Vaikka rotu onkin säänkestävä, olen jo pitkään etsinyt tälle rodulle sopivaa sadetakkia. Tarkoitus oli hommata sellainen Ticolle kun se täytti yksi, mutta ei löytynyt sellaista kuin etsin. Kaikissa oli fleecevuori, joka on aivan liian kuuma näin paksuturkkiselle rodulle. Ostin kuitenkin sellaisen. En oikein tiedä miksi... Ostos ei kuitenkaan ole osoittautunut ihan turhaksi. Sitä on käytetty kylminä talvipäivinä omaa agivuoroa odotellessa.

Aina kun olen piipahtanut eläinkaupassa, olen katsellut vaatepuolta "sillä silmällä". Mitään kuitenkaan löytämättä.

Sitten näin erään koiran päällä mahdollisesti juuri sen, mitä olin etsinyt. Muutama lisäkysymys selvitti, että asia oli todella niin! Oli olemassa sadetakkeja ilman älyttömän paksua vuorta. Sopivasti tuo selvisi Sonyn synttäreiden alla. Lahjalistalla oli siis sadetakki.

Aikomus oli mennä itse varsinaisena synttäripäivänä etsimään sitä takkia, mutta kun pojat juoksivat aamulla metsässä, niin siihen ei aika enää oikein riittänyt.

Torstaina olin jo jättänyt Ticon yksin ja matkalla bussipysäkille kun tuli sellainen olo, ettei jaksanut lähteä kiertelemään kauppoja. Päätin mennä perjantai aamulla.

Enpä mennyt kun satoi ja kuraisen koiran päälle ei ole kovin fiksua sovitella kaupan vaatetta.

Tänään sitten lähdin metsästämään sitä takkia. Vaikka tunsin muutaman pisaran kun käytin koiria ennen lähtöä, niin silti päätin lähteä kokeilemaan pääsenkö kuivana Sonyn kanssa eläinkauppaan.

Linja-autossa Sony oli levoton. Varsinainen muurahaispeppu. Ja aina kun auto pysähtyi, Sony puhisi...

Takin osto oli nopea ja kivuton juttu. Sonyn selkä mitattiin ja heti löytyi oikea koko. Takki jätettiin päälle (ja roskat kauppaan, heh). Sony sitten tepasteli uusi, hieno sininen sadetakki päällään loppumatkan.

Kävin toisesta eläinkaupasta hakemassa täyttöpullon. Sony herätti ihastusta. Varsinkin kun se yritti kurottaa tiskille, mutta eihän Sony sinne yltänyt.

Positiivinen yllätys oli, että lippu oli voimassa kaksi tuntia. Päästiin samalla lipulla takaisin. Matkaan ei siten mennyt paljon rahaa.

Kävipä niin harvinaisesti, että eräältä pysäkiltä linja-autoon tuli toinen koira! Me oltiin siinä vaunupaikassa ja sekin tuli siihen. Se oli uros ja tärisi pelosta. Sony ei nostanut missään vaiheessa mekkalaa koiraa kohtaan! Se tuntui kyllä todella mukavalta. Ehkei tuo olekaan ihan mahdoton tapaus. Tuijottamista Sony kyllä yritti harrastaa, mutta estin sen. Välillä Sony katsoi koiraa ja välillä herra hyöri, pyöri ja puhisi levottomasti. Siis sama meininki kuin tulomatkallakin. En usko, että se toinen koira vaikutti juuri ollenkaan Sonyn käytökseen. Jäivät pois samalla pysäkillä. Hassu sattuma.

Matkan aikana olin päättänyt, että lähden hakemaan Ticolle sadetakkia. Kyllähän se mietitytti miten Sony mahtaa pärjätä yksin, mutta päätös piti.

Jäin kuuntelemaan joksikin aikaa. Haukkui silloin tällöin ja ulvoi pari kertaa. Sitten kun vaikutti hiljentyneen, niin lähdin Ticon kanssa reissuun.

Nyt oli Ticokin levoton linja-autossa. Hoh hoijaa...

Liikkeessä huomasin, ettei siellä ollut sinisenä Ticon kokoa. Sellainen vaihtoehto ei ollut tullut mieleenkään. Kysyin myyjältä, että onko sinisiä takkeja vielä tulossa lisää tuossa tietyssä koossa. Myyjän kanssa varmistettiin, että mikä on Ticon koko. Tico sovitti vihreää sadetakkia. Vihreää kuitenkaan en halunnut. Myyjä soitteli muihin liikkeisiin. Ei vastattu. Maksoin välissä ostokseni. Ostin pojille isot luut. Liekö joku nivel tai polvilumpio. Ja sitten makupalataskun. Olen niin kyllästynyt noihin muovipusseihin kun ne menee kasaan ja makupalan kaivaminen kestää. Jospa se nyt sujuisi tuon kanssa nopeammin.

Yksi mies sanoi Ticoa nätiksi koiraksi. Heti sisään tullessaan sen sanoi. Kiitin. Ja sitten se oli kassalla samaan aikaan maksamassa kissantarvikkeistaan kun mulle selviteltiin saisinko sen takin toisesta myymälästä. Siinä maksaessaan se mies toisti sanansa Ticosta. Sanoi, että Tico on peruskoiran näköinen, eli sellainen kuin koiran kuuluukin. Ja häntäkin kuuluu olla kippuralla niinkuin Ticolla, kuulemma. Myyjä sai toisen liikkeen langan päähän ja sieltä löytyi haluamani takki.

Linja-autossa jännitti ehdinkö siihen toiseen kauppaan kun se oli enää vajaan tunnin auki. Ehdittiin. Tico taas kurkki tiskille. Myyjä kysyi onko Tico islantilainen. Myöntävän vastauksen jälkeen sanoi, että Tico on niin sellaisen näköinen ja oloinen. En voi olla miettimättä, että tunnistiko myyjä Ticon rodun oikeasti, sillä lippiksessäni on islisyhdistyksen logo...

Jos olisin tiennyt, että lähieläinkaupastakin takkeja olisi saanut, olisin mennyt sinne suoraan. Jotenkin pidin sitä niin pienenä valikoimaltaan, etten uskonut siellä olevan. Vaan sieltä Tico sen takkinsa sai.

Kieppi toisen liikkeen kautta pidensi kävelymatkaamme - ja Sonyn yksinoloaikaa. Kokoajan mietin miten Sony pärjää, onko tehnyt tuhoa tai tarpeita sisälle? Onko syönyt sen jättämäni lihan? Onko melunnut hirveästi?

Kotioven avattuani sain vastaukset melkein kaikkiin kysymyksiin: ei tuhoa, ei tarpeita ja liha oli syöty. Meluamiseen en harmikseni saa koskaan vastausta. Laitoin nauhotuksen, mutta nauhotus tapahtui mun kameralla, johon mahtuu vain noin 20 min kuvaa. Se laite, jota olen aiemmin käyttänyt on lainassa erään todella pahan eroahdistuskoiran omistajalla. Siellä sitä tarvitaan enemmän. Nyt kun olen kuunnellut sen, mitä kamera nauhoitti, niin hiljaista oli ollut meidän lähdön jälkeen kameran sulkeutumiseen asti. Sitä, alkoiko mekkala uudestaan, en saa koskaan tietää.

Käytin pojat pikkulenkillä ja sitten annoin ne luut. Sony askarteli aikansa omansa parissa, ennenkuin alkoi nukkua. Välillä Sony yritti hiippailla Ticon luun luo. Riitti kun sanoin "oma", niin suunta vaihtui kohti omaa luuta.

Onpas kivaa kun pojilla on nyt sadetakit, niin voidaan lenkkeillä kunnolla sateellakin.

Se, että pojat saivat sadetakit, niin siihen meni kaikenkaikkiaan kuutisen tuntia! Pisti taas miettimään miten helppoa ja nopeaa se olisi ollut oman auton kanssa. Siihen olisi mennyt tunti, pari kun se toinen piti sieltä toisesta kaupasta hakea. Mutta ei sitä nyt oikein olisi varaa hommata korttia ja autoa... Enkä edes tiedä uskaltaisinko ajaa...