla tekemässä omia treenejä! : S
 
Mutta vielä en kuitenkaan pahoita mieltäni. Oli pakko kopsutella pitkin tuota aasinsiltaa. Viime viikolla julkaistiin Mielensäpahoittaja devarina. Mä en juurikaan perusta kotimaisista leffoista, mutta tässä teen poikkeuksen. Tämä leffa kiinnostaa. Mielensäpahoittaja on tuttu jo vuosien takaa. Tutustuin tähän äreään vanhaan ukkoon ollessani yötöissä. Ei siihen tarvittu montaa jaksoa kun oikein jo odotin joka yö tuota kuunnelmapätkää. Se oli oikein onnistuneesti tehty ja mielensäpahoittajaksi oli valittu juuri oikea henkilö. Antti Litjan ääni oli juuri oikeanlainen ääni valittamaan nykyajan kotkotuksista vanhan miehen suulla. Ja toki teksti oli näppärästi kirjoitettu. Nuo asiat yhdessä sai valivalin kuulostamaan hauskalta ja odottamaan lisää valivalia. Ja kun kuunnelmapätkät olivat korville namia, niin pitäähän tuohon leffaan tutustua. Olisin sen jo ostanut, ellei tilanne olisi mikä on...
 
Ostoslistalle tuli juuri toinenkin leffa. Interstellar julkaistiin just eilen. Ehkäpä joku muistaa, että miksi tuo leffa kiinnostaa mua. Islanti... se on vastaus niin moneen... vaikka toisinaan tekee sydämestä raastetta, niin ah! <3 Interstellar on kuvattu Islannissa, joten siksi se on must, vaikka taaskin on joku avaruusleffa, jei...
 
Nuo leffat olisi yhteensä joku 30e. Ehkä pitää tehdä pari tosi kevyttä kauppareissua, niin sitten raaskii hyvällä omiksella ostaa nuo...
 
Niin, ja nyt ei oo karvasammakoista palkintoposea kun on ollut niin kököt säät tai sitten en oo ehtinyt. On ollut aikamoinen juoksuviikko. Helposti on tullut poljettua joku 20 kilsaa per päivä useampana päivänä. Toisaalta maisemat on nyt niin yök, yök, että ei kyllä oikeestaan edes huvittaisi kuvata. On niin kuollutta ulkona, että siitä näystä voisi melkeinpä masentua. Mutta jos olisi lunta, niin heti näyttäisi paremmalta. Jäistä kauneutta kuolleen “kauneuden” sijaan, kiitos. Kattoo nyt josko saisin napsittua kuvat pääsiäisen aikana.
 
Alla olevat kuvat otin auringonpimennyspäivänä kun odoteltiin pihassa tätä suurta tapahtumaa. Pojatkin yrittivät nähdä miten valopallo hetkeksi pimenee, ja tietty ilman suojalaseja. Sitä oltiin niin miestä tyyliin “ei me mitään laseja tarvita. Nähdään me muutenkin” ;DDD Toisessa kuvassa on Sonyn ikioma luomuharja.
 
 
             harja1.jpg
 
 
 
             harja2.jpg