Alunperin pyörittelin ajatusta toukokuusta, mutta sitten siihen tuli pari näyttelyä, joten ei. Gentlemannille olin sanonut, että jos ei toukokuu, niin sitten kesäkuu.
 
Enpä nyt muista, että minkä ohittelukerran jälkeen lähdettiin Kuoviluotoon. Siellä saivat hömpy ja neiti olla vapaina. Tosin neitiä vähän jänskätti hömpy, joten se oli enimmäkseen omistajansa jalkojen suojissa. Tuolla reissulla kerroin ajatuksestani uusintakuvauttaa Sonyn sitten kun kuvautan Jomin. Mitsu heitti ilmaan ajatuksen joukkotarkista. Siihen kuulemma riitti vain kolme koiraa ja hän halusi kuvauttaa neitinsä.
 
Asia jäi hautumaan ja aina välillä kyselin, että missä mentiin. Edelleenkin mitsu oli kiinnostunut joukkotarkista. Pikku hiljaa alkoi näyttää siltä, ettei kuvaamiset onnistuisi kesäkuussa. Mitsulla oli tuolloin pari näyttelyä. Mä en ollut ilmonnut Jomia mihinkään osittain siksi, että olin varautunut tarkkeihin ja osittain siksi, ettei mua inspannut ajatus julkisilla vehkaamisesta.
 
Juuri sinä päivänä kun lähdin kohti Liettuaa, mitsu ilmoitti kyselleensä eläinlääkäristä montako koiraa tarvittiin ja näin. Hetken aikaa viestit suihkivat vastaanottajalta toiselle kun etittiin sopivaa päivämäärää. Oli olemassa takaraja, jonka yli ei voinut mennä. Varoaika jutut, nääs. Jos sen yli piti mennä, niin sitten tarkki olisi mennyt elokuulle, ainakin mun puolesta.
 
Päädyttiin 7.7. ja mahdollisimman aamuiseen aikaan. Seuraavana päivänä mitsu ilmoitti, että aika oli varattuna. Se oli 8.7. kun maanantaille ei saanut aikaa. Ajatella, vaikka oltiin liikenteessä asian tiimoilta noin puolitoista kk ennen tapahtumaa, niin silti ei saatu 7.7. Epäilen tähän syyksi varautumista mahdollisiin hätätapauksiin, joita yleensä aina maanantaisin on. Noh, 8.7. passasi myös, vaikka liki menikin takarajaa. Sekin meni hyvin, että tuolloin oli paikalla silmälääkäri, joten sai senkin hoidettua samalla.
 
Tässä välissä tarkki kummitteli aina välillä mielessä. Toisaalta toivoi sen jo olevan ohi, toisaalta se jänskätti. Olikohan se joku viikko ennen tarkkia huomasin Sonyn siristelevän oikeaa silmäänsä. Mitään vuotoa tai rähmää ei ollut. Kokeilin, että auttoiko silmävedellä puhdistelu. Välillä näytti, että vaiva oli mennyt ohi, välillä taas kermis siristeli silmäänsä. Muutamaa päivää ennen tarkkia huomasin pienen silmässä pikkuisen samean pisteen. Asiasta kyllä piti sanoa lääkärissä, vaikka Sonylle ei ollutkaan mitään silmätarkkia varattuna.
 
Olin suunnitellut meneväni Ticon kanssa pyörälenkin ennen lähtöä, mutta sen sai unohtaa kun nyt on taas niin turkasen kuumaa. Yölläkin sain nukutuksi vain muutaman tunnin. Osittain siksi, että tarkki mietitytti ja osittain siksi, että lakana tuntui jäävän muhun kiinni. Inhottavaa.
 
Heräsin noin tuntia aiottua aiemmin, joten lähdin triplettelemään. Jo aamu viiden pintaan oli todella hiostavaa :/
 
Mitsu tuli hakemaan pihasta. Häkki auton taakse ja karvapallot häkkiin. Sitten suuntima kohti eläinlääkäriä. Molempia jännitti. Jomi piipitti matkalla. Ajatuksena oli pissattaa pojat ennen sisälle menoa, mutta ne olivat niin uusien hajujen pauloissa, etteivät malttaneet nostaa koipeaan. Useasti näytti, että oli kova kiire jonkun puun juurelle. Sitten kun siinä oltiin, niin hyvä kun ehtivät pysähtyä, kun taas vedettiin kohti seuraavaa puuta tai tolppaa.
 
Lääkäri oli hiljattain muuttanut eikä se vieläkään ollut omassa paikassaan. Sitä vielä viimeisteltiin. Tilanne siis vaati sopeutumista puolin ja toisin. Kun koirien tiedot oli otettu, meidät ohjattiin isompaan tilaan. Siellä oli istuinpaikkoja ja yksi hyvin varustellun näköinen lääkäripöytä. Istuttiin sohvalle, joka pikemminkin oli kuin pehmusteilla päällystetty puistonpenkki.
 
Ekana kateltiin silmiä. Pyysin lääkäriä kattomaan Sonynkin silmät. Oikean silmän kohdalla lääkäri katseli vähän pidempään ja sitten totesi, että koiruus oli loukannut silmänsä jossain. Muistutti, että jos he eivät muista, niin pyytäisin ite mukaan tipat.
 
Jomille ja neidille, joka olkoon tästä lähin mustiainen, laitettiin silmiin tipat vaikuttamaan. Toinen lääkäreistä kutsui neitiä tuolla nimellä, joten ideavaras iski ; )
 
Sohva oli huonossa paikassa. Sen lähellä oli ovi, josta meni joku lähes kokoajan. Pojat saivat väistellä vähän väliä. Oven takana oli heppapuoli. Tällä uudella paikallahan on lääkäripalvelut sekä hepoille, että pieneläimille.
 
Kun tuli Jomin vuoro, sidoin Sonyn hihnan penkkiin. Mitsu oli siirtynyt istumaan tuolille, joten kun penkillä ei ollut painoa, hätääntynyt tarrapoika sai penkin liikkumaan kun yritti lähteä Jomin ja mun perään. Ei me menty kuin muutaman metrin päähän. Pyysin mitsua menemään penkille. Toisella lääkärillä oli parempi idea: Sony laitettaisiin seinässä kiinniolevaan hepan riimuun. Se kuulemma kesti 500 kg vetoa, joten ei tarvinnut pelätä koiruuden pääsevän yhtään minnekään. Lääkärit saivat tästä idean ja tuumailivat, että noita riimuja täytyykin laittaa tuleviin tiloihin, sillä usein ihmisillä on enemmän kuin yksi koira. Olisi mielenkiintoista mennä joskus tarkistamaan, että tekivätkö todella näin. Tuo lääkäri on vähän hankalassa paikassa mulle. Muuten sitä voisikin käydä tuolla ihan vakkarina.
 
Varmasti oli Jomista inhottavaa kun sen silmiä koitettiin pitää auki ja osoitettiin kirkasta valoa. Enkä mä voinut palkata sitä kun oli edessä oli rauhoitus. Jännitin tulosta, joka onneksi oli hyvä!
 
Sitten kuunneltiin sydän ja terve sekin. Polvet myöskin saivat puhtaan tuloksen. Hyvin oli tarkki alkanut. Jomi punnattiin 15,5 kiloiseksi. Eli joko mun puntari satuili tai hömpyn masu oli tavallista kevyempi, sillä tarkin vuoksi edellisestä sapuskoinnista oli aikaa. Tiedä sitten. Sony oli 18,5.
 
Mustiainen istuskeli rauhallisena kun taas mun pojat pitivät pientä sirkusta yllä. Oli hinku päästä tutkimaan paikkoja ja aina kun ihminen meni ohi, pistettiin charminappula päälle. Tässä kai onnistuivat, sillä toinen lääkäreistä sanoi karvapallojen olevan ihania.
 
Mutta, niin kuin sanonta kuuluu, että kaikki loppuu aikanaan, niin myös loppui poikien sirkus kun tuli rauhoituspiikki kuviin. Tähän asti oli pätenyt “naiset ensin” fraasi. Nyt se kääntyi “miehet ensin” fraasiksi. Ensin piikin sai Sony. Poju oli reipas. Jomikin otti piikin mukisematta. Hienoja poikia : ) Pojille tuotiin patja, jolle saivat halutessaan mennä. Kovalla tohinalla islanninidiootit alkoivat nuuskia patjaa. Aika pian toinen nuuskuttelijoista simahti patjalle. Toinen taas tuntui olevan elämänsä kunnossa. Välillä näytti, että aine oli alkanut vaikuttamaan, mutta jos ohi meni ihminen tai jostain kuului koiranääntä, Jomi oli valppaana kuin mikä. Tätä pelleä ei niin vain kukistettaisikaan, tuntui hömpy vakuuttelevan. Vielä noin vartin jälkeenkin hömpy oli varsin hyvässä iskussa. Mitsun kanssa ihmeteltiin ja naureskeltiin Jomia. Se ei ollut yhtään sen oloinen, että kohta herra olisi tillintallin kun lääkärit tulivat häätämään meidät pois. Vaikkei se näkynyt, niin oli aine jo vähän alkanut vaikuttamaan, sillä Jomi oli ihan rauhallinen kun lähdin pois. Tosin ei se ainakaan agihallissa ole mitään sekoillut kun on odotellut yksikseen.
 
Käytiin ihan pikkuisen kävelyttämässä mustiaista jos se vaikka halusi vessailla. Piti koittaa pysyä varjossa, sillä auringonvaloa piti silmätarkin jälkeen välttää. Sitten istuskeltiin varjossa.
 
Jonkin ajan päästä lääkäri pyysi mua tulla kattomaan kuvia. Ihmeitä en Sonyn kohdalla ollut odottanut, mutta silti taas kuvien kattelu sai silmät kostumaan kera järkytyksen. Lääkäri oli suurentanut kuvaa, joten jopa mä pystyin siitä näkemään huonot uutiset. Oli jo tullut nivelrikkoa. Järkytyin kuvasta. Onneksi mieleen oli tullut, että jos lonkissa on muutoksia, niin sitten kuvattaisiin kyynärätkin. Olen kyllä tosi iloinen, että tuo tuli mieleen hyvissä ajoin. Ei sitten tarvinnut jossitella kyynärien kuntoa.
 
Itkua pidätellen palasin mitsun luo. Sain jotenkuten sanottua uutiset. Mitsu kysyi, että oliko lonkat edelleen deet. Järkytykseltäni en ollut tajunnut kysyä. Sillä välin kun Sonyn kyynäriä kuvattiin, mä yritin kasata itteäni.
 
Olin ovensuussa. Lääkäri tuli ja huikkasi, että kyynärät olivat ok. Menin kattomaan kuvia. Helpotus ja ihanuus, että kyynärät olivat vielä kunnossa! Kysäisin samalla, että oliko lonkat deet, vai joko ovat eet... Olivat kuulemma edelleenkin deet. Tästä olkaamme tyytyväisiä. Kysyin myös, että riittikö Jomille yksi annos rauhoitetta. Oli riittänyt.
 
Sonyn tuloksesta järkyttyneenä odottelin Jomin tuloksia. Ihan hirveetä rääkkiä. Se oli kyllä mukava, että mitsu oli mukana. Sai sitten puida ajatuksiaan jonkun kanssa.
 
Sitten tuli kehoitus tulla kattomaan Jomin kuvia... Lääkäri sanoi lonkkien näyttävän ihan hyviltä. Onneksi ei sanonut sen enempää. Ehkä nykyään on tälläinen linja ja ehkä se on siksi, että vihaiset ihmiset ovat haukkuneet lääkärin, kun Kennelliitosta onkin tullut huonompi tulos, kuin lääkärin arvio. Ticon kyynärkuvauksessakaan ei sanottu mitään. En kysynyt silloin, enkä kysynyt nytkään mitään arviota. Tiedän mitä lonkkakuvissa katotaan, mutta en tiedä miltä näyttävät ihannelonkat, joten sinänsä oli se ja sama näinkö Jomin kuvat vaiko en.
 
Ja sitten vielä kyynärät. “Näyttävät siisteiltä”, oli lääkärin sanat. Tästä voisi päätellä, että ovat nollat...? Huh, nyt se oli ohi!
 
Aikanaan mitsu sai kuulla mustiaisen tulokset, jonka jälkeen odoteltiin koirien heräämistä. Tai kännikalojen, kuten toinen lääkäreistä kolmikkoa nimitti.
 
Ei kai pitäisi olla yllättynyt, että Jomi oli melko pian skarppina. Ihme epeli : D Sonylla kesti herääminen kauemmin. Siinä välissä meidät laskutettiin. Kysyin, että oliko mukana se silmätippa. Ei ollut : D Piti  käydä lisäämässä se laskuun. Mitsulta taas oli jäänyt polvet laskuttamatta.
 
Sitten kun päästiin lähtemään, niin pissatin poikia parkkiksella. Jomille ei tuottanut mitään ongelmia nostaa koipeaan. Sony taas ei siinä onnistunut. Mä olin luullut, että paluumatkalla ei kuultaisi vikinää. Väärin meni. Pitää kai alkaa laittamaan Jomille se kauko-ohjattava panta silloin harvoin kun se on autossa. Mistä se on tuon vikinän kehittänyt?
 
Kotona hömpy levisi sammakkona lattialle ja aikalailla jäi siihen. Sony, joka oli muuten ollut enemmän tokkuraisen oloinen, reagoi kun aloin tekemään evästä töihin. Ahmatti halusi sapuskaa. Jomia ei kerjäysringissä näkynyt. Reissuun meni semmoset 2,5 tuntia. Ihan otti päähän, että piti mennä töihin. Olisi ollut niin kiva jos olisi voinut jäädä kotiin seurailemaan poikien heräämistä. Yökkösessä tuo olisi ollut mahdollista...
 
Jättikiitokset mitsulle! Oli todella hienoa, että saatiin hoidettua tarkit näin helposti. Ei tarvinnut kinua äippää kuskaamaan karvapalloja. Ja tälleen tuli säästettyä muutama euro ; ) Kiitos tästä mahdollisuudesta!!! <3 : )
 
Sonylle nyt pitää laittaa tippa silmään 4-5 kertaa päivässä kymmenen päivän ajan. Muuten tässä odotellaan, että koska Kennelliitto tahtoo multa rahaa. Sitten vielä lisää odottelua aina siihen asti, kunnes posti tuo lopulliset tulokset...
 
Heh, odotellessamme heitin mitsulle, että tarkkeja voisi tavallaan ajatella koirien rippikouluna. Naimalupahan sieltä saadaan, jos saadaan. Luulenpa, että Jomi läpäisi riparinsa ; ) Eipä sillä, kyllä mä tutkituttaisin koirani muutenkin vaikkei siitä olisi kukaan jalostusmielessä kiinnostunut. Itteä kuitenkin kiinnostaa tietää mitä turkin alla piilee.
 
Oli kiva kun sai cd:llä kuvat. Pystyin sitten lähettämään ne gentlemannille. Saapi sitten ite pähkäillä niitä sen aikaa kunnes tulokset tulee. Ja muutkin voivat halutessaan pähkäillä niitä tästä.
 
 
                              kolme7-normal.jpg
                                                       Sony
 
 
                              kolme8-normal.jpg
                                                         Jomi
 
 
 
 
 
 
 
Peeeässs, mulle oli ylläri se, että tarkin jälkeen piti ottaa kaksi päivää rauhallisemmin. Muistaakseni en ole tuota kuullut koskaan aiemmin. Mikäköhän tuossa on takana?