Kellon soitua unet olisivat vieläkin maistunet. Jomi oli piipahtanut ulkona myöhään illalla (mua pelotti olla silloin ulkona ja harmitti, etten ollut tajunnut ottaa luuria mukaan), joten ei ollut niin kiirettä ulos. Kävin aamupesulla ja sitten aamupalalle.
Kamat valmiiksi ja kohti bussipysäkkiä. Oli ihanaa kun ei ollut kädessä muuta kuin Jomin hihna. Perjantaina olin kanniskellut muovikassia, jossa oli tuliainen. On muuten kätsy tuo kangaskassi, jonka tkamu antoi! Mutta, siis, joo, kun en ollut ihan varma, että miten helposti löydän perille, niin lähdin samantien kun vaan olin valmis.
Oli kuiva pienen pakkasen sävyttämä ilma. Silti Jomilla oli puku kun on sellainen blonbi. Bussipysäkki löytyi helposti. Päänvaivaa tuotti se, että kummalta puolelta mun piti lähteä. Yritin muistella, että kummalle puolelle oltiin jääty edellisenä päivänä. Ei ollut varmaa muistikuvaa. Onneksi toisella pysäkillä oli ihmisiä, joilta kysyin.
Mä en tiennyt mikä käytäntö bussissa oli. Hölmistyneenä seisoin hetken maksuvalmiudessa kuskin edessä, ennen kuin sanoin, että tarvitsin lipun. Kuski oli huonolla päällä ja tiuski, että minne. Eli, ei siis ollut samanlainen meininki kuin Turussa. Piti sanoa paikka, jonne meni.
Bussissa oli valotaulu, josta näki missä mentiin, joten oli helppoa jäädä pois oikealla pysäkillä. Sitten lähijunaan parin pysäkin ajaksi ja taas oltiin Pasilassa. Menipä näppärästi matka.
Käytiin tsekkaamassa kehän sijainti ja sitten lähdin kattelemaan kojuja. En kai ikinä opi, että kiertely on vaarallista. Siitä ei koskaan selviä ilman ostoksia. Ei nytkään. Näin yhdessä kojussa halvalla treeniliivejä. Mun versio alkaa olla jo, hmmm, vähän kärsinyt. Liivejä oli erivärisiä. Kun olin löytänyt mieleisen värin, niin sitten kattomaan, että löytyikö sopivaa kokoa. Myyjä tuli siihen ja tarjoutui pitämään Jomia, jotta sain sovittaa. Sovitin M kokoa. Ihan ok. S olisin myös halunnut kokeilla, mutta sellaista ei ollut. Kun nykyinen liivi oli M, niin ostin sitten sen. Luulin liivin olevan täysin vastaavanlaisen kuin joka mulla oli päällä. Tietty värissä oli eroa, mutta muuten. Myöhemmin huomasin, että tässä uudessa ei ole minkäänlaista vuorta. Mahtaakohan tuo loppujen lopuksi niin kamalasti haitata kun kesällä kuitenkin useimmin käytän treenitaskua. Noh, se jää nähtäväksi.
Sitten näin kojun, jossa myytiin ruokaa, josta olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut. Pysähdyin siihen hetkeksi ja samassa mun eteen pöllähti enkkua puhuva mies. Annoin miehen pitää puheensa kun sapuska kiinnosti ja olin muutenkin jo päättänyt ostaa pienen pussin tuota sapuskaa. Kantamukseni kasvoi kolmella kilolla.
Seuraavaksi näin Ison kuvan koirasta, joka oli kuin islis. Samassa tajusin, että sehän oli Islannin islisyhdityksen standi! Ajatella, että ihan sieltä asti oli tultu Hesaan. Tämän standin vieressä oli tanskan kennelklubin standi, jota piti Jomin siskon omistaja. Vaihdettiin siinä muutama sananen. Mies esitteli Jomin Islannin standin pitäjälle ja kertoi omistavansa Jomin siskon. Sisaruksilla oli nyt yhtä monta sertiä kasassa, mutta mies arveli, että Jomi voi hyvinkin mennä siskonsa ohi vkl:n aikana. Siihen mä sanoin “we´ll see about that” “Why? He is very beautiful!”. “Yes, he is, but I think he not masculine enough.” Komistuksen omistaja seisoi siinä vieressä ja mies sanoi “I prefer that kind of type”. Mitäpä sitä kinaamaan kun mustakin koiruus on aika täydellinen islisuros. Muuten, kun Jomin siskon omistaja näki Jomin ekan kerran, se katteli Jomia hetken ja sitten sanoi “I like him. I like him. He is very beautiful”. “Yes, I like him too. No, I LOVE him”, vastasin takaisin.
Sitten kehän viereen odottelemaan. Pikku hiljaa alkoi tulla muitakin koirallisia ja koirattomia. Häkkiähän en ollut ottanut mukaan lainkaan kun ei ollut varmuutta, että miten lähelle kehää sen saan. Ja hyvä, etten ollut sitä ottanut, sillä se olisi ollut vähän hankala bussissa ja ihmisiä täynnä olevassa lähijunassa. Perjantaina olin saanut Jomin sidottua penkkiin kuvailun ajaksi. Nyt ei saanut sidottua penkkiin, joten piti koittaa, että miten onnistuu kun Jomi on mun käsissä. Näin siis luulin, mutta loppujen lopuksi sain tuupattua Jomin yhdelle koirattomalle naiselle. Tkamukin piteli hetken Jomia.
Yeah, jättiskin oli paikalla kisaamassa samassa luokassa kuin Jomi (la 16 islistä). Ensin yhdessä ympäri, sitten yksilöosuus, joka sisälsi kolmion ja et:n tutkimisen lisäksi. Tutkimisessa tuomari oli tarkka tuplien suhteen. Syynäsi tarkasti, että oliko koiralla luiset tuplat vaiko ei. Molemmat saivat ERIt, joten sitten vielä yhdessä ympäri ja jättis viitottiin meidän oikealle puolelle, siis ykköseksi. Näinhän sen pitikin mennä. Eiku siis täh? Voittajia oltiinkin me! Jotenkin hassusti tuo tuomari sijoitti tavallaan väärinpäin. Molemmat pojat saivat SA:t.
Kuvailin ja sitten takas kehään kun tuli parhaan uroksen valinta. Ainakin kerran mentiin ympäri. Mentiinköhän sitten toistekin? Ei enää muista. Anyway, jompula-pompula oli PU3 :) Saatiin serti ja vara-cee, että ei ollenkaan huonosti mennyt! Pojat voitti komistus. Nartut voitti sama kuin perjantainakin ja roppi ropsahti taas neitoselle.
Kun olin lopettanut kuvailun ja käynyt onnittelemassa voittajia ja palasin takaisin, sain kuulla Jomia pidelleeltä naiselta, että Jomi taitaa lähteä heille. Naisen lapset, etenkin tyttö oli kovin ihastunut Jomiin. He paijasivat Jomia hokien, että se on niin ihana. Tyttö kysyi, että myynkö Jomin sille. Öh? Tytön äiti sanoi, että ei Jomi taida olla myynnissä. Sitten tyttö halusi Jomista sulhasen nartulle, jolle odoteltiin juoksuja. Tytön äiti sanoi, että sille nartulle oli jo toinen uros varattuna. Tästä tuli pientä kinaa. Sitten tyttö halusi varata Jomin tulevaisuutta ajatellen. Hienovaraisesti yritin sanoa, ettei Jomia ole vielä edes tutkittu, ettei tiedä onko se terve. Seuraavaksi tyttö halusi tietää, että oliko Jomilla kaksonen. Kun sille lopulta selvisi, ettei hän voi saada Jomia, niin melkein tuli tytölle itku. Tämä ei siis ollut mitään sellaista tsoukkailua vaan se tyttö olisi ihan oikeasti halunnut Jomin. Siitäkin huolimatta, että heillä oli kotona kaksi islistä. Lapset halusivat otta Jomista kuvia kännyköillään. Hmmm, täytynee olla jatkossa tarkempi, että kenelle antaa Jomin pidettäväksi ;)
Olin huomannut, että messarissa järjestettiin kaikenlaisia näytöksiä, joten sitä kehää ettimään samalla kun hain Jomille poksun. Kehä löytyi ja kattelin siellä olleen näytöksen. Seuraava oli vartin päästä, joten kävin piipahtamassa Islannin standillä. Olin huomannut siellä myytävän jotain devareita. Silloin ei ollut ketään paikalla. Nyt oli ja kysyin, että mistä ne devarit olivat. Isliksistä, joten mukaan yksi sellainen. Kalenteriakin siellä myytiin, mutta en ostanut sitä. Pistin gentlemannille viestiä, että oliko aikeissa lähettää kalenterin. Meinaan jos ei, niin nyt olisin voinut ostaa sen ite. Kyllä oli kalenteri tulossa, joten asia oli piffi.
Palasin näytöskehän viereen ja sen äärellä seurasin useamman näytöksen. Oli esittelyä dobosta, koirakeilailusta, frisbeekoirien näytös, koiratanssia ja ties mitä. Mun suosikki oli houkutusten highway. Oli kaksi useamman metrin kujaa, joiden reunoilla oli tasaisin väliajoin herkkuja ja leluja. Tämän kujan läpi koiran piti juosta omistajansa luo. Se, kumman joukkueen koirat selviytyivät kujasta nopeammin, menivät jatkoon. Todella viihdyttävää seurattavaa. Suurin osa koirista meni kujan läpi houkutuksista välittämättä, mutta sitten oli koiria, jotka pysähtyivät tukimaan ja maistelemaan jokaisen houkutuksen erikseen.
Jomi istui ihan nätisti katsomossa aina siihen asti kunnes yksi äiti kahden tyttärensä kanssa kysyi, että saiko Jomia silittää. Toki. Sen jälkeen Jomi kuvitteli, että kaikki tahtoivat paijata häntä ja yritti käydä koko katsomon läpi. Ketään ei haitannut, että Jomi yllättäen ilmestyi niskaan tms. Tuon otus teki silloin kun olin antanut Jomille pidempää hihnaa, jotta äiti ja tyttäret saavat silitellä Jomia. Jomi hurmasi ihmisiä minkä ehti ja kotiinsakin moni olisi ukkelin huolinut. Äiti tyttöjen kanssa kiinnostui islanninlammaskoirista Jomin myötä.
Lähijunalla taas pari pysäkkiä ja sen jälkeen päätin kokeilla kävelyä. Reitti tuntui helpolta kun ei ollut ollut mitään käännöksiä tms. Ilman ongelmia löydettiin perille.
Majapaikassamme odotteli herrrkullinen kanawokki kera kaikenlaisten lisukkeiden. Wokkia piti ottaa vielä lisää, vaikka aika täysi olo jo olikin.
Eno oli työpaikan pikkujouluristeilyllä, joten istuin sitten hänen vaimonsa kanssa olohuoneessa. Töllöä silmäiltiin samalla kun juteltiin. Jonkin ajan päästä päätin pistäytyä suihkussa ja sitten taas pesaista Jomin.
Eno tuli risteilyltä harvinaisessa kunnossa ollakseen suomalainen. Kymmenen jälkeen multa kysyttiin, että aioinko vielä käyttää Jomia. Vähän piti fundeerata, että uskalsinko lähteä ulos vai siirtäisinkö lenkin aamuun, jolloin piti herätä aikaisemmin. Tein pohdinnan kera äänen ja eno tarjoutui lähtemään mun kanssa ulos, ettei mun tarvinnut turhan aikaisin herätä. Tuon lenkin aikana nähtiin muutama kaatunut puu ja kaatunut lamppupylväs. Tuosta syystä varmaankin osa tiestä oli eristetty nauhoin. Että ei ollut mikään kevyt puhuri tämä “Seija”. Siitäkin huolimatta oon sitä mieltä, että Tapsa oli pahempi. Sen jälkeen näin enemmän kaatuneita puita kuin nyt. Ja tuon lenkin aikana alkoi sadella lunta!
Lenkin jälkeen alkoi peti kutsua. Tosin mä pakkailin kamoja niin pitkälle kuin pystyin, että ei tarttis aamulla kuluttaa siihen aikaa. Mua huvitti kun tullessa olin ajatellut, että kunhan pääsen eroon tuliaiskassista, niin paluumatka on helpompi kun ei ole mitään kannettavaa. Ja puff, jostain mulle oli ilmestynyt uusi muovikassi kannettavaksi :D
Lauantaina Jomin tuomaroi Karl-Erik Johansson, Ruotsista. Tämä oli lienee eka arvostelu, joka oli kirjoitettu kirjoituskoneella.
“Utmärkt typ, mycket bra huvud, mörka ögon, kunde ha lite bättre utfyllt nosparti, vacker hals och rygglinje, dåligt utvecklade dubble sporra, rör sig mkt bra.”
Kommentit