Edellis viikon sunnuntaina annoin pojille kongit. Olin sullonut niihin koiran märkäruokaa ja nappuja. Tämä seos sai tekeytyä pakkasessa parisen tuntia.
 
Luulin, että kongeissa olisi haastetta pidemmäksi aikaa, mutta pettymys veti suupieliä alaspäin kun näin Jomin nuuskuttelevan kongiaan siihen malliin, että tyhjä oli. Aikaa oli kulunut vasta kymmenisen minsaa. Isosilla sen sijaan näytti riittävän touhua.
 
Jomi otti konginsa ja meni sen kanssa mun sängyn alle. Jätti kongin sinne ja alkoi katella Ticon askartelua. Mun sitten piti alkaa katella Jomin perään, sillä Tico höppänä ei sano tai tee mitään, jos siltä viedään. Jomi tietää, että Tico on helppo kohde, joten...
 
Jomi vesitti mun suunnitelmat. Kuvittelin, että saan rauhassa tehdä omia juttuja kun pojat puuhastelevat kongien kanssa. Ja pöh. Yksi ahmatti tyhjentää kongissa alta aikayksikön ja sitten alkaa väijyä uutta saalista.
 
Mutta, kuten monta kertaa aiemminkin on tullut huomattua, niin tuon pienen pojan päässä rattaat raksuttaa todella liukkaasti. Jomi väijyi Ticoa ja mä Jomia. Kun isosten kongit olivat tyhjät Jomi kävi tarkistamassa ne. Sen jälkeen tapahtui jotain, mitä ihmettelin suu auki.
 
Jomi ryömi sängyn alle, haki konginsa pois villakoirilta ja alkoi tyhjentämään sitä! Kongi ei ollutkaan tyhjä vaan Jomi oli vienyt sen piiloon muilta ja koitti saada vähän ekstraa Ticolta. Kyllä siinä ihmetteli, että voiko koira toimia noin loogisesti ja laskelmoivasti. Sanotaan, etteivät koirat ajattele. Jomin touhuja seuranneena en ole asiasta samaa mieltä. Ei tuo kaikki voi perustua vain johonkin vaiston varassa toimimiseen. Taas kerran tuli mieleen, että jos koirille olisi älykkyystestejä, niin Jomi voisi pärjätä sellaisissa.
 
Eihän tuo ollut eka kerta kun herra halusi saada enemmän kuin mitä sille annettiin. Ehkä joku muistaa sen kun, kerran katosi yksi luu yllättävän nopeasti ja myöhemmin kävi ilmi, että se kadonnut luu oli päätynyt multiin. Näin Jomi sai kaksi luuta. Tico taas sai vain maistaa hetken aikaa luunmakua. Aikamoinen velmu tuo Jomi mitä ruokaan tulee.
 
Viime ti oli tokoa. Agitreenejä ei ollut. Eipä sillä väliä. Tokonkin skippaaminen oli siinä ja siinä. En olisi jaksanut mennä. Ainakin osasyynä oli univelka. Su-ma yönä nukuin pyöreät nollatuntia. Pyöriskelin johonkin kahteentoista ja kun uni ei tullut, lähdin poikien kanssa ulos. Mentiin 2,5 tunnin lenkki. Kyllähän siinä sitten mietti miten jaksaa töissä. Yllättävän hyvin. Ei iskenyt megaväsytystä missään vaiheessa. Eikä ollut raato-olo kun vihdoinkin pääsin kotiin. Kotona en kauaa kekkuillut ylhäällä. Tästä syystä kai jäi seuraavan yön unet neljään tuntiin. Noh, sitten taas mentiin se 2,5 tunnin lenkki. Töistä kun pääsin olisin halunnut vain nukkua.
 
Raahauduin kuitenkin tokoon. Ja hyvä niin, sillä sain sieltä yhden kivan vinkin. Meidän lisäksi tokossa oli yksi koirakko. Tuo koirakko tähtäsi tokokokeisiin, joten treenikerta oli sen mukainen.
 
Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Jomi kesti just ja just kun kouluttaja tuli koskemaan. Kouluttajaa huvitti kun Jomista ihan näki, ettei se malttaisi pysyä paikoillaan, mutta teki niin, kun oli käsketty.
 
Sitten treenittiin muutaman askeleen seuruita kääntymisillä. Eipä tässä ollut ongelmaa.
 
Hyppy meni muuten mallikkaasti, paitsi herra jää liian lähelle estettä. Jomi alkaa kääntyä jo hypyn aikana, joten siksi on ihan esteen vieressä. Tätä sitten treenittiin jonkin aikaa. Kouluttaja kysyi, että oliko mulla mukana lelu. Já, mutta kun näytin sitä koiruudelle, “evvk”, viestitti turrikka. Kouluttaja kaivoi esiin pallon, jossa oli naru. Pallon sisään sai laitettua namin. Mun piti heittää pallo just silloin kun Jomi ylitti estettä. Namipallo kiinnosti Jomia. Niin myös muakin. Tuollainen olisi just hyvä kun palkkaa ei saa jos ei tee oikein.
 
Muutaman heittokerran jälkeen kokeiltiin, että miten hyppy sujui. No, siinähän se mini oli taas ihan esteen takana : D
 
Myös toisella koirakolla oli sama ongelma, joten seuraavaksi treenittiin seisomaan jäämistä. Eli heitettiin nami ja kun koira tuli takaisinpäin, käskettiin seistä. Tätähän on tehty joskus muuten samoin, paitsi käskynä on ollut maa. Ehkäpä sen takia Jomi meni alkuun maahan. Muisti vanhan treenin ja oletti, että taas tehtiin niin. Muutaman kerran jälkeen Jomi jäi seisomaan ja sitten ei ollut ongelmaa. Kouluttaja totesi, että Jomi jää aika kauas seisomaan. Se siis pysähtyy just heti kun kuulee käskyn.
 
Loppuun makoilua. Jossain vaiheessa kouluttaja heitti pallon demonstroidakseen rivistä poistuvaa koiraa ;D Jomi pysyi maassa : )
 
Kyydillä kotiin, mutta ei ainakaan nukkumaan. Ei onnistunut ei, joten lähdin taas lenkille. Nyt oli vain puolentoista tunnin lenkki.
 
Kolme yötä ja unta yhteensä 8h. Kyllä se tuntui. Töissä olin ihan kuollut eikä oloa tai mielialaa kohentaneet kököt työolot.
 
Olin kysellyt kouluttajalta siitä pallosta, että mistä saa ja näin. Mun piti tehdä mutka kotimatkaan töitten jälkeen, joten siinä samalla kävin Lemmikkiasemalla. Siellä oli noita palloja. Ainoastaan suuremmassa koossa oli naru. Suurta palloa en halunnut. Kouluttaja oli kertonut tehneensä ite narun palloon. Kai se munkin on tehtävä niin, vaikka taitoa ei ole... Anyway, ostin sellaisen pallon. Taitaa muuten olla niitä geelipalloja, joita aikaansa edellä oleva siskoni pyysi mua kerran tuomaan näyttelystä.
 
Kotona en jaksanut tehdä juuri muuta kuin päästää ukot pihalle. Pihailun jälkeen menin nukkumaan. Unta riittikin aina siihen asti, kunnes kello soi. No, kyllähän siinä välillä tuli pieniä heräilyjä, jotta koirat pääsi pihailemaan ja näin, mutta helposti taas nappasin matkalipun höyhensaarille. Taisi olla jotenkin Islanninkaltainen höyhensaari kun en olisi halunnut tulla sieltä pois. Unta olisi riittänyt kellon soituakin.
 
Aikalailla samalla meiningillä mentiin viimeinenkin yö. Perjantaina vaan suoraan kotiin. Ei minnekään kauppaan stressiä purkamaan. Liian väsy moiseen. Ihana vkl:n avausohjelma oli hunajaa korvilleni. Mutta vain kerran. Pitää nyt koittaa pysyä ruodussa. Siitä syystä jätin ohjelman väliin lauantaina. Kyllä sitä sitten kai taas joskus voi kuunnella just niin monta kertaa kuin haluaa...
 
Lauantai aamulle mulla oli parikin plääniä, mutta ruodussa pysyminen on nyt tärkeintä. Joten ei menty hallille tai kuvailemaan. Molempiin sää olisi ollut todella hyvä, mutta muut merkit eivät olleet niin suotuisia.
 
Olisi pitänyt olla, sillä sunnuntai valkeni sateisena ja myöskin pysyi sellaisena. Halliplääni vesittyi tänäkin aamuna, että saapa nähdä koska taas sinne päästään. Kirottu tekonurtsi.
 
Kunpa huomenna ei sataisi... Vetiseltä kyllä näyttää, mutta aina voi toivoa!