Viime viikon lauantain aamulenkillä piti tehdä iso ja tärkeä päätös: mikä EJ:n lätty alkaisi pyöriä lenkin jälkeen ;) Valinta ei ollut helppo, sillä valinnan varaa kyllä oli! Halusin kuulla “Turn The Lights Out (When You Leave)” biisin, joten Peachtree Road alkoi pyöriä. Tuo biisi on ikään kuin eräänlainen versio Gloria Gaynorin “I Will Survive” biisistä. Suhtautumisesta eroon tuo EJ:n biisikin kertoo kantrahtavan sävelen kera. I will survive voi sanoa niin monin tavoin.
Musiikkia tarvittiin, jotta leipomispuuha olisi mukavampaa. Oli aika hyödyntää pihalla kasvavia raparperejä. Saksin niitä litran verran ja sitten aloin tehdä taikinaa. Ei kannattaisi niin paljon luottaa tämmösen hattarapään muistiin, sillä ihan kiva olisi ollut, jos jonnekin olisin viime vuonna laittanut, ettei yhdenkertainen ohjeen mukainen määrä taikinaa riitä. Noh, nyt se on täällä, että täältä voin sitten vuoden päästä tarkistaa.
Toinen mutka matkaan tuli kun piirakka oli valmis uuniin laitettavaksi. Vuoka ei mahtunut muualle kuin ihan ylös ja siellähän ei kuulu piirakoita paistaa. Piirakoita tein viime vuonna ja takuulla saman vuoan kanssa, joten silloinkin paiston on täytynyt tapahtua ylhäällä. Tuo hella on normaalia vähän pienempi, joten ihan mikä tahansa astia ei uuniin mahdu. Kun oli tullut ilmi tuo vuokajuttu, niin aloin miettiä, että miten muuten voisin hyödyntää raparperejä. Muistin, että mulla on muffinssivuoka. Päätin kokeilla mitä sen kanssa tulee. Kupposen pohjalle taikinaa, pakkasesta mansikka per kupponen ja loppuosa täyteen raparperiä. Se onnnistui sen verran hyvin, että innostuin tekemään noita kupposia, joissa oli mansikkasydän. Kun paketillinen margariinia oli käytetty, tein kolminkertaisen satsin raparperisoppaa. Muistin, että viime vuonna sopan tekemisessä oli ollut jotain muistiin laittamisen arvoista. Selasin blogiani ja löysin varsin hyödyllisen tiedon: vaikka ohjeen määrät kolminkertaistaisi, niin suuruus on vain yhdenkertainen.
Kätsyn kokoisia suupaloja nämä tekeleet.
Maanantaina töiden jälkeen menin treenimään koululle. Ekana otin makoilua ja sitten seuruuta ja jääviä. Hyvin meni. Sitten ajattelin kokeilla vähän kisanomaista suoritusta. Ensin Sony makoili ja sitten oli vuorossa seuruuta. Sony lähti ihan kivasti seuraamaan, mutta seurasi vain hetken ja sitten alkoi ensin hidastaa, ja sitten seistä. Ilmeisesti oli tullut otettua liikaa noita jääviä ja liian vähän pidempää seuruuta. Puhumattakaan seuruusta ilman apuja. Liekö Sony hämmentyi mun eleettömyydestä yms. niin paljon, ettei sen jälkeen onnistunut enää mikään. Vaihdoin koiran.
Ticon kanssa ei mennyt yhtään sen paremmin. Tico myös hidasteli ja jäi seisomaan. Otin loppuun jotain helppoa ja lopetin siihen.
Päivälenkillä Sony taas hämmensi mua. Käveltiin eteenpäin ja yhtäkkiä pokkana ilman mitään ennakkovaroitusta Sony meni tien vieressä olevalle viheralueelle. Siellä herra tuhisi hetken ja sitten mussutti metsämansikoita! Siis muistiko se muka tuon paikan vuodentakaisesta vai haistoiko se ne mansikat??? Sinne pöpelikköön otus marssi, kuin olisi ollut siellä hetki sitten ja tiennyt, että siellä on jotain. Tico taas koitti kovin selvittää, että mitä se poika syö niin innolla. Annoin Ticolle mansikan ja nenä rypyssä Tico sitä yritti syödä, ennen kuin sylki sen pois.
Tiistain päivälenkkiä väritti todella tumma taivas. Ilma oli painostava ja ukkonen jyrähteli. Olisi kyllä ollut kumma, jollei olisi satanut. Viiden aikoihin se alkoi ja kesti reilun tunnin. Elikkäs kun mun piti lähteä Sonyn kanssa koulutukseen, taivaalta tuli vettä ihan kaatamalla. Millään sadevermeellä en olisi pysynyt kuivana tunnin kävelyn ajan, joten kotiin oli jäätävä.
Tosiaankin sadetta kesti noin tunnin ja sen jälkeen ei enää satanut. Lähdin poikien kanssa koululle treenimään. Taas aloitin yhteismakoilulla. Paikoillaan pysyivät – paitsi Sonyn pää. Sitten otin seuruuta mahdollisimman eleettömästi. Nyt meni paremmin kuin edellisenä päivänä. Molemmilla sama juttu. Ilmeisesti oli virallinen iltalenkki-aika kun siinä ohimenevällä tiellä meni ihan kivasti koiria, eli saatiin häiriötä :) Se häiriö kyllä näkyi Sonyssa seuruun aikana: koiruus oli oikeassa kohdassa, mutta tielle oli pakko vilkuilla vähän väliä...
Makoilun ja seuruun lisäksi en ottanut muuta. Ei ehtinyt kun piti alkaa valmistautua töihin ja ihan hyvä niin, sillä hyvä se on välillä treeniä lyhyemmän kaavan mukaan.
Töiden jälkeen mentiin taas koululle. Ohjelmassa oli makoilua, seuruuta ja jääviä peruuttaen. Edellisenä iltana olin huomannut, ettei Ticoa hotsittanut mennä maaten märälle nurtsille, joten laitoin pojat makoilemaan nurtsille. Molemmat menivät maahan ilman ongelmia ja makoilukin sujui sinänsä ongelmitta. Kaikki muu pysyi paikoillaan, paitsi se nuppi... Seuraamisessa en puhellut tai namittanut ja silti meni hyvin. Ticoa sai välillä vähän tsempata. Jäävissä Sony ei tuntunut kuuntelevan mitä siltä pyysin tai oikeestaan tuntui, että sille jäi päälle edellinen jäävä. Jos jonkin sai treenittyä toimivaksi, niin sitä sitten tarjottiin aina. Joo, on se vaan niin kisavalmis :D Tico teki kaikki liikkeet oikein. Istumisen kanssa oli vähän onkelmaa kun herra kovin taas pyrki mun vasemmalle sivulle. Onkelmista puheenollen, on ilmennyt uusi onkelma. Tico välillä häslää ja sählää sivulletulon kanssa niin, että multa valahtaa housut! Se on nyt innostunut tekemään hyppäävän sivulletulon. Herra hyppää niin, että sen toinen tassu osuu mun housunlahkeeseen, jolloin lahje jää maahan menevän tassun alle. Ja jos iänikuisissa pöksyissä kuminauha ei enää ole parhaimmillaan, niin arvaatte varmaan miten siinä sitten käy... Vähemmänkin intoa riittäisi, Tico.
Spessuna tein Sonylle makoilun aikana sitä, että menin poikien taakse seisomaan. Sonylla oon huomannut semmoisen jutun, että kun sen pää kääntyy, niin sitten kääntyy myös koiruuden kylki. Jo on löysää tekoa kun koko koira valahtaa pään kääntyessä. Ticolle spessuna oli sitä ihan vaan sivulla olemista joko maaten tai istuen. Meni ihan hyvin – tällä kertaa ;)
Kun tultiin kotiin, niin kello olikin sopivasti sen verran, että pystyi lähtemään kauppaan. Sen jälkeen nukkumaan ja heräämisen jälkeen koululle treenimään. Vähällä oli, ettei treeniminen jäänyt, sillä kun lähdettiin, alkoi vähän satelemaan. Se oli vain muutaman tipan sade.
Torstain treenimistä viilensi taas mukavasti tuuli. Oltiin taas siinä puistossa puiden suojassa. Ekaksi otettiin seisomista. Ensin ilman liikettä ja sitten lisättiin liike mukaan. Ticomiittiä oli tässä tarjolla :) Kuten oli myös maan ja istumisen kanssa. Istumisessa tuli alkuun maata, mutta muutaman kerran jälkeen tuli oikeaa asentoa.
Sittenpä oli vuorossa eteentuloa. Tätä en ole koskaan koirilleni opettanut ja sen kyllä huomasi. Tavoitteena oli saada koira niin liki, että sen kuono kosketti reittä. Koira piti ohjata namin kanssa. Ticon sai melko lähelle namitettua, mutta kuonokosketusta ei tullut. Sitä kun alkoi yrittää, niin Ticon pepa alkoi kääntyä musta katottuna vasuriin. Kouluttaja tuli kattelemaan meitä ja arveli, että ehkä Ticoa häiritsee mun kädessä oleva fleksi. Ehdotti, että laittaisin sen maahan jalan alle ja lisäsi vielä “vaikka tuskin Tico minnekään lähtisi.”. “Ei sitä koskaan tiedä”, oli mun vastaus. Vaikka fleksi oli maassa, niin homma ei sujunut yhtään sen paremmin. Sitten mulle ehdotettiin, että seisoisin haara-asennossa ja yrittäisin saada Ticon tulemaan sinne jalkojen väliin. Vasuriin herra pyrki. Viimeinen mieleen tullut keino oli, että olisin maassa polvillani ja koittaisin saada Ticon kuonon koskettamaan treeniliivin vetskaria. Vasuriin taas :D
Loppuun otettiin semmoista, että laitettiin kuppiin nameja. Koiraa ei saanut kieltää ottamasta niitä. Jos se yritti, niin eleillä piti estää varastaminen. Mentiin hyvän matkan päähän kiposta ja sitten lähdettiin sitä kohti. Jos koira veti, tehtiin uukkari ja käveltiin jonkin aikaa toiseen suuntaan ja sitten uusi yritys. Kupille piti päästä niin, ettei koira vetänyt. Koira sai syödä namit, jos oli ollut vetämättä. Muutama uukkari piti Ticon kanssa tehdä, mutta sitten herra hoksasi, että mikä on jutun juju ja sen jälkeen päästiin lähestulkoon aina kupille vetämättä. Kun Tico käveli kohti kuppia, niin se vähän väliä vilkuili mua. Mitään käskyä en käyttänyt. Kunhan vaan kävelin. Tämä olikin jo astetta vaativampi treenikerta. Näköjään homma tästä pikku hiljaa vaikeutuu... ;)
Perjantaina tein taas niitä kupposia. Nyt olin viisastunut sen verran, että tein taikinaksi kerralla koko paketillisen voita. Sehän oli tosi tyhmää kun viimeksi tein viisi eri taikinaa... Ehkä pitäisi useammin leipoa, niin osaisi huomioida eri juttuja paremmin. Olin tehnyt viikolla kattilallisen raparperisoppaa ja vielä pusikosta irtosi pari saksittua litraa. Se ei riittänyt taikinamäärään. Siitä raparperimäärästä tuli vain kaksi pellillistä. Eka pellillinen onnistui hyvin. Olin vähän ohentanut pohjaa kun halusin kokeilla, että pysyykö kupponen kasassa ohuemman pohjan kanssa. Hyvin pysyi. Toisen pellillisen taikina jäi vähän raa´aksi.
Nukuin kolmisen tuntia, käytin pojat ja kyselin äipältä, että sopiko käväistä. Jepa. Otin mukaan pellillisen leipomuksia (tietty olin laittanut siihen ne paremmin onnistuneet) ja polkaisin kohti rismaa. Sieltä hain paketillisen vaniljajädeä. Äipällä oli alkanut loma, joten kera jäden ja kupposten menin toivottamaan hänelle hyvää lomaa. Äippä ainakin sanoi tykänneensä kupposista. Jädeä piti olla jo senkin takia kun kuulin viikolla ratiosta, että kun syö raparperiä, niin on hyvä nauttia sen yhteydessä maitotuotteita. Raparperissä on muistaakseni sellaista kuin oksaalihappoa (joku oolla alkava kuitenkin), joka haurastuttaa luita. Siksi on tuo suositus maitotuotteista. Ratiosta kuulin muutakin mielenkiintoista viikolla. Alkoi kuulua tuttua sävelmää, muttei ääntä. Ensin luulin, että kyseessä oli jonkun toisen tekemä coveri kyseisestä biisistä. Hetken kuunneltuani tajusin, ettei kyseessä ollutkaan coveri, vaan EJ:n tekemä uusi versio hänen 70-luvun hitistä! Oli kyllä hyvin päivitetty Country Comfort. Saiskos sen ostettua jollakin levyllä??? Mutta nyt takaisin oikeille raiteille. Olin äipän luona pari tuntia ja sitten lenkityksen jälkeen menin nukkumaan.
Heräsin tänään puoli viisi ja toiveikkaana kipitin koneelle. Olin sopinut miitin treenikamun kanssa kuppikselle. Sadetta oli luvattu paikassa jos toisessa. Tsekkasin parin sadetutkan ennusteet ja sadetta nekin inttivät. Niiden mukaan sovittuun tapaamisaikaan oli sateetonta, mutta sadetta ennustettiin alkavan sellaiseen aikaan, että mun oli turhaa kuvitella pääseväni kuivana kotiin. Harmistuneena laitoin tkamulle sähkäriä, jossa ilmoitin, etten uskalla lähteä niin pitkälle lenkille tänään. Kysyin, että pitäisikö miitti perua vaiko siirtää koululle?
Kuppis oli mun idea. Tkamu halusi esitellä mulle hänen pentunsa. Mä halusin nähdä mitä pojat siitä meinaisi, joten halusin miittipaikaksi jonkin “ei kenenkään maa” paikan. Mietin, että onko koulu noille jo liian tuttu ja näin ollen “poikien aluetta”. Kuppis oli sikälikin kiva idea, sillä silloin olisin voinut treeniä erilaisessa paikassa. Niin ja oltais vielä saatu kaupanpäällisiksi kunnon lenkki. Niin joo ja olisin saanut kuvan kauneimmasta koivusta, jonka oon koskaan nähnyt. Siinä on puu, jota jää kattelemaan ihaillen. Sen hieskoivun pitkä oksat riippuvat todella kauniisti. Tuon koivun innoittamana oon alkanut kattella, että näkyisikö toista vastaavanlaista, mutta eipä ole näkynyt. Muut hiekset, jotka oon nähnyt, ovat näyttäneet kitukasvuisilta siihen verrattuna. Se on kyllä ehdoton puiden roppi! Tuo puu olisi ollut sopivasti reitin varrella matkalla kuppikselle. Noh, ehkä joku toinen kerta.
Kun ei ollut tiedossa pitkää lenkkiä, niin lähdin käymään poikien kanssa kartonginkierrätysboksilla. Siihen meni tunti. Paluumatkalla ripsahteli muutama vesipisara. Vähän jänskätti, että alkoiko se sade oletettua aikaisemmin. Ei kastuttu, vaan kuivina päästiin koko lenkki. Pihassa vielä harjasin pojat. Ticon karvanlähtö on vähentynyt, mutta kyllä siitä vieläkin lähtee. Sonysta ei enää lähde juuri ollenkaan. Karstaan sai just ja just jotain pumpulia kun kävin turkin läpi. Että, herran karvanlähtö kesti sitten kaikki kaksi päivää!?!? Ne oli kyllä varsinaista pöllyämistä, mutta siinäkö se muka oli?
Jätin poitsut ulos ja aloin imuroida. Olin ensin ajatellut, että imuroin vasta sen jälkeen kun oon peseytynyt, mutta ajatus tallustelusta hiekkaisella lattialla muutti suunnitelmaa. Peseytymisen jälkeen laitoin pyykkikoneen pyörimään ja lopun taikinan pakkaseen. Kai sen voi pakastaa kun kaupoissakin on myynnissä murotaikinoita pakkasessa. Jos joku tietää toisin, niin kertokoon sen mulle. Pyykinpesun aikana tkamulta tuli tekstari. Siirrettiin miitti koululle, mutta vähän eri paikkaan kuin meitin treenikohta. Jei, mä sain sittenkin nähdä sen pupsin livenä.
Odottelin koneen pysähtymistä ja sen takia ehdin olla koulunpihalla vain muutaman minsan, ennen kuin tkamun auto tuli pihaan. Onneksi ehdin laittamaan mun aasit kiinni. Yllätyksekseni Sony oli se, joka nosti ekana mekkalan. Mä kuvittelin Ticon olevan se. Tico itseasiassa oli varsin nätisti – kiitos lienee semmoiselle ihmekapistukselle kuin vesipullo. Mä olin luullut, että menisi pieni ikuisuus, ennen kuin voisin edes ajatella tutustuttamisen aloittelua, mutta ei mekkalan loppumista tarvinnut kauaa odotella :)
Sony meni ensin kattomaan pupsia. Pientä jänskätti. Sony oli ihan nätisti ja yritti vähän leikkiäkin, mutta lopulta homma meni vaan haukkumiseksi. Luulen, että Ticon ja rotukaverin haukkukonsertti provosoi Sonya. Koira vaihtoon.
Tico meni kohti pentua just niin kuin olin arvellutkin: suurella innolla kuin joku höyryjyrä. Noinhan Tico meni kohti pientä Sonya, joka oli alkuun ihan kauhuissaan, mutta sitten kun huomasi, ettei Ticoa tartte pelätä, Ticon paikka oli pienen anturoiden välissä. Tällä pupsilla oli jokseenkin samanlainen reaktio kuin Sonylla: ensin hui ja sitten kimppuun! Ja kyllä ne pojat sitten painivatkin. Vaikka Tico oli vauhdikas ja täynnä intoa, niin silti se pysyi matalana. Tai no, etuosa pysyi matalana. Arse taas oli pystyssä kun herra eteni nurtsilla etuosa maata viistäen. Jos Tico alkoi haukkua, niin riitti, että vaan näytin vesipulloa ja hiljaista tuli. Sokerpala ei tahdo kastua.
Kokeilin Sonyn kanssa uudestaan. Nyt Sonylla oli välillä tarvetta pomottaa toista. Välillä oli kyllä ihan nätistikin. Vein Sonyn pois kun pojilla oli ollut hyvä hetki, jotta hommasta jäisi molemmille kiva mieli.
Sitten taas pääsi ikuinen kakara kehiin. Mulla oli mukana kamera (yllätys?) ja kun olin varma, että Ticon kanssa ei tulisi mitään ongelmaa, niin annoin Ticon hihnan tkamulle ja aloin kuvailla. Vauhdikkaat kuvat ovat juuri parhaillaan latautumassa. Latausvauhti on ollut tosi kiva, että ehkä tähän ei mene koko päivää. Otin myös videopätkän, josta näkee ihan livenä miten vauhdikasta meno oli. Sen lataan tuubiin, jahka kuvat on saatu ladattua. Että pari linkkiä on tarjolla tämän kirjoituksen mukana. Kuvista poistin ihan vain muutaman, eli saatte nähdä miltei kaiken, minkä kuvasin. En jaksanut alkaa pähkäillä, että mitä laitan näytille.
Pupsista otin vielä hetken yksittäiskuvia. On se vaan söötti! Jänskä nähdä minkä värinen siitä sitten aikuisena tulee. Kaiketi jonkin sortin punainen, vaikkei sitä välttis nyt uskoisi.
Sitten pupsi sai mennä autoon ja vähän treenittiin aikuisten kesken. Otettiin makoilua. En tiedä miten kauan makoilu kesti, mutta varmaan ainakin viis minsaa makoilivat. Rotukamun kanssa otettiin luoksaria ja siinä oli oikein hyvää treeniä mun pojille. Halusin niiden makoilevan tuolloin ja hyvin pysyivät. Kävin aina palkkaamassa pojat kun olivat pysyneet paikoillaan treenikamun luoksetulokutsusta huolimatta. Sony nousi ylös kun lopuksi pyysin istumaan. Tico vasta toisella.
Sitten otettiin kiertelyä. Ensin rotukamu liidasi ja sitten Sony. Vaihdoin koiraa ja taaskin meni hyvin. Tämän jälkeen tkamun pitikin jo alkaa lähteä. Oli kivaa taas tavata :)
Turun uusin islis
idogi & ibägi
Kakara ja ikuinen kakara leikkivät
Pötkötellen ja hammastellen
Isot pojat makoilevat.
Lisää kuvia voi nähdä täältä picasaweb.google.com/101307789753722693173/TicoKari3062012#
Videopätkä kakarasta & ikusesta kakarasta löytyy täältä youtu.be/spKZQVDVusw
Kello on nyt viis yli yks ja ei oo näkynyt pisaraakaan. Eli, oltais me sittenkin selvitty kuppiksen reissusta kuivina kotiin. Sade teki taas oharit. Olispa tuon tiennyt. Jos ei oltais miitattu ollenkaan, niin kyllä harmittaisi!!! Onneksi saatiin kuitenkin tavattua, vaikka suunnitelmaa pitikin muuttaa. 2,5 tuntia tuo ulkoilu kesti ja nyt pojat ovat nukuksineet varsin autuaasti kotiintulon jälkeen.
Lisää juttua mahan ravintoon liittyen. Yhtenä päivänä Sony jyrsi puruluuta olkkarissa. Mä aloin tehdä eväitä töihin. Kun höyläsin juustoa, niin Sony kipitti keittiöön. Kun aloin voidella leipää, niin herra painui takaisin jyrsimään. Se oli jotenkin huvittavaa kun aina juuston höyläyksen alkaessa Sony tuli pummimaan ja sitten taas häippäsi. Tico päivysti koko ajan pöydän vieressä. Nuo on kyllä varsinaisia juustohöpöjä.
Porkkanoiden hinta vaan nousee, niin että alkaa kyllä jo hirvittämään. Kohta saavat poitsut mennä töihin, jotta tienaavat aamuporkkanansa. Noh, jospa hinta laskisi sitten kun kotimaista porkkanaa on taas tarjolla.
Kesäkuun viimeistä päivää eletään. Täytyy kyllä sanoa, että mun mielestä tämän kuun säät olivat mainiot. Olihan sitä sadetta ja muutama hellepäiväkin, mutta ei ne haittaa kun eivät jääneet päälle. Harmi vaan, että punkit ja muut ölliäiset tyksivät myös tämmöisestä säästä.
Loppuun vielä yksi ikävämpi juttu. Miltä tuntuisi kuulla alle kolmekymppisenä, että sulla on synnynnäinen vika, jolle ei voida tehdä mitään ja jonka takia tulet iän myötä kärsimään kivuista aina vaan enemmän? Eikä oikein ole olemassa työtä, jota voisit tehdä ilman, että rasittaisit tuota vikaa??? Kyse ei ole musta, mutta eräästä mulle todella läheisestä henkilöstä. Mitä muuta tuohon voi sanoa, että on ihan paska juttu tommonen
P.S. Miksi nyt sitten taas en saa noita tekstejä kuvien alle? Ekan kuvan alle sain, mutta sitten tulee väkisin tommonen väli. Prrrkl! Sanottakoon vielä nyt tässä samalla, että sade alkoi 15.40. Sen jälkeen on tullut vettä kuuroittain. Kuurot ovat olleet varsin kovia. Että pikkuisen meni taas sääennustus metikköön...
Kommentit