Niitä eilen riitti. Nipistin unista ja lähdin poikien kanssa reppukauppaan. Ostoslista oli kevyt, joten hyvin pystyi mennä poikien kanssa. Melko alussa vastaan tuli norfolkki, joka nähdään aina joskus iltalenkillä – kera kaameen mekkalan. En tiedä miksi näin... Sony haistoi sen koiran kun murisi jo ennen kuin sitä edes näkyi. Ainoastaan sen taluttaja näkyi lumipenkan takaa. Epistä kun koirilla on noin hyvä hajuaisti. Liian hyvä, ettenkö sanoisi... Ohitustilanne oli yllättävä. Sony murisi ja tuijotti (ei yllättänyt). Tico oli ihan hiljaa namikontaktissa (se yllätti, sillä kun illalla siihen törmätään, Tico säestää Sonya)! Suurin yllätys tuli itse norfolkilta. Se rähjäsi! Iltaisin kun siihen törmätään, se on hiljaa ja liikkuu ilman hihnaa. Liekö syynä taluttaja. Se oli nyt eri. Niin ja koira tosiaan hihnassa. Harmitti ja hävetti Sony :( Jonkin ajan päästä vastaan tuli jälleen koira, eikä se ohitus mennyt yhtään sen paremmin Sonyn osalta. Tico oli hienosti.
 
Ohitukset alkoivat sujua paremmin vasta reilun tunnin kävelyn jälkeen. Niillä paikkeilla nähtiin pari koiraa. Sony ei murissut. Tuijotti jonkin verran, mutta myös jonkin verran sain siihen kontaktia. Tulomatkalla tuli yhdessä vaiheessa jopa kolme koiraa lyhyen ajan sisällä. Ne meni ihan ok. Senkin jälkeen vielä kaksi, joista toinen oli äänekäs ohitus. Mikä lie sitten oli siinä mustassa salukissa niin haukahduksen arvoista? Koiria tuli vastaan kyllä niin paljon, että alkoi jo pelottaa, että riittääkö namit! Hyvin ne riitti, mutta paljon ei jäänyt makupalapussin pohjalle. Harvoin törmätään moiseen koiramäärään. Sony on kyllä hankala. Jos siihen saa kontaktin, se ei kauaa kestä. Jos palkkaan kontaktista, alkaa tuijotus. Ja jos taas yritän venyttää palkkaamista, ei sekään auta. Sonylla onkin ollut ihan alusta asti tuota, että sen mielestä palkkaus = saa mennä. Olisi siinä varsinainen työntekijä kun hilpaisee heti tilipussin saatuaan ;) Yksittäislenkeillä olenkin panostanut kontaktiin. Onhan sitä jo jahkattu vaikka kuinka, huoh. Niin kuin se yksi kouluttaja sanoi, että Sony on ympäristöherkkä, niin siitä kyllä oon samaa mieltä. Sony ei pysy kontaktissa vaikka vastaantulija olisi vain ihminen. Tai jos pyydän siltä yhtäkkiä kontaktia, niin ensireaktio on vilkuilu. Niinkin simppeli juttu kuin, että sivulla istuminen kontaktissa ihmisen ohittaessa, on Sonylle vaikeaa. Katsoo kyllä aikansa mua, mutta kerran tai pari on pakko vilkaista. Tai jos pyydän sivulle ja katsomaan mua, vaikkei ketään tule mistään, niin ensin vilkuillaan ympäristöä ja sitten katsellaan. Olenkin tehnyt niin, että otan Sonyn sivulle ja pyydän katsetta. Jos Sony ei pidä kontaktia heti, niin sitten uudestaan sivulle kontaktin kera. Palkkaa tulee vasta kun ei vilkuilla. Siis en salli pienintäkään vilkaisua vaan jos näin käy, niin mitään sanomatta pyydän uudestaan sivulle. Ja jos kontakti pysyy heti, niin viimeistään palkkaan se katkeaa. Ootkos sinä blondi vähän hankala...?
 
Iltalenkillä oli vielä yksi koirakohtaaminen. Se tapahtui ihan kotitiellä ja oli pelottava. Oltiin menossa naapurin talon ohi kun siellä pihassa näin koiran. Luulin ensin sen olevan se naapurin labbis. Eipä ollut. Se oli iso ja hyvin syönyt malamuutti. Ensimmäisenä tuli mieleen kettu-sanan rumempi serkku. Sony haukkui, kuinkas muuten. Tico oli hiljaa. Aattelin, että varmaan kohta tulee joku hakemaan koiran pois. Aattelin, että se on kaiketi kyläilemässä naapurissa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Aloin tuntea miten jalat muuttuivat hyytelöiksi. Pelotti. Ei ollut tietoa kumpi koira oli. Siinä sitä taas muisteli niitä kaikkia ohjeita: hihna löysällä, älä hengitä, älä pyörry, koita siirtää ittesi telepaattisesti koirien kanssa jonnekin muualle ;) No, ei ne ohjeet nyt ihan noin mene, mutta tuo telepaattinen taito olisi kyllä mahtava! Koira tuli ensin Sonyn luo. Sony nuuskutti jätin kuonoa. Siinä samalla kuulin kun TICO MURISI!!! Voi pee, ihanku ei olisi jo tarpeeksi muuten pelottanut. Sony nuuskutti jättiä ja yritin hillitä Ticon murinaa. Murina ei ollut kovaäänistä, mutta jos mä sen kuulin, niin varmasti kuuli se jättikin. Jätti kävi välillä Ticon luona. Tico oli jäykkä kuin mikä. Välillä murrasi. Kettu! Sitten se jätti meni taas Sonyn luo. Sonyn kanssa kaikki sujui hyvin siihen asti kunnes se koira alkoi tehdä astumiselkeitä. Sitä Sony ei hyväksynyt ja haukkui siitä. Tico yhtyi siihen myös. Äitiiiiiiiiiiiiiiiiih!!! Sain pojat hiljaisiksi – tai no melkein kun Tico jatkoimurinaa. Koira oli taas Sonyn luona. Mutta kun oli jo tehty se alistamisyritys, niin ei Sony sitä kauaa sietänyt. Siinä tuli joku rähinän poikanen, johon osallistuivat kaikki kolme! Help, help, help!!!!!!!!! Vedin pojat pois ja taas oli hiljaista. En keksinyt enää muuta kuin mennä naapurin ovelle (koira tietty seurasi). Naapuri tuli avaamaan koiransa kanssa ja rähinähän siitä tuli. Sony ei tykkää siitä labbiksesta ja on saanut iskostettua sen Ticonkin päähän. Ja se on niin noloa kun tämä labbis on itse rauhallisuus... Kysyin naapurilta, että oliko koira niiltä. Ei ollut. Koiralla oli panta, josta löytyi numero. Naapuri sanoi hoitavansa asian. Mentiin lenkille. Lenkki kyllä jäi aiottua lyhyemmäksi sattuneesta syystä. Jaloissa heikotti ja välillä tuntui, että kohta ne pettää.
 
Tehtiin pikku lenkki ja kuinkas ollakaan se koira tuli kotitiellä vastaan. Tällä kertaa hihnassa. Kaikki kolme rähjäsivät. Niinä hetkinä kun sain pojat olemaan hiljaa, vaihdettiin muutama sana sen koiranomistajan kanssa. Siis en mä mitään haukkunut sitä tai muutakaan. Eniten mua kiinnosti kumpi koira oli. Uros. Niinpä tietenkin... Mutta siihen nähden kyllä sujui “hyvin” jos noin voi sanoa, sillä olisihan tilanne voinut olla paljon pahempi. Jälleen kerran oli Sony kyennyt olemaan nätisti ison koiran kanssa (jonkin aikaa). Ticoon olen kyllä pettynyt kun se murisi :( Kotona jalat ihan tärisivät ja olipa mahalaukku heittänyt sen verran monta volttia, ettei maistunut syödä mitään ennen töitä. Äääh, täähän alkaa olla vaarallista lenkkeillä täällä! En pidä ollenkaan mahdottomana, että vielä joku kerta käy köpelömmin kun koirat näyttävät harrastavan täälläpäin omia lenkkejä. Ja tietenkin isokokoiset urokset.
 
Tänä aamuna nähtiin lenkillä yksi koira mennessä ja toinen tullessa. Niistä molemmat rähjäsivät. Oli jotenkin “hienoa” kun toisen koirat rähjäsivät, mutta omat sattuivat olemaan hiljaa. Voi noista joskus olla ylpeitäkin :) Välillä kyllä harmittaa, että mulla on uroksia. Tykkäisin niin kovin käydä koira-aitauksessa, mutta ei noiden kanssa voi aitailla kuin vain tyttöjen kanssa. Höh. Tää on kyllä ehdottomasti tyhmintä uroksissa. Lenkkiin meni kolmisen tuntia. Siitä huolimatta pojat painelivat aitauksessa reilun tunnin. Tiedä, vaikka olisivat pidempäänkin olleet. Otin ne sisälle kun nukku-matti kutsui.
 
Ticon koulutus jäi väliin sunnuntaina kun la-su yö meni pakkasta vahtiessa. Se oli tosi kylmä yö. Kylmimmillään mittari näytti –27! Vähän väliä kävin tsekkaamassa mikä oli meininki saunassa. Se oli pikainen pakkaspiikki, sillä jo muutaman tunnin päästä mittarissa oli enää “vain” –19 ja aamulla oltiin kymmenen pakkasasteen tienoilla. Kun en ollut pystynyt nukkumaan yöllä, niin en voinut mennä kouluun. Koulun jälkeen ehtii nukkua sen verran vähän, että on saatava nukuttua yölläkin. Jospa nyt sitten tulevana sunnuntaina pääsisi... Niin ja, tällä kertaa ei tullut muutoksia vedentuloon.
 
Huomenna meen Winter Dog Show:hun kattomaan isliskehän. Aatella, että turkkuseen on ilmoitettu jopa 14 islistä! Turkuun tulee Ticon puolisisko ja puolimorsian ;) Ja ihan innoissani oon myös kun on mahdollisuus nähdä Sonyn kaltainen kermapoika livenä! Oon nähnyt kuvia tuosta pojasta ja on siinä paljon Sonyn näköä. Pojilla taitaa olla erilaiset päät. Tämä on kuulemma ainoa näyttely, johon tuo koira tulee koskaan osallistumaan. On kuulemma mahottoman pikkuruinen. Eihän tuo Sonykaan mikään iso ole, mutta silti se on ollut monen tuomarin mieleen. Ehkä kermapojan omistaja tulee vielä yllättymään...? Mulla taitaa olla mahdotonta päästä tuon Sonyn koon yli. Vaikka se on pärjännyt pääasiassa hyvin näyttelyissä, niin silti huomaan yhä edelleenkin miettivän ekana, että minkä kokoisia uroksia on näyttelyyn osallistumassa. Näin pohdin, vaikken ite näyttelyyn osallistukaan. Jos uros on mulle tuntematon, koitan ettiä sen kokotietoa jostain. On se kyllä kumma. Vaikka mulla on koira, joka on tehnyt Suomen historiaa omassa rodussaan näyttelyllisesti, niin silti oon sitä mieltä, että isommat pojat jyräisivät sen mennen tullen. Sony on urokseksi liian pieni (mun mielestä) enkä tykkää yhtään kun nykyään näyttää melko moni poika olevan noissa samoissa mitoissa. Kunpa tämä rotu ei kutistuisi!
 
Näyttelyyn liittyen. Eilen tuli tieto edellisen asuntoni ostajalta, että sinne oli tullut mulle kuuluva kirje. Kävin vanhalla postilaatikolla töihin mennessäni. Se oli Show Linkin kirje. Olin ihmeissäni kun en kyllä takuulla ollut ilmoittanut yhtään koiraa yhtään minnekään. Kuoressa ei ollut näyttelylappuja vaan vahvistus Aptus Shown CACIBista. Nyt sitten Sonylla on yksi ihan virallinen CACIBbi. Mukana oli viiden euron lahjakortti M&M:iin. Sitä voikin käyttää kun seuraavaksi ostan ruokaa pojille.