Tai kai se pitäisi sanoa, että reissunainen. Anyway, menoa on riittänyt miltei joka viikonlopulle sitten Loimaan rallykisan.
 
Sunnuntaina se sitten iski: lomalorvi. Tuona päivänä olisi ollut mätsi ja vieläpä ihan lähellä, noin tunnin matkan päässä. Alunperin mulla oli aikomus mennä sinne. Tampereen reissun jälkeen tuli sellainen olo, ettei jaksaisi. Sitten kun vielä sunnuntain aamulenkillä saatiin katosade niskaan, niin se oli jotenkin hyvä tekosyy olla menemättä. Sadetta oli luvattu ja taivas näytti sateiselta, mutta silloin kun olisi pitänyt lähteä ei satanut. Todellisuudessa jos oikeesti olisin halunnut sinne mennä, niin ei sen näköiset pilvet olisi mua pidätelleet. Alkaa tuo reissureppu jo vähän painamaan selässä. Jotenkin nää reissusuunnitelmat tuntuivat teoriassa kevyemmiltä :D Kevyempiähän ne olisi, ellei tarttis junnata julkisilla. Kyllä se tuntuu välillä turhauttavalta kun pitää odottaa toista tuntia seuraavaa vempelettä. Noh, mutta silti olen iloinen, että edes jotenkin johonkin pääsen. Tässä kun ei nyt oo lähipiirissä ketään, jota kiinnostaisi nää mun jutut, niin ei sellaisilta viitti kinua kyytiä kovinkaan usein. Miks kaikki ne, joilta voisin kysyä asuu ihan huitsin nevadassa? :D
 
Maanantai onkin pyyhkiytynyt pois mielestä, joten lyhyestä virsi kaunis.
 
Tiistaina päällimmäinen kysymys oli että, “joko nyt?”. Loma loppui ja tuntui, että se olisi kestänyt vain silmänräpäyksen. To do –lista ei lyhentynyt niin paljon kuin olisin halunnut.
 
Loman takia lähdin rallyilemaan Jomin kanssa. Alunperin piti mennä Sonyn, mutta ajattelin, että Jomin olisi helpompaa taas tottua siihen, etten olekaan kotona koko aikaa, jos jätän sen ekana päivänä väsynä kotiin.
 
Radan muistaminen tuottaa vaikeuksia. Äääämh... Mieleen puskee, että ekana olisi ollut 360 v, mutta voi olla, että sekoitan asioita. Koira eteen, takaa, perusasento (pitiköhän istua ennen eteen menoa?) –> istu, juoksuun –> spiraali et –> normivauhti –> istu, koira kierto –> 270 o –> istu, yhdessä täykkäri o pysähtymättä –> käännös o –> kyltin jälkeen istu, sivuttaissuunnassa askel oikealle, istu –> istu, käännös v pysähtymättä –> askelsarja peruuttaen (jotain kyllä oli ennen sitä, mutta enpä muista) –> maali.
 
No, jopas on tiistain rata pyyhkiytynyt pois mielestä. Jomi oli molemmilla kerroilla irti. Tosin ekalla kerralla kun päästin sen irti, niin herra viipotti sivuhuoneeseen tutkiskelemaan. Siinä sitten kyselin ukolta, että laitetaanko hihna sittenkin takaisin? En laittanut kun pyrähdyksen jälkeen Jomi näytti olevan pelkkänä korvana. Rata mentiin ilman namia ja hyvin meni.
 
Toisella radalla palkkailin satunnaisesti eikä tullut mitään suurempia ongelmia. Jossain Jomi oli vinottanut ja kuulemma pujottelussa oli jäänyt vähän liian taakse. Mua se ei haittaa. Mulle riittää, että koira tulee kun kerran tokoseuruuta ei vaadita. Se, mistä olin superhappy, oli tuo askelsarja. Tuotahan on treenitty erikseen kun se oli ihan katastrofi. Treeni näytti tuottaneen tulosta, sillä hyvin sarja meni :) Ai niin. Tuossa istuvan koiran kierrossa Jomille on tullut joku ihme tapa suorastaan heittää päätään puolelta toiselle kun se seuraa mua katseellaan mun kiertäessä, eikä pää käänny kuin tiettyyn pisteeseen asti. Tuon heiton seurauksena Jomi tietty liikahtaa. Relax my little friend!
 
Aikaa jäi vähän, mutta en mennyt ottamaan mitään. Musta tuntui, että kuumuus oli hieman verottanut Jomia. Oltiin tehty kiekka juna-aseman kautta, taas, niin siinäkin tuli varmaan hikoiltua tarpeettomasti.
 
Hikoilua kotimatka olikin. Oli kuuma ja Jomi oli aika flaatti kun päästiin kotiin. Päästin isoset pihalle ja aloin valmistautua kohti työpaikkaa. Jomin olemus kertoi, ettei herraa tulisi kiinnostamaan mikään ylimääräinen mun töissä olo aikana.
 
Keskiviikkona mentiin aamulla koululle. Siellä sain huomata, ettei Sony enää tiennyt sanaa “sivu”. No jippii vaan mikä ajoitus. Treenin herran muistiin tuon sanan ja sitten pääsi Tico loistamaan. Sen tähti tekikin, sillä Tico meni hyvin tiistaisen radan :)
 
Jomin kanssa en ottanut rataa. Treenin yksittäisiä juttuja, jotka tällä hetkellä on enemmän vähemmän kompastuskiviä. On tuo hassu epeli. Ensin se tuntuu osaavan kaikki kuin tyhjästä vaan ja yhtäkkiä näyttääkin siltä, että kaikki kyltit pitää sittenkin treeniä erikseen :D Nythän tosiaan treeniä tarttee tuo koiran kierto ja eteen ottaminenkin on välillä hankalaa. Oonkin funtsinut, että onkohan Jomilla nyt menossa jotain samaa kuin on yhdellä belgipojulla.
 
Tuo belgi oli alkuvuodesta todella hyvä. Siis niin hyvä, että ihan ihmettelin, miksei sen kanssa oltu kisattu. Ne olivat samassa Loimaan kisassa, jossa olin Ticon kanssa. En nähnyt suoritusta, mutta kuulin jälkeenpäin ja yllätyin kun eivät olleet voittaneet. Pian tuon kisan jälkeen koira on tunneilla ollut enemmänkin sen näköinen, että evvk. Hieno kontakti on kadonnut ja aika usein se näyttää olevan omissa ajatelmissaan. Ikää koiralla on 2,5 vuotta. Kouluttaja epäilee, että poju on tavallista myöhempään hoksannut maailman muut ihmeet.
 
Jomi nyt setään ei oo ihan kuutamolla, mutta kyllä se on taantunut alkuvuodesta. Ja kyllähän siitä ihan huomaa sen huomanneen, että maailmassa onkin vaikka mitä. Jos tää on Jomilla samaa kuin tuolla belgillä, niin oon kyllä ihan iloinen, että Jomin kohdalla tuo tulee näin varhaisessa vaiheessa. Sitä vois olla vähän kysymysmerkkinä jos kaikki olisi mennyt kuin unelmaa tuohon 2,5 ikään asti ja sitten koira ei enää yhtäkkiä osaakaan mitään.
 
Toisella kierroksella pääsin Sonyn kanssa tiistain radan ja hyvin meni.
 
Tuon jälkeen saivat ukot pihailla ennen mun lähtöä. Niin hyvä kun on mahdollisuus väsyttää niitä tuntikaupalla. En kai oo kertonut, että teen nykyään pelkkää iltaa ja vieläpä ihan omasta tahdosta. En nyt jaksa sepustaa, että miten niin kävi, mutta kun tätä mulle tarjottiin asiassa oli pari muttaa. Toinen oli rally-treenit ja toinen... noh olkoon. Rallyily järjestyi ja sen toisen päätin kestää, joten se on nyt sitten pelkkää iltaa! Iltavuorossa on enemmän plussia kuin kahdessa vuorossa. Se nyt tietty on kökköä, ettei mulla ole koskaan edes mahdollisuutta mennä arki-iltoina minnekään, mutta sitten se vaan on niin. Päätös on mun oma ja tiesin mihin ryhdyn.
 
Mutta enpä tuota osannut ajatella kun tkamu kyseli, että kiinnostaisiko mua lähteä Tampereelle rally-kisaan. Tämä fisu nappasi syötin ja enää piti päättää, että kumman karvapallon kanssa menisin. Kun nyt oli kaikin puolin niin hyvä tilaisuus, niin päätin mennä molempien kanssa. Samalla iskulla sain kaksi kärpästä ja säästin rahaa yhden kisareissun verran. Mahtavaa!
 
Keskiviikkona hokasin, että mulle ei tulisi jäämään kovinkaan montaa tuntia töistä tulon ja juna-asemalle lähdön väliin. Sitä sitten piti tehdä asiat mahdollisimman valmiiksi jo ennen töihin lähtöä.
 
Unta ehdin saamaan vajaa kolme tuntia. Mietitytti, että tuleekohan vedettyä joku oma rata tai jotain muuta hölmöä. Lisäpaineita tuli siitä, että tiesin, ettei me oltaisi junassa yksin. Lippua ostaessani sain taas valita paikan. Harmillisesti molemmat ikkunanvieruspaikat olivat jo varattuina. Yritin pähkäillä, että kummalle seinustalle kannattaisi mennä. Se oli se ja sama. Yhtä hyvin molemmista pystyi näkemään muut. Vaikka muuten tykkäänkin tuosta muovikopperosta, niin se on vähän huonoa, että siellä voi käydä tunnelma ahtaaksi.
 
Kellon soidessa ei ollut järjettömän vaikeeta nousta ylös sängystä. Se vähän ihmetytti ja olinkin varautunut siihen, ettei nouseminen tulisi olemaan helppoa. Tuon takia olin virittänyt kaksi kelloa herättämään.
 
Karvapallot pistäytyivät pihalla ja sitten lähdin Ticon kanssa pyörälenkille. Mentiin lenkki, jonka kävelemiseen menee noin 1,5 tuntia. Sujautettiin tuo matka hieman alle tunnissa, joten aika haipakkaa Tico poika päästeli. Jo pyörälenkin alussa alkoi satamaan. Hetkeksi sade taukosi ja sitten taas jatkui kahta kovempana.
 
Puuroa popsiessani kuulin sateen, vaikkei peltikatto ollutkaan suoraan yläpuolella. Jos sateen voi kuulla keittiöön, niin silloin kyseessä on todella kova sade! Mielessä kyllä kävi, että pitäisikö vaan jäädä kotiin... Funtsin, että mitä jos kaikki menee ihan pipariksi märän sään takia? Se kyllä harmittaisi.
 
Kovan sateen vuoksi reppu täyttyi kaiken maailman sadevermeistä. Ihan viime metreillä totesin, etten ota kameraa mukaan. Tuntui tyhmältä raahailla sitä jos sitten sitä ei edes voisi käyttää sateen vuoksi. Muutenkin tuli kannettavaa ihan tarpeeksi.
 
Matkalla vakkelle sade hetkittäin taukosi. Tuli ihan sairaan kuuma sadevermeissä. Ilma oli hiostava ja meikä vuoti kuin sulava jääpala.
 
Bussimatka meni hyvin. Sony oli paikoillaan. Jomi vähän yritti nuuskutella ohikulkevia ihmisiä, mutta hienosti karvapallot olivat :) Bussi tuli yllättävän täyteen. En olisi uskonut, että pyhäaamuna klo 6 niin moni matkustaisi bussilla. Tosin vakken autot on miltei aina täynnä porukkaa.
 
Juna-asemalla otin iteltäni pois kumipöksyt ja koirilta kurapuvut. Ei satanut ja toisaalta kun oltiin menossa junaan, niin hiostaviahan nuo vermeet olisivat olleet. Annoin pojille vettä ja sitten sisälle junaan. Lemmikkivaunun portaat on hankalat: lähes pystysuorat rautaportaat. Kumpikaan karvapalloista ei suostunut niitä menemään, joten mun piti nostaa ne sisään vaunuun. Sitten vaan kiltisti lipun määräämälle paikalle odottelemaan, että millainen lemmikki siihen lähemmälle paikalle tulisi.
 
Matka meni ihan hyvin. Yritin nukkua ja tuntui, että juuri kun olin nukahtamassa, jompikumpi turrikoista vetäisi hihnasta. Useimmiten se oli Jomi kun Sony oli aika rauhaksiin. Lisäksi jokaisen aseman kohdalla odotin sitä toista ikkunapaikan varannutta vaunuun, mutta sitä ei koskaan tullut!? Jos olisin tuon tiennyt, niin olisin mennyt sille ikkunapaikalle. Mutta meni se matka noinkin.
 
Tampereella oltiin ysiltä, joka oli liian aikaisin. Seuraava juna olisi lähtenyt ysiltä Turusta, joka taas olisi ollut liian knafti. Rataan tutustuminen oli kellotettu alkavan 11.30 ja paikalla toivottiin olevan viimeistään puolta tuntia ennen sitä. koirien purkamiseen ja muuhun menee oma aikansa, joten ilmoitin tkamulle tulevani aikaisemmalla junalla ja venaavani asemalla niin kauan, kunnes hälle sopii tulla hakemaan. Mitä turhaa hänen nyt on jumittaa kisapaikalla tuntitolkulla? Toiseksi kyllä se aika asemallakin menisi ihan ok kun on suojassa säältä ja näin. Kasilta lähtevä juna olisi ollut bueno, mutta kun sellaista ei ole, niin piti sitten taas junnata julkisilla.
 
Ensin kierreltiin asemalaitureilla, jotta pojat saisivat nostaa koipea. Ajatuksena oli mennä siitä, mistä silloin olin mennyt Ticonkin kanssa, mutta se oli ihan älyttömän likainen, joten pysyttelin laitureilla. Jomi ei kainostele kasapaikkansa kanssa. Sony taas ei tee kovalle alustalle. Lähdin ettimään Sonylle soveltuvaa paikkaa, mutta treen asemaseutu on aika kolkko. Saattaa olla, että neulan löytäminen heinäsuovasta olisi helpompaa kuin viheralueen löytäminen aseman läheltä.
 
Semmonen tunti istuksittiin asemalla eikä tarvinnut yksin viettää sitä aikaa. Yksi nainen lähestyi poikia, jotka tietty hyppivät ilosta tuota naista vasten. Käytöstavat pojat, käytöstavat! ;D Se nainen jäi viereen istumaan ja kyseli kaikenlaista mun koirista ja rodusta. Sillä oli collie ja se kertoi miten hankalaa sen kanssa oli matkustaa noissa lemmikkivaunuissa, joissa on nuo rautaportaat. Collie ei suostu menemään noita rappuja ja naisen voimat eivät riitä koiran nostamiseen. Avustajan kanssa se menee asemalle, mutta collie ei suostu tulemaan rappuja alas (toisin kuin mun pojat), niin se on aiheuttanut hankaluuksia. Usein konduktöörit ovat auttaneet, mutta on ollut niitäkin, jotka ovat töykeästi todenneet, ettei heidän kuulu nostella koiria ja piste.
 
Naisen mentyä siihen lähelle tuli toinen nainen. Oltiin oltu siinä jonkin aikaa kun ihan yllättäen Sony meni tuon naisen luo ja tökkäsi käteen. Nainen tietty säpsähti kun tuolleen ykskaks koira tuli tönimään. Mitään sanomatta nainen alkoi rapsuttamaan Sonya ja johan toinen oli ihan “uuh ja aaah”. Sony oli siinä aikansa ja lähti sitten pois. Jomi meni rapsutuspalveluun ja taas se nainen rapsutteli puhumatta mitään. Jomin tultua Sony oli taas menossa sinne, mutta mä totesin, että nyt sai riittää kerjääminen. Nainen naurahti.
 
Aikanaan tkamu tuli noukkimaan meidät asemalta ja tehtiin pientä “saitsiiniä” kun ajeltiin kisapaikalle. Satoi ja olin iloinen, että olin jättänyt kameran kotiin. Se olisi ollut vain turha painolasti.
 
Viritettiin Jomille häkki kera sadeviitan ja mentiin kohti ilmoittautumista. Jomi sai hepulin kun hänet jätettiin ja Sony pääsi. Sonya en häkittänyt kun se oli numero kolme. Oli ihan hyvä, että herra sai tutustua ympäristöön samantien.
 
Vilkaisin tulevaa rataa ja se vaikutti vähän vaikealta. Oli vauhdin vaihdoksia peräti kahdesti ja muutenkin vaikka mitä. Tuolta tuo rata silloin tuntui.
 
Jomi protestoi suuresti hylkäämistään. Äijä mylläsi häkissä olevat matot ja väänsi sivulla olevan oven alareunaa. Yhtä pinnaakin sai vähän irti. On se kyl... Tampereellahan ei ollut mitään ongelmaa jättää Jomia häkkiin. Nyt kun se näki, että joku muu pääsi, muttei hän, niin voi elämä!
 
Viritin viittaa paremmin häkin päälle, niin että Jomi voisi nähdä häkistä mahdollisimman vähän ulos. Se toimi ja meuhkaaminen loppui. Sitten piti olla tarkkana, ettei Jomi päässyt näkemään meitä.
 
Ekana kylttinä oli 360 v. Kokeilin sitä Sonyn kanssa ja eihän herra sitä osannut! Lähti hyvin messiin, mutta noin puolessa välissä teki stopin ja jäi seisomaan. ? Yritin treeniä tuota paremmaksi, mutta ei se oikein lähtenyt ilman namia sujumaan. Great.
 
Tkamulla oli oma koiransa, joten vein Sonyn yhteen ovenkahvaan rataan tutustumisen ajaksi. Mökäsi mokoma blondi siellä, hmph.
 
Tuomari vaikutti mukavalta ja etenkin “naurava talutin” jäi mun mieleen. Se sanoi, että haluaa nähdä, että koirakoilla on kivaa ja talutin nauraa. Eipä rallyä enää tuon paremmin voisi kiteyttää! Siis naurava talutin = löysä talutin.
 
Tuomari selitti jokaisen kyltin erikseen ja hyvä niin, sillä spiraalin ja pujottelun sisään menot olivat taas sitä nippelitietoa. Onneksi noita ei ilmeisesti tartte keksiä ite, vaan tuomari joko selittää tai sitten siltä voi kysyä. Tälläisen tuntemuksen oon saanut kisatessani.
 
360 v –> koira eteen, takaa, perusasento –> juoksuun (pitikö istua ensin?) –> spiraali v –> normivauhti –> askelsarja peruuttaen –> käännös v –> 270 o –> liikkeestä maahan –> istu, koiran kierto –> hitaasti –> pujottelu –> normivauhti –> eteen, vasemmalle sivulle istumatta liikkeelle –> maali. Meniköhän se näin?
 
No muutta Sony ei tällä kertaa ollut ässä hihassa. E tod. Radalle meno tuli vastaan yllättäen. Me oltiin ekat. Ne kaks meitä ennen, missä lie. Hyvä se on, etten tiennyt joutuvani radalle ekana, sillä siitä olisin kerännyt vain turhaa lisäpainetta. Parempi sen oli tapahtua tälleen puskista.
 
Niin kuin olin jo huomannut, niin Sony ei mennyt 360 v läheskään niin hyvin kuin se sen osaa. Muutenkin jumitti ihan törkeesti alussa. En tahtonut saada sitä eteen istumaan ja taisi nuuskaista kylttiä siinä ohi mennen kun piti kiertää mun takaa. Askelsarjoissa jäi ihan liian kauas istumaan. Loppua kohden meno kyllä parantui, mutta radan jälkeen oli kyllä sellainen olo, että pipariksi meni. Se oli ihan kauheeta menoa! Tuomari oli laittanut lisäkommentin, että “hieno tasainen suoritus!” Ei pahalla, mutta musta tuo tuntui piilovittuilulta, sillä se nyt vaan oli ihan kamalaa. Harmitti, sillä Sony pystyy kyllä parempaan. Mikä lie nyt puristi toisen tassua kun jo edellisenäkin päivänä oli outo?
 
Aika oli 2:05:75. Pisteitä 77, että nipin napin päästiin riman yli. Ei sitten ollut ihan turha reissu!
 
Kun olin joutunut radalle puskista, niin en ollut varma, että koska Jomin piti radalle mennä. Onneksi koirakot kutsuttiin radalle nimeltä. Odotellessani kokeilin Jomin kanssa 360 v ja hyvin meni. Sitten sitä koiran kiertoa. Noh, jooh, kyl se ihan ookoo... Maahankin Jomi meni, vaikka märkää oli.
 
Jomin kanssa meni paremmin. Pieni tuli hyvin mukana ja teki jutut. Ainoa kommellus oli tuo liikkeestä maahan. Jomi istui eikä mennyt helposti maahan. ? Märkyttä en syytä, sillä treenissä ennen rataa Jomi meni maahan. Mietin, että sekoittikohan se jotenkin kun olin treeninyt myös sitä koiran kiertoa? Jos se meinasi, että nyt oli kiertoa.
 
Jomin radan jälkeen oli helpottunut olo, että nyt se oli ohi. Tkamu laskeskeli, että ilman tuota maasekoilua Jomi olisi saanut 98 pistettä. Mä totesin, että ei kai nyt niin paljon. Toisaalta yksi vinotus sillä oli ja sitten toinen piste myös meni. Sitä en silloin osannut ajatella. Mietin, että olikohan sillä vinotuksia muuallakin. Eniten mua mietitytti askelsarja. Se meni hyvin, jee! Treenailu oli tuottanut tulosta, jee, hyvä Jomsku! :) Mutta funtsin, että olinkohan tehnyt kahdesti kolmen askeleen sarjan ja jättänyt kakkosen tekemättä? Siltä tuntui. Olisihan tuon voinut tarkistaa vaikka heti, sillä tkamu videoi radat omalla kamerallaan. Enpä kuitenkaan jaksanut.
 
Sade muuten loppui ennen rataa, joten ei tarvinnut mennä sateessa. Sittenkin mun kameraa olisi voinut käyttää, mutta toisaalta kun tkamu ei kisannut koiransa kanssa, niin eipä mulla olisi ollut mitään kuvattavaakaan. Hän päätti jättää oman vuoronsa väliin kun näki kisapaikan. Autoja jahtaavan koiran kanssa pitää olla tarkkana!
 
Tässä kisassa oli vain kuusi ohjaajaa, siis todella vähän. Kyseessä oli tuplakisat, joten oletan, että oli tapahtunut luokkanousuja ekassa alokisassa. Avoimessa luokassa kun oli paljon sakkia. Osallistuin vain yhteen kisaan, sillä en todellakaan halua olla avoimessa luokassa erkkarivkl:na.
 
Mutta niihin Jomin pisteisiin. Tkamu oli kuin olikin oikeassa, sillä pisteet menivät juuri niin. Jomi sai 88 pistettä. Kymppi lähti siinä maasekoilussa. Kuulemma miinuksia olisi voinut vähän pienentää ilmoittamalla, että uusii kyltin. Hieno mahdollisuushan tuo on, mutta ei mun kapasiteetti riitä siihen, että osaisin keskeyttää radan ykskaks ja ottaa jonkin kohdan uusiksi ihan ilmoituksen kera. Mä luulen, että mun tyyli tulee olemaan se, että mennään vaan eteenpäin ja se sitten menee niin kuin menee. Tuota uusimista tarttis treeniä, ennen kuin osaisin sitä käyttää, mutta en vaan tiedä miten. Sehän on ihan iisiä jos ite itelleen järkkää uusittavia juttuja. Siinä en vaan opi mitään. Hallilla taas harvemmin tulee tilanteita, jolloin jotain pitäisi uusia.
 
Tuomarin kommenttina oli “hieno suoritus!” ja siltä se itestäkin tuntui tuota maakohtaa lukuun ottamatta. Lisäksi Jomilla oli yksi vinotus ja sitten ilmeisesti spiraalissa jotain hetkellistä haahuilua. Aika oli 2:06:68. Hyvä Jomi :)
 
Eipä siinä sitten muuta kuin kamat kasaan ja kohti asemaa. Ihan heti ei ollut menossa junaa, joten tkamu ehdotti lenkkiä yhdessä paikassa. No, mikä jottei! Ainahan se aika kuluu niin mukavammin kuin asemalla istuessa ja todennäköisesti sillä unenmäärällä zombiksi muuttuneena.
 
Kävin hommaamassa lipun seuraavaan Turkuun päin menevään junaan, johon hypättäisiinkin vasta Toijalasta.
 
Tehtiin lenkki hienoissa maisemissa. Oli metikköä, jossa meni polku ja osa siitä meni niin, että pystyi ihailemaan järveä. Aurinko paistoi ja nyt harmitti, ettei mulla ollut mukana kameraa :D Oli kyllä hieno lenkki, kiitos ideasta :)
 
Tiemme erkanivat Toijalan asemalla. Voi hitsi, kun oli taas niin kivaa <3 Tkamun mentyä menin istuksimaan laiturille, jolta sitten hyppäisin junaan. Koirat sidoin penkkiin ja annoin niille jyrsittäviksi puruluut, jollaiset annettiin jokaiselle kilpailijalle. Sonya ei jyrsiminen kiinnostanut ja islanninjyrsijä veti kaksi luuta. Tai no melkein, sillä ihan kaikkea se ei ehtinyt syömään ennen junan tuloa. Sai loput sitten junassa. Puruluista puheen ollen. Ne purusysteemit, joita ostin Tampereelta, niin mä oon niihin pettynyt. Nehän on pehmeitä kuin piparitaikina. Miten sellaisia voi edes kutsua puruluiksi? Jopa mä voisin mussuttaa niitä. Luulin niiden olevan tyyliin dentasticksit, mutta eivät todellakaan ole ilman, että niitä kovettaa, ennen kuin antaa koiralle. Pöh.
 
Hassu sattuma, että meille oli laitettu tismalleen sama paikka kuin tullessa. Nyt menin ikkunapaikalle, josta olin valmis siirtymään tarvittaessa. Vaunussa oli yksi koira. Jomi nassutti luun loppuun ja sitten istuksi loppumatkan. Sony nukkui ja mä pilkin.
 
Junaa odotellessani tein laskutoimitusta. Kumpparit 1000 kg. Sadepöksyt 1000 kg. Treeniliivi 1000 kg. Teltta 1000 kg. Ibägi 1000 kg. Siis mun piti raahata 5000 kiloa tunnin ajan auringonpaisteessa noin kolmen tunnin yöunien voimin. Oliko yhtälö tosi? Nou vei! Mun raja oli tullut vastaan ja soitin äipälle. Hän lupautui hakemaan meidät asemalta. Se oli kyllä ihan mahtavaa, kiitos <3
 
Mistä lie johtui, että junat olivat noin 10 minsaa myöhässä? Koko ajan tuli uusia kuulutuksia junien uusista saapumisajoista.
 
Kotona Tico sai tyytyä pihailuun. Musta se tuntui sen verran pahalta, että annoin pojille jyrsittäviksi luut, joita olin pantannut Jomin synttäreitä varten. Saihan niitä uusia ja oli siinä edes vähän virikettä kun sellaista jyrsi. Karvapallotkin alkoivat jyrsiä, joten vielä löytyi jotain voimaa niistäkin.
 
Ei nuo luut ole sellaisia “sisällä annettavia”. Tiesin sen, mutta olin laiska. Tai ajattelin, että annan pojille luut ja meen nukkuun. Ei sitä kuitenkaan voinut mennä heti nukkumaan kun Jomi toistuvasti meni lähelle Sonya syömään. Ei Sony siitä välittänyt. Sitten kun Jomi alkoi pysyä paikoillaan luun kanssa, niin mä menin nukkuun. En pysynyt hereillä.
 
Sitten kun myöhemmin heräsin, niin käytiin kierrättämässä kartonkia, valvottiin jonkin aikaa ja sitten taas nukkumaan.
 
Perjantaina polkaisin Ticon kanssa kauppaan. Kyllä oli sellainen kauppareissu, että asia jos toinenkin sai nyppimään. Ensinnäkin ei ollut yhtään pienempiä kärryjä. Niitä on aivan liian vähän! Iso kärry on mulle liian iso, joten otin korin, joka normaalisti on mulle liian pieni.
 
Siis normaalisti, mutta tää nyt ei ollut ihan normimenoa. Ei ollut tomaatteja. Tai oli, mutta ne kämysimmät. Ei tietenkään ollut laitettu uudempia. Banskut näyttivät olevan 90 senttiä, mutta oli kyllä niin huonon näköisiä, että nou tänk juu. Kaiken kruunasi se, ettei ollut maitoa! Tässä tapauksessa kori siis riitti, mutta oli kyllä turhauttava kauppareissu.
 
Polkaisin M&M:iin hakemaan nappulaa pojille ja uudet luut pakkaseen. En köyhtynyt paljoa, sillä vielä oli bonuksia mukavasti jäljellä. Siinä sitten joutui pyörä koetukselle kun takana oli ruokasäkki. molemmissa sarvissa kassit, mulla reppu ja etukorissa parit ruusuruukut.
 
Kaupan jälkeen ihan yllättäen tajusin tehteeni jotain toooooooodella typerää ja kyllä silloin livahti kettu jos toinenkin. Se teko tiesi karvapalloille noin 5 tunnin ulkoilua jahka olin käyttänyt olkkarin maton nopeasti pihalla ja luutunnut lattiat edellispäivän luubileiden vuoksi. Mitä sen jälkeen tapahtui, sen saatte lukea vasta seuraavasta riipustuksesta. Johan tässä taas tuli tekstiä ihan riittämiin!