Eipä sitten tullut eiliselle otsikoksi “Maratonii koirien kanssa”. Pöh. Heräsin sunnuntaihin ylensyönnin seurauksien kera. Ilmeisesti tuli vähän liikaa vedettyä kaakkua sun muuta edellisenä päivänä. Siispä ei ole sääherraa syyttäminen siitä, että Ticon näyttelykoulutus jäi väliin. Syyllinen löytyy kun katson peiliin. Harmittaahan tuo, että taas Tico jäi paitsioon :(
 
Sonyn kanssa lähdin kurssille, vaikkei olo vielä ollutkaan ihan ok. Ei se ollut huono, eikä mihinkään sattunut, mutta kyllä sen tunsi mitä aamulla oli tapahtunut. Matkalla kurssille nähtiin jopa kolme koiraa. Ohitukset eivät olleet täydellisiä, mutta eivät myöskään pelkkää tuijotusta. Olin ihan innoissani kun Sonyyn sai edes jonkinlaista kontaktia!
 
Aluksi kurssilla annettiin raporttia viikosta ja sitten mentiin ulos. Tehtäväksi annettiin kävellä koiran kanssa ympäriinsä niin, että koiralle ei saanut sanoa sanaakaan. Koiran piti pysyä jalan vieressä hihnan ollessa löysällä. Jos koira edisti edes pari askelta, vaihdettiin suuntaa. Sama piti tehdä jos koira alkaa haukkua. Kurssin vetäjä otti aikaa 20 minuuttia. Oli kuulemma tehty joku tutkimus, jonka mukaan melkein koira kuin koira alkaa taipua omistajan tahtoon kulkusuunnasta tuossa ajassa. Siis jos on ongelmia vetämisen kanssa. Sony haukkui heti kun pääsi ulos ja muutenkin ääntä riitti sen 20 minuutin aikana. Paljon sain vaihtaa suuntaa ja välillä ei päässyt kuin muutaman askeleen kun taas piti vaihtaa suuntaa. Oli hetkiä, jolloin äijä kulki nätisti ja hiljaa, mutta enimmäkseen se oli äänessä. Eipä se ollut mulle yllätys kun kerran ei saanut käyttää sanoja. Niin ja kun Sony oli jo kerännyt sisällä kierroksia puhisemalla (tällä kertaa kurssi alkoi sisätiloissa viime kertaa äänekkäämmin). Jostain syystä pon-rotuisesta koirasta tuli Sonylle punainen vaate. Koirilla oli kiivaat keskustelut. Se 20 minsaa oli kyllä yhtä kuntoilua ja siinä tuli kuuma. Sonylla kyllä riitti ääntä vielä sen 20 minuutin jälkeenkin... Sitten mentiin sisälle juttelemaan harjoituksesta. Vaikka harjoitus meni aikas penkin alle Sonyn osalta, niin silti olin siitä innoissani. Se oli just hyvä harjoitus! Tuota kun saisi lisää! Sisällä Sonylla ei ollut tarvetta rähjätä sille ponille. Eikä kellekään muulle. Puhisi kyllä jonkin verran. Kun oltiin keskusteltu harjoituksesta, niin kouluttaja kysyi, että taretaanko me vielä mennä ulos. Mä kysyin leikilläni, että tuliko jollekin muka siellä kylmä? Vetäjä sanoi olevansa jäässä ja mä tarjosin sille hetkeä Sonyn kanssa. Se naureskeli, että voisihan hän vähän käydä sen kanssa juoksemassa.
 
Nyt tehtiin ulkona ihan perusohituksia ja sanoja sai käyttää. Sonylla menikin paljon paljon paremmin. Paitsi silloin kun se näki sen ponin... Lopulta onnistui ohitukset senkin ohi. Siellä kurssilla on bichon frise, corgi (p), ja sitten kaksi sellaista bordercollien näköistä koiraa, mutta bortsuiksi ovat vähän turhan korkeita. En tiedä mitä nämä “black and tanit” ovat. Ovat kuitenkin isompia kuin se pon, mutta jostain syystä tämä pon on koira, jolle Sonyn pitää sanoa. Sitten taas sisälle juttelemaan. Saatiin “läksyksi” treenata tuota 20 minuutin juttua. Niin, vähän se tuntuu tyhmältä kun Sonylla ei ole ongelmaa vetämisessä ja olenkin varma, että kun teen tuota yksin Sonyn kanssa, se tulee hyvin koko ajan. Itse asiassa mä oonkin tehnyt tuota, että ihan yllättäen vaihtanut suuntaa ja nopeasti Sony on siihen reagoinut. Mistä saisin koiria pyörimään sen 20 minuutin ajaksi? Niitä me tarvittais. Tälläkin kertaa Sony sai rapsuja kurssin vetäjältä. Äijä röhnötti joko kyljellään tai selällään hallin lattialla kun mä juttelin kouluttajan kanssa. Kumma juttu kun Sony oli ainoa, jota se silitti. Kävi se muidenkin koirakoiden luona. Nyt kun tarkemmin mietin, niin olikohan Sony ainoa, joka oli heti häntä heiluen menossa kouluttajan luo kun se tuli meidän lähelle :D
 
Kun lähdettiin kotimatkalle, niin huomasi todella hyvin miten päivä on pidentynyt viikossa. Sää oli taas aurinkoinen ja pakkasta oli sellaiset –8 kun lähdettiin. Vielä puoli kuusi oli valoisaa. Viikko sitten oli pimeämpää.
 
Kotona laitoin äijät aitaukseen. Vähän piti miettiä, että uskaltaako sitä syödä mitään kun vieläkään ei ollut täysin ok olo. Oli kyllä vähän pakko, sillä tuskin sitä olisi jaksanut töissä olla syömättä. Ja hyvin selvisin yöstä. Ei siinä ollut mitään ongelmaa.
 
Seuraavaa ei kannata lukea jos veri inhottaa. Aitailusta seurasi verinen mysteeri. Olin ottanut pojat sisälle ja antanut niille naudan niskapaloista jääneet luut. Ne saavat jyrsiä niitä niin kauan, kun eivät ole liian pieniä paloja. Luut nostan ylös kun on pureskeltu tarpeeksi. En anna niiden pyöriä lattioilla. Siis pojilla oli luut ja mä olin syömässä. Sony jyrsi omaansa keittiössä ja kun vilkaisin äijää, niin näin siinä verta. Verta oli hieman silmien välissä, rinnassa, tassuissa ja selässä. Ensin aattelin, että se veri on siitä luusta. Tarkemmin mietittyäni se teoria alkoi epäilyttää, sillä ei niistä luista enää lähtenyt verta enkä ollut nähnyt Sonyn pyörivän sen päällä. Hetken keräsin rohkeuttani ennen kuin menin olohuoneeseen kattomaan Ticoa. Pelotti, että mitä saatan nähdä. Ei mua sinänsä se veri ällötä vaan se, jos sitä tulee kamalan näköisestä haavasta. Kurkistin Ticoa, mutta en nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Siinä se makoili lattialla luuta jyrsien ja häntää heiluttaen. Jatkoin syömistä. Kohta Tico tuli keittiöön häntä heiluen. PUNAINEN hännänpää heiluen! Ja sitten näin verisen kyljen! Mietin, että tässä taisi olla mun syöminen...Taas piti hetken kerätä rohkeutta ennen kuin menin tutkimaan Ticoa lähemmin. Jännityksellä kääntelin Ticon turkkia verisestä kohdasta ja helpotuin kun en nähnyt mitään kamalaa. Verta oli vain karvoissa. Huh! Hännänpäästäkään en löytänyt mitään poikkeavaa. Kylki oli juuri siitä kohtaa verinen, johon hännänpää osuu. Tästä päätellen vuotokohta olisi pitänyt olla hännänpäässä. Mutta ei siellä mitään ollut. Ei ainakaan isompaa. Joskus hyvinkin pienet haavat vuotavat kuin seula. Siitä on ihan omakohtaista kokemusta. Ehkä kyse sitten oli sellaisesta? Verta oli myös pitkin Ticon selkää. Sellaisia pisaroita siellä täällä, jotka ilmeisesti ovat tulleet kun Tico on heiluttanut häntäänsä. Ehdinhän mä jo pelästyä, että pojat olisivat tapelleet pihalla, mutta en mä ollut kuullut mitään rähinää aitauksesta. Olisiko kyseessä sitten ollut astetta rajumpi leikki? Tiedä sitten... Mutta onneksi ei ollut mitään niin vakavaa kuin aluksi luulin nähdessäni veriset koirat.
 
Nyt on iskenyt kunnon pakkasjakso tänne. Päivällä pakkasta on ollut –5 - -10 astetta. Yöllä reilut parikymmentä. Lämpö kyllä tippuu nopeasti auringon laskettua. Olin ihan yllättynyt kun kurkkasin eilen mittaria kurssin jälkeen: –22. Ei ollut tuntunut yhtään niin kylmältä. Aamulla mittari näytti parhaimmillaan (tai pahimmillaan, miten sen sitten ottaakin) –29! Kun heräsin asteita oli vain –5 ja kaunis auringonpaiste. Siitä tunnin päästä olikin jo –15 kun aurinko oli jo alkanut laskea. Taitaa tulla tästäkin yöstä kylmä.