Vaikka oli sunnuntai, niin kolmelta vaan ylös. Mitä sitä kuluttamaan aikaa nukkuen ; ) Ensin purkki rahkaa, ettei nälkä päässyt yllättämään. Sen jälkeen pesin hiukset ja sitten vähän pakkailin. Yritin venyttää lenkin mahdollisimman myöhäiseksi.
Tällä kertaa ei huolettanut tunkea koiruutta pukuun kun kyseessä oli koiruus, jonka kohdalla ei olisi karvanlähtö haitannut. Tunti talsittiin. Sen aikana totesin, että sain unohtaa “Ylipukeutunut Raisiossa” otsikon. Oli ihanan vilpoista ja ei todellakaan ollut mikään hamosessa hyppelehtimisilma. Olin suunnitellut laittavani MV-hameen päälle sään salliessa, sillä pitihän hameelle tulla toinenkin käyttökerta ennen kuin se unohtuu kaapin syövereihin ja löydän sen sitten vuosien päästä todeten “ai, mulla oli tämmönenkin olemassa” ;D Mutta nyt taisi jäädä hame kertakäyttöiseksi.
Lenkin jälkeen puuro poskeen ja loput valmistelut. Parille kotivahdille pesti ja yhden kanssa menoksi. Päätin jättää häkin pois. Oli kevyempää reissata ja oikeestaan Sonylle on parempi jos se näkee koko ajan ympärilleen. Muutenkin oli suhteellisen kevyt reissuvarustus kun miltei 100%:n luoton omaavana sääennusteeseen jätin kumitakkia lukuunottamatta sadevermeet pois matkasta. Kun luvataan poutaa, niin sittenhän sitä tulee. Kyllä meteorologit tietää ; )
Heinäkuun alussa tuli bussiliikenteeseen muutos ja nyt täälläkin päin menee useammin busseja. Ei tosin enää niin läheltä kuin ennen, tosin eipä se mua juurikaan auttanut kun meni niin harvoin ja oli muutenkin kummallinen. Mutta ei se ole paha jos bussipysäkille kestää kävellä puolituntia. Ennen piti mennä vakkelle asti ja se kesti tunnin. Aika luksusta siis. Luksukselta tuntui sekin, että eka bussi meni jo klo 6.15. Toivottavasti matkustajia riittää, jotta tämä hieno muutos säilyy. Ainakin tällä kertaa näytti ihan hyvältä. Vaalaan asti olin ainoa, mutta sen jälkeen tuli porukkaa aika tasaisesti : )
Uudessa muutoksessa on sekin kiva, että nykyään pääsee matkustamaan samalla lipulla tosi pitkälle eikä tartte maksaa mansikoita jos reissaa muualla kuin Turussa. Se on kolme euroa, tulitpa sitten Kaarinasta, Raisiosta, Liedosta... Ja sama lippu kelpaa vaihdossa kahden tunnin ajan. Todella hieno muutos! : )
On niin hieno muutos, etten kitise siitä kun kauppatorilla sai odotella seuraavaa bussia noin 45 minsaa. Hyvä, että edes jotenkin meni niin aikaisin sunnuntai aamulla. Ja viimeistään tuolloin onnittelin itteäni siitä, etten ollut laittanut hametta vaan ne tutut mustat housut ja islispaidan. Vähän alkoi viluttaa kun venattiin bussia. Onneksi betoniviidakossa oli sen verran rakoa, että aurinko sai tehtyä valokeilan, jossa pystyi lämmittelemään. Sonylla tuskin oli kylmä kun sillä oli puku päällään + se kyttäsi lintuja. Muutaman kerran herra pisti ison parven lintuja lentämään kun siivekkäät harmittivat.
Olin ottanut netistä reissuohjeita. Seuraavaksi tärkein tieto näytti olevan Raisiontien löytäminen. Kun bussi nro 7 tuli, niin kysyin kuskilta, että menikö bussi Raisiontietä. Myöntävän vastauksen jälkeen pyysin, että kertoisi kun ollaan sillä. Tämän vuoksi piti jäädä eteen istumaan.
Olin ite bongannut Raisiontie kyltin. Kohta kuski ilmoitti, että nyt oltiin sillä. Jäin pois Raision keskustassa. En ollut nähnyt mitään mikä voisi edes näyttää Vaisaaren koulukeskukselta, joten eteenpäin. Nettikartan mukaan piti jossain vaiheessa poiketa pois Raisiontieltä. Siis ihan helppo homma.
Bussipysäkki toisensa jälkeen totesin, että eivät taida enää nykyään laittaa karttoja niihin. Harmi, sillä sellaisesta olisi saattanut olla apua. Raision tehtaiden kohdalla näytti olevan Raisionkaari, jollaista munkin piti mennä. Ainoa vaan, että näytti olevan kaari sekä pohjoiseen, että etelään. Lähdin etelään, sillä mun mielestä se oli sillä puolella kuin kohteemmekin.
Hetken kävelyn jälkeen alkoi tuntua, että nyt ei olla menossa oikeaan suuntaan. Kartassa ei näkynyt Raision tehtaita lainkaan ja luulisi, että niin iso kohde olisi siihen merkitty. Päätin kävellä takaisin keskustaan ja ehkä ottaa taksin tai ainakin kysyä kuskilta reittineuvoa. Oli vielä niin aikainen aamu, etten viitsinyt alkaa soittelemaan / viestittelemään keneltäkään apua. Toiseksi kiire ei ollut, sillä meidän vuoro olisi kaiketi joskus 11 aikoihin.
Matkalla keskustaan vastaan tuli mies. Kysyin mieheltä, että tiesikö hän missä oli Vaisaaren koulukeskus. Tiesi ja nevojen jälkeen lisäsi, että sinne oli melkoisesti matkaa. Oltiin jo otettu ekat erkanemisaskeleet kun mies kysyi, että oltiinko menossa koiranäyttelyyn. Vastasin myöntävästi, jonka jälkeen mies tarkensi ohjetta, että se paikka on sinisen kirjaston lähellä. Kiitin taas ja aloin suunnistamaan kohti Nesteentietä. Sen piti olla seuraava iso tie ja sitten piti kääntyä oikeaan. Näyttelyyn oli kuulemma opastekin.
Seuraava iso tie tuli pian ja yritin tutkailla löytyisikö tielle nimeä. Ei näkynyt, mutta lähdin kokeilemaan mitä sitä seuraamalla löytyisi.
Jonkin aikaa käveltyämme alkoi näkyä valkoinen kyltti, joka saattoi olla opaste koiranäyttelyyn. Lähempänä kylttiä huokaisin helpotuksesta, sillä sitä se tosiaan oli. Lisäksi bongasin sinisen kirjaston, joten perille oltiin löydetty! Huh. Tunti tuli sompailtua, mutta tuntui kivalta kun olin onnistunut löytämään paikan. Eikä se nyt niin kaukana ollut, mutta ehkä sille miehelle 10-15 minsan matka oli pitkä...
Rokotustsekin jälkeen ettimään kehää nro 15. Bongasin kehät vain numeroon 9 asti, joten eteenpäin vaan. Matkalla näin rotumattokojun, jossa oli tutunnäköinen myyjä. Kerran oon häneltä islismaton ostanut, mutta kun sitä vähän tuunailtiin, oon haikaillut uuden perään. Aina bongattuani tuon kojun oon kysynyt islismattoa. Niin nytkin. Aina vastaus on ollut sama “sold out”. Blah. Aina ensin tuo mies esittää (?), että juu, kyllä löytyy. Käy kattomassa autostaan (niin ainakin sanoo) ja sitten sanoo, että “sold out”. Mies kysyi, että missä näyttelyissä olen seuraavaksi, kysyi Sonysta ja montako islistä oli näyttelyssä. Kun sanoin, että “only two”, mies ojensi kätensä sanoen “champion”. Naurahdin sanoen “you never know”. Mies halusi tietää miten islanninlammaskoira sanotaan suomeksi. Sitä siinä sitten hetki tavailtiin. Oli ihan hauskaa höpöttää.
Vihdoinkin törmäsin kaipaamaani karttaan alueesta. Kehä 15 löytyi kaukalosta. Siinä oli vain kolme kehää, joten tilaa oli mukavasti. Kaikki kaukalon ovet olivat auki ja jokaiseen aukkoon oli teipattu jätesäkki. Hienoa!
Korkattiin ensin kehä ja hyvin se meni. Sitten kaukalon reunan muodostaman varjon suojaan. Siinä oli sellainen betoni”pala”, johon sai kätsysti hihnan kiinni. Tuon saman palan päälle sai myös laitettua vesikupin. Vesi maistukin mun kermikselle. Ite nesteytin itteni sl-juomalla.
Siinä sitten odoteltiin. Oli ihan kiva paikka. Välillä meni joku koira siitä läheltä. Se oli hyvä hetki treeniä makoilua. Lähietäisyydeltä tosin, mutta hienosti poju malttoi pysyä maassa : )
Tosiaan näyttelyyn oli ilmottu kaksi islistä. Kun laput tulivat, luulin tuon toisen olevan jättiksen. Ennen isliksiä oli 13 huskya. Sattumalta huomasin, että Sony on 14 koira kehässä, joten jättis ei voinut olla toinen. Joku valiouros, jota en keksinyt? Veteraanejakin tiesin näiltä suunnilta vain yhden ja se työskenteli parasta aikaa kotivahtina. Tulin siihen tulokseen, että sen toisen täytyi olla nartun. Ehdokkaita pompsahti mieleen kolme (ja myöhemmin tuli mieleen vielä yksi). Jännä nähdä, että osuiko yksikään oikeaan.
Kun kehä alkoi, yllättäen otettiinkin näyttelyn ainoa karjalankarhukoira. Ihmettelin, että millä perusteella oli mahtanut saada aikaistettua vuoroaan. No, sitten huskyt, kuten ohjelma sanoi.
Otin Sonylta puvun pois kun heinä alkoi olla kuivaa. Kun huskyissä siirryttiin narttuihin, niin laitoin käytösnarun ja menin kaukalon sisäpuolelle treenimään. Ihan hyvin meni. Välillä meinasi tulla kommenttia, mutta hihnan kiristys lopetti sen alkuunsa ja sitten taas mentiin hienosti.
Ihan vieressä oli cavalierkehä. Näytti, että siellä olisivat olleet liettuan reissun “selma & patty”. Kovin niiltä näyttivät, mutta ihan samallalailla eivät käyttäytyneet. En nähnyt yhtään tupakkaa niiden suussa. Olisivatkohan tehneet tupakkolakon? Se olisi hieno juttu, sillä röökiä meni ketjussa ja toinen naisista yski pahaa yskää koko yön kun ajettiin kohti Tallinnan satamaa...
Oma vuoro alkoi lähestyä, mutten ollut bongannut toista islistä. Oliko muka niin, ettei tuo toinen tulisikaan paikalle? :/
Huskyja seuratessani olin saanut tuomarista kuvan, että kattelee liikkeitä aika paljon. Paljon se ainakin juoksutti huskyja. Lisäksi tuomari vaikutti iloiselta ja nauravaiselta naiselta. Oli ilo katsella tuomarin työskentyä. Tykkäsi selkeästi hommastaan ja teki sen hyvin.
Seisotin hetken Sonya ja sitten ympäri ja et (= edestakaisin. Laiskan kirjoittajan lyhennys...). Sitten alkoi tutkiminen ja aika pian sieltä tulikin “tämä on vähän lihavassa kunnossa”. En yllättynyt. Tuomari katteli ja sanoi, että muuten upea koira. Vaikkei Sony olekaan ollut kehässä yli vuoteen, niin silti herra osasi pönöttää tosi hienosti. Aina osannut, että kun verissä on, niin mihinkäs se taito poistuisi.
Tuomari pyysi menemään ympäri ja tuli tunnustelemaan Sonya sanoen, että tarkistetaanpas miten lihavassa kunnossa olitkaan. Tunnustelun jälkeen totesi, että annetaan nyt ERI ja SA ja on sitten samalla paras uros. Sony muuten mitattiinkin. Äh, kun en muistanut kysyä mitä sai tulokseksi.
Kun olin poistumassa kehästä tuomari kysyi, olinko nähnyt sitä AVO narttua. Sanoin, etten ollut ja sen totesi tuomarikin. Ahaa, siis avon koira oli jättänyt tulematta. Kaikki nuo kolme mun arvausta oli avon koiria.
Tuomari halusi meidän menevän vielä kerran ympäri, jottei roppi tulisi liian helposti ;D Arvostelua odottaessani tuomari sanoi Sonylla olevan upean turkin vuodenaikaan nähden. Sanoin, että sillä on ympäri vuoden tuollainen karva. Ei edes helteillä heittänyt karvaa. Ei tunne karvanlähtöä. Tuomari oli ihan ällistynyt ja ilmoitti haluavansa samanlaisen koiran. Kertoi, että hänen koirat kyllä tuntevat karvanlähdön. Kysyi sihteeriltä, että oliko hän kuullut kun sanoin, ettei mun koira tunne karvanlähtöä. Oli kuullut ja siinä ne sitten yhdessä ällistelivät ja totesivat haluavansa samanlaisen koiran : D Kiva tuomari. Olisi ollut ilman roppiakin.
Olin ehtinyt takaisin kaukalon taakse ja vähän pakkailla kamoja kun mua tultiin moikkaamaan. Olin kysymysmerkkinä hetken ja se varmasti näkyi xD Se mun naamamuisti... Sitten tajusin kuka oli kyseessä. Onneksi hänellä oli dalmiksensa mukanaan. Kiva kun hekin olivat siellä ja kiva kun vaivautuivat meidän kehälle asti. Mä en varmaan olisi muistanut tarkistaa, että oliko pilkut samana päivänä... Heillä oli kehä vasta puoli yhden aikoihin, joten vielä oli odoteltavaa. Sanoin, että saatoin olla tulossa tuolloin kehälle, sillä aikaa oli. Naisen mentyä pakkasin kamat ja suunnistin mittelikehälle.
Mittelikehällä oli kuin olikin tuttu nainen: mummukka! Moikkasin ja hän ilahtui huomattuaan mut. Hänellä oli mukanaan kamera ja hän otti kuvia kehässä olevista koirista. Siinä missä mä tyydyn pysymään paikoillani kuvatessani, mummukka käveli ympäriinsä löytääkseen kunnon kuvakulman. Siinä kuvailun ohessa mummukka onnitteli MV-näyttelyn hienosta tuloksesta. Oli kuulemma heti kattonut tulokset ja sitten kertonut hoitolan pitäjällekin, että taas oli Islanninpoika pärjännyt näyttelyssä. Vähän tuntui olevan pettynyt kun mulla ei ollut mukana Jomia.
Jonkin ajan päästä kehän viereen ilmestyi mitsu! Hih, hauskaa nähdä tuttuja. Siinä sitten vähän juteltiin. Mitsu oli tullut kattelemaan mitteleitä ja tietty oli kamera mukana. Mä en ollut jaksanut ottaa kameraa mukaan. Ei yhden takia jaksa ja hyvä etten ottanut, sillä mitään kuvattavaa ei ollut. Tai niin mä luulin...
Kuulin, miten mummukka kertoi jollekin innoissaan ja ylpeänä Jomin MV-tuloksesta. Olin heistä vähän matkan päässä, mutta kuulin silti ja välillä mummukka viittoi mun suuntaan ja sanoi, ettei se ollut tuo koira vaan Islannin tuonti. Huvitti. Aina vauhti päällä tuolla naisella.
Jonkin aikaa oltuani kehän vieressä, ilmoitin, että lähden hakemaan palkintoa ja sitten moikkaamaan yhtä tuttua dalmisten omistajaa. Mummukka halusi ottaa Sonysta kuvan, vaikka väärä koira olikin : D
Kartasta katoin, että missä palkinnot sijaitsivat. Sopivasti ja näppärästi kehän kaksi vieressä. Siinä kehässä oli myös dalmikset. En tiennyt, että voiko koiraa ottaa sisälle, joten katoin Sonylle rauhaisan paikan, jonne sitten jätin sen. Onneksi löytyi läheltä palkintopaikkaa.
Ojensin arvostelun miehelle, joka osoittautui tutuksi mieheksi. Joulupukkihan se siinä! Siis yksi TKY:n kouluttaja, joka on jotenkin niin joulupukkimainen hahmo. Yhtä herttaisen oloinenkin kuin joulupukin “julkisuuskuva” antaa ymmärtää. Yleensä bloksunimi tulee siitä, mikä tulee mieleen ekana jostain henkilöstä. Siksi tämä mies on joulupukki, Jomin kasvattaja gentlemanni (ja onhan se lyhyempi kuin “Jomin kasvattaja”), jne. Toki on tapauksia, joissa nimi muotoutuu vasta myöhemmin. Tai sitten en ole tyytyväinen ekaan mieleen tulleeseen nimeen, jolloin se on vaihdettava. Oikeita nimiä pyrin välttämään, sillä kaikki ei tykkää niiden käytöstä. Tosin, eipä siinä tartte olla kovin kummonen sherlokki löytääkseen oikeat nimet.
Joulupukki kysyi, että missäs mä oon ollut kun ei ole näkynyt. Sanoin, että koulutukset on olleet väärään aikaan ; ) Joulupukki sanoi, että kohta taas alkaa koulutukset. Sitä olenkin odotellut ja suunnitelmissa olisi mennä sinne aina vaan kun pääsee. Se vaan on kivaa käydä koulutuksissa, vaikka ei TKY näytä pystyvän tarjoamaan mulle paljoakaan uutta.
Joulupukki onnitteli ropista ja sanoi, että sain ihan ite valkata pystin. Oli varsin kattava valikoima. Olikohan peräti kuusi erilaista! Heti kiinnitin yhteen huomion, mutta zoomailin muutkin ehdokkaat. Mutta ensivaikutelma piti ja sen myös otin. Joulupukki totesi, että se olikin se parhaimman näköinen pokaali ;D Toivotti onnea ryhmiin ja kehotti pitämään TKY:n lipun korkealla.
Sony oli odotellut hienosti. Vilkaisin kelloa, joka oli jonkin verran yli 12. Olin ottanut mukaan kuulokkeet siltä varalta, että joutuisin jäämään ryhmiin, niin siinä olisi sitten hyvää aikaa kuunnella luurista Kansanradio. Sen ehtikin kuunnella just sopivasti ennen pilkkukehää, joten piuha kiinni luuriin ja kuuntelemaan mistä tällä kertaa valitettiin ; )
Ohjelman loputtua menin pilkkukehän lähelle. En onnistunut bongaamaan dalmisten omistajaa. Toivoin, ettei hän olisi ollut vielä kehässä. Kehässä oli pilkkuja, mutta en osannut sanoa minkä luokan. Jos kehän oli määrä alkaa puoli yksi, niin ei ne voineet olla avon koiria.
Eivätkä onneksi olleet. Seuraava luokka oli avo ja aloin jännätä nettitutun puolesta. Tuomari vaikutti liiketuomarilta. Tarkkaan zoomasi liikkeellä olevia koiria. Jopa meni vähän kumaraan kun koirat lähtivät liikkeelle. Ei ollut pukuun pukeutunut herra ja vieläpä mässytti purkkaa, mutta silti mulle tuli olo, että mies todella paneutui hommaansa.
Jihhuu!!! Naisen koiruus voitti avot!!! Ihan mahtavaa : ) Sitten jännäämään, että napsahtaisiko serti. Lopputulos oli se, että paras uros luokassa koiruus tuli toiseksi ja serti tuli!!! Olin tositositosi iloinen heidän puolestaan. Tunsin samanlaista iloa kuin olin tuntenut MV-näyttelyssä Jomin veljen voitettuaan luokkansa. Nettituttukin pääsi valkkaamaan palkinnon itselleen : ) Olisi kuulemma unohtanut sen, ellen olisi sanonut. Mielenkiinnolla odotin, että minkä poksun hän valkkaisi. Meillä on sama maku, meinaan otti just saman kuin mä : D Mutta, ihan hirmusti onnea, ja kyllä vähän harmitti, ettei ollut kameraa mukana. Tai no, olihan mulla se mun pokkari. Olin kuvannut siihen netistä reittiohjeita. Ja hyvä, etten ollut tuhlannut mustetta turhiin tulosteisiin, sillä nettikartta ei taaskaan osannut reittiä oikein. Kartassa ei ollut sanaakaan Nesteentiestä, joka olisi auttanut huimasti. Ovat vähän turhan ylimalkaisia nuo kartat. Joo siis pokkari oli messissä, mutta sillä ei kehäkuvia oteta kuin vaan tosi läheltä.
By the way... tuo dalmisten omistaja on vähän kallellaan isliksiin. Hih, kiva ettei mun bloksu ole aiheuttanut päinvastaista reaktiota ; )
Suunnistin uudestaan mittelikehälle. Mummukka oli vielä siellä, mutta mitsua en nähnyt. Mittelit olikin jo loppuneet. Hehkutin mummukalle, että se dalmis oli saanut sertin. Mummukkakin oli tekemässä lähtöä, mutta sitä ennen vielä vähän kuvasi valkoisten roppia, joka oli hänen kaverinsa koira. Jo aikaisemmin mummukka oli vähän painostanut mua yhteen rallykisaan. Nyt hän lisäsi vettä myllyyn ehdottamalla yhteistreenejä. Ainahan treeniseura kelpaa. Annoin hänelle numeroni, jotta voidaan sopia ajankohdasta sun muusta paremmin. Mummukka vielä puhui tuon roppikoiran omistajankin noihin treeneihin mukaan. Mummukalla on kuulemma alo-luokan kyltit. Ja aikoo hommata avoimenkin. Oho, saisi siis treeniä kylttien kanssa! Hih, katotaan, että saadaanko menemään aikataulut niin, että päästään treenimään! Voisi myös kysyä, että haluaako mitsukin tulla messiin...
Mummukan mentyä olin Sonyn kanssa varjossa. Siinä mietiskelin, että olisinko vaiko en tarennut sen mekon kanssa. Sehän olisi ollut selvää ylipukeutumista (ainakin mun mielestä) sellaiseen näyttelyyn, mutta olisipa tullut mekolle toinenkin käyttökerta. Mutta oli nuo housut mukavammat kun ei tarvinnut muistuttaa mitä saa ja mitä ei saa tehdä ; ) Eikä mulla ollut kuuma, joten mekko olisi voinut olla liian vilpoinen. Ainakin varjossa ja siellähän piti olla pumpulipallon takia. Vaan oli sitten varjossa tai auringossa, niin amppareilta ei säästynyt. Se, että niitä oli tuolla aika tavalla, oli ainoa miinus. Paikka oli hyvä ja tilava. Tykkäsin. Roskiksia oli laitettu tiuhaan ja isommille seurueille käytiin tarjoamassa muovipussia roskikseksi. Hyvin järjestetty näyttely : )
Ennen omaa kehää mun kanssa alkoi jutella mies, jolla oli narttu suomenpystykorva. Tuo narttu sai ropin, joten heilläkin oli ryhmät edessä. Lähempänä ryhmiä tuo mies alkoi tukeutua muhun kun oli huomannut, että mä tiesin jotain näyttelyistä. Hänelle se oli vasta toinen näyttely. Mies kysyi, että mitä ryhmissä tapahtui. Kerroin, että kun kuulutetaan viitosia johonkin kehään, niin sitten alkaa meidän vuoro + tietty mitä sen jälkeen tapahtuu. Sitten siinä juteltiin niitä näitä. Todettiin mm., että helteet oli niin eläin- kuin ihmisrääkkäystäkin ; )
Ryhmäkehässä vaan käytiin ja Sony oli tosi hienosti. Ainakin tällä kertaa ei vilkuillut joka suuntaan vaan pönötti kuin patsas, vaikka ei olisi tarvinnut. Tuomarina oli meidän kehätuomari, joten hän sivuutti koirat, jotka oli jo nähnyt. Säästyin kolmiolta! : D
Ei jatkoon, mutta ei harmita. Sony oli niin hienosti, että jo sen näkeminen oli hyvä palkka pitkäksi venyneestä päivästä : ) Sitten nestetankkausta, yms., ennen kuin lähdettiin kohti bussipysäkkiä. Mulla oli mennyt kompassi ihan sekaisin ja hetken piti miettiä, että minne päin pitää lähteä! Se aamuisen miehen mainitsema sininen kirjasto oli kyllä tosi hyvä maamerkki ja sen perusteella löytyi oikea suunta. Kirjaston ohitettuani olin taas kysymysmerkkinä. Muistin, että oltiin tultu alikulusta. Sellaista en nähnyt. Ensin lähdin väärään suuntaan. Ihan pienen matkan verran vain. Toisessakaan suunnassa en nähnyt tunnelia. En ainakaan ihan heti. Mutta näytti, että se voisi olla yhden “mutkan” takana. Sieltä se kolo löytyikin ja loppu olikin helppo nakki.
Pysäkillä oli koiruus, joka nosti mekkalan nähdessään Sonyn. Toivoin, ettei tuo koiruus olisi tulossa samaan autoon. Aika todennäköistä se oli, mutta ainahan saa toivoa... Joo, kyllä sekin tuli bussiin nro 6. Bussi oli jo tuolloin aika täynnä, mutta onnistuttiin löytämään keskikohdan oven vierestä kolo, jonne mennä. Toinen koiruus tuli bussiin viimeisenä ja jäi etuosaan. Täyttä oli ja aina vaan täydemmäksi tuli, kun miltei joka pysäkiltä tuli lisää sakkia. Onneksi ei kovin montaa kertaa jäänyt porukkaa pois, sillä me oltiin siinä oven vieressä.
Pysäkillä seisoi Vaalaan menevä bussi. Se ei jatkanut Littoisiin. Aikataulun tsekattuani menin tuohon bussiin, sillä nro 600 lähti vasta reilun tunnin päästä. Ei ollut mitään järkeä tai intoa jumittaa kaupungilla niin pitkään. Noin vartin enemmän se tiesi kävelyä, mutta mieluummin sitten niin, kuin laiskuuttani myöhentäisin kotiin paluuta. Onneksi tiesin, että Vaalastakin pääsen ihan näppärästi kotiin. Ei oikeestaan ole sen pidempi matka kuin vakkeltakaan. Vaalassa asuneena tiedän oikoreitit. Muutenkin tuntuu, että tää lähialue ylipäätään on tuttua juttua kun on asunut vähän siellä sun tällä suhteellisen pienellä etäisyydellä. Ja hyötyähän tuosta näyttää olevan kun tietää reittejä, joita ei välttis ihan heti hoksaa. Niin, ja koiriahan tuosta tiedosta on kiittäminen. Ilman niitä ei alueita olisi tullut koluttua noin tarkkaan.
Kun päästiin pihaan, Sony meni heti altaaseen ja pisti maaten : D Varmaan tuntui mukavalta mennä pitkän ja lämpimän päivän jälkeen veteen. Oli kyllä silleen ihan kiva näyttelyilma. Eikä tullut vettä, joten onneksi en ottanut kumitakkia kummempaa mukaan ;D
Päästin karvasammakot pihalle ja voi että mitä rallia ne vetivät! Niitä katellessani totesin, että voin ihan hyvällä omiksella jättää lenkin väliin kun saavat muutenkin kulutettua energiaansa. Kun otin pojat sisälle, niin sitten alkoi biletys Sonyn kanssa. Kai ne sitten juhlivat kermiksen roppia ; ) Hassuja ukkoja.
Oli kyllä ihan kiva näyttelyreissu vaikken muita isliksiä nähnytkään. Tuttuja on aina mukava tavata : ) Ja tuli samalla korkattua tuo Föli. Kerrankin voin sanoa, että tämä uudistus on tosi hieno! Kun nyt vaan matkustajia riittäisi, jottei tule tarvetta supistaa linjoja ja vuoroja. Mukavaahan tuo on kun nyt menee lähempää linja ja vieläpä melkein joka tunti. Viikonloppuisinkin : ) Eikä enää tartte ihmetellä kahden numeron sotkua. Nyt on selkeästi kaksi ERI numeroa.
Tuomarina oli mukava, iloinen ja nauravainen Kirsi Honkanen.
“Keskikokoa pienempi uros. Tiivis rakenne. Vahva hieman lyhytlinjainen pää. Hyvin asettuneet korvat. Vahva kaula ja selkä. Hyvä häntä. Tilava rintakehä. Tänään hieman massavassa kunnossa. Hyvä raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella, hieman löysästi edestä. Näyttävä karvapeite, joka voisi laadultaan olla karheampi.”
Kommentit